Avainsana-arkisto: päihderiippuvuus

Toukokuussa Vaasan startti, luennot, päihdehoito ja muu ohjelma

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Päihderiippuvuus on aivosairaus vai vanhemmuuden puutetta?

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt. 

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

Toukokuussa luennoimme ja järjestämme avoimet ovet seuraavasti:

KAUHAJOKI

Ti 08.05 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Riitta

Ti 22.05 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 9.5 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 8.5 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

Ti 22.5 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri.  Luennolla mukana myös Oikeahetki-avopäihdehoidon käynyt naistoipuja kertomassa sairaudestaan, hoidosta ja toipumisesta.

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 9.5 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu. Toukokuussa tarjoamme kakkukahvit Vaasan toimipisteen avautumisen kunniaksi, ilmoittauduthan siis:

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

AVOIMET OVET VAASASSA 26.5 ja 30.5

Toukokuussa tarjoamme kakkukahvit ja  avoimet ovet:

La 26.5 klo 10-15

Ke 30.5 klo 10-15

Päivien aikataulu ja ohjelma tässä. 

Klo 10.-10.30    Toimintainfo ja tiimin esittely

Klo 10.30-11.30 Keskustelua ja kakkukahvittelua

Klo11.30 -12.30 Toimintainfo ja tiimin esittely

Klo12-13            Keskustelua ja kakkukahvittelua

Klo 13- 14.30     Toimintainfo / Kokemuksia hoidosta, Oikeahetki avopäihdehoidon käynyt kertoo.

Klo14.30 -15      Kakkukahvit ja päivä päättyy.

Lämpimästi tervetuloa.

Tiedustelut:

Riitta 0400-466225 

riitta.koivula@oikeahetki.fi

Nina 0504658401

nina.jacobsson@oikeahetki.fi

Tule tutustumaan, kysymään päihdeasioista ja päihdehoidostamme tai ihan muuten vaan viettämään mukava hetki kansamme ja nauttimaan kakkukahvit.

 

KILJUTONKKA KAINALOSSA- SAVET HOUSUISSA

Tämä otsikko on todellista arkea monen alkoholistin elämässä. Yleinen harhaluulo, että alkoholisti on puistonpenkillä oleva puliukko, on klisee. Alkoholisti saattaa olla naapurisi, työnantajasi, rakas läheisesi tai jopa sinua hoitava hoitoalan ammattilainen.
Omalla kohdallani elämä oli juoppokämpissä juomista, kaltaisteni joukossa kiljutonkka kainalossa ja savet sekä kuset housuissa olemista, mutta ei se menoa haitannut. Tämä kuulostaa siltä, mitä kukaan ei voi ymmärtää, eikä uskoa, mutta tämmöistä saa aikaan sairaus nimeltä alkoholismi.

Tämä oli minulle työssäkäyvälle, perheenisälle arkea vuosikymmenet. Sinne minä kaipasin ja halusin kaltaisteni joukkoon, missä kukaan ei moralisoinut juomistani. Näissä porukoissa ei todellakaan nautittu vaan juominen oli pakon sanelemaa ja välillä tahdon vastaista. Juomista siksi, että olisi päässyt pois siitä helvetillisestä ahdistuksesta, joka todellisuudessa kerta toisensa jälkeen syveni ja ajoi minua syvemmälle ahdinkoon ja itsetuhoon.

Sairaus laittaa alkoholistin/päihderiippuvaisen juomaan ja hakeutumaan kaltaistensa joukkoon ja tekemään asioita, jotka ovat täysin oman moraalikäsityksen vastaisia. Näin ei tarvitsisi olla. Kun saamme päihderiippuvaisen tarpeeksi ajoissa hoitoon, saamaan apua ei tilanne mene yhtä pitkälle kuin minulla, eikä sen pidä mennä. Minä pääsin hoitoon viime hetkellä, sinä tai läheisesi voi ja kannattaa havahtua enemmin. Ja alkaa toimia.
Uskomme vahvasti ja tiedämme, että päihderiippuvuuden tulokselliseen hoitoon tarvitaan aina kokemusasiantuntijoita ja hoitoa, jossa koko perhe otetaan huomioon. Kokemuksella suosittelen hakemaan apua tällaisista hoitotahoista -ja laitoksista, jotka ovat erikoistuneet päihderiippuvuuden hoitoon, jossa sovelletaan minnesota-mallia ja 12-askeleen toipumisohjelmaa. Oikeahetki on eräs näistä.

Itse olen saanut elää pian kahdeksan vuotta raitista elämää ja se aika on ollut elämäni onnellisinta. Unohtamatta sitä, että yhdellä ryypyllä saisin kaiken vanhan kurjuuden takaisin, siitä minun on oltava tietoinen. Eli kohtuukäyttö ei ole mun juttu, eikä sitä voi tarjota alkoholistille tai muulle päihderiippuvaiselle vaihtoehtona.

Terkuin,
Petri Kankaanpää, vertaisohjaaja Oikeahetki, Maalahti.

Ex toivoton tapaus.

LOKAKUUN ÄLÄ JÄÄ YKSIN -PÄIHDE-JA LÄHEISLUENNOT JA TAPAHTUMAT

LAIHIA 

To 12.10.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  /

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Nuorisoseura Laihia, Alkiontie 6 ja avopäihdehoidon startti  pe 13.10.2017  os: Långtået 5, Maalahti

VAASA 

YHTEISTYÖLUENTO 10.10.2017

21618002_1684589308265624_8435295067420559970_n

To 26.10 .2017  ÄLÄ JÄÄ YKSIN puheilta Vaasassa -Läheisriippuvuus ja toipuminen   

FB_kasvo_8298

Riitta Koivula

Mitä on luvassa? Ilta puhetta läheisriippuvuudesta, päihderiippuvuuden vaikutuksista perheeseen, läheisiin. Miten läheisriippuvuus puhkeaa, mitä se oikeastaan on, miten se etenee? Läheisriippuvuuden oireet ja tunnistaminen ja tuo tärkeä, mutta vähän puhuttu läheisen toipuminen. Miten läheinen voi toipua ja miksi pitäisi toipua?
Tule kuuntelemaan puhetta, pohdintaa, vakavaa ja havahduttavaa, unohtamatta huumoria. Puhe pulppuaa toki oman toipumiskokemuksen siivittämänä, mutta myös vankalla ammattilaisen näkökulmalla ja kokemuksella. 

Ilta osoitteessa: Vaasan setlementtiyhdistys ry, Kapteeninkatu 39,  65100 Vaasa. Ovimaksu 10€/hlö

 

YHTEISTYÖLUENTO 26.10.2017

21765178_1687871471270741_1023530920876723178_n

Ti 31.10.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  /

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Vaasan setlementtiyhdistys ry, Kapteeninkatu 39 ja avopäihdehoidon startti  ke 01.11.2017  os: Långtået 5, Maalahti

KAUHAJOKI 

TI 31.10.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento 

FB_kasvo_8415

Mika Koivula

Luennot  ja avopäihdehoidon startit 1.11. samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä tai sähköisesti tästä tapahtuma -sivujemme kautta: Oikeahetki -tapahtumat

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

TULOSSA MARRASKUUSSA -ILMOITTAUDU 31.10 MENNESSÄ tästä:  Ilmoittautuminen realiteettiterapian koulutukseenTiedosto_000

HUOM! VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPV 31.10.

