Avainsana-arkisto: oikea hetki

VITTUMAISEN PUOLISON SYNDROOMA

Paha sana tuo vittumainen, kyllä. Pahoittelut siitä, tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Liian usein sen kuitenkin kuulee alkoholistin puolison määrittelyssä, jotta voisi olla sitä ohittamatta saatikka turhaan kaunistella. Minä ainakin voin myöntää olleeni vittumainen vaimo, en vain Mikan, vaan varmasti myös puolen sukua sekä ryyppykavereiden, niiden juovan alkoholistin sen hetkisten parhaiden ystävien, mielestä. Mikä ihme se oli, että Mika joi, kun joutui tällaista akkaa sietämään!

Miten sitten rakkaasta puolisosta, jonka kanssa on koettu rakastumisen ja hekuman hetket, luvattu rakastaa myötä -ja vastoinkäymisissä, saatu lapsia ja rakennettu elämää, tulee se pahin este onnelle ja elämälle. Tapoja on monia, mutta tässä puhun vain yhdestä. Siitä, joka takuuvarmasti muuttaa sen puolison nalkuttavaksi, kontrolloivaksi, tarkkailevaksi, takakireäksi, pihtaavaksi, häpeäväksi, syyttäväksi ja onnettomaksi.

Liiallinen alkoholin käyttö, siitähän ne ensimmäiset varovaiset huomauttelut alkavat. Miksi sinun pitää juoda aina, noin paljon, noin nopeasti, joka viikonloppu, taas. Sitten tulee kertoja, että saa hävetä kumppaninsa örvellystä, pikajuontia, sammumista, oksentamista.  Aamulla puoliso ei muista mitään tai ei halua muistaa, käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tulee kertoja, että ihmettelet, miten toinen voi olla sammumispisteessä juotuaan vain muutaman kanssasi. Pian alat epäillä, että hän juo salaa, koska aina juodaan vain muutama tai viinanhajusta huolimatta ”Ei ole juonut mitään”. Ajan saatossa alat löytämään piilopulloja, täysiä tai tyhjiä. Ne voivat olla myös vedellä täytettyjä.

Joudut  tai opit olemaan juhlissa tarkkailijan roolissa, et nauti vaan olet jännittynyt, peloissasi, huolissasi. Häpeät. Lähdet aikaisemmin kotiin ja podet huonoa omaatuntoa, kun et ole hoitamassa, jos jotain sattuu. Valvot yöllä ja odotat sankarin tai sankarittaren saapumista, mietit soittoa poliisille. Itket ja kyllä, olet vihainen ja vittuuntunut. Muutos on alkanut.

Rakkaus hiipuu ja mietit kuka tuo teillä asuva ihminen on, ihminen jonka piti olla kumppanisi, jonka kanssa piti jakaa elämä. Vieras ihminen, joka nöyryyttää itseään, mutta aamulla sanoo kaiken olevan hyvin. Ei ongelmaa. Ei häpeää. Vieras ihminen, jonka mielestä koko maailma on häntä vastaan, paitsi ryyppykaverit, he jotka ”ymmärtävät” hänen valtavan pahanolonsa ja heidän mielestään juominen on täysin hallinnassa. Nuo tukijoukot.

Juominen lisääntyy ja siinä menee useampi päivä, koko viikonloppu. Elämä tuntuu pyörivän yhden ihmisen hyvänolon ja onnen ympärillä ja siinä alkoholilla on keskeinen rooli. Aika, joka vittumaisen vaimon/miehen syndrooman kehittymiseen kuluu on yksilöllinen, kuten aika, joka menee alkoholismin etenemisessä alkuvaiheesta loppuvaiheeseen.

Vittumainen on oiva sana kuvaamaan sitä, miten alkoholisti näkee puolisonsa, joka puuttuu juomiseen. Puolison, joka yrittää tulla väliin. Estää onnea ja elämästä nauttimista. Puolison, joka ei tiedä tulleensa syrjäytetyksi salarakkaan toimesta. Puolison, joka ei tiedä, että yrittäessään estää, tulee tahtomattaan pahentaneeksi tilannetta ja vahvistaneeksi suhdetta salarakkaaseen. Salarakas siksi, koska sitä ei tunnusteta.

