Avainsana-arkisto: perhe

Heinä- ja elokuun päihdeinfot

Heinä-ja elokuun päihdehoitoinfot ja hoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 17.7  klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Riitta

Ti 7.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Carita

Ti 21.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Mika

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 18.7, ke 8.8 ja ke 22.8 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 24.7 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita

Ti 14.8 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

Ti 28.8 klo 17.30-20.30 .00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 25.7, ke 8.8 ja ke 29.8 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Nina 050-4658401

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

Kesäkuun päihdehoitoinfot ja läheisinfot!

Kesäkuun päihdehoito -ja läheisinfot:

VAASA

Ti 5.6 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

To 14.6 klo 17.30-20 Läheisinfo – tietoa läheisriippuvuudesta ja välineitä päihderiippuvaisen auttamiseen / Riitta

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 6.6 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

KAUHAJOKI

Ti 12.06 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mika

Ti 19.06 klo 18-21 Läheisinfo- tietoa läheisriippuvuudesta ja välineitä päihderiippuvaisen auttamiseen / Riitta

Ti 26.06 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Luennoitsija varmistuu myöhemmin

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 13.06 ja ke 27.06 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA 

Ti 26.06 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri.

Luento os. Laihian Nuorisoseura, Alkiontie 6, 66400 Laihia.

Avopäihdehoidon aloitus ke 27.06.  Oikeahetki Vaasa.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

 

HUHTIKUUN OHJELMA, MOT JA TOUKOKUUN PERHEKURSSI

Huhtikuun luennot:

KAUHAJOKI

Ti 03.04. klo 18-21 Oikeahetki -päihdeinfo / Riitta

Ti 17.04.2018 klo 18-21 Oikeahetki-päihdeinfo / Riitta

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 07.04 ja ke 18.4 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA

TI 17.4. 2018 klo 17.30-20.30 Oikeahetki-päihdeinfo / Petri ja Pirjo.  Mukana myös naistoipujamme kertomassa kokemuksistaan!

Luento osoitteessa Laihian nuorisoseura, Alkiontie 66400 LAIHIA, avopäihdehoidon startti ke 18.4 Långtået 5, Maalahti

 

VAASA

Ti 24.04.2018 klo 13-15

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN!

Vaasan kaupungin kirjasto, Draama sali
Kirjastonkatu 13 / Biblioteksgatan 13
65100 Vaasa

-Tutustumaan, kysymään, näkemään ja kuulemaan!

Tilaisuudessa kerromme minnesota-mallia ja 12askeleen ohjelmaa soveltavien päihdehoitojen Oikeahetki Ky, Toipumo Oy, Maivita Oy. yhteistyöstä ja toiminnasta niin yhdessä kuin erikseen. Kerromme uudenlaisista hoitopaketeista, joissa yhdistetään avo-ja laitoskuntous, mahdollisuuksista toipua niin päihderiippuvuutta sairastaville kuin läheisille ja perheelle.

Toiminnasta ja yhteistyöstä kertomassa:
Riitta Koivula tj, perheterapeutti, Oikeahetki Ky
Eeva-Mari Penttonen, tj,Toipumo Oy
Harri Nyman, tj, päihdetyöntekijä, Tmi Liikaako / Maivita Oy

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille, ammattilaisille, maksusitoumustahoille, sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilaisille, työnantajille, työterveyshuollon edustajille, medialle.
KAHVITARJOILU.

 

Ti 24.04.2018 klo 17.30-20.30 Maksuton päihdeluento ja päihdehoitoinfo: Oikeahetki Ky, Toipumo Oy, Maivita Oy.

Paikka: Vaasan upseerikerho,  Kasarmintori 7, 65100 Vaasa

TERVETULOA PÄIHDEINFOON!

Tätä ei ole ennen koettu. Toipumiskeskeisen päihdehoidon ammattilaiset yhdistävät voimansa ja järjestävät maksuttoman yleisöluennon.

Maivita, Toipumo ja Oikeahetki järjestävät yhteisen päihdeinfon Vaasassa 24.4 klo 17.30 alkaen. Luennolla kuulette kolmen päihdehoidon edustajan puheenvuorot. Luennoilla kerromme riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta, miten se vaikuttaa läheisiin, mitä on läheisriippuvuus.

Tilaisuudessa kerromme myös minnesota-mallia ja 12askeleen ohjelmaa soveltavien päihdehoitojen Oikeahetki Ky, Toipumo Oy, Maivita Oy. yhteistyöstä ja toiminnasta niin yhdessä kuin erikseen. Kerromme uudenlaisista hoitopaketeista ja mahdollisuuksista hoitaa riippuvuussairautta. Kuulet siis osaavan, ammattitaitoisen ja kokemuksellisen tietopaketin miten me hoidamme päihderiippuvuutta koko perheen sairautena, mikä hoito toimii. Mitä pitää tehdä, jos itse tai läheinen sairastaa.

Luennoitsijat:
Riitta Koivula tj, perheterapeutti, Oikeahetki Ky
Eeva-Mari Penttonen, tj,Toipumo Oy
Harri Nyman, tj, päihdetyöntekijä, Tmi Liikaako / Maivita Oy

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille, riippuvuussairauteen hoitoa haluaville, läheisille, ammattilaisille, maksusitoumustahoille, sosiaali-ja terveydenhuollon ammattilaisille, työnantajille, työterveyshuollon edustajille, medialle.

KAHVITARJOILU. Tilaisuus on maksuton.

 

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

OIKEAHETKI PERHEIDEN VIIKONLOPPU 4.-6.5. 2018 (ilm. viim. 16.4 )

Oikeahetki – perheiden hyvinvointiviikonloppu on suunnattu 12askelta soveltavan, toipumiskeskeisen hoidon käyneille potilaille, perheille ja läheisille.

Viikonloppuun voi osallistua yksin tai yhdessä, päihderiippuvuudesta toipuvana tai läheisenä. Osallistujia mahtuu mukaan rajoitetusti. Varaa paikkasi siis nopeasti, ilmoittautuminen päättyy 16.4.

Paikka: Leirikeskus Majaniemi
Osoite: Nummilahdentie 505, 61910 Nummijärvi, Kauhajoki

VIIKONLOPUN ALUSTAVA OHJELMA JA AIKATAULUT:

Perjantai 4.5.2018
Klo 16- > Saapuminen ja majoittautuminen
Klo 18 -> Iltapala, sauna
Klo 21 -> Iltarinki

Lauantai 5.5
Klo 8-9 Aamupala
9.15-11.00 Miksi olemme täällä tänään-rinki
11.-12 Tauko
12-13 Lounas
13.00-14.30 Luento (vieraileva luennoitsija aiheena elämä, perhe ja parisuhde)
14.30-14.45 Kahvi
14.45-16.15 Toipumisen polulla yksin ja yhdessä-luento /Ravitsemus ja terveyslliikunta toipumisen tukena-luento
16.15-17.00 Happihyppely-kaikille sopiva liikunnallinen hetki
17.00 Päivällinen
18.30- Riihikirkko
19.30 -22 Sauna+ uinti + makkaranpaistoa, iltapalaa ja vapaata yhdessäoloa

Sunnuntai 6.5
6.30-8-00 Aamusauna ja uinti halukkaille
8.00 Aamupala
9.30-11 Aamurinki / luento
11.-11.30 Tauko
11.30- 13 Luento (Vieraileva luennoitsija)
13.00 Lounas ja päätöskahvit
14.00 Kotia kohti

Oikeudet ohjelman muutoksiin ja lisäyksiin pidätetään. Luennoitsijat varmistetaan myöhemmin.
********************************************
MAJOITUSPAKETIT:
1. Täyshoito pe ilta –su lounas + yöpymiset ja viikonlopun ohjelma 165€ /aikuinen
* Täyshoito sis. aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala
* Sauna ja liinavaatteet sis.hintaan
2. Perhepaketti 425€ 2 aik + 2 alle 12v lasta (alle 4v ilman) sis koko porukalle pe-su 2 x yöpyminen, saunominen, 2x aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen, iltapala sekä viikonlopun ohjelman.
Alle 12v -50%
Alle 4v ilman

LASTENHOITO JA HEILLE OMAA OHJELMAA JÄRJESTETÄÄN MIKÄLI SIIHEN TARVETTA.

HUOM! Omien eväiden nauttimiseen majoitustiloissa keittiösyvennys, jossa vesipiste, kahvin- ja vedenkeitin, mikro sekä jääkaappi.

Leirikeskus Majaniemi
Osoite: Nummilahdentie 505, 61910 Nummijärvi, Kauhajoki
Nettisivut: http://www.kauhajoenseurakunta.fi/majaniemen-leirikeskus

ILMOITTAUTUMINEN JA TIEDUSTELUT:

riitta.koivula@oikeahetki.fi / 0400-466225 / kts alla oleva sähköinen lomake
Huom! Muista ilmoittaa:
– Osallistujien nimet ja iät, yhteystiedot.
– Erikoisruokavaliot ja allergiat
– Sähköpostiosoite laskutusta varten
Ilmoittauduttuasi saat laskun viikonlopusta sähköpostiisi.

 

VÄSY NÄYTELMÄÄN?

