Avainsana-arkisto: alkoholismi

Marraskuun päihdeinfot, päihdehoitostartit ja läheisryhmä.

Marraskuun päihdehoitoinfot,  päihdehoitostartit ja läheisryhmä Kauhajoella

VAASA

Ti 6.11 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja läheisinfonfo / Petri
Ti 20.11 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro
Avopäihdehoidon startit ke 7.11 ja ke 21.11
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja läheishoitoinfo / Riitta ja Mika
Ti 27.11 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Mika
Avopäihdehoidon startit ke 14.11 ja ke 28.11
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

HUOM!

  • Päivystysnmeromme  050 433 4933 vastaa ma-su klo 8-20.
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia.
Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto 050 433 4933

13.11.2018 LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 17.30-20.30 Päihde-ja läheisinfo (ryhmän starttiluento)
To 15.11 klo 18-20 Läheisryhmä
Muut kokoontumispäivät: 29.11,18.12, 10.1, 17.1, 31.1, 14.2, 21.2, 7.3, 21.3.

Läheisryhmä tukee ja auttaa päihderiippuvaisten läheisiä omassa toipumisessaan sekä antaa välineitä päihderiippuvuuden kohtaamiseen uudella toipumiskeskeisellä tavalla. Läheinen voi olla puoliso, kumppani, lapsi, vanhempi, sisko, veli.

Saat myös välineitä tunnistamaa läheisriippuvuutta ja saat välineitä itsesi hoitamiseen ja hyvinvointisi tukemiseen. Tutustut 12-askeleen toipumisohjelmaan. Ryhmän painopiste on vertaistuessa.

Ryhmän kivijalka rakentuu vahva tietoperusta päihde -ja läheisriippuvuudelle, toipumiskokemuksista, tunnettujen ja toimivien menetelmien hyödyntämisestä. Ryhmässä keskitymme läheisen toipumiseen ja muutoksen käynnistämiseen sekä hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ohjaamassa ovat vertaisohjaajat Sari, Soile ja Minna, joilla omaa toipumispolkua kuljettuna ja 12 askeleen toipumisohjelman tuntemus. Vastuu ohjaana perheterapeutti Riitta Koivula.

Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 230€ + materiaalimaksu 53€, joka laskutetaan ennen ryhmän aloitusta.

Tule mukaan ja voimistu!

Ilmoittaudu heti: riitta.koivula@oikeahetki.fi /marketta.boling@oikeahetki.fi
Otsikoksi: LÄHEISRYHMÄ KAUHAJOKI

Lokakuun päihdehoitostartit ja maksuttomat päihdeinfot

Lokakuun päihdehoitoinfot ja päihdehoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 2.10 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro
Ti 30.10 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Riitta
Avopäihdehoidon startit ke 3.10 ja ke 31.10
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

KURIKKA 

Ti 9.10 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Petri
Os. Hotel Kurikka, Hovinkatu 1, 61300 KURIKKA
Mahdollisuus päihdehoidon starttiin ke 10.10 Kauhajoella tai Vaasassa.

VAASA

Ti 9.10 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja läheisinfonfo / Carita
Ti 23.10 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita
Avopäihdehoidon startit ke 10.10 ja ke 24.10
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia.
Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto 050 433 4933

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

13.11.2018 LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 17.30-20.30 Päihde-ja läheisinfo (ryhmän starttiluento)
To 15.11 klo 18-20 Läheisryhmä
Muut kokoontumispäivät: 29.11,18.12, 10.1, 17.1, 31.1, 14.2, 21.2, 7.3, 21.3.

Läheisryhmä tukee ja auttaa päihderiippuvaisten läheisiä omassa toipumisessaan sekä antaa välineitä päihderiippuvuuden kohtaamiseen uudella toipumiskeskeisellä tavalla. Läheinen voi olla puoliso, kumppani, lapsi, vanhempi, sisko, veli.

Saat myös välineitä tunnistamaa läheisriippuvuutta ja saat välineitä itsesi hoitamiseen ja hyvinvointisi tukemiseen. Tutustut 12-askeleen toipumisohjelmaan. Ryhmän painopiste on vertaistuessa.

Ryhmän kivijalka rakentuu vahva tietoperusta päihde -ja läheisriippuvuudelle, toipumiskokemuksista, tunnettujen ja toimivien menetelmien hyödyntämisestä. Ryhmässä keskitymme läheisen toipumiseen ja muutoksen käynnistämiseen sekä hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ohjaamassa ovat vertaisohjaajat Sari, Soile ja Minna, joilla omaa toipumispolkua kuljettuna ja 12 askeleen toipumisohjelman tuntemus. Vastuu ohjaana perheterapeutti Riitta Koivula.

Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 230€ + materiaalimaksu 53€, joka laskutetaan ennen ryhmän aloitusta.

Tule mukaan ja voimistu!

Ilmoittaudu heti: riitta.koivula@oikeahetki.fi /marketta.boling@oikeahetki.fi
Otsikoksi: LÄHEISRYHMÄ KAUHAJOKI

Heinä- ja elokuun päihdeinfot

Heinä-ja elokuun päihdehoitoinfot ja hoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 17.7  klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Riitta

Ti 7.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Carita

Ti 21.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Mika

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 18.7, ke 8.8 ja ke 22.8 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 24.7 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita

Ti 14.8 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

Ti 28.8 klo 17.30-20.30 .00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 25.7, ke 8.8 ja ke 29.8 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Nina 050-4658401

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

Kesäkuun päihdehoitoinfot ja läheisinfot!

Kesäkuun päihdehoito -ja läheisinfot:

VAASA

Ti 5.6 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

To 14.6 klo 17.30-20 Läheisinfo – tietoa läheisriippuvuudesta ja välineitä päihderiippuvaisen auttamiseen / Riitta

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 6.6 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

KAUHAJOKI

Ti 12.06 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mika

Ti 19.06 klo 18-21 Läheisinfo- tietoa läheisriippuvuudesta ja välineitä päihderiippuvaisen auttamiseen / Riitta

Ti 26.06 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Luennoitsija varmistuu myöhemmin

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 13.06 ja ke 27.06 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA 

Ti 26.06 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri.

Luento os. Laihian Nuorisoseura, Alkiontie 6, 66400 Laihia.

Avopäihdehoidon aloitus ke 27.06.  Oikeahetki Vaasa.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

 

Maaliskuun päihdeluennot ja hoitostartit

 

ÄLÄ JÄÄ YKSIN -miksi luennolle?

Päihdeluento on maksuton yleisluento riippuvuudesta, olipa kohde mikä tahansa kemiallinen aine; alkoholi, lääke, huume tai toiminnallinen esim. pelaaminen. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen mitä on pitkään epäillyt.

Luennolla saat arvokasta tietoa päihderiippuvuuden hoidosta ja Oikeahetki avopäihdehoidosta, joka toimii hienosti mm. työelämässä oleville, koska mm. sairaslomaa ei useinkaan tarvita. Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ajattelu, minnesota-malli, vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luento avaa päihderiipuvuuden syntyä sen etenemisvaiheita, riippuvuusajattelua, käyttäytymistä ja auttaa ymmärtämään. Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihderiippuvuudesta, läheisriippuvuudesta ja toipumisesta, tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Kuulijoina meillä on ollut niin päihdeongelmaansa apua hakevia, läheisiä, nuoria, ystäviä, työkavereita kuin ammattilaisiakin. Luento on avoinja maksuton kaikille. Kahvitarjoilu.

Maaliskuun luennot:

KAUHAJOKI

Ti 06.03. klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento / Riitta

Ti 20.03.2018 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento / Mika

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 07.03. ja ke 21.03 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA

Ti 13.03.2018 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento /Petri

Luento osoitteessa Laihian nuorisoseura, Alkiontie 66400 LAIHIA, avopäihdehoidon startti ke 14.3 Långtået 5, Maalahti

SEPÄNKYLÄ

Ti 27.03. 2018 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento /Petri

Luento osoitteessa Folkhälsan seniorpunkten, Niilontie 1, Mustasaari ja  avopäihdehoidon startti ke 28.03 Långtået 5, Maalahti

Tervetuloa kuulolle, et kadu.

ILMOITTAUTUMINEN:

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466226 tai Petri p. 050-4642209

 

 

PILLERITÖNTÄ PÄIHDETOIPUMISTA

Alkoholismista toipumaan

Pilleri, nenäsuihke, tulevaisuuden deodorantti tai imeskelypastilli eivät koskaan pysty tekemään sitä psyykkistä, henkistä, sosiaalista työtä, antamaan sitä voimaantumisen ja onnistumisen kokemusta, mitä toipuminen vaatii, sitä työtä mikä tehdään päihdehoidossa, jossa päihteettömyys ja elämänlaadun paraneminen viedään uudelle tasolle. Hoidossa, jossa toipumista mitataan myös läheisten kokemuksen kautta. Tähän eivät hyvää tarkoittavat pillerit ja kapselit koskaan pysty, vaikka niin meille tässä nopeiden ja helppojen ratkaisujen maailmassa syötetään- ota pilleri niin voi vielä juoda, olla kuten muutkin. Niinkö? Vai enemmänkin jatkaa elämää, joka ei varmasti tunnu hyvälle, pitää kulisseja yllä, elää yhä edelleen siinä uskomuksessa, että jonakin päivänä, jotenkin ongelma on hävinnyt.

 Tehokkaat välineet

Läheisen näkökulmasta pilleri saattaa tuoda jonkinasteisen helpotuksen hetkellisesti, mutta poistaako se tarkkailua, kontrollointia, keveneekö kodin ilmapiiri ja luottamus alkaa palautua? Usein miten ei. Sillä suurin osa toipumistyöstä on tekemättä, se työ mikä tehdään itsetuntemuksen, itsetunnon, tunnistamisen, kasvun, tiedon saamisen ja puhumisen kautta. Se työ, missä alkaa nähdä elämän ilman päihteitä mahdollisena, viisaana ja usein lopuksi jopa ainoana vaihtoehtona.

Miksi ajattelen ja uskon näin? Kuulemme kokemuksia yrityksistä, mm. Antabus, Selincro, joista hetkellinen apu, mutta kun tilanne sitä vaatii, ne on lopetettu, milloin mistäkin syystä, milläkin selityksellä. Ajattelen näin myös, koska kuulen potilaiden ja läheisten kokemuksia näistä yrityksistä. Kuulen sen hämmästyksen mikä seuraa, kun käyttöön otetaan toipumiskeskeiset välineet: ihmisen kohtaaminen, sairauskäsitys, riippuvuusajattelun osaaminen, minnesota-mallin soveltaminen, päihteettömyys, usko toipumiseen ja ihmiseen, ratkaisukeskeisyys, perhekeskeisyys, vertaistuki jne. Kuulen sen hämmästyksen, johon itsekin voin täysin läheisenä samaistua, hämmästyksen siitä, miten selkeitä ja yksinkertaisia perusvälineet toipumiseen ovat. Näen sen hämmennyksen ja kuulen kysymyksen ”Miksi tätä ei ole tarjottu aikaisemmin, miksi tästä ei puhuta?”

Päihderiippuvuus on myös hävetty ja syyllistetty sairaus, kun samaan aikaan alkoholi on yhteiskunnassamme hyvin tärkeä asia. Alkoholista puhutaan paljon, sitä juodaan paljon, sitä pidetään sosiaalisiin tilanteisiin kuuluvana. Alkoholista kieltäytymistä pidetään helposti outona ja sitä kyseenalaistetaan. Jopa päättäjämme tuntuvat ajavan alkoholiasiaa sellaisella innolla, että välillä ihmetyttää, miten tämä hermomyrkky voi olla niin tärkeä asia. Eipä siis ihme, että päihdeongelman kanssa taistelevalle pilleri tuntuu varmasti oivalta ratkaisulta. Pillerin eräs lupaushan on, vaikkakin valheellinen, että voit olla kuten muut. Sovit joukkoon. Siihen joukkoon, jossa alkoholi oli siis sopimisen mitta. Tämä on tappava illuusio.

Yrityksiä ja epäonnistumisia

Tosiasia on, että monet päihderiippuvaiset hakevat apua, yrittävät lopettaa yksin, lupaavat lopettaa lukemattomia kertoja, lukevat kirjoja, päättävät, kontrolloivat, käyvät lääkärissä, psykiatrilla, psykologilla, perheneuvolassa, pariterapiassa, vaihtelevat juomalaatuja, piilottelevat, salaavat, kaunistelevat ja valehtelevat ts. kokeilevat kaikkia keinoja päästäkseen eroon ongelmastaan. He kokeilevat kaikkea, paitsi päihteestä luopumista. Ainakaan kokonaan, sillä elämä ilman alkoholia tai muuta päihdettä tuntuu monesta aivan mahdottomalta ajatukselta. Toipumisen isoin osa on kuitenkin elämäntavan muuttaminen. Pillereillä haetaan haittojen vähentämistä ja pahimmillaan vahvistetaan kuvaa mahdollisuudesta päihteiden käytön jatkamisesta kohtuukäyttäjänä. Pillereillä ei kohdata todellisuutta, vaan sitä halutaan pehmentää, jätetään usein kokonaan tarjoamatta päihteettömyys vaihtoehtoa. Miksi? Väitän että koska siihen ei sydämestään uskota ja koska pillerit ovat myös bisnestä, koska alkoholi on bisnestä. Tällöin ei siis tarjota parasta mahdollista hoitoa. Miksi? Mielestäni tällainen viittaa siihen, ettei uskota toipumiseen, ihmisessä olevaan sisäiseen voimaan ja kykyyn. Ei uskota ihmiseen. Ja mielestäni ei myöskään ymmärretä päihderiippuvuutta ja riippuvuusajattelua.

Toipumisen ihme

Jokaisessa kohtaamassani toipuvassa potilaassa ja hänen läheisessään näen toipumisen ihmeen, kun joukkoon kuuluminen ei enää olekaan niin tärkeää, vaan tärkeimmäksi nousee pelko oman elämän puolesta, työn menetyksestä, perheen lähtemisestä, jopa kuolemasta. Joskus takana saattaa olla sen vittumaisen akan tai ukon viimeinen varoitus, kun antabukset, selincrot, naltreksonit, lupaukset ja yritykset on kokeiltu, kun muutoksesta tulee väistämätön vaihtoehto. Ja kun sen kynnyksen ylittää on kaikki sittenkin melko yksinkertaista, ei aina helppoa, mutta yksinkertaista. Tarvitsee vain ottaa ensimmäinen askel ja luopua uskomuksesta, että on oltava kuten muutkin. Lakattava tyystin ja aloitettava matka omaan itseen. Paras ensisijainen lääke siihen on puhuminen, vertaistuki, kohdatuksi tuleminen, joukkoon kuuluminen. Oikeasti.

Toipumisen ihmeessä ihminen alkaa uskoa itseensä ja siihen että mahdoton on mahdollista, kuten meillä täällä Pohjanmaalla sanotaan “Maharotoonta ei ookkaa.” Silloin toipuminen ei olekaa enää ihme, vaan se on täysin mahdollinen ja saavutettavissa oleva lopputulos. Ja todellakin, ilman pilleriä.

Lämmöllä, Riitta

 

 

 

Oikeahetki luennot ja avopäihdehoito startit helmikuussa.

APUA PÄIHDEONGELMIIN

KAUHAJOKI

Ti 06.02 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento / Riitta

Ti 20.02.2018 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento / Mika

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 07.02 ja ke 21.02 samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 13.02  2018 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento /Petri

Ti 27.02.2018 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento /Petri

Luento osoitteessa Vaasan setlementtiyhdistys ry, Huvilakatu 1 ja avopäihdehoidon startti ke 07.02 ja 28.02 os: Långtået 5, Maalahti

ÄLÄ JÄÄ YKSIN päihdeluento

On maksuton yleisluento riippuvuudesta, olipa kohde mikä tahansa kemiallinen aine; alkoholi, lääke, huume tai toiminnallinen esim. pelaaminen. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen mitä on pitkään epäillyt.

Luento avaa päihderiipuvuuden syntyä sen etenemisvaiheita, riippuvuusajattelua, käyttäytymistä ja auttaa ymmärtämään on omakohtainen kokemus päihderiippuvuudesta ja toipumisesta, jotka tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen. Luento on aina myös päihdehoidon startti.

Tule kuulolle. Et kadu.

Kahvitarjoilu.
ILMOITTAUTUMINEN: Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466226 tai Petri p. 050-4642209

KILJUTONKKA KAINALOSSA- SAVET HOUSUISSA

Tämä otsikko on todellista arkea monen alkoholistin elämässä. Yleinen harhaluulo, että alkoholisti on puistonpenkillä oleva puliukko, on klisee. Alkoholisti saattaa olla naapurisi, työnantajasi, rakas läheisesi tai jopa sinua hoitava hoitoalan ammattilainen.
Omalla kohdallani elämä oli juoppokämpissä juomista, kaltaisteni joukossa kiljutonkka kainalossa ja savet sekä kuset housuissa olemista, mutta ei se menoa haitannut. Tämä kuulostaa siltä, mitä kukaan ei voi ymmärtää, eikä uskoa, mutta tämmöistä saa aikaan sairaus nimeltä alkoholismi.

Tämä oli minulle työssäkäyvälle, perheenisälle arkea vuosikymmenet. Sinne minä kaipasin ja halusin kaltaisteni joukkoon, missä kukaan ei moralisoinut juomistani. Näissä porukoissa ei todellakaan nautittu vaan juominen oli pakon sanelemaa ja välillä tahdon vastaista. Juomista siksi, että olisi päässyt pois siitä helvetillisestä ahdistuksesta, joka todellisuudessa kerta toisensa jälkeen syveni ja ajoi minua syvemmälle ahdinkoon ja itsetuhoon.

Sairaus laittaa alkoholistin/päihderiippuvaisen juomaan ja hakeutumaan kaltaistensa joukkoon ja tekemään asioita, jotka ovat täysin oman moraalikäsityksen vastaisia. Näin ei tarvitsisi olla. Kun saamme päihderiippuvaisen tarpeeksi ajoissa hoitoon, saamaan apua ei tilanne mene yhtä pitkälle kuin minulla, eikä sen pidä mennä. Minä pääsin hoitoon viime hetkellä, sinä tai läheisesi voi ja kannattaa havahtua enemmin. Ja alkaa toimia.
Uskomme vahvasti ja tiedämme, että päihderiippuvuuden tulokselliseen hoitoon tarvitaan aina kokemusasiantuntijoita ja hoitoa, jossa koko perhe otetaan huomioon. Kokemuksella suosittelen hakemaan apua tällaisista hoitotahoista -ja laitoksista, jotka ovat erikoistuneet päihderiippuvuuden hoitoon, jossa sovelletaan minnesota-mallia ja 12-askeleen toipumisohjelmaa. Oikeahetki on eräs näistä.

Itse olen saanut elää pian kahdeksan vuotta raitista elämää ja se aika on ollut elämäni onnellisinta. Unohtamatta sitä, että yhdellä ryypyllä saisin kaiken vanhan kurjuuden takaisin, siitä minun on oltava tietoinen. Eli kohtuukäyttö ei ole mun juttu, eikä sitä voi tarjota alkoholistille tai muulle päihderiippuvaiselle vaihtoehtona.

Terkuin,
Petri Kankaanpää, vertaisohjaaja Oikeahetki, Maalahti.

Ex toivoton tapaus.

LOPPUVUODEN PÄIHDELUENNOT JA AVOPÄIHDEHOIDON STARTTIPÄIVÄT

MARRASKUU

IISALMI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN VIIKKO 45

Ke 8.11 klo 13-15.30 ja klo 17-19

“Riit­ta ja Satu kes­kus­te­le­vat Eh­käi­se­vän päih­de­työn vii­kon ta­pah­tu­mas­sam­me päih­de­riip­pu­vuu­den vai­ku­tuk­sis­ta, tun­nis­ta­mi­ses­ta ja sii­tä mi­ten toi­pu­mi­nen käyn­nis­tyy ja mil­lais­ta se on. Tu­let kuu­le­maan myös mi­ten kan­nat­taa ot­taa päih­teet pu­heek­si, mil­loin sii­hen on hyvä het­ki.”

Katso lisää: KAKSI NAISTA- keskustelua päihde-ja läheisriippuvuudesta

KAUHAJOKI 

Ti 14.11 .2017  klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

FB_kasvo_8298

Riitta Koivula

Ti 28.11.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento 

FB_kasvo_8415

Mika Koivula

Luennot  ja avopäihdehoidon startit 15.11. ja 29.11. samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

To 16.11.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

Ti 28.11.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Vaasan setlementtiyhdistys ry, Huvilakatu 1 ja avopäihdehoidon startti  ke 17.11. ja pe 28.11 os: Långtået 5, Maalahti

JOULUKUU

 

KAUHAJOKI

Ti 12.12.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento

Riitta Koivula

Avopäihdehoidon startti 13.12 samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA 

To 14.12.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Nuorisoseura Laihia, Alkiontie 6 ja avopäihdehoidon startti  pe 15.12.2017  os: Långtået 5, Maalahti

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä.

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

LOKAKUUN ÄLÄ JÄÄ YKSIN -PÄIHDE-JA LÄHEISLUENNOT JA TAPAHTUMAT

LAIHIA 

To 12.10.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  /

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Nuorisoseura Laihia, Alkiontie 6 ja avopäihdehoidon startti  pe 13.10.2017  os: Långtået 5, Maalahti

VAASA 

YHTEISTYÖLUENTO 10.10.2017

21618002_1684589308265624_8435295067420559970_n

To 26.10 .2017  ÄLÄ JÄÄ YKSIN puheilta Vaasassa -Läheisriippuvuus ja toipuminen   

FB_kasvo_8298

Riitta Koivula

Mitä on luvassa? Ilta puhetta läheisriippuvuudesta, päihderiippuvuuden vaikutuksista perheeseen, läheisiin. Miten läheisriippuvuus puhkeaa, mitä se oikeastaan on, miten se etenee? Läheisriippuvuuden oireet ja tunnistaminen ja tuo tärkeä, mutta vähän puhuttu läheisen toipuminen. Miten läheinen voi toipua ja miksi pitäisi toipua?
Tule kuuntelemaan puhetta, pohdintaa, vakavaa ja havahduttavaa, unohtamatta huumoria. Puhe pulppuaa toki oman toipumiskokemuksen siivittämänä, mutta myös vankalla ammattilaisen näkökulmalla ja kokemuksella. 

Ilta osoitteessa: Vaasan setlementtiyhdistys ry, Kapteeninkatu 39,  65100 Vaasa. Ovimaksu 10€/hlö

 

YHTEISTYÖLUENTO 26.10.2017

21765178_1687871471270741_1023530920876723178_n

Ti 31.10.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  /

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Vaasan setlementtiyhdistys ry, Kapteeninkatu 39 ja avopäihdehoidon startti  ke 01.11.2017  os: Långtået 5, Maalahti

KAUHAJOKI 

TI 31.10.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento 

FB_kasvo_8415

Mika Koivula

Luennot  ja avopäihdehoidon startit 1.11. samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä tai sähköisesti tästä tapahtuma -sivujemme kautta: Oikeahetki -tapahtumat

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

TULOSSA MARRASKUUSSA -ILMOITTAUDU 31.10 MENNESSÄ tästä:  Ilmoittautuminen realiteettiterapian koulutukseenTiedosto_000

HUOM! VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPV 31.10.

 

RAHOITUS JA OSAMAKSU – MAKSA HOITO / KOULUTUS SINULLE SOPIVISSA OSISSA: Lue lisää rahoituksesta

 

 TULE MUKAAN! -ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

 

 

SYYSKUUN ÄLÄ JÄÄ YKSIN -PÄIHDE -JA LÄHEISLUENNOT SEKÄ TAPAHTUMAT

KAUHAJOKI 

Ti 05.09.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN- päihdeluento 

FB_kasvo_8468Petri Kankaanpää

TI 19.09.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento 

FB_kasvo_8415Mika Koivula

Luennot  ja avopäihdehoidon startit 06.09 ja 20.09 samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

MAALAHTI 

Ti 12.09.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  / Petri Kankaanpää

Luento ja avopäihdehoidon startti ke 13.09.2017 samassa osoitteessa: Långtået 5, Maalahti

VAASA 

To 21.9 .2017  ÄLÄ JÄÄ YKSIN puheilta Vaasassa -Läheisriippuvuus ja toipuminen   

FB_kasvo_8298Riitta Koivula

Mitä on luvassa? Ilta puhetta läheisriippuvuudesta, päihderiippuvuuden vaikutuksista perheeseen, läheisiin. Miten läheisriippuvuus puhkeaa, mitä se oikeastaan on, miten se etenee? Läheisriippuvuuden oireet ja tunnistaminen ja tuo tärkeä, mutta vähän puhuttu läheisen toipuminen. Miten läheinen voi toipua ja miksi pitäisi toipua?
Tule kuuntelemaan puhetta, pohdintaa, vakavaa ja havahduttavaa, unohtamatta huumoria. Puhe pulppuaa toki oman toipumiskokemuksen siivittämänä, mutta myös vankalla ammattilaisen näkökulmalla ja kokemuksella. 

