Kokemuksia

OIKEAHETKI -KOKEMUKSIA PÄIHDEHOIDOSTA:

12.12.2018

Sami 37v, toipuva alkoholisti:

“Tutustuin kuningas alkoholiin 13 vuotiaana. Siitä tuli heti mulle rakas. Olin ujo, sen se vei mennessään ja pienis siivuis pysty mihin vaan. Nopeasti siitä tuli lähes joka viikkonloppuinen ystävä, hiipien vuosien saatossa joka hetkeen, mihin sen vain sai jollain konstilla sovitettua ja tarpeen tullen sinnekin minne ei.

Alkoholi lopetti monet kaveri/parisuhteet, koska rakkaanpaa ei ollut. Töitä olin aina kova tekemään. Joka toisen viikon ajoin rekkaa, jolloin en juonut. Joka toisen viikon sainkin sitte vetää hyvällä omalla tunnolla kaljaa ja samalla korjata autoja, että sain kaljarahat tienattua. Viimeiset vuodet yritin juoda salaa yöt ja olla päivisin hyvä mies ja isä mielestäni hyvällä menestyksellä. Jollakin tasolla tiesin, että tästä on tullut ongelma, mutta sain aina sen käännettyä itselleni, et mä tartten viä tähän voimajuomaa ja sitte mä vähennän. Tätä kesti 23 vuotta kaikkiaan, ennen kuin viimesen kerran meni kuppi nurin ja vaimo sano et nyt riitti, hän haluaa erota. Se aukasi silmät, et perkele nyt menee kaikki ei kukaan enää ”pidä aisoissa”ja päätin laittaa korkin kiinni. Ensin yritin itse ja kuukauden menikin kivasti ku urheili ku hullu ja yritti olla perheelleen mielin kielin, mutta pikkuhiljaa alkas pinna taas kiristyä.

Vaimoni pyynnöstä menimme Riitan juttusille ja siitä Mikan luennolle, jossa välähti isoo lamppu, tuo puhuu mun tarinaa omilla mausteilla. Aloitin hoidon ja nopeasti alkasin tajuta oman todellisen tilanteeni, kun sain tietoa sairaudestani nimeltä alkoholismi.

Täällä hoidetaan ihmistä ihmisenä lämpimällä tavalla, mikä on silti riittävän tiukka silloin kun sitä vaaditaan. Täällä hoidetaan koko perhettä, jos sen haluaa ottaa vastaan. Mielestäni on tärkeää, että henkilökunnalla on omakohtainen kokemus riippuvuudesta, joilloin voi luottaa että tiedetään mistä puhutaan. Mainittakoon Petri joka osaa palauttaa maan pinnalle/perusasioihin. Huikeita tyyppiä aivan kaikki.

Vertaistuen voimaa ei voi koskaan korostaa liikaa, olen oppinut ryhmässä istumalla ja kuuntelemalla enemmän kuin missään. Aluksi opin tulemaan ongelmien kanssa toimeen ilman viinaa. Nykyään ajattelen, etten tarvitse sitä mihinkää, en hauskanpitoon saati ongelmiin, sillä ei oo sellasta ongelmaa mitä ei saisi viinalla pahemmaksi. Nykyään osaan oikeasti välittää ja olla lapsilleni läsnäoleva isä. Parisuhde päättyi eroon, mutta se ei enää ollut hyvä syy alkaa juomaan. Oikeahetkessä olen saanut parhaat mahdolliset eväät raittiiseen hyvään elämään, kun vain muistaa hoitaa itseään. Tästä on alkanut mahtava matka, jonka on tarkoitus kestää koko loppu elämän.

Vuosi ilman alkoholia takana, siitä 10 kk raittiina.”

 

Satu 51v, toipuva alkoholisti

“Opettelen uutta elämää – opettelen tuntemaan itseni

Kävelin Oikeahetken ovesta sisälle 6.2.2018 tai siis en kävellyt, vaan invataksin kuljettaja työnsi mut pyörätuolissani Kauhajoen Oikeahetken tiloihin sisälle. Olin menossa Riitan päihdeluennolle. Mieli oli pelokas ja epävarma. Mä en oikein tiennyt mitä mä siellä tein. Olinhan mä ollut raittiina jo heinäkuun 20. päivästä lähtien, kun join viimeisen ryyppyni.