”Sellainen isänpäivä kuin on isä.” (tai äiti)

En muista yhtään isänpäivää omasta lapsuudestani, tokkopa sitä vietettiinkään, mutta muistan, kun sanoin nuo sanat työmatkalta (lue ryyppyretkeltä) kotiutuneelle miehelleni, lasten isälle. Muistan sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden, turhautumisen. Muistan tunteen sanoessani, muistan että tarkoitukseni oli havahduttaa, herättää, konkretisoida. Olin kuullut lausahduksen vuosia aikaisemmin ystävältäni, joka oli kuullut sen ystävältään, joka oli käyttänyt samaa lausetta. Muistan miten tuo lause jäi mieleeni, varastoin sen, tiesin heti sen olevan käyttökelpoinen väline. Ja niin se tuli se hetki. Yksi väsymisen hetki, eräs monista.

Muistan myös sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden millä suhtauduin omaan isääni murrosikäisenä. Vihasin, koin epäoikeudenmukaisuutta, kyseenalaistin. Uhmasin, itsestäni en ollut huolissani, äidistäni kyllä. Olin 14v ja siinä vaiheessa jo muutamankin yön valvonut ja sillivoileipiä valmistellut odotellessani ryyppäämisen loppumista.

Isän kuollessa olin 15v, enkä tuntenut surua, sellaista surua, kuin olisi kuulunut tuntea. Tajusin, että nyt asiat muuttuvat, enää ei tarvinnut jännittää äkkipikaisuutta, pelätä. Jonkun mielestä tämä kuulostaa kylmältä, sitä se ei kuitenkaan ole, vaan todellista elämää monelle läheiselle, joka ei rohkene sanoa ääneen tuntemuksiaan päihderiippuvaisen läheisen kuolemasta ja usein myös siihen liittyvistä toiveista. Eivät nämä ajatukset kenestäkään pahaa ihmistä tee, ne ovat inhimillisiä ja hyväksyttäviä. Mikäli näitä tunteita on, kertoo se vain asianomaisen pahoinvoinnista. Ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät aiheuta kenenkään kuolemaa, vaikka tätäkin moni pelkää ja potee syyllisyyttä. Näiden ajatuksien jakaminen voi olla toipumisen alku, mahdollisuus keskusteluun siitä mikä on vialla, mahdollisuus saada apua.

Monesti myös läheiset jakavat tämän ajatuksen potilaalle päihdehoitomme perhepäivässä. Siellä kun tunteilla ja ajatuksilla on lupa näkyä, niiden on tultava näkyviksi, että toipuminen voi alkaa. Uskoisitteko, että useimmin kuulemamme sanat perhepäivän päätteeksi ovat: toivo, helpotus, vapautunut, sai puhua. Ja vain sillä, että ihmiset kohtaavat ja kertovat miltä tuntuu. Ne ovat upeita hetkiä.

Eräs päihdeperheen tuhoavin ominaisuus on salailu, kulissien ylläpitäminen. Esittäminen, että kaikki on hyvin. Näytelmä, joka jatkuu vuosia usein jo lapsuudesta lähtien. Rakennetaan illuusiota siitä, miten pahoinvoinnin keskellä ollaan hyvinvoivia, tehdään asioita, käydään töissä, lapsia syntyy. Tämä näkyy ulospäin ja paljolti tämä tehdään ulkoisista syistä ja häpeästä johtuen.

Ihan hirveitä olivat ne ”tilanteet päällä”- tilanteet, jolloin vaikka mentiin sukulaisiin juhlimaan ja hymykalvo piti vetää kasvoille. Sen kanssa vielä pärjäsi, mutta sitten piti jo hieman pinnistellä, kun alettiin vaikkapa ylistämään puolisoa erinomaisena isänä. Puolisoa, joka oli juuri tullut ryyppyreissulta. Se pinnallinen keskustelu, jossa oikeasti ei puhuta mitään, joka rakentuu vain pelastamaan vaivautunut tilanne. Siirtämään huomio muualle. Ja voi taivas miten taitavia päihdeperheissä ollaankaan tässä!

Ympäristön paine luo usein tilan, jossa me läheiset usein vaikenemme ja sen sijaan, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tunteillemme, alamme elää kuten ajattelemme, että meidän odotetaan elävän. Sanomaan asiat kuten muille on mukavaa ja sitten käymme hiljaista sotaa sisällä, rikomme itseämme vastaan. Sillä valitettavan usein törmää siihen, että tukijat kaikkoavat kun todella tarvitset tukea. Varsinkin, jos he kokevat asian itselleen vaikeaksi, loukkaantuvat syystä tai toisesta, mennään liian iholle. Tämäkin on inhimillistä ja normaalia, mutta parempi aitous ja rehellisyys, kuin vääriin syihin perustuva välittäminen ja ”auttaminen”. Elä ja anna elää.

Päihdeperheessä on tyypillistä, ettei osata selvittää asioita, puhuta oikeasti, ei olla avoimia ja rehellisiä. Nyt joku saattaa sanoa, että kyllä meillä puhutaan ja selvitetään, mutta onko kyse tulipalojen sammuttelusta vai niiden asioiden tekemisestä, jotka eivät mahdollista tilanteen jatkumista? Keskitytäänkö oikeisiin asioihin vai kriisinhallintaan? Kielletäänkö se, mikä on. Nostetaanko näytelmän päähenkilö jalustalle, pelastetaan? Tarvitseeko päähenkilömme pelastamista? Ohitetaanko vaikeat kohdat, nauretaan, kun pitäisi itkeä. Ollaanko näytelmässä, joka opettaa ihmisen elämään elämää, jossa ei saa kasvaa itseksensä, tulla itseksensä. Tämä on näytelmä, joka opettaa vaikenemaan ja luo lukkoja syvälle sieluun. Näytelmä, joka rakentaa ihmiselle vankilan.

Toipumisen myötä olen käsittänyt ja huomannut miten oma muutos vaikuttaa itseeni ja muihin, se kun alkaa nähdä ja puhua eritavalla. Toipumisen myötä olen myös alkanut nähdä oman lapsuuteni erisilmin, omin silmin. Olen uskaltanut olla itselleni rehellinen siinä mitä se oli ja mitä tunsin ja koin. Millainen oli se pikku-Riitta ja mihin lapsuuden pelko, syyllisyys, vihamielisyys vaikutti. Kyllä, se muokkasi minua. En osannut rakastaa tai hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen, vaan hyväksyntää oli haettava ja paljon muuta.

Ei turhaan sanota, että läheiset sairastuvat yhtä pahoin kuin päihderiippuvaiset. Niin se on. Tänään tiedän sen omasta polustani, toipumiseni kautta, mutta myös toistuvasti, jatkuvasti kohdatessani ja hoitaessani läheisiä. Tunnekylmyys tulee jossain vaiheessa, et tunnista tunteita, ei iloa, ei rakkautta, ei surua. Jossain vaiheessa ei enää surra ihmisen takia vaan sen kuvitelman mitä olisi voinut olla, eikä enää pysty päästämään irti, irrottautumaan, hellittämään ja luovuttamaan. Silloin on sairastunut läheisriippuvuuteen.

Näytelmä on päättynyt, verhot ovat sulkeutuneet. Onnellisesta lopusta en tiedä, mutta ainakin omalta osaltani itseni näköinen elämä. Elämä, joka on mahdollistanut ymmärtämisen, anteeksiannon itselle, menneisyyden hyväksymisen ja suonut luvan päästä irti sellaisesta mikä ei tee hyvää ja janota sitä mikä tekee; Itsetuntemusta, vastuunottoa, keskeneräisyyttä. Rehellisyyttä ja avoimuutta.
Pyrkimystä rakastaa ja ajatella myötätuntoisesti kaikista ja kaikesta. Itsestä on toki hyvä aloittaa. Pyrkimystä.

Ja muistaa aina, ettei mikään ei tapahdu syyttä, kaikella on tarkoitus. Ihan kaikella.
Hyvää aitoa isänpäivää. Sellaista kuin sen juuri tänään kuuluu olla.

Alkoholilaki- onneton yritys eurooppalaisuuteen?

Oletko lukenut  eurooppalaisen alkoholiuudistuksen listan – Eurooppalainen alkoholiuudistus on vihdoin täällä ? Mitä kaikkea se merkitsisi suomalaiselle alkoholin juomiselle? Kuten peruspalveluministeri Rehula on sanonut, käsittely vaatii aikaa, koska on kyse isoista muutoksista. Suuremmista, kuin piti. Onneksi joku haluaa miettiä rauhassa. Suuresta kohusta ja ”riemurepeilystä” huolimatta, alkoholilaki vaatii vielä hyväksynnän, jota se ei ole saanut, joten meillä on aikaa. No ahneus kasvaa syödessä tai pitäisikö paremminkin sanoa juodessa, kun laaja-alaisen näkemyksen saamisen sijaan kiirehditään ja hosutaan. 

Toteutuessaan alkoholilakiuudistus johtaa kuolemien, järjestyshäiriöiden, perheväkivallan, huostaanottojen, syrjäytymisen, avioerojen, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, psykiatrisen hoidon ja kaiken muun hoidon ja tuen tarpeen lisääntymiseen. Ennen kaikkea se johtaa päihdehoidon tarpeen lisääntymiseen. Ja kyllä myös vartijoita ja poliiseja tarvitaan lisää.

Suurkuluttajat, jo alkoholismisairautensa alkuvaiheessa olevat, saavat pontta juomiselle. Suurkuluttajat, jotka eivät pidä itseään alkoholisteina eivätkä usein läheisetkään. Yhteiskunta kannustaa juomaan. Ja se tulee kalliiksi. Itse olen aina ajatellut, että suomalainen yhteiskunta pyrkii huolehtimaan kansalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Olen uskonut eläväni yhteiskunnassa, jossa kansanterveys on prioriteetti, jota ei sivuuteta. Alkoholilakiesityksen mennessä läpi se tehtäisiin kylmäpäisesti.