Ilta osoitteessa: Vaasan setlementtiyhdistys ry, Kapteeninkatu 39,  65100 Vaasa. Ovimaksu 10€/hlö

Ti 26.09.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

harri nymanHarri Nyman

Luento os. Työpaja Upseeri, (Entisen Upseerikerhon tilat) Läntinen Kasarmintori 6, 65100 VAASA

Ke 27.09.2017 Avopäihdehoidon aloitus Långtået 5, Maalahti

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä tai sähköisesti tästä tapahtuma -sivujemme kautta: Oikeahetki -tapahtumat

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

TULOSSA MYÖS VIIKONLOPPULÄHEISILLE:

2017-29.9.-1.10.-viikonloppu-laheisille

HUOM! Paikkoja rajoitetusti, joten varaa omasi sukkelasti: Ilmoittaudu HyvänOlon viikonloppuun

NYT MEILLÄ! RAHOITUS JA OSAMAKSU – MAKSA HOITO SINULLE SOPIVISSA OSISSA: Lue lisää rahoituksesta

SYDÄMELLISESTI TERVETULOA MUKAAN -ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

HÄPEÄ – RIIPPUVUUDEN KAUPANPÄÄLLINEN

Häpeä on päihde-ja läheistoipumisessa usein näkyvä ja toistuva käsite tai ehkä pitää paremminkin sanoa näihin sairauksiin kuuluva oire. Kohtaamme sen vaikutuksen ja näemme sen tuhovoiman työssämme. Näemme, miten se hidastaa sekä vaikeuttaa toipumista ja joskus jopa estää sen kokonaan. Ne tarinat ovat surullisia ja nyt en puhu vain päihdesairautta sairastavista vaan myös läheisistä, puolisoista ja lapsista.

Amerikkalainen häpeätutkija Brene Brown määrittelee kirjassaan Uskalla haavoittua -elä täydellä sydämellä, seuraaavasti:

Häpeä on voimakkaan kipeä tunne tai kokemus siitä, että uskomme olevamme viallisia ja siksi liian arvottomia saamaan osaksemme rakkautta ja kuulumaan joukkoon.

Istuimme perjantaina läheisten kanssa jatkohoitoringissä ja kävimme keskustelun häpeän vaikutuksesta elämään ja etenkin toipumiseen. Käsitykseni mukaan yhteinen ajatuksemme on, ettei häpeää edes tunnistanut ennen kuin tuli tietoiseksi siitä, ahdistuksen, masennusoireilun, syyllisyyden ja riittämättämyyden tunteiden käytyä ylivoimaiseksi. Mielenkiintoinen ja toistuva ajatus on, että läheiset eivät ota häpeää omakseen vaan syyttävät siitä toista, kun kuitenkin vain tunnistamalla oman häpeän ja omat haitallisesti vaikuttavat häpeäreaktiot voi lähteä toipumaan. Meidän on usein vaikea tunnistaa ja hyväksyä, että tunteet, jotka meissä syttyvät, syttyvät meissä, että me annamme niille tilan ja mahdollisuuden. Me suostumme olemaan läheisiä sen sijaan, että alkaisimme hoitamaan itseämme ja tutkimaan omaa tonttiamme (kuten meillä hoidossa sanotaan) alammekin etsiä ratkaisua toisesta.

Ykkösasia toipumisen polulla on häpeän tunnistaminen, siitä tietoiseksi tuleminen, sen hyväksyminen, läpikäyminen ja kuten Brene Brown tuossa edellä mainitussa kirjassaan myös sanoo, häpeän sietokyvyn kehittäminen. Mikäli tätä ei tapahdu, jää toipuminen vähintäänkin vajaaksi ja pahimmassa tapauksessa pysähtyy ja paluu entiseen on edessä. Ja painotan, että tämä sama asia koskee niin päihderiippuvaisia kuin meitä läheisiä.

Omalta osaltani voin sanoa saman, kuin minkä kerroin ryhmässämme perjantaina. Oma häpeäni sai vapautuksen tehtävistään saatuani tietoa ja ymmärrystä, sille mitä ovat alkoholismi ja läheisriippuvuus. Sekä tultuani tietoiseksi siitä, että tarvitsen välineitä ja apua omaan toipumiseeni. Oman voimattomuuden myöntäminen ja yksin pärjäämisen lopettaminen olivat ja ovat tuolle elämäni ankeuttajalleni myrkkyä ja sai sen voimat heikentymään. Lopullinen niitti taisi kuitenkin olla areenalle astuminen ja asiasta puhuminen avoimesti, pahimpien pelkojen kohtaaminen. Pelkojen, jotka suurelta osin ovat häpeän työn tuloksia, sillä mitä enemmän pelkäämme, sitä enemmän häpeä voimistuu.

Ja mitä muuta on seurannut areenalle astumisesta, kuin että häpeä on kutistunut valtavasta irvinaamaisesta, vihreästä, liimapintaisesta haamun tavoin leijailevasta oliosta pikkuiseksi valkoiseksi haamuksi, joka kulkee vierellä nätisti. Mitä muuta? Olen tullut kiitolliseksi. Ja kiitollisuus pitää häpeän kurissa ja voin katsella sitä lempeän hyväksyvästi, kuitenkin aina tiedostaen, että se on mukana ja että ainoastaan olemalla kiitollinen, avoin ja rohkea se pysyy aisoissa. Tästä syystä kiitollisuus-harjoitukset ovat osa toipumista ja tästä syystä kannustamme kohtaamaan häpeän. Ja se tapahtuu vain tulemalla näkyväksi ja astumalla esiin.

Omaa vakaa uskomukseni on, että vertaisryhmä on paras tapa aloittaa ja siksi hoidossa vertaistuki on pistämätön asia. Sitä voimaa ja vapautusta, minkä ryhmä antaa toipumiselle on vaikea päihittää millään. Se on nähty. Ja koettu.

Kysäisin myös Mikalta häpeästä, hänen istuessaan terassimme tuolilla tänään tätä kirjoittaessani. Vastaus tässä:

Häpeää tuli niin paljon, että oli jo kiitollinen, siitä ettei mun tarvi enää juoda.

Olen kiitollinen tuosta häpeästä. Ja omastani. Ja äärimmäisen kiitollinen raittiille alkoholisti miehelleni, jota saan rakastaa ja josta saan olla ylpeä. Tämä on  parisuhteeen jälleenrakentamiselle välttämätöntä, sillä jos toinen häpeää, on toipuminen vaikeaa, joskus mahdotonta.

#äläjääyksin #areenallemars #oikeahetki #häpeä

Toukokuun päihde-ja läheisluennot sekä hoidon starttipäivät

KAUHAJOKI 

TI 02.05.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN-päihdeluento / Riitta 

TI 30.05.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento / Riitta

Avopäihdehoidon startti 31.05. Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

SMEDSBY, KORSHOLM

Ons 03.05.2017 klo 17.30-20.30  DU ÄR INTE ENSAM -föreläsning om missbruk / Nina 

Föreläsning på adressen Seniorpunkten/Folkhälsans hus /  Ti 09.05.2017 Start för öppenvård Långtået 5, Maalahti

TEUVA

TI 16.05.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento Mika

Paikka:  Otto Syreenin talo, Teuva  /  Ke 19.04.2017 avopäihdehoidon aloitus Oikeahetki, Kauhajoki.

MAALAHTI /MALAX

TI 09.05.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  / Petri

Luento os. Långtået 5, Maalahti / 10.05.2017 Avopäihdehoidon aloitus Långtået 5, Maalahti

LA 20.05.2017 klo 12-15  DU ÄR INTE ENSAM -föreläsning om missbruk / Nina 

Föreläsning på adressen  Oikeahetki Maalahti /

Ti 23.05.2017 Start för öppenvård Långtået 5, Maalahti

VAASA

TI 30.05.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  / Petri 

Luento os: Vaasan setlementtiyhdistys Ry /Palosaari VAASA Kapteeninkatu 39, 65200 Vaasa31.05.2017 Avopäihdehoidonaloitus Långtået 5, Maalahti

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä tai sähköisesti tästä tapahtuma -sivujemme kautta: Oikeahetki -tapahtumat

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

TERVETULOA, VÄLKOMMEN!!

ALKOHOLIN POSITIIVISET PUOLET

Minun suhteeni alkoholiin. Mikä se on ollut, mikä se on tänään? Tätä olen tällä viikolla miettinyt Levillä lomaillessani. Sain haasteen Kokoomuksen hyvinvointipolitiikan verkoston jäseneltä. Kiitos siitä! Otin mielenkiinnolla haasteen vastaan, vaikka se olikin mielestäni kummallinen. Miksi niitä hyviä puolia on nykyään niin vähän, onko niitä oikeasti ikinä ollutkaan. Mitä ne ovat olleet tai oikeasti ovat, mitä on tapahtunut, että voidakseen olla sosiaalinen ihmisen olisi otettava alkoholia, miksi se ei ole hyvä itsetunto ja itsetuntemus?

Ja miksi ollaan pisteessä, missä hyvinvointipolitiikassa alkoholin juominen tuntuu monelle olevan hyvinvointia sen sijaan, että se olisi ihmisille haitallinen aine, johon on suhtauduttava varovaisuudella. Miksi kaikesta informaatiosta huolimatta terveyshyödyille pyritään viittaamaan kintaalla? Mitä se kertoo yhteiskunnastamme tai valitsemistamme päättäjistä?

Asia on niin, että aika vähän positiivisia puolia löytyi. Ja mietin, että mitä positiivisella tarkoitetaan. Esimerkkinä kuulin mm. alkoholin hyvän vaikutuksen helpottamaan sosiaalisia tilanteita, joka on mielestäni enemmän huolestuttava kuin positiivinen asia. Ja monia vinkkejä sain epävirallisesta gallupista facebookista. Toipuvat alkoholistit jakoivat myös runsaasti kokemuksiaan, kohtuu/normaalikäyttäjien positiivisia jäin kaipaamaan. Missä he ovat, vai onko niin ettei normaalikäyttäjällä ole tarvetta puolustaa ja perustella? Onko niin, että meitä, joille pullon hakeminen Alkosta on ok ja vielä ilman metakkaa, koska alkoholi ei ole niin arkiostos? Miksi yksilön tai perheen hätä, alkoholin haitat ja vauriot eivät liikuta vaan oma mukavuudenhalu ajaa ohi? Toisaalta puhutaan yhteisöllisyydestä, välittämisestä ja toisistamme huolehtimisesta, mutta appajee, jos tässä yhteydessä otetaan esiin alkoholi niin kyse on holhoamisesta, rajoittamisesta, epäkohdista, vääryydestä, kansanoikeuksien tallaamisesta! Minä, minun, mulle.
Kuten presidenttimme uudenvuodenpuheessaan sanoi: “Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi pahoin”

Mitä positiivisia sitten löysin?

Ruuanmureuttajana ja leivonnaisten maustajana alkoholi toimii hyvin, kastikkeissa ja marinadeissa siis. Tämmöinen juttu sitten tuli niistä mieleeni:
Eräskin Jusan joululuinen konjakkikakku on tullut leivottua. Nyt en tosin pitkään aikaan enää, mutta se oli herkullista ja sopivaa alkoholinkäyttöä. Tosin tulee aina mieleen, kun joskus Mikan raitistumisen jälkeen katsoimme eräänä iltana MasterChefiä perheen kanssa. Siinä tehtiin sacherkakkua parityönä. Eräs kakkua leiponut pari pohti valmistuksen yhteydessä, mikä likööri kuuluu sacherkakkuun siis laittaa mausteeksi, eivätkä muistaneet. Nainen tokaisi, ettei sen väliä, mitä se on kun vaan on ja niin lorottivat vodkaa reilusti maustamaan kakkua. Meidän Aaron, tuolloin varmaan 5-6 v katseli silmät suurena ja tokaisi jotta ”ÄITI! Mitä ihmeen alkoholistikakkua tuo täti ja setä tekee.”

Hyvän ruuan kanssa lasillinen viiniä on erinomaista ja näin ollaan todella vielä riskikulutusrajoissa varsinkin, kun sen lasillisen ottaa pari kertaa vuodessa. Joten kyllä, hyvän ruuan kanssa viini on hyvää ja hyvien ystävien seurassa. Humalaa en halua. Nousuhumala tuntuu kivalta, mutta nykyään se on liian lyhyt ilo verrattuna niihin fyysisiin vaikutuksiin mitä siitä tulee. Joten skippaan mieluummin. Känni on kaamea ajatus. Nukkumiseen en tarvitse, stressikin hoidetaan muulla tavoin. Jos taas joisin sosiaalisissa tilanteissa rentoutuakseni, vähentääkseni jännitystä olisin pulassa ja todella sairas. No miksipä ei se lasillinen kuohuvaa juhlan yhteydessä. Toki sekin voi olla alkoholiton.

Raitis mieheni ei minua kiellä juomasta, eikä kenenkään juominen ole hänelle riski. Itse asiassa kaikki tapaamani toipuvat ja raitistuneet alkoholistit viestittävät, että heidän puolestaan kaikki, joille alkoholi sopii, juokoot. Ja jokaisella heillä on myös hyviä hetkiä alkoholin kanssa, jopa alkoholisteilla ennen sairauden puhkeamista. Positiivista on siis myös se, että raitistuneet alkoholistit ja läheiset ovat hyvin suvaitsevaista ja ymmärtäväistä porukkaa. Raittiusfanatistimi on siis ihan toisaalla kuin heillä, joille alkoholi on tappava aine. Siinä on oltava ehdoton, mutta vain omalla kohdalla. Muiden tuomitseminen ei kuulu toipumiseen ei meillä läheisillä eikä alkoholisteilla. Eikä se edes edistäisi asiaa, jota monet toipuvat haluavat edistää eli päihdesairauden tietoisuuden ja tunnistamisen lisäämistä.

Nimettömät alkoholistit: Työ muiden parissa s.112 :

Varomme osoittamasta suvaitsemattomuutta tai vihaa alkoholinkäyttöä kohtaan, joka on yhteiskunnassamme vakiintunut tapa. Kokemus on osoittanut, ettei sellaisesta asenteesta ole hyötyä kenellekään. Kaikki uudet tulokkaat kuvittelevat, että meillä vallitsisi tämä henki, ja he helpottuvat heti kun huomaavat, että me emme kannata noitavainoja. Suvaitsemattomuuden ilmapiiri saattaa karkottaa pois alkoholisteja, joiden henki olisi saatettu pelastaa ilman mokomaa typeryyttä. Meistä ei silloin olisi apua myöskään kohtuuden asialle, sillä kukaan joka käyttää alkoholia, ei ole kiinnostunut kuulemaan siitä ihmiseltä, joka vihaa viinaa.

Suhteeni alkoholiin on muuttunut, sen kehityskaari on mielestäni ollut sellainen kuin kuuluukin, eli alkoholinkäyttö on vähentynyt iän myötä. Lasten kanssa keskustellessa puhun siitä, miten hienoa olisi ollut omata hyvä itsetunto ja oppia jo nuorena tuntemaan itseään aidosti ja kemiatta. Siitä rohkaisusta mitä nuorena lähtee pullosta tai päihteestä hakemaan ei ole kuin haittaa ja vähintäänkin se pitkittää aikuiseksi kasvamista, puhumattakaan riskistä sairastua riippuvuuteen. Tänään tietenkin kaikki kokemani on kokemuksena ja toivottavasti viisautena kohdatessani ihmisiä ja puhuessani päihdesairaudesta. Uudelleen en haluaisi samaa polkua kulkea, mutta en sitä vaihtaisikaan. Itse olen säästynyt alkoholismilta, mutta siinä olen ainoastaan onnekas ja hyvätuurinen, sillä tämän kansan ja sukuni perimällä se olisi ollut hyvinkin mahdollista. Tosin läheisriippuvuus sairautena ja siitä toipuminen ei kovin kauas kakkoseksi alkoholismille jää.

Minulle alkoholi on siis henkilökohtaisesti aika samantekevä aine. Pärjään ilmankin. Sen positiiviset puolet rajoittuvat normaaliin käyttöön. Päihdetyön ammattilaisena juttu onkin sitten toinen, mutta edelleenkään en alkoholia vastusta tai vihaa. Päihdesairaus on se mikä herättää huolta, surua, nostaa tunteita, ei alkoholi aineena.

Lämmöllä, Riitta

ps. Tämä kannattaa katsoa: Totuus alkoholista –ohjelma YLE Areena

VÄSY NÄYTELMÄÄN?

“Sellainen isänpäivä kuin on isä.” (tai äiti)

En muista yhtään isänpäivää omasta lapsuudestani, tokkopa sitä vietettiinkään, mutta muistan, kun sanoin nuo sanat työmatkalta (lue ryyppyretkeltä) kotiutuneelle miehelleni, lasten isälle. Muistan sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden, turhautumisen. Muistan tunteen sanoessani, muistan että tarkoitukseni oli havahduttaa, herättää, konkretisoida. Olin kuullut lausahduksen vuosia aikaisemmin ystävältäni, joka oli kuullut sen ystävältään, joka oli käyttänyt samaa lausetta. Muistan miten tuo lause jäi mieleeni, varastoin sen, tiesin heti sen olevan käyttökelpoinen väline. Ja niin se tuli se hetki. Yksi väsymisen hetki, eräs monista.

Muistan myös sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden millä suhtauduin omaan isääni murrosikäisenä. Vihasin, koin epäoikeudenmukaisuutta, kyseenalaistin. Uhmasin, itsestäni en ollut huolissani, äidistäni kyllä. Olin 14v ja siinä vaiheessa jo muutamankin yön valvonut ja sillivoileipiä valmistellut odotellessani ryyppäämisen loppumista.

Isän kuollessa olin 15v, enkä tuntenut surua, sellaista surua, kuin olisi kuulunut tuntea. Tajusin, että nyt asiat muuttuvat, enää ei tarvinnut jännittää äkkipikaisuutta, pelätä. Jonkun mielestä tämä kuulostaa kylmältä, sitä se ei kuitenkaan ole, vaan todellista elämää monelle läheiselle, joka ei rohkene sanoa ääneen tuntemuksiaan päihderiippuvaisen läheisen kuolemasta ja usein myös siihen liittyvistä toiveista. Eivät nämä ajatukset kenestäkään pahaa ihmistä tee, ne ovat inhimillisiä ja hyväksyttäviä. Mikäli näitä tunteita on, kertoo se vain asianomaisen pahoinvoinnista. Ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät aiheuta kenenkään kuolemaa, vaikka tätäkin moni pelkää ja potee syyllisyyttä. Näiden ajatuksien jakaminen voi olla toipumisen alku, mahdollisuus keskusteluun siitä mikä on vialla, mahdollisuus saada apua.

Monesti myös läheiset jakavat tämän ajatuksen potilaalle päihdehoitomme perhepäivässä. Siellä kun tunteilla ja ajatuksilla on lupa näkyä, niiden on tultava näkyviksi, että toipuminen voi alkaa. Uskoisitteko, että useimmin kuulemamme sanat perhepäivän päätteeksi ovat: toivo, helpotus, vapautunut, sai puhua. Ja vain sillä, että ihmiset kohtaavat ja kertovat miltä tuntuu. Ne ovat upeita hetkiä.

Eräs päihdeperheen tuhoavin ominaisuus on salailu, kulissien ylläpitäminen. Esittäminen, että kaikki on hyvin. Näytelmä, joka jatkuu vuosia usein jo lapsuudesta lähtien. Rakennetaan illuusiota siitä, miten pahoinvoinnin keskellä ollaan hyvinvoivia, tehdään asioita, käydään töissä, lapsia syntyy. Tämä näkyy ulospäin ja paljolti tämä tehdään ulkoisista syistä ja häpeästä johtuen.

Ihan hirveitä olivat ne ”tilanteet päällä”- tilanteet, jolloin vaikka mentiin sukulaisiin juhlimaan ja hymykalvo piti vetää kasvoille. Sen kanssa vielä pärjäsi, mutta sitten piti jo hieman pinnistellä, kun alettiin vaikkapa ylistämään puolisoa erinomaisena isänä. Puolisoa, joka oli juuri tullut ryyppyreissulta. Se pinnallinen keskustelu, jossa oikeasti ei puhuta mitään, joka rakentuu vain pelastamaan vaivautunut tilanne. Siirtämään huomio muualle. Ja voi taivas miten taitavia päihdeperheissä ollaankaan tässä!

Ympäristön paine luo usein tilan, jossa me läheiset usein vaikenemme ja sen sijaan, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tunteillemme, alamme elää kuten ajattelemme, että meidän odotetaan elävän. Sanomaan asiat kuten muille on mukavaa ja sitten käymme hiljaista sotaa sisällä, rikomme itseämme vastaan. Sillä valitettavan usein törmää siihen, että tukijat kaikkoavat kun todella tarvitset tukea. Varsinkin, jos he kokevat asian itselleen vaikeaksi, loukkaantuvat syystä tai toisesta, mennään liian iholle. Tämäkin on inhimillistä ja normaalia, mutta parempi aitous ja rehellisyys, kuin vääriin syihin perustuva välittäminen ja ”auttaminen”. Elä ja anna elää.

Päihdeperheessä on tyypillistä, ettei osata selvittää asioita, puhuta oikeasti, ei olla avoimia ja rehellisiä. Nyt joku saattaa sanoa, että kyllä meillä puhutaan ja selvitetään, mutta onko kyse tulipalojen sammuttelusta vai niiden asioiden tekemisestä, jotka eivät mahdollista tilanteen jatkumista? Keskitytäänkö oikeisiin asioihin vai kriisinhallintaan? Kielletäänkö se, mikä on. Nostetaanko näytelmän päähenkilö jalustalle, pelastetaan? Tarvitseeko päähenkilömme pelastamista? Ohitetaanko vaikeat kohdat, nauretaan, kun pitäisi itkeä. Ollaanko näytelmässä, joka opettaa ihmisen elämään elämää, jossa ei saa kasvaa itseksensä, tulla itseksensä. Tämä on näytelmä, joka opettaa vaikenemaan ja luo lukkoja syvälle sieluun. Näytelmä, joka rakentaa ihmiselle vankilan.

Toipumisen myötä olen käsittänyt ja huomannut miten oma muutos vaikuttaa itseeni ja muihin, se kun alkaa nähdä ja puhua eritavalla. Toipumisen myötä olen myös alkanut nähdä oman lapsuuteni erisilmin, omin silmin. Olen uskaltanut olla itselleni rehellinen siinä mitä se oli ja mitä tunsin ja koin. Millainen oli se pikku-Riitta ja mihin lapsuuden pelko, syyllisyys, vihamielisyys vaikutti. Kyllä, se muokkasi minua. En osannut rakastaa tai hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen, vaan hyväksyntää oli haettava ja paljon muuta.

Ei turhaan sanota, että läheiset sairastuvat yhtä pahoin kuin päihderiippuvaiset. Niin se on. Tänään tiedän sen omasta polustani, toipumiseni kautta, mutta myös toistuvasti, jatkuvasti kohdatessani ja hoitaessani läheisiä. Tunnekylmyys tulee jossain vaiheessa, et tunnista tunteita, ei iloa, ei rakkautta, ei surua. Jossain vaiheessa ei enää surra ihmisen takia vaan sen kuvitelman mitä olisi voinut olla, eikä enää pysty päästämään irti, irrottautumaan, hellittämään ja luovuttamaan. Silloin on sairastunut läheisriippuvuuteen.

Näytelmä on päättynyt, verhot ovat sulkeutuneet. Onnellisesta lopusta en tiedä, mutta ainakin omalta osaltani itseni näköinen elämä. Elämä, joka on mahdollistanut ymmärtämisen, anteeksiannon itselle, menneisyyden hyväksymisen ja suonut luvan päästä irti sellaisesta mikä ei tee hyvää ja janota sitä mikä tekee; Itsetuntemusta, vastuunottoa, keskeneräisyyttä. Rehellisyyttä ja avoimuutta.
Pyrkimystä rakastaa ja ajatella myötätuntoisesti kaikista ja kaikesta. Itsestä on toki hyvä aloittaa. Pyrkimystä.

Ja muistaa aina, ettei mikään ei tapahdu syyttä, kaikella on tarkoitus. Ihan kaikella.
Hyvää aitoa isänpäivää. Sellaista kuin sen juuri tänään kuuluu olla.

KOHTUUKÄYTÖN TAPPAVA ILLUUSIO

Meillä usko ihmiseen on arvo, perusta hoidolle. Jokaisen ovenavauksen ja kynnyksen ylityksen kohdalla on läsnä ilo toisen puolesta, läheisen tai potilaan. Me emme ajattele, että raitistuminen on vaikeaa, me varomme toivottomuutta, se on uhka toipumiselle ja elämänilolle. Me tiedämme olevamme tekemisissä pirullisen sairauden kanssa, jonka hoitamisessa tarvitaan tehokkaita välineitä, tietoa, omaa kokemusta, kohtaamisen ja läsnäolon taitoja. Rehellistä ja suoraa puhetta, iloa, välittämistä. Rohkeutta kohdata ihminen ja kertoa se ei niin miellyttävä totuus.

Puhun ihmiseen uskomisesta ja sen tärkeydestä. Kohtuukäyttö ei ole sitä, eikä se myöskään hoidossamme ole vaihtoehto. Oikeahetki-avopäihdehoidon tavoite on päihteettömyys, raittius ja toipuminen. Tästä tavoitteesta emme tingi. Kohtuukäyttöön ei tarvita hoitoa, sitä ovat kaikki potilaat kokeilleet usein toistuvasti ennen meille hakeutumista ja yhtä monesti siinä epäonnistuneet. Ihan ilman hoitoakin.

