VIRVAN TARINA

 

 

Olen Virva, 26-vuotias ja minulla on nelivuotias poika. Olen toipunut läheisriippuvainen ja raitistuneen addiktin läheinen.

Tunnistan jo teini-iästä lähtien, että olen ollut jo tosi takertuva tekstiviestipommittaja ja hyvin huomionhakuinen.
Olen aina hakenut hyväksyntää muilta ihmisiltä.

Parikymppisenä tapasin ex-puolisoni ja lapseni isän. Kyllä tiesin, että hänellä on huumeiden ja alkoholin käyttöä,
mutta silti päätin tutustua. Meidän suhde eteni melko nopeasti: mentiin kihloihin ja aika pian sain tietää, olevani raskaana. Kaikki tapahtui nopeasti, ihan kuukausien sisään. Mulla oli tietysti epäilyt koko ajan lisääntynyt hänen päihteidenkäytöstä, kun tiesin, että se on ennenkin käyttänyt. Ja niinhän se meni, että kaikki pelkoni ja
aavistelut kävi toteen. Mulla ei siinä vaiheessa ollut minkäänlaisia välineitä tai keinoja jolla olisin purkanut sitä omaa ahdistusta, pelkoa, huolta ja surua… monenlaisia tunteita siinä kävin läpi. Itselle kaikista kipein asia on ollut se, että olen purkanut
niitä tunteita meidän poikaan. Kun on ollut pinna kireällä ja olen huutanu lapselle, kun toinen ei ole itse edes osannu vielä puhua. Ne on ollut kipeimpiä asioita mitä olen käsitellyt, kun olen päässyt toipumaan.

Kulutin kaiken energiani siihen toisen holhoamiseen ja kontrollointiin, niin että aloin unohtaa itseni ja omat tarpeeni. Muistan sellaisen hetken, että rojahdin kotona polvilleni ja kyyneleet valuivat kasvoillani ja mietin että kuka minä oikeasti olen? En mä ole ollut aina tällainen. Sitten oli myös se hetki, kun mietin, että jaksanko enää elää, en vaan
jaksa tätä enää. Se oli mun pohjani. Silloin tajusin, että mun on pakko hakea itselleni apua.
Haluan olla hyvä ja tasapainoinen äiti. Silloin otin Oikeahetkeen yhteyttä.

Oikeahetkessä päihdeluennolla tajusin riippuvuuden sairauskäsityksen. Tajusin, että ex-puolisollani on kemiallinen riippuvuus, päihderiippuvuussairaus, enkä pysty vaikuttamaan siihen millään tavalla. Tajusin myös sen, että olen itse sairas ja olen sairastunut läheisrippuvuuteen. Rupesi loksahtamaan asiat paikoillensa.

Aluksi jännitti tulla isoon ryhmään puhumaan omasta elämästään. Kyllä sen aika nopeasti kuitenkin huomasi, että siellä on tosi hyvä käydä. Siellä oli juuri niitä ihmisiä, jotka käy samoja asioita läpi kuin minä ja se oli todella voimaannuttavaa. Sai vertaistukea. Olen toipumisestani tosi kiitollinen. Musta on tullut se tasapainoinen äiti, joka ei enää raivoa kotona ja antaa lapsen olla sellainen kun se on: näyttää tunteensa eikä yritä rajata tai blokata jotakin. Sellainen rauhallinen olo ja tyyneys on isona osana elämää ja omaa itseä nykyään.

Tärkeimpänä asiana toipumisessa on ollut myös kiitollisuus. Enhän mä pystynyt näkemään valoisaa tulevaisuutta aiemmin, vaan todella synkkää oli kaikki. Nyt ku olen lähtenyt toipumaan, niin näen tulevaisuuden valoisana ja
nautin tosi paljon elämästä. Luotan, että elämä kantaa. Jos nykyään joku asia ei mene niin kun itse haluan, en pety, vaan sitten keksin jotain muuta.

Täytyy muistaa että kukaan ei ole toivoton tapaus. Kuka tahansa pystyy muuttamaan elämänsä suuntaa jos haluaa. Täällä kohdataan kaikki ihmiset ihmisenä ja nähdään se ihminen päihderiippuvuuden takana. Täällä emme tuomitse ketään- vaikka olis kuinka häpeällisiä asioita, niin kyllä se usein helpottaa kun niistä pääsee puhumaan.
Täällä kaikki on hyväksyttyjä sellaisina kun ne on.

 

Onko juominen sinulle tai läheisellesi ongelma? Haluatko päihteettömän elämän?
Lue tästä lisää, ilmoittaudu suositulle luennollemme ja aloita matka kohti toipumista?
https://www.oikeahetki.fi/onkojuominenongelma/

 

Riitta KoivulaRiitta Koivula

Vastaa

Kiinnostuitko?


Ilmoittaudu ilmaiselle luennolle tai tilaa kurssiaikataulu