Avainsana-arkisto: läheinen

Marraskuun päihdeinfot, päihdehoitostartit ja läheisryhmä.

Marraskuun päihdehoitoinfot,  päihdehoitostartit ja läheisryhmä Kauhajoella

VAASA

Ti 6.11 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja läheisinfonfo / Petri
Ti 20.11 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro
Avopäihdehoidon startit ke 7.11 ja ke 21.11
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja läheishoitoinfo / Riitta ja Mika
Ti 27.11 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Mika
Avopäihdehoidon startit ke 14.11 ja ke 28.11
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

HUOM!

  • Päivystysnmeromme  050 433 4933 vastaa ma-su klo 8-20.
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia.
Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto 050 433 4933

13.11.2018 LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 17.30-20.30 Päihde-ja läheisinfo (ryhmän starttiluento)
To 15.11 klo 18-20 Läheisryhmä
Muut kokoontumispäivät: 29.11,18.12, 10.1, 17.1, 31.1, 14.2, 21.2, 7.3, 21.3.

Läheisryhmä tukee ja auttaa päihderiippuvaisten läheisiä omassa toipumisessaan sekä antaa välineitä päihderiippuvuuden kohtaamiseen uudella toipumiskeskeisellä tavalla. Läheinen voi olla puoliso, kumppani, lapsi, vanhempi, sisko, veli.

Saat myös välineitä tunnistamaa läheisriippuvuutta ja saat välineitä itsesi hoitamiseen ja hyvinvointisi tukemiseen. Tutustut 12-askeleen toipumisohjelmaan. Ryhmän painopiste on vertaistuessa.

Ryhmän kivijalka rakentuu vahva tietoperusta päihde -ja läheisriippuvuudelle, toipumiskokemuksista, tunnettujen ja toimivien menetelmien hyödyntämisestä. Ryhmässä keskitymme läheisen toipumiseen ja muutoksen käynnistämiseen sekä hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ohjaamassa ovat vertaisohjaajat Sari, Soile ja Minna, joilla omaa toipumispolkua kuljettuna ja 12 askeleen toipumisohjelman tuntemus. Vastuu ohjaana perheterapeutti Riitta Koivula.

Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 230€ + materiaalimaksu 53€, joka laskutetaan ennen ryhmän aloitusta.

Tule mukaan ja voimistu!

Ilmoittaudu heti: riitta.koivula@oikeahetki.fi /marketta.boling@oikeahetki.fi
Otsikoksi: LÄHEISRYHMÄ KAUHAJOKI

Lokakuun päihdehoitostartit ja maksuttomat päihdeinfot

Lokakuun päihdehoitoinfot ja päihdehoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 2.10 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro
Ti 30.10 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Riitta
Avopäihdehoidon startit ke 3.10 ja ke 31.10
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

KURIKKA 

Ti 9.10 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Petri
Os. Hotel Kurikka, Hovinkatu 1, 61300 KURIKKA
Mahdollisuus päihdehoidon starttiin ke 10.10 Kauhajoella tai Vaasassa.

VAASA

Ti 9.10 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja läheisinfonfo / Carita
Ti 23.10 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita
Avopäihdehoidon startit ke 10.10 ja ke 24.10
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia.
Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto 050 433 4933

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

13.11.2018 LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 17.30-20.30 Päihde-ja läheisinfo (ryhmän starttiluento)
To 15.11 klo 18-20 Läheisryhmä
Muut kokoontumispäivät: 29.11,18.12, 10.1, 17.1, 31.1, 14.2, 21.2, 7.3, 21.3.

Läheisryhmä tukee ja auttaa päihderiippuvaisten läheisiä omassa toipumisessaan sekä antaa välineitä päihderiippuvuuden kohtaamiseen uudella toipumiskeskeisellä tavalla. Läheinen voi olla puoliso, kumppani, lapsi, vanhempi, sisko, veli.

Saat myös välineitä tunnistamaa läheisriippuvuutta ja saat välineitä itsesi hoitamiseen ja hyvinvointisi tukemiseen. Tutustut 12-askeleen toipumisohjelmaan. Ryhmän painopiste on vertaistuessa.

Ryhmän kivijalka rakentuu vahva tietoperusta päihde -ja läheisriippuvuudelle, toipumiskokemuksista, tunnettujen ja toimivien menetelmien hyödyntämisestä. Ryhmässä keskitymme läheisen toipumiseen ja muutoksen käynnistämiseen sekä hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ohjaamassa ovat vertaisohjaajat Sari, Soile ja Minna, joilla omaa toipumispolkua kuljettuna ja 12 askeleen toipumisohjelman tuntemus. Vastuu ohjaana perheterapeutti Riitta Koivula.

Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 230€ + materiaalimaksu 53€, joka laskutetaan ennen ryhmän aloitusta.

Tule mukaan ja voimistu!

Ilmoittaudu heti: riitta.koivula@oikeahetki.fi /marketta.boling@oikeahetki.fi
Otsikoksi: LÄHEISRYHMÄ KAUHAJOKI

Heinä- ja elokuun päihdeinfot

Heinä-ja elokuun päihdehoitoinfot ja hoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 17.7  klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Riitta

Ti 7.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Carita

Ti 21.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Mika

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 18.7, ke 8.8 ja ke 22.8 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 24.7 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita

Ti 14.8 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

Ti 28.8 klo 17.30-20.30 .00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 25.7, ke 8.8 ja ke 29.8 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Nina 050-4658401

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

HUHTIKUUN OHJELMA, MOT JA TOUKOKUUN PERHEKURSSI

Huhtikuun luennot:

KAUHAJOKI

Ti 03.04. klo 18-21 Oikeahetki -päihdeinfo / Riitta

Ti 17.04.2018 klo 18-21 Oikeahetki-päihdeinfo / Riitta

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 07.04 ja ke 18.4 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA

TI 17.4. 2018 klo 17.30-20.30 Oikeahetki-päihdeinfo / Petri ja Pirjo.  Mukana myös naistoipujamme kertomassa kokemuksistaan!

Luento osoitteessa Laihian nuorisoseura, Alkiontie 66400 LAIHIA, avopäihdehoidon startti ke 18.4 Långtået 5, Maalahti

 

VAASA

Ti 24.04.2018 klo 13-15

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN!

Vaasan kaupungin kirjasto, Draama sali
Kirjastonkatu 13 / Biblioteksgatan 13
65100 Vaasa

-Tutustumaan, kysymään, näkemään ja kuulemaan!

Tilaisuudessa kerromme minnesota-mallia ja 12askeleen ohjelmaa soveltavien päihdehoitojen Oikeahetki Ky, Toipumo Oy, Maivita Oy. yhteistyöstä ja toiminnasta niin yhdessä kuin erikseen. Kerromme uudenlaisista hoitopaketeista, joissa yhdistetään avo-ja laitoskuntous, mahdollisuuksista toipua niin päihderiippuvuutta sairastaville kuin läheisille ja perheelle.

Toiminnasta ja yhteistyöstä kertomassa:
Riitta Koivula tj, perheterapeutti, Oikeahetki Ky
Eeva-Mari Penttonen, tj,Toipumo Oy
Harri Nyman, tj, päihdetyöntekijä, Tmi Liikaako / Maivita Oy

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille, ammattilaisille, maksusitoumustahoille, sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilaisille, työnantajille, työterveyshuollon edustajille, medialle.
KAHVITARJOILU.

 

Ti 24.04.2018 klo 17.30-20.30 Maksuton päihdeluento ja päihdehoitoinfo: Oikeahetki Ky, Toipumo Oy, Maivita Oy.

Paikka: Vaasan upseerikerho,  Kasarmintori 7, 65100 Vaasa

TERVETULOA PÄIHDEINFOON!

Tätä ei ole ennen koettu. Toipumiskeskeisen päihdehoidon ammattilaiset yhdistävät voimansa ja järjestävät maksuttoman yleisöluennon.

Maivita, Toipumo ja Oikeahetki järjestävät yhteisen päihdeinfon Vaasassa 24.4 klo 17.30 alkaen. Luennolla kuulette kolmen päihdehoidon edustajan puheenvuorot. Luennoilla kerromme riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta, miten se vaikuttaa läheisiin, mitä on läheisriippuvuus.

Tilaisuudessa kerromme myös minnesota-mallia ja 12askeleen ohjelmaa soveltavien päihdehoitojen Oikeahetki Ky, Toipumo Oy, Maivita Oy. yhteistyöstä ja toiminnasta niin yhdessä kuin erikseen. Kerromme uudenlaisista hoitopaketeista ja mahdollisuuksista hoitaa riippuvuussairautta. Kuulet siis osaavan, ammattitaitoisen ja kokemuksellisen tietopaketin miten me hoidamme päihderiippuvuutta koko perheen sairautena, mikä hoito toimii. Mitä pitää tehdä, jos itse tai läheinen sairastaa.

Luennoitsijat:
Riitta Koivula tj, perheterapeutti, Oikeahetki Ky
Eeva-Mari Penttonen, tj,Toipumo Oy
Harri Nyman, tj, päihdetyöntekijä, Tmi Liikaako / Maivita Oy

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille, riippuvuussairauteen hoitoa haluaville, läheisille, ammattilaisille, maksusitoumustahoille, sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilaisille, työnantajille, työterveyshuollon edustajille, medialle.

KAHVITARJOILU. Tilaisuus on maksuton.

 

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

OIKEAHETKI PERHEIDEN VIIKONLOPPU 4.-6.5. 2018 (ilm. viim. 16.4 )

Oikeahetki – perheiden hyvinvointiviikonloppu on suunnattu 12askelta soveltavan, toipumiskeskeisen hoidon käyneille potilaille, perheille ja läheisille.

Viikonloppuun voi osallistua yksin tai yhdessä, päihderiippuvuudesta toipuvana tai läheisenä. Osallistujia mahtuu mukaan rajoitetusti. Varaa paikkasi siis nopeasti, ilmoittautuminen päättyy 16.4.

Paikka: Leirikeskus Majaniemi
Osoite: Nummilahdentie 505, 61910 Nummijärvi, Kauhajoki

VIIKONLOPUN ALUSTAVA OHJELMA JA AIKATAULUT:

Perjantai 4.5.2018
Klo 16- > Saapuminen ja majoittautuminen
Klo 18 -> Iltapala, sauna
Klo 21 -> Iltarinki

Lauantai 5.5
Klo 8-9 Aamupala
9.15-11.00 Miksi olemme täällä tänään-rinki
11.-12 Tauko
12-13 Lounas
13.00-14.30 Luento (vieraileva luennoitsija aiheena elämä, perhe ja parisuhde)
14.30-14.45 Kahvi
14.45-16.15 Toipumisen polulla yksin ja yhdessä-luento /Ravitsemus ja terveyslliikunta toipumisen tukena-luento
16.15-17.00 Happihyppely-kaikille sopiva liikunnallinen hetki
17.00 Päivällinen
18.30- Riihikirkko
19.30 -22 Sauna+ uinti + makkaranpaistoa, iltapalaa ja vapaata yhdessäoloa

Sunnuntai 6.5
6.30-8-00 Aamusauna ja uinti halukkaille
8.00 Aamupala
9.30-11 Aamurinki / luento
11.-11.30 Tauko
11.30- 13 Luento (Vieraileva luennoitsija)
13.00 Lounas ja päätöskahvit
14.00 Kotia kohti

Oikeudet ohjelman muutoksiin ja lisäyksiin pidätetään. Luennoitsijat varmistetaan myöhemmin.
********************************************
MAJOITUSPAKETIT:
1. Täyshoito pe ilta –su lounas + yöpymiset ja viikonlopun ohjelma 165€ /aikuinen
* Täyshoito sis. aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala
* Sauna ja liinavaatteet sis.hintaan
2. Perhepaketti 425€ 2 aik + 2 alle 12v lasta (alle 4v ilman) sis koko porukalle pe-su 2 x yöpyminen, saunominen, 2x aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala sekä viikonlopun ohjelman.
Alle 12v -50%
Alle 4v ilman

LASTENHOITO JA HEILLE OMAA OHJELMAA JÄRJESTETÄÄN MIKÄLI SIIHEN TARVETTA.

HUOM! Omien eväiden nauttimiseen majoitustiloissa keittiösyvennys, jossa vesipiste, kahvin- ja vedenkeitin, mikro sekä jääkaappi.

Leirikeskus Majaniemi
Osoite: Nummilahdentie 505, 61910 Nummijärvi, Kauhajoki
Nettisivut: http://www.kauhajoenseurakunta.fi/majaniemen-leirikeskus

ILMOITTAUTUMINEN JA TIEDUSTELUT:

riitta.koivula@oikeahetki.fi / 0400-466225 / kts alla oleva sähköinen lomake
Huom! Muista ilmoittaa:
– Osallistujien nimet ja iät, yhteystiedot.
– Erikoisruokavaliot ja allergiat
– Sähköpostiosoite laskutusta varten
Ilmoittauduttuasi saat laskun viikonlopusta sähköpostiisi.

 

PILLERITÖNTÄ PÄIHDETOIPUMISTA

Alkoholismista toipumaan

Pilleri, nenäsuihke, tulevaisuuden deodorantti tai imeskelypastilli eivät koskaan pysty tekemään sitä psyykkistä, henkistä, sosiaalista työtä, antamaan sitä voimaantumisen ja onnistumisen kokemusta, mitä toipuminen vaatii, sitä työtä mikä tehdään päihdehoidossa, jossa päihteettömyys ja elämänlaadun paraneminen viedään uudelle tasolle. Hoidossa, jossa toipumista mitataan myös läheisten kokemuksen kautta. Tähän eivät hyvää tarkoittavat pillerit ja kapselit koskaan pysty, vaikka niin meille tässä nopeiden ja helppojen ratkaisujen maailmassa syötetään- ota pilleri niin voi vielä juoda, olla kuten muutkin. Niinkö? Vai enemmänkin jatkaa elämää, joka ei varmasti tunnu hyvälle, pitää kulisseja yllä, elää yhä edelleen siinä uskomuksessa, että jonakin päivänä, jotenkin ongelma on hävinnyt.

 Tehokkaat välineet

Läheisen näkökulmasta pilleri saattaa tuoda jonkinasteisen helpotuksen hetkellisesti, mutta poistaako se tarkkailua, kontrollointia, keveneekö kodin ilmapiiri ja luottamus alkaa palautua? Usein miten ei. Sillä suurin osa toipumistyöstä on tekemättä, se työ mikä tehdään itsetuntemuksen, itsetunnon, tunnistamisen, kasvun, tiedon saamisen ja puhumisen kautta. Se työ, missä alkaa nähdä elämän ilman päihteitä mahdollisena, viisaana ja usein lopuksi jopa ainoana vaihtoehtona.

