Avainsana-arkisto: toipuminen

Marraskuun päihdeinfot, päihdehoitostartit ja läheisryhmä.

Marraskuun päihdehoitoinfot,  päihdehoitostartit ja läheisryhmä Kauhajoella

VAASA

Ti 6.11 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja läheisinfonfo / Petri
Ti 20.11 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro
Avopäihdehoidon startit ke 7.11 ja ke 21.11
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja läheishoitoinfo / Riitta ja Mika
Ti 27.11 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Mika
Avopäihdehoidon startit ke 14.11 ja ke 28.11
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

HUOM!

  • Päivystysnmeromme  050 433 4933 vastaa ma-su klo 8-20.
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia.
Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto 050 433 4933

13.11.2018 LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 17.30-20.30 Päihde-ja läheisinfo (ryhmän starttiluento)
To 15.11 klo 18-20 Läheisryhmä
Muut kokoontumispäivät: 29.11,18.12, 10.1, 17.1, 31.1, 14.2, 21.2, 7.3, 21.3.

Läheisryhmä tukee ja auttaa päihderiippuvaisten läheisiä omassa toipumisessaan sekä antaa välineitä päihderiippuvuuden kohtaamiseen uudella toipumiskeskeisellä tavalla. Läheinen voi olla puoliso, kumppani, lapsi, vanhempi, sisko, veli.

Saat myös välineitä tunnistamaa läheisriippuvuutta ja saat välineitä itsesi hoitamiseen ja hyvinvointisi tukemiseen. Tutustut 12-askeleen toipumisohjelmaan. Ryhmän painopiste on vertaistuessa.

Ryhmän kivijalka rakentuu vahva tietoperusta päihde -ja läheisriippuvuudelle, toipumiskokemuksista, tunnettujen ja toimivien menetelmien hyödyntämisestä. Ryhmässä keskitymme läheisen toipumiseen ja muutoksen käynnistämiseen sekä hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ohjaamassa ovat vertaisohjaajat Sari, Soile ja Minna, joilla omaa toipumispolkua kuljettuna ja 12 askeleen toipumisohjelman tuntemus. Vastuu ohjaana perheterapeutti Riitta Koivula.

Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 230€ + materiaalimaksu 53€, joka laskutetaan ennen ryhmän aloitusta.

Tule mukaan ja voimistu!

Ilmoittaudu heti: riitta.koivula@oikeahetki.fi /marketta.boling@oikeahetki.fi
Otsikoksi: LÄHEISRYHMÄ KAUHAJOKI

Lokakuun päihdehoitostartit ja maksuttomat päihdeinfot

Lokakuun päihdehoitoinfot ja päihdehoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 2.10 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro
Ti 30.10 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Riitta
Avopäihdehoidon startit ke 3.10 ja ke 31.10
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

KURIKKA 

Ti 9.10 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Petri
Os. Hotel Kurikka, Hovinkatu 1, 61300 KURIKKA
Mahdollisuus päihdehoidon starttiin ke 10.10 Kauhajoella tai Vaasassa.

VAASA

Ti 9.10 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja läheisinfonfo / Carita
Ti 23.10 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita
Avopäihdehoidon startit ke 10.10 ja ke 24.10
Luennot ja avopäihdehoidon startit osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia.
Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella
Tekstiviesti / soitto 050 433 4933

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

13.11.2018 LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ KAUHAJOKI

Ti 13.11 klo 17.30-20.30 Päihde-ja läheisinfo (ryhmän starttiluento)
To 15.11 klo 18-20 Läheisryhmä
Muut kokoontumispäivät: 29.11,18.12, 10.1, 17.1, 31.1, 14.2, 21.2, 7.3, 21.3.

Läheisryhmä tukee ja auttaa päihderiippuvaisten läheisiä omassa toipumisessaan sekä antaa välineitä päihderiippuvuuden kohtaamiseen uudella toipumiskeskeisellä tavalla. Läheinen voi olla puoliso, kumppani, lapsi, vanhempi, sisko, veli.

Saat myös välineitä tunnistamaa läheisriippuvuutta ja saat välineitä itsesi hoitamiseen ja hyvinvointisi tukemiseen. Tutustut 12-askeleen toipumisohjelmaan. Ryhmän painopiste on vertaistuessa.

Ryhmän kivijalka rakentuu vahva tietoperusta päihde -ja läheisriippuvuudelle, toipumiskokemuksista, tunnettujen ja toimivien menetelmien hyödyntämisestä. Ryhmässä keskitymme läheisen toipumiseen ja muutoksen käynnistämiseen sekä hyvinvoinnin lisäämiseen.

Ohjaamassa ovat vertaisohjaajat Sari, Soile ja Minna, joilla omaa toipumispolkua kuljettuna ja 12 askeleen toipumisohjelman tuntemus. Vastuu ohjaana perheterapeutti Riitta Koivula.

Ryhmään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 230€ + materiaalimaksu 53€, joka laskutetaan ennen ryhmän aloitusta.

Tule mukaan ja voimistu!

Ilmoittaudu heti: riitta.koivula@oikeahetki.fi /marketta.boling@oikeahetki.fi
Otsikoksi: LÄHEISRYHMÄ KAUHAJOKI

Heinä- ja elokuun päihdeinfot

Heinä-ja elokuun päihdehoitoinfot ja hoitostartit

KAUHAJOKI

Ti 17.7  klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Riitta

Ti 7.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /  Carita

Ti 21.8 klo 18-21 Oikeahetki päihde-ja päihdehoitoinfo / Mika

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 18.7, ke 8.8 ja ke 22.8 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 24.7 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Carita

Ti 14.8 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

Ti 28.8 klo 17.30-20.30 .00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 25.7, ke 8.8 ja ke 29.8 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

HUOM!

  • 29.6 alkaen kaikkina päivinä klo 8-20 toimii päivystysnumeromme: 050 433 4933
  • Hoidon voit aloittaa myös muuna ajankohtana kuin luennon jälkeen. Ota yhteyttä niin sovitaan milloin.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Nina 050-4658401

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

Kesäkuun päihdehoitoinfot ja läheisinfot!

Kesäkuun päihdehoito -ja läheisinfot:

VAASA

Ti 5.6 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

To 14.6 klo 17.30-20 Läheisinfo – tietoa läheisriippuvuudesta ja välineitä päihderiippuvaisen auttamiseen / Riitta

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 6.6 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

KAUHAJOKI

Ti 12.06 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mika

Ti 19.06 klo 18-21 Läheisinfo- tietoa läheisriippuvuudesta ja välineitä päihderiippuvaisen auttamiseen / Riitta

Ti 26.06 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Luennoitsija varmistuu myöhemmin

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 13.06 ja ke 27.06 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA 

Ti 26.06 klo 17.30-20.30 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri.

Luento os. Laihian Nuorisoseura, Alkiontie 6, 66400 Laihia.

Avopäihdehoidon aloitus ke 27.06.  Oikeahetki Vaasa.

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu.

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt.

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

 

 

Toukokuussa Vaasan startti, luennot, päihdehoito ja muu ohjelma

Oikeahetki päihde- ja avohoitoinfo

Päihderiippuvuus on aivosairaus vai vanhemmuuden puutetta?

Luennolla saat arvokasta tietoa alkoholismin ja muiden riippuvuuksien tunnistamisesta, oireista, vaiheista. Saat kuulla riippuvuuden puhkeamisesta, oireista ja tunnistamisesta. Saat kuulla millainen aivosairaus alkoholismi, päihderiippuvuus on. Luento antaa tietoa ja välineitä tunnistaa riippuvuuden oireet itsessä tai läheisessä. Monelle kyse on varmuuden saamisesta siihen, mitä on pitkään epäillyt. 

Kerromme mitä on Oikeahetki avopäihdehoito, mitä siihen kuuluu ja miten se etenee,  Avopäihdehoitoon yhdistämme myös laitoshoitojaksoja, vaikkapa silloin kun kyseessä on sekakäyttö, lääke -tai huumeriippuvuus. Uusi tapa hoitaa, joka mahdollistuu yhteistyökumppaneidemme kautta.

Hoidossa sovellamme tunnettuja ja toimivia välineitä: mm. 12askeleen toipumisohjelma, toipumiskeskeinen ”minnesota-malli”vertaistuki, perhekeskeisyys, ratkaisukeskeisyys.

Luennoitsijoiden omakohtainen kokemus päihde -tai läheisriippuvuudesta ja toipumisesta tekevät luennoistamme koskettavia ja mahdollistavat samaistumisen sekä uusien näkökulmien avautumisen.

Olemme todeneet, että päihderiippuvuudesta toipumisessa tärkein väline on tieto siitä, mitä päihderiippuvuus on. Tieto, tunnistaminen ja samaistuminen tekee tilaa toipumiselle ja luo mahdollisuuden.

Tieto ja riippuvuusairauden avaaminen maalaisjärkisesti, käytännönläheisesti, sellaisena kuin se on, kokemuksen kautta, on ollut jo sadoille luenoillamme olleille ensimmäinen askel uuteen näkökulmaan ja monelle myös toipumiseen niin päihde- kuin läheisriippuvuudesta.

Käytäntö on todistanut niin meille henkilökohtaisessa elämässä kuin kuulijoillemme, että vaikka monet ajattelevat tietävänsä mitä riippuvuus on, antaa luento siihen aivan uutta näkökulmaa.

Luennolle osallistuminen siis todella kannattaa. Heitä häpeä, epäilys, pelko romukoppaan ja avaa ovi uuteen näkökulmaan.

Toukokuussa luennoimme ja järjestämme avoimet ovet seuraavasti:

KAUHAJOKI

Ti 08.05 klo 18-21 Oikeahetki  päihde-  ja päihdehoitoinfo / Riitta

Ti 22.05 klo 18-21 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo /

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 9.5 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

Ti 8.5 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Mitro

Ti 22.5 klo 17.30-20.00 Oikeahetki päihde-  ja päihdehoitoinfo / Petri.  Luennolla mukana myös Oikeahetki-avopäihdehoidon käynyt naistoipuja kertomassa sairaudestaan, hoidosta ja toipumisesta.

Luennot ja avopäihdehoidon startit ke 9.5 ja ke 23.5 osoitteessa: Oikeahetki, Korsholmanpuistikko 23, Vaasa

ILMOITTAUTUMINEN LUENNOILLE

Luennot ovat maksuttomia. Kahvitarjoilu. Toukokuussa tarjoamme kakkukahvit Vaasan toimipisteen avautumisen kunniaksi, ilmoittauduthan siis:

Sp etunimi.sukunimi@oikeahetki.fi tai viereisellä lomakkeella

Tekstiviesti / soitto Riitta p. 0400-466225 tai Petri p. 050-4642209

AVOIMET OVET VAASASSA 26.5 ja 30.5

Toukokuussa tarjoamme kakkukahvit ja  avoimet ovet:

La 26.5 klo 10-15

Ke 30.5 klo 10-15

Päivien aikataulu ja ohjelma tässä. 

Klo 10.-10.30    Toimintainfo ja tiimin esittely

Klo 10.30-11.30 Keskustelua ja kakkukahvittelua

Klo11.30 -12.30 Toimintainfo ja tiimin esittely

Klo12-13            Keskustelua ja kakkukahvittelua

Klo 13- 14.30     Toimintainfo / Kokemuksia hoidosta, Oikeahetki avopäihdehoidon käynyt kertoo.

Klo14.30 -15      Kakkukahvit ja päivä päättyy.

Lämpimästi tervetuloa.

Tiedustelut:

Riitta 0400-466225 

riitta.koivula@oikeahetki.fi

Nina 0504658401

nina.jacobsson@oikeahetki.fi

Tule tutustumaan, kysymään päihdeasioista ja päihdehoidostamme tai ihan muuten vaan viettämään mukava hetki kansamme ja nauttimaan kakkukahvit.

 

PILLERITÖNTÄ PÄIHDETOIPUMISTA

Alkoholismista toipumaan

Pilleri, nenäsuihke, tulevaisuuden deodorantti tai imeskelypastilli eivät koskaan pysty tekemään sitä psyykkistä, henkistä, sosiaalista työtä, antamaan sitä voimaantumisen ja onnistumisen kokemusta, mitä toipuminen vaatii, sitä työtä mikä tehdään päihdehoidossa, jossa päihteettömyys ja elämänlaadun paraneminen viedään uudelle tasolle. Hoidossa, jossa toipumista mitataan myös läheisten kokemuksen kautta. Tähän eivät hyvää tarkoittavat pillerit ja kapselit koskaan pysty, vaikka niin meille tässä nopeiden ja helppojen ratkaisujen maailmassa syötetään- ota pilleri niin voi vielä juoda, olla kuten muutkin. Niinkö? Vai enemmänkin jatkaa elämää, joka ei varmasti tunnu hyvälle, pitää kulisseja yllä, elää yhä edelleen siinä uskomuksessa, että jonakin päivänä, jotenkin ongelma on hävinnyt.

 Tehokkaat välineet

Läheisen näkökulmasta pilleri saattaa tuoda jonkinasteisen helpotuksen hetkellisesti, mutta poistaako se tarkkailua, kontrollointia, keveneekö kodin ilmapiiri ja luottamus alkaa palautua? Usein miten ei. Sillä suurin osa toipumistyöstä on tekemättä, se työ mikä tehdään itsetuntemuksen, itsetunnon, tunnistamisen, kasvun, tiedon saamisen ja puhumisen kautta. Se työ, missä alkaa nähdä elämän ilman päihteitä mahdollisena, viisaana ja usein lopuksi jopa ainoana vaihtoehtona.

Miksi ajattelen ja uskon näin? Kuulemme kokemuksia yrityksistä, mm. Antabus, Selincro, joista hetkellinen apu, mutta kun tilanne sitä vaatii, ne on lopetettu, milloin mistäkin syystä, milläkin selityksellä. Ajattelen näin myös, koska kuulen potilaiden ja läheisten kokemuksia näistä yrityksistä. Kuulen sen hämmästyksen mikä seuraa, kun käyttöön otetaan toipumiskeskeiset välineet: ihmisen kohtaaminen, sairauskäsitys, riippuvuusajattelun osaaminen, minnesota-mallin soveltaminen, päihteettömyys, usko toipumiseen ja ihmiseen, ratkaisukeskeisyys, perhekeskeisyys, vertaistuki jne. Kuulen sen hämmästyksen, johon itsekin voin täysin läheisenä samaistua, hämmästyksen siitä, miten selkeitä ja yksinkertaisia perusvälineet toipumiseen ovat. Näen sen hämmennyksen ja kuulen kysymyksen ”Miksi tätä ei ole tarjottu aikaisemmin, miksi tästä ei puhuta?”

Päihderiippuvuus on myös hävetty ja syyllistetty sairaus, kun samaan aikaan alkoholi on yhteiskunnassamme hyvin tärkeä asia. Alkoholista puhutaan paljon, sitä juodaan paljon, sitä pidetään sosiaalisiin tilanteisiin kuuluvana. Alkoholista kieltäytymistä pidetään helposti outona ja sitä kyseenalaistetaan. Jopa päättäjämme tuntuvat ajavan alkoholiasiaa sellaisella innolla, että välillä ihmetyttää, miten tämä hermomyrkky voi olla niin tärkeä asia. Eipä siis ihme, että päihdeongelman kanssa taistelevalle pilleri tuntuu varmasti oivalta ratkaisulta. Pillerin eräs lupaushan on, vaikkakin valheellinen, että voit olla kuten muut. Sovit joukkoon. Siihen joukkoon, jossa alkoholi oli siis sopimisen mitta. Tämä on tappava illuusio.

Yrityksiä ja epäonnistumisia

Tosiasia on, että monet päihderiippuvaiset hakevat apua, yrittävät lopettaa yksin, lupaavat lopettaa lukemattomia kertoja, lukevat kirjoja, päättävät, kontrolloivat, käyvät lääkärissä, psykiatrilla, psykologilla, perheneuvolassa, pariterapiassa, vaihtelevat juomalaatuja, piilottelevat, salaavat, kaunistelevat ja valehtelevat ts. kokeilevat kaikkia keinoja päästäkseen eroon ongelmastaan. He kokeilevat kaikkea, paitsi päihteestä luopumista. Ainakaan kokonaan, sillä elämä ilman alkoholia tai muuta päihdettä tuntuu monesta aivan mahdottomalta ajatukselta. Toipumisen isoin osa on kuitenkin elämäntavan muuttaminen. Pillereillä haetaan haittojen vähentämistä ja pahimmillaan vahvistetaan kuvaa mahdollisuudesta päihteiden käytön jatkamisesta kohtuukäyttäjänä. Pillereillä ei kohdata todellisuutta, vaan sitä halutaan pehmentää, jätetään usein kokonaan tarjoamatta päihteettömyys vaihtoehtoa. Miksi? Väitän että koska siihen ei sydämestään uskota ja koska pillerit ovat myös bisnestä, koska alkoholi on bisnestä. Tällöin ei siis tarjota parasta mahdollista hoitoa. Miksi? Mielestäni tällainen viittaa siihen, ettei uskota toipumiseen, ihmisessä olevaan sisäiseen voimaan ja kykyyn. Ei uskota ihmiseen. Ja mielestäni ei myöskään ymmärretä päihderiippuvuutta ja riippuvuusajattelua.

Toipumisen ihme

Jokaisessa kohtaamassani toipuvassa potilaassa ja hänen läheisessään näen toipumisen ihmeen, kun joukkoon kuuluminen ei enää olekaan niin tärkeää, vaan tärkeimmäksi nousee pelko oman elämän puolesta, työn menetyksestä, perheen lähtemisestä, jopa kuolemasta. Joskus takana saattaa olla sen vittumaisen akan tai ukon viimeinen varoitus, kun antabukset, selincrot, naltreksonit, lupaukset ja yritykset on kokeiltu, kun muutoksesta tulee väistämätön vaihtoehto. Ja kun sen kynnyksen ylittää on kaikki sittenkin melko yksinkertaista, ei aina helppoa, mutta yksinkertaista. Tarvitsee vain ottaa ensimmäinen askel ja luopua uskomuksesta, että on oltava kuten muutkin. Lakattava tyystin ja aloitettava matka omaan itseen. Paras ensisijainen lääke siihen on puhuminen, vertaistuki, kohdatuksi tuleminen, joukkoon kuuluminen. Oikeasti.

Toipumisen ihmeessä ihminen alkaa uskoa itseensä ja siihen että mahdoton on mahdollista, kuten meillä täällä Pohjanmaalla sanotaan “Maharotoonta ei ookkaa.” Silloin toipuminen ei olekaa enää ihme, vaan se on täysin mahdollinen ja saavutettavissa oleva lopputulos. Ja todellakin, ilman pilleriä.

Lämmöllä, Riitta

 

 

 

LOPPUVUODEN PÄIHDELUENNOT JA AVOPÄIHDEHOIDON STARTTIPÄIVÄT

MARRASKUU

IISALMI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN VIIKKO 45

Ke 8.11 klo 13-15.30 ja klo 17-19

“Riit­ta ja Satu kes­kus­te­le­vat Eh­käi­se­vän päih­de­työn vii­kon ta­pah­tu­mas­sam­me päih­de­riip­pu­vuu­den vai­ku­tuk­sis­ta, tun­nis­ta­mi­ses­ta ja sii­tä mi­ten toi­pu­mi­nen käyn­nis­tyy ja mil­lais­ta se on. Tu­let kuu­le­maan myös mi­ten kan­nat­taa ot­taa päih­teet pu­heek­si, mil­loin sii­hen on hyvä het­ki.”

