MARKETAN TARINA

 

Olen Marketta, alkoholistiperheen lapsi. Meidän isä pystyi juoda viikkoja ja saattoi sitten
olla puolikin
vuotta juomatta. Isäni kuoli kun olin 14-vuotias. En tietenkään ymmärtänyt silloin, että kyseessä on sairaus:
olin vaan niin tottunut, että alkoholia oli aina ympäristössä.

Sitten minun poikani Jyrki sairastui päihderiippuvuuteen. Hän on nyt 38-vuotias ja raitistui viisi vuotta sitten.
Tiesin aina, ettei kannattaisi antaa rahaa, kun ne menee sitten huumeisiin, mutta eihän sitä
äitinä osannut tehdä muuta. Ei ollut niitä eväitä ja tietoa. Niihin aikoihin
sain kuitenkin käsityksen siitä, että kyseessä voisi olla sairaus: sellanen mitä ei ihminen
pysty itse hallitsemaan. Päihdeinfossa vasta ensimmäistä kertaa ymmärsin, että ei ole minun vikani,
että Jyrki on sairastunut. Siihen asti olin aina syyttänyt itseäni: mitä olisin voinut tehdä eri lailla ja
miten minun olisi pitänyt toimia. Jostain sain sen viimein sen voiman, etten auta enää yhtään,
vaan pojan pitää mennä hoitoon ja saada itsensä kuntoon.

Tänä päivänä hyväksyn sen, että minä toimin menneisyydessä niin kuin parhaaksi näin sillä hetkellä.
Nykyään minulla on aivan erilaiset eväät, miten pystyn vaikuttamaan esimerkiksi siihen, ettei minun
14-vuotias vielä kokeilisi päihteitä. Osaan infota häntä riskeistä, mutta tiedän etten voi estää
häntä kokeilemasta juomista. Minä voin vain jakaa tiedon. Olemme todella avoimesti puhuneet
tästä ja siitä, kuinka Jyrki on sairastunut jo silloin, kun on kokeillut ensimmäisen kerran.

Tärkein oppi on ollut se, että tajusin sairastuneeni läheisriippuvuuteen. Läheisriippuvuuden
oire on esimerkiksi, että mahdollistetaan toisen riippuvuutta. Olen pystynyt tutustumaan
itseeni ja hyväksymään asioita: minä en olisi pystynyt sen aikaisilla tiedolla tekemään
mitään eri tavalla. Olen hyväksynyt myös sen, että läheisriippuvuus on saanut minut
toimimaan ihan toisin, kuin se ihminen, joka olen tänä päivänä.
Se on ollut mahdollistamista
ja kontrollointia, sitä, että pitää olla vaikuttamassa kaikkeen ja pitää yrittää hallita muiden elämää.

Kaikilla se oikea hetki on juuri silloin, kun sen kokee. Oma tie on käytävä.
Minun mielestäni tiedon jakamisella rohkaistaan ihmisiä: on tietoa ja ymmärrystä siitä,
että kyseessä on sairaus johon voi saada hoitoa.
Itsellä ensimmäinen askel
parantumiseen tuli silloin, kun myönsin olevani voimaton poikani riippuvuuden edessä.

Vertaistuessa parasta on se, että toinen tietää, mistä puhut. Avomallisessa hoidossa myös
läheiset pääsee toipumaan jo matkalla: kun olet mukana heti alusta lähtien, niin sen muutoksen näkee.
Läheisriippuvuuteenhan kuuluu se, että haluaa olla tarpeellinen kaikille ihmisille.
Silloin saattaa oirehtia läheisen parantumisessa siitä, että minusta tuleekin nyt tarpeeton.
Tässä läheiset pääsevät näkemään päihderiippuvaisen toipumista ja käymään läpi keskusteluja,
jolloin se muutos ja parantuminen ei tule shokkina. Läheiset pääsee toipumismatkalle jo heti silloin,
kun läheinen on hoidossa.

Fiilis Oikeassa Hetkessä on tosi hyvä, täällä ei tarvitse koskaan miettiä mitä puhuu.
Puhuu vaan kaikesta miltä tuntuu, vaikka olisi kamala olo. Se auttaa. Nykyään minä voin puhua
siitä, mitä toipuminen merkitsee. Ikinä ei ole ollut sellainen olo, että jännittäisi tai pitäisi
miettiä joku repliikki valmiiksi.
Tärkeintä on se, että käy infossa. Itsehän tunnistin
päihdeinfossa niitä omia piirteitä; kuka minä olen ja miten käyttäydyn. Pitää olla valmis kohtaamaan itsensä.

Ehkä se toivo, että läheinen voi toipua päihderiippuvuudesta myös sen kautta, että alkaa itse toipua,
voisi olla viestini. Jos riippuvainen ei ole valmis menemään hoitoo, mutta läheinen on alkanut
toipua ja on valmis vetämään rajoja, niin se voi olla ratkaiseva askel tälle päihderiippuvaiselle.

Onko juominen sinulle tai läheisellesi ongelma? Haluatko päihteettömän elämän?
Lue tästä lisää, ilmoittaudu suositulle luennollemme ja aloita matka kohti toipumista?https://www.oikeahetki.fi/onkojuominenongelma/

 

Riitta KoivulaRiitta Koivula

Vastaa

Kiinnostuitko?


Ilmoittaudu ilmaiselle luennolle tai tilaa kurssiaikataulu