Miksi ajattelen ja uskon näin? Kuulemme kokemuksia yrityksistä, mm. Antabus, Selincro, joista hetkellinen apu, mutta kun tilanne sitä vaatii, ne on lopetettu, milloin mistäkin syystä, milläkin selityksellä. Ajattelen näin myös, koska kuulen potilaiden ja läheisten kokemuksia näistä yrityksistä. Kuulen sen hämmästyksen mikä seuraa, kun käyttöön otetaan toipumiskeskeiset välineet: ihmisen kohtaaminen, sairauskäsitys, riippuvuusajattelun osaaminen, minnesota-mallin soveltaminen, päihteettömyys, usko toipumiseen ja ihmiseen, ratkaisukeskeisyys, perhekeskeisyys, vertaistuki jne. Kuulen sen hämmästyksen, johon itsekin voin täysin läheisenä samaistua, hämmästyksen siitä, miten selkeitä ja yksinkertaisia perusvälineet toipumiseen ovat. Näen sen hämmennyksen ja kuulen kysymyksen ”Miksi tätä ei ole tarjottu aikaisemmin, miksi tästä ei puhuta?”

Päihderiippuvuus on myös hävetty ja syyllistetty sairaus, kun samaan aikaan alkoholi on yhteiskunnassamme hyvin tärkeä asia. Alkoholista puhutaan paljon, sitä juodaan paljon, sitä pidetään sosiaalisiin tilanteisiin kuuluvana. Alkoholista kieltäytymistä pidetään helposti outona ja sitä kyseenalaistetaan. Jopa päättäjämme tuntuvat ajavan alkoholiasiaa sellaisella innolla, että välillä ihmetyttää, miten tämä hermomyrkky voi olla niin tärkeä asia. Eipä siis ihme, että päihdeongelman kanssa taistelevalle pilleri tuntuu varmasti oivalta ratkaisulta. Pillerin eräs lupaushan on, vaikkakin valheellinen, että voit olla kuten muut. Sovit joukkoon. Siihen joukkoon, jossa alkoholi oli siis sopimisen mitta. Tämä on tappava illuusio.

Yrityksiä ja epäonnistumisia

Tosiasia on, että monet päihderiippuvaiset hakevat apua, yrittävät lopettaa yksin, lupaavat lopettaa lukemattomia kertoja, lukevat kirjoja, päättävät, kontrolloivat, käyvät lääkärissä, psykiatrilla, psykologilla, perheneuvolassa, pariterapiassa, vaihtelevat juomalaatuja, piilottelevat, salaavat, kaunistelevat ja valehtelevat ts. kokeilevat kaikkia keinoja päästäkseen eroon ongelmastaan. He kokeilevat kaikkea, paitsi päihteestä luopumista. Ainakaan kokonaan, sillä elämä ilman alkoholia tai muuta päihdettä tuntuu monesta aivan mahdottomalta ajatukselta. Toipumisen isoin osa on kuitenkin elämäntavan muuttaminen. Pillereillä haetaan haittojen vähentämistä ja pahimmillaan vahvistetaan kuvaa mahdollisuudesta päihteiden käytön jatkamisesta kohtuukäyttäjänä. Pillereillä ei kohdata todellisuutta, vaan sitä halutaan pehmentää, jätetään usein kokonaan tarjoamatta päihteettömyys vaihtoehtoa. Miksi? Väitän että koska siihen ei sydämestään uskota ja koska pillerit ovat myös bisnestä, koska alkoholi on bisnestä. Tällöin ei siis tarjota parasta mahdollista hoitoa. Miksi? Mielestäni tällainen viittaa siihen, ettei uskota toipumiseen, ihmisessä olevaan sisäiseen voimaan ja kykyyn. Ei uskota ihmiseen. Ja mielestäni ei myöskään ymmärretä päihderiippuvuutta ja riippuvuusajattelua.

Toipumisen ihme

Jokaisessa kohtaamassani toipuvassa potilaassa ja hänen läheisessään näen toipumisen ihmeen, kun joukkoon kuuluminen ei enää olekaan niin tärkeää, vaan tärkeimmäksi nousee pelko oman elämän puolesta, työn menetyksestä, perheen lähtemisestä, jopa kuolemasta. Joskus takana saattaa olla sen vittumaisen akan tai ukon viimeinen varoitus, kun antabukset, selincrot, naltreksonit, lupaukset ja yritykset on kokeiltu, kun muutoksesta tulee väistämätön vaihtoehto. Ja kun sen kynnyksen ylittää on kaikki sittenkin melko yksinkertaista, ei aina helppoa, mutta yksinkertaista. Tarvitsee vain ottaa ensimmäinen askel ja luopua uskomuksesta, että on oltava kuten muutkin. Lakattava tyystin ja aloitettava matka omaan itseen. Paras ensisijainen lääke siihen on puhuminen, vertaistuki, kohdatuksi tuleminen, joukkoon kuuluminen. Oikeasti.

Toipumisen ihmeessä ihminen alkaa uskoa itseensä ja siihen että mahdoton on mahdollista, kuten meillä täällä Pohjanmaalla sanotaan “Maharotoonta ei ookkaa.” Silloin toipuminen ei olekaa enää ihme, vaan se on täysin mahdollinen ja saavutettavissa oleva lopputulos. Ja todellakin, ilman pilleriä.

Lämmöllä, Riitta

 

 

 

HÄPEÄ – RIIPPUVUUDEN KAUPANPÄÄLLINEN

Häpeä on päihde-ja läheistoipumisessa usein näkyvä ja toistuva käsite tai ehkä pitää paremminkin sanoa näihin sairauksiin kuuluva oire. Kohtaamme sen vaikutuksen ja näemme sen tuhovoiman työssämme. Näemme, miten se hidastaa sekä vaikeuttaa toipumista ja joskus jopa estää sen kokonaan. Ne tarinat ovat surullisia ja nyt en puhu vain päihdesairautta sairastavista vaan myös läheisistä, puolisoista ja lapsista.

Amerikkalainen häpeätutkija Brene Brown määrittelee kirjassaan Uskalla haavoittua -elä täydellä sydämellä, seuraaavasti:

Häpeä on voimakkaan kipeä tunne tai kokemus siitä, että uskomme olevamme viallisia ja siksi liian arvottomia saamaan osaksemme rakkautta ja kuulumaan joukkoon.

Istuimme perjantaina läheisten kanssa jatkohoitoringissä ja kävimme keskustelun häpeän vaikutuksesta elämään ja etenkin toipumiseen. Käsitykseni mukaan yhteinen ajatuksemme on, ettei häpeää edes tunnistanut ennen kuin tuli tietoiseksi siitä, ahdistuksen, masennusoireilun, syyllisyyden ja riittämättämyyden tunteiden käytyä ylivoimaiseksi. Mielenkiintoinen ja toistuva ajatus on, että läheiset eivät ota häpeää omakseen vaan syyttävät siitä toista, kun kuitenkin vain tunnistamalla oman häpeän ja omat haitallisesti vaikuttavat häpeäreaktiot voi lähteä toipumaan. Meidän on usein vaikea tunnistaa ja hyväksyä, että tunteet, jotka meissä syttyvät, syttyvät meissä, että me annamme niille tilan ja mahdollisuuden. Me suostumme olemaan läheisiä sen sijaan, että alkaisimme hoitamaan itseämme ja tutkimaan omaa tonttiamme (kuten meillä hoidossa sanotaan) alammekin etsiä ratkaisua toisesta.

Ykkösasia toipumisen polulla on häpeän tunnistaminen, siitä tietoiseksi tuleminen, sen hyväksyminen, läpikäyminen ja kuten Brene Brown tuossa edellä mainitussa kirjassaan myös sanoo, häpeän sietokyvyn kehittäminen. Mikäli tätä ei tapahdu, jää toipuminen vähintäänkin vajaaksi ja pahimmassa tapauksessa pysähtyy ja paluu entiseen on edessä. Ja painotan, että tämä sama asia koskee niin päihderiippuvaisia kuin meitä läheisiä.

Omalta osaltani voin sanoa saman, kuin minkä kerroin ryhmässämme perjantaina. Oma häpeäni sai vapautuksen tehtävistään saatuani tietoa ja ymmärrystä, sille mitä ovat alkoholismi ja läheisriippuvuus. Sekä tultuani tietoiseksi siitä, että tarvitsen välineitä ja apua omaan toipumiseeni. Oman voimattomuuden myöntäminen ja yksin pärjäämisen lopettaminen olivat ja ovat tuolle elämäni ankeuttajalleni myrkkyä ja sai sen voimat heikentymään. Lopullinen niitti taisi kuitenkin olla areenalle astuminen ja asiasta puhuminen avoimesti, pahimpien pelkojen kohtaaminen. Pelkojen, jotka suurelta osin ovat häpeän työn tuloksia, sillä mitä enemmän pelkäämme, sitä enemmän häpeä voimistuu.

Ja mitä muuta on seurannut areenalle astumisesta, kuin että häpeä on kutistunut valtavasta irvinaamaisesta, vihreästä, liimapintaisesta haamun tavoin leijailevasta oliosta pikkuiseksi valkoiseksi haamuksi, joka kulkee vierellä nätisti. Mitä muuta? Olen tullut kiitolliseksi. Ja kiitollisuus pitää häpeän kurissa ja voin katsella sitä lempeän hyväksyvästi, kuitenkin aina tiedostaen, että se on mukana ja että ainoastaan olemalla kiitollinen, avoin ja rohkea se pysyy aisoissa. Tästä syystä kiitollisuus-harjoitukset ovat osa toipumista ja tästä syystä kannustamme kohtaamaan häpeän. Ja se tapahtuu vain tulemalla näkyväksi ja astumalla esiin.

Omaa vakaa uskomukseni on, että vertaisryhmä on paras tapa aloittaa ja siksi hoidossa vertaistuki on pistämätön asia. Sitä voimaa ja vapautusta, minkä ryhmä antaa toipumiselle on vaikea päihittää millään. Se on nähty. Ja koettu.

Kysäisin myös Mikalta häpeästä, hänen istuessaan terassimme tuolilla tänään tätä kirjoittaessani. Vastaus tässä:

Häpeää tuli niin paljon, että oli jo kiitollinen, siitä ettei mun tarvi enää juoda.

Olen kiitollinen tuosta häpeästä. Ja omastani. Ja äärimmäisen kiitollinen raittiille alkoholisti miehelleni, jota saan rakastaa ja josta saan olla ylpeä. Tämä on  parisuhteeen jälleenrakentamiselle välttämätöntä, sillä jos toinen häpeää, on toipuminen vaikeaa, joskus mahdotonta.

#äläjääyksin #areenallemars #oikeahetki #häpeä

HEINÄKUU

Kesätervehdys Oikeahetki-tiimiltä,

Heinäkuussa lomailelemme luennoilta. Seuraavat ÄLÄ JÄÄ YKSIN-päihdeluennot ovat elokuussa viikolta 31 alkaen. Tarkempi ohjelma ilmestyy tänne lähempänä.

Puhelimitse ja viesteillä tavoitat meidät kuitenkin koko heinäkuun ajan ja mikäli haluat tulla juttelemaan, päihdekartoitukseen tai hakemaan tukea toipumiseen samoin kuin tuetut puheeksiotot ovat mahdollisia ajanvarauksella myös heinäkuussa. Päihdehoidon aloitukset sovitusti vastaanoton jälkeen sekä Kauhajoella että Maalahdessa.

Yksin ei pidä siis jäädä, vaan ota rohkeasti yhteyttä:

Riitta p. 0400466225

Mika p. 0407261311

Nina p. 0504658401

Petri p. 0504642209

Harri p. 0406895429 / Tampereen seutu

Oikeahetki ihmiset: yhteystiedot ja esittelyt

 

nettisivukuva_reso150_8350

SEKSIKÄS RYYNÄÄMINEN -TYLSÄ TOIPUMINEN?

Sieltä se mun vittumainen akka nyt tuli, huudahti Mika läheisluennolla perjantaina mennessäni sinne esittäytymään. Arveletko reaktioitani? Yleisön reaktioita? Reaktio oli naurunremakka. Mikäs siinä totuudessa ja toki Mika lisäsi perään, miten kummallista se on, että raitistumisen jälkeen siitä vittumaisesta akasta tuli ihan rakastettava vaimo. On hieno kuulla miehensä sanovan noin ja on ihan hyvä kuulla totuus myös siitä, miten hän oikeasti ajatteli juovana aikana. Se on ollut hyväksyttävä ja ymmärrettävä. Tällä kokemuksella se on myös erittäin loogista. Päihderiippuvuuden, alkoholismin sekä läheisriippuvuuden ymmärtämisen ja tunnistamisen avulla se on myös helpompaa, mutta yhtä lailla on ollut hyväksyttävä ja nähtävä itsensä läheisenä, läheisriippuvuuteen sairastuneena.

Toipumisen ja hyväksymisen myötä minä myös tiedän olleeni vittumainen, kaiken sen kaiken muun lisäksi. Minkä kaiken? No, sen kaiken millainen minusta oli tullut vuosien saatossa jo lapsuudessa opittujen selviytymis–ja käyttäytymismallien myötä. Itse voin tunnistaa sairastuneeni jo lapsuudessa, mutta usein sairastuminen läheisriippuvuuteen voi tapahtua missä elämänvaiheessa tahansa.

Minä en tuntenut itseäni, en tiennyt kuka olin, hain hyväksyntää ja suoritin. Olin epävarma, mielestäni mikään ei riittänyt, kulissit ja ulkoiset asiat olivat tärkeitä. Pelkäsin auktoriteetteja, nostelin ihmisiä jalustalle ja he kaikki olivat minua parempia viisaampia. Halusin olla kuten siskoni ja veljeni, koin itseni mitättömäksi heidän rinnallaan, tunsin ulkopuolisuutta. Ja kun jalustat sitten keikahtelivat, olin pettynyt ja vihainen.

Odotin kiitosta ja kun sain sitä, en osannut ottaa sitä vastaan, tuntui tyhjältä. Mikään ei täyttänyt rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kuppia, ei mikään. Ja koko ajan elin elämää eteenpäin, kävin koulua, välillä masenteli, juhlin kavereiden kanssa viikonloppuisin, tein typeryyksiä. Opiskelin, halusin sairaanhoitajaksi – hoitoala, kuinkas muuten. Tapasimme Mikan kanssa ja siitä lähti yhteinen taival. Oppipolku elämään ja itsensä löytämiseen.