Katso lisää: KAKSI NAISTA- keskustelua päihde-ja läheisriippuvuudesta

KAUHAJOKI 

Ti 14.11 .2017  klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

FB_kasvo_8298

Riitta Koivula

Ti 28.11.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento 

FB_kasvo_8415

Mika Koivula

Luennot  ja avopäihdehoidon startit 15.11. ja 29.11. samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

VAASA

To 16.11.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

Ti 28.11.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Vaasan setlementtiyhdistys ry, Huvilakatu 1 ja avopäihdehoidon startti  ke 17.11. ja pe 28.11 os: Långtået 5, Maalahti

JOULUKUU

 

KAUHAJOKI

Ti 12.12.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento

Riitta Koivula

Avopäihdehoidon startti 13.12 samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

LAIHIA 

To 14.12.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

 FB_kasvo_8468 

Petri Kankaanpää

Luento os Nuorisoseura Laihia, Alkiontie 6 ja avopäihdehoidon startti  pe 15.12.2017  os: Långtået 5, Maalahti

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä.

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

SYYSKUUN ÄLÄ JÄÄ YKSIN -PÄIHDE -JA LÄHEISLUENNOT SEKÄ TAPAHTUMAT

KAUHAJOKI 

Ti 05.09.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN- päihdeluento 

FB_kasvo_8468Petri Kankaanpää

TI 19.09.2017 klo 18-21 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento 

FB_kasvo_8415Mika Koivula

Luennot  ja avopäihdehoidon startit 06.09 ja 20.09 samassa osoitteessa: Oikeahetki, Kauppatie 38, Kauhajoki

MAALAHTI 

Ti 12.09.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  / Petri Kankaanpää

Luento ja avopäihdehoidon startti ke 13.09.2017 samassa osoitteessa: Långtået 5, Maalahti

VAASA 

To 21.9 .2017  ÄLÄ JÄÄ YKSIN puheilta Vaasassa -Läheisriippuvuus ja toipuminen   

FB_kasvo_8298Riitta Koivula

Mitä on luvassa? Ilta puhetta läheisriippuvuudesta, päihderiippuvuuden vaikutuksista perheeseen, läheisiin. Miten läheisriippuvuus puhkeaa, mitä se oikeastaan on, miten se etenee? Läheisriippuvuuden oireet ja tunnistaminen ja tuo tärkeä, mutta vähän puhuttu läheisen toipuminen. Miten läheinen voi toipua ja miksi pitäisi toipua?
Tule kuuntelemaan puhetta, pohdintaa, vakavaa ja havahduttavaa, unohtamatta huumoria. Puhe pulppuaa toki oman toipumiskokemuksen siivittämänä, mutta myös vankalla ammattilaisen näkökulmalla ja kokemuksella. 

Ilta osoitteessa: Vaasan setlementtiyhdistys ry, Kapteeninkatu 39,  65100 Vaasa. Ovimaksu 10€/hlö

Ti 26.09.2017 klo 17.30-20.30 ÄLÄ JÄÄ YKSIN -päihdeluento  

harri nymanHarri Nyman

Luento os. Työpaja Upseeri, (Entisen Upseerikerhon tilat) Läntinen Kasarmintori 6, 65100 VAASA

Ke 27.09.2017 Avopäihdehoidon aloitus Långtået 5, Maalahti

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta suotavaa. Ilmoittautua voit laittamalla luennoitsijalle sähköpostia nimi.sukunimi@oikeahetki.fi, soittamalla tai tekstiviestillä tai sähköisesti tästä tapahtuma -sivujemme kautta: Oikeahetki -tapahtumat

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kahvi -ja tee tarjoilu.

TULOSSA MYÖS VIIKONLOPPULÄHEISILLE:

2017-29.9.-1.10.-viikonloppu-laheisille

HUOM! Paikkoja rajoitetusti, joten varaa omasi sukkelasti: Ilmoittaudu HyvänOlon viikonloppuun

NYT MEILLÄ! RAHOITUS JA OSAMAKSU – MAKSA HOITO SINULLE SOPIVISSA OSISSA: Lue lisää rahoituksesta

SYDÄMELLISESTI TERVETULOA MUKAAN -ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

HÄPEÄ – RIIPPUVUUDEN KAUPANPÄÄLLINEN

Häpeä on päihde-ja läheistoipumisessa usein näkyvä ja toistuva käsite tai ehkä pitää paremminkin sanoa näihin sairauksiin kuuluva oire. Kohtaamme sen vaikutuksen ja näemme sen tuhovoiman työssämme. Näemme, miten se hidastaa sekä vaikeuttaa toipumista ja joskus jopa estää sen kokonaan. Ne tarinat ovat surullisia ja nyt en puhu vain päihdesairautta sairastavista vaan myös läheisistä, puolisoista ja lapsista.

Amerikkalainen häpeätutkija Brene Brown määrittelee kirjassaan Uskalla haavoittua -elä täydellä sydämellä, seuraaavasti:

Häpeä on voimakkaan kipeä tunne tai kokemus siitä, että uskomme olevamme viallisia ja siksi liian arvottomia saamaan osaksemme rakkautta ja kuulumaan joukkoon.

Istuimme perjantaina läheisten kanssa jatkohoitoringissä ja kävimme keskustelun häpeän vaikutuksesta elämään ja etenkin toipumiseen. Käsitykseni mukaan yhteinen ajatuksemme on, ettei häpeää edes tunnistanut ennen kuin tuli tietoiseksi siitä, ahdistuksen, masennusoireilun, syyllisyyden ja riittämättämyyden tunteiden käytyä ylivoimaiseksi. Mielenkiintoinen ja toistuva ajatus on, että läheiset eivät ota häpeää omakseen vaan syyttävät siitä toista, kun kuitenkin vain tunnistamalla oman häpeän ja omat haitallisesti vaikuttavat häpeäreaktiot voi lähteä toipumaan. Meidän on usein vaikea tunnistaa ja hyväksyä, että tunteet, jotka meissä syttyvät, syttyvät meissä, että me annamme niille tilan ja mahdollisuuden. Me suostumme olemaan läheisiä sen sijaan, että alkaisimme hoitamaan itseämme ja tutkimaan omaa tonttiamme (kuten meillä hoidossa sanotaan) alammekin etsiä ratkaisua toisesta.

Ykkösasia toipumisen polulla on häpeän tunnistaminen, siitä tietoiseksi tuleminen, sen hyväksyminen, läpikäyminen ja kuten Brene Brown tuossa edellä mainitussa kirjassaan myös sanoo, häpeän sietokyvyn kehittäminen. Mikäli tätä ei tapahdu, jää toipuminen vähintäänkin vajaaksi ja pahimmassa tapauksessa pysähtyy ja paluu entiseen on edessä. Ja painotan, että tämä sama asia koskee niin päihderiippuvaisia kuin meitä läheisiä.

Omalta osaltani voin sanoa saman, kuin minkä kerroin ryhmässämme perjantaina. Oma häpeäni sai vapautuksen tehtävistään saatuani tietoa ja ymmärrystä, sille mitä ovat alkoholismi ja läheisriippuvuus. Sekä tultuani tietoiseksi siitä, että tarvitsen välineitä ja apua omaan toipumiseeni. Oman voimattomuuden myöntäminen ja yksin pärjäämisen lopettaminen olivat ja ovat tuolle elämäni ankeuttajalleni myrkkyä ja sai sen voimat heikentymään. Lopullinen niitti taisi kuitenkin olla areenalle astuminen ja asiasta puhuminen avoimesti, pahimpien pelkojen kohtaaminen. Pelkojen, jotka suurelta osin ovat häpeän työn tuloksia, sillä mitä enemmän pelkäämme, sitä enemmän häpeä voimistuu.

Ja mitä muuta on seurannut areenalle astumisesta, kuin että häpeä on kutistunut valtavasta irvinaamaisesta, vihreästä, liimapintaisesta haamun tavoin leijailevasta oliosta pikkuiseksi valkoiseksi haamuksi, joka kulkee vierellä nätisti. Mitä muuta? Olen tullut kiitolliseksi. Ja kiitollisuus pitää häpeän kurissa ja voin katsella sitä lempeän hyväksyvästi, kuitenkin aina tiedostaen, että se on mukana ja että ainoastaan olemalla kiitollinen, avoin ja rohkea se pysyy aisoissa. Tästä syystä kiitollisuus-harjoitukset ovat osa toipumista ja tästä syystä kannustamme kohtaamaan häpeän. Ja se tapahtuu vain tulemalla näkyväksi ja astumalla esiin.

Omaa vakaa uskomukseni on, että vertaisryhmä on paras tapa aloittaa ja siksi hoidossa vertaistuki on pistämätön asia. Sitä voimaa ja vapautusta, minkä ryhmä antaa toipumiselle on vaikea päihittää millään. Se on nähty. Ja koettu.

Kysäisin myös Mikalta häpeästä, hänen istuessaan terassimme tuolilla tänään tätä kirjoittaessani. Vastaus tässä:

Häpeää tuli niin paljon, että oli jo kiitollinen, siitä ettei mun tarvi enää juoda.

Olen kiitollinen tuosta häpeästä. Ja omastani. Ja äärimmäisen kiitollinen raittiille alkoholisti miehelleni, jota saan rakastaa ja josta saan olla ylpeä. Tämä on  parisuhteeen jälleenrakentamiselle välttämätöntä, sillä jos toinen häpeää, on toipuminen vaikeaa, joskus mahdotonta.

#äläjääyksin #areenallemars #oikeahetki #häpeä

ALKOHOLIN POSITIIVISET PUOLET

Minun suhteeni alkoholiin. Mikä se on ollut, mikä se on tänään? Tätä olen tällä viikolla miettinyt Levillä lomaillessani. Sain haasteen Kokoomuksen hyvinvointipolitiikan verkoston jäseneltä. Kiitos siitä! Otin mielenkiinnolla haasteen vastaan, vaikka se olikin mielestäni kummallinen. Miksi niitä hyviä puolia on nykyään niin vähän, onko niitä oikeasti ikinä ollutkaan. Mitä ne ovat olleet tai oikeasti ovat, mitä on tapahtunut, että voidakseen olla sosiaalinen ihmisen olisi otettava alkoholia, miksi se ei ole hyvä itsetunto ja itsetuntemus?

Ja miksi ollaan pisteessä, missä hyvinvointipolitiikassa alkoholin juominen tuntuu monelle olevan hyvinvointia sen sijaan, että se olisi ihmisille haitallinen aine, johon on suhtauduttava varovaisuudella. Miksi kaikesta informaatiosta huolimatta terveyshyödyille pyritään viittaamaan kintaalla? Mitä se kertoo yhteiskunnastamme tai valitsemistamme päättäjistä?

Asia on niin, että aika vähän positiivisia puolia löytyi. Ja mietin, että mitä positiivisella tarkoitetaan. Esimerkkinä kuulin mm. alkoholin hyvän vaikutuksen helpottamaan sosiaalisia tilanteita, joka on mielestäni enemmän huolestuttava kuin positiivinen asia. Ja monia vinkkejä sain epävirallisesta gallupista facebookista. Toipuvat alkoholistit jakoivat myös runsaasti kokemuksiaan, kohtuu/normaalikäyttäjien positiivisia jäin kaipaamaan. Missä he ovat, vai onko niin ettei normaalikäyttäjällä ole tarvetta puolustaa ja perustella? Onko niin, että meitä, joille pullon hakeminen Alkosta on ok ja vielä ilman metakkaa, koska alkoholi ei ole niin arkiostos? Miksi yksilön tai perheen hätä, alkoholin haitat ja vauriot eivät liikuta vaan oma mukavuudenhalu ajaa ohi? Toisaalta puhutaan yhteisöllisyydestä, välittämisestä ja toisistamme huolehtimisesta, mutta appajee, jos tässä yhteydessä otetaan esiin alkoholi niin kyse on holhoamisesta, rajoittamisesta, epäkohdista, vääryydestä, kansanoikeuksien tallaamisesta! Minä, minun, mulle.
Kuten presidenttimme uudenvuodenpuheessaan sanoi: “Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi pahoin”

Mitä positiivisia sitten löysin?

Ruuanmureuttajana ja leivonnaisten maustajana alkoholi toimii hyvin, kastikkeissa ja marinadeissa siis. Tämmöinen juttu sitten tuli niistä mieleeni:
Eräskin Jusan joululuinen konjakkikakku on tullut leivottua. Nyt en tosin pitkään aikaan enää, mutta se oli herkullista ja sopivaa alkoholinkäyttöä. Tosin tulee aina mieleen, kun joskus Mikan raitistumisen jälkeen katsoimme eräänä iltana MasterChefiä perheen kanssa. Siinä tehtiin sacherkakkua parityönä. Eräs kakkua leiponut pari pohti valmistuksen yhteydessä, mikä likööri kuuluu sacherkakkuun siis laittaa mausteeksi, eivätkä muistaneet. Nainen tokaisi, ettei sen väliä, mitä se on kun vaan on ja niin lorottivat vodkaa reilusti maustamaan kakkua. Meidän Aaron, tuolloin varmaan 5-6 v katseli silmät suurena ja tokaisi jotta ”ÄITI! Mitä ihmeen alkoholistikakkua tuo täti ja setä tekee.”

Hyvän ruuan kanssa lasillinen viiniä on erinomaista ja näin ollaan todella vielä riskikulutusrajoissa varsinkin, kun sen lasillisen ottaa pari kertaa vuodessa. Joten kyllä, hyvän ruuan kanssa viini on hyvää ja hyvien ystävien seurassa. Humalaa en halua. Nousuhumala tuntuu kivalta, mutta nykyään se on liian lyhyt ilo verrattuna niihin fyysisiin vaikutuksiin mitä siitä tulee. Joten skippaan mieluummin. Känni on kaamea ajatus. Nukkumiseen en tarvitse, stressikin hoidetaan muulla tavoin. Jos taas joisin sosiaalisissa tilanteissa rentoutuakseni, vähentääkseni jännitystä olisin pulassa ja todella sairas. No miksipä ei se lasillinen kuohuvaa juhlan yhteydessä. Toki sekin voi olla alkoholiton.

Raitis mieheni ei minua kiellä juomasta, eikä kenenkään juominen ole hänelle riski. Itse asiassa kaikki tapaamani toipuvat ja raitistuneet alkoholistit viestittävät, että heidän puolestaan kaikki, joille alkoholi sopii, juokoot. Ja jokaisella heillä on myös hyviä hetkiä alkoholin kanssa, jopa alkoholisteilla ennen sairauden puhkeamista. Positiivista on siis myös se, että raitistuneet alkoholistit ja läheiset ovat hyvin suvaitsevaista ja ymmärtäväistä porukkaa. Raittiusfanatistimi on siis ihan toisaalla kuin heillä, joille alkoholi on tappava aine. Siinä on oltava ehdoton, mutta vain omalla kohdalla. Muiden tuomitseminen ei kuulu toipumiseen ei meillä läheisillä eikä alkoholisteilla. Eikä se edes edistäisi asiaa, jota monet toipuvat haluavat edistää eli päihdesairauden tietoisuuden ja tunnistamisen lisäämistä.

Nimettömät alkoholistit: Työ muiden parissa s.112 :

Varomme osoittamasta suvaitsemattomuutta tai vihaa alkoholinkäyttöä kohtaan, joka on yhteiskunnassamme vakiintunut tapa. Kokemus on osoittanut, ettei sellaisesta asenteesta ole hyötyä kenellekään. Kaikki uudet tulokkaat kuvittelevat, että meillä vallitsisi tämä henki, ja he helpottuvat heti kun huomaavat, että me emme kannata noitavainoja. Suvaitsemattomuuden ilmapiiri saattaa karkottaa pois alkoholisteja, joiden henki olisi saatettu pelastaa ilman mokomaa typeryyttä. Meistä ei silloin olisi apua myöskään kohtuuden asialle, sillä kukaan joka käyttää alkoholia, ei ole kiinnostunut kuulemaan siitä ihmiseltä, joka vihaa viinaa.

Suhteeni alkoholiin on muuttunut, sen kehityskaari on mielestäni ollut sellainen kuin kuuluukin, eli alkoholinkäyttö on vähentynyt iän myötä. Lasten kanssa keskustellessa puhun siitä, miten hienoa olisi ollut omata hyvä itsetunto ja oppia jo nuorena tuntemaan itseään aidosti ja kemiatta. Siitä rohkaisusta mitä nuorena lähtee pullosta tai päihteestä hakemaan ei ole kuin haittaa ja vähintäänkin se pitkittää aikuiseksi kasvamista, puhumattakaan riskistä sairastua riippuvuuteen. Tänään tietenkin kaikki kokemani on kokemuksena ja toivottavasti viisautena kohdatessani ihmisiä ja puhuessani päihdesairaudesta. Uudelleen en haluaisi samaa polkua kulkea, mutta en sitä vaihtaisikaan. Itse olen säästynyt alkoholismilta, mutta siinä olen ainoastaan onnekas ja hyvätuurinen, sillä tämän kansan ja sukuni perimällä se olisi ollut hyvinkin mahdollista. Tosin läheisriippuvuus sairautena ja siitä toipuminen ei kovin kauas kakkoseksi alkoholismille jää.

Minulle alkoholi on siis henkilökohtaisesti aika samantekevä aine. Pärjään ilmankin. Sen positiiviset puolet rajoittuvat normaaliin käyttöön. Päihdetyön ammattilaisena juttu onkin sitten toinen, mutta edelleenkään en alkoholia vastusta tai vihaa. Päihdesairaus on se mikä herättää huolta, surua, nostaa tunteita, ei alkoholi aineena.

Lämmöllä, Riitta

ps. Tämä kannattaa katsoa: Totuus alkoholista –ohjelma YLE Areena

VÄSY NÄYTELMÄÄN?

“Sellainen isänpäivä kuin on isä.” (tai äiti)

En muista yhtään isänpäivää omasta lapsuudestani, tokkopa sitä vietettiinkään, mutta muistan, kun sanoin nuo sanat työmatkalta (lue ryyppyretkeltä) kotiutuneelle miehelleni, lasten isälle. Muistan sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden, turhautumisen. Muistan tunteen sanoessani, muistan että tarkoitukseni oli havahduttaa, herättää, konkretisoida. Olin kuullut lausahduksen vuosia aikaisemmin ystävältäni, joka oli kuullut sen ystävältään, joka oli käyttänyt samaa lausetta. Muistan miten tuo lause jäi mieleeni, varastoin sen, tiesin heti sen olevan käyttökelpoinen väline. Ja niin se tuli se hetki. Yksi väsymisen hetki, eräs monista.

Muistan myös sen kylmyyden ja välinpitämättömyyden millä suhtauduin omaan isääni murrosikäisenä. Vihasin, koin epäoikeudenmukaisuutta, kyseenalaistin. Uhmasin, itsestäni en ollut huolissani, äidistäni kyllä. Olin 14v ja siinä vaiheessa jo muutamankin yön valvonut ja sillivoileipiä valmistellut odotellessani ryyppäämisen loppumista.

