Loading Quotes...
10.1.2020

HYVÄ PÄIHDERIIPPUVAISEN LÄHEINEN

Toisen toipuminen saattaa nostaa tuskan joka on sietämätöntä, koska olemme niin hukassa itsemme kanssa ja koska tarvitsemme itse niin paljon apua ja hoitoa.

Tuo tuska on läheisen pohja. Se mahdollistaa toipumisen. Se, että näkee itsensä, kääntää peilin itseens’. Suuntaa energiat siihen suuntaan, mihin oikeasti on mahdollisuus vaikuttaa eli itseensä.

Lue lisää
19.5.2019

PÄIHDETYÖN SURULLISIA HETKIÄ

“Suru kuuluu myös ammatilliseen toipumiskeskeiseen päihdetyöhön, sillä se on välittämistä ja sairauden kunnioittamista ja muistutus aina siitä, millaisen asian kanssa olemme tekemisissä. Suru kertoo, että emme ole päihdetyöhön paatuneita. Se pakottaa kehittämään ja lisäämään osaamista.  Suru on  pilkahtaa toipumisen ilon keskellä aina säännöllisesti. Se on olennainen osa työtä, jossa kuolema on vaihtoehto. Suru turvaa toipumista. “

Lue lisää
16.7.2017

HÄPEÄ – RIIPPUVUUDEN KAUPANPÄÄLLINEN

Ykkösasia toipumisen polulla on häpeän tunnistaminen, siitä tietoiseksi tuleminen, sen hyväksyminen, läpikäyminen ja kuten Brene Brown tuossa edellä mainitussa kirjassaan myös sanoo, häpeän sietokyvyn kehittäminen. Mikäli tätä ei tapahdu, jää toipuminen vähintäänkin vajaaksi ja pahimmassa tapauksessa pysähtyy ja paluu entiseen on edessä. Ja painotan, että tämä sama asia koskee niin päihderiippuvaisia kuin meitä läheisiä.

Lue lisää
8.1.2017

ALKOHOLIN POSITIIVISET PUOLET

Hyvän ruuan kanssa lasillinen viiniä on erinomaista ja näin ollaan todella vielä riskikulutusrajoissa varsinkin, kun sen lasillisen ottaa pari kertaa vuodessa. Joten kyllä, hyvän ruuan kanssa viini on hyvää ja hyvien ystävien seurassa. Humalaa en halua. Nousuhumala tuntuu kivalta, mutta nykyään se on liian lyhyt ilo verrattuna niihin fyysisiin vaikutuksiin mitä siitä tulee. Joten skippaan mieluummin. Känni on kaamea ajatus. Nukkumiseen en tarvitse, stressikin hoidetaan muulla tavoin. Jos taas joisin sosiaalisissa tilanteissa rentoutuakseni, vähentääkseni jännitystä olisin pulassa ja todella sairas. No miksipä ei se lasillinen kuohuvaa juhlan yhteydessä. Toki sekin voi olla alkoholiton.

Lue lisää
13.11.2016

VÄSY NÄYTELMÄÄN?

Ympäristön paine luo usein tilan, jossa me läheiset usein vaikenemme ja sen sijaan, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tunteillemme, alamme elää kuten ajattelemme, että meidän odotetaan elävän. Sanomaan asiat kuten muille on mukavaa ja sitten käymme hiljaista sotaa sisällä, rikomme itseämme vastaan. Sillä valitettavan usein törmää siihen, että tukijat kaikkoavat kun todella tarvitset tukea. Varsinkin, jos he kokevat asian itselleen vaikeaksi, loukkaantuvat syystä tai toisesta, mennään liian iholle. Tämäkin on inhimillistä ja normaalia, mutta parempi aitous ja rehellisyys, kuin vääriin syihin perustuva välittäminen ja ”auttaminen”. Elä ja anna elää.

Lue lisää
4.9.2016

ALKOHOLISTI JUO- KUULETKO TOISTON KUTSUN?

Millaisiin toistoihin sitten olen törmännyt? Vahvimmin niihin, joihin törmään myös tänään tehdessäni töitä päihdeperheiden kanssa. Nuo toistot ovat poistuneet omasta elämästäni, mutta ne kuuluvat keskusteluissa läheisten ja päihderiippuvaisten kanssa. Sama hätä, turhautuminen, syyttäminen, syyllisyys, loukkaantuminen, pettymys, epätoivo, viha, raivo.