Suomesta halutaan tehdä eurooppalaisen juomakulttuurin maa. On unohtunut, ettei kulttuuri muutu vain sillä, että haluaa olla kuten muut ja kuorii kermat päältä. Kulttuurin muutos vaatii vuosien systemaattisen työn, puhetta, tietoa ja valistusta. Se ei muutu sillä, että viinaa saa helpommin, joka vahvistaa vain entistä kulttuuria, sillä suomalainen juomakulttuuri on humalahakuinen. Eurooppalainen ei. En ole missään vaiheessa kuullut puhuttavan ruokaravintola kulttuurin kehittämisestä, perheiden ja sukujen kokoontumisesta ravintolaan illalliselle, pistäytymisestä yhdellä töiden jälkeen tai siitä lounaaseen kuuluvasta viinilasillisesta. Ei vaan kaikki on määrää ja saatavuutta. Paljon, helposti, enemmän, nopeasti, take-away.

Olen sitä mieltä, että tuo eurooppalaisen juomakulttuurin lista voisi olla yhtä hyvin juovan alkoholistin tekemä, hänelle se on unelmien täyttymys. Työssäkäyvälle pukumiehelle tai naiselle, jolla sairaus on aikaisessa vaiheessa, mutta jossakin syvällä jo tiedostaa, ettei juominen ole normaalia ja kontrollointi on alkanut. Perhe huomauttelee, mokia sattuu. Nukkuu ja oksentaa, laimentaa viininsä juhlissa, käy juomassa salaa muilta, on jo joutunut jo lupaamaan, ettei tämä toistu. Tuntee häpeää ja epäonnistumista enenevässä määrin.

Salarakas – alkoholi osoittaa mahtinsa. Mikäli kuolemat ja perheiden pahoinvointi ei lisäänny, viinanmyynti kasva, haittakulut eivät nouse vaan tapahtuu ihme ja Suomessa juominen muuttuu eurooppalaiseksi vain koska viinan saatavuus helpottuu, olen ilolla ja kiitollisuudella väärässä. Ja myönnän sen onnellisena! Mikäli ei, en haluaisi olla toisissa kengissä. On kummallista, ettei asiantuntijuus, ammattilaisten näkemystä ja vuosien kokemus merkitse mitään, se sivuutetaan. Sekin liittyy siihen, miten tärkeä salarakas on.

Nyt kun tässä odotellaan miten alkoholilaki – esityksen käy, me keskitymme joka tapauksessa miettimään miten päihdehoitoa ja mahdollisuutta saada hoitoa oikealla hetkellä ja sairauden tunnistamista lisätään. Me keskitymme siihen, johon päättäjienkin pitäisi keskittyä ensin, ettei mennä pylly edellä puuhun. Miksi osa päättäjistä ei pysähdy tämän asian äärelle lainkaan, eikä kuule viestejä?

Ja alkoholilaki-uudistajat unohtavat sujuvasti tupakkalain ja ne rajoitukset! Miksikö. Koska se ei koske heitä? Turha puhua mistään linjasta, kun ei sitä ole, ainakaan mitä tulee kansaterveyteen.

Tiedättekö, miten usein törmäämme toipuvien alkoholistien ja heidän läheistensä kanssa siihen, miten hankalaa on mennä juhliin ja sanoa, ettei juo, miten ympäristö painostaa ja ihmettelee. Eurooppalainen juomakulttuuri – ihan hömpänpömppää semmoinen puhe on.

 

Juhannustarina

Istun nuokkuen vintin portailla ja odotan, että kuulen sanat. Sanat, jotka isä sanoo. ”Nyt tekisi mieli sillivoileipää.” Valpastun ja riennän tekemään sillivoileivän, sillä se tarkoittaa, että työ on tehty. Minäkin pääsen nukkumaan, ei tarvitse enää vartioida. Voita jääkaapista, isä ei mistään kissanrasvoista piittaa, ruisleivän palanen ja siihen Ahtia päälle, ihan perusahtia. Sitten odotan kärsivällisesti, että leipä on syöty ja lasillinen maitoa on juotu. Haen tyynyn ja peiton isälle ja peittelen hänet tuvan lattialle. Rauha maassa.

Juhannusaatoksi siivottiin ja kesä tuntui kesältä, muistan vain ne lämpimät ja aurinkoiset juhannukset, kummallista kyllä, en muistaa yhtään sateista ja kurjaa juhannusta noin sään puolesta. Harmaalla Audilla vm 60 kävimme äidin kanssa kaupassa ja sen jälkeen ajettiin vielä ”pitkäkripaaseen”, jossa äiti kävi yksin. Sinne ei lapset kuulemma saaneet mennä. Minä odotin autossa ja tiesin mitä äiti hakee. Kossua tai votkaa isälle, äiti tulee ulos ruskearaidallisen paperipussin kanssa ja laittaa pussin näkymättömiin. Ehkä siinä kohdin hymystä hävisi syvyys ja pelko ilmoitti olemassaolostaan. Ajatukset suuntautuivat iltaan.

Koivut laitettu. Sauna lämpiää. Isommat sisarukset suuntaamassa omiin rientoihinsa, juhannusjuhlille. Minua se vähän jännittää, sillä ymmärrän, että jään yksin äidin kanssa. Muistan kuinka joskus piipahdimme juhannusjula-alueella Nummijärvellä ja näin kuinka joku nuori oksensi rannalla. Ja monet ihmiset heiluivat. Nummijärvellä ei silloin vielä rokattu kuten nyt. Siis nimi ei ollut Nummirok. Nythän tietenkin olemme suuntaamassa kohti eurooppalaista juomakulttuuria, joten moni asiaa on tuolta 70-luvulta muuttunut. Eikö?

Kun autotallissa käyminen alkaa, alkaa minun iltavuoroni. Työvuoro, jota kukaan ei varsinaisesti ole minulle antanut, mutta jonka olen ottanut. Se taisi olla joku kerta, kun tilanne äityi mielestäni liian uhkaavaksi ja minulle tuli ajatus, että voin estää pahaa tapahtumasta. Koivut tuoksuvat ja isä laulaa. Tällä kertaa mennään rauhallisemmin, kuten usein monena muunakin kertana. Niistä muutamista kerroista, kun ei olla menty, on jäänyt kuitenkin pelko. Pelko, joka velvoittaa työvuoroon, pelko joka ei pelkää omasta vaan toisten puolesta. Kun isä nukahtaa, kutsuu minuakin sänky. Tunnen tehneeni työni hyvin. Juhannuspäivän aamu sarastaa, kello on viisi. Tästä tulee hyvä päivä.

Tänä vuonna juhannusaattona istuimme veneessä Ruokonen-järvellä, Toivakassa. Istuin veneessä Mikan ja nuorimmaisemme kanssa, kun muut lapset viettivät aattoa hevosten parissa tai juhannusjuhlilla. Ja siinä hiljaisuudessa ja rauhassa, miesten heitellessä uistinta auringon laskiessa, mietin tätä. Sitä, ettei omien lasteni tarvitse pelätä aikuisen juomista, uhkaavia tilanteita. Heidän ei tarvitse suojella ja tarkkailla minua.

ruokoinen

Kiitollisena katselin mieheni selkää ja ajattelin sitä kaikkea mitä raitistuminen ja toipuminen on tuonut mukanaan. Siihen ei tahdo löytyä sanoja, kun on kokenut sen toisen puolen. Näkee tavallaan kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on todella surullinen.

Viinanhuuruiset juhannukset jäävät mieleen, lapsi näkee ja kokee erityisellä tavalla asioita, suuressa viisaudessaan. Isäni kuoli ollessani 15-vuotias, pahimmassa murkussa ja kapinassa. Tuolloin en ymmärtänyt hänen käytöstään ja juomistaan. Asioiden ja tapahtumien takia, jotka sittemmin tavallaan toistuivat omassa perheessäni ja eniten toipumisen ja tiedon avulla, ymmärrän isääni tänään. Se, että meillä on toivuttu ja itsekin olen käynyt niin lapsuuden kuin aikuisuuden kaunat, kiukut ja pelot läpi, on mahdollistanut ymmärtämisen, hyväksymisen ja anteeksiannon. Vaikka oikeastaan mitään anteeksiannettavaa ei enää ollutkaan, nähtyäni asian uudessa valossa.

Ymmärrän täysin, että osa suomalaisista haluaa keventää alkoholipolitiikkaa. Ymmärrän täysin, että ajatellaan tuottoja ja bisnestä. Ymmärrän täysin, että sille on syynsä miksi jotkut niin kiivaasti alkoholia puolustavat. Ymmärrän myös, että osa suomalaisista osaa juhlia ja joidenkin juhannukset eivät pääty örveltämiseen.

Ymmärrän myös sen, että on meitä, jonka mielestä se ei niin välttämätöntä ole ja  on lapsia, joille tulee lisää yötyövuoroja, kun aikuiset ajattelevat mukavuudenhalusta ja holhoamiskulttuurikapinasta käsin. Heitä meidän on ajateltava. Lapsia. Yötyöläisiä.

Ymmärretäänkö se?