Alkoholismi pimentää sydämen. Me läheiset seuraamme tuota pimentymistä usein vuosia keskittyen auttamaan toista, emme itseämme. Siksi myös meidän sydämemme ovat pimentymisvaarassa.

Siksi meistä tulee vittumaisia. Siinä se.

”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä”,
sanoi Kettu Pikku Prinssille.

(Antoine De Saint-Exupery; Pikku Prinssi)

 

KOLME VUOTTA – KYNNYSTÄ MATALAKSI!

Haaveesta totta

Tiistaina tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Oikeahetki aloitti toimintansa. Motto ja toiminta-ajatus oli silloin ja on edelleen, että pidetään homma yksinkertaisena. Haluamme auttaa, välittää ja olla osaltamme luomassa toipumisen polun alkuja ja tukemassa matkaa. Jonkun mielestä kliseistä, mutta ei minulle ”syntymälonkkavikaiselle”, joka jo pikkutyttönä päätin, että minusta tulee sairaanhoitaja. Sydämessä on tämä halu edelleen ja se on vain vahvistunut lukuisten kohtaamisten ja palautteiden myötä, joita olemme saaneet. Ne ovat myös syy uskoa, jatkaa, kehittää ja tehdä työtä asian eteen haasteista huolimatta.

Kohtaamisen voima

Terapeuttisen työn tärkeimmät elementit ovat aitous, rehellisyys ja elämän inhimillisyys. Teoreettinen tietopohja ja koulutus tukevat ammatillista kohtaamista, mutta tärkeintä ihmisten välillä on kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Se on tärkeämpää, kuin se mille tietoperustalle terapeutti työnsä perustaa.

Meillä marssijärjestys on tämä. Oman elämänkokemuksen hyödyntäminen terapiatyössä on voimavara ja mahdollistaa samaistumisen, vertaiskokemuksen. On helpompaa jutella ihmisen kanssa, jolla on sama kokemus. Terapeuttina itsensä ”likoon laittaminen” vaatii rohkeutta ja ehdottomasti hyvää suhdetta omaan menneisyyteen. Koulutus ja ammatillinen työote, työnohjaus sekä moni ammatillinen yhteistyö tukee tätä. Loisto yhdistelmä!

Ihmisten kohtaaminen eri elämäntilanteissa, kriisien äärellä tai muutoin muutoksen tultua väistämättömäksi, on vaikuttavaa. Nuo hetket näemme mahdollisuuksina ja uskomme niihin kätkettyyn oppiin. Tässä syy miksi iloitsemme mm. päihdeluennolle ilmaantuvista, mutta myös syy miksi välillä tulee surullinen olo, kun aistii sen valtavan kynnyksen ja häpeän mikä päihderiippuvuuteen liittyy. Monet voivat todella huonosti, perheet voivat huonosti, mutta kynnys lähteä hakemaan apua on korkea pitkään. Tähän asti se on kuitenkin ollut syy tehdä tätä työtä ja näin tulee olemaan jatkossakin.

Repivä rakkaus

Tiistaina on kolmevee-synttäriluento. Jälleen kerran avaamme tuota pelottavaa rakkaustarinaa ihmisen ja alkoholin välillä. Todellakin kyse on vahvasta rakkaudesta, joka pahimmillaan vie hengen. Kun tuo rakkaus on päässyt syttymään, puhumattakaan täydestä roihusta, jää kaikki muu sille kakkoseksi. Sen ymmärtäminen oli meille aikoinaan vaikeaa. Meillä ei ollut tietoa ja ennen kaikkea ymmärrystä, mitä on alkoholismisairaus. Juuri sairauskäsitys on kuitenkin ollut tehokkain väline ja toipumisen mahdollistaja yhdessä 12-askeleen kanssa.