Lue lisää
26.6.2016

Juhannustarina

Kun autotallissa käyminen alkaa, alkaa minun iltavuoroni. Työvuoro, jota kukaan ei varsinaisesti ole minulle antanut, mutta jonka olen ottanut. Se taisi olla joku kerta, kun tilanne äityi mielestäni liian uhkaavaksi ja minulle tuli ajatus, että voin estää pahaa tapahtumasta.

Lue lisää
8.5.2016

ÄITIENPÄIVÄ JA TOIPUMISEN PARASTA ANTIA

Missä näkyy toipuminen ja mitä se sinulle tarkoittaa? Miten sinä olet onnistunut? Miten teit sen? Välineet? Toipuminen on irtipäästämistä, uuden opettelua hyväksymistä ja anteeksiantoa, mutta sitä ei tee kukaan muu kuin minä itse. Ja paino tekeminen sanalla. Toipuminen tehdään, se ei tule vain puhumalla.

Lue lisää
3.4.2016

MIKSI ISÄ EI VOI JUODA

Mikäs siinä, päihdehoitoa tarjoavana tahona voisin sanoa, että näin varmistetaan meille töitä. Putkiaivoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta se olisi niin, mutta on mahdotonta olla puoltamassa löysennyksiä, kun näkee, kokee ja tuntee ne tuhot, mitä alkoholi niin monelle perheelle Suomessa aiheuttaa. Kun on kokenut sen omassa elämässä. Kun on nähnyt pelon ja tuskan, hädän ja huolen päihdeperheen lapsen puhuessa vanhemmalleen. Kun on kuullut puhuttelevan hiljaisuuden ja nähnyt hartioitten hytkymisen ja kyynelten valumisen. Äänettömästi. Tämä on päihdehoitomme läheispäivien todellisuusterapiaa. Joka kerta.

Lue lisää
10.1.2016

Päihdeongelmaan apua hakiessasi -älä jää yksin

Olin ollut todella vihainen ja turhautunut, pettynyt ja ihmettelin miten homma toimi. Hikinen ja hidas maksusitoumus prosessimme alkoi reilu seitsemän vuotta sitten. Hikisen ja hitaan alkoholismisairauden etenemisen tultua siihen pisteeseen, että jotain pitää tehdä. Puhun meistä, perheestämme, johon silloin jo kuului kuusi ihmistä. Kaksi aikuista ja neljä lasta. Yksi juova alkoholisti, yksi läheisriippuvainen ja neljä meidät vanhemmiksi valinnutta lasta. Puhun meistä, koska päihderiippuvuus on aina koko perheen asia. Aina. Asuitpa saman katon alla tai et. Olitpa pieni lapsi tai jo aikuisuuteen kasvanut.

Lue lisää
6.12.2015

OMA POHJA – AVAIN ITSENÄISYYTEEN

Mikan läheispäivien aikana kohta seitsemän vuotta sitten tempperamenttinen terapeuttimme kysyi minulta, mitä aion tehdä oman toipumiseni eteen. Ehkä elämäni tärkein kysymys, jonka kuulin. Onneksi.

Lue lisää
21.10.2015

PIRTTIHIRMUN KOKEMUS TOIPUMISESTA

Päihderiippuvuuden hoidossa ei riitä, että lopettaa juomisen. Se on hyvä alku ja vaadittavakin alku. Läheisriippuvuuden hoidossa ero ei ole se ensimmäinen suositeltava ratkaisu, poikkeuksena fyysinen väkivalta. Nuo ovat usein pikahelpotuksia, jotka eivät kanna. Usein alkoholisti huomaa olevansa pian samassa jamassa kokeiltuaan hieman, pari ja vain viikonloppuna. Läheisriippuvuudessa ilmapiiri ja tuntemukset ovat tuttuja ja turvallisia. Tiedostamattaan läheinen hakee samankaltaista päästyään eroon edellisestä.