Isän kuollessa olin 15v, enkä tuntenut surua, sellaista surua, kuin olisi kuulunut tuntea. Tajusin, että nyt asiat muuttuvat, enää ei tarvinnut jännittää äkkipikaisuutta, pelätä. Jonkun mielestä tämä kuulostaa kylmältä, sitä se ei kuitenkaan ole, vaan todellista elämää monelle läheiselle, joka ei rohkene sanoa ääneen tuntemuksiaan päihderiippuvaisen läheisen kuolemasta ja usein myös siihen liittyvistä toiveista. Eivät nämä ajatukset kenestäkään pahaa ihmistä tee, ne ovat inhimillisiä ja hyväksyttäviä. Mikäli näitä tunteita on, kertoo se vain asianomaisen pahoinvoinnista. Ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät aiheuta kenenkään kuolemaa, vaikka tätäkin moni pelkää ja potee syyllisyyttä. Näiden ajatuksien jakaminen voi olla toipumisen alku, mahdollisuus keskusteluun siitä mikä on vialla, mahdollisuus saada apua.

Monesti myös läheiset jakavat tämän ajatuksen potilaalle päihdehoitomme perhepäivässä. Siellä kun tunteilla ja ajatuksilla on lupa näkyä, niiden on tultava näkyviksi, että toipuminen voi alkaa. Uskoisitteko, että useimmin kuulemamme sanat perhepäivän päätteeksi ovat: toivo, helpotus, vapautunut, sai puhua. Ja vain sillä, että ihmiset kohtaavat ja kertovat miltä tuntuu. Ne ovat upeita hetkiä.

Eräs päihdeperheen tuhoavin ominaisuus on salailu, kulissien ylläpitäminen. Esittäminen, että kaikki on hyvin. Näytelmä, joka jatkuu vuosia usein jo lapsuudesta lähtien. Rakennetaan illuusiota siitä, miten pahoinvoinnin keskellä ollaan hyvinvoivia, tehdään asioita, käydään töissä, lapsia syntyy. Tämä näkyy ulospäin ja paljolti tämä tehdään ulkoisista syistä ja häpeästä johtuen.

Ihan hirveitä olivat ne ”tilanteet päällä”- tilanteet, jolloin vaikka mentiin sukulaisiin juhlimaan ja hymykalvo piti vetää kasvoille. Sen kanssa vielä pärjäsi, mutta sitten piti jo hieman pinnistellä, kun alettiin vaikkapa ylistämään puolisoa erinomaisena isänä. Puolisoa, joka oli juuri tullut ryyppyreissulta. Se pinnallinen keskustelu, jossa oikeasti ei puhuta mitään, joka rakentuu vain pelastamaan vaivautunut tilanne. Siirtämään huomio muualle. Ja voi taivas miten taitavia päihdeperheissä ollaankaan tässä!

Ympäristön paine luo usein tilan, jossa me läheiset usein vaikenemme ja sen sijaan, että olisimme rehellisiä itsellemme ja tunteillemme, alamme elää kuten ajattelemme, että meidän odotetaan elävän. Sanomaan asiat kuten muille on mukavaa ja sitten käymme hiljaista sotaa sisällä, rikomme itseämme vastaan. Sillä valitettavan usein törmää siihen, että tukijat kaikkoavat kun todella tarvitset tukea. Varsinkin, jos he kokevat asian itselleen vaikeaksi, loukkaantuvat syystä tai toisesta, mennään liian iholle. Tämäkin on inhimillistä ja normaalia, mutta parempi aitous ja rehellisyys, kuin vääriin syihin perustuva välittäminen ja ”auttaminen”. Elä ja anna elää.

Päihdeperheessä on tyypillistä, ettei osata selvittää asioita, puhuta oikeasti, ei olla avoimia ja rehellisiä. Nyt joku saattaa sanoa, että kyllä meillä puhutaan ja selvitetään, mutta onko kyse tulipalojen sammuttelusta vai niiden asioiden tekemisestä, jotka eivät mahdollista tilanteen jatkumista? Keskitytäänkö oikeisiin asioihin vai kriisinhallintaan? Kielletäänkö se, mikä on. Nostetaanko näytelmän päähenkilö jalustalle, pelastetaan? Tarvitseeko päähenkilömme pelastamista? Ohitetaanko vaikeat kohdat, nauretaan, kun pitäisi itkeä. Ollaanko näytelmässä, joka opettaa ihmisen elämään elämää, jossa ei saa kasvaa itseksensä, tulla itseksensä. Tämä on näytelmä, joka opettaa vaikenemaan ja luo lukkoja syvälle sieluun. Näytelmä, joka rakentaa ihmiselle vankilan.

Toipumisen myötä olen käsittänyt ja huomannut miten oma muutos vaikuttaa itseeni ja muihin, se kun alkaa nähdä ja puhua eritavalla. Toipumisen myötä olen myös alkanut nähdä oman lapsuuteni erisilmin, omin silmin. Olen uskaltanut olla itselleni rehellinen siinä mitä se oli ja mitä tunsin ja koin. Millainen oli se pikku-Riitta ja mihin lapsuuden pelko, syyllisyys, vihamielisyys vaikutti. Kyllä, se muokkasi minua. En osannut rakastaa tai hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen, vaan hyväksyntää oli haettava ja paljon muuta.

Ei turhaan sanota, että läheiset sairastuvat yhtä pahoin kuin päihderiippuvaiset. Niin se on. Tänään tiedän sen omasta polustani, toipumiseni kautta, mutta myös toistuvasti, jatkuvasti kohdatessani ja hoitaessani läheisiä. Tunnekylmyys tulee jossain vaiheessa, et tunnista tunteita, ei iloa, ei rakkautta, ei surua. Jossain vaiheessa ei enää surra ihmisen takia vaan sen kuvitelman mitä olisi voinut olla, eikä enää pysty päästämään irti, irrottautumaan, hellittämään ja luovuttamaan. Silloin on sairastunut läheisriippuvuuteen.

Näytelmä on päättynyt, verhot ovat sulkeutuneet. Onnellisesta lopusta en tiedä, mutta ainakin omalta osaltani itseni näköinen elämä. Elämä, joka on mahdollistanut ymmärtämisen, anteeksiannon itselle, menneisyyden hyväksymisen ja suonut luvan päästä irti sellaisesta mikä ei tee hyvää ja janota sitä mikä tekee; Itsetuntemusta, vastuunottoa, keskeneräisyyttä. Rehellisyyttä ja avoimuutta.
Pyrkimystä rakastaa ja ajatella myötätuntoisesti kaikista ja kaikesta. Itsestä on toki hyvä aloittaa. Pyrkimystä.

Ja muistaa aina, ettei mikään ei tapahdu syyttä, kaikella on tarkoitus. Ihan kaikella.
Hyvää aitoa isänpäivää. Sellaista kuin sen juuri tänään kuuluu olla.

SEKSIKÄS RYYNÄÄMINEN -TYLSÄ TOIPUMINEN?

Sieltä se mun vittumainen akka nyt tuli, huudahti Mika läheisluennolla perjantaina mennessäni sinne esittäytymään. Arveletko reaktioitani? Yleisön reaktioita? Reaktio oli naurunremakka. Mikäs siinä totuudessa ja toki Mika lisäsi perään, miten kummallista se on, että raitistumisen jälkeen siitä vittumaisesta akasta tuli ihan rakastettava vaimo. On hieno kuulla miehensä sanovan noin ja on ihan hyvä kuulla totuus myös siitä, miten hän oikeasti ajatteli juovana aikana. Se on ollut hyväksyttävä ja ymmärrettävä. Tällä kokemuksella se on myös erittäin loogista. Päihderiippuvuuden, alkoholismin sekä läheisriippuvuuden ymmärtämisen ja tunnistamisen avulla se on myös helpompaa, mutta yhtä lailla on ollut hyväksyttävä ja nähtävä itsensä läheisenä, läheisriippuvuuteen sairastuneena.

Toipumisen ja hyväksymisen myötä minä myös tiedän olleeni vittumainen, kaiken sen kaiken muun lisäksi. Minkä kaiken? No, sen kaiken millainen minusta oli tullut vuosien saatossa jo lapsuudessa opittujen selviytymis–ja käyttäytymismallien myötä. Itse voin tunnistaa sairastuneeni jo lapsuudessa, mutta usein sairastuminen läheisriippuvuuteen voi tapahtua missä elämänvaiheessa tahansa.

Minä en tuntenut itseäni, en tiennyt kuka olin, hain hyväksyntää ja suoritin. Olin epävarma, mielestäni mikään ei riittänyt, kulissit ja ulkoiset asiat olivat tärkeitä. Pelkäsin auktoriteetteja, nostelin ihmisiä jalustalle ja he kaikki olivat minua parempia viisaampia. Halusin olla kuten siskoni ja veljeni, koin itseni mitättömäksi heidän rinnallaan, tunsin ulkopuolisuutta. Ja kun jalustat sitten keikahtelivat, olin pettynyt ja vihainen.

Odotin kiitosta ja kun sain sitä, en osannut ottaa sitä vastaan, tuntui tyhjältä. Mikään ei täyttänyt rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kuppia, ei mikään. Ja koko ajan elin elämää eteenpäin, kävin koulua, välillä masenteli, juhlin kavereiden kanssa viikonloppuisin, tein typeryyksiä. Opiskelin, halusin sairaanhoitajaksi – hoitoala, kuinkas muuten. Tapasimme Mikan kanssa ja siitä lähti yhteinen taival. Oppipolku elämään ja itsensä löytämiseen.

Läheisriippuvuuteen sairastumiseen tarvitaan, että joku elämäsi osa on toimimaton, usein puhutaan toimimattomasta perheestä. Lapsi on avuton, mikäli lapsuuden perhe on toimimaton, syystä tai toisesta, joita voivat olla alkoholismi tai muu päihderiippuvuus, narsismi, masennus, läheisriippuvuus, suvun /perheen tragediat jne. Läheisriippuvuudessa on mielenkiintoista se, ettei myöskään aikuisuus sinällään suojaa siltä ja tästä ovat todisteena lukuisat puolisot ja perheen isät ja äidit, joiden lapsi on sairastunut päihderiippuvuuteen.

Läheisriippuvuuteen voi siis sairastua kuka vain, ellei perusta ole kunnossa. Väitän, että vaikka olisikin, ei kukaan vanhempi ole immuuni lapsen sairastumiselle, eikä kukaan ihminen ole immuuni toistuvalle henkiselle, psyykkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle kaltoinkohtelulle, jonka päihderiippuvuus tuo mukanaan. Ei kukaan, sillä läheisriippuvuus on sitkeä, vahva ja tuhoisa tauti. Usein kuulee ihmisten kokemuksia, siitä miten on otettu ero ja jätetty puoliso tai tehty irrottautumista lapsesta, mutta samat asiat toistuvat, olo ei kohennu, voidaan huonosti, tilalle tulee uutta toimimattomuutta.

Läheisten toipuminen ei ole menneisyydessä elämistä, katkeria kommentteja lapsuudesta tai nykyhetkestä. Se ei ole puolison haukkumista ja valittamista. Toipuminen on itsensä hoitamista, hyväksymistä ja vahvistumista, se on ajatusmyllyn, tuon läheisille niin tunnusomaisen oireen, hiljenemistä. Se on elämäniloa, turvaa, anteeksiantoa. Toipuminen on työtä oman hyvinvoinnin eteen, vanhasta irtipäästämistä. Toipumisessa peili käännetään itseen ja puhutaan vähemmän toisesta. Huomattavasti vähemmän ja kun puhutaan niin sävy muuttuu.

Nykyään Suomessa keskustellaan paljon päihderiippuvuuden hoidosta ja sen kehittämisestä. Samoin keskustelu alkoholin, kohtuukäytön ja alkoholistien toipumisen ympärillä on kiitettävää. Samaan aikaan tämä korostaa sitä miten läheisten hoidosta, hoitoon pääsystä ja ohjaamisesta tuskin kuulee sanaakaan, puhumattakaan toipumiskokemuksista ja niiden jakamisesta. Missä ne ovat? Miten läheiset huomioidaan keskusteluissa? Selviytymistarinat, jotka tuovat oksennuksen kurkkuun ja saavat ihmiset kauhistelemaan ja pitämään selviytymistä urotekona ovat hittejä, mutta miten on alkoholistin aikuisen lapsen tarinan kanssa? Vaikkapa nuoren naisen, joka on tunnistanut oireet itsessään, voi huonosti, haluaa muutosta. Ei niin raflaavaa, mutta sitäkin vaikuttavampaa. Toipumista, vapautumista omaan elämään, ei muiden. Eikö näitäkin tarinoita olisi hyvä tulla lisää ja kuulla? Tarinoita toipumisesta, siitä miten onnistuit siinä?

Läheisten ääni on edelleen aivan liian vaimea, vaikka meitä on enemmän. Miten läheinen saa hoitoa, maksusitoumuksen, ohjausta Suomessa? Miten usein törmää tilanteeseen, että läheisen toipuminen katsotaan ykköseksi ja sitten vasta päihderiippuvaisen, joka on erittäin suositeltava tilanne erityisesti silloin, kun päihderiippuvainen ei ole valmis hoitoon. Tätä ajatusta tai mahdollisuutta monet tapaamistani ihmisistä eivät ole edes kuulleet. Läheisen lähtiessä hoitamaan itseään mahdollistuu myös päihderiippuvaisen havahtuminen.

Päihderiippuvuus ja läheisriippuvuus ovat helvetillisiä sairauksia, joiden hyväksymisessä ja tunnistamisessa sairaudeksi meillä on Suomessa vielä töitä tehtävänä. Näiden sairauksien tunnistamiseen ja hoitoon panostamisella on varmaa, että säästyy rahaa, puhumattakaan hyvinvoinnin lisääntymisestä ja toipumistarinoiden vahvistumisesta. Eikä kumpikaan ole parempi toistaan.

Toipumistarinoissa on voimaa. Niiden myötä vittumainen akkakin muuttuu rakastettavaksi vaimoksi.

LOKAKUUN LÄHEISILTA KAUHAJOELLA 27.10.2016. Tule mukaan.

20161027-ilta-laheisille-copy_01

KOHTUUKÄYTÖN TAPPAVA ILLUUSIO

Meillä usko ihmiseen on arvo, perusta hoidolle. Jokaisen ovenavauksen ja kynnyksen ylityksen kohdalla on läsnä ilo toisen puolesta, läheisen tai potilaan. Me emme ajattele, että raitistuminen on vaikeaa, me varomme toivottomuutta, se on uhka toipumiselle ja elämänilolle. Me tiedämme olevamme tekemisissä pirullisen sairauden kanssa, jonka hoitamisessa tarvitaan tehokkaita välineitä, tietoa, omaa kokemusta, kohtaamisen ja läsnäolon taitoja. Rehellistä ja suoraa puhetta, iloa, välittämistä. Rohkeutta kohdata ihminen ja kertoa se ei niin miellyttävä totuus.

Puhun ihmiseen uskomisesta ja sen tärkeydestä. Kohtuukäyttö ei ole sitä, eikä se myöskään hoidossamme ole vaihtoehto. Oikeahetki-avopäihdehoidon tavoite on päihteettömyys, raittius ja toipuminen. Tästä tavoitteesta emme tingi. Kohtuukäyttöön ei tarvita hoitoa, sitä ovat kaikki potilaat kokeilleet usein toistuvasti ennen meille hakeutumista ja yhtä monesti siinä epäonnistuneet. Ihan ilman hoitoakin.

Hoitomme keskeinen ajatus on tarjota jotain uutta, rohkeasti. Ratkaisukeskeisesti ajatellen sitä, mikä ei toimi ei kannata jatkaa, vaan lisää sitä mikä toimii. Siksi me emme yritä saada vanhaa toimimatonta mallia toimimaan käärittynä pumpuliin, emme vahvista illuusiota siitä mikä ei ole mahdollista. Tarjoamme hoitoa sellaisena kuin se pitää tarjota. Me kohtaamme potilaan rehellisesti ja tiedolla, omalla kokemuksella.

Tieto ja ymmärrys sairaudesta luo pohjan toivolle, kokemus vahvistaa toivoa. Kohdatuksi tulemisen kokemus toimii kannustimena, rohkaisuna sille, että potilas antaa itselleen mahdollisuuden kokeilla jotain muuta. Riippuvuusajattelun muuttamisessa eräs tärkeimpiä asioita on vahvistaa ihmisen uskoa omiin voimavaroihinsa, kykyihin ja taitoihin. Uskoa ihmiseen ja antaa välineitä. Kohtuukäyttö on uskonmenetys, hetkellinen illuusio siitä, että voi olla kuten muutkin. Melkein, vaikka tietää, ettei se ole niin. Toivottomuuden kurkistus. Kohtuukäyttö suositus on sairauden etenemisen mahdollistamista.

Tiistain A-studio – voiko juoposta tulla kohtuukäyttäjä, katsellessa olin hämmentynyt. Pelotti ajatella niitä riippuvuusajattelun sokkeloissa olevia ihmisiä, joille puhe pilleristä on pelastus. Todella pelottavaa puhetta.  Mahdollisuus oppia käyttämään alkoholia normaalisti on “pillerihoidon” lupaus. Joku viisas on sanonut, että meidän on oltava tarkkoja sanoissamme ja sanottaessa raittiuden olevan vaikea saavuttaa, tulee siitä riippuvaisen mielessä vahvistettu totuus liian helposti. Samoin kuin helppo ratkaisu on pelastus ja samalla tuomio. Surullista puhetta, surullinen ohjelma.

Toivon herääminen on ihana asia, kunhan se herää toipumiseen. Kohtuukäyttömahdollisuuteen kohdistuessaan toivon herääminen tuntuu petokselta. Sekä potilasta, että läheisiä kohtaan. Työotteena se olisi turhauttava, muutoksen mahdollisuutta väheksyvä, ihmisen kykyjä ja voimavaroja väheksyvä. Siksi meillä Oikeahetki-hoidossa toipuminen on jatkumo, joka alkaa sairauteen perehtymällä, tunnistamisella ja hyväksymisellä. Ihan ensiksi vaikkapa sillä, että suostuu kokeilemaan jotain IHAN muuta. Jatkumo, joka jatkuu riippuvuussairauden seurausten näkemisellä, itsetunnon vahvistumisella, häpeän heikkenemisellä, vastuun ottamisella itsestä ja muista. Hyväksyminen. Anteeksianto. Rakkaus.

On hyvä, että on monenlaisia vaihtoehtoja. Kyllä. Itse olen ja tiedän koko perheemme olevan kiitollinen siitä, että aikanaan saimme tietoa sellaisena kuin se on. A-studiota katsellessa olin kiitollinen myös siitä, että emme osuneet kohtuukäyttöhoitoon. Tänään toipuneessa ja raittiissa perheessä kahdeksatta vuotta, se on tulos, joka näkyy kuudessa ihmisessä ja uskonpa monessa muussakin.

Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä omasta toipumiskokemuksesta, osaamisesta ja ammatillisuudesta käsin nimenomaan täysraittiuteen ja ennen kaikkea toipumisen mahdollisuuteen uskoen. Muu ei olisi vaihtoehto, sillä kohtuukäyttöä potilaalle tarjotessani tuntisin valehtelevani, toimivani eettisesti väärin. Uskon nimittäin, että hoidon tehtävä on tehdä asiat näkyväksi sellaisena kuin ne ovat, ei sellaisina kuin potilaan korvaan olisi mukava.  Ja tämän on oltava keskeinen osa päihdetyön osaamista myös tulevaisuuden Suomessa. Selvästi meillä on töitä tehtävänä, että yhä useampi taho uskaltaa lähteä oikeasti hoitamaan päihderiippuvuutta, sillä riippuvuusajattelun tunteva ja toipumiskeskeinen hoitotaho ei näin voi toimia.