Ihmisen on oltava valmis luopumaan rakkaastaan, nähtävä sen tuomat haitat ja tuhot ja koettava oma voimattomuutensa sen edessä, ennen kuin toipuminen voi alkaa. Kuka vastarakastunut uskoo ulkopuolisten varoituksia suhteesta, joka ei tee hyvää? Miksi toistuvasti pieksemisen kohteeksi joutuva uskoo kerta toisensa jälkeen selitykset, anteeksipyynnöt, hyvitykset? – Koska rakkaus on vielä niin vahva.

Ihmisen on itse löydettävä oikea hetkensä, sille tieto luo polkua. Se on alku.

Tervetuloa luennoillemme!

Lämmöllä ja kiitollisuudella, Riitta

Katso luennot tästä: Kolmeveesynttäriluento ja muu elokuun ohjelma
‪#‎häpeäheikkeneevalossa‬ ‪#‎kynnystämatalaksi‬ ‪#‎stigmaonlygrowsinthedark‬ #haeapua

RAKASTAN ALKOHOLISTIA

Hei, minun nimeni on Riitta, olen alkoholistin läheinen

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun lausuin nuo sanat ryhmässä muiden kuullen keväällä 2009. Heh. Eivät ihan tuntuneet omilta vielä silloin. Ne kuului sanoa, joten sanoin ne. Enkä vielä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, enkä myöskään sitä, miksi on tärkeää sanoa ne aina ääneen. Sen sijaan mietin mitä tekemistä minulla on tämän asian kanssa, enhän minä tässä ole ryypännyt?

Huomasin miten minua ärsytti toisten hymyilevät, lempeät ja suopean ymmärtävästi nyökyttelevät kasvot ja puhe toipumisesta, raitistumisen tuomista muutoksista. Samalla ihmettelin, että mitä helvettiä joku puhuu kukkien istuttamisesta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Miten se nyt liittyy mitenkään tähän? Voi helvetin helvetti, sisällä kiehui ja teki mieli huutaa.

Käsijarru löystyy

Mietin miten tässä näin kävi, vaikka samalla tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Oli suostuttava toipumaan. Oli nähtävä oma osuus ja otettava vastuu omasta toipumisesta. Mikan raitistuminen ei auta minua. Se oli fakta, jonka kielsin itseltäni aika pitkälle siihen asti, kunnes se ei ollut enää mahdollista. Siihen asti,  kun mies lähti toipumaan. Nyt näen asian niin, että Mikan raitistuminen antoi mahdollisuuden myös minulle toipua, loppu oli ja on itse tehtävä.

Tämä pätee myös toisin päin. Nykyään, kun läheiset kysyvät neuvoa perheen alkoholistin auttamiseksi, ohjaan heitä käynnistämään muutosta itsessään. Hakemaan apua, menemällä vaikkapa Al-Anon, AAL, Alateen-ryhmiin tai sitten hakeutumalla terapiaan. Aloittamaan muutoksen itsestä, siitä ihmisestä johon on todellisia, eikä vain kuviteltuja vaikutusmahdollisuuksia.

Muutos omassa tavassa suhtautua ja toimia tuo mukanaan positiivisia pyörteitä, joka tapauksessa omaan hyvinvointiin, mutta hyvässä lykyssä myös alkoholistin. Tästä ei kuitenkaan voi antaa takeita, joten siksi ja vain siksi on suositeltavaa keskittyä omaan terveyteen sen sijaan, että ”ymmärtämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta” siinä tulee vain pää kipeäksi ja pettymyksiä. Kuten monet meistä läheisistä tietävät.

Keep it simple

Olen onnekas, sillä itseltäni häpeän tunne lähti sen siliän tien, kun sain tietoa. Tietoa, joka meni minun ja minussa asuvan terveydenhuollon ammattilaisen kaaliin kuin metrinen halko. Tietoa, joka on loogista, tunnistettavaa ja johon oli hirvittävästi yhtymäkohtia omassa elämässäni.