Lue lisää
9.9.2015

SYYLLISYYS JA HÄPEÄ

Häpeässä ja syyllistämisessä on kyse kulttuurista ja asenteesta, jolla on syvälle ulottuvat juuret, mitä tulee viinanjuontiin, huumeidenkäyttöön ja vaikenemiseen, peittelyyn ja selittelyyn. Siinä on kyse tiedonpuutteesta ja pelosta. Tiedonpuute saa meidät tuntemaan avuttomuutta ja voimattomuutta, kokeilemaan konsteja, jotka eivät toimi. Tieto, jota on, perustuu ennakkoluuloihin ja vanhoihin käsityksiin. Pelko puolestaan saa meidät toimimaan vastoin omaa ja perheemme parasta, usein enemmän sairauden etenemisen mahdollistajina.

Lue lisää
30.8.2015

VEEMÄINEN AKKA JA IRTIPÄÄSTÄMINEN

Kuinka moni elää rakkausvaihetta, jossa kaikki on hauskaa (ainakin niin vakuutellaan), vaikka läheiset ovat jo aikapäiviä nähneet sairauden loppuvaiheen, pohjan lähestymisen riskien kasvavan. Rakkausvaiheessa ei ole mitään tehtävissä, odota ja keskity omaan elämääsi. Anna alkoholistin löytää oma pohjansa. Älä pehmennä sinne rysähtämistä.

Lue lisää
23.8.2015

ALKOHOLISTIN PUOLISONA: VITTUMAISEN PUOLISON SYNDROOMA

Miten sitten rakkaasta puolisosta, jonka kanssa on koettu rakastumisen ja hekuman hetket, luvattu rakastaa myötä -ja vastoinkäymisissä, saatu lapsia ja rakennettu elämää, tulee se pahin este onnelle ja elämälle. Tapoja on monia, mutta tässä puhun vain yhdestä. Siitä, joka takuuvarmasti muuttaa sen puolison nalkuttavaksi, kontrolloivaksi, tarkkailevaksi, takakireäksi, pihtaavaksi, häpeäväksi, syyttäväksi ja onnettomaksi.

Lue lisää
17.5.2015

LÄHEISRIIPPUVAINEN VAUHDISSA

Näin se meni monta vuotta. Taiten peitettiin pahaolo. Se on valtavaa miten me läheiset toimimme, tosin vain usein vain päämme sisällä. Ajatusten voimalla teemme muutosta, muutamme elämäämme. Ajattelemme paljon, mutta emme edes itseämme vaan toisen, toisten elämää. Kuvittelemme elämää ja haluamme olla uskollisia. Kuitenkin on tosiasia, että juuri ajattelu on meidän ongelmamme. Pakonomainen ajattelu.

Lue lisää
8.2.2015

RAKASTAN ALKOHOLISTIA – ALKOHOLISTIEN LÄHEISILLE

No, eipä tullut Mika maitojunalla kotiin, ei. Kaveri innostui toipumaan kuullessaan selityksen omalle tilalleen. Se on sitä, kun vastaus on vuosia nenän edessä, ei vain ole välineitä ja voimaa lähteä muuttamaan mitään. Oikealla hetkellä se vain tapahtuu. Pakottamatta. Omasta halusta.

Lue lisää
3.1.2015

TIPATON TAMMIKUU – KIERTÄÄ KUIN KISSA KUUMAA PUUROA?

Entä tämä 100päivääilmanviinaa sitten. Meillä ei myöskään luvattu olla #100päivääilmanviinaa, mutta hästäkit ovat tulleetkin sen jälkeen. Aamukammat sen laskemiseen, koska saa juoda –kö? Kevyttä pianon pimputusta. Haaste kuuluu #100päivää, mutta “minä voin luvata öö ehkä seitsemän päivää”. Hauskoja leikkejä ja kepeää kisailua. Miten tämä lisää ymmärrystä ja sairauden tunnistamista?

Lue lisää
12.12.2014

KYLMÄÄ KYYTIÄ ENNEN LOPUN ALKUA – VAI SITTENKIN ELÄMÄN ALKUA?

Vessan tasolla on hajuvesi, laatumerkki suoraan Sloveniasta, sekä kaulakoru laatuboksissa sekin. Minua inhottaa. Siinä se kiteytyy se meidän onni. Materia, hyvittely, anteeksipyynnöt. Ei jumalauta rakkautta voi ostaa, ei onnea, ei aitoutta ja rehellisyyttä, ei hyvääoloa.