Jo 30-luvulla kirjoitetussa 12-askeleen perusoppaassa on kohtuukäytön mahdottomuus alkoholismiin sairastuneen kohdalla todettu:

Meistä useimpien on ollut vaikea myöntää, että olemme alkoholisteja. Kukaan ei mielellään pidä itseään ruumiillisesti ja henkisesti toisenlaisena kuin muut. Eipä siis ihme, että olemme yrittäneet lukemattomia kertoja turhaan todistaa, että osaamme juoda niin kuin muut ihmiset. Jokainen epänormaalisti alkoholia käyttävä pitää visusti kiinni siitä, että jonakin päivänä, jotenkin hän pystyy saamaan juomisensa kuriin ja nauttimaan siitä. Tämä harhakäsitys on hämmästyttävän sinnikäs. Monet kulkevat tämän käsityksen vallassa hulluuden ja kuoleman porteille saakka.
-Nimettömät Alkoholistit s.54 –

Tämä teksti ja kirja olisi syytä kaikkien päihderiippuvuussairautta hoitavien tahojen lukea. Vähintään tämä pätkä siitä. Polkupyörää ei tarvitsee keksiä uudelleen.

Siispä Oikeahetki- vinkki numero yksi hoitopaikan valintaan: Etsi paikka, joka uskoo toipumiseen ja sinuun, silloin sinulla on tutkitusti paremmat mahdollisuudet. Valitse se paikka, joka haastaa sinua älä sitä minne riippuvuusajattelusi ohjaisi.
Kohtuukäyttö ei ole alkoholismia sairastavan hoito.

Lue myös tämä:
Alkoholista luopuminen helpompaa kuin käytön vähentäminen

ALKOHOLISTI JUO- KUULETKO TOISTON KUTSUN?

Oletko miettinyt, miksi joku ikävä asia toistuu elämässäsi? Miettinyt ja tuskaillut, miksi se ei vain mene pois?

Elämä on kummallinen, usein rankkakin sarja tapahtumia. Jokaisella tapahtumalla on tarkoitus ja varsinkin niillä toistuvilla tapahtumilla. Minulle toistuvat tapahtumat ovat aina olleet elämän tapa herätellä, kutsua muutokseen. Jälkeenpäin ajatellen sen näkee toki paljon selvemmin, mutta nykyään myös tunnistan nuo muutoksen kutsuhuudot paremmin.

Siinä, mikä toistuu, piilee avain kasvuun ja oivaltamiseen. Nyt kohdistamme katseen ja ajatuksen luonnollisesti negatiivisiksi kokemiimme tilanteisiin. Kuten kumppanin ryyppäämisen aiheuttamat tilanteet. Sopii meille läheisille ja yhtä hyvin alkoholistit painivat saman asian kanssa.

Millaisiin toistoihin sitten olen törmännyt? Vahvimmin niihin, joihin törmään myös tänään tehdessäni töitä päihdeperheiden kanssa. Nuo toistot ovat poistuneet omasta elämästäni, mutta ne kuuluvat keskusteluissa läheisten ja päihderiippuvaisten kanssa. Sama hätä, turhautuminen, syyttäminen, syyllisyys, loukkaantuminen, pettymys, epätoivo, viha, raivo.

Sama toisten syyttäminen. Esimerkiksi anoppi oli joskus erinomaisen hyvä kohde syylliseksi, kuten minäkin anopille ja koko suvulle. Minä olin järkky miniä, jonka takia Mika painoi töitä kuin mielipuoli  ja uupui. Sitten oli ymmärrettävä univaikeudet, stressi, ahdistus, masennus ja olipa siellä lapsuudessakin asioita, jotka antoivat pontta juomiselle. Joka tapauksessa voi sanoa, että juomisen syyt ja selitykset ovat aina jossain muualla kuin siinä, että joku juo liikaa. Siis ihan muualla kuin niiden pitäisi olla. Siksi ne myös ovat vain selittelyä, tulivatpa sitten läheisen tai potilaan suusta. Selittely puolestaan on sairauden oire.

Toistona kuulemme myös, että hyvästä, kiltistä, ahkerasta, ihanasta lapsesta on tullut hirviö tai vähintäänkin ihminen, jota läheinen enää tunnista.

Toistona kuulemme, että on kuin puhuisi betoniseinälle, teflonpannulle, vesi hanhen selästä.

Toistona kuulemme, miten on pitkiäkin ajanjaksoja jolloin kaikki on hyvin, mutta sitten taas.

Toistona kuulemme, että se lupasi, että sitten kun, niin loppuu. Tämä oli viimeinen kerta. Kuulemme, miten läheinen sanoo, etten jaksa enää, olen uupunut, nyt lähden. Kuulemme tarinoita miten lähdin ja palasin, kun se lupasi, että nyt se on loppu.

Toistona kuulemme, miten helvetin paha on elää, kun toinen juo, eikä halua muutosta.

Toistona kuulemme, että nyt minä lähden. Avioero.

Toistona sanomme, että muutos lähtee sinusta.

Oli nelikymppisenä hurjaa huomata, miten siihenastisessa elämässäni oli toistunut sama teema, ensin isäni ja sitten mieheni kautta. Fakta, johon ei haeta syyllisiä vaan se on todettava. Oli olemassa iso vaara, että minusta tulee uhri. Sitä taisin jo olla, kunnes näin että tämä kaikki tapahtuu muille ja minulle, koska minun on opittava siitä jotain. En ollutkaan enää lastu laineilla vaan minusta tuli toimija. Ja pienestä pitäen minua on opetettu. Läheisriippuvuudessa oli ja on minulle siis tärkeä oppi ja viisaus. Siitä toipuminen on tuonut minut siihen mitä olen tänään.

Ihmisessä itsessään oleva, joskin aluksi usein piiloutunut, voima, taito ja kyky ovat toipumisen ja myös hoitomme perusta. On suunnattoman tärkeää, että joku uskoo, kun itse ei vielä jaksa. Joku näkee sen, mikä piiloutunut sen minkä sairaus on peittänyt. Joku kohtaa sinut sellaisena kuin juuri nyt olet. Ja hyväksyy varmoin ottein.

Meillä rakkaan mieheni kanssa on  kahdeksas vuosi menossa. Toistot tulevat esiin toisissa aisioissa, ei juomisessa, mutta on tullut selväksi, että opittavaa vielä on. Mika sanoi hiljattain, että tuntuu, ettei tunnista itseään siitä vanhasta, ihmettelee miten on voinut olla sellainen. Koemme samoin, mutta vaikka aika tuntuu utuiselta jo kaukaiseltakin, sitä ei pidä unohtaa. Se on peruutuspeilin kuva tarvittaessa meille kummallekin.

Meillä on toistunut toipumisen mukanaan tuoma muutos, kasvu. Oikoreittiä siihen, ei ole vaan jokaisen on tehtävä työ itse, oman toipumisen eteen.

Muutos tapahtuu, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Pakko. Väistämätöntä. Toisto osoittaa meille myös suunnan, joka on itseemme. Se ei osoita toiseen, toisiin. Se osoittaa ainoaan mahdolliseen oikeaan suuntaan, siihen suuntaan, jossa voimme muutoksen saada aikaan, jossa se tulee näkyväksi. Minussa, sinussa.

Ja sitten vuosien kuluttua törmää vahvistukseen:

VALON SOTURI TIETÄÄ, että tietyt hetket toistuvat.

Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet, joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.

”Olen kokenut jo tämän”, hän valittaa sydämelleen.

”Niin oletkin”, sydän vastaa. ”Muttet ole päässyt koskaan yli.”

Silloin soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista, mitä hän ei halua oppia.

– Paolo Coelho –

Mikä sinun elämässäsi toistuu? – ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

ÄITIENPÄIVÄ JA TOIPUMISEN PARASTA ANTIA

Istun kahvipöydässä vastapäätä Mikaa ja kyyneleet pyrkivät vimmatusti ulos silmistä. Pala kurkussa. Olemme keskustelleet viikonlopun suunnitelmista ja tulevasta karting-leiristä, joka osuu päällekkäin äitienpäivän kanssa. Kaksipäiväinen leiri ja Aaron tahtoo. Mika on varovainen sanoissaan, tulkitsen sen johtuvan reaktioideni pelosta ja ymmärrän.

Tulkintani on kuitenkin väärä, sillä kuten myöhemmin selviää, on varovaisuus jotain muuta. Se on tunnetta, huomioonottamista ja välittämistä. Ja voi herranen aika se on arvostusta ja kiitosta. Ei pidä tulkita, pitää puhua. Näen edessäni miehen, jolle lapset ja perhe ovat tärkeintä. Näen edessäni miehen, joka kysyy, ottaa huomioon, suunnittelee, kertoo mielipiteensä, tuntee, kokee, näkee, liikuttuu, rakastaa, suuttuu, pöllöillee, on huolissaan, hermoilee. Nyt näen edessäni miehen, jota arvostan ja johon luotan. Tiedän myös sen, ettei aina ole ollut niin, sillä oli aika kun kaikki muu oli tärkeämpää, aika jolloin tunteita ei tunnistettu. Alkoholi oli tärkein ja työ. Ero on suuri.

Luontevastihan se vastaus sieltä putkahtaa, jotta ilman muuta menette leirille. Onhan näitä äitienpäiviä tässä vietelty, mahtuu tämmöinenkin joukkoon. Eikä ota edes kipeää, sillä en sano vastoin ajatuksiani tai tunteitani. Enää.

Mika katsoo ja sanoo: ”Äitienpäivä on tärkeä päivä. Sinä olet nämä lapset kasvattanut, minä olen ollut mukana vasta viimeiset seitsemän vuotta.” Siinä kohtaa ne kyyneleet alkavat yrittää ulos. Ja olen vain helvetin kiitollinen siitä mitä meillä on. Kiitollinen siitä, miten tehty työ ja toipuminen näkyy. Kiitollinen siitä, ettei kauna, katkeruus hallitse. Vaan niiden tilalla on avoimuus, rehellisyys, puhuminen, yhteys. Ja kyllä olen kiitollinen siitä, että minua arvostetaan. Se tekee hyvää meille kaikille, kun vain osaamme ottaa sen vastaan ja suomme sen itsellemme.

Miehesi tietää olevansa velkaa enemmän kuin vain sen, ettei hän juo. Hän tahtoo hyvittää. Mutta älä odota liikoja. Hänellä on painolastinaan vuosien ajatustottumukset ja tavat. Kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus, ymmärtämys ja rakkaus ovat tunnussanamme. Kun hän näkee näitä sinussa, ne heijastuvat hänestä sinuun takaisin. Sääntömme on elä ja anna elää. Jos kumpikin teistä on halukas korjaamaan omat vikansa, toiselle ei jää kovin paljoa arvosteltavaa.  –Nimettömät alkoholistit, Vaimoille s.124

Usein pohdin kaunan ja katkeruuden vaikutusta meihin. Oman toipumisohjelman, joka muuten on 12-askelta, läpikäyneenä ja sitä tänään myös välineenä arjessa käyttävänä, ihmettelen itsekin sitä sitkeyttä millä pidin kiinni negaatioista, puhuin ikävästi Mikasta ja suhtauduin pessimismillä elämään ja vähän kaikkeen. Wannabetoipunut ja henkinen kasvu –projektini kesti vuosia. En nähnyt omaa osuuttani, puhumattakaan, että olisin ottanut vastuun siitä. Päihderiippuvuus on sellainen sairaus, että vika on aina jossain muussa. Siihen me läheisetkin syyllistymme. Oikeutamme oman kurjuutemme ja huonon käytöksemme, koska joku muu ryyppää tai kohtelee meitä huonosti.

Oivallus on ollut nähdä, ettei se niin ole. Kaikkein hienointa, joskaan ei kivuttominta, on ollut tunnistaa ja tiedostaa oma itsekkyys ja itsekeskeisyys, joka vaikuttaa yllättäen kaikissa erimielisyyksissä, loukkaantumisessa ja mielenpahoittamisissa. Löytää se ja myöntää se. Siinä tulee jotenkin inhimillisemmäksi ja pieneksi. Ja vapaaksi. Lisäksi yhtäkkiä muissa ei enää olekaan kaikki vika. Ja hei, inhimillisyyttä on myös se, että välillä tulee takapakkia, mutta ajan saatossa ne eivät enää yllätä ja on välineet millä selvitä.

Asiat ovat kuten ne ovat ja ne pitää nähdä kuten ne ovat.
That`s what recovery is.

Olen myös pohtinut toipumiskeskeisyyttä ja ryhmiä ja keskusteluita, missä usein törmää valittamiseen, negatiivisuuteen ja siihen, että puhutaan muista, siitä juovasta puolisosta, isästä tai äidistä, enemmän kuin siitä mitä itse on tehnyt oman toipumisen eteen. Tunnekuohut nousevat tapahtumista ja tilanteista, alamme puhua ikävästi toisista ihmisistä ja asioita, joilla emme muuta mitään. Juoruilemme ja vellomme siinä miten järkyttävästi joku teki, toimi, sanoi. Puramme pahaa oloamme ja loukkaantumista, junnaamme likakaivossa. Joskus jopa vuosia.

Missä näkyy toipuminen ja mitä se sinulle tarkoittaa? Miten sinä olet onnistunut? Miten teit sen? Välineet? Toipuminen on irtipäästämistä, uuden opettelua hyväksymistä ja anteeksiantoa, mutta sitä ei tee kukaan muu kuin minä itse. Ja paino tekeminen sanalla. Toipuminen tehdään, se ei tule vain puhumalla. Ja heti kun alkaa keskittyä omaan toipumiseen, alkaa tapahtua. Mutta halutaanko toipua vai onko vielä turvallisempaa pitää vanhasta kiinni? Minä kannustan toipumisen polulle. Absolut!

Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät tee toisesta ihmisestä alkoholistia. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät raitista toista ihmistä. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät saa toista ihmistä pysymään raittiina. Mutta minun tekemiseni ja tekemättä jättämiseni määrittelevät sen, mikä olen. Olen ensisijaisesti vastuussa siitä, että minusta tulee ihminen, jolla on arvokasta annettavaa muille. – Läheisen jakama ja siteeraamaa teksti Oikeahetki-toipuvien ryhmästä.

Näinpä se on.
Olen ensisijaisesti vastuussa omista tunteistani ja reaktioistani. Olen rakastettu äiti ja vaimo, vaikkei lauma aina olekaan paikalla. Olen turvassa. Ja kiitollinen. Ja aamukahvia kuppiini aamulla kaataessa muodostui siihen kuplien reinustama sydän. Se viivähti hetken ja hajosi, mutta muisto jäi.

Hyvää äitienpäivää!

Rakkaudella, Riitta

MIKSI ISÄ EI VOI JUODA

Istumme aamupalaa syömässä ja yhtäkkiä nuorin tyttäremme Aliina kysyy isältään miksi hän ei voi juoda yhtään, mitä tapahtuisi, jos isänsä joisi. Mika katsoo Aliinaa tovin ja sanoo.” Kerran sanoin eräälle, joka tarjosi yhtä olutta, etten ehdi nyt, ei ole aikaa viikkoa juomiselle.”

Mika myös kertoo faktat siitä, miten elimistö alkaisi vaatia lisää ja olo tulisi hankalaksi. Faktat siitä miten tärkeää toipuvalle, raittiille alkoholistille on välttää kaikkea keskushermostoon vaikuttavaa, olipa sitten kyse miten pienestä määrästä alkoholia hyvänsä. Mika kertoo myös siitä miten siskonsa luona vieraillessaan Lidl-kakussa oli maistunut alkoholi ensimmäisestä lusikallisesta ja pakkauksen luettuaan olivat todenneet siinä olevan 1,8% alkoholia. Jäi kakku syömättä.

Ei lusikallinen vahingossa kakkutilanteissa sitä tarkoita, että suinpäin kauppaan tai Alkoon rynnistäisi, mutta tietoisesti sen tehtyään on riski suuri, että jossain vaiheessa paluu entiseen on edessä. Ensin käyttäytymisen ja ajatusten muuttumisena, kärsimättömyytenä, tuona tuttuna ylivoimaisuutena ja isona egona, erilaisuuden ja selitysten palaamisena ja sitten jossain vaiheessa voisi jo alkaa kokeilemaan kohtuukäyttöä. Ensin lasillinen hyvässä seurassa. Vaarallinen valinta. Hengenvaarallinen. Siksi työssämme ja perheessämme ollaan ehdottomia sen ensimmäisen ryypyn suhteen, tietoisen sellaisen.

Syömme edelleen aamupalaa ja keskustelu jatkuu. Aliina ei käsitä, miten se voi olla mahdollista, ihmettelee ajatusta, että isä olisi humalassa viikon tai useamman päivän, ettei pystyisi lopettamaan. Hän ei muista sellaista aikaa, ei ole muistijälkiä.

Monella muulla lapsella on, moni muu lapsi elää tänäkin sunnuntaina erilaista aamupalahetkeä. Tätä me emme saa, emmekä voi unohtaa. Kuten emme sitäkään, että monessa muussa perheessä juomisen väitetään olevan vielä hallinnassa, kun kyse on vain viikonlopusta, vaikka tilanne päihderiippuvuuden arvioinnissa olisikin kaikkea muuta.

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei suuttumus ja turhautuminen valtaa mieltä hetkittäin seuratessa puhetta holhousyhteiskunnasta ja siitä miten Alkon monopoli pitää purkaa ja viinit saada ruokakauppaan ja kaikki muukin mahdollinen liemi vain sen nimissä, että elämme holhousyhteiskunnassa ja kaiken pitää olla vapaata.

Mikäs siinä, päihdehoitoa tarjoavana tahona voisin sanoa, että näin varmistetaan meille töitä. Putkiaivoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta se olisi niin, mutta on mahdotonta olla puoltamassa löysennyksiä, kun näkee, kokee ja tuntee ne tuhot, mitä alkoholi niin monelle perheelle Suomessa aiheuttaa. Kun on kokenut sen omassa elämässä. Kun on nähnyt pelon ja tuskan, hädän ja huolen päihdeperheen lapsen puhuessa vanhemmalleen. Kun on kuullut puhuttelevan hiljaisuuden ja nähnyt hartioitten hytkymisen ja kyynelten valumisen. Äänettömästi. Tämä on päihdehoitomme läheispäivien todellisuusterapiaa. Joka kerta.

Vapautusten ja höllennysten sijaan on keskityttävä parantamaan hoitoonpääsyä ja mahdollisuuksia, potilaan oikeuksia. On keskityttävä lähtemään hoitamaan syytä ja seurauksia ei vain vähentämään haittoja. On keskityttävä hoidon laadun ja tulosten tarkkailuun, koko perheen hyvinvoinnin lisäämisen ollessa mittarina.

Ehdottomasti on keskityttävä näkemään päihderiippuvuus koko perheen sairautena, jota sairastaa noin 10% suomalaisista. (8%miehistä ja 2%naisista lähde: Duodecim Alkoholiriippuvuus) Jokainen voi helposti tuosta laskea sen vaikutukset läheisiin, vaikkapa jokaiselle riippuvaiselle 5-10 läheistä. Tässä valossa on ihmeellistä miten äänekkäin puhe keskittyy alkoholin saatavuuden löysentämiseen tai rajoituksiin ja samaan hengenvetoon puhutaan siitä miten perhe on tärkeä, lasten hyvinvointi on ykkösasia.

Nykyisellä alkoholilailla ja hoidolla Suomen tilastot kuolleisuuden valossa, ovat surullista katsottavaa, joten olisiko nyt uutta lakia pohtiessa syytä myös olla rohkea ja puhua sairaudesta.