ÄITIENPÄIVÄ JA TOIPUMISEN PARASTA ANTIA

Istun kahvipöydässä vastapäätä Mikaa ja kyyneleet pyrkivät vimmatusti ulos silmistä. Pala kurkussa. Olemme keskustelleet viikonlopun suunnitelmista ja tulevasta karting-leiristä, joka osuu päällekkäin äitienpäivän kanssa. Kaksipäiväinen leiri ja Aaron tahtoo. Mika on varovainen sanoissaan, tulkitsen sen johtuvan reaktioideni pelosta ja ymmärrän.

Tulkintani on kuitenkin väärä, sillä kuten myöhemmin selviää, on varovaisuus jotain muuta. Se on tunnetta, huomioonottamista ja välittämistä. Ja voi herranen aika se on arvostusta ja kiitosta. Ei pidä tulkita, pitää puhua. Näen edessäni miehen, jolle lapset ja perhe ovat tärkeintä. Näen edessäni miehen, joka kysyy, ottaa huomioon, suunnittelee, kertoo mielipiteensä, tuntee, kokee, näkee, liikuttuu, rakastaa, suuttuu, pöllöillee, on huolissaan, hermoilee. Nyt näen edessäni miehen, jota arvostan ja johon luotan. Tiedän myös sen, ettei aina ole ollut niin, sillä oli aika kun kaikki muu oli tärkeämpää, aika jolloin tunteita ei tunnistettu. Alkoholi oli tärkein ja työ. Ero on suuri.

Luontevastihan se vastaus sieltä putkahtaa, jotta ilman muuta menette leirille. Onhan näitä äitienpäiviä tässä vietelty, mahtuu tämmöinenkin joukkoon. Eikä ota edes kipeää, sillä en sano vastoin ajatuksiani tai tunteitani. Enää.

Mika katsoo ja sanoo: ”Äitienpäivä on tärkeä päivä. Sinä olet nämä lapset kasvattanut, minä olen ollut mukana vasta viimeiset seitsemän vuotta.” Siinä kohtaa ne kyyneleet alkavat yrittää ulos. Ja olen vain helvetin kiitollinen siitä mitä meillä on. Kiitollinen siitä, miten tehty työ ja toipuminen näkyy. Kiitollinen siitä, ettei kauna, katkeruus hallitse. Vaan niiden tilalla on avoimuus, rehellisyys, puhuminen, yhteys. Ja kyllä olen kiitollinen siitä, että minua arvostetaan. Se tekee hyvää meille kaikille, kun vain osaamme ottaa sen vastaan ja suomme sen itsellemme.

Miehesi tietää olevansa velkaa enemmän kuin vain sen, ettei hän juo. Hän tahtoo hyvittää. Mutta älä odota liikoja. Hänellä on painolastinaan vuosien ajatustottumukset ja tavat. Kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus, ymmärtämys ja rakkaus ovat tunnussanamme. Kun hän näkee näitä sinussa, ne heijastuvat hänestä sinuun takaisin. Sääntömme on elä ja anna elää. Jos kumpikin teistä on halukas korjaamaan omat vikansa, toiselle ei jää kovin paljoa arvosteltavaa.  –Nimettömät alkoholistit, Vaimoille s.124

Usein pohdin kaunan ja katkeruuden vaikutusta meihin. Oman toipumisohjelman, joka muuten on 12-askelta, läpikäyneenä ja sitä tänään myös välineenä arjessa käyttävänä, ihmettelen itsekin sitä sitkeyttä millä pidin kiinni negaatioista, puhuin ikävästi Mikasta ja suhtauduin pessimismillä elämään ja vähän kaikkeen. Wannabetoipunut ja henkinen kasvu –projektini kesti vuosia. En nähnyt omaa osuuttani, puhumattakaan, että olisin ottanut vastuun siitä. Päihderiippuvuus on sellainen sairaus, että vika on aina jossain muussa. Siihen me läheisetkin syyllistymme. Oikeutamme oman kurjuutemme ja huonon käytöksemme, koska joku muu ryyppää tai kohtelee meitä huonosti.

Oivallus on ollut nähdä, ettei se niin ole. Kaikkein hienointa, joskaan ei kivuttominta, on ollut tunnistaa ja tiedostaa oma itsekkyys ja itsekeskeisyys, joka vaikuttaa yllättäen kaikissa erimielisyyksissä, loukkaantumisessa ja mielenpahoittamisissa. Löytää se ja myöntää se. Siinä tulee jotenkin inhimillisemmäksi ja pieneksi. Ja vapaaksi. Lisäksi yhtäkkiä muissa ei enää olekaan kaikki vika. Ja hei, inhimillisyyttä on myös se, että välillä tulee takapakkia, mutta ajan saatossa ne eivät enää yllätä ja on välineet millä selvitä.

Asiat ovat kuten ne ovat ja ne pitää nähdä kuten ne ovat.
That`s what recovery is.

Olen myös pohtinut toipumiskeskeisyyttä ja ryhmiä ja keskusteluita, missä usein törmää valittamiseen, negatiivisuuteen ja siihen, että puhutaan muista, siitä juovasta puolisosta, isästä tai äidistä, enemmän kuin siitä mitä itse on tehnyt oman toipumisen eteen. Tunnekuohut nousevat tapahtumista ja tilanteista, alamme puhua ikävästi toisista ihmisistä ja asioita, joilla emme muuta mitään. Juoruilemme ja vellomme siinä miten järkyttävästi joku teki, toimi, sanoi. Puramme pahaa oloamme ja loukkaantumista, junnaamme likakaivossa. Joskus jopa vuosia.

Missä näkyy toipuminen ja mitä se sinulle tarkoittaa? Miten sinä olet onnistunut? Miten teit sen? Välineet? Toipuminen on irtipäästämistä, uuden opettelua hyväksymistä ja anteeksiantoa, mutta sitä ei tee kukaan muu kuin minä itse. Ja paino tekeminen sanalla. Toipuminen tehdään, se ei tule vain puhumalla. Ja heti kun alkaa keskittyä omaan toipumiseen, alkaa tapahtua. Mutta halutaanko toipua vai onko vielä turvallisempaa pitää vanhasta kiinni? Minä kannustan toipumisen polulle. Absolut!

Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät tee toisesta ihmisestä alkoholistia. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät raitista toista ihmistä. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät saa toista ihmistä pysymään raittiina. Mutta minun tekemiseni ja tekemättä jättämiseni määrittelevät sen, mikä olen. Olen ensisijaisesti vastuussa siitä, että minusta tulee ihminen, jolla on arvokasta annettavaa muille. – Läheisen jakama ja siteeraamaa teksti Oikeahetki-toipuvien ryhmästä.

Näinpä se on.
Olen ensisijaisesti vastuussa omista tunteistani ja reaktioistani. Olen rakastettu äiti ja vaimo, vaikkei lauma aina olekaan paikalla. Olen turvassa. Ja kiitollinen. Ja aamukahvia kuppiini aamulla kaataessa muodostui siihen kuplien reinustama sydän. Se viivähti hetken ja hajosi, mutta muisto jäi.

Hyvää äitienpäivää!

Rakkaudella, Riitta

Kirje lapsuudesta

Tänään on perjantai eli alkaa viikonloppu. Äiti on varmasti tänään taas kireällä tuulella kuten aina viikonloppuisin. Olen koulusta päästyäni silittänyt koko viikon pyykit, ettei äitillä olisi paha mieli ja hänenkin olisi kiva aloittaa viikonloppu. Iskä laittaa tänään herkkuruokaa. Se tykkää kokata aina viikonloppuisin kaikkea hyvää, vaikka viikolla se ei laita ruokaa. Yleensä äiti kuitenkin kiukuttelee varsinkin perjantai-illan ja usein se mainitsee jotain iskän juomalasista. Eikö isä saisi juoda jos sitä janottaa.. Iskä on perjantai-illalla tosi hyvällä tuulella, yleensä se antaa myös lompakosta pari markkaa.

Sitten on jo taas sunnuntai-ilta ja iskä makaa sohvalla. Muistan, että pitää pyytää reissuvihkoon vielä opettajalle merkintä, että ensi viikolla on lääkäriaika Seinäjoella koulupäivän aikana. Äiti on kaupassa, joten on pakko mennä pyytämään isältä vaikka en haluaisi. Hiivin iskän viereen sohvalle ja odotan, että tv:ssä alkaa mainostauko. Sitten en ainakaan keskeytä mitään tärkeää. Kerron, että tiistaina pitää mennä taas lääkäriin, kirjoitin jo viestin valmiiksi, mutta voisitko iskä laittaa allekirjoituksen viestin viereen. Ei vastausta. Odotan hetken, ei vastausta. Iskä vain katsoo telkkaria. Kysyn uudelleen hieman varovaisemmin, että voisitko allekirjoittaa. En saa vieläkään vastausta. Jätän reissuvihon varovasti isän mahan päälle, se ei sano mitään vaan katsoo vain telkkaria. Menen omaan huoneeseen. Iltapalalla kun menen keittiöön, reissuvihko on keittiönpöydällä ja siinä on iskän allekirjoitus.

Olen pieni lapsi ja en voi ymmärtää miksi iskä ja äiti kiukuttelee vuorotellen viikosta toiseen. Meillä ei tapella, ei ole ikinä huudettu. Pidetään mykkäkoulua viikkotolkulla jos tulee riitaa. Ei minun ole myöskään tarvinnut pelätä ketään, paitsi koulussa kiusaajia vaikka niillekään en ole tehnyt mitään pahaa. Pyrin usein tekemään asioita pyytämättä, koska saan niistä kiitosta. Olen todella ahkera, kova touhuamaan, hyvä koulussa. Silti äiti ja isä kiukuttelee vuorotellen. Kun joku olisi silloin osannut pienelle kertoa, että isän käyttäytymisen syynä on arkena kuiva humala ja viikonloppuisin alkoholi. Ei syy ole minun. Kun joku olisi osannut silloin pienenä kertoa, että äiti kiukuttelee, koska sitä ahdistaa niin paljon kun iskä juo. Alkoholia.