 

RAHOITUS JA OSAMAKSU – MAKSA HOITO / KOULUTUS SINULLE SOPIVISSA OSISSA: Lue lisää rahoituksesta

 

 TULE MUKAAN! -ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

 

 

VÄSY NÄYTELMÄÄN?

”Sellainen isänpäivä kuin on isä.” (tai äiti)

En muista yhtään isänpäivää omasta lapsuudestani, tokkopa sitä vietettiinkään, mutta muistan, kun sanoin nuo sanat työmatkalta (lue ryyppyretkeltä) kotiutuneelle miehelleni, lasten isälle. Muistan sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden, turhautumisen. Muistan tunteen sanoessani, muistan että tarkoitukseni oli havahduttaa, herättää, konkretisoida. Olin kuullut lausahduksen vuosia aikaisemmin ystävältäni, joka oli kuullut sen ystävältään, joka oli käyttänyt samaa lausetta. Muistan miten tuo lause jäi mieleeni, varastoin sen, tiesin heti sen olevan käyttökelpoinen väline. Ja niin se tuli se hetki. Yksi väsymisen hetki, eräs monista.

Muistan myös sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden millä suhtauduin omaan isääni murrosikäisenä. Vihasin, koin epäoikeudenmukaisuutta, kyseenalaistin. Uhmasin, itsestäni en ollut huolissani, äidistäni kyllä. Olin 14v ja siinä vaiheessa jo muutamankin yön valvonut ja sillivoileipiä valmistellut odotellessani ryyppäämisen loppumista.

Isän kuollessa olin 15v, enkä tuntenut surua, sellaista surua, kuin olisi kuulunut tuntea. Tajusin, että nyt asiat muuttuvat, enää ei tarvinnut jännittää äkkipikaisuutta, pelätä. Jonkun mielestä tämä kuulostaa kylmältä, sitä se ei kuitenkaan ole, vaan todellista elämää monelle läheiselle, joka ei rohkene sanoa ääneen tuntemuksiaan päihderiippuvaisen läheisen kuolemasta ja usein myös siihen liittyvistä toiveista. Eivät nämä ajatukset kenestäkään pahaa ihmistä tee, ne ovat inhimillisiä ja hyväksyttäviä. Mikäli näitä tunteita on, kertoo se vain asianomaisen pahoinvoinnista. Ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät aiheuta kenenkään kuolemaa, vaikka tätäkin moni pelkää ja potee syyllisyyttä. Näiden ajatuksien jakaminen voi olla toipumisen alku, mahdollisuus keskusteluun siitä mikä on vialla, mahdollisuus saada apua.

Monesti myös läheiset jakavat tämän ajatuksen potilaalle päihdehoitomme perhepäivässä. Siellä kun tunteilla ja ajatuksilla on lupa näkyä, niiden on tultava näkyviksi, että toipuminen voi alkaa. Uskoisitteko, että useimmin kuulemamme sanat perhepäivän päätteeksi ovat: toivo, helpotus, vapautunut, sai puhua. Ja vain sillä, että ihmiset kohtaavat ja kertovat miltä tuntuu. Ne ovat upeita hetkiä.

Eräs päihdeperheen tuhoavin ominaisuus on salailu, kulissien ylläpitäminen. Esittäminen, että kaikki on hyvin. Näytelmä, joka jatkuu vuosia usein jo lapsuudesta lähtien. Rakennetaan illuusiota siitä, miten pahoinvoinnin keskellä ollaan hyvinvoivia, tehdään asioita, käydään töissä, lapsia syntyy. Tämä näkyy ulospäin ja paljolti tämä tehdään ulkoisista syistä ja häpeästä johtuen.

Ihan hirveitä olivat ne ”tilanteet päällä”- tilanteet, jolloin vaikka mentiin sukulaisiin juhlimaan ja hymykalvo piti vetää kasvoille. Sen kanssa vielä pärjäsi, mutta sitten piti jo hieman pinnistellä, kun alettiin vaikkapa ylistämään puolisoa erinomaisena isänä. Puolisoa, joka oli juuri tullut ryyppyreissulta. Se pinnallinen keskustelu, jossa oikeasti ei puhuta mitään, joka rakentuu vain pelastamaan vaivautunut tilanne. Siirtämään huomio muualle. Ja voi taivas miten taitavia päihdeperheissä ollaankaan tässä!

Ympäristön paine luo usein tilan, jossa me läheiset usein vaikenemme ja sen sijaan, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tunteillemme, alamme elää kuten ajattelemme, että meidän odotetaan elävän. Sanomaan asiat kuten muille on mukavaa ja sitten käymme hiljaista sotaa sisällä, rikomme itseämme vastaan. Sillä valitettavan usein törmää siihen, että tukijat kaikkoavat kun todella tarvitset tukea. Varsinkin, jos he kokevat asian itselleen vaikeaksi, loukkaantuvat syystä tai toisesta, mennään liian iholle. Tämäkin on inhimillistä ja normaalia, mutta parempi aitous ja rehellisyys, kuin vääriin syihin perustuva välittäminen ja ”auttaminen”. Elä ja anna elää.

Päihdeperheessä on tyypillistä, ettei osata selvittää asioita, puhuta oikeasti, ei olla avoimia ja rehellisiä. Nyt joku saattaa sanoa, että kyllä meillä puhutaan ja selvitetään, mutta onko kyse tulipalojen sammuttelusta vai niiden asioiden tekemisestä, jotka eivät mahdollista tilanteen jatkumista? Keskitytäänkö oikeisiin asioihin vai kriisinhallintaan? Kielletäänkö se, mikä on. Nostetaanko näytelmän päähenkilö jalustalle, pelastetaan? Tarvitseeko päähenkilömme pelastamista? Ohitetaanko vaikeat kohdat, nauretaan, kun pitäisi itkeä. Ollaanko näytelmässä, joka opettaa ihmisen elämään elämää, jossa ei saa kasvaa itseksensä, tulla itseksensä. Tämä on näytelmä, joka opettaa vaikenemaan ja luo lukkoja syvälle sieluun. Näytelmä, joka rakentaa ihmiselle vankilan.

Toipumisen myötä olen käsittänyt ja huomannut miten oma muutos vaikuttaa itseeni ja muihin, se kun alkaa nähdä ja puhua eritavalla. Toipumisen myötä olen myös alkanut nähdä oman lapsuuteni erisilmin, omin silmin. Olen uskaltanut olla itselleni rehellinen siinä mitä se oli ja mitä tunsin ja koin. Millainen oli se pikku-Riitta ja mihin lapsuuden pelko, syyllisyys, vihamielisyys vaikutti. Kyllä, se muokkasi minua. En osannut rakastaa tai hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen, vaan hyväksyntää oli haettava ja paljon muuta.

Ei turhaan sanota, että läheiset sairastuvat yhtä pahoin kuin päihderiippuvaiset. Niin se on. Tänään tiedän sen omasta polustani, toipumiseni kautta, mutta myös toistuvasti, jatkuvasti kohdatessani ja hoitaessani läheisiä. Tunnekylmyys tulee jossain vaiheessa, et tunnista tunteita, ei iloa, ei rakkautta, ei surua. Jossain vaiheessa ei enää surra ihmisen takia vaan sen kuvitelman mitä olisi voinut olla, eikä enää pysty päästämään irti, irrottautumaan, hellittämään ja luovuttamaan. Silloin on sairastunut läheisriippuvuuteen.