Vanha sanonta kuuluu, kun kumartaa jonnekin, pyllistää toiseen suuntaan. Kuningas alkoholille kumartaminen on vaarallista. Kannattaisi ainakin miettiä eräs kärkihanke, päihdehoidon kehittäminen, että systeemi olisi valmis ottamaan vastaan sinne tästä kaikesta vapaamielisyydestä tipahtavat. Että meillä olisi kattava, tehokas, hoitopolku ja hoitoonohjaus, jossa sairauden tunnistamiseen on jokaisella suomalaisella välineet. Että meillä olisi yhteiskunta jonka tunnustaa sairauden ja haluaa olla tekemässä työtä turhien kuolemien vähentämiseksi, perheiden ja lasten auttamiseksi sekä toipumisen lisäämiseksi. Että meillä on hoito, jossa toipumiskeskeisen päihdehoidon laatukriteerit toteutuvat, niihin pyritään, kehitetään ja ne ovat yhteisenä nimittäjänä päihderiippuvuuksien hoidossa.

Aamupalaa lopetellessa toteamme, ettei Aliina ole vielä ollut päihdeluennolla, koulussa on kyllä ollut jotain puhetta päihteistä, mutta sairaudesta ei ole puhuttu. Haastamme 13-vuotiastamme tulemaan kuulolle, emme kuule vastaväitteitä. Nuorimmaisemme Aaron 11v ilmoittaa, että minä tulen myös, vaikken juoppo olekaan.

Sunnuntaiterveisin,

Riitta Koivula
Psykoterapeutti

 

 

Oikeahetki päihdeluento Kauhajoki 5.3.2016 klo 18-21 /Riitta Katso lisää Oikeahetki ohjelma huhtikuussa  

19.-20.04.2016 LASTENSUOJELUPÄIVÄT TAMPERE  Riitta luennoimassa ke 20.4 päivillä aiheesta Kodin päihdeongelmien vaikutukset lapseen ja niiden tunnistaminen.
 

OMA POHJA – AVAIN ITSENÄISYYTEEN

Kurvaan alkoholistihoitolaitoksen pihasta pois, Mika jäi sinne. Sisälläni turta, tyhjä olo. Pää on tyhjä ajatuksista, kerrankin. Odotan onnen ja ilon tunnetta, mutta sitä ei tule. Sen sijaan huomaan itkun yrittävän tulla ja ihmetellen. Pyristelen vastaan, mutta ajettuani riittävän kauas, itku tulee ja vie mukanaan. Olen helpottunut, mutta samalla minussa nousee pelko. Pelkään mitä tulee tapahtumaan, kun Mika raitistuu, miten minun käy. Yhtäkkiä näen eletyn elämäni 39 vuotta siinä ja hylkäämisen pelko, pelko yksinjäämisestä on voimakkain tunne. Konkreettisesti pelko siitä, että nyt Mika näkee kuinka huono ihminen minä olen ja jättää minut. Mitä, jos Mika ei olekaan alkoholisti ja tämä on minun syyni, jos se sittenkin osaa juoda ja olla kohtuukäyttäjä, mitä jos ne kaikki syytökset ovatkin totta. Mitä jos, minä todella olen huono vaimo, vittumainen akka, niin huono, että sen takia on juotava.

Kaikkien näiden ajatusten keskellä järki sanoi EI. Se sanoi, ota rauhallisesti, anna ajan kulua. Huomasin toteavani, että minäkin tarvitsen apua, ettei tämä ei ole ole paha juttu, tämä on hyvä juttu, vaikkei siltä nyt tunnukaan. Ajellessani kotia kohti soitin Päiville, joka oli kertonut minulle läheisriippuvuudesta, toipumisesta. Päivi kysyi minulta, olenko minä läheisriippuvainen, muistan todenneeni, että varmasti olen, mutta sisälläni en vielä hyväksynyt sitä, ymmärtänyt. Ihan kuten monen alkoholistin, myös oman mieheni, olen kuullut sanovan. Tuossa ajellessani tajusin, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Se oli minun pohja, läheisen pohja. Pääsin kotiin.

Aika reilu kuusi vuotta sitten oli pohjan tutkimista, uutta kohti lähtemistä. Huolimatta Hellsteneistä, lukemattomista henkisen kasvun oppaista ja kaikenmaailman kursseista, joilta olin hakenut apua, oivallus tuli vasta, kun olin valmis muutokseen ja hyväksyin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa oma osuus oli nähtävä. Ei kannattanut vertailla, miten muilla on hankalampi mies, saatikka, että minä olen lukenut ja tiedän niin paljon, olenhan selviytynyt. Ei kannattanut selitellä, ei ollut enää voimaa puolustella omaa toimintaa, nähdä se jotenkin parempana kuin muiden.

Meillä läheisillä on hassu tapa. Kun alkoholistilla lääke kaikkeen on juominen, me läheiset pakenemme omaa tilannettamme intohimoiseen harrastamiseen, muiden kriiseihin (tämä oli minun juttu), tekemiseen, suorittamiseen, tehokkuuteen. Uskottelemme tekevämme hyvää uhrautumalla ja sitten kannamme kaunaa. Sanomme rakastavamme, mutta emme anna toisen olla vapaa. Haemme hyväksyntää ja rankaisemme, elleivät asiat mene kuten me olemme halunneet ja koemme sen olevan oikeutettua.

Tämän minä olen löytänyt itsestäni, löydettyäni oman pohjani. Löysin myös itsekkyyden ja sen löytymisestä olen eniten kiitollinen. Minä olin näet verhonnut sen rakkauteen ja uhriuteen. Vahvuus, marttyyrius, selviytyjä, sisukas hyväksynnän ja rakkauden hakija, omapäinen. Nuo ovat minua määritelleitä sanoja. Lapsuudesta jo opittuja selviytymiskeinoja.

Eräässä perusopuksessa nimeltään Nimettömät Alkoholistit sanotaan: Itsekkyys-itsekeskeisyys! Siinä on käsittääksemme vaikeuksiemme alku ja juuri. Sadassa eri muodossa meitä ajava pelko, itsepetos, oman edun tavoittelu ja itsesääli saavat meidät astumaan muiden varpaille ja muut vastaavat samalla mitalla. ” 

Tuo lause on ohjenuorani tänään. Toipuminen ei tarkoita täydellisyyttä, se tarkoittaa itsetuntemusta, tapahtuneiden hyväksymistä, rakkautta ja välittämistä. Se tarkoittaa virheitä, epäonnistumista ja keskeneräisyyttä. Se tarkoittaa armollisuutta itseä ja muita kohtaan, rehellisyyttä. Se on elämää!

Kuten, eräs potilaamme sanoi, positiiviset ajatukset ovat tahtotila. Rakkaus on myös tahtotila. Itsenäisyyden eteen on suostuttava taistelemaan ilman kulisseja, suojaukset on laskettava.

Mikan läheispäivien aikana kohta seitsemän vuotta sitten tempperamenttinen terapeuttimme kysyi minulta, mitä aion tehdä oman toipumiseni eteen. Ehkä elämäni tärkein kysymys, jonka kuulin. Onneksi.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi 98v!

Rakkaudella, Riitta

ISÄNPÄIVÄ TÄNÄÄN

Ensimmäisestä isänpäivästäni on vierähtänyt 19 vuotta. Olin silloin nuori ja hyvin onnellinen, minulla oli perhe, jolle halusin parasta tässä maailmassa. Alkoholismini oli aikaisessa vaiheessa, satunnaisia sammumisia ja ylilyöntejä lukuun ottamatta ei suurempia haittoja vielä ollut. Pidettiin hauskaa aina kun mahdollista.

Niin ne vuodet vierivät ja myös isäinpäivät, lasten lukumäärän siinä samalla kasvaessa. Työt ja juominen veivät minua maailmalle, en enää ollut koskaan kotona ja jos olin, toivuin rankasta reissusta enkä ollut läsnä. Perheestä oli tullut välttämätön paha, joka tuli minun ja elämäni väliin vaatien sellaista, mitä en kyennyt sille antamaan. Nämä pienet asiat olivat rakkaus, läsnäolo ja välittäminen. Sen sijaan työstä oli tullut minulle tärkein asia elämässäni ja se myös mahdollisti yhdessäolon rakkaimpani, alkoholin, kanssa.

Isänpäivä oli tuolloin enemmän huonon omantunnon päivä, kun aamulla iloiset, rakastavat lapset tulivat herättämään tekemiensä lahjojen kassa. ”Minä en ansaitse tätä, minä olen paska isä”, oli ajatus päässä. Tuli aika, jolloin vaimo enää tullut aamulla toivottamaan hyvää isänpäivää lasten kanssa ja aamupalaa ei ollut valmiina. Muistan kysyneeni häneltä varovasti, etteikö mitään isänpäivän juhlintaa? Vaimo vastasi tähän hyvin kylmästi ; ”Sellainen isänpäivä, kuin on isäkin”. Syvältä sisimmässä riipaisi, sillä tiesin sanojen olevan totta. Vaikka minulla oli halu, toivo ja tavoite olla hyvä isä ja aviomies, ei se riittänyt. Olin siinä vaiheessa sairautta, ettei omasta tahdosta ja selkärangasta ollut apua.

Tänään lapset ja Riitta tulivat herättämään laulaen, lahjojen kera ja aamupalapöytä notkui. Kaikki nauttivat juhlahetkestä, niin myös minä, ilman omantunnon tuskia. Toipuminen alkoholismista on sen mahdollistanut. Raitistuminen on antanut minulle mahdollisuuden rakastaa, olla läsnä, tukena ja turvana lapsilleni heidän kohdatessaan maailmaa. Voin myös antaa turvallisen kasvuympäristön, missä tunteille on tilaa ja he voivat luottaa minuun.

Tänään syödään hyvin, fiksataan Aaronin mopoa ja ollaan vaan.

Toipumisesta kiitollisena.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja perheille toivotellen,

Mika

 

Aikaa ennen raitistumista. Alkholismi ei näy ulospäin.
Aikaa ennen raitistumista. Alkoholismi ei näy ulospäin.

Marraskuun maksuttomat luennot Kauhajoella ja Seinäjoella

Marraskuun maksuttomat päihdeluennot ja avohoitostartit Kauhajoella:

Viikko 46 Ti 10.11.2015  klo 18-21 Tietoisku alkoholismista -luento kaikille /Mika – Ke 11.11.2015 avopäihdehoidon aloitus . 

Viikko 48 Ti 24.11. 2015 klo 18-21 Tietoisku alkoholismista– maksuton luento kaikille /Mika kiinnostuneille  – Ke  25.11.2015 avopäihdehoidon aloitus

Muutokset luennoitsijoissa mahdollisia. Kaikki luennot ovat maksuttomia. Kahvi -ja tee tarjoilu.  Kysy lisää ja ilmoittaudu Riitalle p. 0400-466225 tai sp riitta.koivula@oikeahetki.fi.

2015 Kauhajoen paihdeluento A3 copy_01

Seinäjoki 17.11! Huom! Koko tiimi paikalla: Riitta, Mika ja Satu.

2015 Seinajoen paihdeluent

Tietoa avopäihdehoito mahdollisuudesta tästä linkistä:  APUA PÄIHDEONGELMIIN

Huom! Käy kurkkaamassa myös: Kevään 2016 kurssit läheisille ja toipuville parisuhteille

 

PIRTTIHIRMUN KOKEMUS TOIPUMISESTA

Peliriippuvuus, alkoholismi, läheisriippuvuus. Muutamia sanoja vaihtamalla vaikutukset käyttäytymiseen, psyykkiseen, henkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen elämään ovat samankaltaiset. Tähän sairauteen kuuluu tiukasti myös läheisten sairastuminen. Läheisriippuvuutta voi kuvata, että yhtä kiinteästi, kuin alkoholistin elimistö tarvitsee alkoholia, tarvitsee läheinen alkoholismin mukanaan tuomaa elämää. Tämän näkeminen, myöntäminen ja hyväksyminen on keskeistä puhuttaessa koko perheen toipumisesta.

Itse huomasin toipumiseni alkuvaiheessa tämän konkreettisesti tylsistymisenä, kun kriisejä ei enää tullutkaan. Kaipasin actionia! Olin tottunut elämään sykleissä, joita sääteli Mikan juomisretket ja niiltä paluut. Elimistöni kaipasi tunnekuohujen laukaisemaa hormonimyrskyä ja sitä toimintaa mihin olin vuosia tottunut. Mitä on elämä ilman puhelinterrorismia?! Se tunne, kun puhelu menee vastaajaan 50 kertaa ja tiedät, että kaveri näkee sen aamulla. Kylläpä sitten tietää, miten MINÄ olen yrittänyt soitella ja murehtinut! Olipa tosi rakkaudellista. Se oli eräs voimakas oivallus itsestäni, joka vahvisti halua tehdä töitä ja toipua.

Fyysiset reaktiot ovat myös enemmän kuin todennäköisiä olon helpottaessa. Itse muistan alkuvaiheessa miten epäilin infarktia (hyvällä draamantajulla varustettuna), kun sain voimakkaan närästyksen, jota en koskaan ennen ollut potenut. Reagoin koko kehollani myös positiiviseen muutokseen, mutta niin olin reagoinut myös kaikkiin negatiivisiin tapahtumiin. Nämä ja monet muut reaktiot elämän eri osa-alueilla kertovat alkoholismin vaikutuksesta perheeseen ja läheisiin. Samoin ne viestivät itsensä hoitamisen tärkeydestä.

Toipuminen auttaa näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Kuullessani nyt vastaanotolleni tulevilta läheisiltä vastaavaa käyttäytymistä, kuin itselläni edellä, kysyn miten rakkaus puolisoa kohtaan ilmenee. Missä on parisuhde, oletko siinä roolissa jota olet ajatellut, vai huomaatko olevasi äiti miehellesi? Oletko mies, joka alistuu vaimon juomiseen, peittelee jälkiä ja ajattelet, että tämä on tarkoitettu sinun elämäksesi? Oletko lapsi, joka kantaa huolta vanhemmasta sen sijaan, että vanhempasi olisi tukena sinulle?

Me läheiset elämme kokonaisvaltaisesti hengessä mukana, vaikka väitämme olevamme kunnossa ja hallitsevamme tilanteen. Kontrolloinnin tarve on vahva merkki sairastumisesta. Läheisten tarve kontrolloida asioita, elämää, toisia ihmisiä voi mennä hurjiin mittoihin. Läheisriippuvuudessa ei näe omaa tilaansa, eikä sitä, ettemme kaikista yrityksistämme huolimatta pysty kontrolloimaan toisen juomista. Hidastamaan ja vaikeuttamaan kyllä, mutta mitä apua siitä oikeastaan on, kun elämä jatkuu samanlaisena? Se sijaan, että päästäisimme irti ja antaisimme ihmisen elää omaa elämäänsä, joka olisi rakkaudellista, teemme kaikkemme muuttaaksemme häntä. Rakkauden nimissä.

Alkoholisti on alkoholin orja, läheiset ovat ajatustensa ja tapahtumien orjia. Hyvin tyypillistä on, että me läheiset puhumme vain kolmannesta persoonasta, emme itsestämme. Puhutaan alkoholistista ja hänen tekemisistään, siitä miten hänen pitäisi muuttua. Itsestämme puhumme kun kaipaamme kiitosta ja palkkiota siitä mitä olemme toisen hyväksi tehneet. Me kiellämme oman osuutemme ihan kuten alkoholisti kieltää oman sairautensa. Minun on pakko kirjoittaa tämä ja näin, koska olen itsekin näin toiminut. Ja tähänastisella kokemuksella tiedän, etten ole yksin. Katseen kääntäminen itseen ja omaan hyvinvointiin on myös tänään työssäni läheisten ja alkoholistien kanssa se tärkein. Siitä lähdetään, siitä on lähdettävä, muuten ei päästä mihinkään.

Päihderiippuvuuden hoidossa ei riitä, että lopettaa juomisen. Se on hyvä alku ja vaadittavakin alku. Läheisriippuvuuden hoidossa ero ei ole se ensimmäinen suositeltava ratkaisu, poikkeuksena fyysinen väkivalta. Nuo ovat usein pikahelpotuksia, jotka eivät kanna. Usein alkoholisti huomaa olevansa pian samassa jamassa kokeiltuaan hieman, pari ja vain viikonloppuna. Läheisriippuvuudessa ilmapiiri ja tuntemukset ovat tuttuja ja turvallisia. Tiedostamattaan läheinen hakee samankaltaista päästyään eroon edellisestä. Läheisriippuvuuden ylläpitoon käy alkoholismi, narsismi, hoitotyö, vakava krooninen sairaus tai joku muu asia. Toimimattomuus perheessä sairastuttaa, olipa se sitten mitä tahansa ja kaikki käy. Sitä paitsi kehotukset ja käskyt toimivat meihin läheisiin yhtä hyvin kuin kehotuksemme ja käskymme alkoholistille. Yleensä vastustus, näyttämisenhalua ja itseparemmintietäminen vain vahvistuu. Terveisiä Ritva -siskolle, olet rakas ja kiitos kärsivällisyydestäsi.

Lähtökohtaisesti jokaisen on keskityttävä omaan hyvinvointiin. Koko perheen muutos voi lähteä läheisen muutoksesta. Omien voimavarojen kartuttua ja uuden näkökulman myötä myös päätökset ovat terveemmällä pohjalla ja todennäköisesti pysyvämpiä. Olet varmempi viestinnässäsi ja arvostat itseäsi, saat rohkeutta ja voimaa. Auttamalla itseäsi autat siis perhettäsikin. Raadollinen totuus on, että mikäli alkoholisti ei näe omaa tilaansa hän jatkaa, mutta muutoksen myötä myös hän saa mahdollisuuden ottaa vastuun itsestään.

Toipuminen on jatkumo, joten hoidon on oltava kokonaisvaltaista ja riittävän pitkäkestoista. Hoidon tavoitteena on itsetuntemuksen ja henkisen hyvinvoinnin lisääminen, perheen hyvinvoinnin ja kommunikaation kehittyminen, sosiaalisen elämän paraneminen. Toipumiseen me tarvitsemme toisiamme ja kokemuksiamme sekä vahvaa inhimillistä ja läsnä olevaa työotetta, jossa 12-askelelta vievät toipumista eteenpäin varmalla tavalla. Meidän pitää vain luottaa siihen ja tehdä oma osuutemme.

Toipuminen ei ole työtä, vaikka se vaatii työtä. Mitä sitten tarkoittaa olla toipunut alkoholisti tai läheinen. Siinä ei yli-ihmiseksi tulla vaan se on matkaa inhimillisyyteen, oman keskeneräisyyden hyväksymiseen, elämän kaikkien puolien näkemiseen rikkautena ja voimavarana. Se on matkaa ah niin vapauttavaan epätäydellisyyteen.

Voimme olla käytettävissä, mutta emme ota muiden taakkaa kannettavaksemme. Sen lisäksi, että jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme, rakastamme, hyväksymme ja hellitämme. Iloitsemme siitä, että olemme myötätuntoisia ja välitämme muista ihmisistä. Käytämme hyväksemme myös jokaisen erehdyksen, jonka olemme tehneet hyvässä tarkoituksessa.
– Löydä oma polkusi s.130-

Riitta

VEEMÄINEN AKKA JA IRTIPÄÄSTÄMINEN

Moni läheinen hakkaa päätään seinään, yrittäessään auttaa juovaa kumppaniaan. Ja tulee sellaiseksi tai jo on se mistäedellisestäblogissapuhuttiin. Minäkin hakkasin päätäni, ainoastaan sillä seurauksella, että minusta tuli syy juoda lisää. Juurisyy. Hyvä syy, aivan mahtava. Ymmärtämätön ja kiittämätön akka, hauskanpidon estäjä. Ja alkoholismi kiitti!