Päivä jona päätin kuolla ja päivä jona mun kroppani ja jalkani lopullisesti pettivät mun altani. Päivä kun mä viimein tipuin sinne pimeään kaivoon. Mä olin päättänyt päästä eroon viinasta. Mun sielu huusi lopettamaan mutta kroppa vaati lisää viinaa. Ja mä en tiennyt muuta keinoa kun jäädä odottamaan vuoteeseen sitä kuolemaa. Kunnes tulisi se aamu. jolloin mun tuska ja viinanhimot olisivat ohitse ja mä vaan nukkuisin ikiuneen. Kerkesin maata sängyssä liki kaksi kuukautta ennen, kuin asioihini puututtiin ja mut hommattiin sairaalan vuodeosastolle. Vietin tuolla osastolla kolme ja puoli kuukautta. Elämä alkoi alusta. Mun oli opeteltava mm. kävelemään uudelleen.

Lähtiessäni tuolle Riitta Koivulan luennolle. olin luvannut miehelleni jälleen kerran, että mä en enää ikinä juo. Uskothan kulta. Uskothan sä mua. Samaa vannomista mä olin tehnyt jo 12 vuotta, siitä asti kun tapasimme. Aina se rakas puolisoni oli uskonut vaikka sitä uskoa parempaan huomiseen tuskin oli jäljellä enää kuten ei sitä rakkauttakaan kovinkaan paljoa. Jäljellä oli enää kuoret.

Mä kuuntelin, kuuntelin ja kuuntelin ja tuolloin Riitan luennolla mä sain ensimmäisen ahaa elämykseni siitä, että mulla on ongelma. Mä olen alkoholisti. Mä olen juoppo.  Lähdettyäni tuolta luennolta taksikuski oli koko matkan aivan hiljaa. Mä itkin koko matkan, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni, ensimmäistä kertaa 30 vuoteen mä olin tajunnut olevani sairas. Vakavasti sairas ihminen. En mä ole laiskempi, tyhmempi, saamattomampi kuin kukaan muukaan. Mä olen sairas. Mä olin sairastunut ja sairastanut sairautta nimeltä Alkoholismi jo 30 vuotta. Tajuamatta sitä itse, ymmärtämättä, että mulla on mahdollisuus parempaan elämään.

Kun mä kotiin palasin tuolta luennolta niin sanoin aviomiehelleni, että anna anteeksi, mun on pakko ottaa tuo lupaukseni takaisin. En mä voi sellaista luvata. En mä voi luvata olevani loppuelämääni raittiina. Ei mulla ole sitä kristallipalloa, mistä nähdä tulevaan. Mun on elettävä tästä lähtien vain päivä kerrallaan. Ja nyt alkuun vain hetkinen kerrallaan. En mä eikä kukaan muukaan tiedä huomisesta mitään. Mä elän sen hetken kerrallaan ja olen joka ilta onnellinen siitä yhdestä raittiista päivästä.

Oikeahetki on antanut mulle paljon. Siellä mä tajusin ensi kertaa, että en mä ole päivääkään ollut 30 vuoden juomisen aikana raittiina. Juu, mulla on ollut juomattomia kausia mutta se että olet juomatta tai se että olet raittiina on aivan tykkänään eri asioita. Nykyään mä tiedän että mun raittiuteni alkoi tuolloin 6.2.2018 Riitta Koivulan päihdelennolla. Mä sain mahdollisuuden uuteen elämään. Mä sain mahdollisuuden olla osa jotain parempaa. Mä sain vertaistukea muista päihdeongelmaisista.  Mä sain viimeinkin rauhan sydämeeni, raittiuden ja iloa elämääni. Mä sain mahdollisuuden onnellisuuteen ja raittiuteen.

Mä tiedän että mä tulen olemaan sairas loppuelämäni. Musta ei koskaan tule kohtuukäyttäjää, utta jatkossa mä osaan tätä sairauttani hoitaa. Mä olen saanut siihen oikeat työkalut Oikeahetkestä. Enimmäistä kertaa elämässäni mä en ole tämän sairauteni nimeltä alkoholismi kanssa yksin.  Mulla on vahva tukiverkko ympärilläni. Ja se alkoholi ei tule sanelemaan, miten mä elän tulevassa. Mä opettelen tätä elämää raitistuneena alkoholistina. Mä opettelen tuntemaan uudelleen tämän raittiin itseni, ihmisen joka oli niin pitkään kadoksissa ja hukassa. Niin pitkään yksin.

Mulle on muodostunut tärkeäksi opiksi se, minkä mä olen oppinut muiden hyvien juttujen lisäksi Oikeahetkessä. Nimittäin se, että EI OLE MITÄÄN NIIN PAHAA ASIAA ETTEIKÖ SITÄ VIINALLA SAA VIELÄ PAHEMMAKSI.

