Äiti, rakastan jouluja

Moni aikuinen etsii joulufiilistä, valittaa sen puuttumista. Odotamme joulutunnelmaa, rauhoittumista, lepoa ja olemista. Odotamme joulua, joka olisi meille mieluisin.

Mitä lapsi odottaa joululta? Lelut ja pelit ovat kivoja, saaminen on ihan kivaa, mutta todellisuudessa muut asiat ovat niitä, jotka merkitsevät ja luovat tulevaisuuden joulut lapselle itselleen, aikuisuudessa. Lepo, turvallisuus, yhdessäolo, läheisyys, halailu, välittäminen, minua rakastetaan, olen tärkeä. Niistä syntyy Joulun Henki. Se tunne, että jouluna on niin ihanaa, että sitä voi jopa rakastaa.

Liian monessa perheessä viinivalinnat ja glögin terästys ovat pääroolissa joulun odotuksessa ja jouluna. Aivan liian monessa perheessä lapset ovat valpastuneet tarkkailemaan ja vatsanpohjassa nipistelee, eikä se johdu joulupukin odotuksesta. Monessa perheessä tiedetään, ettei joulu tule vaikka kuinka yritettäisiin tehdä, sen sijaan toivotaan että se menisi nopeasti ohi.

Tiedetään, että kyseessä on jokavuotinen teatteriesitys, jonka kohokohta ei suinkaan ole pukin saapuminen vaan vanhemman tissuttelukaaren seuraaminen usein sammumiseen. Teatteriesitys, joka vuosi vuodelta muuttuu usein enemmän murhenäytelmäksi, hauskuus on kaukainen muisto. Väkinäinen nauru kumpuaa häpeästä.

Korkki sihahtaa, napsahtaa tai poksahtaa ja tarkkasilmäiset tontut näkevät, miten lapsen odotuksesta ja usein myös toivosta kirkkaisiin silmiin tulee pettymys, suru, pelko.

Lapset huomaavat muutoksen, huomaavat äidin tai isän hitaasti tyhjenevän katseen, kun salarakas vaatii osansa aatosta. Lapset huomaavat miten äiti tai isä käy jossain, on poissa välillä, juomassa. Lapset näkevät miten kovaa vauhtia lasit tyhjenevät.

Nämä lapsuuden joulut ovat muistoissa aikuisenakin, eikä joulutunnelmaa tahdo löytyä. Sitä ei liene syytä ihmetellä.

Päihdejouluja kokeneet, usein hyvän elämän kulisseissa ”hyvissä perheissä” kasvaneet lapset joutuvat etsimään joulun tunnelmaa aikuisena.

Joskus elämä pakottaa siihen vaikkapa omien lasten syntymän kautta. Pahaolo kasvaa liian suureksi ja ohjaa hakemaan apua. Se on toivottavaa. Rakkauden tankin kun voi täyttää aikuisenakin, mikäli se lapsena on jäänyt vajaaksi. Täyttäminen lähtee itsestä, on opeteltava rakastamaan itseään ja sitten muita. Muutos lähtee aina itsestä.

Tänä jouluna. Mitä lapsesi toivoo sinulta? Jos hän toivoo, ettet joisi, vaan hakisit apua ja sen tekisit, olisi se taatusti paras ja ikimuistoisin lahja myös itsellesi.

”Äiti mä rakastan jouluja”, huikkasi tyttäreni minulle joulupuuhasteluiden lomassa. Siinä se.

Joulu tulee tekemällä ja antamalla muille, unohtamalla omat vaatimukset ja toiveet. Se tulee suostumalla, hyväksymällä ja rakastamalla. Toipuminen myös.

Riitta Koivula

Psykoterapeutti

Toipunut läheinen

Kauhajoki

 

Teksti löytyy myös mielipidekirjoituksista: Pohjalainen-lehti  23.12.2015  ja Ilkka -lehti 24.12.2015

Riitta KoivulaRiitta Koivula

Vastaa

Kiinnostuitko?


Ilmoittaudu ilmaiselle luennolle tai tilaa kurssiaikataulu