Läheisriippuvuuteen sairastumiseen tarvitaan, että joku elämäsi osa on toimimaton, usein puhutaan toimimattomasta perheestä. Lapsi on avuton, mikäli lapsuuden perhe on toimimaton, syystä tai toisesta, joita voivat olla alkoholismi tai muu päihderiippuvuus, narsismi, masennus, läheisriippuvuus, suvun /perheen tragediat jne. Läheisriippuvuudessa on mielenkiintoista se, ettei myöskään aikuisuus sinällään suojaa siltä ja tästä ovat todisteena lukuisat puolisot ja perheen isät ja äidit, joiden lapsi on sairastunut päihderiippuvuuteen.

Läheisriippuvuuteen voi siis sairastua kuka vain, ellei perusta ole kunnossa. Väitän, että vaikka olisikin, ei kukaan vanhempi ole immuuni lapsen sairastumiselle, eikä kukaan ihminen ole immuuni toistuvalle henkiselle, psyykkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle kaltoinkohtelulle, jonka päihderiippuvuus tuo mukanaan. Ei kukaan, sillä läheisriippuvuus on sitkeä, vahva ja tuhoisa tauti. Usein kuulee ihmisten kokemuksia, siitä miten on otettu ero ja jätetty puoliso tai tehty irrottautumista lapsesta, mutta samat asiat toistuvat, olo ei kohennu, voidaan huonosti, tilalle tulee uutta toimimattomuutta.

Läheisten toipuminen ei ole menneisyydessä elämistä, katkeria kommentteja lapsuudesta tai nykyhetkestä. Se ei ole puolison haukkumista ja valittamista. Toipuminen on itsensä hoitamista, hyväksymistä ja vahvistumista, se on ajatusmyllyn, tuon läheisille niin tunnusomaisen oireen, hiljenemistä. Se on elämäniloa, turvaa, anteeksiantoa. Toipuminen on työtä oman hyvinvoinnin eteen, vanhasta irtipäästämistä. Toipumisessa peili käännetään itseen ja puhutaan vähemmän toisesta. Huomattavasti vähemmän ja kun puhutaan niin sävy muuttuu.

Nykyään Suomessa keskustellaan paljon päihderiippuvuuden hoidosta ja sen kehittämisestä. Samoin keskustelu alkoholin, kohtuukäytön ja alkoholistien toipumisen ympärillä on kiitettävää. Samaan aikaan tämä korostaa sitä miten läheisten hoidosta, hoitoon pääsystä ja ohjaamisesta tuskin kuulee sanaakaan, puhumattakaan toipumiskokemuksista ja niiden jakamisesta. Missä ne ovat? Miten läheiset huomioidaan keskusteluissa? Selviytymistarinat, jotka tuovat oksennuksen kurkkuun ja saavat ihmiset kauhistelemaan ja pitämään selviytymistä urotekona ovat hittejä, mutta miten on alkoholistin aikuisen lapsen tarinan kanssa? Vaikkapa nuoren naisen, joka on tunnistanut oireet itsessään, voi huonosti, haluaa muutosta. Ei niin raflaavaa, mutta sitäkin vaikuttavampaa. Toipumista, vapautumista omaan elämään, ei muiden. Eikö näitäkin tarinoita olisi hyvä tulla lisää ja kuulla? Tarinoita toipumisesta, siitä miten onnistuit siinä?

Läheisten ääni on edelleen aivan liian vaimea, vaikka meitä on enemmän. Miten läheinen saa hoitoa, maksusitoumuksen, ohjausta Suomessa? Miten usein törmää tilanteeseen, että läheisen toipuminen katsotaan ykköseksi ja sitten vasta päihderiippuvaisen, joka on erittäin suositeltava tilanne erityisesti silloin, kun päihderiippuvainen ei ole valmis hoitoon. Tätä ajatusta tai mahdollisuutta monet tapaamistani ihmisistä eivät ole edes kuulleet. Läheisen lähtiessä hoitamaan itseään mahdollistuu myös päihderiippuvaisen havahtuminen.

Päihderiippuvuus ja läheisriippuvuus ovat helvetillisiä sairauksia, joiden hyväksymisessä ja tunnistamisessa sairaudeksi meillä on Suomessa vielä töitä tehtävänä. Näiden sairauksien tunnistamiseen ja hoitoon panostamisella on varmaa, että säästyy rahaa, puhumattakaan hyvinvoinnin lisääntymisestä ja toipumistarinoiden vahvistumisesta. Eikä kumpikaan ole parempi toistaan.

Toipumistarinoissa on voimaa. Niiden myötä vittumainen akkakin muuttuu rakastettavaksi vaimoksi.

LOKAKUUN LÄHEISILTA KAUHAJOELLA 27.10.2016. Tule mukaan.

20161027-ilta-laheisille-copy_01

ALKOHOLISTI JUO- KUULETKO TOISTON KUTSUN?

Oletko miettinyt, miksi joku ikävä asia toistuu elämässäsi? Miettinyt ja tuskaillut, miksi se ei vain mene pois?

Elämä on kummallinen, usein rankkakin sarja tapahtumia. Jokaisella tapahtumalla on tarkoitus ja varsinkin niillä toistuvilla tapahtumilla. Minulle toistuvat tapahtumat ovat aina olleet elämän tapa herätellä, kutsua muutokseen. Jälkeenpäin ajatellen sen näkee toki paljon selvemmin, mutta nykyään myös tunnistan nuo muutoksen kutsuhuudot paremmin.

Siinä, mikä toistuu, piilee avain kasvuun ja oivaltamiseen. Nyt kohdistamme katseen ja ajatuksen luonnollisesti negatiivisiksi kokemiimme tilanteisiin. Kuten kumppanin ryyppäämisen aiheuttamat tilanteet. Sopii meille läheisille ja yhtä hyvin alkoholistit painivat saman asian kanssa.

Millaisiin toistoihin sitten olen törmännyt? Vahvimmin niihin, joihin törmään myös tänään tehdessäni töitä päihdeperheiden kanssa. Nuo toistot ovat poistuneet omasta elämästäni, mutta ne kuuluvat keskusteluissa läheisten ja päihderiippuvaisten kanssa. Sama hätä, turhautuminen, syyttäminen, syyllisyys, loukkaantuminen, pettymys, epätoivo, viha, raivo.

Sama toisten syyttäminen. Esimerkiksi anoppi oli joskus erinomaisen hyvä kohde syylliseksi, kuten minäkin anopille ja koko suvulle. Minä olin järkky miniä, jonka takia Mika painoi töitä kuin mielipuoli  ja uupui. Sitten oli ymmärrettävä univaikeudet, stressi, ahdistus, masennus ja olipa siellä lapsuudessakin asioita, jotka antoivat pontta juomiselle. Joka tapauksessa voi sanoa, että juomisen syyt ja selitykset ovat aina jossain muualla kuin siinä, että joku juo liikaa. Siis ihan muualla kuin niiden pitäisi olla. Siksi ne myös ovat vain selittelyä, tulivatpa sitten läheisen tai potilaan suusta. Selittely puolestaan on sairauden oire.

Toistona kuulemme myös, että hyvästä, kiltistä, ahkerasta, ihanasta lapsesta on tullut hirviö tai vähintäänkin ihminen, jota läheinen enää tunnista.

Toistona kuulemme, että on kuin puhuisi betoniseinälle, teflonpannulle, vesi hanhen selästä.

Toistona kuulemme, miten on pitkiäkin ajanjaksoja jolloin kaikki on hyvin, mutta sitten taas.

Toistona kuulemme, että se lupasi, että sitten kun, niin loppuu. Tämä oli viimeinen kerta. Kuulemme, miten läheinen sanoo, etten jaksa enää, olen uupunut, nyt lähden. Kuulemme tarinoita miten lähdin ja palasin, kun se lupasi, että nyt se on loppu.

Toistona kuulemme, miten helvetin paha on elää, kun toinen juo, eikä halua muutosta.

Toistona kuulemme, että nyt minä lähden. Avioero.

Toistona sanomme, että muutos lähtee sinusta.

Oli nelikymppisenä hurjaa huomata, miten siihenastisessa elämässäni oli toistunut sama teema, ensin isäni ja sitten mieheni kautta. Fakta, johon ei haeta syyllisiä vaan se on todettava. Oli olemassa iso vaara, että minusta tulee uhri. Sitä taisin jo olla, kunnes näin että tämä kaikki tapahtuu muille ja minulle, koska minun on opittava siitä jotain. En ollutkaan enää lastu laineilla vaan minusta tuli toimija. Ja pienestä pitäen minua on opetettu. Läheisriippuvuudessa oli ja on minulle siis tärkeä oppi ja viisaus. Siitä toipuminen on tuonut minut siihen mitä olen tänään.

Ihmisessä itsessään oleva, joskin aluksi usein piiloutunut, voima, taito ja kyky ovat toipumisen ja myös hoitomme perusta. On suunnattoman tärkeää, että joku uskoo, kun itse ei vielä jaksa. Joku näkee sen, mikä piiloutunut sen minkä sairaus on peittänyt. Joku kohtaa sinut sellaisena kuin juuri nyt olet. Ja hyväksyy varmoin ottein.

Meillä rakkaan mieheni kanssa on  kahdeksas vuosi menossa. Toistot tulevat esiin toisissa aisioissa, ei juomisessa, mutta on tullut selväksi, että opittavaa vielä on. Mika sanoi hiljattain, että tuntuu, ettei tunnista itseään siitä vanhasta, ihmettelee miten on voinut olla sellainen. Koemme samoin, mutta vaikka aika tuntuu utuiselta jo kaukaiseltakin, sitä ei pidä unohtaa. Se on peruutuspeilin kuva tarvittaessa meille kummallekin.

Meillä on toistunut toipumisen mukanaan tuoma muutos, kasvu. Oikoreittiä siihen, ei ole vaan jokaisen on tehtävä työ itse, oman toipumisen eteen.

Muutos tapahtuu, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Pakko. Väistämätöntä. Toisto osoittaa meille myös suunnan, joka on itseemme. Se ei osoita toiseen, toisiin. Se osoittaa ainoaan mahdolliseen oikeaan suuntaan, siihen suuntaan, jossa voimme muutoksen saada aikaan, jossa se tulee näkyväksi. Minussa, sinussa.

Ja sitten vuosien kuluttua törmää vahvistukseen:

VALON SOTURI TIETÄÄ, että tietyt hetket toistuvat.

Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet, joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.

”Olen kokenut jo tämän”, hän valittaa sydämelleen.

”Niin oletkin”, sydän vastaa. ”Muttet ole päässyt koskaan yli.”

Silloin soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista, mitä hän ei halua oppia.

– Paolo Coelho –

Mikä sinun elämässäsi toistuu? – ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

ÄITIENPÄIVÄ JA TOIPUMISEN PARASTA ANTIA

Istun kahvipöydässä vastapäätä Mikaa ja kyyneleet pyrkivät vimmatusti ulos silmistä. Pala kurkussa. Olemme keskustelleet viikonlopun suunnitelmista ja tulevasta karting-leiristä, joka osuu päällekkäin äitienpäivän kanssa. Kaksipäiväinen leiri ja Aaron tahtoo. Mika on varovainen sanoissaan, tulkitsen sen johtuvan reaktioideni pelosta ja ymmärrän.

Tulkintani on kuitenkin väärä, sillä kuten myöhemmin selviää, on varovaisuus jotain muuta. Se on tunnetta, huomioonottamista ja välittämistä. Ja voi herranen aika se on arvostusta ja kiitosta. Ei pidä tulkita, pitää puhua. Näen edessäni miehen, jolle lapset ja perhe ovat tärkeintä. Näen edessäni miehen, joka kysyy, ottaa huomioon, suunnittelee, kertoo mielipiteensä, tuntee, kokee, näkee, liikuttuu, rakastaa, suuttuu, pöllöillee, on huolissaan, hermoilee. Nyt näen edessäni miehen, jota arvostan ja johon luotan. Tiedän myös sen, ettei aina ole ollut niin, sillä oli aika kun kaikki muu oli tärkeämpää, aika jolloin tunteita ei tunnistettu. Alkoholi oli tärkein ja työ. Ero on suuri.

Luontevastihan se vastaus sieltä putkahtaa, jotta ilman muuta menette leirille. Onhan näitä äitienpäiviä tässä vietelty, mahtuu tämmöinenkin joukkoon. Eikä ota edes kipeää, sillä en sano vastoin ajatuksiani tai tunteitani. Enää.

Mika katsoo ja sanoo: ”Äitienpäivä on tärkeä päivä. Sinä olet nämä lapset kasvattanut, minä olen ollut mukana vasta viimeiset seitsemän vuotta.” Siinä kohtaa ne kyyneleet alkavat yrittää ulos. Ja olen vain helvetin kiitollinen siitä mitä meillä on. Kiitollinen siitä, miten tehty työ ja toipuminen näkyy. Kiitollinen siitä, ettei kauna, katkeruus hallitse. Vaan niiden tilalla on avoimuus, rehellisyys, puhuminen, yhteys. Ja kyllä olen kiitollinen siitä, että minua arvostetaan. Se tekee hyvää meille kaikille, kun vain osaamme ottaa sen vastaan ja suomme sen itsellemme.

Miehesi tietää olevansa velkaa enemmän kuin vain sen, ettei hän juo. Hän tahtoo hyvittää. Mutta älä odota liikoja. Hänellä on painolastinaan vuosien ajatustottumukset ja tavat. Kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus, ymmärtämys ja rakkaus ovat tunnussanamme. Kun hän näkee näitä sinussa, ne heijastuvat hänestä sinuun takaisin. Sääntömme on elä ja anna elää. Jos kumpikin teistä on halukas korjaamaan omat vikansa, toiselle ei jää kovin paljoa arvosteltavaa.  –Nimettömät alkoholistit, Vaimoille s.124

Usein pohdin kaunan ja katkeruuden vaikutusta meihin. Oman toipumisohjelman, joka muuten on 12-askelta, läpikäyneenä ja sitä tänään myös välineenä arjessa käyttävänä, ihmettelen itsekin sitä sitkeyttä millä pidin kiinni negaatioista, puhuin ikävästi Mikasta ja suhtauduin pessimismillä elämään ja vähän kaikkeen. Wannabetoipunut ja henkinen kasvu –projektini kesti vuosia. En nähnyt omaa osuuttani, puhumattakaan, että olisin ottanut vastuun siitä. Päihderiippuvuus on sellainen sairaus, että vika on aina jossain muussa. Siihen me läheisetkin syyllistymme. Oikeutamme oman kurjuutemme ja huonon käytöksemme, koska joku muu ryyppää tai kohtelee meitä huonosti.