Hoitomme keskeinen ajatus on tarjota jotain uutta, rohkeasti. Ratkaisukeskeisesti ajatellen sitä, mikä ei toimi ei kannata jatkaa, vaan lisää sitä mikä toimii. Siksi me emme yritä saada vanhaa toimimatonta mallia toimimaan käärittynä pumpuliin, emme vahvista illuusiota siitä mikä ei ole mahdollista. Tarjoamme hoitoa sellaisena kuin se pitää tarjota. Me kohtaamme potilaan rehellisesti ja tiedolla, omalla kokemuksella.

Tieto ja ymmärrys sairaudesta luo pohjan toivolle, kokemus vahvistaa toivoa. Kohdatuksi tulemisen kokemus toimii kannustimena, rohkaisuna sille, että potilas antaa itselleen mahdollisuuden kokeilla jotain muuta. Riippuvuusajattelun muuttamisessa eräs tärkeimpiä asioita on vahvistaa ihmisen uskoa omiin voimavaroihinsa, kykyihin ja taitoihin. Uskoa ihmiseen ja antaa välineitä. Kohtuukäyttö on uskonmenetys, hetkellinen illuusio siitä, että voi olla kuten muutkin. Melkein, vaikka tietää, ettei se ole niin. Toivottomuuden kurkistus. Kohtuukäyttö suositus on sairauden etenemisen mahdollistamista.

Tiistain A-studio – voiko juoposta tulla kohtuukäyttäjä, katsellessa olin hämmentynyt. Pelotti ajatella niitä riippuvuusajattelun sokkeloissa olevia ihmisiä, joille puhe pilleristä on pelastus. Todella pelottavaa puhetta.  Mahdollisuus oppia käyttämään alkoholia normaalisti on “pillerihoidon” lupaus. Joku viisas on sanonut, että meidän on oltava tarkkoja sanoissamme ja sanottaessa raittiuden olevan vaikea saavuttaa, tulee siitä riippuvaisen mielessä vahvistettu totuus liian helposti. Samoin kuin helppo ratkaisu on pelastus ja samalla tuomio. Surullista puhetta, surullinen ohjelma.

Toivon herääminen on ihana asia, kunhan se herää toipumiseen. Kohtuukäyttömahdollisuuteen kohdistuessaan toivon herääminen tuntuu petokselta. Sekä potilasta, että läheisiä kohtaan. Työotteena se olisi turhauttava, muutoksen mahdollisuutta väheksyvä, ihmisen kykyjä ja voimavaroja väheksyvä. Siksi meillä Oikeahetki-hoidossa toipuminen on jatkumo, joka alkaa sairauteen perehtymällä, tunnistamisella ja hyväksymisellä. Ihan ensiksi vaikkapa sillä, että suostuu kokeilemaan jotain IHAN muuta. Jatkumo, joka jatkuu riippuvuussairauden seurausten näkemisellä, itsetunnon vahvistumisella, häpeän heikkenemisellä, vastuun ottamisella itsestä ja muista. Hyväksyminen. Anteeksianto. Rakkaus.

On hyvä, että on monenlaisia vaihtoehtoja. Kyllä. Itse olen ja tiedän koko perheemme olevan kiitollinen siitä, että aikanaan saimme tietoa sellaisena kuin se on. A-studiota katsellessa olin kiitollinen myös siitä, että emme osuneet kohtuukäyttöhoitoon. Tänään toipuneessa ja raittiissa perheessä kahdeksatta vuotta, se on tulos, joka näkyy kuudessa ihmisessä ja uskonpa monessa muussakin.

Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä omasta toipumiskokemuksesta, osaamisesta ja ammatillisuudesta käsin nimenomaan täysraittiuteen ja ennen kaikkea toipumisen mahdollisuuteen uskoen. Muu ei olisi vaihtoehto, sillä kohtuukäyttöä potilaalle tarjotessani tuntisin valehtelevani, toimivani eettisesti väärin. Uskon nimittäin, että hoidon tehtävä on tehdä asiat näkyväksi sellaisena kuin ne ovat, ei sellaisina kuin potilaan korvaan olisi mukava.  Ja tämän on oltava keskeinen osa päihdetyön osaamista myös tulevaisuuden Suomessa. Selvästi meillä on töitä tehtävänä, että yhä useampi taho uskaltaa lähteä oikeasti hoitamaan päihderiippuvuutta, sillä riippuvuusajattelun tunteva ja toipumiskeskeinen hoitotaho ei näin voi toimia.

Jo 30-luvulla kirjoitetussa 12-askeleen perusoppaassa on kohtuukäytön mahdottomuus alkoholismiin sairastuneen kohdalla todettu:

Meistä useimpien on ollut vaikea myöntää, että olemme alkoholisteja. Kukaan ei mielellään pidä itseään ruumiillisesti ja henkisesti toisenlaisena kuin muut. Eipä siis ihme, että olemme yrittäneet lukemattomia kertoja turhaan todistaa, että osaamme juoda niin kuin muut ihmiset. Jokainen epänormaalisti alkoholia käyttävä pitää visusti kiinni siitä, että jonakin päivänä, jotenkin hän pystyy saamaan juomisensa kuriin ja nauttimaan siitä. Tämä harhakäsitys on hämmästyttävän sinnikäs. Monet kulkevat tämän käsityksen vallassa hulluuden ja kuoleman porteille saakka.
-Nimettömät Alkoholistit s.54 –

Tämä teksti ja kirja olisi syytä kaikkien päihderiippuvuussairautta hoitavien tahojen lukea. Vähintään tämä pätkä siitä. Polkupyörää ei tarvitsee keksiä uudelleen.

Siispä Oikeahetki- vinkki numero yksi hoitopaikan valintaan: Etsi paikka, joka uskoo toipumiseen ja sinuun, silloin sinulla on tutkitusti paremmat mahdollisuudet. Valitse se paikka, joka haastaa sinua älä sitä minne riippuvuusajattelusi ohjaisi.
Kohtuukäyttö ei ole alkoholismia sairastavan hoito.

Lue myös tämä:
Alkoholista luopuminen helpompaa kuin käytön vähentäminen

ALKOHOLISTI JUO- KUULETKO TOISTON KUTSUN?

Oletko miettinyt, miksi joku ikävä asia toistuu elämässäsi? Miettinyt ja tuskaillut, miksi se ei vain mene pois?

Elämä on kummallinen, usein rankkakin sarja tapahtumia. Jokaisella tapahtumalla on tarkoitus ja varsinkin niillä toistuvilla tapahtumilla. Minulle toistuvat tapahtumat ovat aina olleet elämän tapa herätellä, kutsua muutokseen. Jälkeenpäin ajatellen sen näkee toki paljon selvemmin, mutta nykyään myös tunnistan nuo muutoksen kutsuhuudot paremmin.

Siinä, mikä toistuu, piilee avain kasvuun ja oivaltamiseen. Nyt kohdistamme katseen ja ajatuksen luonnollisesti negatiivisiksi kokemiimme tilanteisiin. Kuten kumppanin ryyppäämisen aiheuttamat tilanteet. Sopii meille läheisille ja yhtä hyvin alkoholistit painivat saman asian kanssa.

Millaisiin toistoihin sitten olen törmännyt? Vahvimmin niihin, joihin törmään myös tänään tehdessäni töitä päihdeperheiden kanssa. Nuo toistot ovat poistuneet omasta elämästäni, mutta ne kuuluvat keskusteluissa läheisten ja päihderiippuvaisten kanssa. Sama hätä, turhautuminen, syyttäminen, syyllisyys, loukkaantuminen, pettymys, epätoivo, viha, raivo.

Sama toisten syyttäminen. Esimerkiksi anoppi oli joskus erinomaisen hyvä kohde syylliseksi, kuten minäkin anopille ja koko suvulle. Minä olin järkky miniä, jonka takia Mika painoi töitä kuin mielipuoli  ja uupui. Sitten oli ymmärrettävä univaikeudet, stressi, ahdistus, masennus ja olipa siellä lapsuudessakin asioita, jotka antoivat pontta juomiselle. Joka tapauksessa voi sanoa, että juomisen syyt ja selitykset ovat aina jossain muualla kuin siinä, että joku juo liikaa. Siis ihan muualla kuin niiden pitäisi olla. Siksi ne myös ovat vain selittelyä, tulivatpa sitten läheisen tai potilaan suusta. Selittely puolestaan on sairauden oire.

Toistona kuulemme myös, että hyvästä, kiltistä, ahkerasta, ihanasta lapsesta on tullut hirviö tai vähintäänkin ihminen, jota läheinen enää tunnista.

Toistona kuulemme, että on kuin puhuisi betoniseinälle, teflonpannulle, vesi hanhen selästä.

Toistona kuulemme, miten on pitkiäkin ajanjaksoja jolloin kaikki on hyvin, mutta sitten taas.

Toistona kuulemme, että se lupasi, että sitten kun, niin loppuu. Tämä oli viimeinen kerta. Kuulemme, miten läheinen sanoo, etten jaksa enää, olen uupunut, nyt lähden. Kuulemme tarinoita miten lähdin ja palasin, kun se lupasi, että nyt se on loppu.

Toistona kuulemme, miten helvetin paha on elää, kun toinen juo, eikä halua muutosta.

Toistona kuulemme, että nyt minä lähden. Avioero.

Toistona sanomme, että muutos lähtee sinusta.

Oli nelikymppisenä hurjaa huomata, miten siihenastisessa elämässäni oli toistunut sama teema, ensin isäni ja sitten mieheni kautta. Fakta, johon ei haeta syyllisiä vaan se on todettava. Oli olemassa iso vaara, että minusta tulee uhri. Sitä taisin jo olla, kunnes näin että tämä kaikki tapahtuu muille ja minulle, koska minun on opittava siitä jotain. En ollutkaan enää lastu laineilla vaan minusta tuli toimija. Ja pienestä pitäen minua on opetettu. Läheisriippuvuudessa oli ja on minulle siis tärkeä oppi ja viisaus. Siitä toipuminen on tuonut minut siihen mitä olen tänään.

Ihmisessä itsessään oleva, joskin aluksi usein piiloutunut, voima, taito ja kyky ovat toipumisen ja myös hoitomme perusta. On suunnattoman tärkeää, että joku uskoo, kun itse ei vielä jaksa. Joku näkee sen, mikä piiloutunut sen minkä sairaus on peittänyt. Joku kohtaa sinut sellaisena kuin juuri nyt olet. Ja hyväksyy varmoin ottein.

Meillä rakkaan mieheni kanssa on  kahdeksas vuosi menossa. Toistot tulevat esiin toisissa aisioissa, ei juomisessa, mutta on tullut selväksi, että opittavaa vielä on. Mika sanoi hiljattain, että tuntuu, ettei tunnista itseään siitä vanhasta, ihmettelee miten on voinut olla sellainen. Koemme samoin, mutta vaikka aika tuntuu utuiselta jo kaukaiseltakin, sitä ei pidä unohtaa. Se on peruutuspeilin kuva tarvittaessa meille kummallekin.

Meillä on toistunut toipumisen mukanaan tuoma muutos, kasvu. Oikoreittiä siihen, ei ole vaan jokaisen on tehtävä työ itse, oman toipumisen eteen.

Muutos tapahtuu, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Pakko. Väistämätöntä. Toisto osoittaa meille myös suunnan, joka on itseemme. Se ei osoita toiseen, toisiin. Se osoittaa ainoaan mahdolliseen oikeaan suuntaan, siihen suuntaan, jossa voimme muutoksen saada aikaan, jossa se tulee näkyväksi. Minussa, sinussa.

Ja sitten vuosien kuluttua törmää vahvistukseen:

VALON SOTURI TIETÄÄ, että tietyt hetket toistuvat.

Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet, joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.

”Olen kokenut jo tämän”, hän valittaa sydämelleen.

”Niin oletkin”, sydän vastaa. ”Muttet ole päässyt koskaan yli.”

Silloin soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista, mitä hän ei halua oppia.

– Paolo Coelho –

Mikä sinun elämässäsi toistuu? – ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

Syyskuun luennot ja ohjelma

Päihdeluennot ja avopäihdehoitostartit

KAUHAJOKI 

Ti 06.09.2016 klo 18-21 Alkoholismisairaus-päihdeluento kaikille / Riitta– Ke 07.09.2016 avopäihdehoidon aloitus. Tauolla tarjolla synttärikakkukahvit.

Ti 20.09.2016 klo 18-21 Alkoholismisairaus-päihdeluento kaikille / Riitta – Ke 21.09.2016 avopäihdehoidon aloitus

SEINÄJOKI

Ti 27.09.2016 klo 17.30-20.30 Alkoholismisairaus päihdeluento kaikille/ Mika

Paikka: Ombrelo, Kauppakatu 15 C (käynti Kalevankadun puolelta), 60100 SEINÄJOKI

Ke 28.09.2016 avopäihdehoidon aloitus Kauhajoella.

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.  Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi

 

KAUHAJOKI

TOIPUVAT AMMATTILAISET PÄIHDETYÖSSÄ -tapaaminen  KAUHAJOELLA 30.09-02.10.2016

Katso lisää APUA PÄIHDEONGELMIIN

Alkoholilaki- onneton yritys eurooppalaisuuteen?

Oletko lukenut  eurooppalaisen alkoholiuudistuksen listan – Eurooppalainen alkoholiuudistus on vihdoin täällä ? Mitä kaikkea se merkitsisi suomalaiselle alkoholin juomiselle? Kuten peruspalveluministeri Rehula on sanonut, käsittely vaatii aikaa, koska on kyse isoista muutoksista. Suuremmista, kuin piti. Onneksi joku haluaa miettiä rauhassa. Suuresta kohusta ja ”riemurepeilystä” huolimatta, alkoholilaki vaatii vielä hyväksynnän, jota se ei ole saanut, joten meillä on aikaa. No ahneus kasvaa syödessä tai pitäisikö paremminkin sanoa juodessa, kun laaja-alaisen näkemyksen saamisen sijaan kiirehditään ja hosutaan. 

Toteutuessaan alkoholilakiuudistus johtaa kuolemien, järjestyshäiriöiden, perheväkivallan, huostaanottojen, syrjäytymisen, avioerojen, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, psykiatrisen hoidon ja kaiken muun hoidon ja tuen tarpeen lisääntymiseen. Ennen kaikkea se johtaa päihdehoidon tarpeen lisääntymiseen. Ja kyllä myös vartijoita ja poliiseja tarvitaan lisää.

Suurkuluttajat, jo alkoholismisairautensa alkuvaiheessa olevat, saavat pontta juomiselle. Suurkuluttajat, jotka eivät pidä itseään alkoholisteina eivätkä usein läheisetkään. Yhteiskunta kannustaa juomaan. Ja se tulee kalliiksi. Itse olen aina ajatellut, että suomalainen yhteiskunta pyrkii huolehtimaan kansalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Olen uskonut eläväni yhteiskunnassa, jossa kansanterveys on prioriteetti, jota ei sivuuteta. Alkoholilakiesityksen mennessä läpi se tehtäisiin kylmäpäisesti.

Suomesta halutaan tehdä eurooppalaisen juomakulttuurin maa. On unohtunut, ettei kulttuuri muutu vain sillä, että haluaa olla kuten muut ja kuorii kermat päältä. Kulttuurin muutos vaatii vuosien systemaattisen työn, puhetta, tietoa ja valistusta. Se ei muutu sillä, että viinaa saa helpommin, joka vahvistaa vain entistä kulttuuria, sillä suomalainen juomakulttuuri on humalahakuinen. Eurooppalainen ei. En ole missään vaiheessa kuullut puhuttavan ruokaravintola kulttuurin kehittämisestä, perheiden ja sukujen kokoontumisesta ravintolaan illalliselle, pistäytymisestä yhdellä töiden jälkeen tai siitä lounaaseen kuuluvasta viinilasillisesta. Ei vaan kaikki on määrää ja saatavuutta. Paljon, helposti, enemmän, nopeasti, take-away.

Olen sitä mieltä, että tuo eurooppalaisen juomakulttuurin lista voisi olla yhtä hyvin juovan alkoholistin tekemä, hänelle se on unelmien täyttymys. Työssäkäyvälle pukumiehelle tai naiselle, jolla sairaus on aikaisessa vaiheessa, mutta jossakin syvällä jo tiedostaa, ettei juominen ole normaalia ja kontrollointi on alkanut. Perhe huomauttelee, mokia sattuu. Nukkuu ja oksentaa, laimentaa viininsä juhlissa, käy juomassa salaa muilta, on jo joutunut jo lupaamaan, ettei tämä toistu. Tuntee häpeää ja epäonnistumista enenevässä määrin.

Salarakas – alkoholi osoittaa mahtinsa. Mikäli kuolemat ja perheiden pahoinvointi ei lisäänny, viinanmyynti kasva, haittakulut eivät nouse vaan tapahtuu ihme ja Suomessa juominen muuttuu eurooppalaiseksi vain koska viinan saatavuus helpottuu, olen ilolla ja kiitollisuudella väärässä. Ja myönnän sen onnellisena! Mikäli ei, en haluaisi olla toisissa kengissä. On kummallista, ettei asiantuntijuus, ammattilaisten näkemystä ja vuosien kokemus merkitse mitään, se sivuutetaan. Sekin liittyy siihen, miten tärkeä salarakas on.

Nyt kun tässä odotellaan miten alkoholilaki – esityksen käy, me keskitymme joka tapauksessa miettimään miten päihdehoitoa ja mahdollisuutta saada hoitoa oikealla hetkellä ja sairauden tunnistamista lisätään. Me keskitymme siihen, johon päättäjienkin pitäisi keskittyä ensin, ettei mennä pylly edellä puuhun. Miksi osa päättäjistä ei pysähdy tämän asian äärelle lainkaan, eikä kuule viestejä?

Ja alkoholilaki-uudistajat unohtavat sujuvasti tupakkalain ja ne rajoitukset! Miksikö. Koska se ei koske heitä? Turha puhua mistään linjasta, kun ei sitä ole, ainakaan mitä tulee kansaterveyteen.

Tiedättekö, miten usein törmäämme toipuvien alkoholistien ja heidän läheistensä kanssa siihen, miten hankalaa on mennä juhliin ja sanoa, ettei juo, miten ympäristö painostaa ja ihmettelee. Eurooppalainen juomakulttuuri – ihan hömpänpömppää semmoinen puhe on.

 

ÄITIENPÄIVÄ JA TOIPUMISEN PARASTA ANTIA

Istun kahvipöydässä vastapäätä Mikaa ja kyyneleet pyrkivät vimmatusti ulos silmistä. Pala kurkussa. Olemme keskustelleet viikonlopun suunnitelmista ja tulevasta karting-leiristä, joka osuu päällekkäin äitienpäivän kanssa. Kaksipäiväinen leiri ja Aaron tahtoo. Mika on varovainen sanoissaan, tulkitsen sen johtuvan reaktioideni pelosta ja ymmärrän.

Tulkintani on kuitenkin väärä, sillä kuten myöhemmin selviää, on varovaisuus jotain muuta. Se on tunnetta, huomioonottamista ja välittämistä. Ja voi herranen aika se on arvostusta ja kiitosta. Ei pidä tulkita, pitää puhua. Näen edessäni miehen, jolle lapset ja perhe ovat tärkeintä. Näen edessäni miehen, joka kysyy, ottaa huomioon, suunnittelee, kertoo mielipiteensä, tuntee, kokee, näkee, liikuttuu, rakastaa, suuttuu, pöllöillee, on huolissaan, hermoilee. Nyt näen edessäni miehen, jota arvostan ja johon luotan. Tiedän myös sen, ettei aina ole ollut niin, sillä oli aika kun kaikki muu oli tärkeämpää, aika jolloin tunteita ei tunnistettu. Alkoholi oli tärkein ja työ. Ero on suuri.

Luontevastihan se vastaus sieltä putkahtaa, jotta ilman muuta menette leirille. Onhan näitä äitienpäiviä tässä vietelty, mahtuu tämmöinenkin joukkoon. Eikä ota edes kipeää, sillä en sano vastoin ajatuksiani tai tunteitani. Enää.

Mika katsoo ja sanoo: ”Äitienpäivä on tärkeä päivä. Sinä olet nämä lapset kasvattanut, minä olen ollut mukana vasta viimeiset seitsemän vuotta.” Siinä kohtaa ne kyyneleet alkavat yrittää ulos. Ja olen vain helvetin kiitollinen siitä mitä meillä on. Kiitollinen siitä, miten tehty työ ja toipuminen näkyy. Kiitollinen siitä, ettei kauna, katkeruus hallitse. Vaan niiden tilalla on avoimuus, rehellisyys, puhuminen, yhteys. Ja kyllä olen kiitollinen siitä, että minua arvostetaan. Se tekee hyvää meille kaikille, kun vain osaamme ottaa sen vastaan ja suomme sen itsellemme.

Miehesi tietää olevansa velkaa enemmän kuin vain sen, ettei hän juo. Hän tahtoo hyvittää. Mutta älä odota liikoja. Hänellä on painolastinaan vuosien ajatustottumukset ja tavat. Kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus, ymmärtämys ja rakkaus ovat tunnussanamme. Kun hän näkee näitä sinussa, ne heijastuvat hänestä sinuun takaisin. Sääntömme on elä ja anna elää. Jos kumpikin teistä on halukas korjaamaan omat vikansa, toiselle ei jää kovin paljoa arvosteltavaa.  –Nimettömät alkoholistit, Vaimoille s.124

Usein pohdin kaunan ja katkeruuden vaikutusta meihin. Oman toipumisohjelman, joka muuten on 12-askelta, läpikäyneenä ja sitä tänään myös välineenä arjessa käyttävänä, ihmettelen itsekin sitä sitkeyttä millä pidin kiinni negaatioista, puhuin ikävästi Mikasta ja suhtauduin pessimismillä elämään ja vähän kaikkeen. Wannabetoipunut ja henkinen kasvu –projektini kesti vuosia. En nähnyt omaa osuuttani, puhumattakaan, että olisin ottanut vastuun siitä. Päihderiippuvuus on sellainen sairaus, että vika on aina jossain muussa. Siihen me läheisetkin syyllistymme. Oikeutamme oman kurjuutemme ja huonon käytöksemme, koska joku muu ryyppää tai kohtelee meitä huonosti.

Oivallus on ollut nähdä, ettei se niin ole. Kaikkein hienointa, joskaan ei kivuttominta, on ollut tunnistaa ja tiedostaa oma itsekkyys ja itsekeskeisyys, joka vaikuttaa yllättäen kaikissa erimielisyyksissä, loukkaantumisessa ja mielenpahoittamisissa. Löytää se ja myöntää se. Siinä tulee jotenkin inhimillisemmäksi ja pieneksi. Ja vapaaksi. Lisäksi yhtäkkiä muissa ei enää olekaan kaikki vika. Ja hei, inhimillisyyttä on myös se, että välillä tulee takapakkia, mutta ajan saatossa ne eivät enää yllätä ja on välineet millä selvitä.

Asiat ovat kuten ne ovat ja ne pitää nähdä kuten ne ovat.
That`s what recovery is.

Olen myös pohtinut toipumiskeskeisyyttä ja ryhmiä ja keskusteluita, missä usein törmää valittamiseen, negatiivisuuteen ja siihen, että puhutaan muista, siitä juovasta puolisosta, isästä tai äidistä, enemmän kuin siitä mitä itse on tehnyt oman toipumisen eteen. Tunnekuohut nousevat tapahtumista ja tilanteista, alamme puhua ikävästi toisista ihmisistä ja asioita, joilla emme muuta mitään. Juoruilemme ja vellomme siinä miten järkyttävästi joku teki, toimi, sanoi. Puramme pahaa oloamme ja loukkaantumista, junnaamme likakaivossa. Joskus jopa vuosia.

Missä näkyy toipuminen ja mitä se sinulle tarkoittaa? Miten sinä olet onnistunut? Miten teit sen? Välineet? Toipuminen on irtipäästämistä, uuden opettelua hyväksymistä ja anteeksiantoa, mutta sitä ei tee kukaan muu kuin minä itse. Ja paino tekeminen sanalla. Toipuminen tehdään, se ei tule vain puhumalla. Ja heti kun alkaa keskittyä omaan toipumiseen, alkaa tapahtua. Mutta halutaanko toipua vai onko vielä turvallisempaa pitää vanhasta kiinni? Minä kannustan toipumisen polulle. Absolut!

Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät tee toisesta ihmisestä alkoholistia. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät raitista toista ihmistä. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät saa toista ihmistä pysymään raittiina. Mutta minun tekemiseni ja tekemättä jättämiseni määrittelevät sen, mikä olen. Olen ensisijaisesti vastuussa siitä, että minusta tulee ihminen, jolla on arvokasta annettavaa muille. – Läheisen jakama ja siteeraamaa teksti Oikeahetki-toipuvien ryhmästä.

Näinpä se on.
Olen ensisijaisesti vastuussa omista tunteistani ja reaktioistani. Olen rakastettu äiti ja vaimo, vaikkei lauma aina olekaan paikalla. Olen turvassa. Ja kiitollinen. Ja aamukahvia kuppiini aamulla kaataessa muodostui siihen kuplien reinustama sydän. Se viivähti hetken ja hajosi, mutta muisto jäi.

Hyvää äitienpäivää!