Näytelmä on päättynyt, verhot ovat sulkeutuneet. Onnellisesta lopusta en tiedä, mutta ainakin omalta osaltani itseni näköinen elämä. Elämä, joka on mahdollistanut ymmärtämisen, anteeksiannon itselle, menneisyyden hyväksymisen ja suonut luvan päästä irti sellaisesta mikä ei tee hyvää ja janota sitä mikä tekee; Itsetuntemusta, vastuunottoa, keskeneräisyyttä. Rehellisyyttä ja avoimuutta.
Pyrkimystä rakastaa ja ajatella myötätuntoisesti kaikista ja kaikesta. Itsestä on toki hyvä aloittaa. Pyrkimystä.

Ja muistaa aina, ettei mikään ei tapahdu syyttä, kaikella on tarkoitus. Ihan kaikella.
Hyvää aitoa isänpäivää. Sellaista kuin sen juuri tänään kuuluu olla.

SEKSIKÄS RYYNÄÄMINEN -TYLSÄ TOIPUMINEN?

Sieltä se mun vittumainen akka nyt tuli, huudahti Mika läheisluennolla perjantaina mennessäni sinne esittäytymään. Arveletko reaktioitani? Yleisön reaktioita? Reaktio oli naurunremakka. Mikäs siinä totuudessa ja toki Mika lisäsi perään, miten kummallista se on, että raitistumisen jälkeen siitä vittumaisesta akasta tuli ihan rakastettava vaimo. On hieno kuulla miehensä sanovan noin ja on ihan hyvä kuulla totuus myös siitä, miten hän oikeasti ajatteli juovana aikana. Se on ollut hyväksyttävä ja ymmärrettävä. Tällä kokemuksella se on myös erittäin loogista. Päihderiippuvuuden, alkoholismin sekä läheisriippuvuuden ymmärtämisen ja tunnistamisen avulla se on myös helpompaa, mutta yhtä lailla on ollut hyväksyttävä ja nähtävä itsensä läheisenä, läheisriippuvuuteen sairastuneena.

Toipumisen ja hyväksymisen myötä minä myös tiedän olleeni vittumainen, kaiken sen kaiken muun lisäksi. Minkä kaiken? No, sen kaiken millainen minusta oli tullut vuosien saatossa jo lapsuudessa opittujen selviytymis–ja käyttäytymismallien myötä. Itse voin tunnistaa sairastuneeni jo lapsuudessa, mutta usein sairastuminen läheisriippuvuuteen voi tapahtua missä elämänvaiheessa tahansa.

Minä en tuntenut itseäni, en tiennyt kuka olin, hain hyväksyntää ja suoritin. Olin epävarma, mielestäni mikään ei riittänyt, kulissit ja ulkoiset asiat olivat tärkeitä. Pelkäsin auktoriteetteja, nostelin ihmisiä jalustalle ja he kaikki olivat minua parempia viisaampia. Halusin olla kuten siskoni ja veljeni, koin itseni mitättömäksi heidän rinnallaan, tunsin ulkopuolisuutta. Ja kun jalustat sitten keikahtelivat, olin pettynyt ja vihainen.

Odotin kiitosta ja kun sain sitä, en osannut ottaa sitä vastaan, tuntui tyhjältä. Mikään ei täyttänyt rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kuppia, ei mikään. Ja koko ajan elin elämää eteenpäin, kävin koulua, välillä masenteli, juhlin kavereiden kanssa viikonloppuisin, tein typeryyksiä. Opiskelin, halusin sairaanhoitajaksi – hoitoala, kuinkas muuten. Tapasimme Mikan kanssa ja siitä lähti yhteinen taival. Oppipolku elämään ja itsensä löytämiseen.

Läheisriippuvuuteen sairastumiseen tarvitaan, että joku elämäsi osa on toimimaton, usein puhutaan toimimattomasta perheestä. Lapsi on avuton, mikäli lapsuuden perhe on toimimaton, syystä tai toisesta, joita voivat olla alkoholismi tai muu päihderiippuvuus, narsismi, masennus, läheisriippuvuus, suvun /perheen tragediat jne. Läheisriippuvuudessa on mielenkiintoista se, ettei myöskään aikuisuus sinällään suojaa siltä ja tästä ovat todisteena lukuisat puolisot ja perheen isät ja äidit, joiden lapsi on sairastunut päihderiippuvuuteen.

Läheisriippuvuuteen voi siis sairastua kuka vain, ellei perusta ole kunnossa. Väitän, että vaikka olisikin, ei kukaan vanhempi ole immuuni lapsen sairastumiselle, eikä kukaan ihminen ole immuuni toistuvalle henkiselle, psyykkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle kaltoinkohtelulle, jonka päihderiippuvuus tuo mukanaan. Ei kukaan, sillä läheisriippuvuus on sitkeä, vahva ja tuhoisa tauti. Usein kuulee ihmisten kokemuksia, siitä miten on otettu ero ja jätetty puoliso tai tehty irrottautumista lapsesta, mutta samat asiat toistuvat, olo ei kohennu, voidaan huonosti, tilalle tulee uutta toimimattomuutta.

Läheisten toipuminen ei ole menneisyydessä elämistä, katkeria kommentteja lapsuudesta tai nykyhetkestä. Se ei ole puolison haukkumista ja valittamista. Toipuminen on itsensä hoitamista, hyväksymistä ja vahvistumista, se on ajatusmyllyn, tuon läheisille niin tunnusomaisen oireen, hiljenemistä. Se on elämäniloa, turvaa, anteeksiantoa. Toipuminen on työtä oman hyvinvoinnin eteen, vanhasta irtipäästämistä. Toipumisessa peili käännetään itseen ja puhutaan vähemmän toisesta. Huomattavasti vähemmän ja kun puhutaan niin sävy muuttuu.

Nykyään Suomessa keskustellaan paljon päihderiippuvuuden hoidosta ja sen kehittämisestä. Samoin keskustelu alkoholin, kohtuukäytön ja alkoholistien toipumisen ympärillä on kiitettävää. Samaan aikaan tämä korostaa sitä miten läheisten hoidosta, hoitoon pääsystä ja ohjaamisesta tuskin kuulee sanaakaan, puhumattakaan toipumiskokemuksista ja niiden jakamisesta. Missä ne ovat? Miten läheiset huomioidaan keskusteluissa? Selviytymistarinat, jotka tuovat oksennuksen kurkkuun ja saavat ihmiset kauhistelemaan ja pitämään selviytymistä urotekona ovat hittejä, mutta miten on alkoholistin aikuisen lapsen tarinan kanssa? Vaikkapa nuoren naisen, joka on tunnistanut oireet itsessään, voi huonosti, haluaa muutosta. Ei niin raflaavaa, mutta sitäkin vaikuttavampaa. Toipumista, vapautumista omaan elämään, ei muiden. Eikö näitäkin tarinoita olisi hyvä tulla lisää ja kuulla? Tarinoita toipumisesta, siitä miten onnistuit siinä?