Oivallus on ollut nähdä, ettei se niin ole. Kaikkein hienointa, joskaan ei kivuttominta, on ollut tunnistaa ja tiedostaa oma itsekkyys ja itsekeskeisyys, joka vaikuttaa yllättäen kaikissa erimielisyyksissä, loukkaantumisessa ja mielenpahoittamisissa. Löytää se ja myöntää se. Siinä tulee jotenkin inhimillisemmäksi ja pieneksi. Ja vapaaksi. Lisäksi yhtäkkiä muissa ei enää olekaan kaikki vika. Ja hei, inhimillisyyttä on myös se, että välillä tulee takapakkia, mutta ajan saatossa ne eivät enää yllätä ja on välineet millä selvitä.

Asiat ovat kuten ne ovat ja ne pitää nähdä kuten ne ovat.
That`s what recovery is.

Olen myös pohtinut toipumiskeskeisyyttä ja ryhmiä ja keskusteluita, missä usein törmää valittamiseen, negatiivisuuteen ja siihen, että puhutaan muista, siitä juovasta puolisosta, isästä tai äidistä, enemmän kuin siitä mitä itse on tehnyt oman toipumisen eteen. Tunnekuohut nousevat tapahtumista ja tilanteista, alamme puhua ikävästi toisista ihmisistä ja asioita, joilla emme muuta mitään. Juoruilemme ja vellomme siinä miten järkyttävästi joku teki, toimi, sanoi. Puramme pahaa oloamme ja loukkaantumista, junnaamme likakaivossa. Joskus jopa vuosia.

Missä näkyy toipuminen ja mitä se sinulle tarkoittaa? Miten sinä olet onnistunut? Miten teit sen? Välineet? Toipuminen on irtipäästämistä, uuden opettelua hyväksymistä ja anteeksiantoa, mutta sitä ei tee kukaan muu kuin minä itse. Ja paino tekeminen sanalla. Toipuminen tehdään, se ei tule vain puhumalla. Ja heti kun alkaa keskittyä omaan toipumiseen, alkaa tapahtua. Mutta halutaanko toipua vai onko vielä turvallisempaa pitää vanhasta kiinni? Minä kannustan toipumisen polulle. Absolut!

Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät tee toisesta ihmisestä alkoholistia. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät raitista toista ihmistä. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät saa toista ihmistä pysymään raittiina. Mutta minun tekemiseni ja tekemättä jättämiseni määrittelevät sen, mikä olen. Olen ensisijaisesti vastuussa siitä, että minusta tulee ihminen, jolla on arvokasta annettavaa muille. – Läheisen jakama ja siteeraamaa teksti Oikeahetki-toipuvien ryhmästä.

Näinpä se on.
Olen ensisijaisesti vastuussa omista tunteistani ja reaktioistani. Olen rakastettu äiti ja vaimo, vaikkei lauma aina olekaan paikalla. Olen turvassa. Ja kiitollinen. Ja aamukahvia kuppiini aamulla kaataessa muodostui siihen kuplien reinustama sydän. Se viivähti hetken ja hajosi, mutta muisto jäi.

Hyvää äitienpäivää!

Rakkaudella, Riitta

Kirje lapsuudesta

Tänään on perjantai eli alkaa viikonloppu. Äiti on varmasti tänään taas kireällä tuulella kuten aina viikonloppuisin. Olen koulusta päästyäni silittänyt koko viikon pyykit, ettei äitillä olisi paha mieli ja hänenkin olisi kiva aloittaa viikonloppu. Iskä laittaa tänään herkkuruokaa. Se tykkää kokata aina viikonloppuisin kaikkea hyvää, vaikka viikolla se ei laita ruokaa. Yleensä äiti kuitenkin kiukuttelee varsinkin perjantai-illan ja usein se mainitsee jotain iskän juomalasista. Eikö isä saisi juoda jos sitä janottaa.. Iskä on perjantai-illalla tosi hyvällä tuulella, yleensä se antaa myös lompakosta pari markkaa.

Sitten on jo taas sunnuntai-ilta ja iskä makaa sohvalla. Muistan, että pitää pyytää reissuvihkoon vielä opettajalle merkintä, että ensi viikolla on lääkäriaika Seinäjoella koulupäivän aikana. Äiti on kaupassa, joten on pakko mennä pyytämään isältä vaikka en haluaisi. Hiivin iskän viereen sohvalle ja odotan, että tv:ssä alkaa mainostauko. Sitten en ainakaan keskeytä mitään tärkeää. Kerron, että tiistaina pitää mennä taas lääkäriin, kirjoitin jo viestin valmiiksi, mutta voisitko iskä laittaa allekirjoituksen viestin viereen. Ei vastausta. Odotan hetken, ei vastausta. Iskä vain katsoo telkkaria. Kysyn uudelleen hieman varovaisemmin, että voisitko allekirjoittaa. En saa vieläkään vastausta. Jätän reissuvihon varovasti isän mahan päälle, se ei sano mitään vaan katsoo vain telkkaria. Menen omaan huoneeseen. Iltapalalla kun menen keittiöön, reissuvihko on keittiönpöydällä ja siinä on iskän allekirjoitus.

Olen pieni lapsi ja en voi ymmärtää miksi iskä ja äiti kiukuttelee vuorotellen viikosta toiseen. Meillä ei tapella, ei ole ikinä huudettu. Pidetään mykkäkoulua viikkotolkulla jos tulee riitaa. Ei minun ole myöskään tarvinnut pelätä ketään, paitsi koulussa kiusaajia vaikka niillekään en ole tehnyt mitään pahaa. Pyrin usein tekemään asioita pyytämättä, koska saan niistä kiitosta. Olen todella ahkera, kova touhuamaan, hyvä koulussa. Silti äiti ja isä kiukuttelee vuorotellen. Kun joku olisi silloin osannut pienelle kertoa, että isän käyttäytymisen syynä on arkena kuiva humala ja viikonloppuisin alkoholi. Ei syy ole minun. Kun joku olisi osannut silloin pienenä kertoa, että äiti kiukuttelee, koska sitä ahdistaa niin paljon kun iskä juo. Alkoholia.

Kirjoittaja on toipuva alkoholistin aikuinen tytär. Teksti julkaistu hänen luvallaan nimettönä.

Katso tästä myös: Toukokuun päihdeluennot ja muu ohjelma

MIKSI ISÄ EI VOI JUODA

Istumme aamupalaa syömässä ja yhtäkkiä nuorin tyttäremme Aliina kysyy isältään miksi hän ei voi juoda yhtään, mitä tapahtuisi, jos isänsä joisi. Mika katsoo Aliinaa tovin ja sanoo.” Kerran sanoin eräälle, joka tarjosi yhtä olutta, etten ehdi nyt, ei ole aikaa viikkoa juomiselle.”

Mika myös kertoo faktat siitä, miten elimistö alkaisi vaatia lisää ja olo tulisi hankalaksi. Faktat siitä miten tärkeää toipuvalle, raittiille alkoholistille on välttää kaikkea keskushermostoon vaikuttavaa, olipa sitten kyse miten pienestä määrästä alkoholia hyvänsä. Mika kertoo myös siitä miten siskonsa luona vieraillessaan Lidl-kakussa oli maistunut alkoholi ensimmäisestä lusikallisesta ja pakkauksen luettuaan olivat todenneet siinä olevan 1,8% alkoholia. Jäi kakku syömättä.

Ei lusikallinen vahingossa kakkutilanteissa sitä tarkoita, että suinpäin kauppaan tai Alkoon rynnistäisi, mutta tietoisesti sen tehtyään on riski suuri, että jossain vaiheessa paluu entiseen on edessä. Ensin käyttäytymisen ja ajatusten muuttumisena, kärsimättömyytenä, tuona tuttuna ylivoimaisuutena ja isona egona, erilaisuuden ja selitysten palaamisena ja sitten jossain vaiheessa voisi jo alkaa kokeilemaan kohtuukäyttöä. Ensin lasillinen hyvässä seurassa. Vaarallinen valinta. Hengenvaarallinen. Siksi työssämme ja perheessämme ollaan ehdottomia sen ensimmäisen ryypyn suhteen, tietoisen sellaisen.

Syömme edelleen aamupalaa ja keskustelu jatkuu. Aliina ei käsitä, miten se voi olla mahdollista, ihmettelee ajatusta, että isä olisi humalassa viikon tai useamman päivän, ettei pystyisi lopettamaan. Hän ei muista sellaista aikaa, ei ole muistijälkiä.

Monella muulla lapsella on, moni muu lapsi elää tänäkin sunnuntaina erilaista aamupalahetkeä. Tätä me emme saa, emmekä voi unohtaa. Kuten emme sitäkään, että monessa muussa perheessä juomisen väitetään olevan vielä hallinnassa, kun kyse on vain viikonlopusta, vaikka tilanne päihderiippuvuuden arvioinnissa olisikin kaikkea muuta.

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei suuttumus ja turhautuminen valtaa mieltä hetkittäin seuratessa puhetta holhousyhteiskunnasta ja siitä miten Alkon monopoli pitää purkaa ja viinit saada ruokakauppaan ja kaikki muukin mahdollinen liemi vain sen nimissä, että elämme holhousyhteiskunnassa ja kaiken pitää olla vapaata.

Mikäs siinä, päihdehoitoa tarjoavana tahona voisin sanoa, että näin varmistetaan meille töitä. Putkiaivoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta se olisi niin, mutta on mahdotonta olla puoltamassa löysennyksiä, kun näkee, kokee ja tuntee ne tuhot, mitä alkoholi niin monelle perheelle Suomessa aiheuttaa. Kun on kokenut sen omassa elämässä. Kun on nähnyt pelon ja tuskan, hädän ja huolen päihdeperheen lapsen puhuessa vanhemmalleen. Kun on kuullut puhuttelevan hiljaisuuden ja nähnyt hartioitten hytkymisen ja kyynelten valumisen. Äänettömästi. Tämä on päihdehoitomme läheispäivien todellisuusterapiaa. Joka kerta.

Vapautusten ja höllennysten sijaan on keskityttävä parantamaan hoitoonpääsyä ja mahdollisuuksia, potilaan oikeuksia. On keskityttävä lähtemään hoitamaan syytä ja seurauksia ei vain vähentämään haittoja. On keskityttävä hoidon laadun ja tulosten tarkkailuun, koko perheen hyvinvoinnin lisäämisen ollessa mittarina.

Ehdottomasti on keskityttävä näkemään päihderiippuvuus koko perheen sairautena, jota sairastaa noin 10% suomalaisista. (8%miehistä ja 2%naisista lähde: Duodecim Alkoholiriippuvuus) Jokainen voi helposti tuosta laskea sen vaikutukset läheisiin, vaikkapa jokaiselle riippuvaiselle 5-10 läheistä. Tässä valossa on ihmeellistä miten äänekkäin puhe keskittyy alkoholin saatavuuden löysentämiseen tai rajoituksiin ja samaan hengenvetoon puhutaan siitä miten perhe on tärkeä, lasten hyvinvointi on ykkösasia.

Nykyisellä alkoholilailla ja hoidolla Suomen tilastot kuolleisuuden valossa, ovat surullista katsottavaa, joten olisiko nyt uutta lakia pohtiessa syytä myös olla rohkea ja puhua sairaudesta.

Vanha sanonta kuuluu, kun kumartaa jonnekin, pyllistää toiseen suuntaan. Kuningas alkoholille kumartaminen on vaarallista. Kannattaisi ainakin miettiä eräs kärkihanke, päihdehoidon kehittäminen, että systeemi olisi valmis ottamaan vastaan sinne tästä kaikesta vapaamielisyydestä tipahtavat. Että meillä olisi kattava, tehokas, hoitopolku ja hoitoonohjaus, jossa sairauden tunnistamiseen on jokaisella suomalaisella välineet. Että meillä olisi yhteiskunta jonka tunnustaa sairauden ja haluaa olla tekemässä työtä turhien kuolemien vähentämiseksi, perheiden ja lasten auttamiseksi sekä toipumisen lisäämiseksi. Että meillä on hoito, jossa toipumiskeskeisen päihdehoidon laatukriteerit toteutuvat, niihin pyritään, kehitetään ja ne ovat yhteisenä nimittäjänä päihderiippuvuuksien hoidossa.

Aamupalaa lopetellessa toteamme, ettei Aliina ole vielä ollut päihdeluennolla, koulussa on kyllä ollut jotain puhetta päihteistä, mutta sairaudesta ei ole puhuttu. Haastamme 13-vuotiastamme tulemaan kuulolle, emme kuule vastaväitteitä. Nuorimmaisemme Aaron 11v ilmoittaa, että minä tulen myös, vaikken juoppo olekaan.

Sunnuntaiterveisin,

Riitta Koivula
Psykoterapeutti

 

 

Oikeahetki päihdeluento Kauhajoki 5.3.2016 klo 18-21 /Riitta Katso lisää Oikeahetki ohjelma huhtikuussa  

19.-20.04.2016 LASTENSUOJELUPÄIVÄT TAMPERE  Riitta luennoimassa ke 20.4 päivillä aiheesta Kodin päihdeongelmien vaikutukset lapseen ja niiden tunnistaminen.
 

SOVINTO

Katsottava se oli eilen.

Sovinto, Sikalat, Svinalängorna, elokuva alkoholismista, pohjaton suru, ahdistus, hätä, huoli, viha, läheisriippuvuus, kieltäminen, puhumattomuus, paska sairaus, itsensä suojaaminen, selviytyminen, raato rehellinen, totta. Anteeksianto. Hyväksyminen.

Siinä se on jo alkumetreistä. Taiten luotu alkoholistiperheen tunnelma, jonka tunnistamiseen ja havaitsemiseen ei kellään, joka on alkoholismisairauden ilmapiirissä kasvanut, mene kauaa. Huolimatta perheidyllistä, johon kuuluu kiva talo ja elämässä pärjääminen, kaksi lasta ja vaikutelma onnesta.

Puhelimen soidessa tai äänensävyn muuttuessa tiedämme mitä on tulossa, me aavistamme sen, sillä olemme harjaantuneet aavistamaan, lukemaan tilanteita, reagoimaan. Monesti aavistamme jo ennen kuin mitään on tapahtunut. Ja sitten vain toteamme tilanteen.