Kaiken lisäksi olen sen verran putkiaivo, että rakastan selkeitä yksinkertaisia ratkaisuja. Sairauskäsitys oli tässä kohtaa sitä minulle. Se avasi uuden näkökulman, antoi välineitä ymmärtää, mahdollisuuden käsitellä. Niin, kun ei tarvinnut enää hävetä ja piilotella asiaa. Kivijalka toipumiselle oli luotu. Ihana vapauttava ajatus siitä, että alkoholismi on sairaus. Nii-in. Vapauttava.

Jos se on vaikka vain narsisti –WHAAT?!

Yeees. I know. Alkoholismi on monelle iso kynnys, myös läheisille, joten mieluummin ehdotetaan vaikkapa narsismia kuin alkoholismia, mieluummin masennusta tai jotain mikä olisi vähän… hienompaa? Jotenkin kauniimpi sairaus? Oikein totta. Mitä tahansa muuta, kunhan ei vain alkoholisti.

Itse mietin melkein kuusi vuotta sitten, ennen kuin rakas mieheni meni hoitoon, että mitä ellei se olekaan alkoholisti ja minä olen ollut väärässä. Minä olisin syyllinen ja Mika tulisi maitojunalla kotiin ja lisäksi saisin suvun ja ystävien vihat niskoilleni. Pelkäsin olleeni väärässä ja ettei ne ikävät jutut nyt niin ikäviä olleetkaan. Minä olin läheisriippuvuuteen sairastunut läheinen. Se oli sitä.

No, eipä tullut Mika maitojunalla kotiin, ei. Kaveri innostui toipumaan kuullessaan selityksen omalle tilalleen. Se on sitä, kun vastaus on vuosia nenän edessä, ei vain ole välineitä ja voimaa lähteä muuttamaan mitään. Oikealla hetkellä se vain tapahtuu. Pakottamatta. Omasta halusta.

Pakostakin kuitenkin välillä miettii, että missä helvetin kohdassa tämä suomalaisten asenne ja ymmärrys on mennyt näin metsään! Ja kuinka paljon tällä asenteella ja tiedon puutteella aiheutuu kuolemaa, inhimillistä tuskaa ja hätää, pahoinvointia ja häpeää. Kun kohtaa lapsia ja nuoria, joihin sairaus jättää jälkensä voin sanoa, että kaikenmaailman viinamainosten puolustamisliikkeet tuntuvat kyllä aikamoiselta hölynpölyltä.

Hiljaa hyvä tulee

Toipuminen on matka. Itse muistan alun temppuilun tuskailun jälkeen, miten puhuminen ääneen, toisto, rehellisyys, avoimuus ja ryhmän voima alkoivat hoitaa minua. Kun vuosi oli kulunut istuin itse nyökyttelemässä ja hymyilemässä uusille tulokkaille. Ja puhuin innokkaasti toipumisen puolesta. Ehkä vähän liiankin, mutta sekin kuuluu asiaan. Innostus on pelastus ja takaa osaltaan toipumista. Kukkien istuttamisesta en edelleenkään puhunut, mutta se ei olekaan minun juttuni.

Toipuminen rokkaa

Alkoholismi on hieno diagnoosi.  Eräs niitä harvoja sairauksia, joiden hoitamiseen ei tarvita mitään lääkkeitä. Kun se vain sellaisena nähtäisiin. Minä olen Riitta, läheinen ja rakastan raitista alkoholistia.

Tänään häpeilemättä ylpeä alkoholisti miehestäni ja perheestäni.

 

KYLMÄÄ KYYTIÄ ENNEN LOPUN ALKUA – VAI SITTENKIN ELÄMÄN ALKUA?

Alkoholisti on tullut kotiin

Minua oksettaa. Vatsassa vääntää ja kylmää. Olen ihan helvetin väsynyt esittämään mitään. Yhtään mitään. Olen väsynyt muutenkin, unet ovat jääneet vähäisiksi, muun muassa koska yöllä lasten nukkuessa olen istunut pihalla tupakalla ja murehtinut… paska ollut itsesäälissä ja miettinyt kurjaa elämääni. Itkettää ja vituttaa.