Läheisten ääni on edelleen aivan liian vaimea, vaikka meitä on enemmän. Miten läheinen saa hoitoa, maksusitoumuksen, ohjausta Suomessa? Miten usein törmää tilanteeseen, että läheisen toipuminen katsotaan ykköseksi ja sitten vasta päihderiippuvaisen, joka on erittäin suositeltava tilanne erityisesti silloin, kun päihderiippuvainen ei ole valmis hoitoon. Tätä ajatusta tai mahdollisuutta monet tapaamistani ihmisistä eivät ole edes kuulleet. Läheisen lähtiessä hoitamaan itseään mahdollistuu myös päihderiippuvaisen havahtuminen.

Päihderiippuvuus ja läheisriippuvuus ovat helvetillisiä sairauksia, joiden hyväksymisessä ja tunnistamisessa sairaudeksi meillä on Suomessa vielä töitä tehtävänä. Näiden sairauksien tunnistamiseen ja hoitoon panostamisella on varmaa, että säästyy rahaa, puhumattakaan hyvinvoinnin lisääntymisestä ja toipumistarinoiden vahvistumisesta. Eikä kumpikaan ole parempi toistaan.

Toipumistarinoissa on voimaa. Niiden myötä vittumainen akkakin muuttuu rakastettavaksi vaimoksi.

LOKAKUUN LÄHEISILTA KAUHAJOELLA 27.10.2016. Tule mukaan.

20161027-ilta-laheisille-copy_01

KOHTUUKÄYTÖN TAPPAVA ILLUUSIO

Meillä usko ihmiseen on arvo, perusta hoidolle. Jokaisen ovenavauksen ja kynnyksen ylityksen kohdalla on läsnä ilo toisen puolesta, läheisen tai potilaan. Me emme ajattele, että raitistuminen on vaikeaa, me varomme toivottomuutta, se on uhka toipumiselle ja elämänilolle. Me tiedämme olevamme tekemisissä pirullisen sairauden kanssa, jonka hoitamisessa tarvitaan tehokkaita välineitä, tietoa, omaa kokemusta, kohtaamisen ja läsnäolon taitoja. Rehellistä ja suoraa puhetta, iloa, välittämistä. Rohkeutta kohdata ihminen ja kertoa se ei niin miellyttävä totuus.

Puhun ihmiseen uskomisesta ja sen tärkeydestä. Kohtuukäyttö ei ole sitä, eikä se myöskään hoidossamme ole vaihtoehto. Oikeahetki-avopäihdehoidon tavoite on päihteettömyys, raittius ja toipuminen. Tästä tavoitteesta emme tingi. Kohtuukäyttöön ei tarvita hoitoa, sitä ovat kaikki potilaat kokeilleet usein toistuvasti ennen meille hakeutumista ja yhtä monesti siinä epäonnistuneet. Ihan ilman hoitoakin.

Hoitomme keskeinen ajatus on tarjota jotain uutta, rohkeasti. Ratkaisukeskeisesti ajatellen sitä, mikä ei toimi ei kannata jatkaa, vaan lisää sitä mikä toimii. Siksi me emme yritä saada vanhaa toimimatonta mallia toimimaan käärittynä pumpuliin, emme vahvista illuusiota siitä mikä ei ole mahdollista. Tarjoamme hoitoa sellaisena kuin se pitää tarjota. Me kohtaamme potilaan rehellisesti ja tiedolla, omalla kokemuksella.

Tieto ja ymmärrys sairaudesta luo pohjan toivolle, kokemus vahvistaa toivoa. Kohdatuksi tulemisen kokemus toimii kannustimena, rohkaisuna sille, että potilas antaa itselleen mahdollisuuden kokeilla jotain muuta. Riippuvuusajattelun muuttamisessa eräs tärkeimpiä asioita on vahvistaa ihmisen uskoa omiin voimavaroihinsa, kykyihin ja taitoihin. Uskoa ihmiseen ja antaa välineitä. Kohtuukäyttö on uskonmenetys, hetkellinen illuusio siitä, että voi olla kuten muutkin. Melkein, vaikka tietää, ettei se ole niin. Toivottomuuden kurkistus. Kohtuukäyttö suositus on sairauden etenemisen mahdollistamista.

Tiistain A-studio – voiko juoposta tulla kohtuukäyttäjä, katsellessa olin hämmentynyt. Pelotti ajatella niitä riippuvuusajattelun sokkeloissa olevia ihmisiä, joille puhe pilleristä on pelastus. Todella pelottavaa puhetta.  Mahdollisuus oppia käyttämään alkoholia normaalisti on ”pillerihoidon” lupaus. Joku viisas on sanonut, että meidän on oltava tarkkoja sanoissamme ja sanottaessa raittiuden olevan vaikea saavuttaa, tulee siitä riippuvaisen mielessä vahvistettu totuus liian helposti. Samoin kuin helppo ratkaisu on pelastus ja samalla tuomio. Surullista puhetta, surullinen ohjelma.

Toivon herääminen on ihana asia, kunhan se herää toipumiseen. Kohtuukäyttömahdollisuuteen kohdistuessaan toivon herääminen tuntuu petokselta. Sekä potilasta, että läheisiä kohtaan. Työotteena se olisi turhauttava, muutoksen mahdollisuutta väheksyvä, ihmisen kykyjä ja voimavaroja väheksyvä. Siksi meillä Oikeahetki-hoidossa toipuminen on jatkumo, joka alkaa sairauteen perehtymällä, tunnistamisella ja hyväksymisellä. Ihan ensiksi vaikkapa sillä, että suostuu kokeilemaan jotain IHAN muuta. Jatkumo, joka jatkuu riippuvuussairauden seurausten näkemisellä, itsetunnon vahvistumisella, häpeän heikkenemisellä, vastuun ottamisella itsestä ja muista. Hyväksyminen. Anteeksianto. Rakkaus.

On hyvä, että on monenlaisia vaihtoehtoja. Kyllä. Itse olen ja tiedän koko perheemme olevan kiitollinen siitä, että aikanaan saimme tietoa sellaisena kuin se on. A-studiota katsellessa olin kiitollinen myös siitä, että emme osuneet kohtuukäyttöhoitoon. Tänään toipuneessa ja raittiissa perheessä kahdeksatta vuotta, se on tulos, joka näkyy kuudessa ihmisessä ja uskonpa monessa muussakin.

Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä omasta toipumiskokemuksesta, osaamisesta ja ammatillisuudesta käsin nimenomaan täysraittiuteen ja ennen kaikkea toipumisen mahdollisuuteen uskoen. Muu ei olisi vaihtoehto, sillä kohtuukäyttöä potilaalle tarjotessani tuntisin valehtelevani, toimivani eettisesti väärin. Uskon nimittäin, että hoidon tehtävä on tehdä asiat näkyväksi sellaisena kuin ne ovat, ei sellaisina kuin potilaan korvaan olisi mukava.  Ja tämän on oltava keskeinen osa päihdetyön osaamista myös tulevaisuuden Suomessa. Selvästi meillä on töitä tehtävänä, että yhä useampi taho uskaltaa lähteä oikeasti hoitamaan päihderiippuvuutta, sillä riippuvuusajattelun tunteva ja toipumiskeskeinen hoitotaho ei näin voi toimia.