Rakkaudella, Riitta

Kirje lapsuudesta

Tänään on perjantai eli alkaa viikonloppu. Äiti on varmasti tänään taas kireällä tuulella kuten aina viikonloppuisin. Olen koulusta päästyäni silittänyt koko viikon pyykit, ettei äitillä olisi paha mieli ja hänenkin olisi kiva aloittaa viikonloppu. Iskä laittaa tänään herkkuruokaa. Se tykkää kokata aina viikonloppuisin kaikkea hyvää, vaikka viikolla se ei laita ruokaa. Yleensä äiti kuitenkin kiukuttelee varsinkin perjantai-illan ja usein se mainitsee jotain iskän juomalasista. Eikö isä saisi juoda jos sitä janottaa.. Iskä on perjantai-illalla tosi hyvällä tuulella, yleensä se antaa myös lompakosta pari markkaa.

Sitten on jo taas sunnuntai-ilta ja iskä makaa sohvalla. Muistan, että pitää pyytää reissuvihkoon vielä opettajalle merkintä, että ensi viikolla on lääkäriaika Seinäjoella koulupäivän aikana. Äiti on kaupassa, joten on pakko mennä pyytämään isältä vaikka en haluaisi. Hiivin iskän viereen sohvalle ja odotan, että tv:ssä alkaa mainostauko. Sitten en ainakaan keskeytä mitään tärkeää. Kerron, että tiistaina pitää mennä taas lääkäriin, kirjoitin jo viestin valmiiksi, mutta voisitko iskä laittaa allekirjoituksen viestin viereen. Ei vastausta. Odotan hetken, ei vastausta. Iskä vain katsoo telkkaria. Kysyn uudelleen hieman varovaisemmin, että voisitko allekirjoittaa. En saa vieläkään vastausta. Jätän reissuvihon varovasti isän mahan päälle, se ei sano mitään vaan katsoo vain telkkaria. Menen omaan huoneeseen. Iltapalalla kun menen keittiöön, reissuvihko on keittiönpöydällä ja siinä on iskän allekirjoitus.

Olen pieni lapsi ja en voi ymmärtää miksi iskä ja äiti kiukuttelee vuorotellen viikosta toiseen. Meillä ei tapella, ei ole ikinä huudettu. Pidetään mykkäkoulua viikkotolkulla jos tulee riitaa. Ei minun ole myöskään tarvinnut pelätä ketään, paitsi koulussa kiusaajia vaikka niillekään en ole tehnyt mitään pahaa. Pyrin usein tekemään asioita pyytämättä, koska saan niistä kiitosta. Olen todella ahkera, kova touhuamaan, hyvä koulussa. Silti äiti ja isä kiukuttelee vuorotellen. Kun joku olisi silloin osannut pienelle kertoa, että isän käyttäytymisen syynä on arkena kuiva humala ja viikonloppuisin alkoholi. Ei syy ole minun. Kun joku olisi osannut silloin pienenä kertoa, että äiti kiukuttelee, koska sitä ahdistaa niin paljon kun iskä juo. Alkoholia.

Kirjoittaja on toipuva alkoholistin aikuinen tytär. Teksti julkaistu hänen luvallaan nimettönä.

Katso tästä myös: Toukokuun päihdeluennot ja muu ohjelma

MIKSI ISÄ EI VOI JUODA

Istumme aamupalaa syömässä ja yhtäkkiä nuorin tyttäremme Aliina kysyy isältään miksi hän ei voi juoda yhtään, mitä tapahtuisi, jos isänsä joisi. Mika katsoo Aliinaa tovin ja sanoo.” Kerran sanoin eräälle, joka tarjosi yhtä olutta, etten ehdi nyt, ei ole aikaa viikkoa juomiselle.”

Mika myös kertoo faktat siitä, miten elimistö alkaisi vaatia lisää ja olo tulisi hankalaksi. Faktat siitä miten tärkeää toipuvalle, raittiille alkoholistille on välttää kaikkea keskushermostoon vaikuttavaa, olipa sitten kyse miten pienestä määrästä alkoholia hyvänsä. Mika kertoo myös siitä miten siskonsa luona vieraillessaan Lidl-kakussa oli maistunut alkoholi ensimmäisestä lusikallisesta ja pakkauksen luettuaan olivat todenneet siinä olevan 1,8% alkoholia. Jäi kakku syömättä.

Ei lusikallinen vahingossa kakkutilanteissa sitä tarkoita, että suinpäin kauppaan tai Alkoon rynnistäisi, mutta tietoisesti sen tehtyään on riski suuri, että jossain vaiheessa paluu entiseen on edessä. Ensin käyttäytymisen ja ajatusten muuttumisena, kärsimättömyytenä, tuona tuttuna ylivoimaisuutena ja isona egona, erilaisuuden ja selitysten palaamisena ja sitten jossain vaiheessa voisi jo alkaa kokeilemaan kohtuukäyttöä. Ensin lasillinen hyvässä seurassa. Vaarallinen valinta. Hengenvaarallinen. Siksi työssämme ja perheessämme ollaan ehdottomia sen ensimmäisen ryypyn suhteen, tietoisen sellaisen.

Syömme edelleen aamupalaa ja keskustelu jatkuu. Aliina ei käsitä, miten se voi olla mahdollista, ihmettelee ajatusta, että isä olisi humalassa viikon tai useamman päivän, ettei pystyisi lopettamaan. Hän ei muista sellaista aikaa, ei ole muistijälkiä.

Monella muulla lapsella on, moni muu lapsi elää tänäkin sunnuntaina erilaista aamupalahetkeä. Tätä me emme saa, emmekä voi unohtaa. Kuten emme sitäkään, että monessa muussa perheessä juomisen väitetään olevan vielä hallinnassa, kun kyse on vain viikonlopusta, vaikka tilanne päihderiippuvuuden arvioinnissa olisikin kaikkea muuta.

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei suuttumus ja turhautuminen valtaa mieltä hetkittäin seuratessa puhetta holhousyhteiskunnasta ja siitä miten Alkon monopoli pitää purkaa ja viinit saada ruokakauppaan ja kaikki muukin mahdollinen liemi vain sen nimissä, että elämme holhousyhteiskunnassa ja kaiken pitää olla vapaata.

Mikäs siinä, päihdehoitoa tarjoavana tahona voisin sanoa, että näin varmistetaan meille töitä. Putkiaivoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta se olisi niin, mutta on mahdotonta olla puoltamassa löysennyksiä, kun näkee, kokee ja tuntee ne tuhot, mitä alkoholi niin monelle perheelle Suomessa aiheuttaa. Kun on kokenut sen omassa elämässä. Kun on nähnyt pelon ja tuskan, hädän ja huolen päihdeperheen lapsen puhuessa vanhemmalleen. Kun on kuullut puhuttelevan hiljaisuuden ja nähnyt hartioitten hytkymisen ja kyynelten valumisen. Äänettömästi. Tämä on päihdehoitomme läheispäivien todellisuusterapiaa. Joka kerta.

Vapautusten ja höllennysten sijaan on keskityttävä parantamaan hoitoonpääsyä ja mahdollisuuksia, potilaan oikeuksia. On keskityttävä lähtemään hoitamaan syytä ja seurauksia ei vain vähentämään haittoja. On keskityttävä hoidon laadun ja tulosten tarkkailuun, koko perheen hyvinvoinnin lisäämisen ollessa mittarina.

Ehdottomasti on keskityttävä näkemään päihderiippuvuus koko perheen sairautena, jota sairastaa noin 10% suomalaisista. (8%miehistä ja 2%naisista lähde: Duodecim Alkoholiriippuvuus) Jokainen voi helposti tuosta laskea sen vaikutukset läheisiin, vaikkapa jokaiselle riippuvaiselle 5-10 läheistä. Tässä valossa on ihmeellistä miten äänekkäin puhe keskittyy alkoholin saatavuuden löysentämiseen tai rajoituksiin ja samaan hengenvetoon puhutaan siitä miten perhe on tärkeä, lasten hyvinvointi on ykkösasia.

Nykyisellä alkoholilailla ja hoidolla Suomen tilastot kuolleisuuden valossa, ovat surullista katsottavaa, joten olisiko nyt uutta lakia pohtiessa syytä myös olla rohkea ja puhua sairaudesta.

Vanha sanonta kuuluu, kun kumartaa jonnekin, pyllistää toiseen suuntaan. Kuningas alkoholille kumartaminen on vaarallista. Kannattaisi ainakin miettiä eräs kärkihanke, päihdehoidon kehittäminen, että systeemi olisi valmis ottamaan vastaan sinne tästä kaikesta vapaamielisyydestä tipahtavat. Että meillä olisi kattava, tehokas, hoitopolku ja hoitoonohjaus, jossa sairauden tunnistamiseen on jokaisella suomalaisella välineet. Että meillä olisi yhteiskunta jonka tunnustaa sairauden ja haluaa olla tekemässä työtä turhien kuolemien vähentämiseksi, perheiden ja lasten auttamiseksi sekä toipumisen lisäämiseksi. Että meillä on hoito, jossa toipumiskeskeisen päihdehoidon laatukriteerit toteutuvat, niihin pyritään, kehitetään ja ne ovat yhteisenä nimittäjänä päihderiippuvuuksien hoidossa.

Aamupalaa lopetellessa toteamme, ettei Aliina ole vielä ollut päihdeluennolla, koulussa on kyllä ollut jotain puhetta päihteistä, mutta sairaudesta ei ole puhuttu. Haastamme 13-vuotiastamme tulemaan kuulolle, emme kuule vastaväitteitä. Nuorimmaisemme Aaron 11v ilmoittaa, että minä tulen myös, vaikken juoppo olekaan.

Sunnuntaiterveisin,

Riitta Koivula
Psykoterapeutti

 

 

Oikeahetki päihdeluento Kauhajoki 5.3.2016 klo 18-21 /Riitta Katso lisää Oikeahetki ohjelma huhtikuussa  

19.-20.04.2016 LASTENSUOJELUPÄIVÄT TAMPERE  Riitta luennoimassa ke 20.4 päivillä aiheesta Kodin päihdeongelmien vaikutukset lapseen ja niiden tunnistaminen.
 

Työpaikan hoitoonohjaus -portti toipumiseen

Olin vasta Seinäjoella järjestetyssä johtamiskoulutuksessa. Päivän päätteeksi luennoi juristi joka työskentelee Seinäjoen keskussairaalassa hallinnon puolella johtotehtävissä. Hän kertoi, kuinka Seinäjoen keskussairaalassa päihtyneenä työpaikalle tullut henkilö erotetaan välittömästi virasta. Ei väliä, vaikka henkilö olisi tehnyt ansiokkaan, vuosia kestäneen uran vailla rikkeitä. Ei väliä, vaikka kyseessä olisi ammattitaitoinen ja pidetty  työyhteisön jäsen. Ei väliä, vaikka kyseinen henkilö olisi yksinhuoltaja, jolla olisi lapset hoidettavana. Ei työntekijän kuulemista, ei hoitoonohjausta, ei  uutta mahdollisuutta. Kysyin luennoitsijalta, että eikö olisi asianmukaista, että kyseiselle henkilölle järjestettäisiin hoitoonohjaus ja mahdollisuus palata työelämään?Eikö ole laitonta vain irtisanoa työntekijä? Luennoitsija nauroi ivallisesti kysyen, haluaisinko esimerkiksi juopuneen lääkärin hoitavan itseäni?

Annoin asian olla, mutta se jäi  pyörimään päähäni päivän päätteeksi. Syykin oli selvä. Katsoin asiaa tämän päihdeongelmaisen työntekijän näkökulmasta. Näin siinä itseni, se olin minä. Minä olin kahdeksan vuotta sitten se juopunut lääkäri töissä hoitamassa potilaita. Se oli vain yksi päivä. Yksi päivä liikaa, yksi anteeksiantamaton päivä. Työ oli ollut se viimeinen asia, joka minua kannatteli päihdenhuuruisessa elämässäni. Elämässä, jonka tunnelin päästä oli valo aikaa sitten kadonnut. Olin juonut avioliittoni. Olin juonut sekä fyysisen että psyykkisen terveyteni. Olin kadottanut itseni päihteisiin. Minä en ollut enää minä. Rakastin kuitenkin yhä edelleen työtäni ja olin siinä hyvä.

Halusin auttaa potilaitani ja pitää itseni kiinni niin sanotussa normaalielämässä. Mitä huonommin meni, sitä enemmän tein töitä. Lopulta harkintakykyni petti. En jaksanut enään välittää mistään. Menin humalassa töihin ja jäin kiinni. Muistan järkyttyneet työkaverini. Epäusko valtasi työyhteisöni. Kuinka asiallinen, työnsä hoitanut, pidetty lääkäri voi tulla humalassa töihin? Minut poistettiin työpaikalta välittömästi. Seuraavana päivänä esimieheni puhutteli minua tiukkaan sävyyn. Myönsin tapahtuneen, myönsin olevani alkoholisti.

Jos häpeään voisi kuolla, en olisi enään elossa. Olin varma, että urani lääkärinä ja elämäni ylipäätään päättyisi, mutta ei. Elämä jatkui, enkä saanut potkuja. Minut ohjattiin hoitoon. Vaikka itse en sillä hetkellä uskonut itseeni, esimieheni näki surkean alkoholisti-minäni taakse. Hän näki toivon ja antoi minulle mahdollisuuden toipumiseen. Elämäni kamalin päivä kääntyi päiväksi, joka pelasti henkeni. Voitte uskoa, että se ei hetkeen tuntunut siltä, mutta nykyään koen sen niin. Siitä alkoi uusi elämä. Vuosien  päihdehelvetti päättyi. Kuntouduin reilussa kuukaudessa takaisin työkykyiseksi, veroja maksavaksi, raittiiksi kansalaiseksi.

Haluaisinko kännisen lääkärin tai hoitajan hoidettavaksi? En todellakaan. Tulisiko päihderiippuvaiselle työntekijälle antaa mahdollisuus toipua asianmukaisessa hoidossa? Kyllä, ehdottomasti. Päihderiippuvuus on sairaus, josta voi toipua. Ilman hoitoa se tosin ei
juuri koskaan onnistu, vain erittäin harvoin. Kuten missä tahansa muussakin sairaudessa, on oikeanlainen hoito toipumisessa avainasemassa.

Alkoholi on merkittävä työikäisten ihmisten kuolemien aiheuttaja Suomessa, puhumattakaan sen kansanterveydellisestä merkityksestä. On myös faktaa, että kyseiseen sairauteen on vaikea puuttua varhaisessa vaiheessa. Kun päihteiden käytön haitat alkavat näkyä töissä, ollaan jo varsin pitkälle edenneessä vaiheessa päihderiippuvuudessa. Päihderiippuvuus on diagnosoitu sairaudeksi, mutta silti edelleenkään sitä ei katsota aiheellisiksi hoitaa kuten sairautta. Mielipuolinen, itsekäs ja tunnekylmä käyttäytyminen on sairautta, ei osa ihmisen perusluonnetta.

Edelleenkin päihderiippuvuus nähdään usein luonteenheikkoutena ja omana valintana. Toisaalta ymmärrän sen. Aktiivisesta päihderiippuvuudessa kärsivä käyttäytyy vastenmielisesti. Tarve saada päihdettä ajaa kaiken edelle – myös perheen. Hän on kuitenkin sairas kuten useinmiten myös hänen läheisensä. Hän on jonkun lapsi, jonkun isä, jonkun äiti, jonkun puoliso. Hän ja hänen perheensä tarvitsevat apua.

Mitä asialle voitaisiin tehdä? Auttaisiko asenteen muutokset, että puhuttaisiin sairaudesta sairauksien joukossa? Auttaisiko asianmukainen hoitoonohjaus, jota noudetattaisiin jokaisessa työpaikassa? Auttaisiko annettu mahdollisuus? Inhimillinen kohtelu, jossa nähtäisiin ihminen päihderiippuvuuden takana? Itseni kohdalla vastaus on kyllä. Enkä ole mikään poikkeava alkoholisti.

Tajuan olleeni todella onnekas saadessani kriittisellä hetkellä oikeanlaista hoitoa. Kyse kun ei vaan pitäisi olla onnesta, vaan jokaisen päihderiippuvaisen ja heidän läheisensä oikeudesta saada asianmukaista apua – edes kerran elämässä.

Oikeahetki Ky

Katso myös: Oikeahetki ohjelma huhtikuussa

OMA POHJA – AVAIN ITSENÄISYYTEEN

Kurvaan alkoholistihoitolaitoksen pihasta pois, Mika jäi sinne. Sisälläni turta, tyhjä olo. Pää on tyhjä ajatuksista, kerrankin. Odotan onnen ja ilon tunnetta, mutta sitä ei tule. Sen sijaan huomaan itkun yrittävän tulla ja ihmetellen. Pyristelen vastaan, mutta ajettuani riittävän kauas, itku tulee ja vie mukanaan. Olen helpottunut, mutta samalla minussa nousee pelko. Pelkään mitä tulee tapahtumaan, kun Mika raitistuu, miten minun käy. Yhtäkkiä näen eletyn elämäni 39 vuotta siinä ja hylkäämisen pelko, pelko yksinjäämisestä on voimakkain tunne. Konkreettisesti pelko siitä, että nyt Mika näkee kuinka huono ihminen minä olen ja jättää minut. Mitä, jos Mika ei olekaan alkoholisti ja tämä on minun syyni, jos se sittenkin osaa juoda ja olla kohtuukäyttäjä, mitä jos ne kaikki syytökset ovatkin totta. Mitä jos, minä todella olen huono vaimo, vittumainen akka, niin huono, että sen takia on juotava.

Kaikkien näiden ajatusten keskellä järki sanoi EI. Se sanoi, ota rauhallisesti, anna ajan kulua. Huomasin toteavani, että minäkin tarvitsen apua, ettei tämä ei ole ole paha juttu, tämä on hyvä juttu, vaikkei siltä nyt tunnukaan. Ajellessani kotia kohti soitin Päiville, joka oli kertonut minulle läheisriippuvuudesta, toipumisesta. Päivi kysyi minulta, olenko minä läheisriippuvainen, muistan todenneeni, että varmasti olen, mutta sisälläni en vielä hyväksynyt sitä, ymmärtänyt. Ihan kuten monen alkoholistin, myös oman mieheni, olen kuullut sanovan. Tuossa ajellessani tajusin, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Se oli minun pohja, läheisen pohja. Pääsin kotiin.

Aika reilu kuusi vuotta sitten oli pohjan tutkimista, uutta kohti lähtemistä. Huolimatta Hellsteneistä, lukemattomista henkisen kasvun oppaista ja kaikenmaailman kursseista, joilta olin hakenut apua, oivallus tuli vasta, kun olin valmis muutokseen ja hyväksyin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa oma osuus oli nähtävä. Ei kannattanut vertailla, miten muilla on hankalampi mies, saatikka, että minä olen lukenut ja tiedän niin paljon, olenhan selviytynyt. Ei kannattanut selitellä, ei ollut enää voimaa puolustella omaa toimintaa, nähdä se jotenkin parempana kuin muiden.

Meillä läheisillä on hassu tapa. Kun alkoholistilla lääke kaikkeen on juominen, me läheiset pakenemme omaa tilannettamme intohimoiseen harrastamiseen, muiden kriiseihin (tämä oli minun juttu), tekemiseen, suorittamiseen, tehokkuuteen. Uskottelemme tekevämme hyvää uhrautumalla ja sitten kannamme kaunaa. Sanomme rakastavamme, mutta emme anna toisen olla vapaa. Haemme hyväksyntää ja rankaisemme, elleivät asiat mene kuten me olemme halunneet ja koemme sen olevan oikeutettua.

Tämän minä olen löytänyt itsestäni, löydettyäni oman pohjani. Löysin myös itsekkyyden ja sen löytymisestä olen eniten kiitollinen. Minä olin näet verhonnut sen rakkauteen ja uhriuteen. Vahvuus, marttyyrius, selviytyjä, sisukas hyväksynnän ja rakkauden hakija, omapäinen. Nuo ovat minua määritelleitä sanoja. Lapsuudesta jo opittuja selviytymiskeinoja.

Eräässä perusopuksessa nimeltään Nimettömät Alkoholistit sanotaan: Itsekkyys-itsekeskeisyys! Siinä on käsittääksemme vaikeuksiemme alku ja juuri. Sadassa eri muodossa meitä ajava pelko, itsepetos, oman edun tavoittelu ja itsesääli saavat meidät astumaan muiden varpaille ja muut vastaavat samalla mitalla. ” 

Tuo lause on ohjenuorani tänään. Toipuminen ei tarkoita täydellisyyttä, se tarkoittaa itsetuntemusta, tapahtuneiden hyväksymistä, rakkautta ja välittämistä. Se tarkoittaa virheitä, epäonnistumista ja keskeneräisyyttä. Se tarkoittaa armollisuutta itseä ja muita kohtaan, rehellisyyttä. Se on elämää!

Kuten, eräs potilaamme sanoi, positiiviset ajatukset ovat tahtotila. Rakkaus on myös tahtotila. Itsenäisyyden eteen on suostuttava taistelemaan ilman kulisseja, suojaukset on laskettava.

Mikan läheispäivien aikana kohta seitsemän vuotta sitten tempperamenttinen terapeuttimme kysyi minulta, mitä aion tehdä oman toipumiseni eteen. Ehkä elämäni tärkein kysymys, jonka kuulin. Onneksi.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi 98v!

Rakkaudella, Riitta

Joulukuun päihdeluennot ja avohoitostartit

Joulukuun luennot

VIIKKO 50  HUOM! Luento Kauhajoella poikkeuksellisesti keskiviikkona!
KARVIA
Ti 8.12. Klo 12-21 Karvia / Riitta ja Mika
KAUHAJOKI
Ke 09.12.2015 klo 18-21 Alkoholismisairaus-luento kaikille / – To 10.12.2015 avopäihdehoidon aloitus

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.  Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi.

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

Käy katsomassa myös : TAITOPAINOTTEINEN PÄIHDETYÖN KOULUTUS TAMPEREELLA 19.01. JA SEINÄJOELLA 02.02.2016

20160202 seinajoen koulutus o copy_01

 

SOVINTO

Katsottava se oli eilen.

Sovinto, Sikalat, Svinalängorna, elokuva alkoholismista, pohjaton suru, ahdistus, hätä, huoli, viha, läheisriippuvuus, kieltäminen, puhumattomuus, paska sairaus, itsensä suojaaminen, selviytyminen, raato rehellinen, totta. Anteeksianto. Hyväksyminen.

Siinä se on jo alkumetreistä. Taiten luotu alkoholistiperheen tunnelma, jonka tunnistamiseen ja havaitsemiseen ei kellään, joka on alkoholismisairauden ilmapiirissä kasvanut, mene kauaa. Huolimatta perheidyllistä, johon kuuluu kiva talo ja elämässä pärjääminen, kaksi lasta ja vaikutelma onnesta.

Puhelimen soidessa tai äänensävyn muuttuessa tiedämme mitä on tulossa, me aavistamme sen, sillä olemme harjaantuneet aavistamaan, lukemaan tilanteita, reagoimaan. Monesti aavistamme jo ennen kuin mitään on tapahtunut. Ja sitten vain toteamme tilanteen.

Olemme usein mieluummin pois kotoa tai sulkeudumme huoneeseen, pakenemme johonkin. Eilen leffaa katsoessa totesimme kyynisesti, että alkoholistien lapset saavat paljon ainakin raitista ilmaa, sillä kotona ei voi, ei halua olla.

Kontrollointi näyttäytyy maton suoristeluna ja hammasharjojen asetteluna. Pilkun viilaamista ja muiden ohjailua, joka on kontrollointia ja oman turvan rakentamista puutteellisin keinoin. Siivousintoilua tai kykenemättömyyttä huolehtia mistään, aggressiivisuutta, ne me tiedämme. Kontrollointia naamioituna huolehtimiseen ja välittämiseen, joka usein lähipiiristä tuntuu epämukavalta. Se on kontrollointia ja pelkoa naamioituna näennäiseen huolettomuuteen ja rentouteen. Pakonomainen ja selkäytimestä tuleva, tuttujen mekanismien laukaisema käyttäytyminen. Se, mitä itse ei edes huomaa.

Alkoholismin eteneminen kohti pohjaa on väistämätön, huolimatta äidin rakkaudesta, isän rakkaudesta, vanhemmuudesta, huolimatta niistä samoista asioista ja arvoista, jotka ovat meille kaikille tärkeitä. Persoona muuttuu, äiti katoaa, isä katoaa. Kaipuu ja rakkaus jää. Kipu ja tuska, järjettömyys, ahdistus, pelko jännitys ovat syynä miksi suojaudumme voimallisesti pahaa vastaan. Sitä järjetöntä pelkoa ja kysymystä, kalvavaa epäilystä etteivät vanhempamme rakasta meitä. Alamme vihata, kannamme kaunaa, yritämme pelastaa, syytämme muita pahasta olostamme, eniten itseämme. Itse asiassa monet oireistamme ja jopa käyttäytymisemme on samaa, kuin alkoholistilla. Tunne siitä, ettei mikään ole totta ja aitoa on tuttu monelle.

Vuosia sitten ei ollut sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, mikä eilen vatsanpohjaan elokuvaa katsoessa tuli. Pohjaton suru kuvaa sitä nyt, sen päältä on matkan varrella poistettu viha, katkeruus, kauna ja syyttäminen. Suru nostaa pohjattoman itkun, suruitkun. Ei itku enää pelota, on ihanaa kun tietää miksi se tulee ja mistä se johtuu. Kyynelillä on lupa virrata, pahanolon kohtaaminen ei pelota, eikä sitä tarvitse väistää. Myötätunnon tunteminen kaikkia osallisia kohtaan on vapauttavaa.