Isäntä on kotiutunut työmatkalta edellisenä iltana ja olemme sopineet menevämme kylään sukulaisiin. Luvassa siis päivällinen hienossa seurassa, perhetapaaminen. Yhdessäoloa, joka tässä kohtaa tuo minulle vastustamattoman halun kirkua, huutaa, potkia.

Itsesäälin olemus

Sanon vielä sängyssä mäskiä pois nukkuvalle ja itsesäälissä kieriskelevälle miehelle, jotta pian pitää lähteä. Se taitaa odottaa minulta kylmiä kääreitä, Buranaa, empatiaa ja ymmärrystä sille miten tässä taas näin kävi. Nii-in. En tiedä, miten tässä on käynyt näin 18 vuotta, en kerta kaikkiaan tiedä, eikä ihan hirveästi kiinnostakaan tietää. Minussa ei tunnu miltään tuota ihmistä kohtaan. Ei mitään.

Mies huikkaa perääni, että on miettinyt että olisi parempi varmaan, jos kuolisi. Pysähdyn. Käännyn ja kysyn, jotta oletko miettinyt tapaa, jolla haluaisit kuolla. Kuulemma rekan eteen ajaminen on tullut mieleen ja siihen totean, että on kyllä syytä harkita toista tapaa. Sellaista, missä ei vahingoita toisia ihmisiä.

Turha, jätkä, enää yrittää kerätä minkäänlaisia säälipisteitä minulta. Voi sinua raukkaa, kova lapsuus, paljon töitä, sterssiä, väsymystä, seksinpuutetta, monta miellytettävää asiakasta, vaativa vittumainen akka ja yksi paska taloprojekti. Ja se, ettei kukaan arvosta kaikkia sinun ylhäisyytesi uhrauksia ja sitä miten hieno, hyvä, kiltti, luova, taiteellinen, kaikkesi antava sinä olet. Kyllä siihen on pitänyt näiden vuosien aikana juoda. Ihan sama. Nouse ylös ja siivoa sotkus.

Hyvittely, anteeks, anteeks

Vessan tasolla on hajuvesi, laatumerkki suoraan Sloveniasta, sekä kaulakoru laatuboksissa sekin. Minua inhottaa. Siinä se kiteytyy se meidän onni. Materia, hyvittely, anteeksipyynnöt. Ei jumalauta rakkautta voi ostaa, ei onnea, ei aitoutta ja rehellisyyttä, ei hyvääoloa.

Kulissit kunnossa?

Istumme muutaman tunnin kuluttua kylässä. Syömme hyvää ruokaa ja kaikki hymyilevät. Miten minusta vain tuntuu oudolta. Ihan, kuin jotenkin olisi pientä takakireyttä ilmassa. Se tunne, kun tiedät, että on asioita mistä ei puhuta, mutta sitten joskus jälkeenpäin kuulee kuinka on murehdittu, surtu ja oltu huolissaan. Sitä ei vain koskaan sanota ääneen. Sitä apua tarttis sillon kun tarttis. Se ei lohduta yhtään kuulla kuinka helvetisti joku on murehtinut ja aina tiennyt kun jokin on vialla. Noup.

Istun pöydän ääressä ja näen sieluni silmin miten nousen seisomaan ja sanon rauhallisella äänellä, jotta tässä pöydässä istuu nyt alkoholisti perheineen. Niin, kyllä tämä mallikansalainen, komea yrittäjä mieheni, joka ei vielä lainkaan näytä alkoholistilta on alkoholisti. Hän on juuri viime yönä kotiutunut viikon työmatkalta Sloveniasta, jossa on ryypännyt koko viikon. Ja muuten tätä meidän elämämme on ollut viimeiset kymmen vuotta, jotta nyt suut suppuun siitä miten hieno perhe me olemme tai miten ihana isä meillä on.

Kehupuheet ja yleinen keskustelu jatkuu. Minä siirryn pois pöydästä ja menen nurkan taakse. Kaksoiselämä on raskasta. Pahinta mitä tiedän. Se on valehtelua.