Olemme usein mieluummin pois kotoa tai sulkeudumme huoneeseen, pakenemme johonkin. Eilen leffaa katsoessa totesimme kyynisesti, että alkoholistien lapset saavat paljon ainakin raitista ilmaa, sillä kotona ei voi, ei halua olla.

Kontrollointi näyttäytyy maton suoristeluna ja hammasharjojen asetteluna. Pilkun viilaamista ja muiden ohjailua, joka on kontrollointia ja oman turvan rakentamista puutteellisin keinoin. Siivousintoilua tai kykenemättömyyttä huolehtia mistään, aggressiivisuutta, ne me tiedämme. Kontrollointia naamioituna huolehtimiseen ja välittämiseen, joka usein lähipiiristä tuntuu epämukavalta. Se on kontrollointia ja pelkoa naamioituna näennäiseen huolettomuuteen ja rentouteen. Pakonomainen ja selkäytimestä tuleva, tuttujen mekanismien laukaisema käyttäytyminen. Se, mitä itse ei edes huomaa.

Alkoholismin eteneminen kohti pohjaa on väistämätön, huolimatta äidin rakkaudesta, isän rakkaudesta, vanhemmuudesta, huolimatta niistä samoista asioista ja arvoista, jotka ovat meille kaikille tärkeitä. Persoona muuttuu, äiti katoaa, isä katoaa. Kaipuu ja rakkaus jää. Kipu ja tuska, järjettömyys, ahdistus, pelko jännitys ovat syynä miksi suojaudumme voimallisesti pahaa vastaan. Sitä järjetöntä pelkoa ja kysymystä, kalvavaa epäilystä etteivät vanhempamme rakasta meitä. Alamme vihata, kannamme kaunaa, yritämme pelastaa, syytämme muita pahasta olostamme, eniten itseämme. Itse asiassa monet oireistamme ja jopa käyttäytymisemme on samaa, kuin alkoholistilla. Tunne siitä, ettei mikään ole totta ja aitoa on tuttu monelle.

Vuosia sitten ei ollut sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, mikä eilen vatsanpohjaan elokuvaa katsoessa tuli. Pohjaton suru kuvaa sitä nyt, sen päältä on matkan varrella poistettu viha, katkeruus, kauna ja syyttäminen. Suru nostaa pohjattoman itkun, suruitkun. Ei itku enää pelota, on ihanaa kun tietää miksi se tulee ja mistä se johtuu. Kyynelillä on lupa virrata, pahanolon kohtaaminen ei pelota, eikä sitä tarvitse väistää. Myötätunnon tunteminen kaikkia osallisia kohtaan on vapauttavaa.

Milloin selviytyminen riittää? Milloin väsymme katkeruuteen ja kaunaan, lapsuutemme tai vanhempiemme syyttämiseen? Koska meidän kuppimme täyttyy? Me tarvitsemme hetken, jolloin muutos on väistämätön. Me tarvitsemme turvan tunnistaa ja tuntea tunteita. Niitä tunteita, joita lapsuudessa ei saanut olla, sillä jos olisi ollut, niin olisi mennyt pahemmin rikki. Me olemme suojanneet itseämme selvitäksemme.

Elämässä on tultava kohta, kun kuppi täyttyy, väsyy kierteeseen, väsyy voimaan huonosti. On tultava oikea hetki, että toipuminen voi alkaa. Hetket ilmentävä itseään kriiseissämme, vastustuksessa ja toistuvissa kehissä, joita ihmettelemme. Kriisit haastavat meitä muutokseen sitkeästi ja toiveikkaina.

Ensimmäisen kerran elokuvan katsottuani mietin miksi sen nimi on Sovinto, kun se oikeasti on Sikalat. Eilen viimeinen kyynel tipahti, kun Leena silittää kuolleen äitinsä otsaa, laittaa sormukset sormiin, hyvästeli ja samalla välähti muisto vanhemmista onnen hetkenä. Siinä oli Sovinto. Helpotus.

Lapsella on yhdet vanhemmat, kaiken vihan ja kylmyyden alla on rakkaus ja haavoittunut sielu. Pohjaton äidin ja isän ikävä, jonka päällä on betonimuuri. ”Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.” Ei niin. Onni tarkoittaa sitä, että voit aikuisena elää vapaana, ilman katkeruutta ja syytöksiä. Uutta lapsuutta ei voi saada, mutta uuden näkökulman siihen. Itsensä ja oman elämän vuoksi.

Myötätunto, hyväksyminen ja anteeksianto vapauttavat elämään omaa elämää ja päästämään irti. Joskus niiden löytymiseen tarvitaan kuolema. Toivottavasti yhä useimmin ei.

Voimaa, Riitta

Katso tästä: SOVINTO -elokuva YLE areenassa

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

 

ISÄNPÄIVÄ TÄNÄÄN

Ensimmäisestä isänpäivästäni on vierähtänyt 19 vuotta. Olin silloin nuori ja hyvin onnellinen, minulla oli perhe, jolle halusin parasta tässä maailmassa. Alkoholismini oli aikaisessa vaiheessa, satunnaisia sammumisia ja ylilyöntejä lukuun ottamatta ei suurempia haittoja vielä ollut. Pidettiin hauskaa aina kun mahdollista.

Niin ne vuodet vierivät ja myös isäinpäivät, lasten lukumäärän siinä samalla kasvaessa. Työt ja juominen veivät minua maailmalle, en enää ollut koskaan kotona ja jos olin, toivuin rankasta reissusta enkä ollut läsnä. Perheestä oli tullut välttämätön paha, joka tuli minun ja elämäni väliin vaatien sellaista, mitä en kyennyt sille antamaan. Nämä pienet asiat olivat rakkaus, läsnäolo ja välittäminen. Sen sijaan työstä oli tullut minulle tärkein asia elämässäni ja se myös mahdollisti yhdessäolon rakkaimpani, alkoholin, kanssa.

Isänpäivä oli tuolloin enemmän huonon omantunnon päivä, kun aamulla iloiset, rakastavat lapset tulivat herättämään tekemiensä lahjojen kassa. ”Minä en ansaitse tätä, minä olen paska isä”, oli ajatus päässä. Tuli aika, jolloin vaimo enää tullut aamulla toivottamaan hyvää isänpäivää lasten kanssa ja aamupalaa ei ollut valmiina. Muistan kysyneeni häneltä varovasti, etteikö mitään isänpäivän juhlintaa? Vaimo vastasi tähän hyvin kylmästi ; ”Sellainen isänpäivä, kuin on isäkin”. Syvältä sisimmässä riipaisi, sillä tiesin sanojen olevan totta. Vaikka minulla oli halu, toivo ja tavoite olla hyvä isä ja aviomies, ei se riittänyt. Olin siinä vaiheessa sairautta, ettei omasta tahdosta ja selkärangasta ollut apua.

Tänään lapset ja Riitta tulivat herättämään laulaen, lahjojen kera ja aamupalapöytä notkui. Kaikki nauttivat juhlahetkestä, niin myös minä, ilman omantunnon tuskia. Toipuminen alkoholismista on sen mahdollistanut. Raitistuminen on antanut minulle mahdollisuuden rakastaa, olla läsnä, tukena ja turvana lapsilleni heidän kohdatessaan maailmaa. Voin myös antaa turvallisen kasvuympäristön, missä tunteille on tilaa ja he voivat luottaa minuun.

Tänään syödään hyvin, fiksataan Aaronin mopoa ja ollaan vaan.

Toipumisesta kiitollisena.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja perheille toivotellen,

Mika

 

Aikaa ennen raitistumista. Alkholismi ei näy ulospäin.
Aikaa ennen raitistumista. Alkoholismi ei näy ulospäin.

Marraskuun maksuttomat luennot Kauhajoella ja Seinäjoella

Marraskuun maksuttomat päihdeluennot ja avohoitostartit Kauhajoella:

Viikko 46 Ti 10.11.2015  klo 18-21 Tietoisku alkoholismista -luento kaikille /Mika – Ke 11.11.2015 avopäihdehoidon aloitus . 

Viikko 48 Ti 24.11. 2015 klo 18-21 Tietoisku alkoholismista– maksuton luento kaikille /Mika kiinnostuneille  – Ke  25.11.2015 avopäihdehoidon aloitus

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.  Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi.

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

Seinäjoki 17.11! Huom! Koko tiimi paikalla: Riitta, Mika ja Satu.

2015 Seinajoen paihdeluent

Tietoa avopäihdehoito mahdollisuudesta tästä linkistä:  APUA PÄIHDEONGELMIIN

Huom! Käy kurkkaamassa myös: Kevään 2016 kurssit läheisille ja toipuville parisuhteille

 

PIRTTIHIRMUN KOKEMUS TOIPUMISESTA

Peliriippuvuus, alkoholismi, läheisriippuvuus. Muutamia sanoja vaihtamalla vaikutukset käyttäytymiseen, psyykkiseen, henkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen elämään ovat samankaltaiset. Tähän sairauteen kuuluu tiukasti myös läheisten sairastuminen. Läheisriippuvuutta voi kuvata, että yhtä kiinteästi, kuin alkoholistin elimistö tarvitsee alkoholia, tarvitsee läheinen alkoholismin mukanaan tuomaa elämää. Tämän näkeminen, myöntäminen ja hyväksyminen on keskeistä puhuttaessa koko perheen toipumisesta.

Itse huomasin toipumiseni alkuvaiheessa tämän konkreettisesti tylsistymisenä, kun kriisejä ei enää tullutkaan. Kaipasin actionia! Olin tottunut elämään sykleissä, joita sääteli Mikan juomisretket ja niiltä paluut. Elimistöni kaipasi tunnekuohujen laukaisemaa hormonimyrskyä ja sitä toimintaa mihin olin vuosia tottunut. Mitä on elämä ilman puhelinterrorismia?! Se tunne, kun puhelu menee vastaajaan 50 kertaa ja tiedät, että kaveri näkee sen aamulla. Kylläpä sitten tietää, miten MINÄ olen yrittänyt soitella ja murehtinut! Olipa tosi rakkaudellista. Se oli eräs voimakas oivallus itsestäni, joka vahvisti halua tehdä töitä ja toipua.

Fyysiset reaktiot ovat myös enemmän kuin todennäköisiä olon helpottaessa. Itse muistan alkuvaiheessa miten epäilin infarktia (hyvällä draamantajulla varustettuna), kun sain voimakkaan närästyksen, jota en koskaan ennen ollut potenut. Reagoin koko kehollani myös positiiviseen muutokseen, mutta niin olin reagoinut myös kaikkiin negatiivisiin tapahtumiin. Nämä ja monet muut reaktiot elämän eri osa-alueilla kertovat alkoholismin vaikutuksesta perheeseen ja läheisiin. Samoin ne viestivät itsensä hoitamisen tärkeydestä.

Toipuminen auttaa näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Kuullessani nyt vastaanotolleni tulevilta läheisiltä vastaavaa käyttäytymistä, kuin itselläni edellä, kysyn miten rakkaus puolisoa kohtaan ilmenee. Missä on parisuhde, oletko siinä roolissa jota olet ajatellut, vai huomaatko olevasi äiti miehellesi? Oletko mies, joka alistuu vaimon juomiseen, peittelee jälkiä ja ajattelet, että tämä on tarkoitettu sinun elämäksesi? Oletko lapsi, joka kantaa huolta vanhemmasta sen sijaan, että vanhempasi olisi tukena sinulle?

Me läheiset elämme kokonaisvaltaisesti hengessä mukana, vaikka väitämme olevamme kunnossa ja hallitsevamme tilanteen. Kontrolloinnin tarve on vahva merkki sairastumisesta. Läheisten tarve kontrolloida asioita, elämää, toisia ihmisiä voi mennä hurjiin mittoihin. Läheisriippuvuudessa ei näe omaa tilaansa, eikä sitä, ettemme kaikista yrityksistämme huolimatta pysty kontrolloimaan toisen juomista. Hidastamaan ja vaikeuttamaan kyllä, mutta mitä apua siitä oikeastaan on, kun elämä jatkuu samanlaisena? Se sijaan, että päästäisimme irti ja antaisimme ihmisen elää omaa elämäänsä, joka olisi rakkaudellista, teemme kaikkemme muuttaaksemme häntä. Rakkauden nimissä.

Alkoholisti on alkoholin orja, läheiset ovat ajatustensa ja tapahtumien orjia. Hyvin tyypillistä on, että me läheiset puhumme vain kolmannesta persoonasta, emme itsestämme. Puhutaan alkoholistista ja hänen tekemisistään, siitä miten hänen pitäisi muuttua. Itsestämme puhumme kun kaipaamme kiitosta ja palkkiota siitä mitä olemme toisen hyväksi tehneet. Me kiellämme oman osuutemme ihan kuten alkoholisti kieltää oman sairautensa. Minun on pakko kirjoittaa tämä ja näin, koska olen itsekin näin toiminut. Ja tähänastisella kokemuksella tiedän, etten ole yksin. Katseen kääntäminen itseen ja omaan hyvinvointiin on myös tänään työssäni läheisten ja alkoholistien kanssa se tärkein. Siitä lähdetään, siitä on lähdettävä, muuten ei päästä mihinkään.

Päihderiippuvuuden hoidossa ei riitä, että lopettaa juomisen. Se on hyvä alku ja vaadittavakin alku. Läheisriippuvuuden hoidossa ero ei ole se ensimmäinen suositeltava ratkaisu, poikkeuksena fyysinen väkivalta. Nuo ovat usein pikahelpotuksia, jotka eivät kanna. Usein alkoholisti huomaa olevansa pian samassa jamassa kokeiltuaan hieman, pari ja vain viikonloppuna. Läheisriippuvuudessa ilmapiiri ja tuntemukset ovat tuttuja ja turvallisia. Tiedostamattaan läheinen hakee samankaltaista päästyään eroon edellisestä. Läheisriippuvuuden ylläpitoon käy alkoholismi, narsismi, hoitotyö, vakava krooninen sairaus tai joku muu asia. Toimimattomuus perheessä sairastuttaa, olipa se sitten mitä tahansa ja kaikki käy. Sitä paitsi kehotukset ja käskyt toimivat meihin läheisiin yhtä hyvin kuin kehotuksemme ja käskymme alkoholistille. Yleensä vastustus, näyttämisenhalua ja itseparemmintietäminen vain vahvistuu. Terveisiä Ritva -siskolle, olet rakas ja kiitos kärsivällisyydestäsi.