Milloin selviytyminen riittää? Milloin väsymme katkeruuteen ja kaunaan, lapsuutemme tai vanhempiemme syyttämiseen? Koska meidän kuppimme täyttyy? Me tarvitsemme hetken, jolloin muutos on väistämätön. Me tarvitsemme turvan tunnistaa ja tuntea tunteita. Niitä tunteita, joita lapsuudessa ei saanut olla, sillä jos olisi ollut, niin olisi mennyt pahemmin rikki. Me olemme suojanneet itseämme selvitäksemme.

Elämässä on tultava kohta, kun kuppi täyttyy, väsyy kierteeseen, väsyy voimaan huonosti. On tultava oikea hetki, että toipuminen voi alkaa. Hetket ilmentävä itseään kriiseissämme, vastustuksessa ja toistuvissa kehissä, joita ihmettelemme. Kriisit haastavat meitä muutokseen sitkeästi ja toiveikkaina.

Ensimmäisen kerran elokuvan katsottuani mietin miksi sen nimi on Sovinto, kun se oikeasti on Sikalat. Eilen viimeinen kyynel tipahti, kun Leena silittää kuolleen äitinsä otsaa, laittaa sormukset sormiin, hyvästeli ja samalla välähti muisto vanhemmista onnen hetkenä. Siinä oli Sovinto. Helpotus.

Lapsella on yhdet vanhemmat, kaiken vihan ja kylmyyden alla on rakkaus ja haavoittunut sielu. Pohjaton äidin ja isän ikävä, jonka päällä on betonimuuri. ”Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.” Ei niin. Onni tarkoittaa sitä, että voit aikuisena elää vapaana, ilman katkeruutta ja syytöksiä. Uutta lapsuutta ei voi saada, mutta uuden näkökulman siihen. Itsensä ja oman elämän vuoksi.

Myötätunto, hyväksyminen ja anteeksianto vapauttavat elämään omaa elämää ja päästämään irti. Joskus niiden löytymiseen tarvitaan kuolema. Toivottavasti yhä useimmin ei.

Voimaa, Riitta

Katso tästä: SOVINTO -elokuva YLE areenassa

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

 

ISÄNPÄIVÄ TÄNÄÄN

Ensimmäisestä isänpäivästäni on vierähtänyt 19 vuotta. Olin silloin nuori ja hyvin onnellinen, minulla oli perhe, jolle halusin parasta tässä maailmassa. Alkoholismini oli aikaisessa vaiheessa, satunnaisia sammumisia ja ylilyöntejä lukuun ottamatta ei suurempia haittoja vielä ollut. Pidettiin hauskaa aina kun mahdollista.

Niin ne vuodet vierivät ja myös isäinpäivät, lasten lukumäärän siinä samalla kasvaessa. Työt ja juominen veivät minua maailmalle, en enää ollut koskaan kotona ja jos olin, toivuin rankasta reissusta enkä ollut läsnä. Perheestä oli tullut välttämätön paha, joka tuli minun ja elämäni väliin vaatien sellaista, mitä en kyennyt sille antamaan. Nämä pienet asiat olivat rakkaus, läsnäolo ja välittäminen. Sen sijaan työstä oli tullut minulle tärkein asia elämässäni ja se myös mahdollisti yhdessäolon rakkaimpani, alkoholin, kanssa.

Isänpäivä oli tuolloin enemmän huonon omantunnon päivä, kun aamulla iloiset, rakastavat lapset tulivat herättämään tekemiensä lahjojen kassa. ”Minä en ansaitse tätä, minä olen paska isä”, oli ajatus päässä. Tuli aika, jolloin vaimo enää tullut aamulla toivottamaan hyvää isänpäivää lasten kanssa ja aamupalaa ei ollut valmiina. Muistan kysyneeni häneltä varovasti, etteikö mitään isänpäivän juhlintaa? Vaimo vastasi tähän hyvin kylmästi ; ”Sellainen isänpäivä, kuin on isäkin”. Syvältä sisimmässä riipaisi, sillä tiesin sanojen olevan totta. Vaikka minulla oli halu, toivo ja tavoite olla hyvä isä ja aviomies, ei se riittänyt. Olin siinä vaiheessa sairautta, ettei omasta tahdosta ja selkärangasta ollut apua.

Tänään lapset ja Riitta tulivat herättämään laulaen, lahjojen kera ja aamupalapöytä notkui. Kaikki nauttivat juhlahetkestä, niin myös minä, ilman omantunnon tuskia. Toipuminen alkoholismista on sen mahdollistanut. Raitistuminen on antanut minulle mahdollisuuden rakastaa, olla läsnä, tukena ja turvana lapsilleni heidän kohdatessaan maailmaa. Voin myös antaa turvallisen kasvuympäristön, missä tunteille on tilaa ja he voivat luottaa minuun.

Tänään syödään hyvin, fiksataan Aaronin mopoa ja ollaan vaan.

Toipumisesta kiitollisena.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja perheille toivotellen,

Mika

 

Aikaa ennen raitistumista. Alkholismi ei näy ulospäin.
Aikaa ennen raitistumista. Alkoholismi ei näy ulospäin.

Marraskuun maksuttomat luennot Kauhajoella ja Seinäjoella

Marraskuun maksuttomat päihdeluennot ja avohoitostartit Kauhajoella:

Viikko 46 Ti 10.11.2015  klo 18-21 Tietoisku alkoholismista -luento kaikille /Mika – Ke 11.11.2015 avopäihdehoidon aloitus . 

Viikko 48 Ti 24.11. 2015 klo 18-21 Tietoisku alkoholismista– maksuton luento kaikille /Mika kiinnostuneille  – Ke  25.11.2015 avopäihdehoidon aloitus

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.  Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi.

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

Seinäjoki 17.11! Huom! Koko tiimi paikalla: Riitta, Mika ja Satu.

2015 Seinajoen paihdeluent

Tietoa avopäihdehoito mahdollisuudesta tästä linkistä:  APUA PÄIHDEONGELMIIN

Huom! Käy kurkkaamassa myös: Kevään 2016 kurssit läheisille ja toipuville parisuhteille

 

PIRTTIHIRMUN KOKEMUS TOIPUMISESTA

Peliriippuvuus, alkoholismi, läheisriippuvuus. Muutamia sanoja vaihtamalla vaikutukset käyttäytymiseen, psyykkiseen, henkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen elämään ovat samankaltaiset. Tähän sairauteen kuuluu tiukasti myös läheisten sairastuminen. Läheisriippuvuutta voi kuvata, että yhtä kiinteästi, kuin alkoholistin elimistö tarvitsee alkoholia, tarvitsee läheinen alkoholismin mukanaan tuomaa elämää. Tämän näkeminen, myöntäminen ja hyväksyminen on keskeistä puhuttaessa koko perheen toipumisesta.

Itse huomasin toipumiseni alkuvaiheessa tämän konkreettisesti tylsistymisenä, kun kriisejä ei enää tullutkaan. Kaipasin actionia! Olin tottunut elämään sykleissä, joita sääteli Mikan juomisretket ja niiltä paluut. Elimistöni kaipasi tunnekuohujen laukaisemaa hormonimyrskyä ja sitä toimintaa mihin olin vuosia tottunut. Mitä on elämä ilman puhelinterrorismia?! Se tunne, kun puhelu menee vastaajaan 50 kertaa ja tiedät, että kaveri näkee sen aamulla. Kylläpä sitten tietää, miten MINÄ olen yrittänyt soitella ja murehtinut! Olipa tosi rakkaudellista. Se oli eräs voimakas oivallus itsestäni, joka vahvisti halua tehdä töitä ja toipua.

Fyysiset reaktiot ovat myös enemmän kuin todennäköisiä olon helpottaessa. Itse muistan alkuvaiheessa miten epäilin infarktia (hyvällä draamantajulla varustettuna), kun sain voimakkaan närästyksen, jota en koskaan ennen ollut potenut. Reagoin koko kehollani myös positiiviseen muutokseen, mutta niin olin reagoinut myös kaikkiin negatiivisiin tapahtumiin. Nämä ja monet muut reaktiot elämän eri osa-alueilla kertovat alkoholismin vaikutuksesta perheeseen ja läheisiin. Samoin ne viestivät itsensä hoitamisen tärkeydestä.

Toipuminen auttaa näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Kuullessani nyt vastaanotolleni tulevilta läheisiltä vastaavaa käyttäytymistä, kuin itselläni edellä, kysyn miten rakkaus puolisoa kohtaan ilmenee. Missä on parisuhde, oletko siinä roolissa jota olet ajatellut, vai huomaatko olevasi äiti miehellesi? Oletko mies, joka alistuu vaimon juomiseen, peittelee jälkiä ja ajattelet, että tämä on tarkoitettu sinun elämäksesi? Oletko lapsi, joka kantaa huolta vanhemmasta sen sijaan, että vanhempasi olisi tukena sinulle?

Me läheiset elämme kokonaisvaltaisesti hengessä mukana, vaikka väitämme olevamme kunnossa ja hallitsevamme tilanteen. Kontrolloinnin tarve on vahva merkki sairastumisesta. Läheisten tarve kontrolloida asioita, elämää, toisia ihmisiä voi mennä hurjiin mittoihin. Läheisriippuvuudessa ei näe omaa tilaansa, eikä sitä, ettemme kaikista yrityksistämme huolimatta pysty kontrolloimaan toisen juomista. Hidastamaan ja vaikeuttamaan kyllä, mutta mitä apua siitä oikeastaan on, kun elämä jatkuu samanlaisena? Se sijaan, että päästäisimme irti ja antaisimme ihmisen elää omaa elämäänsä, joka olisi rakkaudellista, teemme kaikkemme muuttaaksemme häntä. Rakkauden nimissä.

Alkoholisti on alkoholin orja, läheiset ovat ajatustensa ja tapahtumien orjia. Hyvin tyypillistä on, että me läheiset puhumme vain kolmannesta persoonasta, emme itsestämme. Puhutaan alkoholistista ja hänen tekemisistään, siitä miten hänen pitäisi muuttua. Itsestämme puhumme kun kaipaamme kiitosta ja palkkiota siitä mitä olemme toisen hyväksi tehneet. Me kiellämme oman osuutemme ihan kuten alkoholisti kieltää oman sairautensa. Minun on pakko kirjoittaa tämä ja näin, koska olen itsekin näin toiminut. Ja tähänastisella kokemuksella tiedän, etten ole yksin. Katseen kääntäminen itseen ja omaan hyvinvointiin on myös tänään työssäni läheisten ja alkoholistien kanssa se tärkein. Siitä lähdetään, siitä on lähdettävä, muuten ei päästä mihinkään.

Päihderiippuvuuden hoidossa ei riitä, että lopettaa juomisen. Se on hyvä alku ja vaadittavakin alku. Läheisriippuvuuden hoidossa ero ei ole se ensimmäinen suositeltava ratkaisu, poikkeuksena fyysinen väkivalta. Nuo ovat usein pikahelpotuksia, jotka eivät kanna. Usein alkoholisti huomaa olevansa pian samassa jamassa kokeiltuaan hieman, pari ja vain viikonloppuna. Läheisriippuvuudessa ilmapiiri ja tuntemukset ovat tuttuja ja turvallisia. Tiedostamattaan läheinen hakee samankaltaista päästyään eroon edellisestä. Läheisriippuvuuden ylläpitoon käy alkoholismi, narsismi, hoitotyö, vakava krooninen sairaus tai joku muu asia. Toimimattomuus perheessä sairastuttaa, olipa se sitten mitä tahansa ja kaikki käy. Sitä paitsi kehotukset ja käskyt toimivat meihin läheisiin yhtä hyvin kuin kehotuksemme ja käskymme alkoholistille. Yleensä vastustus, näyttämisenhalua ja itseparemmintietäminen vain vahvistuu. Terveisiä Ritva -siskolle, olet rakas ja kiitos kärsivällisyydestäsi.

Lähtökohtaisesti jokaisen on keskityttävä omaan hyvinvointiin. Koko perheen muutos voi lähteä läheisen muutoksesta. Omien voimavarojen kartuttua ja uuden näkökulman myötä myös päätökset ovat terveemmällä pohjalla ja todennäköisesti pysyvämpiä. Olet varmempi viestinnässäsi ja arvostat itseäsi, saat rohkeutta ja voimaa. Auttamalla itseäsi autat siis perhettäsikin. Raadollinen totuus on, että mikäli alkoholisti ei näe omaa tilaansa hän jatkaa, mutta muutoksen myötä myös hän saa mahdollisuuden ottaa vastuun itsestään.

Toipuminen on jatkumo, joten hoidon on oltava kokonaisvaltaista ja riittävän pitkäkestoista. Hoidon tavoitteena on itsetuntemuksen ja henkisen hyvinvoinnin lisääminen, perheen hyvinvoinnin ja kommunikaation kehittyminen, sosiaalisen elämän paraneminen. Toipumiseen me tarvitsemme toisiamme ja kokemuksiamme sekä vahvaa inhimillistä ja läsnä olevaa työotetta, jossa 12-askelelta vievät toipumista eteenpäin varmalla tavalla. Meidän pitää vain luottaa siihen ja tehdä oma osuutemme.

Toipuminen ei ole työtä, vaikka se vaatii työtä. Mitä sitten tarkoittaa olla toipunut alkoholisti tai läheinen. Siinä ei yli-ihmiseksi tulla vaan se on matkaa inhimillisyyteen, oman keskeneräisyyden hyväksymiseen, elämän kaikkien puolien näkemiseen rikkautena ja voimavarana. Se on matkaa ah niin vapauttavaan epätäydellisyyteen.

Voimme olla käytettävissä, mutta emme ota muiden taakkaa kannettavaksemme. Sen lisäksi, että jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme, rakastamme, hyväksymme ja hellitämme. Iloitsemme siitä, että olemme myötätuntoisia ja välitämme muista ihmisistä. Käytämme hyväksemme myös jokaisen erehdyksen, jonka olemme tehneet hyvässä tarkoituksessa.
– Löydä oma polkusi s.130-

Riitta

VITTUMAISEN PUOLISON SYNDROOMA

Paha sana tuo vittumainen, kyllä. Pahoittelut siitä, tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Liian usein sen kuitenkin kuulee alkoholistin puolison määrittelyssä, jotta voisi olla sitä ohittamatta saatikka turhaan kaunistella. Minä ainakin voin myöntää olleeni vittumainen vaimo, en vain Mikan, vaan varmasti myös puolen sukua sekä ryyppykavereiden, niiden juovan alkoholistin sen hetkisten parhaiden ystävien, mielestä. Mikä ihme se oli, että Mika joi, kun joutui tällaista akkaa sietämään!

Miten sitten rakkaasta puolisosta, jonka kanssa on koettu rakastumisen ja hekuman hetket, luvattu rakastaa myötä -ja vastoinkäymisissä, saatu lapsia ja rakennettu elämää, tulee se pahin este onnelle ja elämälle. Tapoja on monia, mutta tässä puhun vain yhdestä. Siitä, joka takuuvarmasti muuttaa sen puolison nalkuttavaksi, kontrolloivaksi, tarkkailevaksi, takakireäksi, pihtaavaksi, häpeäväksi, syyttäväksi ja onnettomaksi.

Liiallinen alkoholin käyttö, siitähän ne ensimmäiset varovaiset huomauttelut alkavat. Miksi sinun pitää juoda aina, noin paljon, noin nopeasti, joka viikonloppu, taas. Sitten tulee kertoja, että saa hävetä kumppaninsa örvellystä, pikajuontia, sammumista, oksentamista.  Aamulla puoliso ei muista mitään tai ei halua muistaa, käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tulee kertoja, että ihmettelet, miten toinen voi olla sammumispisteessä juotuaan vain muutaman kanssasi. Pian alat epäillä, että hän juo salaa, koska aina juodaan vain muutama tai viinanhajusta huolimatta ”Ei ole juonut mitään”. Ajan saatossa alat löytämään piilopulloja, täysiä tai tyhjiä. Ne voivat olla myös vedellä täytettyjä.

Joudut  tai opit olemaan juhlissa tarkkailijan roolissa, et nauti vaan olet jännittynyt, peloissasi, huolissasi. Häpeät. Lähdet aikaisemmin kotiin ja podet huonoa omaatuntoa, kun et ole hoitamassa, jos jotain sattuu. Valvot yöllä ja odotat sankarin tai sankarittaren saapumista, mietit soittoa poliisille. Itket ja kyllä, olet vihainen ja vittuuntunut. Muutos on alkanut.

Rakkaus hiipuu ja mietit kuka tuo teillä asuva ihminen on, ihminen jonka piti olla kumppanisi, jonka kanssa piti jakaa elämä. Vieras ihminen, joka nöyryyttää itseään, mutta aamulla sanoo kaiken olevan hyvin. Ei ongelmaa. Ei häpeää. Vieras ihminen, jonka mielestä koko maailma on häntä vastaan, paitsi ryyppykaverit, he jotka ”ymmärtävät” hänen valtavan pahanolonsa ja heidän mielestään juominen on täysin hallinnassa. Nuo tukijoukot.

Juominen lisääntyy ja siinä menee useampi päivä, koko viikonloppu. Elämä tuntuu pyörivän yhden ihmisen hyvänolon ja onnen ympärillä ja siinä alkoholilla on keskeinen rooli. Aika, joka vittumaisen vaimon/miehen syndrooman kehittymiseen kuluu on yksilöllinen, kuten aika, joka menee alkoholismin etenemisessä alkuvaiheesta loppuvaiheeseen.

Vittumainen on oiva sana kuvaamaan sitä, miten alkoholisti näkee puolisonsa, joka puuttuu juomiseen. Puolison, joka yrittää tulla väliin. Estää onnea ja elämästä nauttimista. Puolison, joka ei tiedä tulleensa syrjäytetyksi salarakkaan toimesta. Puolison, joka ei tiedä, että yrittäessään estää, tulee tahtomattaan pahentaneeksi tilannetta ja vahvistaneeksi suhdetta salarakkaaseen. Salarakas siksi, koska sitä ei tunnusteta.

Alkoholismi pimentää sydämen. Me läheiset seuraamme tuota pimentymistä usein vuosia keskittyen auttamaan toista, emme itseämme. Siksi myös meidän sydämemme ovat pimentymisvaarassa.

Siksi meistä tulee vittumaisia. Siinä se.

”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä”,
sanoi Kettu Pikku Prinssille.

(Antoine De Saint-Exupery; Pikku Prinssi)

 

Oikeahetki 3v elokuussa!

Elokuun päihdeluennot ja avohoitostartit 

Ti 4.8.2015  klo 18-21 Synttäritiistain tietoisku päihderiippuvuudesta -luento kaikille kiinnostuneille  / Mika ja Riitta – Ke 5.8.2015 avopäihdehoidon aloitus . Lääkäri Satu Korkiavuori myös paikalla ja Oikeahetki 3v synttärikakkua tarjolla! Varaa paikkasi ajoissa!

Ti 18.8. 2015 klo 18-21 Tietoisku päihderiippuvuudesta -luento kaikille kiinnostuneille  – Ke 19.8.2015 avopäihdehoidon aloitus

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.  Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi.

Lisää avopäihdehoidosta: APUA PÄIHDEONGELMIIN

 

SYKSYN LUKKOON LYÖTYJÄ LUENTOJA, SEURAA ILMOITTELUA!

Helsinki to 3.9 klo 18-21 Tähtipajat  http://www.tahtikuviot.fi/tahtipajat/

Iisalmi to10.9 klo 18-21 Nurkkatupa / Sanna Maria Svensk http://www.nurkkatupa.fi/

Ehkäisevää päihdetyötä Vaasassa 11.11 Vaasan lyseon lukio

Kiinnostaako? – Yritykset, yhteisöt, työterveyshullot, koulut ja oppilaitokset tai muuten vain aktiivinen asiasta kiinnostunut. Ota yhteyttä ja sovitaan!

Tästä Oikeahetki-esite

TERVETULOA LUENNOILLE JA TUTUSTUMAAN!!

ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKAS

ILKKA-lehti /Mielipide19.07.2015 ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKASPOHJALAINEN -lehti/ Mielipide 20.07.2015

Kohtuukäytön, ravintoloiden aukioloaikojen ja verovapaan viinantuonnin puolesta puhuva ääni on Suomessa ponnekas. Hätä iskee, jos rakkaan saatavuuteen puututaan. Suomalaisten oikeutta ostaa, juhlia ja tuoda alkoholia vaikkapa Virosta puolustetaan kiivaasti. Tämä kertoo osaltaan, miten tärkeä ja perinteikäs asia alkoholi Suomessa on.

Alkoholismisairauden tunnistamisen ja hoidon kanssa noilla asioilla ei ole juurikaan tekemistä. Enemmänkin ne kertovat tiedonpuutteesta ja pelosta, jotka usein kulkevat käsi kädessä.

Kohtuullisen kunnianhimoton päihdehuoltolakimme keskittyy ennaltaehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen, ei sairauden hoitoon. Osasyynä se on varmasti myös sille, että alkoholismi on ainoa sairaus, jonka hoidosta päätetään sosiaalipuolella. Alkoholismi diagnoosi ei myöskään yksinään kelpaa Kelalle sairausloman ja päivärahan perusteeksi.
Ensimmäinen askel meille suomalaisille olisi muuttaa tämä tilanne. Päätöksenteon signaalia tarvitaan. Samoin se tarkoittaa myös terveydenhuollon koulutuksen kehittämistä, sillä perustyö tehdään perusterveydenhuollossa.

Väitämme, että tietoperusta ja välineet, millä päihderiippuvaisia kohdataan ja hoidetaan, ovat täysin riittämättömät.

Yleisen tietouden ja hyväksymisen, sekä ennen kaikkea hoitoon pääsyn helpottaminen ja nopeuttaminen kaipaavat toimenpiteitä.

Läheisten mahdollisuus saada hoitoa itselleen on julkisella puolella lähes täysin vaiettu asia. Alkoholismia hoidettaessa on hoitoa tarjottava koko perheelle. Jos laki velvoittaa tarjoamaan hoitoa, miksi sitä on niin vähän ja miksi sitä on niin mahdottoman hankala saada? Minkä muun kroonisen sairauden kohdalla raha päättää potilaan puolesta?

Alkoholismin hyväksyminen sairaudeksi ei tarkoita alkoholinkäytön tuomitsemista. Hyväksyminen, syyllisyyden ja häpeäleiman heikkeneminen tarkoittaa hoitomahdollisuutta heille, jotka avuntarpeen itsestään tunnistavat ja haluavat apua. Se tarkoittaa sitä, ettei päihdeperheissä tarvitse hävetä ja rakentaa kulisseja, yrittää olla kuten muutkin. Se tarkoittaa sairauden erottamista terveydestä.

Suomessa kuollaan alkoholiperäisiin syihin ja perheissä voidaan huonosti. Tässä taloustilanteessa ja näillä säästöillä tulevat vuodet eivät näytä ruusuisilta. Salarakas voi kuitenkin hyvin, siitä tulee paljon tuloja valtiolle. Tosin menot taitavat olla isommat.

Kulttuuri muuttuu kyllä, siihen on luotettava. Reilu parikymmentä vuotta sitten diabeetikolle suositeltiin viiden kilon painonpudotusta ennen elämäntapakurssia. Nyt se tuntuu uskomattomalta. Alkoholisteilta vaaditaan hoitomotivaation todisteeksi päihteetöntä aikaa. Alkoholismissa kuitenkin ongelman ydin on juuri siinä juomisessa. Tuntuu nytkin uskomattomalta.

Muutos tarvitsee yhteistyötä, avoimuutta ja rohkeutta. Se kaipaa myönteistä viestiä päättäjiltämme.

Häpeä vähenee, kun asiat tehdään näkyväksi.

Riitta Koivula
psykoterapeutti, sairaanhoitaja, toipunut läheinen Kauhajoki

Satu Korkiavuori
lääkäri, toipunut alkoholisti Ylistaro

Mika Koivula
toipunut alkoholisti Kauhajoki

HALUN VOIMA

Siitä puhe

Aina siitä puhutaan. Halusta. Muutos on halusta kiinni. Montako kertaa olet kuullut: ”Jos ei omaa halua ole, ei voi mitään. Pitää haluta itse. Ei voi auttaa ellei itse halua apua. Kyllä sitä itse pitää ensin haluta.” Alkoholismiin liittyen halu ja oma tahto -fraasit ovat jo vakiintunut tapa kuitata asia.
Mikä halu, mistä sitä saa? Mihin sitä tarvitaan? Mitä se oikein tarkoittaa? Toisen pitää haluta, mutta miten on oman haluni laita?

Haluton stressaamaan

Tämä viikko on ollut ihmeellinen viikko. Tunteiden viikko. Viikko, jossa perinteisesti olisi voinut olla monta pimahduksen ja stressaamisen paikkaa. Oman väsymyksen purkua toisiin, murehtimista siitä ehtiikö tehdä kaiken ja ajautumista stressaamisen puolelle sen sijaan, että nauttii koko hoidosta! Aikaisemmin olen ollut hirvittävä stressiherne kaikkiin juhliin ja valmisteluihin liittyen. Nyt ajattelin, että nämä juhlat menevät toisin, en halunnut stressata. Päätin, etten stressaa.

Viikko oli myös vanhan loppumista ja uuden alkamista. Kuopuksemme mieli oli haikea rakkaaksi tulleen Hannele -open jäädessä virkavapaalle. Luokan tilaisuudessa itkivät niin opettaja, lapset kuin vanhemmatkin. Kertoo jotain, eikö vaan? Toiseksi nuorimmainen päätti alakoulun ja kuuden vuoden opettavainen rupeama tuli päätöksen. Sen aikana on kasvettu paljon. Jäähyväislaulu oli ihana. Esikoisemme valmistui ammattiin ja päätti kolmen vuoden opinnot. Olemme siis valmistelleet juhlia ja eilen juhlimme.