Oikea hetki yllättää

Kotona normaali jäätävä tunnelma laskeutuu takaisin paikoilleen. Jotakin kummaa kuitenkin on ilmassa. Odotusta?

Sitten. Pahaolo nousee. Se voimistuu itkuksi. Ei minulla vaan miehellä. Sitten kuulen koko tarinan tai ainakin siltä osin siihen asti kuin se on tarpeen. Sitä pelottaa. Se on tarpeen. Mies ottaa puhelimen käteen, soittaa töihin, kertoo tilanteen. Minä en tee mitään. Katson vierestä ja näen, tiedän että nyt tapahtuu jotain. Nyt todella.

Menen taas nurkan taakse. Hypin ilosta ja huudan ilosta. Salaa. Äänettömästi. Vielä on liian aikaista näyttää sitä.

Muutos lähti. Sillä tiellä ollaan.

Minullako ongelma?

Miten voi auttaa ellei halua apua?

Tämän kysymyksen kuulemme usein. Yleensä kysyjänä on läheinen. Sellaisen ihmisen läheinen, jonka päihteidenkäyttö on niin sanotusti lähtenyt lapasesta.  Ai, mistä sen tietää, että käyttö on lähtenyt lapasesta. No siitä, kun tuo edellä mainittu kysymys esitetään. Monesti samaan syssyyn kysytään myös sitä, mistä tietää jonkun olevan alkoholisti tai päihderiippuvainen. Kysymykset ovat hälytyskelloja. Läheisten huoli ei herää, eivätkä nämä kysymykset, jos alkoholinkäyttö on normaalia.

Kuullessani näitä kysymyksiä, omat muistot käyvät mielessä. Miten sitä halusi ja yritti auttaa, kun toinen joi,  yritti olla juomatta ja lupasi olla juomatta. Miten sitä turhautui, toivoi, pelkäsi, suri, raivosi, vihasi, itki, oli järkevä, vetosi tunteisiin, järkeen, faktoihin. Yritti osoittaa toiselle miksi juominen ei kannata. Ei tiennyt, ettei ole kysymys siitä, etteikö alkoholisti tai päihderiippuvainen tietäisi jonkin olevan pielessä. Usein todellakin tietää hyvin, kieltää vain sen. Ei pysty muuta.

Tietämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta

Perusprobleemi on, ettei ole ongelmaa. Kieltäminen kuuluu sairauteen. Siihen betoniseinään päätä hakatessa meni minulta monta vuotta. Menee nytkin monella.

Ei voi auttaa, ellei ole tietoa, ymmärrystä sairaudesta. Eikä todellakaan voi auttaa, ellei ole avuntarvetta, halua ja motivaatioa.  Siksi auttaminen pitäisi kohdistaa ensin itseen.

Ensin on hyvä ymmärtää, millaisen sairauden kanssa on tekemisissä ja ettei ”tieto” perustu myytteihin ja meillä Suomessa jo äidinmaidossa saamiimme käsityksiin ja fraaseihin päihderiippuvuudesta.

Päihderiippuvuus tulee iholle, se koskettaa jokaista suomalaista tavalla tai toisella, myönsi sitä tai ei. Johtuuko se tästä, että alkoholismin kohtaaminen luonnollisesti on vaikeaa? Siis tarkoitan tässä, että usein törmää monenmoisiin jorinoihin ja selityksiin siitä mistä sairaus johtuu ja on erilaisia ihmisiä ja mikä auttaa ketä, ei ehkä auta toista. Kierretään, kuin kissa kuumaa puuroa. Yritä nyt ryhdistäytyä ja olla kunnolla. Laita korkki kiinni.