Jo 30-luvulla kirjoitetussa 12-askeleen perusoppaassa on kohtuukäytön mahdottomuus alkoholismiin sairastuneen kohdalla todettu:

Meistä useimpien on ollut vaikea myöntää, että olemme alkoholisteja. Kukaan ei mielellään pidä itseään ruumiillisesti ja henkisesti toisenlaisena kuin muut. Eipä siis ihme, että olemme yrittäneet lukemattomia kertoja turhaan todistaa, että osaamme juoda niin kuin muut ihmiset. Jokainen epänormaalisti alkoholia käyttävä pitää visusti kiinni siitä, että jonakin päivänä, jotenkin hän pystyy saamaan juomisensa kuriin ja nauttimaan siitä. Tämä harhakäsitys on hämmästyttävän sinnikäs. Monet kulkevat tämän käsityksen vallassa hulluuden ja kuoleman porteille saakka.
-Nimettömät Alkoholistit s.54 –

Tämä teksti ja kirja olisi syytä kaikkien päihderiippuvuussairautta hoitavien tahojen lukea. Vähintään tämä pätkä siitä. Polkupyörää ei tarvitsee keksiä uudelleen.

Siispä Oikeahetki- vinkki numero yksi hoitopaikan valintaan: Etsi paikka, joka uskoo toipumiseen ja sinuun, silloin sinulla on tutkitusti paremmat mahdollisuudet. Valitse se paikka, joka haastaa sinua älä sitä minne riippuvuusajattelusi ohjaisi.
Kohtuukäyttö ei ole alkoholismia sairastavan hoito.

Lue myös tämä:
Alkoholista luopuminen helpompaa kuin käytön vähentäminen

MIKSI ISÄ EI VOI JUODA

Istumme aamupalaa syömässä ja yhtäkkiä nuorin tyttäremme Aliina kysyy isältään miksi hän ei voi juoda yhtään, mitä tapahtuisi, jos isänsä joisi. Mika katsoo Aliinaa tovin ja sanoo.” Kerran sanoin eräälle, joka tarjosi yhtä olutta, etten ehdi nyt, ei ole aikaa viikkoa juomiselle.”

Mika myös kertoo faktat siitä, miten elimistö alkaisi vaatia lisää ja olo tulisi hankalaksi. Faktat siitä miten tärkeää toipuvalle, raittiille alkoholistille on välttää kaikkea keskushermostoon vaikuttavaa, olipa sitten kyse miten pienestä määrästä alkoholia hyvänsä. Mika kertoo myös siitä miten siskonsa luona vieraillessaan Lidl-kakussa oli maistunut alkoholi ensimmäisestä lusikallisesta ja pakkauksen luettuaan olivat todenneet siinä olevan 1,8% alkoholia. Jäi kakku syömättä.

Ei lusikallinen vahingossa kakkutilanteissa sitä tarkoita, että suinpäin kauppaan tai Alkoon rynnistäisi, mutta tietoisesti sen tehtyään on riski suuri, että jossain vaiheessa paluu entiseen on edessä. Ensin käyttäytymisen ja ajatusten muuttumisena, kärsimättömyytenä, tuona tuttuna ylivoimaisuutena ja isona egona, erilaisuuden ja selitysten palaamisena ja sitten jossain vaiheessa voisi jo alkaa kokeilemaan kohtuukäyttöä. Ensin lasillinen hyvässä seurassa. Vaarallinen valinta. Hengenvaarallinen. Siksi työssämme ja perheessämme ollaan ehdottomia sen ensimmäisen ryypyn suhteen, tietoisen sellaisen.

Syömme edelleen aamupalaa ja keskustelu jatkuu. Aliina ei käsitä, miten se voi olla mahdollista, ihmettelee ajatusta, että isä olisi humalassa viikon tai useamman päivän, ettei pystyisi lopettamaan. Hän ei muista sellaista aikaa, ei ole muistijälkiä.

Monella muulla lapsella on, moni muu lapsi elää tänäkin sunnuntaina erilaista aamupalahetkeä. Tätä me emme saa, emmekä voi unohtaa. Kuten emme sitäkään, että monessa muussa perheessä juomisen väitetään olevan vielä hallinnassa, kun kyse on vain viikonlopusta, vaikka tilanne päihderiippuvuuden arvioinnissa olisikin kaikkea muuta.

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei suuttumus ja turhautuminen valtaa mieltä hetkittäin seuratessa puhetta holhousyhteiskunnasta ja siitä miten Alkon monopoli pitää purkaa ja viinit saada ruokakauppaan ja kaikki muukin mahdollinen liemi vain sen nimissä, että elämme holhousyhteiskunnassa ja kaiken pitää olla vapaata.

Mikäs siinä, päihdehoitoa tarjoavana tahona voisin sanoa, että näin varmistetaan meille töitä. Putkiaivoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta se olisi niin, mutta on mahdotonta olla puoltamassa löysennyksiä, kun näkee, kokee ja tuntee ne tuhot, mitä alkoholi niin monelle perheelle Suomessa aiheuttaa. Kun on kokenut sen omassa elämässä. Kun on nähnyt pelon ja tuskan, hädän ja huolen päihdeperheen lapsen puhuessa vanhemmalleen. Kun on kuullut puhuttelevan hiljaisuuden ja nähnyt hartioitten hytkymisen ja kyynelten valumisen. Äänettömästi. Tämä on päihdehoitomme läheispäivien todellisuusterapiaa. Joka kerta.

Vapautusten ja höllennysten sijaan on keskityttävä parantamaan hoitoonpääsyä ja mahdollisuuksia, potilaan oikeuksia. On keskityttävä lähtemään hoitamaan syytä ja seurauksia ei vain vähentämään haittoja. On keskityttävä hoidon laadun ja tulosten tarkkailuun, koko perheen hyvinvoinnin lisäämisen ollessa mittarina.

Ehdottomasti on keskityttävä näkemään päihderiippuvuus koko perheen sairautena, jota sairastaa noin 10% suomalaisista. (8%miehistä ja 2%naisista lähde: Duodecim Alkoholiriippuvuus) Jokainen voi helposti tuosta laskea sen vaikutukset läheisiin, vaikkapa jokaiselle riippuvaiselle 5-10 läheistä. Tässä valossa on ihmeellistä miten äänekkäin puhe keskittyy alkoholin saatavuuden löysentämiseen tai rajoituksiin ja samaan hengenvetoon puhutaan siitä miten perhe on tärkeä, lasten hyvinvointi on ykkösasia.

Nykyisellä alkoholilailla ja hoidolla Suomen tilastot kuolleisuuden valossa, ovat surullista katsottavaa, joten olisiko nyt uutta lakia pohtiessa syytä myös olla rohkea ja puhua sairaudesta.

Vanha sanonta kuuluu, kun kumartaa jonnekin, pyllistää toiseen suuntaan. Kuningas alkoholille kumartaminen on vaarallista. Kannattaisi ainakin miettiä eräs kärkihanke, päihdehoidon kehittäminen, että systeemi olisi valmis ottamaan vastaan sinne tästä kaikesta vapaamielisyydestä tipahtavat. Että meillä olisi kattava, tehokas, hoitopolku ja hoitoonohjaus, jossa sairauden tunnistamiseen on jokaisella suomalaisella välineet. Että meillä olisi yhteiskunta jonka tunnustaa sairauden ja haluaa olla tekemässä työtä turhien kuolemien vähentämiseksi, perheiden ja lasten auttamiseksi sekä toipumisen lisäämiseksi. Että meillä on hoito, jossa toipumiskeskeisen päihdehoidon laatukriteerit toteutuvat, niihin pyritään, kehitetään ja ne ovat yhteisenä nimittäjänä päihderiippuvuuksien hoidossa.