Mä olen etsinyt koko elämäni sitä onnea. Ja nyt mä voin sanoa viimeinkin että mä olen löytänyt sen onnen.

Mä olen onnellinen ja kiitos siitä kuuluu Oikeahetkelle.”

Huom! Sadun toipumisblogia voit lukea:  Puliraitis 

02.06.2018

Satu 36v, alkoholisti ja addikti

PIRU KOOMASSA

Viimeinen päivä, kun olen ottanut viinaa ja lääkkeitä on 8.4.2017. Mielestäni olin ihan “normi” kunnossa, mutta toiset olivat erimieltä. Seuraavana päivänä katsoin itseäni peilistä enkä sitä häpeän tunnetta voi sanoiksi kuvailla. Puhuin yhden kaverin kanssa, joka tunsi Oikeanhetken työntekijä Petrin ja sitten Petri soitti minulle. Sosiaalityöntekijät soittivat ennen pääsiäistä, läheiseni oli ilmoittanut heille ”lauantaikunnostani” tuolloin 8.4.

Kävin Petrin luennolla ja se käynnisti rattaat päässä. En voinut jatkaa enää niin, tarkemmin sanottuna ajattelin: ” Helvetin akka Satu sä et voi jatkaa näin!” Miehenikin oli lamaantunut, hän ei enää jaksanut. Oli tuskallista odottaa pääsiäisen yli viraston aukeamista.  Olin tullut siihen päätökseen, että haluan lopettaa, haluan muuttua.

En ole ollut niinkään baarikärpänen, vaan juonut kotona ja 20 vuoden aikana toleranssi on noussut. Parikymppisenä ajattelin, että se on normaalia, kaikkihan rentoutuvat työviikon jälkeen, eikö nyt voi yhden paukun ottaa, kun oli niin rankka päivä. Huomasin parikymppisenä, että olin arka ja ujo. Humalassa käytökseni muuttui ja nostin mm. aina hirveän haloon jostain mitättömästä asiasta. Kärpäsestä härkänen ja olin mielestäni cool, kun aina juodessani musta tuli sosiaalisempi ja hyväntuulinen.

Kymmenen vuotta myöhemmin olin alkoholin kanssa sosiaalisempi, mutta vittumaisempi ja eristäytyneempi. Syytin juomisestani kavereita, sisaruksia, miestäni, tiskikonetta, asuinpaikkaa ja lapsuuttani, joka oli kuitenkin iloa ja lapsen elämää. Olin myös koulukiusattu 13 vuotta ja se murensi itsetuntoni.

Mä en halua tuntea mitään, turrutan pahan olon tänä iltana unilääkkeillä ja viinalla.”

Viimeiset seitsemän vuotta oli Imovanen, Stellan ja Panacodien sekakäyttöä. Imovane kun, määrättiin niin pelkäsin niitä ensin, mutta loppuvuosina 30kpl paketti oli kolmessa päivässä syöty. Kun lääkäri määräsi Panacodit koko vuodeksi, niin 50kpl pkt oli viikossa napsittuna. Siitä ei vain huomannut, en juonut kun oli lääkkeitä, mutta päässä kaikki käyttö oli suunniteltuna. Nämä pillerit riittävät tämän viikon, toiset toiselle viikolle, kolmantena tulee rahaa, sitten pääsee Alkoon ja sen jälkeen ne toiset. Sama alkoi aina alusta. Sitten kun ei lääkkeitä ollut niin join viikonloppusin ja sinnittelin. Joskus meni kauankin ilman lääkkeitä, kun ei saanut uusittua mutta mikään ei ollut muuttunut ajatuksissani, koko ajan jokin päihde pyöritti ajatuksiani.

“Voi kun olis pillereitä ettei ahdistaisi”

 “Vitsi kun sais rahaa, niin vois hakee Tapiota kun vituttaa.”

Oikeahetki oli paikka, jossa tunsin, ettei minun tarvitse hävetä itseäni ja voin puhua, koska täällä ymmärretään. Miehenikin pääsi mukaan, sillä läheinenkin tarvitsee yhtälailla hoitoa.

Puhu paha olo pois!”