Pään seinään hakkaaminen tarkoittaa kaikkea sitä, mitä yritämme tehdä auttaaksemme, saadaksemme alkoholistin tajuamaan ja näkemään, että hän tarvitsisi apua. Valtava määrä energiaa, ajatuksia ja käytännön järjestelyä. Hyviä keinoja, hyvyyttä ja myös ei niin kauniista puhetta.

Me teemme asioita. Kyselemme, tarkkailemme, soitamme tarkistussoittoja, vahdimme juhlissa ja kotona juomista, etsimme piilopulloja ja löydämme niitä. Tuskastumme puolisomme kavereihin, koska heidän takiahan rakkaamme juo. Joskus alamme todella vihata heitä ja yritämme suojella. Tuskastumme sukuun, haemme syytä lapsuudesta. Asia kaipaa selitystä, että voisimme ymmärtää.

Me riitelemme ja keskustelemme sivistyneesti, me ymmärrämme ja puolustamme. Me olemme valmiita auttamaan, huonona hetkenä tukemaan, olemaan tärkeitä ihmisiä. Oih, miten hyvältä se tuntuukaan, kun voi olla avuksi, kerrankin tuntee itsensä tarpeelliseksi. Me elämme toisen kautta ja unohdamme omamme. Alkoholismi hallitsee meitäkin, sille ei riitä vain kumppanimme, jonka aivoihin ja sieluun se on rakentanut pesänsä.

Heille, jotka sairastuvat alkoholismiin ja jotka elävät alkoholistin kanssa, on tärkeää saada tietoa siitä, miten voi auttaa. Monia hämmentää ja monen on vaikea uskoa, että auttamisen lopettaminen onkin paras tapa auttaa. Jos auttaminen ylipäätään on mahdollista. Takeita ei ole, sillä avunhakeminen, kuten sen perillemeno ja toipuminen on alkoholistista kiinni. Ei meistä läheisistä. Tämäkin on hyväksyminen -asialistalla.

Alkoholismi on suunnattoman surullinen sairaus, niin sitä sairastavan, kuin perheenkin kannalta. Eräässä keskustelussa muutama viikko sitten mieheni havahdutti minut ajatukseen siitä, miten moni kuitenkin vielä kuolee juovana. Se on realiteetti, vaikka moni toipuukin ja saa elämänsä takaisin.

Kuinka moni elää rakkausvaihetta, jossa kaikki on hauskaa (ainakin niin vakuutellaan), vaikka läheiset ovat jo aikapäiviä nähneet sairauden loppuvaiheen, pohjan lähestymisen riskien kasvavan. Rakkausvaiheessa ei ole mitään tehtävissä, odota ja keskity omaan elämääsi. Anna alkoholistin löytää oma pohjansa. Älä pehmennä sinne rysähtämistä.

Kokemuksesta voin sanoa, että se auttaminen mitä minä aikanaan tein ei nopeuttanut Mikan omaa heräämistä tilanteeseen. Havahdutuksia oli ja näin jälkeenpäin ajatellen ne olivat tulipalon sammutuksia. Eron uhka, yksin jäämisen pelko, perhekulissin hajoaminen saivat lupaamaan juomisen lopettamista ja näennäisesti elämä kohentui. Juhlissa Mika ei enää juonut minun läsnäollessani, mutta ihmettelin aina miksi hän ei koskaan näyttänyt nauttivan olostaan. Ei ollut hauskaa, ei. Näin sairaus otti etäisyyttä minusta, mutta ei Mikasta. Hänet se sai järjestämään lisää työmatkoja ja täten juominen jatkui, vain toisaalla.

Se on vaikea juttu. Ajatella irtipäästämistä ja aikamoista on päästää irti. Se pelottaa, mutta se on paras mahdollisuutesi läheisenä. Irti päästäminen ei tarkoita hylkäämistä tai sitä ettei rakasta, päinvastoin se on rakkautta. Irti päästäminen antaa ihmiselle mahdollisuuden ottaa vastuun omasta elämästään. Irti päästäminen tarkoittaa mahdollistamisen lopettamista, rajoja ja omaan elämään keskittymistä. Kyllä, se tarkoittaa sitä, että lähdet itse hoitamaan itseäsi ensin.

Miksi odottaa sen toisen muuttumista, kun voit aloittaa hänestä, johon voit vaikuttaa, jota voit muuttaa. Itsestäsi. Eikä se tarkoita rakkauden loppumista, eroa tai hylkäämistä. Ei toden totta. Se tarkoittaa mahdollisuutta, todellista sellaista.

Riitta

HUOM! Älä missaa tätä! ALKOHOLI SUOMEN TUNNETUIN SALARAKAS -luentomme 3.9. Helsingissä!
Kts lisää Lisätietoa luennoista
Facebook-tapahtuma Alkoholi Suomen tunnetuin salarakas-luento /Helsinki

#häpeäheikkeneevalossa #kynnystämatalaksi

KOLME VUOTTA – KYNNYSTÄ MATALAKSI!

Haaveesta totta

Tiistaina tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Oikeahetki aloitti toimintansa. Motto ja toiminta-ajatus oli silloin ja on edelleen, että pidetään homma yksinkertaisena. Haluamme auttaa, välittää ja olla osaltamme luomassa toipumisen polun alkuja ja tukemassa matkaa. Jonkun mielestä kliseistä, mutta ei minulle “syntymälonkkavikaiselle”, joka jo pikkutyttönä päätin, että minusta tulee sairaanhoitaja. Sydämessä on tämä halu edelleen ja se on vain vahvistunut lukuisten kohtaamisten ja palautteiden myötä, joita olemme saaneet. Ne ovat myös syy uskoa, jatkaa, kehittää ja tehdä työtä asian eteen haasteista huolimatta.

Kohtaamisen voima

Terapeuttisen työn tärkeimmät elementit ovat aitous, rehellisyys ja elämän inhimillisyys. Teoreettinen tietopohja ja koulutus tukevat ammatillista kohtaamista, mutta tärkeintä ihmisten välillä on kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Se on tärkeämpää, kuin se mille tietoperustalle terapeutti työnsä perustaa.

Meillä marssijärjestys on tämä. Oman elämänkokemuksen hyödyntäminen terapiatyössä on voimavara ja mahdollistaa samaistumisen, vertaiskokemuksen. On helpompaa jutella ihmisen kanssa, jolla on sama kokemus. Terapeuttina itsensä ”likoon laittaminen” vaatii rohkeutta ja ehdottomasti hyvää suhdetta omaan menneisyyteen. Koulutus ja ammatillinen työote, työnohjaus sekä moni ammatillinen yhteistyö tukee tätä. Loisto yhdistelmä!

Ihmisten kohtaaminen eri elämäntilanteissa, kriisien äärellä tai muutoin muutoksen tultua väistämättömäksi, on vaikuttavaa. Nuo hetket näemme mahdollisuuksina ja uskomme niihin kätkettyyn oppiin. Tässä syy miksi iloitsemme mm. päihdeluennolle ilmaantuvista, mutta myös syy miksi välillä tulee surullinen olo, kun aistii sen valtavan kynnyksen ja häpeän mikä päihderiippuvuuteen liittyy. Monet voivat todella huonosti, perheet voivat huonosti, mutta kynnys lähteä hakemaan apua on korkea pitkään. Tähän asti se on kuitenkin ollut syy tehdä tätä työtä ja näin tulee olemaan jatkossakin.

Repivä rakkaus

Tiistaina on kolmevee-synttäriluento. Jälleen kerran avaamme tuota pelottavaa rakkaustarinaa ihmisen ja alkoholin välillä. Todellakin kyse on vahvasta rakkaudesta, joka pahimmillaan vie hengen. Kun tuo rakkaus on päässyt syttymään, puhumattakaan täydestä roihusta, jää kaikki muu sille kakkoseksi. Sen ymmärtäminen oli meille aikoinaan vaikeaa. Meillä ei ollut tietoa ja ennen kaikkea ymmärrystä, mitä on alkoholismisairaus. Juuri sairauskäsitys on kuitenkin ollut tehokkain väline ja toipumisen mahdollistaja yhdessä 12-askeleen kanssa.

Ihmisen on oltava valmis luopumaan rakkaastaan, nähtävä sen tuomat haitat ja tuhot ja koettava oma voimattomuutensa sen edessä, ennen kuin toipuminen voi alkaa. Kuka vastarakastunut uskoo ulkopuolisten varoituksia suhteesta, joka ei tee hyvää? Miksi toistuvasti pieksemisen kohteeksi joutuva uskoo kerta toisensa jälkeen selitykset, anteeksipyynnöt, hyvitykset? – Koska rakkaus on vielä niin vahva.

Ihmisen on itse löydettävä oikea hetkensä, sille tieto luo polkua. Se on alku.

Tervetuloa luennoillemme!

Lämmöllä ja kiitollisuudella, Riitta

Katso luennot tästä: Kolmeveesynttäriluento ja muu elokuun ohjelma
‪#‎häpeäheikkeneevalossa‬ ‪#‎kynnystämatalaksi‬ ‪#‎stigmaonlygrowsinthedark‬ #haeapua

HALUN VOIMA

Siitä puhe

Aina siitä puhutaan. Halusta. Muutos on halusta kiinni. Montako kertaa olet kuullut: ”Jos ei omaa halua ole, ei voi mitään. Pitää haluta itse. Ei voi auttaa ellei itse halua apua. Kyllä sitä itse pitää ensin haluta.” Alkoholismiin liittyen halu ja oma tahto -fraasit ovat jo vakiintunut tapa kuitata asia.
Mikä halu, mistä sitä saa? Mihin sitä tarvitaan? Mitä se oikein tarkoittaa? Toisen pitää haluta, mutta miten on oman haluni laita?

Haluton stressaamaan

Tämä viikko on ollut ihmeellinen viikko. Tunteiden viikko. Viikko, jossa perinteisesti olisi voinut olla monta pimahduksen ja stressaamisen paikkaa. Oman väsymyksen purkua toisiin, murehtimista siitä ehtiikö tehdä kaiken ja ajautumista stressaamisen puolelle sen sijaan, että nauttii koko hoidosta! Aikaisemmin olen ollut hirvittävä stressiherne kaikkiin juhliin ja valmisteluihin liittyen. Nyt ajattelin, että nämä juhlat menevät toisin, en halunnut stressata. Päätin, etten stressaa.

Viikko oli myös vanhan loppumista ja uuden alkamista. Kuopuksemme mieli oli haikea rakkaaksi tulleen Hannele -open jäädessä virkavapaalle. Luokan tilaisuudessa itkivät niin opettaja, lapset kuin vanhemmatkin. Kertoo jotain, eikö vaan? Toiseksi nuorimmainen päätti alakoulun ja kuuden vuoden opettavainen rupeama tuli päätöksen. Sen aikana on kasvettu paljon. Jäähyväislaulu oli ihana. Esikoisemme valmistui ammattiin ja päätti kolmen vuoden opinnot. Olemme siis valmistelleet juhlia ja eilen juhlimme.

 

mr

Uudelleen määrittelyä

Mutta siitä halusta, se on iso sana. Oleellista ei ole höpöttää fraaseja, että pitää haluta itse, olla oma tahto. Kaikki tietää sen jo! Lihaa luitten päälle kaivataan! ”Oma halu olla pitää” -lausahdus kuulostaa vastuun pakoilulta. Ehkä siksi, että se on ainoa asia mitä sanotaan, perästä ikään kuin uupuu jotain. Vai onko se vain sanojasta kiinni tai siitä miten sanotaan? Oleellisempaa voisikin olla kysyä miten teit sen, miten onnistuit. Miten löysit halun, mistä se tuli? Mitä tapahtui, mitä voin tehdä, että minullekin tulee halu. Miettikääpä, mikä ero on pohtia yhdessä mistä HALU LÖYTYY ellei sitä ole, sen sijaan että pesemme yksilöinä, perheenä ja koko yhteiskunnassa kätemme vetoamalla oman halun puutteeseen.

Minun haluni ei auttanut Mikan raitistumisessa aikanaan, se tuli hänestä itsestään. Minä olin se joka viime hetkillä mietti, ellei Mika olekaan alkoholisti ja tulee maitojunalla kotiin. Niin. Ei se todellakaan ole mikään tavaton ilmiö, että läheiset alkavat vetää käsijarrua päälle muutoksen kynnyksellä (on ollut lohduttavaa huomata sen kuuluvan taudin kuvaan ) ja alkavat keksiä syitä hoidon siirtämiselle tai ettei ehkä sittenkään, vaikka vuosia usein kymmeniä vuosia on mennyt tuskaillessa juovan kanssa. Mika halusi itse hoitoon. Ymmärsin silloin pitää suuni kiinni, enkä alkanut alkoholistin mieltä tietämättäni ruokkia ajatuksella, ettei nyt vielä. Mitä luulette miten olisi käynyt, miten äkkiä siihen koukkuun olisi tartuttu? Usko tunteeseen. Se on viisaampi kuin järki tai ego tässä kohtaa. Tai oma pelkosi muutoksen seurauksista.

Halu syntyy ja tapahtuu

Minun haluni toipumiseen tuli kuultuani sairaudesta ja sen vaikutuksesta myös meihin läheisiin. Kuusi vuotta sitten totesin tilanteen. Näin jo hieman itseäni ja omaa rooliani. Aika heikko oli happi, mutta mikä SUUNNATON helpotus oli kuulla mistä on kyse, ”se” on sairaus!!! Häpeä lähti haavojaan nuoleskellen omaan koloonsa, se oli kukistettu saman tien. Tiedolla! Se on ollut suurin vapautus ja askel kohti parempaa elämää.

Halu käytännössä

Halu olla stressitön onnistui. Mitenkö? Minulla oli tavoite, johon sitouduin. Sen voimavirtana (esikoinen valmistui sähkömieheksi) oli yksinkertaisesti HALU valmistella juhlat ilolla ja nauttia koko matkasta. Ja kun kuoppia tuli, niin tutkia OMA osuus ja pitää huoli OMASTA tyyneydestä. Rakkaudella ja anteeksiannolla, hyväksymisellä. Jonkun mielestä höpöhönpöpöä, mutta SE TOIMII!! Myös hankaliin ihmissuhteisiin. Arjen energia vampyyreihin. Alkoholismiin ja läheisriippuvuuteen erinomaisesti.

Ajattelu on tässä helpompaa, ajatuksissa päättäminen. Käytäntö on kuitenkin se mikä jää usein uupumaan, ja se tuo ajatukset todeksi, muutoksen ja halun näkyväksi. Ajattelu ei siis riitä vaan tarvitsemme toimintaa tueksi. Vasta sitten muutos, toipuminen tulee osaksi elämää ja menee eteenpäin.

 KIITTÄMINEN- The Word

Juhlien jälkeen istuimme Mikan ja kuopuksen kanssa saunassa. Pohdimme päivää ja tapahtumia. Kiitin miestäni isosta, todella hirvittävän isosta työstä, mitä hän teki juhlien eteen hiki otsassa puutarhassa ja kysyin, että mistä se voima ja halu tulee. Se, jota niin paljon hänessä arvostan. Hän totesi että, kun pitää tehdä niin tehdään. Alalauteilla istunut kuopuksemme kuunteli hiljaa ja totesi sitten. ”Iskä on tottunut tekemään töitä. Se on kova tekemään töitä.”

Kiitollisuus ja rakkaus istui lämpimästi rinnan päällä. Tämä hetki, tämä elämä ei ole itsestään selvyys, voisi olla toisinkin. Sen ajatteleminen saa suunnattoman kiitolliseksi siitä avusta ja vahvoista vertaiskokemuksista mitä olemme saaneet ja nyt saamme ja meidän kuuluukin välittää eteenpäin. Toipumisen on pitänyt tulla näkyväksi käytännössä, omassa elämässä. Totta vieköön se on vaatinut myös henkistä hikeä ja kyyneleitä, mutta näihin hetkiin se kiteytyy. Kiitos.

taivas

 

Suurin rakkaus

Alkoholi on juovan alkoholistin suurin ja ainoa rakkaus. Sairaan rakkaussuhteen on alkoholistilla katkettava viinaan (olutkin on) ja meillä läheisillä kontrolliin ja ajatteluun, että matka kohti parempaa elämää voi alkaa. Mitä tehokkaammin rakkaussuhde katkeaa ja häpeä häviää, ajattelu mitä muut ajattelevat, sen vahvemmaksi HALU TOIPUA tulee. Kuka oikeasti haluaisi vanhaa paskaa takaisin, kun on saanut elämän tilalle. Elämän, joka tuntuu, maistuu, tuoksuu. Siksi HALUA on hoidettava. Koko loppuelämä ja se onkin itseensä tutustumista ja oppimista.

Halun tullessa vahvista sitä. Mieti onko se asia, jota vain odotetaan vai voitko TOIMIA, että se tulisi?

Riitta

LÄHEISRIIPPUVAINEN VAUHDISSA

Siinä minä istun kädet ristissä ja rukoilen Jumalaa auttamaan minua. Itken ja huudan hiljaa pääni sisällä. Pyydän apua, jotta mies lopettaisi juomisen tai ellei sitä niin edes jotta se tulisi kotiin turvallisesti. Puolen tunnin ja kolmenkymmenenkuuden soittoyrityksen ja vastaajan äänen kuulemisen päästä ajatus muuttuu. Paskat, juokoon kunhan vain joisi niin, ettei kukaan saisi tietää. Ettei sattuisi mitään, joutuisi putkaan tai ajaisi kännissä. Tai ehkä jos sinne putkaan, niin olisi ainakin yön turvassa ja pää selviäisi.

Kunpa tämä kaikki vain jotenkin nyt järjestyisi. Heräisin tästä helvetillisestä unesta, jossa pää on täynnä huolta, murhetta, toivoa, syytöksiä, epätoivoa. Koko ajan ajatuksia. Tämä olisikin vain unta ja kaikki korjaantuisi itsestään, minun ei tarvitsikaan tehdä mitään. Joku muu tulisi ja auttaisi. Anoppi tai joku jonka suonissa virtaa samaa verta. Ei kai se nyt mun homma ole?

Istun ja mietin, kädet tärisevät. Kylmää hikeä ja sydän hakkaa. En tiedä missä mies on, mitä se tekee, paljonko se on juonut, missä se on juonut, koska se on aloittanut, kenen kanssa. Ei kai vaan taas sen työkaverinsa kanssa, aina se on sitä kanssa kinuamassa kaljalle. Ei sekään mitenkään tajua, että Mika yrittää olla nyt juomatta. EI saa kiusata sitä. On meinaan pikkusen rasittava jätkä. Helvetti, taidan soittaa sille ja kysyä, tietääkö se missä isäntä on. Muina naisina vaan soitan, huomaamatta. Ei kai se nyt hoksaa, että olen urkinta/kontrollointi ja vahtimissoittoja tekemässä.

Nukkumaan pitäisi alkaa. Kello on puoli kolme ja aamulla pitää herätä huolehtimaan lapset kouluun. Menen sänkyyn ja kieriskelen siellä, mitä helvettiä se jätkä tekee, miksi se ei ilmoita itsestään, missä se voi olla. Välillä itken huolesta, surusta. Sitten tulee hätä. Ja lopuksi viha, raivo ja turhautuminen. Jossakin kohtaa nukahdan.