Aamupalaa lopetellessa toteamme, ettei Aliina ole vielä ollut päihdeluennolla, koulussa on kyllä ollut jotain puhetta päihteistä, mutta sairaudesta ei ole puhuttu. Haastamme 13-vuotiastamme tulemaan kuulolle, emme kuule vastaväitteitä. Nuorimmaisemme Aaron 11v ilmoittaa, että minä tulen myös, vaikken juoppo olekaan.

Sunnuntaiterveisin,

Riitta Koivula
Psykoterapeutti

 

 

Oikeahetki päihdeluento Kauhajoki 5.3.2016 klo 18-21 /Riitta Katso lisää Oikeahetki ohjelma huhtikuussa  

19.-20.04.2016 LASTENSUOJELUPÄIVÄT TAMPERE  Riitta luennoimassa ke 20.4 päivillä aiheesta Kodin päihdeongelmien vaikutukset lapseen ja niiden tunnistaminen.
 

Työpaikan hoitoonohjaus -portti toipumiseen

Olin vasta Seinäjoella järjestetyssä johtamiskoulutuksessa. Päivän päätteeksi luennoi juristi joka työskentelee Seinäjoen keskussairaalassa hallinnon puolella johtotehtävissä. Hän kertoi, kuinka Seinäjoen keskussairaalassa päihtyneenä työpaikalle tullut henkilö erotetaan välittömästi virasta. Ei väliä, vaikka henkilö olisi tehnyt ansiokkaan, vuosia kestäneen uran vailla rikkeitä. Ei väliä, vaikka kyseessä olisi ammattitaitoinen ja pidetty  työyhteisön jäsen. Ei väliä, vaikka kyseinen henkilö olisi yksinhuoltaja, jolla olisi lapset hoidettavana. Ei työntekijän kuulemista, ei hoitoonohjausta, ei  uutta mahdollisuutta. Kysyin luennoitsijalta, että eikö olisi asianmukaista, että kyseiselle henkilölle järjestettäisiin hoitoonohjaus ja mahdollisuus palata työelämään?Eikö ole laitonta vain irtisanoa työntekijä? Luennoitsija nauroi ivallisesti kysyen, haluaisinko esimerkiksi juopuneen lääkärin hoitavan itseäni?

Annoin asian olla, mutta se jäi  pyörimään päähäni päivän päätteeksi. Syykin oli selvä. Katsoin asiaa tämän päihdeongelmaisen työntekijän näkökulmasta. Näin siinä itseni, se olin minä. Minä olin kahdeksan vuotta sitten se juopunut lääkäri töissä hoitamassa potilaita. Se oli vain yksi päivä. Yksi päivä liikaa, yksi anteeksiantamaton päivä. Työ oli ollut se viimeinen asia, joka minua kannatteli päihdenhuuruisessa elämässäni. Elämässä, jonka tunnelin päästä oli valo aikaa sitten kadonnut. Olin juonut avioliittoni. Olin juonut sekä fyysisen että psyykkisen terveyteni. Olin kadottanut itseni päihteisiin. Minä en ollut enää minä. Rakastin kuitenkin yhä edelleen työtäni ja olin siinä hyvä.

Halusin auttaa potilaitani ja pitää itseni kiinni niin sanotussa normaalielämässä. Mitä huonommin meni, sitä enemmän tein töitä. Lopulta harkintakykyni petti. En jaksanut enään välittää mistään. Menin humalassa töihin ja jäin kiinni. Muistan järkyttyneet työkaverini. Epäusko valtasi työyhteisöni. Kuinka asiallinen, työnsä hoitanut, pidetty lääkäri voi tulla humalassa töihin? Minut poistettiin työpaikalta välittömästi. Seuraavana päivänä esimieheni puhutteli minua tiukkaan sävyyn. Myönsin tapahtuneen, myönsin olevani alkoholisti.

Jos häpeään voisi kuolla, en olisi enään elossa. Olin varma, että urani lääkärinä ja elämäni ylipäätään päättyisi, mutta ei. Elämä jatkui, enkä saanut potkuja. Minut ohjattiin hoitoon. Vaikka itse en sillä hetkellä uskonut itseeni, esimieheni näki surkean alkoholisti-minäni taakse. Hän näki toivon ja antoi minulle mahdollisuuden toipumiseen. Elämäni kamalin päivä kääntyi päiväksi, joka pelasti henkeni. Voitte uskoa, että se ei hetkeen tuntunut siltä, mutta nykyään koen sen niin. Siitä alkoi uusi elämä. Vuosien  päihdehelvetti päättyi. Kuntouduin reilussa kuukaudessa takaisin työkykyiseksi, veroja maksavaksi, raittiiksi kansalaiseksi.

Haluaisinko kännisen lääkärin tai hoitajan hoidettavaksi? En todellakaan. Tulisiko päihderiippuvaiselle työntekijälle antaa mahdollisuus toipua asianmukaisessa hoidossa? Kyllä, ehdottomasti. Päihderiippuvuus on sairaus, josta voi toipua. Ilman hoitoa se tosin ei
juuri koskaan onnistu, vain erittäin harvoin. Kuten missä tahansa muussakin sairaudessa, on oikeanlainen hoito toipumisessa avainasemassa.

Alkoholi on merkittävä työikäisten ihmisten kuolemien aiheuttaja Suomessa, puhumattakaan sen kansanterveydellisestä merkityksestä. On myös faktaa, että kyseiseen sairauteen on vaikea puuttua varhaisessa vaiheessa. Kun päihteiden käytön haitat alkavat näkyä töissä, ollaan jo varsin pitkälle edenneessä vaiheessa päihderiippuvuudessa. Päihderiippuvuus on diagnosoitu sairaudeksi, mutta silti edelleenkään sitä ei katsota aiheellisiksi hoitaa kuten sairautta. Mielipuolinen, itsekäs ja tunnekylmä käyttäytyminen on sairautta, ei osa ihmisen perusluonnetta.

Edelleenkin päihderiippuvuus nähdään usein luonteenheikkoutena ja omana valintana. Toisaalta ymmärrän sen. Aktiivisesta päihderiippuvuudessa kärsivä käyttäytyy vastenmielisesti. Tarve saada päihdettä ajaa kaiken edelle – myös perheen. Hän on kuitenkin sairas kuten useinmiten myös hänen läheisensä. Hän on jonkun lapsi, jonkun isä, jonkun äiti, jonkun puoliso. Hän ja hänen perheensä tarvitsevat apua.

Mitä asialle voitaisiin tehdä? Auttaisiko asenteen muutokset, että puhuttaisiin sairaudesta sairauksien joukossa? Auttaisiko asianmukainen hoitoonohjaus, jota noudetattaisiin jokaisessa työpaikassa? Auttaisiko annettu mahdollisuus? Inhimillinen kohtelu, jossa nähtäisiin ihminen päihderiippuvuuden takana? Itseni kohdalla vastaus on kyllä. Enkä ole mikään poikkeava alkoholisti.