Vertaistuki on paras apu. Vuoden aikana ne viisarit päässä kääntyy oikeaan asentoon ja tulee tyyneys, herätys päähän, vaikka aluksi saattaa tuntua turhauttavalta ja kärsimättömältä, mutta jokin muuttuu kun jaksaa itseensä uskoa. Aluksi minuutit muuttuivat tunneiksi, tunnit päiviksi, päivät viikoiksi, viikot kuukausiksi ja niin tuli vuosi. ”Rohkeutta muuttaa mitkä voin” tuli ajatuksiin monesti ja musta tuli parempi, riittävän hyvä äiti lapsilleni, se joka on oikeasti läsnä ilman alkoholia, lääkkeitä, kuivakäyttöä. Lapsista huomasin muutoksen viime vuonna. He alkoivat luottamaan ja hymyilevät. Olen myös saanut korttini takaisin ja päässyt töihin.

Nyt olen ollut reilun vuoden raittiina ja uskon, ettei kukaan ollut koskaan tavannut tätä Satua, mikä minusta on tullut. Satua, joka on pirtsakka, temperamenttinen, suorasukainen sisupussi. Satua, jolta löytyy rohkeutta sanoa oma mielipide, ihan päihteettä! Täytyy sanoa, että pelotti itseänikin, että minkälainen ihminen musta tulee ja minkälainen minä olen. Mutta siitähän tässä on kysymys, itsensä löytämisestä raittiina ja se löytyy puhumalla.

Kiitos.

Toipuva naisalkoholisti

Lähdin Oikeanhetken hoito-ohjelmaan vastahakoisin mielin ja syy oli se, etten tajunnut olevani päihderiippuvainen. Pidin itseäni ihan normaalina viiniä nauttivana naisena. En myöskään tajunnut, että olen sairas ja sitä että tästä sairaudesta on mahdollista toipua. Reilu 9 kk on kulunut ja elämäni ja ajatusmaailmani on muuttunut suuresti. Miten helpottavaa ja vapauttavaa oli tajuta, etten ole ollut heikko ja huono ihminen juovana aikana vaan olen sairastunut riippuvuuteen.

Oikeanhetken tapa käsitellä tätä sairautta on opettanut minut oivaltamaan elämästäni ja sairaudestani paljon. Monesti yllätyn itsekkin, kuinka löydän asioista uusia piirteitä ja voin kohdata hyvät ja huonot asiat rauhallisella mielellä ja tyyneydellä. Ajatusmallin muuttaminen saa mielen myös unohtamaan koko alkoholin. Työ on tehtävä itse, mutta vertaistuki-ryhmät, joka on hoidon perusta, on se resepti, mikä pitää minut raittiuden tiellä. Ilman sitä tukea, hoito olisi täysin vailla pohjaa. Päihderiippuvaisen ainoa vaihtoehto on elää täysin raittiina. Sen tosiasian tajusin jo alkumetreillä. Kohtuukäyttö on mahdoton yhtälö.

Olen äärettömän kiitollinen Oikeanhetken mahtavalle hoitomallille ja Riitalle kaikesta tuesta ja avusta, minkä olen saanut. “Pakolla” ei päästä mihinkään kestävään tulokseen, vaan ihmisen halu ja oma oivallus parantua on se, millä mennään eteenpäin. Kiittäen.

Katariina, läheinen

Läheisryhmän aikana on saanut aivan uutta perspektiiviä omaan ajatteluun. Kummasti ne asiat joita yksin on pyöritellyt mielessään saavat uuden muodon kun ne jakaa muille, ja kun muutkin jakavat omiaan. Ennen ajattelin että olen yksin, mutta nykyään tiedän että voin sanoa ryhmässä mitä vain ja saan ymmärrystä.

OH:ssa tehdään todella tärkeää työtä ja sitä tehdään suurella sydämellä. Tällaista päihderiippuvaisten hoidon tulisi olla koko maassa ja läheisille tulisi antaa aina yhtä iso apu kuin mitä OH antaa. Asiakkaat ovat OH:n henkilökunnalle selvästi tärkeitä, ja koska tahansa saa tukea kun sitä tarvitsee.

Sari, läheinen

Vasta OH:ssa tajusin, kuinka läheisriippuvainen olen ollut. Saatuani asiasta oikeanlaista tietoa ensin luennolla ja myöhemmin ryhmissä, ymmärsin omaa käyttäytymistäni ja sen, mitä läheisriippuvuus minulle sekä perheelleni aiheutti. Tajusin myös oman osuuteni asioiden kulkuun, ja sen, että en ole tässä tilanteessa uhri, vaikka niin me läheiset vakuutamme OH:n oven avaamisen asti 😉 Olemme yhtä sairaita, kuin lähellämme elävä alkoholisti ja ilman hoitoa elämämme on kurjaa.