Kirjoittaja on toipuva alkoholistin aikuinen tytär. Teksti julkaistu hänen luvallaan nimettönä.

Katso tästä myös: Toukokuun päihdeluennot ja muu ohjelma

MIKSI ISÄ EI VOI JUODA

Istumme aamupalaa syömässä ja yhtäkkiä nuorin tyttäremme Aliina kysyy isältään miksi hän ei voi juoda yhtään, mitä tapahtuisi, jos isänsä joisi. Mika katsoo Aliinaa tovin ja sanoo.” Kerran sanoin eräälle, joka tarjosi yhtä olutta, etten ehdi nyt, ei ole aikaa viikkoa juomiselle.”

Mika myös kertoo faktat siitä, miten elimistö alkaisi vaatia lisää ja olo tulisi hankalaksi. Faktat siitä miten tärkeää toipuvalle, raittiille alkoholistille on välttää kaikkea keskushermostoon vaikuttavaa, olipa sitten kyse miten pienestä määrästä alkoholia hyvänsä. Mika kertoo myös siitä miten siskonsa luona vieraillessaan Lidl-kakussa oli maistunut alkoholi ensimmäisestä lusikallisesta ja pakkauksen luettuaan olivat todenneet siinä olevan 1,8% alkoholia. Jäi kakku syömättä.

Ei lusikallinen vahingossa kakkutilanteissa sitä tarkoita, että suinpäin kauppaan tai Alkoon rynnistäisi, mutta tietoisesti sen tehtyään on riski suuri, että jossain vaiheessa paluu entiseen on edessä. Ensin käyttäytymisen ja ajatusten muuttumisena, kärsimättömyytenä, tuona tuttuna ylivoimaisuutena ja isona egona, erilaisuuden ja selitysten palaamisena ja sitten jossain vaiheessa voisi jo alkaa kokeilemaan kohtuukäyttöä. Ensin lasillinen hyvässä seurassa. Vaarallinen valinta. Hengenvaarallinen. Siksi työssämme ja perheessämme ollaan ehdottomia sen ensimmäisen ryypyn suhteen, tietoisen sellaisen.

Syömme edelleen aamupalaa ja keskustelu jatkuu. Aliina ei käsitä, miten se voi olla mahdollista, ihmettelee ajatusta, että isä olisi humalassa viikon tai useamman päivän, ettei pystyisi lopettamaan. Hän ei muista sellaista aikaa, ei ole muistijälkiä.

Monella muulla lapsella on, moni muu lapsi elää tänäkin sunnuntaina erilaista aamupalahetkeä. Tätä me emme saa, emmekä voi unohtaa. Kuten emme sitäkään, että monessa muussa perheessä juomisen väitetään olevan vielä hallinnassa, kun kyse on vain viikonlopusta, vaikka tilanne päihderiippuvuuden arvioinnissa olisikin kaikkea muuta.

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei suuttumus ja turhautuminen valtaa mieltä hetkittäin seuratessa puhetta holhousyhteiskunnasta ja siitä miten Alkon monopoli pitää purkaa ja viinit saada ruokakauppaan ja kaikki muukin mahdollinen liemi vain sen nimissä, että elämme holhousyhteiskunnassa ja kaiken pitää olla vapaata.

Mikäs siinä, päihdehoitoa tarjoavana tahona voisin sanoa, että näin varmistetaan meille töitä. Putkiaivoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta se olisi niin, mutta on mahdotonta olla puoltamassa löysennyksiä, kun näkee, kokee ja tuntee ne tuhot, mitä alkoholi niin monelle perheelle Suomessa aiheuttaa. Kun on kokenut sen omassa elämässä. Kun on nähnyt pelon ja tuskan, hädän ja huolen päihdeperheen lapsen puhuessa vanhemmalleen. Kun on kuullut puhuttelevan hiljaisuuden ja nähnyt hartioitten hytkymisen ja kyynelten valumisen. Äänettömästi. Tämä on päihdehoitomme läheispäivien todellisuusterapiaa. Joka kerta.

Vapautusten ja höllennysten sijaan on keskityttävä parantamaan hoitoonpääsyä ja mahdollisuuksia, potilaan oikeuksia. On keskityttävä lähtemään hoitamaan syytä ja seurauksia ei vain vähentämään haittoja. On keskityttävä hoidon laadun ja tulosten tarkkailuun, koko perheen hyvinvoinnin lisäämisen ollessa mittarina.

Ehdottomasti on keskityttävä näkemään päihderiippuvuus koko perheen sairautena, jota sairastaa noin 10% suomalaisista. (8%miehistä ja 2%naisista lähde: Duodecim Alkoholiriippuvuus) Jokainen voi helposti tuosta laskea sen vaikutukset läheisiin, vaikkapa jokaiselle riippuvaiselle 5-10 läheistä. Tässä valossa on ihmeellistä miten äänekkäin puhe keskittyy alkoholin saatavuuden löysentämiseen tai rajoituksiin ja samaan hengenvetoon puhutaan siitä miten perhe on tärkeä, lasten hyvinvointi on ykkösasia.

Nykyisellä alkoholilailla ja hoidolla Suomen tilastot kuolleisuuden valossa, ovat surullista katsottavaa, joten olisiko nyt uutta lakia pohtiessa syytä myös olla rohkea ja puhua sairaudesta.

Vanha sanonta kuuluu, kun kumartaa jonnekin, pyllistää toiseen suuntaan. Kuningas alkoholille kumartaminen on vaarallista. Kannattaisi ainakin miettiä eräs kärkihanke, päihdehoidon kehittäminen, että systeemi olisi valmis ottamaan vastaan sinne tästä kaikesta vapaamielisyydestä tipahtavat. Että meillä olisi kattava, tehokas, hoitopolku ja hoitoonohjaus, jossa sairauden tunnistamiseen on jokaisella suomalaisella välineet. Että meillä olisi yhteiskunta jonka tunnustaa sairauden ja haluaa olla tekemässä työtä turhien kuolemien vähentämiseksi, perheiden ja lasten auttamiseksi sekä toipumisen lisäämiseksi. Että meillä on hoito, jossa toipumiskeskeisen päihdehoidon laatukriteerit toteutuvat, niihin pyritään, kehitetään ja ne ovat yhteisenä nimittäjänä päihderiippuvuuksien hoidossa.

Aamupalaa lopetellessa toteamme, ettei Aliina ole vielä ollut päihdeluennolla, koulussa on kyllä ollut jotain puhetta päihteistä, mutta sairaudesta ei ole puhuttu. Haastamme 13-vuotiastamme tulemaan kuulolle, emme kuule vastaväitteitä. Nuorimmaisemme Aaron 11v ilmoittaa, että minä tulen myös, vaikken juoppo olekaan.

Sunnuntaiterveisin,

Riitta Koivula
Psykoterapeutti

 

 

Oikeahetki päihdeluento Kauhajoki 5.3.2016 klo 18-21 /Riitta Katso lisää Oikeahetki ohjelma huhtikuussa  

19.-20.04.2016 LASTENSUOJELUPÄIVÄT TAMPERE  Riitta luennoimassa ke 20.4 päivillä aiheesta Kodin päihdeongelmien vaikutukset lapseen ja niiden tunnistaminen.
 

SOVINTO

Katsottava se oli eilen.

Sovinto, Sikalat, Svinalängorna, elokuva alkoholismista, pohjaton suru, ahdistus, hätä, huoli, viha, läheisriippuvuus, kieltäminen, puhumattomuus, paska sairaus, itsensä suojaaminen, selviytyminen, raato rehellinen, totta. Anteeksianto. Hyväksyminen.

Siinä se on jo alkumetreistä. Taiten luotu alkoholistiperheen tunnelma, jonka tunnistamiseen ja havaitsemiseen ei kellään, joka on alkoholismisairauden ilmapiirissä kasvanut, mene kauaa. Huolimatta perheidyllistä, johon kuuluu kiva talo ja elämässä pärjääminen, kaksi lasta ja vaikutelma onnesta.

Puhelimen soidessa tai äänensävyn muuttuessa tiedämme mitä on tulossa, me aavistamme sen, sillä olemme harjaantuneet aavistamaan, lukemaan tilanteita, reagoimaan. Monesti aavistamme jo ennen kuin mitään on tapahtunut. Ja sitten vain toteamme tilanteen.

Olemme usein mieluummin pois kotoa tai sulkeudumme huoneeseen, pakenemme johonkin. Eilen leffaa katsoessa totesimme kyynisesti, että alkoholistien lapset saavat paljon ainakin raitista ilmaa, sillä kotona ei voi, ei halua olla.

Kontrollointi näyttäytyy maton suoristeluna ja hammasharjojen asetteluna. Pilkun viilaamista ja muiden ohjailua, joka on kontrollointia ja oman turvan rakentamista puutteellisin keinoin. Siivousintoilua tai kykenemättömyyttä huolehtia mistään, aggressiivisuutta, ne me tiedämme. Kontrollointia naamioituna huolehtimiseen ja välittämiseen, joka usein lähipiiristä tuntuu epämukavalta. Se on kontrollointia ja pelkoa naamioituna näennäiseen huolettomuuteen ja rentouteen. Pakonomainen ja selkäytimestä tuleva, tuttujen mekanismien laukaisema käyttäytyminen. Se, mitä itse ei edes huomaa.