Lähtökohtaisesti jokaisen on keskityttävä omaan hyvinvointiin. Koko perheen muutos voi lähteä läheisen muutoksesta. Omien voimavarojen kartuttua ja uuden näkökulman myötä myös päätökset ovat terveemmällä pohjalla ja todennäköisesti pysyvämpiä. Olet varmempi viestinnässäsi ja arvostat itseäsi, saat rohkeutta ja voimaa. Auttamalla itseäsi autat siis perhettäsikin. Raadollinen totuus on, että mikäli alkoholisti ei näe omaa tilaansa hän jatkaa, mutta muutoksen myötä myös hän saa mahdollisuuden ottaa vastuun itsestään.

Toipuminen on jatkumo, joten hoidon on oltava kokonaisvaltaista ja riittävän pitkäkestoista. Hoidon tavoitteena on itsetuntemuksen ja henkisen hyvinvoinnin lisääminen, perheen hyvinvoinnin ja kommunikaation kehittyminen, sosiaalisen elämän paraneminen. Toipumiseen me tarvitsemme toisiamme ja kokemuksiamme sekä vahvaa inhimillistä ja läsnä olevaa työotetta, jossa 12-askelelta vievät toipumista eteenpäin varmalla tavalla. Meidän pitää vain luottaa siihen ja tehdä oma osuutemme.

Toipuminen ei ole työtä, vaikka se vaatii työtä. Mitä sitten tarkoittaa olla toipunut alkoholisti tai läheinen. Siinä ei yli-ihmiseksi tulla vaan se on matkaa inhimillisyyteen, oman keskeneräisyyden hyväksymiseen, elämän kaikkien puolien näkemiseen rikkautena ja voimavarana. Se on matkaa ah niin vapauttavaan epätäydellisyyteen.

Voimme olla käytettävissä, mutta emme ota muiden taakkaa kannettavaksemme. Sen lisäksi, että jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme, rakastamme, hyväksymme ja hellitämme. Iloitsemme siitä, että olemme myötätuntoisia ja välitämme muista ihmisistä. Käytämme hyväksemme myös jokaisen erehdyksen, jonka olemme tehneet hyvässä tarkoituksessa.
– Löydä oma polkusi s.130-

Riitta

VEEMÄINEN AKKA JA IRTIPÄÄSTÄMINEN

Moni läheinen hakkaa päätään seinään, yrittäessään auttaa juovaa kumppaniaan. Ja tulee sellaiseksi tai jo on se mistäedellisestäblogissapuhuttiin. Minäkin hakkasin päätäni, ainoastaan sillä seurauksella, että minusta tuli syy juoda lisää. Juurisyy. Hyvä syy, aivan mahtava. Ymmärtämätön ja kiittämätön akka, hauskanpidon estäjä. Ja alkoholismi kiitti!

Pään seinään hakkaaminen tarkoittaa kaikkea sitä, mitä yritämme tehdä auttaaksemme, saadaksemme alkoholistin tajuamaan ja näkemään, että hän tarvitsisi apua. Valtava määrä energiaa, ajatuksia ja käytännön järjestelyä. Hyviä keinoja, hyvyyttä ja myös ei niin kauniista puhetta.

Me teemme asioita. Kyselemme, tarkkailemme, soitamme tarkistussoittoja, vahdimme juhlissa ja kotona juomista, etsimme piilopulloja ja löydämme niitä. Tuskastumme puolisomme kavereihin, koska heidän takiahan rakkaamme juo. Joskus alamme todella vihata heitä ja yritämme suojella. Tuskastumme sukuun, haemme syytä lapsuudesta. Asia kaipaa selitystä, että voisimme ymmärtää.

Me riitelemme ja keskustelemme sivistyneesti, me ymmärrämme ja puolustamme. Me olemme valmiita auttamaan, huonona hetkenä tukemaan, olemaan tärkeitä ihmisiä. Oih, miten hyvältä se tuntuukaan, kun voi olla avuksi, kerrankin tuntee itsensä tarpeelliseksi. Me elämme toisen kautta ja unohdamme omamme. Alkoholismi hallitsee meitäkin, sille ei riitä vain kumppanimme, jonka aivoihin ja sieluun se on rakentanut pesänsä.

Heille, jotka sairastuvat alkoholismiin ja jotka elävät alkoholistin kanssa, on tärkeää saada tietoa siitä, miten voi auttaa. Monia hämmentää ja monen on vaikea uskoa, että auttamisen lopettaminen onkin paras tapa auttaa. Jos auttaminen ylipäätään on mahdollista. Takeita ei ole, sillä avunhakeminen, kuten sen perillemeno ja toipuminen on alkoholistista kiinni. Ei meistä läheisistä. Tämäkin on hyväksyminen -asialistalla.

Alkoholismi on suunnattoman surullinen sairaus, niin sitä sairastavan, kuin perheenkin kannalta. Eräässä keskustelussa muutama viikko sitten mieheni havahdutti minut ajatukseen siitä, miten moni kuitenkin vielä kuolee juovana. Se on realiteetti, vaikka moni toipuukin ja saa elämänsä takaisin.

Kuinka moni elää rakkausvaihetta, jossa kaikki on hauskaa (ainakin niin vakuutellaan), vaikka läheiset ovat jo aikapäiviä nähneet sairauden loppuvaiheen, pohjan lähestymisen riskien kasvavan. Rakkausvaiheessa ei ole mitään tehtävissä, odota ja keskity omaan elämääsi. Anna alkoholistin löytää oma pohjansa. Älä pehmennä sinne rysähtämistä.

Kokemuksesta voin sanoa, että se auttaminen mitä minä aikanaan tein ei nopeuttanut Mikan omaa heräämistä tilanteeseen. Havahdutuksia oli ja näin jälkeenpäin ajatellen ne olivat tulipalon sammutuksia. Eron uhka, yksin jäämisen pelko, perhekulissin hajoaminen saivat lupaamaan juomisen lopettamista ja näennäisesti elämä kohentui. Juhlissa Mika ei enää juonut minun läsnäollessani, mutta ihmettelin aina miksi hän ei koskaan näyttänyt nauttivan olostaan. Ei ollut hauskaa, ei. Näin sairaus otti etäisyyttä minusta, mutta ei Mikasta. Hänet se sai järjestämään lisää työmatkoja ja täten juominen jatkui, vain toisaalla.

Se on vaikea juttu. Ajatella irtipäästämistä ja aikamoista on päästää irti. Se pelottaa, mutta se on paras mahdollisuutesi läheisenä. Irti päästäminen ei tarkoita hylkäämistä tai sitä ettei rakasta, päinvastoin se on rakkautta. Irti päästäminen antaa ihmiselle mahdollisuuden ottaa vastuun omasta elämästään. Irti päästäminen tarkoittaa mahdollistamisen lopettamista, rajoja ja omaan elämään keskittymistä. Kyllä, se tarkoittaa sitä, että lähdet itse hoitamaan itseäsi ensin.

Miksi odottaa sen toisen muuttumista, kun voit aloittaa hänestä, johon voit vaikuttaa, jota voit muuttaa. Itsestäsi. Eikä se tarkoita rakkauden loppumista, eroa tai hylkäämistä. Ei toden totta. Se tarkoittaa mahdollisuutta, todellista sellaista.

Riitta

HUOM! Älä missaa tätä! ALKOHOLI SUOMEN TUNNETUIN SALARAKAS -luentomme 3.9. Helsingissä!
Kts lisää Lisätietoa luennoista
Facebook-tapahtuma Alkoholi Suomen tunnetuin salarakas-luento /Helsinki

#häpeäheikkeneevalossa #kynnystämatalaksi

VITTUMAISEN PUOLISON SYNDROOMA

Paha sana tuo vittumainen, kyllä. Pahoittelut siitä, tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Liian usein sen kuitenkin kuulee alkoholistin puolison määrittelyssä, jotta voisi olla sitä ohittamatta saatikka turhaan kaunistella. Minä ainakin voin myöntää olleeni vittumainen vaimo, en vain Mikan, vaan varmasti myös puolen sukua sekä ryyppykavereiden, niiden juovan alkoholistin sen hetkisten parhaiden ystävien, mielestä. Mikä ihme se oli, että Mika joi, kun joutui tällaista akkaa sietämään!

Miten sitten rakkaasta puolisosta, jonka kanssa on koettu rakastumisen ja hekuman hetket, luvattu rakastaa myötä -ja vastoinkäymisissä, saatu lapsia ja rakennettu elämää, tulee se pahin este onnelle ja elämälle. Tapoja on monia, mutta tässä puhun vain yhdestä. Siitä, joka takuuvarmasti muuttaa sen puolison nalkuttavaksi, kontrolloivaksi, tarkkailevaksi, takakireäksi, pihtaavaksi, häpeäväksi, syyttäväksi ja onnettomaksi.

Liiallinen alkoholin käyttö, siitähän ne ensimmäiset varovaiset huomauttelut alkavat. Miksi sinun pitää juoda aina, noin paljon, noin nopeasti, joka viikonloppu, taas. Sitten tulee kertoja, että saa hävetä kumppaninsa örvellystä, pikajuontia, sammumista, oksentamista.  Aamulla puoliso ei muista mitään tai ei halua muistaa, käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tulee kertoja, että ihmettelet, miten toinen voi olla sammumispisteessä juotuaan vain muutaman kanssasi. Pian alat epäillä, että hän juo salaa, koska aina juodaan vain muutama tai viinanhajusta huolimatta ”Ei ole juonut mitään”. Ajan saatossa alat löytämään piilopulloja, täysiä tai tyhjiä. Ne voivat olla myös vedellä täytettyjä.

Joudut  tai opit olemaan juhlissa tarkkailijan roolissa, et nauti vaan olet jännittynyt, peloissasi, huolissasi. Häpeät. Lähdet aikaisemmin kotiin ja podet huonoa omaatuntoa, kun et ole hoitamassa, jos jotain sattuu. Valvot yöllä ja odotat sankarin tai sankarittaren saapumista, mietit soittoa poliisille. Itket ja kyllä, olet vihainen ja vittuuntunut. Muutos on alkanut.

Rakkaus hiipuu ja mietit kuka tuo teillä asuva ihminen on, ihminen jonka piti olla kumppanisi, jonka kanssa piti jakaa elämä. Vieras ihminen, joka nöyryyttää itseään, mutta aamulla sanoo kaiken olevan hyvin. Ei ongelmaa. Ei häpeää. Vieras ihminen, jonka mielestä koko maailma on häntä vastaan, paitsi ryyppykaverit, he jotka ”ymmärtävät” hänen valtavan pahanolonsa ja heidän mielestään juominen on täysin hallinnassa. Nuo tukijoukot.

Juominen lisääntyy ja siinä menee useampi päivä, koko viikonloppu. Elämä tuntuu pyörivän yhden ihmisen hyvänolon ja onnen ympärillä ja siinä alkoholilla on keskeinen rooli. Aika, joka vittumaisen vaimon/miehen syndrooman kehittymiseen kuluu on yksilöllinen, kuten aika, joka menee alkoholismin etenemisessä alkuvaiheesta loppuvaiheeseen.

Vittumainen on oiva sana kuvaamaan sitä, miten alkoholisti näkee puolisonsa, joka puuttuu juomiseen. Puolison, joka yrittää tulla väliin. Estää onnea ja elämästä nauttimista. Puolison, joka ei tiedä tulleensa syrjäytetyksi salarakkaan toimesta. Puolison, joka ei tiedä, että yrittäessään estää, tulee tahtomattaan pahentaneeksi tilannetta ja vahvistaneeksi suhdetta salarakkaaseen. Salarakas siksi, koska sitä ei tunnusteta.

Alkoholismi pimentää sydämen. Me läheiset seuraamme tuota pimentymistä usein vuosia keskittyen auttamaan toista, emme itseämme. Siksi myös meidän sydämemme ovat pimentymisvaarassa.

Siksi meistä tulee vittumaisia. Siinä se.

”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä”,
sanoi Kettu Pikku Prinssille.

(Antoine De Saint-Exupery; Pikku Prinssi)

 

ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKAS

ILKKA-lehti /Mielipide19.07.2015 ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKASPOHJALAINEN -lehti/ Mielipide 20.07.2015

Kohtuukäytön, ravintoloiden aukioloaikojen ja verovapaan viinantuonnin puolesta puhuva ääni on Suomessa ponnekas. Hätä iskee, jos rakkaan saatavuuteen puututaan. Suomalaisten oikeutta ostaa, juhlia ja tuoda alkoholia vaikkapa Virosta puolustetaan kiivaasti. Tämä kertoo osaltaan, miten tärkeä ja perinteikäs asia alkoholi Suomessa on.

Alkoholismisairauden tunnistamisen ja hoidon kanssa noilla asioilla ei ole juurikaan tekemistä. Enemmänkin ne kertovat tiedonpuutteesta ja pelosta, jotka usein kulkevat käsi kädessä.

Kohtuullisen kunnianhimoton päihdehuoltolakimme keskittyy ennaltaehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen, ei sairauden hoitoon. Osasyynä se on varmasti myös sille, että alkoholismi on ainoa sairaus, jonka hoidosta päätetään sosiaalipuolella. Alkoholismi diagnoosi ei myöskään yksinään kelpaa Kelalle sairausloman ja päivärahan perusteeksi.
Ensimmäinen askel meille suomalaisille olisi muuttaa tämä tilanne. Päätöksenteon signaalia tarvitaan. Samoin se tarkoittaa myös terveydenhuollon koulutuksen kehittämistä, sillä perustyö tehdään perusterveydenhuollossa.

Väitämme, että tietoperusta ja välineet, millä päihderiippuvaisia kohdataan ja hoidetaan, ovat täysin riittämättömät.

Yleisen tietouden ja hyväksymisen, sekä ennen kaikkea hoitoon pääsyn helpottaminen ja nopeuttaminen kaipaavat toimenpiteitä.

Läheisten mahdollisuus saada hoitoa itselleen on julkisella puolella lähes täysin vaiettu asia. Alkoholismia hoidettaessa on hoitoa tarjottava koko perheelle. Jos laki velvoittaa tarjoamaan hoitoa, miksi sitä on niin vähän ja miksi sitä on niin mahdottoman hankala saada? Minkä muun kroonisen sairauden kohdalla raha päättää potilaan puolesta?

Alkoholismin hyväksyminen sairaudeksi ei tarkoita alkoholinkäytön tuomitsemista. Hyväksyminen, syyllisyyden ja häpeäleiman heikkeneminen tarkoittaa hoitomahdollisuutta heille, jotka avuntarpeen itsestään tunnistavat ja haluavat apua. Se tarkoittaa sitä, ettei päihdeperheissä tarvitse hävetä ja rakentaa kulisseja, yrittää olla kuten muutkin. Se tarkoittaa sairauden erottamista terveydestä.