Olen käynyt pian pari vuotta OH:ssa ollen perheterapiassa, ringissä läheisen hoidon mukana sekä läheisryhmässä. Tuona aikana olen kuoriutunut mustan pallukan sisältä pikku hiljaa ulos ja minusta on tullut aikaisempi Sari takaisin esiin. Sellainen, jonka ystävät ja minä itse tunnistan paremmin. Välillä tunteeni katosivat sairauden alle, mutta nykyisin esimerkiksi onnen tunne on aito ja liikutun monista asioista.
Tiedän, etten tule valmiiksi, mutta osaan elää nyt päivän kerrallaan. Olen saanut valtavasti työkaluja ja vertaistukea OH:sta ja oppinut ennakoimaan esimerkiksi draamatilanteita. Osaan käyttää annettuja työkaluja, kun esimerkiksi negatiivinen tunne ottaa valtaa. Näin siitä päästään vähemmillä vaurioilla ohi. Toipumiseni aikana olen tehnyt askeleet, jotka ovat elämäni ohjaava punainen lanka.

OH:ssa työtä tehdään isolla sydämellä, jossa koko perhe huomioidaan. Osaaminen ja omakohtainen kokemus asiasta siivittävät potilaiden ja heidän läheisten kuntoutumista kiitettävällä tavalla. Perheeseen uskotaan ja heille luodaan toivoa selvitä vaikean sairauden kanssa. Hoidossa ollaan avoimia ja puhutaan rehellisesti kaikista asioista. Myös vaikeita asioita ja tunteita käsitellään luontevasti. Tunnelma ei vaikeasta asiasta huolimatta ole haudan vakavaa, vaan välillä huumori kukkii 🙂 OH on kuin perhe, jonne on todella helppo tulla. Siellä otetaan aina lämpimin ajatuksin vastaan. Kiitollinen siitä, että polkuni on kuljettanut minut sinne.

Tällaisilla mietteillä tämä toipuva läheinen.

Elina, läheinen

‘Tukea ja toivoa – ei tarvitse selvitä yksin!’ Jokainen meistä kulkee oman matkansa ja valitsee omat polkunsa. Vertaistuen avulla on saanut omalle matkalleen paljon uusia ja erilaisia tienviittoja joiden olemassaolosta ei ollut tietoinen. On saanut jakaa rehellisesti ja avoimesti niin hyviä kuin kipeitäkin asioita sallivassa, turvallisessa, hyväksyvässä ja rakkaudellisessa ilmapiirissä toisten samassa tilanteessa elävien ja kokeneiden kanssa.

Toisten tarinoiden ja kokemusten myötä on saanut myös perspektiiviä ja työkaluja omaan elämäntilanteeseen ja kaikille elämän eri osa-alueille – ihmisenä kasvamiseen. Omasta ‘toivottomasta’ tilanteesta on löytynyt ja voi löytää toisten avulla/kautta valoa ja voimaa jatkaa eteenpäin – niin kauan on toivoa, kun on elämää. Avoin mieli, puhuminen, pelkkä kuunteleminen, ymmärrys, tunteiden kirjo ja omana itsenä oleminen riittää ja auttaa . On ollut myös lohdullista ja eheyttävää oivaltaa, että jokainen meistä voi muuttaa ainoastaan itseään ja vain sitä kautta mahdollisesti myös toista.

‘Oppia hyväksymään asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan’ . Rakkauteen ja hyvään luottaen – elämä kantaa! Hiljaa hyvä tulee.

Jape 42v, toipuva alkoholisti

Lähes 30 vuotta elämäni oli eräänlaisessa sumussa kulkemista, alkoholin merkitys kasvoi salakavalasti vuosien varrella ja muutti persoonani ihmiseksi joka en koskaan ole halunnut olla.

Olen aina ollut kaveriporukassa se jolle sattuu ja tapahtuu kännissä ja joka yleensä sammuu mihin vaan. Pidin juomista hyväksyttävänä koska käyn töissä ja juon pääosin viikonloppuisin ja vapaa-aikana. Töitä tosin täytyi tehdä paljon, pitkiä päiviä sekä paremmin kuin muut. Silloinhan sen viikonlopun nollaamisen pystyy paremmin perustelemaan itselleen ja muille.

Muutamia vuosia sitten vaimoni joutui sairauksiensa vuoksi lopettamaan juomisen. Minun juominen jatkui ja yltyi entisestään. Vähintään perjantai, lauantai ja sunnuntaina loivennus. Jouduin salaamaan juomisen kaikilta joten join pääosin kotona yksin. Vaimohan kaatoi viinat viemäriin jos sellaisia sattui löytämään, tästä alkoi jännittävä piilotusleikki.