 

mr

Uudelleen määrittelyä

Mutta siitä halusta, se on iso sana. Oleellista ei ole höpöttää fraaseja, että pitää haluta itse, olla oma tahto. Kaikki tietää sen jo! Lihaa luitten päälle kaivataan! ”Oma halu olla pitää” -lausahdus kuulostaa vastuun pakoilulta. Ehkä siksi, että se on ainoa asia mitä sanotaan, perästä ikään kuin uupuu jotain. Vai onko se vain sanojasta kiinni tai siitä miten sanotaan? Oleellisempaa voisikin olla kysyä miten teit sen, miten onnistuit. Miten löysit halun, mistä se tuli? Mitä tapahtui, mitä voin tehdä, että minullekin tulee halu. Miettikääpä, mikä ero on pohtia yhdessä mistä HALU LÖYTYY ellei sitä ole, sen sijaan että pesemme yksilöinä, perheenä ja koko yhteiskunnassa kätemme vetoamalla oman halun puutteeseen.

Minun haluni ei auttanut Mikan raitistumisessa aikanaan, se tuli hänestä itsestään. Minä olin se joka viime hetkillä mietti, ellei Mika olekaan alkoholisti ja tulee maitojunalla kotiin. Niin. Ei se todellakaan ole mikään tavaton ilmiö, että läheiset alkavat vetää käsijarrua päälle muutoksen kynnyksellä (on ollut lohduttavaa huomata sen kuuluvan taudin kuvaan ) ja alkavat keksiä syitä hoidon siirtämiselle tai ettei ehkä sittenkään, vaikka vuosia usein kymmeniä vuosia on mennyt tuskaillessa juovan kanssa. Mika halusi itse hoitoon. Ymmärsin silloin pitää suuni kiinni, enkä alkanut alkoholistin mieltä tietämättäni ruokkia ajatuksella, ettei nyt vielä. Mitä luulette miten olisi käynyt, miten äkkiä siihen koukkuun olisi tartuttu? Usko tunteeseen. Se on viisaampi kuin järki tai ego tässä kohtaa. Tai oma pelkosi muutoksen seurauksista.

Halu syntyy ja tapahtuu

Minun haluni toipumiseen tuli kuultuani sairaudesta ja sen vaikutuksesta myös meihin läheisiin. Kuusi vuotta sitten totesin tilanteen. Näin jo hieman itseäni ja omaa rooliani. Aika heikko oli happi, mutta mikä SUUNNATON helpotus oli kuulla mistä on kyse, ”se” on sairaus!!! Häpeä lähti haavojaan nuoleskellen omaan koloonsa, se oli kukistettu saman tien. Tiedolla! Se on ollut suurin vapautus ja askel kohti parempaa elämää.

Halu käytännössä

Halu olla stressitön onnistui. Mitenkö? Minulla oli tavoite, johon sitouduin. Sen voimavirtana (esikoinen valmistui sähkömieheksi) oli yksinkertaisesti HALU valmistella juhlat ilolla ja nauttia koko matkasta. Ja kun kuoppia tuli, niin tutkia OMA osuus ja pitää huoli OMASTA tyyneydestä. Rakkaudella ja anteeksiannolla, hyväksymisellä. Jonkun mielestä höpöhönpöpöä, mutta SE TOIMII!! Myös hankaliin ihmissuhteisiin. Arjen energia vampyyreihin. Alkoholismiin ja läheisriippuvuuteen erinomaisesti.

Ajattelu on tässä helpompaa, ajatuksissa päättäminen. Käytäntö on kuitenkin se mikä jää usein uupumaan, ja se tuo ajatukset todeksi, muutoksen ja halun näkyväksi. Ajattelu ei siis riitä vaan tarvitsemme toimintaa tueksi. Vasta sitten muutos, toipuminen tulee osaksi elämää ja menee eteenpäin.

 KIITTÄMINEN- The Word

Juhlien jälkeen istuimme Mikan ja kuopuksen kanssa saunassa. Pohdimme päivää ja tapahtumia. Kiitin miestäni isosta, todella hirvittävän isosta työstä, mitä hän teki juhlien eteen hiki otsassa puutarhassa ja kysyin, että mistä se voima ja halu tulee. Se, jota niin paljon hänessä arvostan. Hän totesi että, kun pitää tehdä niin tehdään. Alalauteilla istunut kuopuksemme kuunteli hiljaa ja totesi sitten. ”Iskä on tottunut tekemään töitä. Se on kova tekemään töitä.”

Kiitollisuus ja rakkaus istui lämpimästi rinnan päällä. Tämä hetki, tämä elämä ei ole itsestään selvyys, voisi olla toisinkin. Sen ajatteleminen saa suunnattoman kiitolliseksi siitä avusta ja vahvoista vertaiskokemuksista mitä olemme saaneet ja nyt saamme ja meidän kuuluukin välittää eteenpäin. Toipumisen on pitänyt tulla näkyväksi käytännössä, omassa elämässä. Totta vieköön se on vaatinut myös henkistä hikeä ja kyyneleitä, mutta näihin hetkiin se kiteytyy. Kiitos.

taivas

 

Suurin rakkaus

Alkoholi on juovan alkoholistin suurin ja ainoa rakkaus. Sairaan rakkaussuhteen on alkoholistilla katkettava viinaan (olutkin on) ja meillä läheisillä kontrolliin ja ajatteluun, että matka kohti parempaa elämää voi alkaa. Mitä tehokkaammin rakkaussuhde katkeaa ja häpeä häviää, ajattelu mitä muut ajattelevat, sen vahvemmaksi HALU TOIPUA tulee. Kuka oikeasti haluaisi vanhaa paskaa takaisin, kun on saanut elämän tilalle. Elämän, joka tuntuu, maistuu, tuoksuu. Siksi HALUA on hoidettava. Koko loppuelämä ja se onkin itseensä tutustumista ja oppimista.

Halun tullessa vahvista sitä. Mieti onko se asia, jota vain odotetaan vai voitko TOIMIA, että se tulisi?

Riitta

LÄHEISRIIPPUVAINEN VAUHDISSA

Siinä minä istun kädet ristissä ja rukoilen Jumalaa auttamaan minua. Itken ja huudan hiljaa pääni sisällä. Pyydän apua, jotta mies lopettaisi juomisen tai ellei sitä niin edes jotta se tulisi kotiin turvallisesti. Puolen tunnin ja kolmenkymmenenkuuden soittoyrityksen ja vastaajan äänen kuulemisen päästä ajatus muuttuu. Paskat, juokoon kunhan vain joisi niin, ettei kukaan saisi tietää. Ettei sattuisi mitään, joutuisi putkaan tai ajaisi kännissä. Tai ehkä jos sinne putkaan, niin olisi ainakin yön turvassa ja pää selviäisi.

Kunpa tämä kaikki vain jotenkin nyt järjestyisi. Heräisin tästä helvetillisestä unesta, jossa pää on täynnä huolta, murhetta, toivoa, syytöksiä, epätoivoa. Koko ajan ajatuksia. Tämä olisikin vain unta ja kaikki korjaantuisi itsestään, minun ei tarvitsikaan tehdä mitään. Joku muu tulisi ja auttaisi. Anoppi tai joku jonka suonissa virtaa samaa verta. Ei kai se nyt mun homma ole?

Istun ja mietin, kädet tärisevät. Kylmää hikeä ja sydän hakkaa. En tiedä missä mies on, mitä se tekee, paljonko se on juonut, missä se on juonut, koska se on aloittanut, kenen kanssa. Ei kai vaan taas sen työkaverinsa kanssa, aina se on sitä kanssa kinuamassa kaljalle. Ei sekään mitenkään tajua, että Mika yrittää olla nyt juomatta. EI saa kiusata sitä. On meinaan pikkusen rasittava jätkä. Helvetti, taidan soittaa sille ja kysyä, tietääkö se missä isäntä on. Muina naisina vaan soitan, huomaamatta. Ei kai se nyt hoksaa, että olen urkinta/kontrollointi ja vahtimissoittoja tekemässä.

Nukkumaan pitäisi alkaa. Kello on puoli kolme ja aamulla pitää herätä huolehtimaan lapset kouluun. Menen sänkyyn ja kieriskelen siellä, mitä helvettiä se jätkä tekee, miksi se ei ilmoita itsestään, missä se voi olla. Välillä itken huolesta, surusta. Sitten tulee hätä. Ja lopuksi viha, raivo ja turhautuminen. Jossakin kohtaa nukahdan.

Herään aamulla. Silmät turvoksissa, väsyttää. Teen aamutoimet, lähetän lapset kouluun. Katson puhelimeen, ei soittoa, ei viestiä. Nooh. Kylläpä tuo hengissä on. Lähden töihin, kauppaan, ulos kotoa. Vedän maskin naamalle ja aukaisen terveyskeskuksen oven. Täältä tulee iloinen sairaanhoitaja Riitta Koivula.

Näin se meni monta vuotta. Taiten peitettiin pahaolo. Se on valtavaa, miten me läheiset toimimme, tosin vain usein vain päämme sisällä. Reagoimme koko kropalla, toiminta vain puuttuu.  Ajatusten voimalla teemme muutosta, muutamme elämäämme. Ajattelemme,  paljon, mutta emme edes itseämme vaan toisen, toisten elämää. Kuvittelemme elämää ja haluamme olla uskollisia. Kuitenkin on tosiasia, että juuri ajattelu on meidän ongelmamme. Pakonomainen ajattelu.

Läheisriippuvuudesta toipuminen tarkoittaa tuon ajatusmyrskyn loppumista tai ainakin rauhoittumista ja vaimenemista. Kuten alkoholismista ei läheisriippuvuudestakaan voi parantua, mutta toipua voi. Läheisriippuvuutta ei korjaa kenenkään muun tekemä elämänmuutos. Ei se että alkoholisti raitistuu tms. Meidän on korjattava itse itsemme, tunnistettava, myönnettävä ja alettava hommiin. Eikä edes tarvitse odottaa sen toisen raitistumista, aloita itsestäsi. Toinen tulee perässä, jos haluaa.

RIITAN 10 JUTTUA LÄHEISRIIPPUVUUDESTA – Nämä 10 kohtaa itse myös kokeneena
1. Et voi elää ilman toista, vaikka välillä saatat jopa toivoa kuolemaa.
2. Toisen on käyttäydyttävä kuten sinä haluat vaikket sitä aina huomaakaan.
3. Syytät muita pahasta olostasi. Kaikki käy puoliso, kumppani, yhteiskunta, anoppi, appiukko, miehen/naisen/lapsen ystävät, työkaveri… jnejne.
4. Olet omaishoitaja haluamattasi. Et puoliso, kumppani, tytär, poika jne.
5. Kontrollointi tai kuvitelma siitä, miten hallitset tilanteita, tapahtumia, ennakoit. Kontrolloinnin taustalla on aina pelko.
6. Annat enemmän itsestäsi kuin sinulla todellisuudessa olisi voimavaroja antaa. Kaikille.
7. Onnellisuutesi riippuu toisesta ihmisestä, tai hänen tunteistaan. Toisen hyvä päivä on sinunkin hyvä päivä ja huono päivä…
8. Et tunne oloasi vapaaksi.
9. Odotat, että joku tai jokin pelastaa sinut
10. Uskot, että rakkaus pitää ansaita

Huhtikuun päihdeluennot ja päihdehoidon aloituspäivät!

Käy lukemassa Selvää rakkautta -juttu, klikkaa linkki tästä:

Kodin Kuvalehti nro5 /26.02.2015 Selvää rakkautta-juttu

 

Huhtikuun päihde -ja läheisluentoaikataulut!

Ti 14.4.2015 klo18-21 Tietoisku päihderiippuvuudesta -luento kaikille kiinnostuneille  / Mika ja Riitta – Ke 15.4.2015 avopäihdehoidonaloitus 

Ti 21.4.2015  klo 18-20 LÄHEISLUENTO  / Riitta  HUOM! Ilmoittautuminen pakollinen 20.4 mennessä!

TI 28.4.2015 klo 18-21 Tietoisku päihderiippuvuudesta -luento kaikille kiinnostuneille  / Mika ja Riitta – Ke 29.4.2015 avopäihdehoidonaloitus

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi

VAPAUTTAVAA SAMANKALTAISUUTTA VAI MUTTA?

Erään ainutlaatuisen alkoholistin kodissa

Olen pysähtynyt. Päässä lyö tyhjää, vaikka tiedän mistä on kyse. Miten tuon toisen saa uskomaan sen minkä minä näen. Miksi hän ei näe sitä, miksi hän ei usko minua, vaikka sanoo ”Olen alkoholisti, MUTTA.” Minä takerrun lauseen alkuosaan, enkä huomaa perässä tulevaa mutta-sanaa, en halua kuulla sitä. Haluan uskoa toisin, en hyväksy ettei toinen hyväksy. En tiedä onko edes kyse enää siitä kuka uskoo mitä vai vain tavasta elää tässä näytelmässä. Onko kyse vain kontrolloinnista ja vallasta, näytelmän säännön mukaisesti toistuvasta näytöksestä, jossa asiasta keskustellaan saman kaavan mukaan.

Kuolettava ainutlaatuisuus

Olen tästä monessa kodissa  tunnistettavasta ilmiöstä puhunut betoniseinänä. Päihderiippuvuuden ehkä tyhjentävin ja uuvuttavin oire, joka tekee tyhjäksi kaikki läheisten hyväntahtoiset auttamisyritykset, tuomitsee ne toimimattomiksi. Sitä sanotaan myös kieltämiseksi, mutta hyvin sitä kuvaa myös puutteellinen todellisuudentaju. Se, että alkoholisti näkee itsensä sitkeästi erilaisena, kuin kaikki muut päihderiippuvaiset. Ainutlaatuisena muttana.

Ei tässä kato mitään

Tähän törmää parikymppisessä nuoressa miehessä, jolla on elämä edessä ja kaikki on ”vain hauskanpitoa” kaljaa menee joka viikonloppu ja kannabista pössytellään vain viihteen vuoksi. Tosin koulu on jäänyt kesken, päivät menee nukkuessa ja vanhemmat ovat hädissään. Elämä on pysähtynyt sumuun.

Samoin törmää  kolmekymppiseen perheenisään, joka näkee alkoholismin vain rappioalkoholisteissa ja joka pystyy olemaan juomatta kun haluaa, käy töissä ja hoitaa asiansa. Käyttää valtavasti aikaa ja enegiaa juomisen hallinan todisteluun. Vaikka hallinta on mennyt jo monta kertaa.  Välillä lähtee lapasesta ja pinnaa kiristää, perhe-elämä ja parisuhde hiertää.

Tähän törmää keski-ikäisessä miehessä, jolta on perhe lähtenyt ja kortti kuivumassa ja aamulla pitää ottaa korjaussarjaa, päästäkseen käyntiin. Voidakseen mennä töihin, jos työpaikka vielä on. Tämä mies tunnetaan kovana työmiehenä, tosin aika moni työkaveri on jo pidempäänkin miettinyt, että taisipa tuo tuoksahtaa vähän viinalta taas alkuviikosta. Huonovointisuus näkyy jo ulospäin. Sairaus etenee.

Tähän törmää myös 70-vuotiaassa kotinsa, perheensä, sosiaaliset suhteet, työnsä ja terveytensä menettäneessä miehessä, joka asuu hoitokodissa. Hän on mies, joka on käynyt nuo kaikki vaiheet läpi. MUTTA hänellä ei ole ongelmaa. Hän näkee vieläkin vain heidät jotka juovat enemmän. Hän on erilainen. Ainutlaatuinen.

Voidakseen alkaa toipua ihmisen pitää  nähdä samankaltaisuuksia muiden päihderiippuvaisten kanssa. Ja keskittyä niihin. Siitä toipumisessa kyse.

Ja yhtä hyvin tuo mies voi olla nainen.

Vertaistuki

Ajatelkaapa. Kun kertoo omasta elämästä, toinen löytää siitä itsensä ja tapahtuu herääminen, joka tuntuu sielussa. Toipuminen käynnistyy. Ei tarvitse todistaa, yrittää muuttaa toista, käännyttää. Ei tarvitse kontrolloida.

Pelkkä tunteenomainen vetoaminen heihin riittää harvoin. Alkoholistia ei kiinnosta eikä saa valtaansa ajatus, jossa ei ole syvyyttä ja painoa. Melkein aina heidän ihanteittensa on perustuttava voimalle, joka on heitä itseään suurempi, mikäli he tahtovat aloittaa elämänsä uudelleen.
– William D. Silkworth lääket. tri

Ei ole syyllisiä, ei ole väärin toimivia tai huonoja ihmisiä. Toimimme kuten parhaaksi näemme ja kykenemme niissä olosuhteissa, joissa elämme. Elämässä, jossa epänormaalista on tullut normaalia.

On vain ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä vaikean sairauden kanssa. Usein edes oikeasti ymmärtämättä millainen sairaus on. On ihmisiä, jotka sairastuvat rinnalla. Ihmisiä, jotka tarvitsevat tietoa, tukea, apua ja hoitoa.

Havahdutusta, jossa samankaltaisuus pelastaa kuolemalta ja vapauttaa.

HUOM! Tekstissä mainitut esimerkkimiehet ja heidän kokemuksensa eivät ole yksittäisten ihmisten tarinoita vaan monen tarinan summa.

RAKASTAN ALKOHOLISTIA – ALKOHOLISTIEN LÄHEISILLE

Hei, minun nimeni on Riitta, olen alkoholistin läheinen

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun lausuin nuo sanat ryhmässä muiden kuullen keväällä 2009. Heh. Eivät ihan tuntuneet omilta vielä silloin. Ne kuului sanoa, joten sanoin ne. Enkä vielä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, enkä myöskään sitä, miksi on tärkeää sanoa ne aina ääneen. Sen sijaan mietin mitä tekemistä minulla on tämän asian kanssa, enhän minä tässä ole ryypännyt?

Huomasin miten minua ärsytti toisten hymyilevät, lempeät ja suopean ymmärtävästi nyökyttelevät kasvot ja puhe toipumisesta, raitistumisen tuomista muutoksista. Samalla ihmettelin, että mitä helvettiä joku puhuu kukkien istuttamisesta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Miten se nyt liittyy mitenkään tähän? Voi helvetin helvetti, sisällä kiehui ja teki mieli huutaa.

Käsijarru löystyy

Mietin miten tässä näin kävi, vaikka samalla tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Oli suostuttava toipumaan. Oli nähtävä oma osuus ja otettava vastuu omasta toipumisesta. Mikan raitistuminen ei auta minua. Se oli fakta, jonka kielsin itseltäni aika pitkälle siihen asti, kunnes se ei ollut enää mahdollista. Siihen asti,  kun mies lähti toipumaan. Nyt näen asian niin, että Mikan raitistuminen antoi mahdollisuuden myös minulle toipua, loppu oli ja on itse tehtävä.

Tämä pätee myös toisin päin. Nykyään, kun läheiset kysyvät neuvoa perheen alkoholistin auttamiseksi, ohjaan heitä käynnistämään muutosta itsessään. Hakemaan apua, menemällä vaikkapa Al-Anon, AAL, Alateen-ryhmiin tai sitten hakeutumalla terapiaan. Aloittamaan muutoksen itsestä, siitä ihmisestä johon on todellisia, eikä vain kuviteltuja vaikutusmahdollisuuksia.

Muutos omassa tavassa suhtautua ja toimia tuo mukanaan positiivisia pyörteitä, joka tapauksessa omaan hyvinvointiin, mutta hyvässä lykyssä myös alkoholistin. Tästä ei kuitenkaan voi antaa takeita, joten siksi ja vain siksi on suositeltavaa keskittyä omaan terveyteen sen sijaan, että ”ymmärtämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta” siinä tulee vain pää kipeäksi ja pettymyksiä. Kuten monet meistä läheisistä tietävät.

Keep it simple

Olen onnekas, sillä itseltäni häpeän tunne lähti sen siliän tien, kun sain tietoa. Tietoa, joka meni minun ja minussa asuvan terveydenhuollon ammattilaisen kaaliin kuin metrinen halko. Tietoa, joka on loogista, tunnistettavaa ja johon oli hirvittävästi yhtymäkohtia omassa elämässäni.

Kaiken lisäksi olen sen verran putkiaivo, että rakastan selkeitä yksinkertaisia ratkaisuja. Sairauskäsitys oli tässä kohtaa sitä minulle. Se avasi uuden näkökulman, antoi välineitä ymmärtää, mahdollisuuden käsitellä. Niin, kun ei tarvinnut enää hävetä ja piilotella asiaa. Kivijalka toipumiselle oli luotu. Ihana vapauttava ajatus siitä, että alkoholismi on sairaus. Nii-in. Vapauttava.

Jos se on vaikka vain narsisti –WHAAT?!

Yeees. I know. Alkoholismi on monelle iso kynnys, myös läheisille, joten mieluummin ehdotetaan vaikkapa narsismia kuin alkoholismia, mieluummin masennusta tai jotain mikä olisi vähän… hienompaa? Jotenkin kauniimpi sairaus? Oikein totta. Mitä tahansa muuta, kunhan ei vain alkoholisti.

Itse mietin melkein kuusi vuotta sitten, ennen kuin rakas mieheni meni hoitoon, että mitä ellei se olekaan alkoholisti ja minä olen ollut väärässä. Minä olisin syyllinen ja Mika tulisi maitojunalla kotiin ja lisäksi saisin suvun ja ystävien vihat niskoilleni. Pelkäsin olleeni väärässä ja ettei ne ikävät jutut nyt niin ikäviä olleetkaan. Minä olin läheisriippuvuuteen sairastunut läheinen. Se oli sitä.

No, eipä tullut Mika maitojunalla kotiin, ei. Kaveri innostui toipumaan kuullessaan selityksen omalle tilalleen. Se on sitä, kun vastaus on vuosia nenän edessä, ei vain ole välineitä ja voimaa lähteä muuttamaan mitään. Oikealla hetkellä se vain tapahtuu. Pakottamatta. Omasta halusta.

Pakostakin kuitenkin välillä miettii, että missä helvetin kohdassa tämä suomalaisten asenne ja ymmärrys on mennyt näin metsään! Ja kuinka paljon tällä asenteella ja tiedon puutteella aiheutuu kuolemaa, inhimillistä tuskaa ja hätää, pahoinvointia ja häpeää. Kun kohtaa lapsia ja nuoria, joihin sairaus jättää jälkensä voin sanoa, että kaikenmaailman viinamainosten puolustamisliikkeet tuntuvat kyllä aikamoiselta hölynpölyltä.

Hiljaa hyvä tulee

Toipuminen on matka. Itse muistan alun temppuilun tuskailun jälkeen, miten puhuminen ääneen, toisto, rehellisyys, avoimuus ja ryhmän voima alkoivat hoitaa minua. Kun vuosi oli kulunut istuin itse nyökyttelemässä ja hymyilemässä uusille tulokkaille. Ja puhuin innokkaasti toipumisen puolesta. Ehkä vähän liiankin, mutta sekin kuuluu asiaan. Innostus on pelastus ja takaa osaltaan toipumista. Kukkien istuttamisesta en edelleenkään puhunut, mutta se ei olekaan minun juttuni.

Toipuminen rokkaa

Alkoholismi on hieno diagnoosi.  Eräs niitä harvoja sairauksia, joiden hoitamiseen ei tarvita mitään lääkkeitä. Kun se vain sellaisena nähtäisiin. Minä olen Riitta, läheinen ja rakastan raitista alkoholistia.

Tänään olen häpeilemättä ylpeä alkoholistimiehestäni ja perheestäni.

 

TIPATON TAMMIKUU – KIERTÄÄ KUIN KISSA KUUMAA PUUROA?

Juova alkoholisti ja lupaus

Meillä ei koskaan luvattu olla tammikuussa juomatta. Ei niiden kahdeksantoista vuoden tammikuiden aikana, kun mieheni oli juova alkoholisti.

Se johtui siitä, tällä tietämyksellä, että niin monena muuna kuukautena vuoden aikana oli jo luvattu olla juomatta ja monesti vielä luvattu lopettaakin juominen kokonaan. Tipattomalta tammikuulta oli vähän siis pohja poissa.

Monta kertaa vuoden aikana oli pahamieli. Asioista, tapahtuneista tilanteista. Pahaolo, joka pakotti toista tekemään jotain, sanomaan ääneen, lupaamaan muutosta itselleen ja meille läheisille. Hätä ja pelko yksin jäämisestä. Siinä kohtaa se putkahti, se lupaus. Lupaus, johon sisältyi toivo, halu uskoa. Ja kyllä minä halusin uskoa, vaikka rehellisesti sanottuna, lopputuleman tiesi. Ei tämä tähän jää. Tällä mennään tästä yli. Se tuntui fyysisestikin. Siellä missä pelko tuntuu minulla, vatsanpohjassa. Mutta hey, aikojen saatossa sen oppii vaimentamaan ja ohittaa sen. Ei kyllä pitäisi.

