"Päätin laittaa korkin kiinni. Jotenki tajusin, että jos en nyt lopeta juomista ennen kuin puoliso lähtee, niin juon itseni hengiltä." - Lue Jarin tarina

Samin tarina

Olen aloittanut kaljan juomisen 13-vuotiaana- se oli varmaan sellaista rakkautta ensi silmäyksellä. Alkoholi vei jännityksen pois, ja sen kanssa meni aikalailla nuoruusaika kun uskalsi mennä juttelee likoille ja tuli parisuhteita. Suhteet aina kuitenkin kariutui siihen että juopottelu oli suhdetta tärkeämpi. Helsinkiin muutettua tuli juotua joka ehtoo, kun ei siellä ollu muuta tekemistä kämpillä kun tuli töistä.

Kun perustin perheen, juominen vähän rauhoittui. Ja sillon kun ajoin rekkaa, niin en juonut yhtään kun tiesin
että jos töihin vien juomisen, niin käy nolosti.
Kuvittelin kai, että kun ajoin joka toisen viikon rekkaa ja sitten olin päivät “hyvä isä ja mies”. Mutta kuitenkin kaikki
yöt join kaljaa ja maalailin autoja. Jos tultiin huomauttamaan, että ootko juonu, niin se oli katastrofi. En halunnut
myöntää ongelmiani. Olin vaikea tyyppi ja haastava persoona varmasti. Vastapainoksi ylikorostuneelle
itsetunnolle tuli sitten se aamuyön itsesäälinen itkeskelijä tallin nurkassa, joka konttasi tupaan ku
jalat ei enää kantanu. Muita tunteita ei mulla silloin oikeastaan ollutkaan.

Päätin laittaa korkin kiinni. Jotenki tajusin, että jos en nyt lopeta juomista ennen kuin puoliso lähtee, niin juon itseni hengiltä. Sitten ei enää mikään pitäisi mua kurissa. Silloin myönsin ex-vaimolleni, että mulla on alkoholiongelma,
jonka aina olin yrittänyt pimittää. Juomiseni ja sen salailu oli raskasta touhua ja halusin lopettaa.
Kaksi kuukautta yritin itse olla juomatta, mutta se oli sellaista, että juoksin tupaa ympäri lumihangessa ja punnersin ovensuussa. Olin hermoraunio, kun tulin Mikan päihdeluennolle. Tuntui kuin hän olisi puhunut mun elämästä omilla kokemuksillaan.

En ole missään oppinut niin paljon kun täällä Oikeahetkessä. Täällä oppii paljon kuuntelemalla muita: sieltä muiden tarinoista näkee aina itsensä. Kun tapaa muita, jotka on ollut vuoden tai kaksikymmentä vuotta juomatta,
niin tietää pystyvänsä kyllä itsekin, jos vain haluaa. Kyllä se aluksi tuntui siltä, että vittu kun en saa ikinä enää juoda. Nykyään ajattelee, että onneks ei ikinä enää tarvi. Kaikista tärkeintä tässä raittiissa elämässä on se, että voi olla lapsille läsnä ja olla vaan. Sekä se, että nykyään mulla on vapaus tehdä mitä itse haluaa.
Että ei mikään niin kuin ohjaa joka asiaa.