Pahimpana jälkeenpäin koen sen ahdistuneisuuden tunteen mikä oli kun joutui jatkuvasti suunnittelemaan elämäänsä alkoholin ehdoilla, oli pakko tehdä itselleen aikaa juoda. Oli ”pakko” juoda vaikka ei halunnut. Tästä johtuen myös moraali rapistui pikkuhiljaa. Ei ollut väliä vaikka vaimon kanssa tuli riitoja, senhän voi aina hyvittää rahalla ja lepyttelyllä. Ei ollut väliä vaikka hieman juovuksissa ajaa autolla, olenhan kuskien parhaimmistoa. Ei ollut väliä vaikka valehteli kirkkain silmin kaikille, myös itselleen.

Juomisen kokonaan lopettaminen ei ollut koskaan vaihtoehto, kuvittelin pystyväni pitämään sen jollain taikakeinolla hanskassa. Jopa silloin kun otin yhteyttä Oikeaan Hetkeen ilmoitin etten aio lopettaa kokonaan vaan vähentää hallitusti. Vasta luennolla käyminen avasi silmäni tiedolla, että olen sairas ja jos jatkan juomista ei mene kauaakaan kun minulla ei ole perhettä, työtä eikä asuntoakaan. Jonka jälkeen minut kaivetaan maan alle ja lisätään alkoholikuolemien tilastoihin.

Puolen vuoden raittiuden jälkeen elämäni on muuttunut parempaan suuntaan. Nukun paremmin, en ole mokaillut mitään eli ei ole morkkista, olen oppinut jälleen kuuntelemaan mitä muilla ihmisillä on asiaa, suhteet läheisiin ovat palanneet jotka juodessa olin työntänyt pois. Töissäkään ei enää tarvitse painaa liikaa töitä kun ei tarvitse todistaa olevansa parempi kuin muut. Tänään olen onnellinen.

Hannu, toipuva alkoholisti

Aloin juomaan noin kaksikymppisenä. Juominen lisääntyi vaivihkaa muuttuen jokapäiväiseksi noin kymmenenvuotta sitten. Välillä enempi joskus vain yksi kalja. Pakkoloman aikana pystyi juomaan kännit melkein joka päivä. Sattu ja tapahtu vaikka mitä ,tuon reilun vuoden lomautuksen aikana. Työt alko jälleen noin kaksi vuotta sitten. Join kuitenkin viikonloput ja välillä viikollakin.

Tyttöni alkoi puhumaan koulussa kavereilleen ongelmista kotona, häpeästä ja itsemurha-aikeista. Päihdetyöntekijä ehdotti vähentämistä, kun en silloin halunnut lopettaa kokonaan, vaikka oltiin jo lastensuojelun asiakkaina. Vähentäminen oli mun mielestä hyvin onnistunut, luulin että kaikki on hyvin. Tyttö kuitenkin pelkäsi tulevia viikonloppuja. Yksikin kalja oli liikaa. Itsetuhoiset ajatukset vain paheni vähentämisestä huolimatta. Kerran lastensuojelu päätti että tyttö piti saada apua välittömästi. Vein tytön lääkäriin ja sieltä pikana nuoriso psyk. osastolle viikoksi. Silloin päätin että tämä on nyt tässä, korkki kiinni. Lastensuojelun ehtona tytön kotiutumiselle oli että mun piti mennä hoitoon.

Oikeahetki valikoitui siksi, että sain käydä päivisin töissä ja näin perhettäkin. Alkuun olin raittiina tytön takia, mutta nopiasti hoidossa ymmärsin tarvivani itse apua. Hoitoon kuuluva perheviikonloppu auttoi koko perhettä ymmärtämään sairaudesta nimeltä alkoholismi. Siellä ymmärsin mihinkä kaikkeen juomiseni on vaikuttanut. Hoidon aikana olen saanut mielen rauhoittumaan jolloin pääsen vastoinkäymisistäkin helpommin ohi, eikä tarvi hakea enää alkoholista apua. Vuoden hoito loppu helmikuussa ja lastensuojelun asiakkuuskin päättyi.

Perheellämme menee nyt ihan hyvin , kunhan pysyn raittiina. Kohtuukäyttäjäähän alkoholistista ei enää tule. Oikeanhetkeen kuuluu myös läheisten hoito, joten myös vaimoni on saanut apua. Maksusitoumus kunnalta oli ratkaiseva tekijä koska rahaa ei ollu. käymme yhä mahdollisuuksien mukaan jatkohoito ryhmässä Oikeassahetkessä vaimoni kanssa, sillä toipuminen kestää koko loppuelämän ja tiedämme mistä saa apua.