Herään aamulla. Silmät turvoksissa, väsyttää. Teen aamutoimet, lähetän lapset kouluun. Katson puhelimeen, ei soittoa, ei viestiä. Nooh. Kylläpä tuo hengissä on. Lähden töihin, kauppaan, ulos kotoa. Vedän maskin naamalle ja aukaisen terveyskeskuksen oven. Täältä tulee iloinen sairaanhoitaja Riitta Koivula.

Näin se meni monta vuotta. Taiten peitettiin pahaolo. Se on valtavaa, miten me läheiset toimimme, tosin vain usein vain päämme sisällä. Reagoimme koko kropalla, toiminta vain puuttuu.  Ajatusten voimalla teemme muutosta, muutamme elämäämme. Ajattelemme,  paljon, mutta emme edes itseämme vaan toisen, toisten elämää. Kuvittelemme elämää ja haluamme olla uskollisia. Kuitenkin on tosiasia, että juuri ajattelu on meidän ongelmamme. Pakonomainen ajattelu.

Läheisriippuvuudesta toipuminen tarkoittaa tuon ajatusmyrskyn loppumista tai ainakin rauhoittumista ja vaimenemista. Kuten alkoholismista ei läheisriippuvuudestakaan voi parantua, mutta toipua voi. Läheisriippuvuutta ei korjaa kenenkään muun tekemä elämänmuutos. Ei se että alkoholisti raitistuu tms. Meidän on korjattava itse itsemme, tunnistettava, myönnettävä ja alettava hommiin. Eikä edes tarvitse odottaa sen toisen raitistumista, aloita itsestäsi. Toinen tulee perässä, jos haluaa.

RIITAN 10 JUTTUA LÄHEISRIIPPUVUUDESTA – Nämä 10 kohtaa itse myös kokeneena
1. Et voi elää ilman toista, vaikka välillä saatat jopa toivoa kuolemaa.
2. Toisen on käyttäydyttävä kuten sinä haluat vaikket sitä aina huomaakaan.
3. Syytät muita pahasta olostasi. Kaikki käy puoliso, kumppani, yhteiskunta, anoppi, appiukko, miehen/naisen/lapsen ystävät, työkaveri… jnejne.
4. Olet omaishoitaja haluamattasi. Et puoliso, kumppani, tytär, poika jne.
5. Kontrollointi tai kuvitelma siitä, miten hallitset tilanteita, tapahtumia, ennakoit. Kontrolloinnin taustalla on aina pelko.
6. Annat enemmän itsestäsi kuin sinulla todellisuudessa olisi voimavaroja antaa. Kaikille.
7. Onnellisuutesi riippuu toisesta ihmisestä, tai hänen tunteistaan. Toisen hyvä päivä on sinunkin hyvä päivä ja huono päivä…
8. Et tunne oloasi vapaaksi.
9. Odotat, että joku tai jokin pelastaa sinut
10. Uskot, että rakkaus pitää ansaita

VAPAUTTAVAA SAMANKALTAISUUTTA VAI MUTTA?

Erään ainutlaatuisen alkoholistin kodissa

Olen pysähtynyt. Päässä lyö tyhjää, vaikka tiedän mistä on kyse. Miten tuon toisen saa uskomaan sen minkä minä näen. Miksi hän ei näe sitä, miksi hän ei usko minua, vaikka sanoo ”Olen alkoholisti, MUTTA.” Minä takerrun lauseen alkuosaan, enkä huomaa perässä tulevaa mutta-sanaa, en halua kuulla sitä. Haluan uskoa toisin, en hyväksy ettei toinen hyväksy. En tiedä onko edes kyse enää siitä kuka uskoo mitä vai vain tavasta elää tässä näytelmässä. Onko kyse vain kontrolloinnista ja vallasta, näytelmän säännön mukaisesti toistuvasta näytöksestä, jossa asiasta keskustellaan saman kaavan mukaan.

Kuolettava ainutlaatuisuus

Olen tästä monessa kodissa  tunnistettavasta ilmiöstä puhunut betoniseinänä. Päihderiippuvuuden ehkä tyhjentävin ja uuvuttavin oire, joka tekee tyhjäksi kaikki läheisten hyväntahtoiset auttamisyritykset, tuomitsee ne toimimattomiksi. Sitä sanotaan myös kieltämiseksi, mutta hyvin sitä kuvaa myös puutteellinen todellisuudentaju. Se, että alkoholisti näkee itsensä sitkeästi erilaisena, kuin kaikki muut päihderiippuvaiset. Ainutlaatuisena muttana.

Ei tässä kato mitään

Tähän törmää parikymppisessä nuoressa miehessä, jolla on elämä edessä ja kaikki on ”vain hauskanpitoa” kaljaa menee joka viikonloppu ja kannabista pössytellään vain viihteen vuoksi. Tosin koulu on jäänyt kesken, päivät menee nukkuessa ja vanhemmat ovat hädissään. Elämä on pysähtynyt sumuun.

Samoin törmää  kolmekymppiseen perheenisään, joka näkee alkoholismin vain rappioalkoholisteissa ja joka pystyy olemaan juomatta kun haluaa, käy töissä ja hoitaa asiansa. Käyttää valtavasti aikaa ja enegiaa juomisen hallinan todisteluun. Vaikka hallinta on mennyt jo monta kertaa.  Välillä lähtee lapasesta ja pinnaa kiristää, perhe-elämä ja parisuhde hiertää.

Tähän törmää keski-ikäisessä miehessä, jolta on perhe lähtenyt ja kortti kuivumassa ja aamulla pitää ottaa korjaussarjaa, päästäkseen käyntiin. Voidakseen mennä töihin, jos työpaikka vielä on. Tämä mies tunnetaan kovana työmiehenä, tosin aika moni työkaveri on jo pidempäänkin miettinyt, että taisipa tuo tuoksahtaa vähän viinalta taas alkuviikosta. Huonovointisuus näkyy jo ulospäin. Sairaus etenee.

Tähän törmää myös 70-vuotiaassa kotinsa, perheensä, sosiaaliset suhteet, työnsä ja terveytensä menettäneessä miehessä, joka asuu hoitokodissa. Hän on mies, joka on käynyt nuo kaikki vaiheet läpi. MUTTA hänellä ei ole ongelmaa. Hän näkee vieläkin vain heidät jotka juovat enemmän. Hän on erilainen. Ainutlaatuinen.

Voidakseen alkaa toipua ihmisen pitää  nähdä samankaltaisuuksia muiden päihderiippuvaisten kanssa. Ja keskittyä niihin. Siitä toipumisessa kyse.

Ja yhtä hyvin tuo mies voi olla nainen.

Vertaistuki

Ajatelkaapa. Kun kertoo omasta elämästä, toinen löytää siitä itsensä ja tapahtuu herääminen, joka tuntuu sielussa. Toipuminen käynnistyy. Ei tarvitse todistaa, yrittää muuttaa toista, käännyttää. Ei tarvitse kontrolloida.

Pelkkä tunteenomainen vetoaminen heihin riittää harvoin. Alkoholistia ei kiinnosta eikä saa valtaansa ajatus, jossa ei ole syvyyttä ja painoa. Melkein aina heidän ihanteittensa on perustuttava voimalle, joka on heitä itseään suurempi, mikäli he tahtovat aloittaa elämänsä uudelleen.
– William D. Silkworth lääket. tri

Ei ole syyllisiä, ei ole väärin toimivia tai huonoja ihmisiä. Toimimme kuten parhaaksi näemme ja kykenemme niissä olosuhteissa, joissa elämme. Elämässä, jossa epänormaalista on tullut normaalia.

On vain ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä vaikean sairauden kanssa. Usein edes oikeasti ymmärtämättä millainen sairaus on. On ihmisiä, jotka sairastuvat rinnalla. Ihmisiä, jotka tarvitsevat tietoa, tukea, apua ja hoitoa.

Havahdutusta, jossa samankaltaisuus pelastaa kuolemalta ja vapauttaa.

HUOM! Tekstissä mainitut esimerkkimiehet ja heidän kokemuksensa eivät ole yksittäisten ihmisten tarinoita vaan monen tarinan summa.

RAKASTAN ALKOHOLISTIA – ALKOHOLISTIEN LÄHEISILLE

Hei, minun nimeni on Riitta, olen alkoholistin läheinen

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun lausuin nuo sanat ryhmässä muiden kuullen keväällä 2009. Heh. Eivät ihan tuntuneet omilta vielä silloin. Ne kuului sanoa, joten sanoin ne. Enkä vielä ymmärtänyt niiden tarkoitusta, enkä myöskään sitä, miksi on tärkeää sanoa ne aina ääneen. Sen sijaan mietin mitä tekemistä minulla on tämän asian kanssa, enhän minä tässä ole ryypännyt?

Huomasin miten minua ärsytti toisten hymyilevät, lempeät ja suopean ymmärtävästi nyökyttelevät kasvot ja puhe toipumisesta, raitistumisen tuomista muutoksista. Samalla ihmettelin, että mitä helvettiä joku puhuu kukkien istuttamisesta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Miten se nyt liittyy mitenkään tähän? Voi helvetin helvetti, sisällä kiehui ja teki mieli huutaa.

Käsijarru löystyy

Mietin miten tässä näin kävi, vaikka samalla tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Oli suostuttava toipumaan. Oli nähtävä oma osuus ja otettava vastuu omasta toipumisesta. Mikan raitistuminen ei auta minua. Se oli fakta, jonka kielsin itseltäni aika pitkälle siihen asti, kunnes se ei ollut enää mahdollista. Siihen asti,  kun mies lähti toipumaan. Nyt näen asian niin, että Mikan raitistuminen antoi mahdollisuuden myös minulle toipua, loppu oli ja on itse tehtävä.

Tämä pätee myös toisin päin. Nykyään, kun läheiset kysyvät neuvoa perheen alkoholistin auttamiseksi, ohjaan heitä käynnistämään muutosta itsessään. Hakemaan apua, menemällä vaikkapa Al-Anon, AAL, Alateen-ryhmiin tai sitten hakeutumalla terapiaan. Aloittamaan muutoksen itsestä, siitä ihmisestä johon on todellisia, eikä vain kuviteltuja vaikutusmahdollisuuksia.

Muutos omassa tavassa suhtautua ja toimia tuo mukanaan positiivisia pyörteitä, joka tapauksessa omaan hyvinvointiin, mutta hyvässä lykyssä myös alkoholistin. Tästä ei kuitenkaan voi antaa takeita, joten siksi ja vain siksi on suositeltavaa keskittyä omaan terveyteen sen sijaan, että ”ymmärtämätön auttaa halutonta tekemään tarpeetonta” siinä tulee vain pää kipeäksi ja pettymyksiä. Kuten monet meistä läheisistä tietävät.

Keep it simple

Olen onnekas, sillä itseltäni häpeän tunne lähti sen siliän tien, kun sain tietoa. Tietoa, joka meni minun ja minussa asuvan terveydenhuollon ammattilaisen kaaliin kuin metrinen halko. Tietoa, joka on loogista, tunnistettavaa ja johon oli hirvittävästi yhtymäkohtia omassa elämässäni.

Kaiken lisäksi olen sen verran putkiaivo, että rakastan selkeitä yksinkertaisia ratkaisuja. Sairauskäsitys oli tässä kohtaa sitä minulle. Se avasi uuden näkökulman, antoi välineitä ymmärtää, mahdollisuuden käsitellä. Niin, kun ei tarvinnut enää hävetä ja piilotella asiaa. Kivijalka toipumiselle oli luotu. Ihana vapauttava ajatus siitä, että alkoholismi on sairaus. Nii-in. Vapauttava.

Jos se on vaikka vain narsisti –WHAAT?!

Yeees. I know. Alkoholismi on monelle iso kynnys, myös läheisille, joten mieluummin ehdotetaan vaikkapa narsismia kuin alkoholismia, mieluummin masennusta tai jotain mikä olisi vähän… hienompaa? Jotenkin kauniimpi sairaus? Oikein totta. Mitä tahansa muuta, kunhan ei vain alkoholisti.

Itse mietin melkein kuusi vuotta sitten, ennen kuin rakas mieheni meni hoitoon, että mitä ellei se olekaan alkoholisti ja minä olen ollut väärässä. Minä olisin syyllinen ja Mika tulisi maitojunalla kotiin ja lisäksi saisin suvun ja ystävien vihat niskoilleni. Pelkäsin olleeni väärässä ja ettei ne ikävät jutut nyt niin ikäviä olleetkaan. Minä olin läheisriippuvuuteen sairastunut läheinen. Se oli sitä.

No, eipä tullut Mika maitojunalla kotiin, ei. Kaveri innostui toipumaan kuullessaan selityksen omalle tilalleen. Se on sitä, kun vastaus on vuosia nenän edessä, ei vain ole välineitä ja voimaa lähteä muuttamaan mitään. Oikealla hetkellä se vain tapahtuu. Pakottamatta. Omasta halusta.

Pakostakin kuitenkin välillä miettii, että missä helvetin kohdassa tämä suomalaisten asenne ja ymmärrys on mennyt näin metsään! Ja kuinka paljon tällä asenteella ja tiedon puutteella aiheutuu kuolemaa, inhimillistä tuskaa ja hätää, pahoinvointia ja häpeää. Kun kohtaa lapsia ja nuoria, joihin sairaus jättää jälkensä voin sanoa, että kaikenmaailman viinamainosten puolustamisliikkeet tuntuvat kyllä aikamoiselta hölynpölyltä.

Hiljaa hyvä tulee

Toipuminen on matka. Itse muistan alun temppuilun tuskailun jälkeen, miten puhuminen ääneen, toisto, rehellisyys, avoimuus ja ryhmän voima alkoivat hoitaa minua. Kun vuosi oli kulunut istuin itse nyökyttelemässä ja hymyilemässä uusille tulokkaille. Ja puhuin innokkaasti toipumisen puolesta. Ehkä vähän liiankin, mutta sekin kuuluu asiaan. Innostus on pelastus ja takaa osaltaan toipumista. Kukkien istuttamisesta en edelleenkään puhunut, mutta se ei olekaan minun juttuni.

Toipuminen rokkaa

Alkoholismi on hieno diagnoosi.  Eräs niitä harvoja sairauksia, joiden hoitamiseen ei tarvita mitään lääkkeitä. Kun se vain sellaisena nähtäisiin. Minä olen Riitta, läheinen ja rakastan raitista alkoholistia.

Tänään olen häpeilemättä ylpeä alkoholistimiehestäni ja perheestäni.

 

TIPATON TAMMIKUU – KIERTÄÄ KUIN KISSA KUUMAA PUUROA?

Juova alkoholisti ja lupaus

Meillä ei koskaan luvattu olla tammikuussa juomatta. Ei niiden kahdeksantoista vuoden tammikuiden aikana, kun mieheni oli juova alkoholisti.

Se johtui siitä, tällä tietämyksellä, että niin monena muuna kuukautena vuoden aikana oli jo luvattu olla juomatta ja monesti vielä luvattu lopettaakin juominen kokonaan. Tipattomalta tammikuulta oli vähän siis pohja poissa.

Monta kertaa vuoden aikana oli pahamieli. Asioista, tapahtuneista tilanteista. Pahaolo, joka pakotti toista tekemään jotain, sanomaan ääneen, lupaamaan muutosta itselleen ja meille läheisille. Hätä ja pelko yksin jäämisestä. Siinä kohtaa se putkahti, se lupaus. Lupaus, johon sisältyi toivo, halu uskoa. Ja kyllä minä halusin uskoa, vaikka rehellisesti sanottuna, lopputuleman tiesi. Ei tämä tähän jää. Tällä mennään tästä yli. Se tuntui fyysisestikin. Siellä missä pelko tuntuu minulla, vatsanpohjassa. Mutta hey, aikojen saatossa sen oppii vaimentamaan ja ohittaa sen. Ei kyllä pitäisi.

Lupauksen varassa mentiin. Monesti viikkoja, seitsemän päivää oli ihan lastenleikkiä. Kuukausiakin, kolme usein, kunhan ei vain työreissuun tarvinnut lähteä. Minusta, näin läheisenä ja alkoholistin vaimona, ei ollut kyse siitä, etteikö Mika olisi pystynyt olemaan juomatta. En vain koskaan ymmärtänyt miksi hän sitten joi. En ymmärtänyt, että hän oli sairas. Sairasti alkoholismia ja vielä enemmän en ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, mitä alkoholismi sairaus on. Mikan kannalta oleellista oli se, ettei hän tiennyt sairaudesta, ei tunnistanut sitä itsessään. Eikä hänestä pitänyt, voinut alkoholistia tulla, kun oli nähnyt, mitä se tekee perheelle omassa lapsuuden kodissaan. Eikä hän tietenkään halunnut sellaista omalle perheelleen, omaan elämäänsä. Kuka haluaisi?

Kepeyttä ja leikillisyyttä

Entä tämä 100päivääilmanviinaa sitten. Meillä ei myöskään luvattu olla #100päivääilmanviinaa, mutta hästäkit ovat tulleetkin sen jälkeen. Aamukammat sen laskemiseen, koska saa juoda –kö? Kevyttä pianon pimputusta. Haaste kuuluu #100päivää, mutta “minä voin luvata öö ehkä seitsemän päivää”. Hauskoja leikkejä ja kepeää kisailua. Miten tämä lisää ymmärrystä ja sairauden tunnistamista?

Vakava sairaus

Pistää miettimään. Nostaa surua pintaan. Yhdellekään alkoholistin lapselle pianon pimputus ei tuo helpotusta oloon. Ei pilattuihin jouluihin. Ei lupaus, vannominen ja vakuuttelu siitä, miten juominen loppuu. Halu uskoa usein on, toivo herää. Liian usein se päätyy pettymykseksi ja peloksi. Hiljaiseksi tiedoksi ja toivottomuudeksi sinne vatsanpohjaan. Sieltä se ilmoittelee sitten elämän aikana aina olemassaolostaan erilaisissa tilanteissa. Usein tunnistamattomana.

Miksi iskä aina lupaa. Miksi äiti aina lupaa. Tältä asialta me suljemme silmämme pianonpimputuksella. Mitätöimme kokemuksia, tunteita. Annammeko väärää viestiä? Se on pelottava ajatus.

Ei tarvitse olla mustavalkoinen ja ehdoton. Believe me – olen ollut. Muutama vuosi sitten, oman toipumiseni alkuvaiheissa, olin sitä mieltä, että koko maailmassa ei ole kuin yksi tapa hoitaa päihderiippuvuutta. Rakas ystäväni Eeva onkin sanonut jälkeenpäin, että piti minua ihan pimeänä. Se vaara on hurahtamisessa. Onneksi se meni ohi ja opetti. Perustyövälineet ovat sen ansiosta vahvat ja pysyvät. Ne ovat parhaimmillaan sairauden kohtaamisessa ja hoitamisessa. Koulutus ja itsensä kehittäminen, ajan seuraaminen vahvistavat niitä.