Tajuan olleeni todella onnekas saadessani kriittisellä hetkellä oikeanlaista hoitoa. Kyse kun ei vaan pitäisi olla onnesta, vaan jokaisen päihderiippuvaisen ja heidän läheisensä oikeudesta saada asianmukaista apua – edes kerran elämässä.

Oikeahetki Ky

Katso myös: Oikeahetki ohjelma huhtikuussa

ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKAS

ILKKA-lehti /Mielipide19.07.2015 ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKASPOHJALAINEN -lehti/ Mielipide 20.07.2015

Kohtuukäytön, ravintoloiden aukioloaikojen ja verovapaan viinantuonnin puolesta puhuva ääni on Suomessa ponnekas. Hätä iskee, jos rakkaan saatavuuteen puututaan. Suomalaisten oikeutta ostaa, juhlia ja tuoda alkoholia vaikkapa Virosta puolustetaan kiivaasti. Tämä kertoo osaltaan, miten tärkeä ja perinteikäs asia alkoholi Suomessa on.

Alkoholismisairauden tunnistamisen ja hoidon kanssa noilla asioilla ei ole juurikaan tekemistä. Enemmänkin ne kertovat tiedonpuutteesta ja pelosta, jotka usein kulkevat käsi kädessä.

Kohtuullisen kunnianhimoton päihdehuoltolakimme keskittyy ennaltaehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen, ei sairauden hoitoon. Osasyynä se on varmasti myös sille, että alkoholismi on ainoa sairaus, jonka hoidosta päätetään sosiaalipuolella. Alkoholismi diagnoosi ei myöskään yksinään kelpaa Kelalle sairausloman ja päivärahan perusteeksi.
Ensimmäinen askel meille suomalaisille olisi muuttaa tämä tilanne. Päätöksenteon signaalia tarvitaan. Samoin se tarkoittaa myös terveydenhuollon koulutuksen kehittämistä, sillä perustyö tehdään perusterveydenhuollossa.

Väitämme, että tietoperusta ja välineet, millä päihderiippuvaisia kohdataan ja hoidetaan, ovat täysin riittämättömät.

Yleisen tietouden ja hyväksymisen, sekä ennen kaikkea hoitoon pääsyn helpottaminen ja nopeuttaminen kaipaavat toimenpiteitä.

Läheisten mahdollisuus saada hoitoa itselleen on julkisella puolella lähes täysin vaiettu asia. Alkoholismia hoidettaessa on hoitoa tarjottava koko perheelle. Jos laki velvoittaa tarjoamaan hoitoa, miksi sitä on niin vähän ja miksi sitä on niin mahdottoman hankala saada? Minkä muun kroonisen sairauden kohdalla raha päättää potilaan puolesta?

Alkoholismin hyväksyminen sairaudeksi ei tarkoita alkoholinkäytön tuomitsemista. Hyväksyminen, syyllisyyden ja häpeäleiman heikkeneminen tarkoittaa hoitomahdollisuutta heille, jotka avuntarpeen itsestään tunnistavat ja haluavat apua. Se tarkoittaa sitä, ettei päihdeperheissä tarvitse hävetä ja rakentaa kulisseja, yrittää olla kuten muutkin. Se tarkoittaa sairauden erottamista terveydestä.

Suomessa kuollaan alkoholiperäisiin syihin ja perheissä voidaan huonosti. Tässä taloustilanteessa ja näillä säästöillä tulevat vuodet eivät näytä ruusuisilta. Salarakas voi kuitenkin hyvin, siitä tulee paljon tuloja valtiolle. Tosin menot taitavat olla isommat.

Kulttuuri muuttuu kyllä, siihen on luotettava. Reilu parikymmentä vuotta sitten diabeetikolle suositeltiin viiden kilon painonpudotusta ennen elämäntapakurssia. Nyt se tuntuu uskomattomalta. Alkoholisteilta vaaditaan hoitomotivaation todisteeksi päihteetöntä aikaa. Alkoholismissa kuitenkin ongelman ydin on juuri siinä juomisessa. Tuntuu nytkin uskomattomalta.

Muutos tarvitsee yhteistyötä, avoimuutta ja rohkeutta. Se kaipaa myönteistä viestiä päättäjiltämme.

Häpeä vähenee, kun asiat tehdään näkyväksi.

Riitta Koivula
psykoterapeutti, sairaanhoitaja, toipunut läheinen Kauhajoki

Satu Korkiavuori
lääkäri, toipunut alkoholisti Ylistaro

Mika Koivula
toipunut alkoholisti Kauhajoki

PERSE EDELLÄ PUUHUN – ehkäisevää päihdetyötä päihdeperheessä

Kenet sinä tekisit onnelliseksi juomalla vähemmän?

Menetetty onnellisuus

Mikä on vähemmän, mitä on vähemmän? Jos juomisen tai muun päihteenkäytön takia on onnellisuus menetetty, ei vähemmän juominen enää auta. Sillä ei siinä tilanteessa tehdä ketään onnelliseksi. Ei onnistu. Lupauksia  on kuultu liikaa, pettymykseen päättyneitä yrityksiä on ollut liikaa. Tässä kohtaa kaikki, paitsi hän, jonka pitäisi nähdä ja tietää, jo tietävät, ettei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lopettaa kokonaan. Näin tietävät ne lapset ja puolisot, perheet, joissa on vähennetty ja yritetty juoda vähemmän.

Miten ne ajatukset muuttuvat

Minulla ne ajatukset muuttuivat mieheni raitistumisen myötä ja sen myötä, kun sain tietoa päihderiippuvuussairaudesta, alkoholismista, sen puhkeamiseen vaikuttavista tekijöistä, perinnöllisyydestä ja sairauden luonteesta.

Ihan tosissaan voin kertoa ajatelleeni myönteisesti alaikäisten juomisesta, kun esikoinen oli pikkuvesseli. Ajattelin, että parempi on itse hakea  juomat,  kun tulee siihen ikään. Sitten ainakin tiedän mitä juo ja miten paljon ja mistä on viinaksensa saanut, ettei miltään tuntemattomilta trokareilta tai hampuuseilta niitä hommaa. Näin ajattelin. Pidin alkoholin käyttöä turvallisena. Huhheijaa. Mikä kupla ja tiedonpuute. Mainittava on, että olin jo sairaanhoitajakin tuolloin. Aina vain pahempi juttu. Kyllä sitä nyt alan ammattilainen tietää, miten lapsia estetään alkoholisoitumasta.  Plaa plaa plaa. Paradoksi siitä, mitä voit, pystyt ja kykenet kontrolloimaan. Tietämällä mitä ne juovat???

Ei minusta tule alkoholistia

Perheessämme oli juova alkoholisti jo tuolloin. Mieheni. Oli ollut jo monta vuotta ja homma oli koko ajan siinä nenäni edessä. En vain tuntenut sairautta, vaikka niin sanotusti haitat hieman jo näkyivätkin. Toisin sanoen kärsin siitä jo tuolloin ja miehenikin kärsi. Lapsetkin tiesivät, että jokin on pielessä, mutta ei ollut tietoa mitä tarkoittaa alkoholismi, mitä tarkoittaa riippuvuus. Mitä helvettiä se oikein on?