Alkoholismin eteneminen kohti pohjaa on väistämätön, huolimatta äidin rakkaudesta, isän rakkaudesta, vanhemmuudesta, huolimatta niistä samoista asioista ja arvoista, jotka ovat meille kaikille tärkeitä. Persoona muuttuu, äiti katoaa, isä katoaa. Kaipuu ja rakkaus jää. Kipu ja tuska, järjettömyys, ahdistus, pelko jännitys ovat syynä miksi suojaudumme voimallisesti pahaa vastaan. Sitä järjetöntä pelkoa ja kysymystä, kalvavaa epäilystä etteivät vanhempamme rakasta meitä. Alamme vihata, kannamme kaunaa, yritämme pelastaa, syytämme muita pahasta olostamme, eniten itseämme. Itse asiassa monet oireistamme ja jopa käyttäytymisemme on samaa, kuin alkoholistilla. Tunne siitä, ettei mikään ole totta ja aitoa on tuttu monelle.

Vuosia sitten ei ollut sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, mikä eilen vatsanpohjaan elokuvaa katsoessa tuli. Pohjaton suru kuvaa sitä nyt, sen päältä on matkan varrella poistettu viha, katkeruus, kauna ja syyttäminen. Suru nostaa pohjattoman itkun, suruitkun. Ei itku enää pelota, on ihanaa kun tietää miksi se tulee ja mistä se johtuu. Kyynelillä on lupa virrata, pahanolon kohtaaminen ei pelota, eikä sitä tarvitse väistää. Myötätunnon tunteminen kaikkia osallisia kohtaan on vapauttavaa.

Milloin selviytyminen riittää? Milloin väsymme katkeruuteen ja kaunaan, lapsuutemme tai vanhempiemme syyttämiseen? Koska meidän kuppimme täyttyy? Me tarvitsemme hetken, jolloin muutos on väistämätön. Me tarvitsemme turvan tunnistaa ja tuntea tunteita. Niitä tunteita, joita lapsuudessa ei saanut olla, sillä jos olisi ollut, niin olisi mennyt pahemmin rikki. Me olemme suojanneet itseämme selvitäksemme.

Elämässä on tultava kohta, kun kuppi täyttyy, väsyy kierteeseen, väsyy voimaan huonosti. On tultava oikea hetki, että toipuminen voi alkaa. Hetket ilmentävä itseään kriiseissämme, vastustuksessa ja toistuvissa kehissä, joita ihmettelemme. Kriisit haastavat meitä muutokseen sitkeästi ja toiveikkaina.

Ensimmäisen kerran elokuvan katsottuani mietin miksi sen nimi on Sovinto, kun se oikeasti on Sikalat. Eilen viimeinen kyynel tipahti, kun Leena silittää kuolleen äitinsä otsaa, laittaa sormukset sormiin, hyvästeli ja samalla välähti muisto vanhemmista onnen hetkenä. Siinä oli Sovinto. Helpotus.

Lapsella on yhdet vanhemmat, kaiken vihan ja kylmyyden alla on rakkaus ja haavoittunut sielu. Pohjaton äidin ja isän ikävä, jonka päällä on betonimuuri. ”Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.” Ei niin. Onni tarkoittaa sitä, että voit aikuisena elää vapaana, ilman katkeruutta ja syytöksiä. Uutta lapsuutta ei voi saada, mutta uuden näkökulman siihen. Itsensä ja oman elämän vuoksi.

Myötätunto, hyväksyminen ja anteeksianto vapauttavat elämään omaa elämää ja päästämään irti. Joskus niiden löytymiseen tarvitaan kuolema. Toivottavasti yhä useimmin ei.

Voimaa, Riitta

Katso tästä: SOVINTO -elokuva YLE areenassa

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

 

ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKAS

ILKKA-lehti /Mielipide19.07.2015 ALKOHOLI -SUOMEN TUNNETUIN SALARAKASPOHJALAINEN -lehti/ Mielipide 20.07.2015

Kohtuukäytön, ravintoloiden aukioloaikojen ja verovapaan viinantuonnin puolesta puhuva ääni on Suomessa ponnekas. Hätä iskee, jos rakkaan saatavuuteen puututaan. Suomalaisten oikeutta ostaa, juhlia ja tuoda alkoholia vaikkapa Virosta puolustetaan kiivaasti. Tämä kertoo osaltaan, miten tärkeä ja perinteikäs asia alkoholi Suomessa on.

Alkoholismisairauden tunnistamisen ja hoidon kanssa noilla asioilla ei ole juurikaan tekemistä. Enemmänkin ne kertovat tiedonpuutteesta ja pelosta, jotka usein kulkevat käsi kädessä.

Kohtuullisen kunnianhimoton päihdehuoltolakimme keskittyy ennaltaehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen, ei sairauden hoitoon. Osasyynä se on varmasti myös sille, että alkoholismi on ainoa sairaus, jonka hoidosta päätetään sosiaalipuolella. Alkoholismi diagnoosi ei myöskään yksinään kelpaa Kelalle sairausloman ja päivärahan perusteeksi.
Ensimmäinen askel meille suomalaisille olisi muuttaa tämä tilanne. Päätöksenteon signaalia tarvitaan. Samoin se tarkoittaa myös terveydenhuollon koulutuksen kehittämistä, sillä perustyö tehdään perusterveydenhuollossa.

Väitämme, että tietoperusta ja välineet, millä päihderiippuvaisia kohdataan ja hoidetaan, ovat täysin riittämättömät.

Yleisen tietouden ja hyväksymisen, sekä ennen kaikkea hoitoon pääsyn helpottaminen ja nopeuttaminen kaipaavat toimenpiteitä.

Läheisten mahdollisuus saada hoitoa itselleen on julkisella puolella lähes täysin vaiettu asia. Alkoholismia hoidettaessa on hoitoa tarjottava koko perheelle. Jos laki velvoittaa tarjoamaan hoitoa, miksi sitä on niin vähän ja miksi sitä on niin mahdottoman hankala saada? Minkä muun kroonisen sairauden kohdalla raha päättää potilaan puolesta?

Alkoholismin hyväksyminen sairaudeksi ei tarkoita alkoholinkäytön tuomitsemista. Hyväksyminen, syyllisyyden ja häpeäleiman heikkeneminen tarkoittaa hoitomahdollisuutta heille, jotka avuntarpeen itsestään tunnistavat ja haluavat apua. Se tarkoittaa sitä, ettei päihdeperheissä tarvitse hävetä ja rakentaa kulisseja, yrittää olla kuten muutkin. Se tarkoittaa sairauden erottamista terveydestä.

Suomessa kuollaan alkoholiperäisiin syihin ja perheissä voidaan huonosti. Tässä taloustilanteessa ja näillä säästöillä tulevat vuodet eivät näytä ruusuisilta. Salarakas voi kuitenkin hyvin, siitä tulee paljon tuloja valtiolle. Tosin menot taitavat olla isommat.

Kulttuuri muuttuu kyllä, siihen on luotettava. Reilu parikymmentä vuotta sitten diabeetikolle suositeltiin viiden kilon painonpudotusta ennen elämäntapakurssia. Nyt se tuntuu uskomattomalta. Alkoholisteilta vaaditaan hoitomotivaation todisteeksi päihteetöntä aikaa. Alkoholismissa kuitenkin ongelman ydin on juuri siinä juomisessa. Tuntuu nytkin uskomattomalta.

Muutos tarvitsee yhteistyötä, avoimuutta ja rohkeutta. Se kaipaa myönteistä viestiä päättäjiltämme.

Häpeä vähenee, kun asiat tehdään näkyväksi.

Riitta Koivula
psykoterapeutti, sairaanhoitaja, toipunut läheinen Kauhajoki

Satu Korkiavuori
lääkäri, toipunut alkoholisti Ylistaro

Mika Koivula
toipunut alkoholisti Kauhajoki

RAKASTAN ALKOHOLISTIA

Hei, minun nimeni on Riitta, olen alkoholistin läheinen

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun lausuin nuo sanat ryhmässä muiden kuullen keväällä 2009. Heh. Eivät ihan tuntuneet omilta vielä silloin. Ne kuului sanoa, joten sanoin ne. Enkä vielä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, enkä myöskään sitä, miksi on tärkeää sanoa ne aina ääneen. Sen sijaan mietin mitä tekemistä minulla on tämän asian kanssa, enhän minä tässä ole ryypännyt?

Huomasin miten minua ärsytti toisten hymyilevät, lempeät ja suopean ymmärtävästi nyökyttelevät kasvot ja puhe toipumisesta, raitistumisen tuomista muutoksista. Samalla ihmettelin, että mitä helvettiä joku puhuu kukkien istuttamisesta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Miten se nyt liittyy mitenkään tähän? Voi helvetin helvetti, sisällä kiehui ja teki mieli huutaa.

Käsijarru löystyy

Mietin miten tässä näin kävi, vaikka samalla tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Oli suostuttava toipumaan. Oli nähtävä oma osuus ja otettava vastuu omasta toipumisesta. Mikan raitistuminen ei auta minua. Se oli fakta, jonka kielsin itseltäni aika pitkälle siihen asti, kunnes se ei ollut enää mahdollista. Siihen asti,  kun mies lähti toipumaan. Nyt näen asian niin, että Mikan raitistuminen antoi mahdollisuuden myös minulle toipua, loppu oli ja on itse tehtävä.