Usein päihderiippuvaisina nähdään vain sairauden loppuvaiheessa elävät alkoholistit, narkomaanit, joissa sairaus näkyy jo ulospäin ulkonäössä, fyysisessä kunnossa ja sosiaalisessa elämässä. Ei nähdä niitä työssäkäyviä, siististi puketuvia, hyvännäköisiä, tavallisilta näyttäviä, perheellisiä, ”hyvien perheiden lapsia”, päihderiipppuvuuteen sairastuneita. Ei nähdä, koska sairaus ei näy päällepäin vielä ja usein se alkaa näkyä vasta vuosien kuluttua. Tai jos nähdään niin kielletään, katsotaan muualle, kun ei tiedetä miten auttaa, mitä tehdä, ei saa sekaantua muiden asioihin.

Perheessä on kärsitty siinä vaiheessa jo kauan. Perheessä sitä ei nähdä, koska koko perhe sairastuu. Eikä ole tietoa. On häpeää, syyllisyyttä ja sitä muuta sotkua mitä alkoholismi aiheuttaa. Kuka siellä nyt pystyisi selkeästi ajattelemaan ja toimimaan?

Alkoholismi on sairaus

Päihderiippuvuus on sairaus. Siitä on lähdettävä. Siitä me lähdemme. Siitä on meillä toipuminen lähtenyt. Sekä Mikan, tänään raittiin alkoholistin, että minun Riitan läheisen. Olemme  ”in recovery” ja se rakentuu tukevalle kivijalalle, sairauskäsitykselle.

Tuon kivijalan päälle tulee kaikki muu toiminta toipumismatkalla. Vastuunotto itsestä, omasta toipumisesta, sitoutuminen. Halu muuttua itse, ei muuttaa toista. Puhuminen, rehellisyys, avoimuus, luottamus. Tietoinen toisin tekeminen, uuden elämän opettelu, tilanteiden kohtaaminen ja voimavarojen löytäminen. Pelkojen kohtaaminen, itsensä voittaminen, rohkeus. Vertaistuki. Elämä.

 Hanki tietoa

Miten voi auttaa alkoholistia -kysymykseen yksi hyvä vastaus on:

Hanki tietoa, ota selvää sairaudesta ja keskity omaan hyvinvointiisi, ettet sairastu itse tai lisää. Hämmästyttävää kyllä, se auttaa enemmän myös päihderiippuvaista, kun apu ei  olekaan enää sitä mitä tilataan.

Muutos omassa suhtautumisessa tiedon ja oman toipumisen myötä auttaa läheistä näkemään paremmin, tekemään toisin. Se antaa voimaa ja rauhallisuutta, irrottaa riippuvuudesta. Se auttaa sinua ja kenties päihderiippuvaistakin. Kenties, sillä takeita ei ole. Ei mistään.

Päivä kerrallaan.

Ehkäisevä päihdetyö

Ennaltaehkäisevän päihdetyön luennot ja koulutukset

Tieto ja tunnistaminen on vahva vastalääke riippuvuussairaudelle. Ennaltaehkäisevä päihdetyöhön sijoittaminen on kustannustehokasta. Jos ennaltaehkäisevään työhön satsataan, tarvitaan päihdehoitoa ja ruumisarkkujakin vähemmän.

Meiltä tietopainotteiset, konkreettiset ja elämänmakuiset ennaltaehkäisevän päihdetyön luennot ja koulutukset oppilaille, vanhemmille, opettajille, yrityksille ja yhteisöille kaikkialle Suomeen.  Teemoina riippuvuuden tunnistaminen, kehittyminen, oireet ja seuraukset, kokemuksella ja ammattitaidolla.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.

Päihdeinfoa Kauhajoen kaseille  4.5.2018 yhteistyöenergialla Riitta Koivula Oikeahetki / Occi Rantala Päihdehoitokeskus Maivita Oy

Päihdeinfoa Kauhajoen yseille 26.04.2018 / Riitta Koivula, Oikeahetki

Suupohjan päihdeilta 03.10.2017. Mukana Petri Kankaanpää ja Riitta Koivula, Oikeahetki
Hyvä fiilis. -Kuva Kauhajoen nuorisopalvelut
Hyvä fiilis. -Kuva Kauhajoen nuorisopalvelut