Puhetta ja kipua

Sairaudesta pitää puhua sairautena, kertoa sen oireista ja vaikutuksista, siitä miten päihderiippuvainen käyttäytyy. Miten alkoholismiin sairastuu. Minä valitsen sen mieluummin, kun on tämä kokemuskin siitä, miten homma voi toimia. Kyllä. Se otti kipeää, kun sai tietoa ja ymmärrystä asiaan tuli. Se pakotti myös minut muutokseen. Sitä ei olisi kuitenkaan koskaan tullut osallistumalla vain 100päivää tempaukseen. Toipuminen ei ole tempaus, se on jatkumo. Hyvä alkuhan tuo 100 päivää saatttaa toki olla. Riippuu miten sen ottaa. Itse uskon, että paras kivijalka toipumiselle on itsensä kohtaaminen. Se tuo mukanaan ilon, kepeyden ja naurun sitten, kun niiden aika on.

Siksi toivon, että lillukanvarsien sijaan tulisi aika, jolloin Suomessa puhutaan sairaudesta nimeltä alkoholismi. Jopa tv-ohjelmassa. Todella. Vailla äärilaitoja, miten on vain yksi tapa hoitaa vs mikä auttaa toista ei toimi toiselle. Humpsis ja taas ollaan lillukanvarsissa ja usein tuntuu, että silloin jyräävät egot ja itse asia on toissijainen juttu.

Tosin ei pidä missään nimessä unohtaa, että keskustelu herättää keskustelua. Se on tärkeää. Ja se on tuonut meidät tähän, että Suomessa varmasti puhutaan enemmän alkoholista kuin koskaan enemmin. Se on todella hyvä juttu. Tykkään, fanitan ja hastag!

Tieto toimii

Ei alkoholismisairautta voi kääriä kuitenkaan kauniiseen pakettiin. Se kun ei ole kaunis sairaus. Ei siitä pidä tehdä vitsiä, se kun ei ole vitsi. Se pitää kohdata, siitä pitää puhua. Siitä pitää saada tietoa, jotta voi tunnistaa ja lähteä hoitamaan sitä. Tieto – se toimii. Ja mikä toimii, sitä lisää. Ja rohkeutta mennä sinne, minne ei ennen olla menty, avata uusia ovia. Simppeliä!

Joskus tuntuu, että tieto tai asiasta puhuminen koetaan uhkaksi. Miksi? Ei puhe tai tieto tarkoita sitä, että pitää lopettaa juominen. Se tuo vain mahdollisuuden valita ja miettiä asiaa. Ilman tietoa on valinta vaikeaa. Noo ok. Ehkä se myös tuo asioita näkyväksi. Iholle. Ja johtaa ehkä positiiviseen muutokseen elämässäsi, vaikka juuri nyt sitä olisikin vaikea uskoa. Se on kuitenkin mahdollista ja totta. Ja sitten ei ole enää yksin.

Päivä kerrallaan

Meillä ei ole tänäkään vuona luvattu olla juomatta tammikuuta. Hyvässä vauhdissa ollaan, muutamaa raitista päivää olen saanut olla todistamassa. Tosin raittiita päiviä on takana jo monia, vuosiakin. Ja tänäänkin näyttää hyvältä. Ei ole pelkoa vatsanpohjassa. Ei minulla, eikä lapsilla.

Hyvää tipatonta tammikuuta kaikille sitä viettäville!
Lisää raittiita päiviä kaikille, joille raitis elämä on se ainoa vaihtoehto voidaksenne elää ja nauttia elämästä kaikkine väreineen.

Hyvää Vuotta 2015 ihan kaikille!

KYLMÄÄ KYYTIÄ ENNEN LOPUN ALKUA – VAI SITTENKIN ELÄMÄN ALKUA?

Alkoholisti on tullut kotiin

Minua oksettaa. Vatsassa vääntää ja kylmää. Olen ihan helvetin väsynyt esittämään mitään. Yhtään mitään. Olen väsynyt muutenkin, unet ovat jääneet vähäisiksi, muun muassa koska yöllä lasten nukkuessa olen istunut pihalla tupakalla ja murehtinut… paska ollut itsesäälissä ja miettinyt kurjaa elämääni. Itkettää ja vituttaa.

Isäntä on kotiutunut työmatkalta edellisenä iltana ja olemme sopineet menevämme kylään sukulaisiin. Luvassa siis päivällinen hienossa seurassa, perhetapaaminen. Yhdessäoloa, joka tässä kohtaa tuo minulle vastustamattoman halun kirkua, huutaa, potkia.

Itsesäälin olemus

Sanon vielä sängyssä mäskiä pois nukkuvalle ja itsesäälissä kieriskelevälle miehelle, jotta pian pitää lähteä. Se taitaa odottaa minulta kylmiä kääreitä, Buranaa, empatiaa ja ymmärrystä sille miten tässä taas näin kävi. Nii-in. En tiedä, miten tässä on käynyt näin 18 vuotta, en kerta kaikkiaan tiedä, eikä ihan hirveästi kiinnostakaan tietää. Minussa ei tunnu miltään tuota ihmistä kohtaan. Ei mitään.

Mies huikkaa perääni, että on miettinyt että olisi parempi varmaan, jos kuolisi. Pysähdyn. Käännyn ja kysyn, jotta oletko miettinyt tapaa, jolla haluaisit kuolla. Kuulemma rekan eteen ajaminen on tullut mieleen ja siihen totean, että on kyllä syytä harkita toista tapaa. Sellaista, missä ei vahingoita toisia ihmisiä.

Turha, jätkä, enää yrittää kerätä minkäänlaisia säälipisteitä minulta. Voi sinua raukkaa, kova lapsuus, paljon töitä, sterssiä, väsymystä, seksinpuutetta, monta miellytettävää asiakasta, vaativa vittumainen akka ja yksi paska taloprojekti. Ja se, ettei kukaan arvosta kaikkia sinun ylhäisyytesi uhrauksia ja sitä miten hieno, hyvä, kiltti, luova, taiteellinen, kaikkesi antava sinä olet. Kyllä siihen on pitänyt näiden vuosien aikana juoda. Ihan sama. Nouse ylös ja siivoa sotkus.

Hyvittely, anteeks, anteeks

Vessan tasolla on hajuvesi, laatumerkki suoraan Sloveniasta, sekä kaulakoru laatuboksissa sekin. Minua inhottaa. Siinä se kiteytyy se meidän onni. Materia, hyvittely, anteeksipyynnöt. Ei jumalauta rakkautta voi ostaa, ei onnea, ei aitoutta ja rehellisyyttä, ei hyvääoloa.

Kulissit kunnossa?

Istumme muutaman tunnin kuluttua kylässä. Syömme hyvää ruokaa ja kaikki hymyilevät. Miten minusta vain tuntuu oudolta. Ihan, kuin jotenkin olisi pientä takakireyttä ilmassa. Se tunne, kun tiedät, että on asioita mistä ei puhuta, mutta sitten joskus jälkeenpäin kuulee kuinka on murehdittu, surtu ja oltu huolissaan. Sitä ei vain koskaan sanota ääneen. Sitä apua tarttis sillon kun tarttis. Se ei lohduta yhtään kuulla kuinka helvetisti joku on murehtinut ja aina tiennyt kun jokin on vialla. Noup.

Istun pöydän ääressä ja näen sieluni silmin miten nousen seisomaan ja sanon rauhallisella äänellä, jotta tässä pöydässä istuu nyt alkoholisti perheineen. Niin, kyllä tämä mallikansalainen, komea yrittäjä mieheni, joka ei vielä lainkaan näytä alkoholistilta on alkoholisti. Hän on juuri viime yönä kotiutunut viikon työmatkalta Sloveniasta, jossa on ryypännyt koko viikon. Ja muuten tätä meidän elämämme on ollut viimeiset kymmen vuotta, jotta nyt suut suppuun siitä miten hieno perhe me olemme tai miten ihana isä meillä on.

Kehupuheet ja yleinen keskustelu jatkuu. Minä siirryn pois pöydästä ja menen nurkan taakse. Kaksoiselämä on raskasta. Pahinta mitä tiedän. Se on valehtelua.

Oikea hetki yllättää

Kotona normaali jäätävä tunnelma laskeutuu takaisin paikoilleen. Jotakin kummaa kuitenkin on ilmassa. Odotusta?

Sitten. Pahaolo nousee. Se voimistuu itkuksi. Ei minulla vaan miehellä. Sitten kuulen koko tarinan tai ainakin siltä osin siihen asti kuin se on tarpeen. Sitä pelottaa. Se on tarpeen. Mies ottaa puhelimen käteen, soittaa töihin, kertoo tilanteen. Minä en tee mitään. Katson vierestä ja näen, tiedän että nyt tapahtuu jotain. Nyt todella.

Menen taas nurkan taakse. Hypin ilosta ja huudan ilosta. Salaa. Äänettömästi. Vielä on liian aikaista näyttää sitä.

Muutos lähti. Sillä tiellä ollaan.

PERSE EDELLÄ PUUHUN – ehkäisevää päihdetyötä päihdeperheessä

Kenet sinä tekisit onnelliseksi juomalla vähemmän?

Menetetty onnellisuus

Mikä on vähemmän, mitä on vähemmän? Jos juomisen tai muun päihteenkäytön takia on onnellisuus menetetty, ei vähemmän juominen enää auta. Sillä ei siinä tilanteessa tehdä ketään onnelliseksi. Ei onnistu. Lupauksia  on kuultu liikaa, pettymykseen päättyneitä yrityksiä on ollut liikaa. Tässä kohtaa kaikki, paitsi hän, jonka pitäisi nähdä ja tietää, jo tietävät, ettei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lopettaa kokonaan. Näin tietävät ne lapset ja puolisot, perheet, joissa on vähennetty ja yritetty juoda vähemmän.

Miten ne ajatukset muuttuvat

Minulla ne ajatukset muuttuivat mieheni raitistumisen myötä ja sen myötä, kun sain tietoa päihderiippuvuussairaudesta, alkoholismista, sen puhkeamiseen vaikuttavista tekijöistä, perinnöllisyydestä ja sairauden luonteesta.

Ihan tosissaan voin kertoa ajatelleeni myönteisesti alaikäisten juomisesta, kun esikoinen oli pikkuvesseli. Ajattelin, että parempi on itse hakea  juomat,  kun tulee siihen ikään. Sitten ainakin tiedän mitä juo ja miten paljon ja mistä on viinaksensa saanut, ettei miltään tuntemattomilta trokareilta tai hampuuseilta niitä hommaa. Näin ajattelin. Pidin alkoholin käyttöä turvallisena. Huhheijaa. Mikä kupla ja tiedonpuute. Mainittava on, että olin jo sairaanhoitajakin tuolloin. Aina vain pahempi juttu. Kyllä sitä nyt alan ammattilainen tietää, miten lapsia estetään alkoholisoitumasta.  Plaa plaa plaa. Paradoksi siitä, mitä voit, pystyt ja kykenet kontrolloimaan. Tietämällä mitä ne juovat???

Ei minusta tule alkoholistia

Perheessämme oli juova alkoholisti jo tuolloin. Mieheni. Oli ollut jo monta vuotta ja homma oli koko ajan siinä nenäni edessä. En vain tuntenut sairautta, vaikka niin sanotusti haitat hieman jo näkyivätkin. Toisin sanoen kärsin siitä jo tuolloin ja miehenikin kärsi. Lapsetkin tiesivät, että jokin on pielessä, mutta ei ollut tietoa mitä tarkoittaa alkoholismi, mitä tarkoittaa riippuvuus. Mitä helvettiä se oikein on?

Ei Mikasta pitänyt tietenkään alkoholistia tulla, kun oli ottanut opikseen lapsuuden perheestä, eikä taatusti halunnut tulla isänsä kaltaiseksi. Ketä sitä sitten uskoo, ellei omaa miestään.

Ei pitänyt tulla, eikä halunnut tulla alkoholistiksi, mutta oli jo.

Asiat niin kuin ne ovat

Toipumisen, tiedon, sairauskäsityksen ja kokemuksen myötä voin sanoa, että suhtautuminen alkoholiin perheessämme on muuttunut. Ei tarkoita sitä, ettäkö olisimme raittiusfanaatikkoja ja puhumassa kieltolain puolesta. Ei tokikaan. Me vain pidämme kiinni Suomen laista. Se kun kieltää alkoholituotteiden myymisen, välittämisen ja tarjoilun alaikäisille siis alle 18vuotialle.

Ja sitten kerromme riskit, vaaranmerkit. Kerromme sen faktan, että mitä nuorempana aloittaa sen suurempi riski sairastua päihderiippuvuuteen.  Puhumme asioista ja ilmaisemme mielipiteemme. Niin yksinkertaista.

Se on bye, bye ystävyydelle lasten kanssa ja tervetuloa raaka vastuullinen vanhemmuus. Vanhemmuus, joka suojaa lasta, näyttää esimerkkiä. Vanhemmuus, jossa lapsen arvostus tulee jälkijunassa, toivottavasti. Kenties vasta sitten kun lapsilla on omia lapsia. Se riski on otettava kun on henki kyseessä. Vanhemman yksi tehtävä on tehdä lapsen elämä hankalaksi ja päihdeasioissa on oiva tilaisuus harjoitella sitä. Kyllä ne sen kestävät. Siis lapset. Kestävät he päihdehelvettiäkin, pikku rajoittaminen on ihan lastenleikkiä.

Tieto lisää vastuuta

Perehdyin karmivaan alkoholismisairauteen  vuosia vain päätä seinään hakkaamalla.  Nyt viimeisten vuosien aikana olen perehtynyt,  mieheni raitistumisen ja toipumisen sekä oman toipumisen ja opiskeluiden kautta, hieman viisaammin. En mitenkään pysty enää kuvittelemaan olevani se mahdollistaja, joka tarjoilee lapselleen hitaan ja tuskaisen matkan kohti ennenaikaista kuolemaa. Tiedän, tunnen ja olen nähnyt sekä kokenut voimallisesti myös omassa elämässäni, mitä päihderiippuvuus tekee ihmiselle ja läheisille.

Elämä jää elämättä. Tuhoaa.

Minä teen sut onnelliseksi

Mieheni on tehnyt itsensä onnelliseksi lopettamalla juomisen, raitistumalla. Hän on tehnyt myös perheensä onnelliseksi lopettamalla juomisen. Vähentäminen ei olisi riittänyt siihen. Vähentäminen ei enää riitä kun sairaus on puhjennut. Ei ihan oikeasti, sellaisilla ihmisillä, joilla on kemiallinen riippuvuus, alkoholisteilla ja muilla päihderiippuvaisilla. Sellaisilla ihmisillä, joiden perheet voivat huonosti ja homma lähtee lapasesta. Se vain on fakta.
Ei vain ole oikein, että vanhemmat suhtautuvat suopeasti päihdekokeiluihin. Uskon sen johtuvan tiedon puutteesta, sillä kun saa tietää, että monet alkoholistit ovat sairastuneet murrosikäisenä siitä ekasta” vain olutta” –kännistä, ei siihen voi suhtautua suopeasti. Vai voiko? Jos se olisi sinun lapsesi?

Kun aikuiset laittavat viinapullon kuvia profiilikuvikseen mietin tätä kaikkea. Hätä viinan puolesta? Olisiko mitään tärkeämpää kuin viina?
Ei menisi enää perse edellä puuhun. Tehdään itsemme, toisemme ja lapsemme onnelliseksi puhumalla päihteettömyyden, aitouden, tunteiden, kokemisen ja elämän puolesta. Hankkimalla tietoa.

Alkoholisti ja läheinen, älä jää murheinesi yksin

“Alkoholistia ei useinkaan tunnista pelkän ulkonäön perusteella. Mitä hienoimmat kulissit kirjoittajan mukaan ovat, sitä vahvempaa kieltäminen usein on.”

Kun häpeä päihderiippuvuudesta väistyy, kieltäminenkin alkaa murtua.

Työssäni minulla on ilo järjestää päihderiippuvuuksien hoitokokonaisuuteen kuuluvia läheispäiviä. Läheispäivissä toipuminen rokkaa. Niissä läheiset saavat tietoa päihderiippuvuussairaudesta, sekä mahdollisuuden kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan.

Perhe kohtaa asian yhdessä ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Eli sitä kaikkea, mitä päihdeperheissä ei vuosiin ole todellisesti ollut, vaikka usein luullaan niin.

Ilmassa on tunteita, muistoja, kokemuksia, välittämistä. Ilman puhdistumisen voi melkein nähdä. Se tuntuu kehossa. Sen vaikutus koko perheen hyvinvointiin ja toipumiseen on kiistämätön. Hoito ilman perheen hyvinvoinnin huomiointia olisikin tynkä, väärin läheisiä ja potilasta kohtaan.

Muistan omat läheispäivämme reilut viisi vuotta sitten. Jännitin kaksi viikkoa. Pitääkö siellä puhua, mitä minä sanon, ketä sinne tulee, mitä siellä tapahtuu? Mitä, jos olenkin ollut väärässä eikä Mika olekaan alkoholisti? Saan syyn niskaani, minun vika sittenkin. Mitä jos ne tyypit eivät näe millaista meillä on?

Vatsa sekaisin, kädet kylmässä hiessä istuin luennolla kovilla penkeillä. Puhkuin kiukkua, raivoa, vihaa, surua, hätää, pelkoa, ahdistusta, mutta toisaalta aavistelin jotain isoa tapahtuvan. Nyt tai ei koskaan.

Penkeillä istui muitakin ja muistan miettineeni: ”Emme olekaan yksin. Keitä nämä ihmiset ovat? Näyttävät tavallisilta ihmisiltä, nuoriakin ja kauniita, puheliaita, ehkä vähän jännittyneitä, surullisia, mutta toisaalta myös vapautuneita, iloisia”.

Eräs sympaattiselta vaikuttava nuorimies katsoi silmiin ja jutteli tauolla, Tuukka oli nimensä. Ihan kuin olisin tuntenut hänet. Hänkin oli tullut hoitoon ja tunsi mieheni. Hän ei näyttänyt alkoholistilta. Miltä alkoholisti näyttää?

Olen saanut yhteydenottoja isoista kaupungeista läheisiltä ja potilailta, jotka miettivät tuloaan päihdeluennolle Kauhajoelle. Kun tiedän vastaavaa palvelua olevan lähempänäkin, suosittelen sitä. Näin tehdessäni olen törmännyt häpeään siitä, jos joku näkee.

Näin häpeä toimii meissä.

Haluamme maksuttomilla luennoillamme auttaa ihmistä astumaan ulos häpeän kilven alta. Haluamme auttaa näkemään sairauden, joka vangitsee ihmisen ja koko perheen. Haluamme auttaa näkemään, jotta meitä läheisiä ja potilaita, joita päihderiippuvuussairaus eri muodoissaan koskettaa, on paljon.

Ammatti, koulutus tai työ eivät suojaa päihderiippuvuudelta, eivät ujous, rohkeus tai viisaus.

Ja kaikkialla, missä on päihderiippuvuutta, on häpeää. Kaikkialla, missä on häpeää, on kieltäminen. Olitpa sitten alkoholisti tai läheinen. Mitä hienommat muurit ja kulissit, sitä vahvempaa kieltäminen usein on. Kun tunnistat häpeän ja kohtaat sen, se väistyy ja siitä tulee aseeton. Puhuminen on sille myrkkyä, samoin avoimuus. Kun häpeä väistyy, alkaa kieltäminen murtua.

Jos siis joskus saat kutsun läheispäivään taholta, joka hoitaa päihderiippuvuutta sairastavaa läheistäsi, työkaveria tai naapuria häpeästä huolimatta, älä missaa sitä.

Se on unohtumaton kokemus.

Riitta Koivula
Sairaanhoitaja, Päihdeterapeutti, Perheterapeutti-opiskelija
Kauhajoki

(Mielipidekirjoitus Ilkka -lehdessä 10.7.2014)