Suomessa kuollaan alkoholiperäisiin syihin ja perheissä voidaan huonosti. Tässä taloustilanteessa ja näillä säästöillä tulevat vuodet eivät näytä ruusuisilta. Salarakas voi kuitenkin hyvin, siitä tulee paljon tuloja valtiolle. Tosin menot taitavat olla isommat.

Kulttuuri muuttuu kyllä, siihen on luotettava. Reilu parikymmentä vuotta sitten diabeetikolle suositeltiin viiden kilon painonpudotusta ennen elämäntapakurssia. Nyt se tuntuu uskomattomalta. Alkoholisteilta vaaditaan hoitomotivaation todisteeksi päihteetöntä aikaa. Alkoholismissa kuitenkin ongelman ydin on juuri siinä juomisessa. Tuntuu nytkin uskomattomalta.

Muutos tarvitsee yhteistyötä, avoimuutta ja rohkeutta. Se kaipaa myönteistä viestiä päättäjiltämme.

Häpeä vähenee, kun asiat tehdään näkyväksi.

Riitta Koivula
psykoterapeutti, sairaanhoitaja, toipunut läheinen Kauhajoki

Satu Korkiavuori
lääkäri, toipunut alkoholisti Ylistaro

Mika Koivula
toipunut alkoholisti Kauhajoki

HALUN VOIMA

Siitä puhe

Aina siitä puhutaan. Halusta. Muutos on halusta kiinni. Montako kertaa olet kuullut: ”Jos ei omaa halua ole, ei voi mitään. Pitää haluta itse. Ei voi auttaa ellei itse halua apua. Kyllä sitä itse pitää ensin haluta.” Alkoholismiin liittyen halu ja oma tahto -fraasit ovat jo vakiintunut tapa kuitata asia.
Mikä halu, mistä sitä saa? Mihin sitä tarvitaan? Mitä se oikein tarkoittaa? Toisen pitää haluta, mutta miten on oman haluni laita?

Haluton stressaamaan

Tämä viikko on ollut ihmeellinen viikko. Tunteiden viikko. Viikko, jossa perinteisesti olisi voinut olla monta pimahduksen ja stressaamisen paikkaa. Oman väsymyksen purkua toisiin, murehtimista siitä ehtiikö tehdä kaiken ja ajautumista stressaamisen puolelle sen sijaan, että nauttii koko hoidosta! Aikaisemmin olen ollut hirvittävä stressiherne kaikkiin juhliin ja valmisteluihin liittyen. Nyt ajattelin, että nämä juhlat menevät toisin, en halunnut stressata. Päätin, etten stressaa.

Viikko oli myös vanhan loppumista ja uuden alkamista. Kuopuksemme mieli oli haikea rakkaaksi tulleen Hannele -open jäädessä virkavapaalle. Luokan tilaisuudessa itkivät niin opettaja, lapset kuin vanhemmatkin. Kertoo jotain, eikö vaan? Toiseksi nuorimmainen päätti alakoulun ja kuuden vuoden opettavainen rupeama tuli päätöksen. Sen aikana on kasvettu paljon. Jäähyväislaulu oli ihana. Esikoisemme valmistui ammattiin ja päätti kolmen vuoden opinnot. Olemme siis valmistelleet juhlia ja eilen juhlimme.

 

mr

Uudelleen määrittelyä

Mutta siitä halusta, se on iso sana. Oleellista ei ole höpöttää fraaseja, että pitää haluta itse, olla oma tahto. Kaikki tietää sen jo! Lihaa luitten päälle kaivataan! ”Oma halu olla pitää” -lausahdus kuulostaa vastuun pakoilulta. Ehkä siksi, että se on ainoa asia mitä sanotaan, perästä ikään kuin uupuu jotain. Vai onko se vain sanojasta kiinni tai siitä miten sanotaan? Oleellisempaa voisikin olla kysyä miten teit sen, miten onnistuit. Miten löysit halun, mistä se tuli? Mitä tapahtui, mitä voin tehdä, että minullekin tulee halu. Miettikääpä, mikä ero on pohtia yhdessä mistä HALU LÖYTYY ellei sitä ole, sen sijaan että pesemme yksilöinä, perheenä ja koko yhteiskunnassa kätemme vetoamalla oman halun puutteeseen.

Minun haluni ei auttanut Mikan raitistumisessa aikanaan, se tuli hänestä itsestään. Minä olin se joka viime hetkillä mietti, ellei Mika olekaan alkoholisti ja tulee maitojunalla kotiin. Niin. Ei se todellakaan ole mikään tavaton ilmiö, että läheiset alkavat vetää käsijarrua päälle muutoksen kynnyksellä (on ollut lohduttavaa huomata sen kuuluvan taudin kuvaan ) ja alkavat keksiä syitä hoidon siirtämiselle tai ettei ehkä sittenkään, vaikka vuosia usein kymmeniä vuosia on mennyt tuskaillessa juovan kanssa. Mika halusi itse hoitoon. Ymmärsin silloin pitää suuni kiinni, enkä alkanut alkoholistin mieltä tietämättäni ruokkia ajatuksella, ettei nyt vielä. Mitä luulette miten olisi käynyt, miten äkkiä siihen koukkuun olisi tartuttu? Usko tunteeseen. Se on viisaampi kuin järki tai ego tässä kohtaa. Tai oma pelkosi muutoksen seurauksista.

Halu syntyy ja tapahtuu

Minun haluni toipumiseen tuli kuultuani sairaudesta ja sen vaikutuksesta myös meihin läheisiin. Kuusi vuotta sitten totesin tilanteen. Näin jo hieman itseäni ja omaa rooliani. Aika heikko oli happi, mutta mikä SUUNNATON helpotus oli kuulla mistä on kyse, ”se” on sairaus!!! Häpeä lähti haavojaan nuoleskellen omaan koloonsa, se oli kukistettu saman tien. Tiedolla! Se on ollut suurin vapautus ja askel kohti parempaa elämää.

Halu käytännössä

Halu olla stressitön onnistui. Mitenkö? Minulla oli tavoite, johon sitouduin. Sen voimavirtana (esikoinen valmistui sähkömieheksi) oli yksinkertaisesti HALU valmistella juhlat ilolla ja nauttia koko matkasta. Ja kun kuoppia tuli, niin tutkia OMA osuus ja pitää huoli OMASTA tyyneydestä. Rakkaudella ja anteeksiannolla, hyväksymisellä. Jonkun mielestä höpöhönpöpöä, mutta SE TOIMII!! Myös hankaliin ihmissuhteisiin. Arjen energia vampyyreihin. Alkoholismiin ja läheisriippuvuuteen erinomaisesti.

Ajattelu on tässä helpompaa, ajatuksissa päättäminen. Käytäntö on kuitenkin se mikä jää usein uupumaan, ja se tuo ajatukset todeksi, muutoksen ja halun näkyväksi. Ajattelu ei siis riitä vaan tarvitsemme toimintaa tueksi. Vasta sitten muutos, toipuminen tulee osaksi elämää ja menee eteenpäin.

 KIITTÄMINEN- The Word

Juhlien jälkeen istuimme Mikan ja kuopuksen kanssa saunassa. Pohdimme päivää ja tapahtumia. Kiitin miestäni isosta, todella hirvittävän isosta työstä, mitä hän teki juhlien eteen hiki otsassa puutarhassa ja kysyin, että mistä se voima ja halu tulee. Se, jota niin paljon hänessä arvostan. Hän totesi että, kun pitää tehdä niin tehdään. Alalauteilla istunut kuopuksemme kuunteli hiljaa ja totesi sitten. ”Iskä on tottunut tekemään töitä. Se on kova tekemään töitä.”

Kiitollisuus ja rakkaus istui lämpimästi rinnan päällä. Tämä hetki, tämä elämä ei ole itsestään selvyys, voisi olla toisinkin. Sen ajatteleminen saa suunnattoman kiitolliseksi siitä avusta ja vahvoista vertaiskokemuksista mitä olemme saaneet ja nyt saamme ja meidän kuuluukin välittää eteenpäin. Toipumisen on pitänyt tulla näkyväksi käytännössä, omassa elämässä. Totta vieköön se on vaatinut myös henkistä hikeä ja kyyneleitä, mutta näihin hetkiin se kiteytyy. Kiitos.

taivas

 

Suurin rakkaus

Alkoholi on juovan alkoholistin suurin ja ainoa rakkaus. Sairaan rakkaussuhteen on alkoholistilla katkettava viinaan (olutkin on) ja meillä läheisillä kontrolliin ja ajatteluun, että matka kohti parempaa elämää voi alkaa. Mitä tehokkaammin rakkaussuhde katkeaa ja häpeä häviää, ajattelu mitä muut ajattelevat, sen vahvemmaksi HALU TOIPUA tulee. Kuka oikeasti haluaisi vanhaa paskaa takaisin, kun on saanut elämän tilalle. Elämän, joka tuntuu, maistuu, tuoksuu. Siksi HALUA on hoidettava. Koko loppuelämä ja se onkin itseensä tutustumista ja oppimista.

Halun tullessa vahvista sitä. Mieti onko se asia, jota vain odotetaan vai voitko TOIMIA, että se tulisi?

Riitta

RAKASTAN ALKOHOLISTIA – ALKOHOLISTIEN LÄHEISILLE

Hei, minun nimeni on Riitta, olen alkoholistin läheinen

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun lausuin nuo sanat ryhmässä muiden kuullen keväällä 2009. Heh. Eivät ihan tuntuneet omilta vielä silloin. Ne kuului sanoa, joten sanoin ne. Enkä vielä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, enkä myöskään sitä, miksi on tärkeää sanoa ne aina ääneen. Sen sijaan mietin mitä tekemistä minulla on tämän asian kanssa, enhän minä tässä ole ryypännyt?

Huomasin miten minua ärsytti toisten hymyilevät, lempeät ja suopean ymmärtävästi nyökyttelevät kasvot ja puhe toipumisesta, raitistumisen tuomista muutoksista. Samalla ihmettelin, että mitä helvettiä joku puhuu kukkien istuttamisesta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Miten se nyt liittyy mitenkään tähän? Voi helvetin helvetti, sisällä kiehui ja teki mieli huutaa.

Käsijarru löystyy

Mietin miten tässä näin kävi, vaikka samalla tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Oli suostuttava toipumaan. Oli nähtävä oma osuus ja otettava vastuu omasta toipumisesta. Mikan raitistuminen ei auta minua. Se oli fakta, jonka kielsin itseltäni aika pitkälle siihen asti, kunnes se ei ollut enää mahdollista. Siihen asti,  kun mies lähti toipumaan. Nyt näen asian niin, että Mikan raitistuminen antoi mahdollisuuden myös minulle toipua, loppu oli ja on itse tehtävä.

Tämä pätee myös toisin päin. Nykyään, kun läheiset kysyvät neuvoa perheen alkoholistin auttamiseksi, ohjaan heitä käynnistämään muutosta itsessään. Hakemaan apua, menemällä vaikkapa Al-Anon, AAL, Alateen-ryhmiin tai sitten hakeutumalla terapiaan. Aloittamaan muutoksen itsestä, siitä ihmisestä johon on todellisia, eikä vain kuviteltuja vaikutusmahdollisuuksia.

Muutos omassa tavassa suhtautua ja toimia tuo mukanaan positiivisia pyörteitä, joka tapauksessa omaan hyvinvointiin, mutta hyvässä lykyssä myös alkoholistin. Tästä ei kuitenkaan voi antaa takeita, joten siksi ja vain siksi on suositeltavaa keskittyä omaan terveyteen sen sijaan, että ”ymmärtämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta” siinä tulee vain pää kipeäksi ja pettymyksiä. Kuten monet meistä läheisistä tietävät.

Keep it simple

Olen onnekas, sillä itseltäni häpeän tunne lähti sen siliän tien, kun sain tietoa. Tietoa, joka meni minun ja minussa asuvan terveydenhuollon ammattilaisen kaaliin kuin metrinen halko. Tietoa, joka on loogista, tunnistettavaa ja johon oli hirvittävästi yhtymäkohtia omassa elämässäni.

Kaiken lisäksi olen sen verran putkiaivo, että rakastan selkeitä yksinkertaisia ratkaisuja. Sairauskäsitys oli tässä kohtaa sitä minulle. Se avasi uuden näkökulman, antoi välineitä ymmärtää, mahdollisuuden käsitellä. Niin, kun ei tarvinnut enää hävetä ja piilotella asiaa. Kivijalka toipumiselle oli luotu. Ihana vapauttava ajatus siitä, että alkoholismi on sairaus. Nii-in. Vapauttava.

Jos se on vaikka vain narsisti –WHAAT?!

Yeees. I know. Alkoholismi on monelle iso kynnys, myös läheisille, joten mieluummin ehdotetaan vaikkapa narsismia kuin alkoholismia, mieluummin masennusta tai jotain mikä olisi vähän… hienompaa? Jotenkin kauniimpi sairaus? Oikein totta. Mitä tahansa muuta, kunhan ei vain alkoholisti.

Itse mietin melkein kuusi vuotta sitten, ennen kuin rakas mieheni meni hoitoon, että mitä ellei se olekaan alkoholisti ja minä olen ollut väärässä. Minä olisin syyllinen ja Mika tulisi maitojunalla kotiin ja lisäksi saisin suvun ja ystävien vihat niskoilleni. Pelkäsin olleeni väärässä ja ettei ne ikävät jutut nyt niin ikäviä olleetkaan. Minä olin läheisriippuvuuteen sairastunut läheinen. Se oli sitä.

No, eipä tullut Mika maitojunalla kotiin, ei. Kaveri innostui toipumaan kuullessaan selityksen omalle tilalleen. Se on sitä, kun vastaus on vuosia nenän edessä, ei vain ole välineitä ja voimaa lähteä muuttamaan mitään. Oikealla hetkellä se vain tapahtuu. Pakottamatta. Omasta halusta.

Pakostakin kuitenkin välillä miettii, että missä helvetin kohdassa tämä suomalaisten asenne ja ymmärrys on mennyt näin metsään! Ja kuinka paljon tällä asenteella ja tiedon puutteella aiheutuu kuolemaa, inhimillistä tuskaa ja hätää, pahoinvointia ja häpeää. Kun kohtaa lapsia ja nuoria, joihin sairaus jättää jälkensä voin sanoa, että kaikenmaailman viinamainosten puolustamisliikkeet tuntuvat kyllä aikamoiselta hölynpölyltä.

