Avainsana-arkisto: kaltaisteni joukkoon

Tuoppini jäljet

Nousi laulusta mieleen eräs keväinen keskiviikko, vuosituhannen vaihteen tietämillä.

Aamulla oli myyntineuvottelu linjan rakentamisesta, kaupat tuli ja kiirettä pitää. Työn alla olevat toimitukset stressaa. Ajan kotiinpäin, kello on vähän yli kaksitoista. Jotenkin napsaa suussa, nyt ei kyllä paranisi ottaa mitään.

Yliskylän ostarin kohdalla kilometri ennen kotoa auto kurvaa, kuin itsestään, ostarin takaparkkipaikalle.
No jos parit kävis ottamassa paikallisessa ja sitten suunnittelupöydän ääreen.

Astun kuppilaan, näyttää jokunen surkimus olevan jo hyvässä vauhdissa. Menen tiskille ja tilaan pitkän kolmosen. Naputan pöytää sormilla, kylläpä valuttaa pitkään. Vihdoin saan tuopin, ensi puraisu.
Oi, kun on taivaallista. Juon tuopin parilla huikalla ja tilaan uuden samaan lasiin, ettei tule turhaa tiskiä.

Silmäilen surkimuksia, menisivät vittu töihin, juopot. Juon toisen samaan tahtiin ja kiitän ja poistun.

Mietin, että työt on tältä päivältä tehty ja siirryn naapurikuppilaan. Onneksi täällä ostarilla on neljä kapakkaa, jos jokaisessa juon pari, niin eivät baarimikot ajattele että oon joku hampuusi,työtön surkimus.

Parin tunnin päästä olen päässyt matkallani jo neljänteen kuppilaan. Lyöttäydyn vanhempien alan miesten ja naisten seuraan.

Kello tulee kuusi, puhelin pärisee. Voi,voi, voi Riitta soittaa – jätän vastaamatta, mutta pakko soittaa takaisin, muuten se soittaa jollekin työkavereista, että missä olen.

Menen kuppilan ulkopuolelle, silmissä sumentaa ja puhelimen hallinta on hankalaa. Nyt pitää skarpata, vedän henkeä ja soitan.

Riitta kysyy, että missä olen ja olenko jo pian tulossa. Valehtelen, että töissähän täällä, en osaa sanoa koska päästään lähtemään, hommat pitää saada valmiiksi. Ja puhelimestakin akku kohta loppu, ettei nyt voida enempää puhua. Tuun sitten joskus yöllä.

Lopetan puhelun. Huh, huh ei varmaankaan huomannut mitään. Astun takaisin kaltaisteni pariin.

”Moneen tuoppiin jo kourani tarttua sai, tämän kirjavan kulkuni tiellä.
Moni tuoppi hauskasti tyhjeni kai, kait se katkeraa ollut on niellä.
Joka tuopista jälkiä pöytään jää ja ne montakin muistoa säilyttää.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Moni tyhjeni seurassa ystävien, kuvat hilpeät vaahdossa kulki.
Monen muisto on kylmä ja murheellinen, suru suuri kun laululta sulki.
Jälki harmaa jos tuopista jäädä vois, paras maksaa lasku ja mennä pois.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Toki tuoppini kuohussa välkkynyt on ja sen muisto on lämmin ja hellä.
Tuopin sellaisen muisto on kuolematon, tuopin sellaisen muisto on kuolematon.
Hyvä mulla on silloin, jos kellä.
Jälki tuoppini rattoisa silloin lie, se ei syytä, vaan herkäksi mielen vie.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Elon krouveissa vaihteluun tottua saa, tuoppi näyttää voi houkuttavalta, vaikka raikasta on se ja vaahtoavaa, sakan löytää voi kielensä alta.
Jälki pöydässä ilmoittaa mulle sen, että pettymys isku on melkoinen
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.

Tuoppini tyhjennän, vaikka en voi kuohun laatua arvata aina. Ilo ehkäpä tuopissa vaahtona soi, tuoppi silloin ei kourassa paina.
Tumman jäljen jos tuoppini pöytään tuo, tuoppi uusi jo ehkäpä kirkkaan luo.
Itse tuoppini jäljet mä tunnen.”
-Tapio Rautavaara –