SYYLLISYYS JA HÄPEÄ

Syyllisyys ja häpeä ovat keskeisessä roolissa puhuttaessa päihderiippuvuussairaudesta, alkoholismista. Ne pitkittävät hoitoon hakeutumista aiheuttavat kärsimystä ja monen elämän päättymisen. Kun perheessä on nuori, joka käyttää huumeita vanhempien syyllistäminen ei ole ratkaisu tilanteeseen. Esimerkiksi lapsen huumeiden käyttö tai kokeilukin romahduttaa monessa perheessä koko maailman. Vanhempien laadukkaaseen keskustelutaitoon ei silloin kannata hirveästi panostaa. Ei voi, sillä he tarvitsevat itsekin kiireesti tietoa ja apua. Itsensä syyllistäminen alkaa nopeasti. Mitä olen tehnyt väärin, mitä teen väärin, mitä pitää tehdä?

Tärkeää on nähdä, että häpeä ja syyllisyys ovat kynnys avun hakemiselle. Koemme olevamme epäonnistuneita ja tahdonvoimattomia ihmisiä, huonoja vanhempia tai puolisoita. Vanhemmat eivät useinkaan syyllistä lasta vaan itseään, samoin tekevät alkoholistin puoliso ja lapset. Syyllistämme itseämme, olemme huolissamme ja hädissämme. Koemme avuttomuutta ja hätää rakkaidemme puolesta ja yritämme auttaa ja kuitenkin suumme menee juuri silloin suppuun, kun asia pitäisi kertoa kaikille tai ainakin jollekin ja pyytää apua.

Häpeässä ja syyllistämisessä on kyse kulttuurista ja asenteesta, jolla on syvälle ulottuvat juuret, mitä tulee viinanjuontiin, huumeidenkäyttöön ja vaikenemiseen, peittelyyn ja selittelyyn. Siinä on kyse tiedonpuutteesta ja pelosta. Tiedonpuute saa meidät tuntemaan avuttomuutta ja voimattomuutta, kokeilemaan konsteja, jotka eivät toimi. Tieto, jota on, perustuu ennakkoluuloihin ja vanhoihin käsityksiin. Pelko puolestaan saa meidät toimimaan vastoin omaa ja perheemme parasta, usein enemmän sairauden etenemisen mahdollistajina.

Puhutaan lisää ja rohkaistaan ihmisiä ja perheitä, joita päihderiippuvuus koskettaa puhumaan ja hakemaan apua. Heille on järjestettävä mahdollisuuksia puhua ja saada ennen kaikkea saada tietoa. Tätä työtä teemme luennoillamme ja voin sanoa, että tieto toimii. Ja varmasti myös mottomme, jossa kokemus nähdään ihmisen parhaana pääomana.

Parasta on nähdä ja kuulla, kun ihmiset rohkaistuvat puhumaan ja jakamaan kipeitä tarinoita, toipumiskokemuksia. Yhtäkkiä asia, josta on vaiennut ja jota on hävennyt pitkään, saa nähdä päivänvalon ja tulee kuuluksi. Tieto antaa voimaa ja välineitä, se vähentää pelkoa ja häpeää, syyllisyyttä. Tieto ja uusi näkökulma rohkaisee kokeilemaan uusia keinoja. Tämä tapahtuu pyytämättä ja on hämmästyttävää nähdä miten keskustelu käynnistyy spontaanisti, tulee tarve puhua. Kiitos siitä kaikille luennoillamme olleille. Unohtamatta toki sitä, että hiljaisuuskin puhuttelee, syvältä.

Asioista on puhuttava suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Asioiden hyssyttely ja lillukanvarsissa roikkuminen ei auta ketään. On uskallettava puhua häpeästä ja syyllisyydestä, pelosta. Meidän on nähtävä sairaus ja erotettava se terveydestä, siitä ”normaalista” tavasta käyttää päihteitä. Siitä missä hyvinvointi ei kärsi eikä päihde ole lääke elämän vastoinkäymisiin.

Häpeä heikkenee ja kynnys madaltuu puhumalla. Kynnyksen ylittämiseen tarvitaan hyväksyvää ja turvallista ilmapiiriä. Pitäisikö meidän keskittyä sen lisäämiseen nähdessämme koko ajan sairauden lisääntyvän? Vai näemmekö me sen?

Sairautta ei tarvitse hävetä, eikä siihen etsitä syyllisiä. Sitä pitää hoitaa.

Riitta

Ps.Huomenna torstaina 10.9 Iisalmeen puhumaan juuri tästä aiheesta.  Iltapäivällä voit kuunella tunnelmiani Iisalmesta myös Radio Sandelsista.

Riitta KoivulaRiitta Koivula

Vastaa

Kiinnostuitko?


Ilmoittaudu ilmaiselle luennolle tai tilaa kurssiaikataulu