Lue lisää
16.11.2014

Minullako ongelma?

” Usein päihderiippuvaisina nähdään vain sairauden loppuvaiheessa elävät alkoholistit, narkomaanit, joissa sairaus näkyy jo ulospäin ulkonäössä, fyysisessä kunnossa ja sosiaalisessa elämässä. Ei nähdä niitä työssäkäyviä, siististi puketuvia, hyvännäköisiä, tavallisilta näyttäviä, perheellisiä, “hyvien perheiden lapsia”, päihderiipppuvuuteen sairastuneita.”

Lue lisää
3.11.2014

PERSE EDELLÄ PUUHUN – ehkäisevää päihdetyötä päihdeperheessä

“Se on bye, bye ystävyydelle lasten kanssa ja tervetuloa raaka vastuullinen vanhemmuus. Vanhemmuus, joka suojaa lasta, näyttää esimerkkiä. Vanhemmuus, jossa lapsen arvostus tulee jälkijunassa, toivottavasti. Kenties vasta sitten kun lapsilla on omia lapsia. Se riski on otettava kun on henki kyseessä. Vanhemman yksi tehtävä on tehdä lapsen elämä hankalaksi ja päihdeasioissa on oiva tilaisuus harjoitella sitä. Kyllä ne sen kestävät. Siis lapset. Kestävät he päihdehelvettiäkin, pikku rajoittaminen on ihan lastenleikkiä.”

Lue lisää
7.9.2014

Mitä sinä odotat?

“Minä odotin, enkä edes tajunnut odottavani. Se oli niin luontevaa. Ajan saatossa opittu tapa. Ei siinä mitään ilkeää ollut, ajattelin vain, jotta kun se toinen raitistuisi, niin minullakin olisi parempi olo. Odotin sitä jännittäen, huolehtien, murehtien, vihastuen, turhautuen. Usein en edes ajatellut odottavani, vaan eläväni minulle kuuluvaa elämää.”

Lue lisää
3.8.2014

Alkoholistia autetaan puuttumalla juomiseen

Kesälomien jälkeen arki koittaa ja kenties koko loman jatkunut ”pikku tissuttelu” – lue alkoholistinen juominen – loppuu. Monet lapset jättävät kertomatta pilalle menneistä kesälomista ja suunnitelmista, lupauksista, joita ei pidettykään. On surullista nähdä potilaan tai koko perheen kärsivän alkoholismista ja nähdä miten sairaus etenee. Muutosta ei voi pakottaa, mutta auttaa kyllä voit. Alkoholistia ja hänen..

Lue lisää
29.7.2014

Kusiset oltavat

“Siinä lattiaa polvillani luututessani muistin, millainen ongelma kusi on minulle ollut. Nyt ei tullut mieleeni, jotta mieheni olisi kännipäissään käynyt lattialle kusaisemassa, mutta muisto niistä ajoista tuli. Ja sen myötä muisto siihen liittyvästä häpeästä.”

Lue lisää
11.7.2014

Alkoholisti ja läheinen, älä jää murheinesi yksin

“Ja kaikkialla, missä on päihderiippuvuutta, on häpeää. Kaikkialla, missä on häpeää, on kieltäminen. Olitpa sitten alkoholisti tai läheinen. Mitä hienommat muurit ja kulissit, sitä vahvempaa kieltäminen usein on. Kun tunnistat häpeän ja kohtaat sen, se väistyy ja siitä tulee aseeton.”

Lue lisää
18.5.2014

Tuoppini jäljet

“Astun kuppilaan, näyttää jokunen surkimus olevan jo hyvässä vauhdissa. Menen tiskille ja tilaan pitkän kolmosen. Naputan pöytää sormilla, kylläpä valuttaa pitkään. Vihdoin saan tuopin, ensi puraisu.”

Lue lisää
16.3.2014

Suloinen sunnuntai

“Raahaudun keittämään kahvia. Käyn tupakalla. Turta. Vittuuntunut. Huolestunut. Suunnittelen hautajaisia. Sinun tai minun. Se helpottaa. Toisiko se jonkinlaisen järjestyksen elämään. Sitten säikähdän, miten voinkaan ajatella noin, mitä jos oikeasti tapahtuisi jotain.”

Lue lisää