Minna, alkoholistin läheinen

Läheisriippuvuus silloin yli 2,5 vuotta sitten mieheni kanssa hoitoon tullessani en ymmärtänyt omaa sairauttani. Niin kuulin kyllä sairauden oireita, mutta jotenkin en tunnistanut niitä itsessäni. Olihan se totta, että halusin juoda ja kuvittelin että toinen heräisi lopettaisi juomisen, kun näkisin miten tämä vaikuttaa. En sitten pystynyt juomaaan ja huoli lapsista piti minut selvänä, Suljin silmäni pakenin todellisuutta, sitä pahan olon möykkyä sisälläni. Luin liikuin siivosin en osannu käsitellä omia tunteita raivosin läheisille. Näitä tunteita olen hoidon aikana oppinut itsessäni tunnistamaan. Häpeää ja pelkoa kuinka se vaikuttaa itseni lisäksi omiin läheisiin. Häpeämuuri joka nousee ympärille ja pitää tiukassa otteessa. Se vaikuttaa, että haluat vältellä omia vanhempia, ystäviä ja niitä itselle rakkaita ihmisiä. Onneksi muuri on hoidon aikana murentunut ja ihmiset ovat palautuneet elämään. Oikeassa Hetkessä jokainen saa kulkea ja oivaltaa näitä asioita itsestään omaan tahtiin. Matka jonka olen saanut kulkea on antanut minulle avaimet avoimuuteen ja kasvuun ihmisenä. Tänään uskallan nauttia tulevaisuudesta.

Niko, toipuva peliriippuvainen

Omalla kohdalla tilanne hivenen erilainen, sillä hoitoon hakeutumisen syy ei ollut alkoholi vaan peliriippuvuus. Ennen Oikeaahetkeä pelaamista takana noin 8-9 vuoden ajan. Tämän ”urani” aikana ennätin hommata itselleni häädön, maksuhäiriömerkinnän sekä nelinumeroisen summan velkaa ulosottoon. Lisäksi mielenterveys oli kuralla ja välit läheisiin menneet; vanhemmat toivottomia, sisarukset karttelivat koska eivät voineet luottaa ja ystävät jättivät pitämättä yhteyttä, koska heitäkin oli tullut käytettyä hyväkseen.

Olin kyllä tietyllä tasolla myöntänyt sen, että kaikissa tilanteissa homma ei ole ollut itselläni hallinnassa ja silloin tällöin on mennyt överiksi. Kuitenkaan luopuminen pelaamisesta ei lopulta ollut vaihtoehto, vaikka itselle ja muille luvattiin useita kertoja, että nyt se on loppu. Apua myös yritetty hakea, tosin enemmän läheisten pitämiseksi tyytyväisenä eikä sen takia, että itse haluaisi muutosta. Tuolloin myös hoidettiin pelaamisen aiheuttamaa masennusta, eikä niinkään pelaamista itseään. Ja sekös riippuvaisen mieleen sopi.

Ensimmäinen kontakti Oikeaanhetkeen omalla kohdalla tapahtui huhti-toukokuun vaihteessa 2014. Ensin läheisten kautta juttelemaan Riitan kanssa ja sieltä luennon kautta ryhmään. Luennolta toki tarttui tiettyjä juttuja, jotka havahduttivat myös itseä. Kuitenkin hoitoon lähtiessä tuli oltua varsin skeptinen ja oltua mukana sillä ajatusmallilla, ettenhän minä kuitenkaan mikään alkoholisti ole. Kuitenkin varsin pian Mikan kanssa keskustellessa kävi ilmi se, että loppujen lopuksi ollaan ihan samassa veneessä ja se mitä riippuvaisen pään sisällä tapahtuu ja miten hän toimii, on samanlaista riippumatta riippuvuuden kohteesta.

Matka noista hetkistä nykyiseen tilanteeseeni ei ole ollut suora. Itsensä kanssa on joutunut tekemään töitä, kompasteltu on pelaamattomuuden kanssa, mutta aina on noustu ja jatkettu eteenpäin. Tiedän etten valmis ole vieläkään, mutta monta tärkeää asiaa olen evääkseni saanut ja siitä kuuluu iso kiitos Oikeahetken väelle ja niille ihmisille, joita tämä polku on matkan varrelle tuonut. Ryhmässä olen saanut purkaa tuntojani ja niitä asioita, jotka kulloinkin ovat pinnalle nousseet. Olen saanut tukea vertaisiltani, vaikka riippuvuus onkin kohdistunut eri asioihin. Olen saanut ymmärrystä omaan itseeni ja saanut aloittaa matkan tutustuakseni itseeni uudelleen.