Tämä pätee myös toisin päin. Nykyään, kun läheiset kysyvät neuvoa perheen alkoholistin auttamiseksi, ohjaan heitä käynnistämään muutosta itsessään. Hakemaan apua, menemällä vaikkapa Al-Anon, AAL, Alateen-ryhmiin tai sitten hakeutumalla terapiaan. Aloittamaan muutoksen itsestä, siitä ihmisestä johon on todellisia, eikä vain kuviteltuja vaikutusmahdollisuuksia.

Muutos omassa tavassa suhtautua ja toimia tuo mukanaan positiivisia pyörteitä, joka tapauksessa omaan hyvinvointiin, mutta hyvässä lykyssä myös alkoholistin. Tästä ei kuitenkaan voi antaa takeita, joten siksi ja vain siksi on suositeltavaa keskittyä omaan terveyteen sen sijaan, että ”ymmärtämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta” siinä tulee vain pää kipeäksi ja pettymyksiä. Kuten monet meistä läheisistä tietävät.

Keep it simple

Olen onnekas, sillä itseltäni häpeän tunne lähti sen siliän tien, kun sain tietoa. Tietoa, joka meni minun ja minussa asuvan terveydenhuollon ammattilaisen kaaliin kuin metrinen halko. Tietoa, joka on loogista, tunnistettavaa ja johon oli hirvittävästi yhtymäkohtia omassa elämässäni.

Kaiken lisäksi olen sen verran putkiaivo, että rakastan selkeitä yksinkertaisia ratkaisuja. Sairauskäsitys oli tässä kohtaa sitä minulle. Se avasi uuden näkökulman, antoi välineitä ymmärtää, mahdollisuuden käsitellä. Niin, kun ei tarvinnut enää hävetä ja piilotella asiaa. Kivijalka toipumiselle oli luotu. Ihana vapauttava ajatus siitä, että alkoholismi on sairaus. Nii-in. Vapauttava.

Jos se on vaikka vain narsisti –WHAAT?!

Yeees. I know. Alkoholismi on monelle iso kynnys, myös läheisille, joten mieluummin ehdotetaan vaikkapa narsismia kuin alkoholismia, mieluummin masennusta tai jotain mikä olisi vähän… hienompaa? Jotenkin kauniimpi sairaus? Oikein totta. Mitä tahansa muuta, kunhan ei vain alkoholisti.

Itse mietin melkein kuusi vuotta sitten, ennen kuin rakas mieheni meni hoitoon, että mitä ellei se olekaan alkoholisti ja minä olen ollut väärässä. Minä olisin syyllinen ja Mika tulisi maitojunalla kotiin ja lisäksi saisin suvun ja ystävien vihat niskoilleni. Pelkäsin olleeni väärässä ja ettei ne ikävät jutut nyt niin ikäviä olleetkaan. Minä olin läheisriippuvuuteen sairastunut läheinen. Se oli sitä.

No, eipä tullut Mika maitojunalla kotiin, ei. Kaveri innostui toipumaan kuullessaan selityksen omalle tilalleen. Se on sitä, kun vastaus on vuosia nenän edessä, ei vain ole välineitä ja voimaa lähteä muuttamaan mitään. Oikealla hetkellä se vain tapahtuu. Pakottamatta. Omasta halusta.

Pakostakin kuitenkin välillä miettii, että missä helvetin kohdassa tämä suomalaisten asenne ja ymmärrys on mennyt näin metsään! Ja kuinka paljon tällä asenteella ja tiedon puutteella aiheutuu kuolemaa, inhimillistä tuskaa ja hätää, pahoinvointia ja häpeää. Kun kohtaa lapsia ja nuoria, joihin sairaus jättää jälkensä voin sanoa, että kaikenmaailman viinamainosten puolustamisliikkeet tuntuvat kyllä aikamoiselta hölynpölyltä.

Hiljaa hyvä tulee

Toipuminen on matka. Itse muistan alun temppuilun tuskailun jälkeen, miten puhuminen ääneen, toisto, rehellisyys, avoimuus ja ryhmän voima alkoivat hoitaa minua. Kun vuosi oli kulunut istuin itse nyökyttelemässä ja hymyilemässä uusille tulokkaille. Ja puhuin innokkaasti toipumisen puolesta. Ehkä vähän liiankin, mutta sekin kuuluu asiaan. Innostus on pelastus ja takaa osaltaan toipumista. Kukkien istuttamisesta en edelleenkään puhunut, mutta se ei olekaan minun juttuni.

Toipuminen rokkaa

Alkoholismi on hieno diagnoosi.  Eräs niitä harvoja sairauksia, joiden hoitamiseen ei tarvita mitään lääkkeitä. Kun se vain sellaisena nähtäisiin. Minä olen Riitta, läheinen ja rakastan raitista alkoholistia.

Tänään häpeilemättä ylpeä alkoholisti miehestäni ja perheestäni.

 

TIPATON TAMMIKUU – KIERTÄÄ KUIN KISSA KUUMAA PUUROA?

Juova alkoholisti ja lupaus

Meillä ei koskaan luvattu olla tammikuussa juomatta. Ei niiden kahdeksantoista vuoden tammikuiden aikana, kun mieheni oli juova alkoholisti.

Se johtui siitä, tällä tietämyksellä, että niin monena muuna kuukautena vuoden aikana oli jo luvattu olla juomatta ja monesti vielä luvattu lopettaakin juominen kokonaan. Tipattomalta tammikuulta oli vähän siis pohja poissa.

Monta kertaa vuoden aikana oli pahamieli. Asioista, tapahtuneista tilanteista. Pahaolo, joka pakotti toista tekemään jotain, sanomaan ääneen, lupaamaan muutosta itselleen ja meille läheisille. Hätä ja pelko yksin jäämisestä. Siinä kohtaa se putkahti, se lupaus. Lupaus, johon sisältyi toivo, halu uskoa. Ja kyllä minä halusin uskoa, vaikka rehellisesti sanottuna, lopputuleman tiesi. Ei tämä tähän jää. Tällä mennään tästä yli. Se tuntui fyysisestikin. Siellä missä pelko tuntuu minulla, vatsanpohjassa. Mutta hey, aikojen saatossa sen oppii vaimentamaan ja ohittaa sen. Ei kyllä pitäisi.

Lupauksen varassa mentiin. Monesti viikkoja, seitsemän päivää oli ihan lastenleikkiä. Kuukausiakin, kolme usein, kunhan ei vain työreissuun tarvinnut lähteä. Minusta, näin läheisenä ja alkoholistin vaimona, ei ollut kyse siitä, etteikö Mika olisi pystynyt olemaan juomatta. En vain koskaan ymmärtänyt miksi hän sitten joi. En ymmärtänyt, että hän oli sairas. Sairasti alkoholismia ja vielä enemmän en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mitä alkoholismi sairaus on. Mikan kannalta oleellista oli se, ettei hän tiennyt sairaudesta, ei tunnistanut sitä itsessään. Eikä hänestä pitänyt, voinut alkoholistia tulla, kun oli nähnyt, mitä se tekee perheelle omassa lapsuuden kodissaan. Eikä hän tietenkään halunnut sellaista omalle perheelleen, omaan elämäänsä. Kuka haluaisi?

Kepeyttä ja leikillisyyttä

Entä tämä 100päivääilmanviinaa sitten. Meillä ei myöskään luvattu olla #100päivääilmanviinaa, mutta hästäkit ovat tulleetkin sen jälkeen. Aamukammat sen laskemiseen, koska saa juoda –kö? Kevyttä pianon pimputusta. Haaste kuuluu #100päivää, mutta ”minä voin luvata öö ehkä seitsemän päivää”. Hauskoja leikkejä ja kepeää kisailua. Miten tämä lisää ymmärrystä ja sairauden tunnistamista?

Vakava sairaus

Pistää miettimään. Nostaa surua pintaan. Yhdellekään alkoholistin lapselle pianon pimputus ei tuo helpotusta oloon. Ei pilattuihin jouluihin. Ei lupaus, vannominen ja vakuuttelu siitä, miten juominen loppuu. Halu uskoa usein on, toivo herää. Liian usein se päätyy pettymykseksi ja peloksi. Hiljaiseksi tiedoksi ja toivottomuudeksi sinne vatsanpohjaan. Sieltä se ilmoittelee sitten elämän aikana aina olemassaolostaan erilaisissa tilanteissa. Usein tunnistamattomana.

Miksi iskä aina lupaa. Miksi äiti aina lupaa. Tältä asialta me suljemme silmämme pianonpimputuksella. Mitätöimme kokemuksia, tunteita. Annammeko väärää viestiä? Se on pelottava ajatus.

Ei tarvitse olla mustavalkoinen ja ehdoton. Believe me – olen ollut. Muutama vuosi sitten, oman toipumiseni alkuvaiheissa, olin sitä mieltä, että koko maailmassa ei ole kuin yksi tapa hoitaa päihderiippuvuutta. Rakas ystäväni Eeva onkin sanonut jälkeenpäin, että piti minua ihan pimeänä. Se vaara on hurahtamisessa. Onneksi se meni ohi ja opetti. Perustyövälineet ovat sen ansiosta vahvat ja pysyvät. Ne ovat parhaimmillaan sairauden kohtaamisessa ja hoitamisessa. Koulutus ja itsensä kehittäminen, ajan seuraaminen vahvistavat niitä.