Lupauksen varassa mentiin. Monesti viikkoja, seitsemän päivää oli ihan lastenleikkiä. Kuukausiakin, kolme usein, kunhan ei vain työreissuun tarvinnut lähteä. Minusta, näin läheisenä ja alkoholistin vaimona, ei ollut kyse siitä, etteikö Mika olisi pystynyt olemaan juomatta. En vain koskaan ymmärtänyt miksi hän sitten joi. En ymmärtänyt, että hän oli sairas. Sairasti alkoholismia ja vielä enemmän en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mitä alkoholismi sairaus on. Mikan kannalta oleellista oli se, ettei hän tiennyt sairaudesta, ei tunnistanut sitä itsessään. Eikä hänestä pitänyt, voinut alkoholistia tulla, kun oli nähnyt, mitä se tekee perheelle omassa lapsuuden kodissaan. Eikä hän tietenkään halunnut sellaista omalle perheelleen, omaan elämäänsä. Kuka haluaisi?

Kepeyttä ja leikillisyyttä

Entä tämä 100päivääilmanviinaa sitten. Meillä ei myöskään luvattu olla #100päivääilmanviinaa, mutta hästäkit ovat tulleetkin sen jälkeen. Aamukammat sen laskemiseen, koska saa juoda –kö? Kevyttä pianon pimputusta. Haaste kuuluu #100päivää, mutta “minä voin luvata öö ehkä seitsemän päivää”. Hauskoja leikkejä ja kepeää kisailua. Miten tämä lisää ymmärrystä ja sairauden tunnistamista?

Vakava sairaus

Pistää miettimään. Nostaa surua pintaan. Yhdellekään alkoholistin lapselle pianon pimputus ei tuo helpotusta oloon. Ei pilattuihin jouluihin. Ei lupaus, vannominen ja vakuuttelu siitä, miten juominen loppuu. Halu uskoa usein on, toivo herää. Liian usein se päätyy pettymykseksi ja peloksi. Hiljaiseksi tiedoksi ja toivottomuudeksi sinne vatsanpohjaan. Sieltä se ilmoittelee sitten elämän aikana aina olemassaolostaan erilaisissa tilanteissa. Usein tunnistamattomana.

Miksi iskä aina lupaa. Miksi äiti aina lupaa. Tältä asialta me suljemme silmämme pianonpimputuksella. Mitätöimme kokemuksia, tunteita. Annammeko väärää viestiä? Se on pelottava ajatus.

Ei tarvitse olla mustavalkoinen ja ehdoton. Believe me – olen ollut. Muutama vuosi sitten, oman toipumiseni alkuvaiheissa, olin sitä mieltä, että koko maailmassa ei ole kuin yksi tapa hoitaa päihderiippuvuutta. Rakas ystäväni Eeva onkin sanonut jälkeenpäin, että piti minua ihan pimeänä. Se vaara on hurahtamisessa. Onneksi se meni ohi ja opetti. Perustyövälineet ovat sen ansiosta vahvat ja pysyvät. Ne ovat parhaimmillaan sairauden kohtaamisessa ja hoitamisessa. Koulutus ja itsensä kehittäminen, ajan seuraaminen vahvistavat niitä.

Puhetta ja kipua

Sairaudesta pitää puhua sairautena, kertoa sen oireista ja vaikutuksista, siitä miten päihderiippuvainen käyttäytyy. Miten alkoholismiin sairastuu. Minä valitsen sen mieluummin, kun on tämä kokemuskin siitä, miten homma voi toimia. Kyllä. Se otti kipeää, kun sai tietoa ja ymmärrystä asiaan tuli. Se pakotti myös minut muutokseen. Sitä ei olisi kuitenkaan koskaan tullut osallistumalla vain 100päivää tempaukseen. Toipuminen ei ole tempaus, se on jatkumo. Hyvä alkuhan tuo 100 päivää saatttaa toki olla. Riippuu miten sen ottaa. Itse uskon, että paras kivijalka toipumiselle on itsensä kohtaaminen. Se tuo mukanaan ilon, kepeyden ja naurun sitten, kun niiden aika on.

Siksi toivon, että lillukanvarsien sijaan tulisi aika, jolloin Suomessa puhutaan sairaudesta nimeltä alkoholismi. Jopa tv-ohjelmassa. Todella. Vailla äärilaitoja, miten on vain yksi tapa hoitaa vs mikä auttaa toista ei toimi toiselle. Humpsis ja taas ollaan lillukanvarsissa ja usein tuntuu, että silloin jyräävät egot ja itse asia on toissijainen juttu.

Tosin ei pidä missään nimessä unohtaa, että keskustelu herättää keskustelua. Se on tärkeää. Ja se on tuonut meidät tähän, että Suomessa varmasti puhutaan enemmän alkoholista kuin koskaan enemmin. Se on todella hyvä juttu. Tykkään, fanitan ja hastag!

Tieto toimii

Ei alkoholismisairautta voi kääriä kuitenkaan kauniiseen pakettiin. Se kun ei ole kaunis sairaus. Ei siitä pidä tehdä vitsiä, se kun ei ole vitsi. Se pitää kohdata, siitä pitää puhua. Siitä pitää saada tietoa, jotta voi tunnistaa ja lähteä hoitamaan sitä. Tieto – se toimii. Ja mikä toimii, sitä lisää. Ja rohkeutta mennä sinne, minne ei ennen olla menty, avata uusia ovia. Simppeliä!

Joskus tuntuu, että tieto tai asiasta puhuminen koetaan uhkaksi. Miksi? Ei puhe tai tieto tarkoita sitä, että pitää lopettaa juominen. Se tuo vain mahdollisuuden valita ja miettiä asiaa. Ilman tietoa on valinta vaikeaa. Noo ok. Ehkä se myös tuo asioita näkyväksi. Iholle. Ja johtaa ehkä positiiviseen muutokseen elämässäsi, vaikka juuri nyt sitä olisikin vaikea uskoa. Se on kuitenkin mahdollista ja totta. Ja sitten ei ole enää yksin.

Päivä kerrallaan

Meillä ei ole tänäkään vuona luvattu olla juomatta tammikuuta. Hyvässä vauhdissa ollaan, muutamaa raitista päivää olen saanut olla todistamassa. Tosin raittiita päiviä on takana jo monia, vuosiakin. Ja tänäänkin näyttää hyvältä. Ei ole pelkoa vatsanpohjassa. Ei minulla, eikä lapsilla.

Hyvää tipatonta tammikuuta kaikille sitä viettäville!
Lisää raittiita päiviä kaikille, joille raitis elämä on se ainoa vaihtoehto voidaksenne elää ja nauttia elämästä kaikkine väreineen.

Hyvää Vuotta 2015 ihan kaikille!

KYLMÄÄ KYYTIÄ ENNEN LOPUN ALKUA – VAI SITTENKIN ELÄMÄN ALKUA?

Alkoholisti on tullut kotiin

Minua oksettaa. Vatsassa vääntää ja kylmää. Olen ihan helvetin väsynyt esittämään mitään. Yhtään mitään. Olen väsynyt muutenkin, unet ovat jääneet vähäisiksi, muun muassa koska yöllä lasten nukkuessa olen istunut pihalla tupakalla ja murehtinut… paska ollut itsesäälissä ja miettinyt kurjaa elämääni. Itkettää ja vituttaa.

Isäntä on kotiutunut työmatkalta edellisenä iltana ja olemme sopineet menevämme kylään sukulaisiin. Luvassa siis päivällinen hienossa seurassa, perhetapaaminen. Yhdessäoloa, joka tässä kohtaa tuo minulle vastustamattoman halun kirkua, huutaa, potkia.

Itsesäälin olemus

Sanon vielä sängyssä mäskiä pois nukkuvalle ja itsesäälissä kieriskelevälle miehelle, jotta pian pitää lähteä. Se taitaa odottaa minulta kylmiä kääreitä, Buranaa, empatiaa ja ymmärrystä sille miten tässä taas näin kävi. Nii-in. En tiedä, miten tässä on käynyt näin 18 vuotta, en kerta kaikkiaan tiedä, eikä ihan hirveästi kiinnostakaan tietää. Minussa ei tunnu miltään tuota ihmistä kohtaan. Ei mitään.

Mies huikkaa perääni, että on miettinyt että olisi parempi varmaan, jos kuolisi. Pysähdyn. Käännyn ja kysyn, jotta oletko miettinyt tapaa, jolla haluaisit kuolla. Kuulemma rekan eteen ajaminen on tullut mieleen ja siihen totean, että on kyllä syytä harkita toista tapaa. Sellaista, missä ei vahingoita toisia ihmisiä.

Turha, jätkä, enää yrittää kerätä minkäänlaisia säälipisteitä minulta. Voi sinua raukkaa, kova lapsuus, paljon töitä, sterssiä, väsymystä, seksinpuutetta, monta miellytettävää asiakasta, vaativa vittumainen akka ja yksi paska taloprojekti. Ja se, ettei kukaan arvosta kaikkia sinun ylhäisyytesi uhrauksia ja sitä miten hieno, hyvä, kiltti, luova, taiteellinen, kaikkesi antava sinä olet. Kyllä siihen on pitänyt näiden vuosien aikana juoda. Ihan sama. Nouse ylös ja siivoa sotkus.

Hyvittely, anteeks, anteeks

Vessan tasolla on hajuvesi, laatumerkki suoraan Sloveniasta, sekä kaulakoru laatuboksissa sekin. Minua inhottaa. Siinä se kiteytyy se meidän onni. Materia, hyvittely, anteeksipyynnöt. Ei jumalauta rakkautta voi ostaa, ei onnea, ei aitoutta ja rehellisyyttä, ei hyvääoloa.

Kulissit kunnossa?

Istumme muutaman tunnin kuluttua kylässä. Syömme hyvää ruokaa ja kaikki hymyilevät. Miten minusta vain tuntuu oudolta. Ihan, kuin jotenkin olisi pientä takakireyttä ilmassa. Se tunne, kun tiedät, että on asioita mistä ei puhuta, mutta sitten joskus jälkeenpäin kuulee kuinka on murehdittu, surtu ja oltu huolissaan. Sitä ei vain koskaan sanota ääneen. Sitä apua tarttis sillon kun tarttis. Se ei lohduta yhtään kuulla kuinka helvetisti joku on murehtinut ja aina tiennyt kun jokin on vialla. Noup.

Istun pöydän ääressä ja näen sieluni silmin miten nousen seisomaan ja sanon rauhallisella äänellä, jotta tässä pöydässä istuu nyt alkoholisti perheineen. Niin, kyllä tämä mallikansalainen, komea yrittäjä mieheni, joka ei vielä lainkaan näytä alkoholistilta on alkoholisti. Hän on juuri viime yönä kotiutunut viikon työmatkalta Sloveniasta, jossa on ryypännyt koko viikon. Ja muuten tätä meidän elämämme on ollut viimeiset kymmen vuotta, jotta nyt suut suppuun siitä miten hieno perhe me olemme tai miten ihana isä meillä on.

Kehupuheet ja yleinen keskustelu jatkuu. Minä siirryn pois pöydästä ja menen nurkan taakse. Kaksoiselämä on raskasta. Pahinta mitä tiedän. Se on valehtelua.

Oikea hetki yllättää

Kotona normaali jäätävä tunnelma laskeutuu takaisin paikoilleen. Jotakin kummaa kuitenkin on ilmassa. Odotusta?

Sitten. Pahaolo nousee. Se voimistuu itkuksi. Ei minulla vaan miehellä. Sitten kuulen koko tarinan tai ainakin siltä osin siihen asti kuin se on tarpeen. Sitä pelottaa. Se on tarpeen. Mies ottaa puhelimen käteen, soittaa töihin, kertoo tilanteen. Minä en tee mitään. Katson vierestä ja näen, tiedän että nyt tapahtuu jotain. Nyt todella.

Menen taas nurkan taakse. Hypin ilosta ja huudan ilosta. Salaa. Äänettömästi. Vielä on liian aikaista näyttää sitä.

Muutos lähti. Sillä tiellä ollaan.

Minullako ongelma?

Miten voi auttaa ellei halua apua?

Tämän kysymyksen kuulemme usein. Yleensä kysyjänä on läheinen. Sellaisen ihmisen läheinen, jonka päihteidenkäyttö on niin sanotusti lähtenyt lapasesta.  Ai, mistä sen tietää, että käyttö on lähtenyt lapasesta. No siitä, kun tuo edellä mainittu kysymys esitetään. Monesti samaan syssyyn kysytään myös sitä, mistä tietää jonkun olevan alkoholisti tai päihderiippuvainen. Kysymykset ovat hälytyskelloja. Läheisten huoli ei herää, eivätkä nämä kysymykset, jos alkoholinkäyttö on normaalia.

Kuullessani näitä kysymyksiä, omat muistot käyvät mielessä. Miten sitä halusi ja yritti auttaa, kun toinen joi,  yritti olla juomatta ja lupasi olla juomatta. Miten sitä turhautui, toivoi, pelkäsi, suri, raivosi, vihasi, itki, oli järkevä, vetosi tunteisiin, järkeen, faktoihin. Yritti osoittaa toiselle miksi juominen ei kannata. Ei tiennyt, ettei ole kysymys siitä, etteikö alkoholisti tai päihderiippuvainen tietäisi jonkin olevan pielessä. Usein todellakin tietää hyvin, kieltää vain sen. Ei pysty muuta.

Tietämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta

Perusprobleemi on, ettei ole ongelmaa. Kieltäminen kuuluu sairauteen. Siihen betoniseinään päätä hakatessa meni minulta monta vuotta. Menee nytkin monella.

Ei voi auttaa, ellei ole tietoa, ymmärrystä sairaudesta. Eikä todellakaan voi auttaa, ellei ole avuntarvetta, halua ja motivaatioa.  Siksi auttaminen pitäisi kohdistaa ensin itseen.

Ensin on hyvä ymmärtää, millaisen sairauden kanssa on tekemisissä ja ettei “tieto” perustu myytteihin ja meillä Suomessa jo äidinmaidossa saamiimme käsityksiin ja fraaseihin päihderiippuvuudesta.

Päihderiippuvuus tulee iholle, se koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella, myönsi sitä tai ei. Johtuuko se tästä, että alkoholismin kohtaaminen luonnollisesti on vaikeaa? Siis tarkoitan tässä, että usein törmää monenmoisiin jorinoihin ja selityksiin siitä mistä sairaus johtuu ja on erilaisia ihmisiä ja mikä auttaa ketä, ei ehkä auta toista. Kierretään, kuin kissa kuumaa puuroa. Yritä nyt ryhdistäytyä ja olla kunnolla. Laita korkki kiinni.

Usein päihderiippuvaisina nähdään vain sairauden loppuvaiheessa elävät alkoholistit, narkomaanit, joissa sairaus näkyy jo ulospäin ulkonäössä, fyysisessä kunnossa ja sosiaalisessa elämässä. Ei nähdä niitä työssäkäyviä, siististi puketuvia, hyvännäköisiä, tavallisilta näyttäviä, perheellisiä, “hyvien perheiden lapsia”, päihderiipppuvuuteen sairastuneita. Ei nähdä, koska sairaus ei näy päällepäin vielä ja usein se alkaa näkyä vasta vuosien kuluttua. Tai jos nähdään niin kielletään, katsotaan muualle, kun ei tiedetä miten auttaa, mitä tehdä, ei saa sekaantua muiden asioihin.

Perheessä on kärsitty siinä vaiheessa jo kauan. Perheessä sitä ei nähdä, koska koko perhe sairastuu. Eikä ole tietoa. On häpeää, syyllisyyttä ja sitä muuta sotkua mitä alkoholismi aiheuttaa. Kuka siellä nyt pystyisi selkeästi ajattelemaan ja toimimaan?

Alkoholismi on sairaus

Päihderiippuvuus on sairaus. Siitä on lähdettävä. Siitä me lähdemme. Siitä on meillä toipuminen lähtenyt. Sekä Mikan, tänään raittiin alkoholistin, että minun Riitan läheisen. Olemme  “in recovery” ja se rakentuu tukevalle kivijalalle, sairauskäsitykselle.

Tuon kivijalan päälle tulee kaikki muu toiminta toipumismatkalla. Vastuunotto itsestä, omasta toipumisesta, sitoutuminen. Halu muuttua itse, ei muuttaa toista. Puhuminen, rehellisyys, avoimuus, luottamus. Tietoinen toisin tekeminen, uuden elämän opettelu, tilanteiden kohtaaminen ja voimavarojen löytäminen. Pelkojen kohtaaminen, itsensä voittaminen, rohkeus. Vertaistuki. Elämä.

 Hanki tietoa

Miten voi auttaa alkoholistia -kysymykseen yksi hyvä vastaus on:

Hanki tietoa, ota selvää sairaudesta ja keskity omaan hyvinvointiisi, ettet sairastu itse tai lisää. Hämmästyttävää kyllä, se auttaa enemmän myös päihderiippuvaista, kun apu ei  olekaan enää sitä mitä tilataan.

Muutos omassa suhtautumisessa tiedon ja oman toipumisen myötä auttaa läheistä näkemään paremmin, tekemään toisin. Se antaa voimaa ja rauhallisuutta, irrottaa riippuvuudesta. Se auttaa sinua ja kenties päihderiippuvaistakin. Kenties, sillä takeita ei ole. Ei mistään.

Päivä kerrallaan.

PERSE EDELLÄ PUUHUN – ehkäisevää päihdetyötä päihdeperheessä

Kenet sinä tekisit onnelliseksi juomalla vähemmän?

Menetetty onnellisuus

Mikä on vähemmän, mitä on vähemmän? Jos juomisen tai muun päihteenkäytön takia on onnellisuus menetetty, ei vähemmän juominen enää auta. Sillä ei siinä tilanteessa tehdä ketään onnelliseksi. Ei onnistu. Lupauksia  on kuultu liikaa, pettymykseen päättyneitä yrityksiä on ollut liikaa. Tässä kohtaa kaikki, paitsi hän, jonka pitäisi nähdä ja tietää, jo tietävät, ettei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lopettaa kokonaan. Näin tietävät ne lapset ja puolisot, perheet, joissa on vähennetty ja yritetty juoda vähemmän.

Miten ne ajatukset muuttuvat

Minulla ne ajatukset muuttuivat mieheni raitistumisen myötä ja sen myötä, kun sain tietoa päihderiippuvuussairaudesta, alkoholismista, sen puhkeamiseen vaikuttavista tekijöistä, perinnöllisyydestä ja sairauden luonteesta.

Ihan tosissaan voin kertoa ajatelleeni myönteisesti alaikäisten juomisesta, kun esikoinen oli pikkuvesseli. Ajattelin, että parempi on itse hakea  juomat,  kun tulee siihen ikään. Sitten ainakin tiedän mitä juo ja miten paljon ja mistä on viinaksensa saanut, ettei miltään tuntemattomilta trokareilta tai hampuuseilta niitä hommaa. Näin ajattelin. Pidin alkoholin käyttöä turvallisena. Huhheijaa. Mikä kupla ja tiedonpuute. Mainittava on, että olin jo sairaanhoitajakin tuolloin. Aina vain pahempi juttu. Kyllä sitä nyt alan ammattilainen tietää, miten lapsia estetään alkoholisoitumasta.  Plaa plaa plaa. Paradoksi siitä, mitä voit, pystyt ja kykenet kontrolloimaan. Tietämällä mitä ne juovat???

Ei minusta tule alkoholistia

Perheessämme oli juova alkoholisti jo tuolloin. Mieheni. Oli ollut jo monta vuotta ja homma oli koko ajan siinä nenäni edessä. En vain tuntenut sairautta, vaikka niin sanotusti haitat hieman jo näkyivätkin. Toisin sanoen kärsin siitä jo tuolloin ja miehenikin kärsi. Lapsetkin tiesivät, että jokin on pielessä, mutta ei ollut tietoa mitä tarkoittaa alkoholismi, mitä tarkoittaa riippuvuus. Mitä helvettiä se oikein on?

Ei Mikasta pitänyt tietenkään alkoholistia tulla, kun oli ottanut opikseen lapsuuden perheestä, eikä taatusti halunnut tulla isänsä kaltaiseksi. Ketä sitä sitten uskoo, ellei omaa miestään.

Ei pitänyt tulla, eikä halunnut tulla alkoholistiksi, mutta oli jo.

Asiat niin kuin ne ovat

Toipumisen, tiedon, sairauskäsityksen ja kokemuksen myötä voin sanoa, että suhtautuminen alkoholiin perheessämme on muuttunut. Ei tarkoita sitä, ettäkö olisimme raittiusfanaatikkoja ja puhumassa kieltolain puolesta. Ei tokikaan. Me vain pidämme kiinni Suomen laista. Se kun kieltää alkoholituotteiden myymisen, välittämisen ja tarjoilun alaikäisille siis alle 18vuotialle.

Ja sitten kerromme riskit, vaaranmerkit. Kerromme sen faktan, että mitä nuorempana aloittaa sen suurempi riski sairastua päihderiippuvuuteen.  Puhumme asioista ja ilmaisemme mielipiteemme. Niin yksinkertaista.

Se on bye, bye ystävyydelle lasten kanssa ja tervetuloa raaka vastuullinen vanhemmuus. Vanhemmuus, joka suojaa lasta, näyttää esimerkkiä. Vanhemmuus, jossa lapsen arvostus tulee jälkijunassa, toivottavasti. Kenties vasta sitten kun lapsilla on omia lapsia. Se riski on otettava kun on henki kyseessä. Vanhemman yksi tehtävä on tehdä lapsen elämä hankalaksi ja päihdeasioissa on oiva tilaisuus harjoitella sitä. Kyllä ne sen kestävät. Siis lapset. Kestävät he päihdehelvettiäkin, pikku rajoittaminen on ihan lastenleikkiä.

Tieto lisää vastuuta

Perehdyin karmivaan alkoholismisairauteen  vuosia vain päätä seinään hakkaamalla.  Nyt viimeisten vuosien aikana olen perehtynyt,  mieheni raitistumisen ja toipumisen sekä oman toipumisen ja opiskeluiden kautta, hieman viisaammin. En mitenkään pysty enää kuvittelemaan olevani se mahdollistaja, joka tarjoilee lapselleen hitaan ja tuskaisen matkan kohti ennenaikaista kuolemaa. Tiedän, tunnen ja olen nähnyt sekä kokenut voimallisesti myös omassa elämässäni, mitä päihderiippuvuus tekee ihmiselle ja läheisille.

Elämä jää elämättä. Tuhoaa.

Minä teen sut onnelliseksi

Mieheni on tehnyt itsensä onnelliseksi lopettamalla juomisen, raitistumalla. Hän on tehnyt myös perheensä onnelliseksi lopettamalla juomisen. Vähentäminen ei olisi riittänyt siihen. Vähentäminen ei enää riitä kun sairaus on puhjennut. Ei ihan oikeasti, sellaisilla ihmisillä, joilla on kemiallinen riippuvuus, alkoholisteilla ja muilla päihderiippuvaisilla. Sellaisilla ihmisillä, joiden perheet voivat huonosti ja homma lähtee lapasesta. Se vain on fakta.
Ei vain ole oikein, että vanhemmat suhtautuvat suopeasti päihdekokeiluihin. Uskon sen johtuvan tiedon puutteesta, sillä kun saa tietää, että monet alkoholistit ovat sairastuneet murrosikäisenä siitä ekasta” vain olutta” –kännistä, ei siihen voi suhtautua suopeasti. Vai voiko? Jos se olisi sinun lapsesi?

Kun aikuiset laittavat viinapullon kuvia profiilikuvikseen mietin tätä kaikkea. Hätä viinan puolesta? Olisiko mitään tärkeämpää kuin viina?
Ei menisi enää perse edellä puuhun. Tehdään itsemme, toisemme ja lapsemme onnelliseksi puhumalla päihteettömyyden, aitouden, tunteiden, kokemisen ja elämän puolesta. Hankkimalla tietoa.

Mitä sinä odotat?


Odotatko toisen raitistumista, toisen muuttumista, jotta hän näkisi asiat niiden oikeassa valossa, totuuden, sen miten asiat oikeasti ovat? Niin kuin sinä näet. Sitäkö odotat?

Odotatko toisen näkevän, miten hyvää elämä voisi olla, kun vain lopettaisi juomisen. Näkevän kaikki mahdollisuudet, jos vain ei joisi. Hyvä ihminen, herkkä ja työnsä hoitava. Siellä kaiken alla, sinä tiedät sen. Arvostettu. Kenen mielestä?

Odotatko olosi paranevan kun se toinen muuttuu, lopettaa, aloittaa alusta ja näkee kaiken kirkkaammin? Sitten elämä olisi hyvää, kun vain. Sitku olisi.

Odotatko, että se toinen arvostaa sinun muutostasi ja muuttuu siksi? Vain sinun vuoksesi –rakkaani, mitä tahansa. Rakastan sinua niin paljon, kuoliaaksi.

Minä odotin, enkä edes tajunnut odottavani. Se oli niin luontevaa. Ajan saatossa opittu tapa. Ei siinä mitään ilkeää ollut, ajattelin vain, jotta kun se toinen raitistuisi, niin minullakin olisi parempi olo. Odotin sitä jännittäen, huolehtien, murehtien, vihastuen, turhautuen. Usein en edes ajatellut odottavani, vaan eläväni minulle kuuluvaa elämää.

Kannoin vastuuta kaikesta mahdollisesta tunteakseni itseni hyväksi ihmiseksi, tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Tein asioita puolesta osallistumalla kaikkeen, törmäsin toistuvasti loukkaantumiseen, jalustalle nostamiseen, nenässä kasvaviin palkokasveihin, siihen miten muut jotenkin aina ovat vähän parempia kuin itse ja joskus ihan superihmisiä. Miten ne toiset aina saivatkaan minut tuntemaan itseni huonommaksi! Vaikka kaikkeni yritin, autoin ja kuuntelin. Kertakaikkiaan eivät osanneet arvostaa minua. Hirveitä ihmisiä.