Nyt tiedän, että riippuvuudet ovat sairauksia ja tarvitsevat hoitoa; myös vaikka riippuvuus olisi ollut jo pitkään hallinnassa. Yhtä lailla tiedän, että enää en halua paeta pahaa oloani tai ongelmiani pelaamiseen, vaan nuo tunteet ja asiat on käsiteltävä. Hoito on omalla kohdallani mahdollistanut paluun ”normaaliin arkeen”, joka ei pelaavana aikana olisi ollut mitenkään mahdollista.

Anonyymi alkoholisti

”Ei mulla mitään alkoholiongelmaa ole”
”No kun töissä on niin raskasta”
”Raskas työ vaatii raskaat huvit”
Aina löytyi syitä kun olin juonut. Monet lupaukset petin kun lupasin, että lopetan juomisen. Ja kun olin pystynyt olemaan hetken juomatta, retkahdin taas.

Puolisoni kanssa käytiin lukemattomat keskustelut siitä, että minun pitää mennä hoitoon. Toki kaikenlaisia terapioita tulikin kokeiltua mutta aina sama juttu ja juominen jatkui. Kun halu lopettaa ei tullut minulta itseltäni ja tein sen muiden mieliksi, se ei voinut onnistua.
Sitten päässä napsahti. En halunnut menettää perhettäni, joka oli jo monesti ollut hyvin lähellä. Kynnys hakeutua hoitoon oli tosi korkea. Lupauksestani ottaa yhteyttä Oikeaan Hetkeen meni vielä 2-3 viikkoa kunnes vihdoin soitin Riitalle. Hänen kannustamanaan menimme yhdessä puolisoni kanssa Riitan pitämälle luennolle alkoholismista. Siellä selvisi, että alkoholismi on sairaus josta voi parantua.

Luennon jälkeen hoito aloitettiin. Hoitoa oli aluksi kolme kertaa viikossa kuuden viikon ajan. Siellä oli kohtalotovereita ja huomasin, että en todellakaan ole yksin ongelmani kanssa ja häpeän tunne alkoi muuttua ymmärrykseksi. Sain tukea Riitalta ja Mikalta ja toisilta hoidossa olevilta ja heistä onkin tullut minulle tärkeitä ihmisiä.

Alkoholisti tarvitsee apua mutta myös läheiset tarvitsevat sitä. Sairaus on koko perheen asia. Pian puoli vuotta on mennyt raittiina ja tuntuu todella hyvältä. Suosittelen kaikille vaikka se kynnys olikin korkea.

Anonyymi läheinen

Vuosien juomisen jälkeen puolisoni aloitti hoidon Oikeassa Hetkessä ja sinä päivänä sain uuden toivon kipinän. Hoito aloitettiin heti ilman syyllistämistä, riittävän intensiivisesti, perhe huomioiden. Tuli sellainen olo, että vihdoinkin joku oikeasti ymmärtää mistä on kyse! Saimme kattavan tietopaketin alkoholismista ja tajusin, että se ei ole kenenkään syy vaan juuri puolisoni kohdalle osunut sairaus joka pilaa koko perheemme elämän. Toisaalta oli helpottavaa huomata, että emme ole asiamme kanssa yksin vaan alkoholisti voi löytyä naapurista, työtovereista, ystävästä koska sen harvoin näkee päällepäin.

Kireän, hermostuneen, pöhöttyneen ja valehtelevan puolisoni tilalle on tullut iloinen, rento ja pitkäpinnainen ihminen, jonka kanssa voi keskustella avoimesti hänen ongelmastaan. Vietimme juuri elämäni ihanimman Joulun ilman pelkoa ja ahdistusta milloin juominen taas alkaa.

Oikean Hetken hoito sopii täysin meidän perheen tarpeisiin koska hoidossa käydään iltaisin töiden jälkeen eikä tarvitse selitellä kenellekään esim. poissaoloa töistä. Aina saa soittaa jos on kysymyksiä ja myös läheinen otetaan hoidossa yhtä paljon huomioon kuin alkoholistikin. Hoidon alussa tuntui, että sain ”kaataa” ongelmamme Mikalle ja Riitalla ja aloin itse taas vuosien jälkeen hengittämään!

 

Kiinnostuitko?


Ilmoittaudu ilmaiselle luennolle tai tilaa kurssiaikataulu