Hiljaa hyvä tulee

Toipuminen on matka. Itse muistan alun temppuilun tuskailun jälkeen, miten puhuminen ääneen, toisto, rehellisyys, avoimuus ja ryhmän voima alkoivat hoitaa minua. Kun vuosi oli kulunut istuin itse nyökyttelemässä ja hymyilemässä uusille tulokkaille. Ja puhuin innokkaasti toipumisen puolesta. Ehkä vähän liiankin, mutta sekin kuuluu asiaan. Innostus on pelastus ja takaa osaltaan toipumista. Kukkien istuttamisesta en edelleenkään puhunut, mutta se ei olekaan minun juttuni.

Toipuminen rokkaa

Alkoholismi on hieno diagnoosi.  Eräs niitä harvoja sairauksia, joiden hoitamiseen ei tarvita mitään lääkkeitä. Kun se vain sellaisena nähtäisiin. Minä olen Riitta, läheinen ja rakastan raitista alkoholistia.

Tänään olen häpeilemättä ylpeä alkoholistimiehestäni ja perheestäni.

 

TIPATON TAMMIKUU – KIERTÄÄ KUIN KISSA KUUMAA PUUROA?

Juova alkoholisti ja lupaus

Meillä ei koskaan luvattu olla tammikuussa juomatta. Ei niiden kahdeksantoista vuoden tammikuiden aikana, kun mieheni oli juova alkoholisti.

Se johtui siitä, tällä tietämyksellä, että niin monena muuna kuukautena vuoden aikana oli jo luvattu olla juomatta ja monesti vielä luvattu lopettaakin juominen kokonaan. Tipattomalta tammikuulta oli vähän siis pohja poissa.

Monta kertaa vuoden aikana oli pahamieli. Asioista, tapahtuneista tilanteista. Pahaolo, joka pakotti toista tekemään jotain, sanomaan ääneen, lupaamaan muutosta itselleen ja meille läheisille. Hätä ja pelko yksin jäämisestä. Siinä kohtaa se putkahti, se lupaus. Lupaus, johon sisältyi toivo, halu uskoa. Ja kyllä minä halusin uskoa, vaikka rehellisesti sanottuna, lopputuleman tiesi. Ei tämä tähän jää. Tällä mennään tästä yli. Se tuntui fyysisestikin. Siellä missä pelko tuntuu minulla, vatsanpohjassa. Mutta hey, aikojen saatossa sen oppii vaimentamaan ja ohittaa sen. Ei kyllä pitäisi.

Lupauksen varassa mentiin. Monesti viikkoja, seitsemän päivää oli ihan lastenleikkiä. Kuukausiakin, kolme usein, kunhan ei vain työreissuun tarvinnut lähteä. Minusta, näin läheisenä ja alkoholistin vaimona, ei ollut kyse siitä, etteikö Mika olisi pystynyt olemaan juomatta. En vain koskaan ymmärtänyt miksi hän sitten joi. En ymmärtänyt, että hän oli sairas. Sairasti alkoholismia ja vielä enemmän en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mitä alkoholismi sairaus on. Mikan kannalta oleellista oli se, ettei hän tiennyt sairaudesta, ei tunnistanut sitä itsessään. Eikä hänestä pitänyt, voinut alkoholistia tulla, kun oli nähnyt, mitä se tekee perheelle omassa lapsuuden kodissaan. Eikä hän tietenkään halunnut sellaista omalle perheelleen, omaan elämäänsä. Kuka haluaisi?

Kepeyttä ja leikillisyyttä

Entä tämä 100päivääilmanviinaa sitten. Meillä ei myöskään luvattu olla #100päivääilmanviinaa, mutta hästäkit ovat tulleetkin sen jälkeen. Aamukammat sen laskemiseen, koska saa juoda –kö? Kevyttä pianon pimputusta. Haaste kuuluu #100päivää, mutta “minä voin luvata öö ehkä seitsemän päivää”. Hauskoja leikkejä ja kepeää kisailua. Miten tämä lisää ymmärrystä ja sairauden tunnistamista?

Vakava sairaus

Pistää miettimään. Nostaa surua pintaan. Yhdellekään alkoholistin lapselle pianon pimputus ei tuo helpotusta oloon. Ei pilattuihin jouluihin. Ei lupaus, vannominen ja vakuuttelu siitä, miten juominen loppuu. Halu uskoa usein on, toivo herää. Liian usein se päätyy pettymykseksi ja peloksi. Hiljaiseksi tiedoksi ja toivottomuudeksi sinne vatsanpohjaan. Sieltä se ilmoittelee sitten elämän aikana aina olemassaolostaan erilaisissa tilanteissa. Usein tunnistamattomana.

Miksi iskä aina lupaa. Miksi äiti aina lupaa. Tältä asialta me suljemme silmämme pianonpimputuksella. Mitätöimme kokemuksia, tunteita. Annammeko väärää viestiä? Se on pelottava ajatus.

Ei tarvitse olla mustavalkoinen ja ehdoton. Believe me – olen ollut. Muutama vuosi sitten, oman toipumiseni alkuvaiheissa, olin sitä mieltä, että koko maailmassa ei ole kuin yksi tapa hoitaa päihderiippuvuutta. Rakas ystäväni Eeva onkin sanonut jälkeenpäin, että piti minua ihan pimeänä. Se vaara on hurahtamisessa. Onneksi se meni ohi ja opetti. Perustyövälineet ovat sen ansiosta vahvat ja pysyvät. Ne ovat parhaimmillaan sairauden kohtaamisessa ja hoitamisessa. Koulutus ja itsensä kehittäminen, ajan seuraaminen vahvistavat niitä.

Puhetta ja kipua

Sairaudesta pitää puhua sairautena, kertoa sen oireista ja vaikutuksista, siitä miten päihderiippuvainen käyttäytyy. Miten alkoholismiin sairastuu. Minä valitsen sen mieluummin, kun on tämä kokemuskin siitä, miten homma voi toimia. Kyllä. Se otti kipeää, kun sai tietoa ja ymmärrystä asiaan tuli. Se pakotti myös minut muutokseen. Sitä ei olisi kuitenkaan koskaan tullut osallistumalla vain 100päivää tempaukseen. Toipuminen ei ole tempaus, se on jatkumo. Hyvä alkuhan tuo 100 päivää saatttaa toki olla. Riippuu miten sen ottaa. Itse uskon, että paras kivijalka toipumiselle on itsensä kohtaaminen. Se tuo mukanaan ilon, kepeyden ja naurun sitten, kun niiden aika on.

Siksi toivon, että lillukanvarsien sijaan tulisi aika, jolloin Suomessa puhutaan sairaudesta nimeltä alkoholismi. Jopa tv-ohjelmassa. Todella. Vailla äärilaitoja, miten on vain yksi tapa hoitaa vs mikä auttaa toista ei toimi toiselle. Humpsis ja taas ollaan lillukanvarsissa ja usein tuntuu, että silloin jyräävät egot ja itse asia on toissijainen juttu.

Tosin ei pidä missään nimessä unohtaa, että keskustelu herättää keskustelua. Se on tärkeää. Ja se on tuonut meidät tähän, että Suomessa varmasti puhutaan enemmän alkoholista kuin koskaan enemmin. Se on todella hyvä juttu. Tykkään, fanitan ja hastag!

Tieto toimii

Ei alkoholismisairautta voi kääriä kuitenkaan kauniiseen pakettiin. Se kun ei ole kaunis sairaus. Ei siitä pidä tehdä vitsiä, se kun ei ole vitsi. Se pitää kohdata, siitä pitää puhua. Siitä pitää saada tietoa, jotta voi tunnistaa ja lähteä hoitamaan sitä. Tieto – se toimii. Ja mikä toimii, sitä lisää. Ja rohkeutta mennä sinne, minne ei ennen olla menty, avata uusia ovia. Simppeliä!

Joskus tuntuu, että tieto tai asiasta puhuminen koetaan uhkaksi. Miksi? Ei puhe tai tieto tarkoita sitä, että pitää lopettaa juominen. Se tuo vain mahdollisuuden valita ja miettiä asiaa. Ilman tietoa on valinta vaikeaa. Noo ok. Ehkä se myös tuo asioita näkyväksi. Iholle. Ja johtaa ehkä positiiviseen muutokseen elämässäsi, vaikka juuri nyt sitä olisikin vaikea uskoa. Se on kuitenkin mahdollista ja totta. Ja sitten ei ole enää yksin.

Päivä kerrallaan

Meillä ei ole tänäkään vuona luvattu olla juomatta tammikuuta. Hyvässä vauhdissa ollaan, muutamaa raitista päivää olen saanut olla todistamassa. Tosin raittiita päiviä on takana jo monia, vuosiakin. Ja tänäänkin näyttää hyvältä. Ei ole pelkoa vatsanpohjassa. Ei minulla, eikä lapsilla.

Hyvää tipatonta tammikuuta kaikille sitä viettäville!
Lisää raittiita päiviä kaikille, joille raitis elämä on se ainoa vaihtoehto voidaksenne elää ja nauttia elämästä kaikkine väreineen.

Hyvää Vuotta 2015 ihan kaikille!

Minullako ongelma?

Miten voi auttaa ellei halua apua?

Tämän kysymyksen kuulemme usein. Yleensä kysyjänä on läheinen. Sellaisen ihmisen läheinen, jonka päihteidenkäyttö on niin sanotusti lähtenyt lapasesta.  Ai, mistä sen tietää, että käyttö on lähtenyt lapasesta. No siitä, kun tuo edellä mainittu kysymys esitetään. Monesti samaan syssyyn kysytään myös sitä, mistä tietää jonkun olevan alkoholisti tai päihderiippuvainen. Kysymykset ovat hälytyskelloja. Läheisten huoli ei herää, eivätkä nämä kysymykset, jos alkoholinkäyttö on normaalia.

Kuullessani näitä kysymyksiä, omat muistot käyvät mielessä. Miten sitä halusi ja yritti auttaa, kun toinen joi,  yritti olla juomatta ja lupasi olla juomatta. Miten sitä turhautui, toivoi, pelkäsi, suri, raivosi, vihasi, itki, oli järkevä, vetosi tunteisiin, järkeen, faktoihin. Yritti osoittaa toiselle miksi juominen ei kannata. Ei tiennyt, ettei ole kysymys siitä, etteikö alkoholisti tai päihderiippuvainen tietäisi jonkin olevan pielessä. Usein todellakin tietää hyvin, kieltää vain sen. Ei pysty muuta.

Tietämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta

Perusprobleemi on, ettei ole ongelmaa. Kieltäminen kuuluu sairauteen. Siihen betoniseinään päätä hakatessa meni minulta monta vuotta. Menee nytkin monella.

Ei voi auttaa, ellei ole tietoa, ymmärrystä sairaudesta. Eikä todellakaan voi auttaa, ellei ole avuntarvetta, halua ja motivaatioa.  Siksi auttaminen pitäisi kohdistaa ensin itseen.

Ensin on hyvä ymmärtää, millaisen sairauden kanssa on tekemisissä ja ettei “tieto” perustu myytteihin ja meillä Suomessa jo äidinmaidossa saamiimme käsityksiin ja fraaseihin päihderiippuvuudesta.

Päihderiippuvuus tulee iholle, se koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella, myönsi sitä tai ei. Johtuuko se tästä, että alkoholismin kohtaaminen luonnollisesti on vaikeaa? Siis tarkoitan tässä, että usein törmää monenmoisiin jorinoihin ja selityksiin siitä mistä sairaus johtuu ja on erilaisia ihmisiä ja mikä auttaa ketä, ei ehkä auta toista. Kierretään, kuin kissa kuumaa puuroa. Yritä nyt ryhdistäytyä ja olla kunnolla. Laita korkki kiinni.

Usein päihderiippuvaisina nähdään vain sairauden loppuvaiheessa elävät alkoholistit, narkomaanit, joissa sairaus näkyy jo ulospäin ulkonäössä, fyysisessä kunnossa ja sosiaalisessa elämässä. Ei nähdä niitä työssäkäyviä, siististi puketuvia, hyvännäköisiä, tavallisilta näyttäviä, perheellisiä, “hyvien perheiden lapsia”, päihderiipppuvuuteen sairastuneita. Ei nähdä, koska sairaus ei näy päällepäin vielä ja usein se alkaa näkyä vasta vuosien kuluttua. Tai jos nähdään niin kielletään, katsotaan muualle, kun ei tiedetä miten auttaa, mitä tehdä, ei saa sekaantua muiden asioihin.

Perheessä on kärsitty siinä vaiheessa jo kauan. Perheessä sitä ei nähdä, koska koko perhe sairastuu. Eikä ole tietoa. On häpeää, syyllisyyttä ja sitä muuta sotkua mitä alkoholismi aiheuttaa. Kuka siellä nyt pystyisi selkeästi ajattelemaan ja toimimaan?

Alkoholismi on sairaus

Päihderiippuvuus on sairaus. Siitä on lähdettävä. Siitä me lähdemme. Siitä on meillä toipuminen lähtenyt. Sekä Mikan, tänään raittiin alkoholistin, että minun Riitan läheisen. Olemme  “in recovery” ja se rakentuu tukevalle kivijalalle, sairauskäsitykselle.

Tuon kivijalan päälle tulee kaikki muu toiminta toipumismatkalla. Vastuunotto itsestä, omasta toipumisesta, sitoutuminen. Halu muuttua itse, ei muuttaa toista. Puhuminen, rehellisyys, avoimuus, luottamus. Tietoinen toisin tekeminen, uuden elämän opettelu, tilanteiden kohtaaminen ja voimavarojen löytäminen. Pelkojen kohtaaminen, itsensä voittaminen, rohkeus. Vertaistuki. Elämä.

 Hanki tietoa

Miten voi auttaa alkoholistia -kysymykseen yksi hyvä vastaus on:

Hanki tietoa, ota selvää sairaudesta ja keskity omaan hyvinvointiisi, ettet sairastu itse tai lisää. Hämmästyttävää kyllä, se auttaa enemmän myös päihderiippuvaista, kun apu ei  olekaan enää sitä mitä tilataan.

Muutos omassa suhtautumisessa tiedon ja oman toipumisen myötä auttaa läheistä näkemään paremmin, tekemään toisin. Se antaa voimaa ja rauhallisuutta, irrottaa riippuvuudesta. Se auttaa sinua ja kenties päihderiippuvaistakin. Kenties, sillä takeita ei ole. Ei mistään.

Päivä kerrallaan.