Hain hyväksyntää

Tekemällä sen kaiken, minkä tein. Olemalla leijonaemo, heittäytymällä tunnekuohuun, kun jotain tapahtui, olipa se sitten omassa perheessä, työssä, ystävillä tai ystävän lähipiirissä. Ainahan, jostain löytyi joku omaa elämää pahempi ongelma. Siitä sai energiaa ja tunsi tekevänsä jotain hyödyllistä. Muualla, kun omassa elämässä oli avuton. Ja oman elämän ongelmat kaadettiin sopivaan likasankoon, lue ystävä, ja jatkettiin samaan tahtiin. Minä olin vahva.

Voi luoja, miten paljon sitä ollaankaan valmiita tekemään kulissien ylläpitämiseksi. Istumaan kahvipöydässä ja pohtimaan Jonkun Muun elämää, vaikka itsellä on niin pahaolo, että oksennus tuntuu kurkussa. Ainahan voi toki kieltää koko ongelman, silloin on helpompaakin arvostella muita ja puhua muiden ongelmista.

Eihän se nyt ole soveliasta täräyttää, jotta meidän isäntä (tai emäntä/rouva) on alkoholisti ja elämä on aivan perseestä. Vai olisiko? Mietitkö mitä muut odottavat sinulta??

Arki on yhtä juhlaa.

Niin sitä arkea pyöritettiin. Vituttihan se välillä, kun joku sanoi ylevästi arjen olevan yhtä juhlaa.. Siihen oli pitkä matka ja sen tiesi. Jossain sisuskalujen uumenissa. Ja mikäs sen helpompaa kuin katkeroitua niille muille, jotka eivät käsitä sinun elämääsi. ”Tule vittu elämään tätä,niin näet miten juhlaa se on.” Tässä ajattelussa olemme Mikan kanssa löytäneet paljon samansuuntaisuutta.

Periksi antaminen ei tullut kyseeseen. Sitä halusi pitää kiinni siitä, mistä oli luonut kuvitelman, haaveen päähänsä. Siitä, mitä itse asiassa näin jälkeenpäin, ei ollut koskaan olemassakaan. Siitä kuvitelmasta ei halunnut luopua.

Odotin rakkautta, mutta väärästä suunnasta.

Minä odotin 18v rakkautta. Tänään en odota, odotus on päättynyt. Odotuksen päättyminen saattaa johtaa kuitenkin odotuksen siirtämiseen johonkin muuhun kohteeseen. Miksikö? No, jos et rakasta itseäsi.

Sitä on pitänyt opetella, itsensä rakastamista. Kiukkuisena ja hankalana. Iloisena ja hyvänä. Minuna, sellaisena kuin itseäni peilistä sillä hetkellä katson. On pitänyt opetella kuulemaan arvostus, kehut, rakastaa ja ottamaan se vastaan. On pitänyt pettyä itseensä ja muihin, menettää ”ystäviä”ja saada uusia ystäviä.

Itsensä rakastaminen on kaiken a ja o. Paljon paasattu, mutta huonosti ymmärretty. Onneksi elämä pitää huolen, kun sille antaa mahdollisuuden ja voit alkaa opetella itsesi rakastamista.

On pitänyt opetella vetämään rajoja, luopumaan huonoista ihmissuhteista, olemaan terveellä tavalla itsekäs. On pitänyt suostua olemaan riittämätön, keskeneräinen ja virheitä tekevä. On pitänyt opetella antamaan anteeksi itselle ja hyväksymään ja tiukassa paikassa vain hengittämään.

Meille on sanottu, että olemme rohkeita, kun kerromme ja jaamme toipumistamme. Ei se vaadi rohkeutta. Rohkeutta vaatii myöntää oma surkeutensa. Rohkeutta vaatii olla epäkesko hautaan asti. Luuserikin tarvittaessa. Tässä maailmassa.

Joten. Siinä odotellessasi. Tee ensimmäinen teko oman hyvinvointisi eteen, itsesi kuuntelemiseksi ja rakastamiseksi. Mitä se sitten onkaan.

Sieltä tulee odotuksen päättyminen ja elämä.

Tekemällä se tulee, ei odottamalla.

Sitten ajattelet: ”Miksi en tehnyt tätä jo aiemmin.”

Onneksi en odottanut kuoliaaksi. Itseäni tai sitä toista.

 
 

 

Alkoholistia autetaan puuttumalla juomiseen

Kesälomien jälkeen arki koittaa ja kenties koko loman jatkunut ”pikku tissuttelu” – lue alkoholistinen juominen – loppuu. Monet lapset jättävät kertomatta pilalle menneistä kesälomista ja suunnitelmista, lupauksista, joita ei pidettykään.

On surullista nähdä potilaan tai koko perheen kärsivän alkoholismista ja nähdä miten sairaus etenee. Muutosta ei voi pakottaa, mutta auttaa kyllä voit.

Alkoholistia ja hänen perhettään autetaan antamalla ihmisten ottaa vastuu omasta elämästä. Tätä mahdollisuutta voit tarjota puuttumalla juomiseen ja puhumalla, kysymällä. Perheen alkoholisti tai läheiset ovat usein syvissä vesissä sairauden kanssa, kykenemättä näkemään omaa tilaansa.

Usein perheessä kuvitellaan, ettei kukaan näe tai tiedä. Uskotellaan itselle, että ”everything is under a control, kyllä naapurissa on vielä pahempi tilanne”. Tuttua omassakin elämässäni aikanaan.

Siksi tarvitaan puuttumista. Kun joku kysyy suoraan tai toteaa suoraan, se havahduttaa. Siksi fraasit” jokainen vastaa omasta elämästään, itse viinansa kurkkuun kaataa, omapahan on elämänsä, itsestä se päätös pitää lähteä” ovat vastuun pakoilua. Tarvitaan tietoa. Se on kivijalka toipumiselle ja muutokselle. Siksi Oikeahetki on järjestänyt ilmaisia päihdeluentoja kohta kaksi vuotta Kauhajoella.

Auttaminen on mahdollistamisen ja kieltämisen lopettamista. Sano siis ne sanat, joilla pelkäät loukkaavasi, sano ne sanat, jotka ovat totuus tilanteesta. Sano se, minkä tiedät todeksi huolimatta pienestä äänestä, joka mitätöi ja epäilee, pelottelee hylkäämisellä, välien katkeamisella, vihalla, suuttumuksella, väärässä olemisella.

Tuntemukset ovat inhimillisiä, mutta tieto tuo varmuutta. Ja jos niitä tulee, olet 99% osunut naulan kantaan. Ja prosesssi saattaa lähteä liikkeelle. Onnittele siis itseäsi!

Rohkeutta puuttua. Sitä tarvitaan, sillä siinä tulee helposti turpaan. Se on kuitenkin rakkauden ja ystävyyden teko. Ole rohkea, hanki tietoa.

Rohkeutta muuttua, sitä tarvitaan, siinäkin tulee turpaan. Mutta naarmut ovat pikkujuttu verrattuna aikaisempiin, jotka varmasti ovat haavoittaneet sinua tai päihderiippuvuuden kanssa taistelevaa enemmän.

Jos puutut yhden ihmisen viinaongelmaan, auttaa se lisäksi usein myös läheisiä, perhettä. Jos puutut yhden läheisriippuvuuteen ja mahdollistamiseen, saattaa sekin pelastaa alkoholistin ennenaikaiselta kuolemalta ja perheen kärsimyksiltä.

Alkoholismi koskaan ole vain yhden ihmisen juttu. Alkoholismi on sairaus, joka vahingoittaa koko perhettä.

(Mielipidekirjoitus Pohjainen -lehti 08/14)

Heräsin tänä aamuna auringonpaisteeseen. Lämpöön. Ihana kesä.

Kaikkien vielä nukkuessa ajattelin keittäväni hyvät aamukahvit ja tiesin jo valmiiksi nauttivani hiljaisuudesta. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin hiljaisuus kesäaamuna. Rinnassani oli käsittämätön tunne onnesta, levosta ja elämän kuuntelemisesta. Sudenkorento pörräsi unessani yöllä.

Aloin puuhastella, sillä puuhastelija minä olen. Rakastan siisteyttä ja järjestystä. Erinomaisen sopivia piirteitä kontrollifriikille, joskin nuokin piirteet ovat paremmin järjestyksessä nykyään. Ei ammuta enää yli niin usein. Siitä pitää huolen kuusihenkinen perheemme, kaksi koiraa ja neljä kissaa. Elämä opettaa, niinhän sitä sanotaan. On se opettanut, tätäkin.

Puuhastellessani huomasin lattialla lätäkön. Ison lätäkön. Vettä? Noin paljon. Pissaa? Kusta? Polvistuin lattialle ja haistoin. Ei selvyyttä. Hain rätin ja aloin kuivata ja ajattelin samalla lätäkön olevan tiineenä olevan Tara -koiramme pissaa. Rättikin alkoi haista virtsalle, joten diagnoosi oli selvä. Sairaanhoitajana on tottunut monenlaisiin hajuihin, virtsa on niistä helpoimpia, jos sitä mietitte.

Siinä lattiaa polvillani luututessani muistin, millainen ongelma kusi on minulle ollut. Nyt ei tullut mieleeni, jotta mieheni olisi kännipäissään käynyt lattialle kusaisemassa, mutta muisto niistä ajoista tuli. Ja sen myötä muisto siihen liittyvästä häpeästä. Kännikuseskelu oli perheessämme tavaramerkki. Merkki siitä, että on juotu niin paljon, että taju lähtee. Koomat. Perseet olalle. Ja aamulla ollaan kuin häntäänsä pierryt koira tai käyttäydytään, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vielä raivostuttavampaa. Läheiselle pikku nöyristely on aina poikaa.

”Kännikuseskelu” on eräs merkki alkoholismista, silloin en sitä tiennyt.
Kuseen törmäsin aamulla sängyssä, pöntön vieressä, sohvapöydälllä. Monelle nuo voisivat olla paikkoja rakkauden osoittamiseen, mutta meillä ne olivat tapahtumia, jotka vähensivät rakkautta, tuhosivat parisuhdetta, arvostusta ja kunnioitusta. Se oli hirveää. Haluat rakastaa, mutta et kerta kaikkiaan enää pysty.

Voisit vajota maan alle häpeästä – tunne pitää paikkansa. Käsittämätön raivo, sen pimittely ja näytelmän pyörittäminen, kun talossa on vieraita ja makuuhuoneessa on kuset sängyssä. Tuskaa. Ja toive siitä, että ihmiset lähtisivät, että saisi siivota sotkut pois. Miten minä olen voinut tuollaisen miehen kanssa mennä naimisiin, missä se mies on.

Häpeä syö ihmistä. Se on ollut aivan hirveää myös Mikalle.

Nyt joku saattaa ajatella, ettei minulla tai meillä sentään tuollaista ole. Tämä on sellainen juttu, että monille tulee vastustamaton tarve kertoa, etten minä sentään housuuni ole kussut. Tämä on se kohta, missä voi pörhistellä rintaansa, kokea lievää tai runsastakin ylemmyydentunnetta ja jatkaa juomista, katsoa muualle ja kieltää ongelma edelleen.

Kannatta kuitenkin huomata, etteivät kaikki alkoholistit virtsaa alleen, kaikki eivät saa kramppeja tai koe deliriumiakaan. Kaikki eivät käy katkolla tai kuormita terveydenhuoltoa ja sosiaalitoimea. Kaikki eivät ole väkivaltaisia. .

Hah. Kuvitteletko, että paras ystäväsi, se kaveri jolla ”menee hienosti” kertoisi kusiongelmasta? Tuskin.

Monet alkoholistit, jotka eivät vielä omasta tai lähipiirinkään mielestä ”sentään vielä” alkoholisteja ole, ovat tänäkin viikonloppuna ”juhlimassa” Provinssissa tai muilla festareilla. Mökeillä kaveriporukassa tai perheen kanssa.

He vetävät koomat ja sammuvat, usein porukan onneksi.
Usein he ”juhlivat” aamuun asti. Häiriköivät, pelottavat, aiheuttavat vaaratilanteita, ärsyttävät, soittelevat, nauravat omituisesti, viljlevät ”huumoria”, jota kukaan ei ymmärrä, puhuvat kovalla äänellä, kuulevat vain itsensä, rypevät itsesäälissä, tappelevat, ovat törkeitä, häpäisevät itsensä ja porukan. Tai sitten he juovat itsekseen, ovat tavallaan harmittomia, sammuvat.

Ja aamulla tapahtuneesta ei puhuta. Ehkä vain perheen kesken tai kaverit miettivät keskenään, miten seuraava reissu tehtäisiin ilman kyseistä ihmistä.Lähipiirissä ongelma tiedetään, mutta koska kaverilla menee aina överiksi, kukaan ei puutu. Perheessä pidetään palaveria juhlien jälkeen. Believe me.

Monet ”juhlivat” jo yksinään. Ja siivoavat sotkujaan jälkeenpäin. Yksin.

Juhliminen on hauskaa ja se kuuluu elämään, kesään. On vain niitä ihmisiä, joille juhlimisesta tulee pakko. Ja sitten tulee kohta, jolloin juhlat päättyvät.

Ei ole mukavaa herätä kuset housussa. Ei oikeasti eikä kuvainnollisesti.

Hiljaisuus jatkuu. Nyt aurinko on poissa ja ilma viileämpi, mutta eipä ole kusiset oltavat. Meillä se on loppunut raitistumiseen. Se auttaa. Asioiden läpikäyminen helpottaa niistä puhumista. Häpeä väistyy, kun tulee tietoa, ymmärrys ja raitistuminen. Toipuminen niin rokkaa.

Alkoholismissa on hirveät oireet, mutta sairautta ei tarvitse hävetä, se pitää hoitaa!

Kyllä sunnuntain aamukahvi vain on parhautta

Alkoholisti ja läheinen, älä jää murheinesi yksin

“Alkoholistia ei useinkaan tunnista pelkän ulkonäön perusteella. Mitä hienoimmat kulissit kirjoittajan mukaan ovat, sitä vahvempaa kieltäminen usein on.”

Kun häpeä päihderiippuvuudesta väistyy, kieltäminenkin alkaa murtua.

Työssäni minulla on ilo järjestää päihderiippuvuuksien hoitokokonaisuuteen kuuluvia läheispäiviä. Läheispäivissä toipuminen rokkaa. Niissä läheiset saavat tietoa päihderiippuvuussairaudesta, sekä mahdollisuuden kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan.

Perhe kohtaa asian yhdessä ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Eli sitä kaikkea, mitä päihdeperheissä ei vuosiin ole todellisesti ollut, vaikka usein luullaan niin.

Ilmassa on tunteita, muistoja, kokemuksia, välittämistä. Ilman puhdistumisen voi melkein nähdä. Se tuntuu kehossa. Sen vaikutus koko perheen hyvinvointiin ja toipumiseen on kiistämätön. Hoito ilman perheen hyvinvoinnin huomiointia olisikin tynkä, väärin läheisiä ja potilasta kohtaan.

Muistan omat läheispäivämme reilut viisi vuotta sitten. Jännitin kaksi viikkoa. Pitääkö siellä puhua, mitä minä sanon, ketä sinne tulee, mitä siellä tapahtuu? Mitä, jos olenkin ollut väärässä eikä Mika olekaan alkoholisti? Saan syyn niskaani, minun vika sittenkin. Mitä jos ne tyypit eivät näe millaista meillä on?

Vatsa sekaisin, kädet kylmässä hiessä istuin luennolla kovilla penkeillä. Puhkuin kiukkua, raivoa, vihaa, surua, hätää, pelkoa, ahdistusta, mutta toisaalta aavistelin jotain isoa tapahtuvan. Nyt tai ei koskaan.

Penkeillä istui muitakin ja muistan miettineeni: ”Emme olekaan yksin. Keitä nämä ihmiset ovat? Näyttävät tavallisilta ihmisiltä, nuoriakin ja kauniita, puheliaita, ehkä vähän jännittyneitä, surullisia, mutta toisaalta myös vapautuneita, iloisia”.

Eräs sympaattiselta vaikuttava nuorimies katsoi silmiin ja jutteli tauolla, Tuukka oli nimensä. Ihan kuin olisin tuntenut hänet. Hänkin oli tullut hoitoon ja tunsi mieheni. Hän ei näyttänyt alkoholistilta. Miltä alkoholisti näyttää?

Olen saanut yhteydenottoja isoista kaupungeista läheisiltä ja potilailta, jotka miettivät tuloaan päihdeluennolle Kauhajoelle. Kun tiedän vastaavaa palvelua olevan lähempänäkin, suosittelen sitä. Näin tehdessäni olen törmännyt häpeään siitä, jos joku näkee.

Näin häpeä toimii meissä.

Haluamme maksuttomilla luennoillamme auttaa ihmistä astumaan ulos häpeän kilven alta. Haluamme auttaa näkemään sairauden, joka vangitsee ihmisen ja koko perheen. Haluamme auttaa näkemään, jotta meitä läheisiä ja potilaita, joita päihderiippuvuussairaus eri muodoissaan koskettaa, on paljon.

Ammatti, koulutus tai työ eivät suojaa päihderiippuvuudelta, eivät ujous, rohkeus tai viisaus.

Ja kaikkialla, missä on päihderiippuvuutta, on häpeää. Kaikkialla, missä on häpeää, on kieltäminen. Olitpa sitten alkoholisti tai läheinen. Mitä hienommat muurit ja kulissit, sitä vahvempaa kieltäminen usein on. Kun tunnistat häpeän ja kohtaat sen, se väistyy ja siitä tulee aseeton. Puhuminen on sille myrkkyä, samoin avoimuus. Kun häpeä väistyy, alkaa kieltäminen murtua.

Jos siis joskus saat kutsun läheispäivään taholta, joka hoitaa päihderiippuvuutta sairastavaa läheistäsi, työkaveria tai naapuria häpeästä huolimatta, älä missaa sitä.

Se on unohtumaton kokemus.

Riitta Koivula
Sairaanhoitaja, Päihdeterapeutti, Perheterapeutti-opiskelija
Kauhajoki

(Mielipidekirjoitus Ilkka -lehdessä 10.7.2014)

Tuoppini jäljet

Nousi laulusta mieleen eräs keväinen keskiviikko, vuosituhannen vaihteen tietämillä.

Aamulla oli myyntineuvottelu linjan rakentamisesta, kaupat tuli ja kiirettä pitää. Työn alla olevat toimitukset stressaa. Ajan kotiinpäin, kello on vähän yli kaksitoista. Jotenkin napsaa suussa, nyt ei kyllä paranisi ottaa mitään.

Yliskylän ostarin kohdalla kilometri ennen kotoa auto kurvaa, kuin itsestään, ostarin takaparkkipaikalle.
No jos parit kävis ottamassa paikallisessa ja sitten suunnittelupöydän ääreen.

Astun kuppilaan, näyttää jokunen surkimus olevan jo hyvässä vauhdissa. Menen tiskille ja tilaan pitkän kolmosen. Naputan pöytää sormilla, kylläpä valuttaa pitkään. Vihdoin saan tuopin, ensi puraisu.
Oi, kun on taivaallista. Juon tuopin parilla huikalla ja tilaan uuden samaan lasiin, ettei tule turhaa tiskiä.

Silmäilen surkimuksia, menisivät vittu töihin, juopot. Juon toisen samaan tahtiin ja kiitän ja poistun.

Mietin, että työt on tältä päivältä tehty ja siirryn naapurikuppilaan. Onneksi täällä ostarilla on neljä kapakkaa, jos jokaisessa juon pari, niin eivät baarimikot ajattele että oon joku hampuusi,työtön surkimus.

Parin tunnin päästä olen päässyt matkallani jo neljänteen kuppilaan. Lyöttäydyn vanhempien alan miesten ja naisten seuraan.

Kello tulee kuusi, puhelin pärisee. Voi,voi, voi Riitta soittaa – jätän vastaamatta, mutta pakko soittaa takaisin, muuten se soittaa jollekin työkavereista, että missä olen.

Menen kuppilan ulkopuolelle, silmissä sumentaa ja puhelimen hallinta on hankalaa. Nyt pitää skarpata, vedän henkeä ja soitan.

Riitta kysyy, että missä olen ja olenko jo pian tulossa. Valehtelen, että töissähän täällä, en osaa sanoa koska päästään lähtemään, hommat pitää saada valmiiksi. Ja puhelimestakin akku kohta loppu, ettei nyt voida enempää puhua. Tuun sitten joskus yöllä.

Lopetan puhelun. Huh, huh ei varmaankaan huomannut mitään. Astun takaisin kaltaisteni pariin.

“Moneen tuoppiin jo kourani tarttua sai, tämän kirjavan kulkuni tiellä.
Moni tuoppi hauskasti tyhjeni kai, kait se katkeraa ollut on niellä.
Joka tuopista jälkiä pöytään jää ja ne montakin muistoa säilyttää.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Moni tyhjeni seurassa ystävien, kuvat hilpeät vaahdossa kulki.
Monen muisto on kylmä ja murheellinen, suru suuri kun laululta sulki.
Jälki harmaa jos tuopista jäädä vois, paras maksaa lasku ja mennä pois.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Toki tuoppini kuohussa välkkynyt on ja sen muisto on lämmin ja hellä.
Tuopin sellaisen muisto on kuolematon, tuopin sellaisen muisto on kuolematon.
Hyvä mulla on silloin, jos kellä.
Jälki tuoppini rattoisa silloin lie, se ei syytä, vaan herkäksi mielen vie.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Elon krouveissa vaihteluun tottua saa, tuoppi näyttää voi houkuttavalta, vaikka raikasta on se ja vaahtoavaa, sakan löytää voi kielensä alta.
Jälki pöydässä ilmoittaa mulle sen, että pettymys isku on melkoinen
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Tuoppini tyhjennän, vaikka en voi kuohun laatua arvata aina. Ilo ehkäpä tuopissa vaahtona soi, tuoppi silloin ei kourassa paina.
Tumman jäljen jos tuoppini pöytään tuo, tuoppi uusi jo ehkäpä kirkkaan luo.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.”
-Tapio Rautavaara –

Suloinen sunnuntai

Eräs sunnuntaiaamu, kello viisi.

Istun aamutakissa väsyneenä, vihaisena, turhautuneena. Koko yön valvoneena, itkeneenä.

Yöllä hätä, huoli, viha, raivo, epätoivo iskivät vatsanpohjaan ja halvaannuttivat. Tunnit kestävät ikuisuuden. Mitä on tapahtunut, miksi näin, missä olet, mitä teet, miksi et vastaa puhelimeen (melkein kaikkiin kysymyksiin tiedän vastauksen). Olen soittanut jo miljoona kertaa kuullakseni vastaajassa olevan viestin:

“Hei, en juuri nyt pysty vastaamaan puheluusi, mutta jätä minulle viesti niin soitan sinulle.”

Raahaudun keittämään kahvia. Käyn tupakalla. Turta. Vittuuntunut. Huolestunut. Suunnittelen hautajaisia. Sinun tai minun. Se helpottaa. Toisiko se jonkinlaisen järjestyksen elämään. Sitten säikähdän, miten voinkaan ajatella noin, mitä jos oikeasti tapahtuisi jotain. Olen varmasti sairas, enkä oikeastikaan vain ymmärrä mieheni stressaavaa työtä ja paineita. Pitäähän niihin nyt vähän ottaa, kaikki niin tekee. Ja unettomuuskin vaivaa. Miksi siitä ottamisesta tulee kuitenkin niin paha olo, miksi se ei helpota oloa, paranna tilannetta?
En jaksa enää soittaa kenellekään, en jaksa puhua. Kuka tätä ymmärtäisi. Joku sanoo, kyllä lapsilla pitää isä olla ja joku sanoo, ota ero. Ja jos todella kerron miltä tuntuu, kukaan ei ymmärrä. Ihmiset ovat avuttomia. Eihän ulospäin näy mitään, kova mies tekemään töitä, taitavakin. Ammattitaitoinen. Ei näytä alkoholistilta. Ja niin hyvä isä. Kaikkensa tekee perheensä eteen. Ja sitä paitsi tämähän on suurelta osin myös minun syyni. Oma vika. Varmasti. Vain pieni ääni piipittää:” Ei ole, se ei voi olla. Ei elämän tällaista pitänyt olla. Ei.”

Lapset heräävät. Pimpottavat iloisena alakertaan tietämättöminä tapahtumista. Kysyvät missä isä on ja minä vastaan isän olevan työmatkalla -edelleen. Pikkuisin imee tuttia ja katsoo minuun sinisin silmin, luottaa, rakastaa. Puuroa, mehua ja voisilmää, marjoja. Terveellistä sen olla pitää.Talossa on elämää ja tavallaan kaikki on kuin ei mitään olisikaan tapahtunut.

Sitten puhelin soi. Soitat. Olet ollut putkassa yön poliisit olivat löytäneet sinut puistonpenkiltä nukkumasta ja kotiin olisi ollut liian pitkä matka. Sinä, yritysjohtaja, pidetty kaveri ja hyvä työmies. Ottivat sinut talteen. Lupaat tulla kotiin. Olet hengissä. Helpotus. Kyyneleitä. Kyllä tästä taas selvitään. Yhdessä.

Häpeä viivähtää hetken, mutta olen jo tottunut ohittamaan sen.

Onneksi on aamu.