Tarinat

”Yöllä jouduin soittamaan äidilleni naapuriin, koska en saanut pikkuveljeäni rauhoittumaan. Äiti ei ollut iloinen humalainen siinä kohtaa.”

”Ennen mieheni hoitoon hakeutumista minusta tuntui, että olin kadottanut itseni, en enää tiennyt kuka olin ja mitä elämältä halusin. Läsnä oli oikeastaan vain toivottomuuden tunne. En kuitenkaan täysin tunnistanut oireiluni johtuvan läheisriippuvuudestani ennen mieheni hoitojakson alussa ollutta läheistenpäivää.”

”Kyllä kaikki järjestyy – kun oikein kovasti yritän”. Kun oikein yrittää ajatella aina positiivisesti, eikä suostu näkemään totuutta – ja välttelee vain pahaa oloa, niin menee ojasta allikkoon.”

”Miksi aina mua petetään?
Miksi aina mä teen kaiken väärin?
Miksi mut jätetään aina viikonloppuisin yksin kotiin itkemään?
Miksi muilla on kiltit lapset ja siisti koti?
Miksi muiden miehet juo normaalisti ja mun miestä saa aina hävetä?
Näitä kysymyksiä olen pyöritellyt päässäni koko aikuis-ikäni.”

”Oman läheisriippuvuuteni pohja tuli kuitenkin vastaan samana vuonna loppusyksystä. Oma paha oloni kävi sietämättömäksi. En olisi halunnut mennä töistä kotiin ja viikonloppuisin odotin maanantaita, että pääsisin takaisin töihin. Mieheni rehelliset sanat käyttäytymisestäni saivat minut pysähtymään ja huomaamaan tilanteen mahdottomuuden.”

Säpsähdin hereille ulko-oven kolahdukseen eräänä syksyn 2020 aamuyönä, kuten niin lukemattomia kertoja ennenkin. Sekunnin murto-osassa olin täysin hereillä ja viritin kuuloni äärimmilleen. Kuulin askeleita ja sitten tölkin sihahdus. Hiljaisuus. Käänsin kylkeä niin äänettömästi kuin pystyin.