Ei Mikasta pitänyt tietenkään alkoholistia tulla, kun oli ottanut opikseen lapsuuden perheestä, eikä taatusti halunnut tulla isänsä kaltaiseksi. Ketä sitä sitten uskoo, ellei omaa miestään.

Ei pitänyt tulla, eikä halunnut tulla alkoholistiksi, mutta oli jo.

Asiat niin kuin ne ovat

Toipumisen, tiedon, sairauskäsityksen ja kokemuksen myötä voin sanoa, että suhtautuminen alkoholiin perheessämme on muuttunut. Ei tarkoita sitä, ettäkö olisimme raittiusfanaatikkoja ja puhumassa kieltolain puolesta. Ei tokikaan. Me vain pidämme kiinni Suomen laista. Se kun kieltää alkoholituotteiden myymisen, välittämisen ja tarjoilun alaikäisille siis alle 18vuotialle.

Ja sitten kerromme riskit, vaaranmerkit. Kerromme sen faktan, että mitä nuorempana aloittaa sen suurempi riski sairastua päihderiippuvuuteen.  Puhumme asioista ja ilmaisemme mielipiteemme. Niin yksinkertaista.

Se on bye, bye ystävyydelle lasten kanssa ja tervetuloa raaka vastuullinen vanhemmuus. Vanhemmuus, joka suojaa lasta, näyttää esimerkkiä. Vanhemmuus, jossa lapsen arvostus tulee jälkijunassa, toivottavasti. Kenties vasta sitten kun lapsilla on omia lapsia. Se riski on otettava kun on henki kyseessä. Vanhemman yksi tehtävä on tehdä lapsen elämä hankalaksi ja päihdeasioissa on oiva tilaisuus harjoitella sitä. Kyllä ne sen kestävät. Siis lapset. Kestävät he päihdehelvettiäkin, pikku rajoittaminen on ihan lastenleikkiä.

Tieto lisää vastuuta

Perehdyin karmivaan alkoholismisairauteen  vuosia vain päätä seinään hakkaamalla.  Nyt viimeisten vuosien aikana olen perehtynyt,  mieheni raitistumisen ja toipumisen sekä oman toipumisen ja opiskeluiden kautta, hieman viisaammin. En mitenkään pysty enää kuvittelemaan olevani se mahdollistaja, joka tarjoilee lapselleen hitaan ja tuskaisen matkan kohti ennenaikaista kuolemaa. Tiedän, tunnen ja olen nähnyt sekä kokenut voimallisesti myös omassa elämässäni, mitä päihderiippuvuus tekee ihmiselle ja läheisille.

Elämä jää elämättä. Tuhoaa.

Minä teen sut onnelliseksi

Mieheni on tehnyt itsensä onnelliseksi lopettamalla juomisen, raitistumalla. Hän on tehnyt myös perheensä onnelliseksi lopettamalla juomisen. Vähentäminen ei olisi riittänyt siihen. Vähentäminen ei enää riitä kun sairaus on puhjennut. Ei ihan oikeasti, sellaisilla ihmisillä, joilla on kemiallinen riippuvuus, alkoholisteilla ja muilla päihderiippuvaisilla. Sellaisilla ihmisillä, joiden perheet voivat huonosti ja homma lähtee lapasesta. Se vain on fakta.
Ei vain ole oikein, että vanhemmat suhtautuvat suopeasti päihdekokeiluihin. Uskon sen johtuvan tiedon puutteesta, sillä kun saa tietää, että monet alkoholistit ovat sairastuneet murrosikäisenä siitä ekasta” vain olutta” –kännistä, ei siihen voi suhtautua suopeasti. Vai voiko? Jos se olisi sinun lapsesi?

Kun aikuiset laittavat viinapullon kuvia profiilikuvikseen mietin tätä kaikkea. Hätä viinan puolesta? Olisiko mitään tärkeämpää kuin viina?
Ei menisi enää perse edellä puuhun. Tehdään itsemme, toisemme ja lapsemme onnelliseksi puhumalla päihteettömyyden, aitouden, tunteiden, kokemisen ja elämän puolesta. Hankkimalla tietoa.

Pitkäperjantain ajatuksia

”Kyllähän minä olen ihan sitä mieltä että se on sairaus, mutta itseaiheutettu/ valinta/tahdonlujuuden puutetta yms jne. ”

Onko teille tuttu lausahdus? Jossain useista variaatioistaan?

Samahan tuo Suomessakin, kuin linkissä olevassa kirjoituksessa. Juuri tämä kaipaa uusia tuulia myös meillä, jotta päihderiippuvuuden hoitaminen kehittyisi ja ihmiset saisivat hoitoa sairauteensa, perheet mahdollisuuden toipua. Siinä ei enää vain verotus- ja aukiolo rajoitukset riitä. Josko ovat riittäneetkään ikinä.

Pitäisi alkaa nähdä päihderiippuvuus kroonisen aivosairautena.

Miksiköhän se on NIIN vaikeaa täällä Suomessa? Varmaan ainakin koska alkoholi on suomalaisille ”rakas” asia niin päättäjille, kuin kaikille muillekin ammatti -ja ihmisryhmille. VAI? Ja ovathan riskikulutusrajammekin korkeammalla kuin muualla maailmassa. Voimme siis juoda enemmään ”turvallisesti” alkoholia kuin ihmiset muissa maissa! Ajatella!

Suomalaisillahan on tunnetusti kova viinapää, tosin mistään hauskapidosta tai tyylikkäästä juhlimisesta ei voi puhua. Nimittäin, jos on esimerkiksi lomamatkallaan seurannut lastenhoitoalalla työskentelevää keski-ikäistä naisihmistä, joka örveltää yhä enenevässä määrin mitä pidemmälle loma etenee. Aamusta iltaan. Noissa tilanteissa on syytä miettiä mistä on kyse. Sairaudesta vai kuten niin usein kuulee rentoutumisesta ja hauskanpidosta.

Ja esimerkkejähän vastaavista tilanteista riittää.

Kamalaa katseltavaa, surullista. Siinä näkyy sairauden koko olemus. Ja useinhan sitä sitten vain myötähävetään tai heitetään rennosti huumoriksi.
”Meni vähän lujaa,pikkasen läks lapasesta.”
Ja ainahan voi ajatella, ettei mulla sentään vielä asiat noin huonosti ole?

Fyysinen sairaus, joka syö ihmisen. Vie elämän ja vaikuttaa jokaisella elämän osa-alueella fyysisellä,psyykkisellä, henkisellä, sosiaalisella. Näivettää hitaasti ja imaisee helposti lähipiirin mukaansa. Ja majailee usein lähempänä kuin uskallamme nähdä. Myöntää.
Kieltäminen.

Se että päihderiippuvuutta, alkoholismia pidetään moraalisena ongelmana tai ihmisen valintana saatikka tahdonlujuuden puutteena tappaa ihmisiä. Ennenaikaisesti.

Välitä ja puutu. Katso ja näe.

Hyvää pääsiäistä! (joka on muuten Alkon parhaimpia sesonkeja Suomessa)

”We know you are sick… but why have you made such a bad moral choice?
Such is the “logic” by which addicts are branded with the red hot “A” of stigma, and by which our response to addiction is as dysfunctional and damaging as the disease itself.”