Puhetta ja kipua

Sairaudesta pitää puhua sairautena, kertoa sen oireista ja vaikutuksista, siitä miten päihderiippuvainen käyttäytyy. Miten alkoholismiin sairastuu. Minä valitsen sen mieluummin, kun on tämä kokemuskin siitä, miten homma voi toimia. Kyllä. Se otti kipeää, kun sai tietoa ja ymmärrystä asiaan tuli. Se pakotti myös minut muutokseen. Sitä ei olisi kuitenkaan koskaan tullut osallistumalla vain 100päivää tempaukseen. Toipuminen ei ole tempaus, se on jatkumo. Hyvä alkuhan tuo 100 päivää saatttaa toki olla. Riippuu miten sen ottaa. Itse uskon, että paras kivijalka toipumiselle on itsensä kohtaaminen. Se tuo mukanaan ilon, kepeyden ja naurun sitten, kun niiden aika on.

Siksi toivon, että lillukanvarsien sijaan tulisi aika, jolloin Suomessa puhutaan sairaudesta nimeltä alkoholismi. Jopa tv-ohjelmassa. Todella. Vailla äärilaitoja, miten on vain yksi tapa hoitaa vs mikä auttaa toista ei toimi toiselle. Humpsis ja taas ollaan lillukanvarsissa ja usein tuntuu, että silloin jyräävät egot ja itse asia on toissijainen juttu.

Tosin ei pidä missään nimessä unohtaa, että keskustelu herättää keskustelua. Se on tärkeää. Ja se on tuonut meidät tähän, että Suomessa varmasti puhutaan enemmän alkoholista kuin koskaan enemmin. Se on todella hyvä juttu. Tykkään, fanitan ja hastag!

Tieto toimii

Ei alkoholismisairautta voi kääriä kuitenkaan kauniiseen pakettiin. Se kun ei ole kaunis sairaus. Ei siitä pidä tehdä vitsiä, se kun ei ole vitsi. Se pitää kohdata, siitä pitää puhua. Siitä pitää saada tietoa, jotta voi tunnistaa ja lähteä hoitamaan sitä. Tieto – se toimii. Ja mikä toimii, sitä lisää. Ja rohkeutta mennä sinne, minne ei ennen olla menty, avata uusia ovia. Simppeliä!

Joskus tuntuu, että tieto tai asiasta puhuminen koetaan uhkaksi. Miksi? Ei puhe tai tieto tarkoita sitä, että pitää lopettaa juominen. Se tuo vain mahdollisuuden valita ja miettiä asiaa. Ilman tietoa on valinta vaikeaa. Noo ok. Ehkä se myös tuo asioita näkyväksi. Iholle. Ja johtaa ehkä positiiviseen muutokseen elämässäsi, vaikka juuri nyt sitä olisikin vaikea uskoa. Se on kuitenkin mahdollista ja totta. Ja sitten ei ole enää yksin.

Päivä kerrallaan

Meillä ei ole tänäkään vuona luvattu olla juomatta tammikuuta. Hyvässä vauhdissa ollaan, muutamaa raitista päivää olen saanut olla todistamassa. Tosin raittiita päiviä on takana jo monia, vuosiakin. Ja tänäänkin näyttää hyvältä. Ei ole pelkoa vatsanpohjassa. Ei minulla, eikä lapsilla.

Hyvää tipatonta tammikuuta kaikille sitä viettäville!
Lisää raittiita päiviä kaikille, joille raitis elämä on se ainoa vaihtoehto voidaksenne elää ja nauttia elämästä kaikkine väreineen.

Hyvää Vuotta 2015 ihan kaikille!

Ehkäisevä päihdetyö

Ennaltaehkäisevän päihdetyön luennot ja koulutukset

Tieto ja tunnistaminen on vahva vastalääke riippuvuussairaudelle. Ennaltaehkäisevä päihdetyöhön sijoittaminen on kustannustehokasta. Jos ennaltaehkäisevään työhön satsataan, tarvitaan päihdehoitoa ja ruumisarkkujakin vähemmän.

Meiltä tietopainotteiset, konkreettiset ja elämänmakuiset ennaltaehkäisevän päihdetyön luennot ja koulutukset oppilaille, vanhemmille, opettajille, yrityksille ja yhteisöille kaikkialle Suomeen.  Teemoina riippuvuuden tunnistaminen, kehittyminen, oireet ja seuraukset, kokemuksella ja ammattitaidolla.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.

Päihdeinfoa Kauhajoen kaseille  4.5.2018 yhteistyöenergialla Riitta Koivula Oikeahetki / Occi Rantala Päihdehoitokeskus Maivita Oy

Päihdeinfoa Kauhajoen yseille 26.04.2018 / Riitta Koivula, Oikeahetki

Suupohjan päihdeilta 03.10.2017. Mukana Petri Kankaanpää ja Riitta Koivula, Oikeahetki
Hyvä fiilis. -Kuva Kauhajoen nuorisopalvelut
Hyvä fiilis. -Kuva Kauhajoen nuorisopalvelut

 

 

 

Alkoholisti ja läheinen, älä jää murheinesi yksin

”Alkoholistia ei useinkaan tunnista pelkän ulkonäön perusteella. Mitä hienoimmat kulissit kirjoittajan mukaan ovat, sitä vahvempaa kieltäminen usein on.”

Kun häpeä päihderiippuvuudesta väistyy, kieltäminenkin alkaa murtua.

Työssäni minulla on ilo järjestää päihderiippuvuuksien hoitokokonaisuuteen kuuluvia läheispäiviä. Läheispäivissä toipuminen rokkaa. Niissä läheiset saavat tietoa päihderiippuvuussairaudesta, sekä mahdollisuuden kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan.

Perhe kohtaa asian yhdessä ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Eli sitä kaikkea, mitä päihdeperheissä ei vuosiin ole todellisesti ollut, vaikka usein luullaan niin.

Ilmassa on tunteita, muistoja, kokemuksia, välittämistä. Ilman puhdistumisen voi melkein nähdä. Se tuntuu kehossa. Sen vaikutus koko perheen hyvinvointiin ja toipumiseen on kiistämätön. Hoito ilman perheen hyvinvoinnin huomiointia olisikin tynkä, väärin läheisiä ja potilasta kohtaan.

Muistan omat läheispäivämme reilut viisi vuotta sitten. Jännitin kaksi viikkoa. Pitääkö siellä puhua, mitä minä sanon, ketä sinne tulee, mitä siellä tapahtuu? Mitä, jos olenkin ollut väärässä eikä Mika olekaan alkoholisti? Saan syyn niskaani, minun vika sittenkin. Mitä jos ne tyypit eivät näe millaista meillä on?

Vatsa sekaisin, kädet kylmässä hiessä istuin luennolla kovilla penkeillä. Puhkuin kiukkua, raivoa, vihaa, surua, hätää, pelkoa, ahdistusta, mutta toisaalta aavistelin jotain isoa tapahtuvan. Nyt tai ei koskaan.

Penkeillä istui muitakin ja muistan miettineeni: ”Emme olekaan yksin. Keitä nämä ihmiset ovat? Näyttävät tavallisilta ihmisiltä, nuoriakin ja kauniita, puheliaita, ehkä vähän jännittyneitä, surullisia, mutta toisaalta myös vapautuneita, iloisia”.

Eräs sympaattiselta vaikuttava nuorimies katsoi silmiin ja jutteli tauolla, Tuukka oli nimensä. Ihan kuin olisin tuntenut hänet. Hänkin oli tullut hoitoon ja tunsi mieheni. Hän ei näyttänyt alkoholistilta. Miltä alkoholisti näyttää?

Olen saanut yhteydenottoja isoista kaupungeista läheisiltä ja potilailta, jotka miettivät tuloaan päihdeluennolle Kauhajoelle. Kun tiedän vastaavaa palvelua olevan lähempänäkin, suosittelen sitä. Näin tehdessäni olen törmännyt häpeään siitä, jos joku näkee.

Näin häpeä toimii meissä.

Haluamme maksuttomilla luennoillamme auttaa ihmistä astumaan ulos häpeän kilven alta. Haluamme auttaa näkemään sairauden, joka vangitsee ihmisen ja koko perheen. Haluamme auttaa näkemään, jotta meitä läheisiä ja potilaita, joita päihderiippuvuussairaus eri muodoissaan koskettaa, on paljon.

Ammatti, koulutus tai työ eivät suojaa päihderiippuvuudelta, eivät ujous, rohkeus tai viisaus.

Ja kaikkialla, missä on päihderiippuvuutta, on häpeää. Kaikkialla, missä on häpeää, on kieltäminen. Olitpa sitten alkoholisti tai läheinen. Mitä hienommat muurit ja kulissit, sitä vahvempaa kieltäminen usein on. Kun tunnistat häpeän ja kohtaat sen, se väistyy ja siitä tulee aseeton. Puhuminen on sille myrkkyä, samoin avoimuus. Kun häpeä väistyy, alkaa kieltäminen murtua.

Jos siis joskus saat kutsun läheispäivään taholta, joka hoitaa päihderiippuvuutta sairastavaa läheistäsi, työkaveria tai naapuria häpeästä huolimatta, älä missaa sitä.

Se on unohtumaton kokemus.

Riitta Koivula
Sairaanhoitaja, Päihdeterapeutti, Perheterapeutti-opiskelija
Kauhajoki

(Mielipidekirjoitus Ilkka -lehdessä 10.7.2014)