Minun suhteeni alkoholiin. Mikä se on ollut, mikä se on tänään? Tätä olen tällä viikolla miettinyt Levillä lomaillessani. Sain haasteen Kokoomuksen hyvinvointipolitiikan verkoston jäseneltä. Kiitos siitä! Otin mielenkiinnolla haasteen vastaan, vaikka se olikin mielestäni kummallinen. Miksi niitä hyviä puolia on nykyään niin vähän, onko niitä oikeasti ikinä ollutkaan. Mitä ne ovat olleet tai oikeasti ovat, mitä on tapahtunut, että voidakseen olla sosiaalinen ihmisen olisi otettava alkoholia, miksi se ei ole hyvä itsetunto ja itsetuntemus?
Ja miksi ollaan pisteessä, missä hyvinvointipolitiikassa alkoholin juominen tuntuu monelle olevan hyvinvointia sen sijaan, että se olisi ihmisille haitallinen aine, johon on suhtauduttava varovaisuudella. Miksi kaikesta informaatiosta huolimatta terveyshyödyille pyritään viittaamaan kintaalla? Mitä se kertoo yhteiskunnastamme tai valitsemistamme päättäjistä?
Asia on niin, että aika vähän positiivisia puolia löytyi. Ja mietin, että mitä positiivisella tarkoitetaan. Esimerkkinä kuulin mm. alkoholin hyvän vaikutuksen helpottamaan sosiaalisia tilanteita, joka on mielestäni enemmän huolestuttava kuin positiivinen asia. Ja monia vinkkejä sain epävirallisesta gallupista facebookista. Toipuvat alkoholistit jakoivat myös runsaasti kokemuksiaan, kohtuu/normaalikäyttäjien positiivisia jäin kaipaamaan. Missä he ovat, vai onko niin ettei normaalikäyttäjällä ole tarvetta puolustaa ja perustella? Onko niin, että meitä, joille pullon hakeminen Alkosta on ok ja vielä ilman metakkaa, koska alkoholi ei ole niin arkiostos? Miksi yksilön tai perheen hätä, alkoholin haitat ja vauriot eivät liikuta vaan oma mukavuudenhalu ajaa ohi? Toisaalta puhutaan yhteisöllisyydestä, välittämisestä ja toisistamme huolehtimisesta, mutta appajee, jos tässä yhteydessä otetaan esiin alkoholi niin kyse on holhoamisesta, rajoittamisesta, epäkohdista, vääryydestä, kansanoikeuksien tallaamisesta! Minä, minun, mulle.
Kuten presidenttimme uudenvuodenpuheessaan sanoi: “Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi pahoin”
Mitä positiivisia sitten löysin?
Ruuanmureuttajana ja leivonnaisten maustajana alkoholi toimii hyvin, kastikkeissa ja marinadeissa siis. Tämmöinen juttu sitten tuli niistä mieleeni:
Eräskin Jusan joululuinen konjakkikakku on tullut leivottua. Nyt en tosin pitkään aikaan enää, mutta se oli herkullista ja sopivaa alkoholinkäyttöä. Tosin tulee aina mieleen, kun joskus Mikan raitistumisen jälkeen katsoimme eräänä iltana MasterChefiä perheen kanssa. Siinä tehtiin sacherkakkua parityönä. Eräs kakkua leiponut pari pohti valmistuksen yhteydessä, mikä likööri kuuluu sacherkakkuun siis laittaa mausteeksi, eivätkä muistaneet. Nainen tokaisi, ettei sen väliä, mitä se on kun vaan on ja niin lorottivat vodkaa reilusti maustamaan kakkua. Meidän Aaron, tuolloin varmaan 5-6 v katseli silmät suurena ja tokaisi jotta ”ÄITI! Mitä ihmeen alkoholistikakkua tuo täti ja setä tekee.”
Hyvän ruuan kanssa lasillinen viiniä on erinomaista ja näin ollaan todella vielä riskikulutusrajoissa varsinkin, kun sen lasillisen ottaa pari kertaa vuodessa. Joten kyllä, hyvän ruuan kanssa viini on hyvää ja hyvien ystävien seurassa. Humalaa en halua. Nousuhumala tuntuu kivalta, mutta nykyään se on liian lyhyt ilo verrattuna niihin fyysisiin vaikutuksiin mitä siitä tulee. Joten skippaan mieluummin. Känni on kaamea ajatus. Nukkumiseen en tarvitse, stressikin hoidetaan muulla tavoin. Jos taas joisin sosiaalisissa tilanteissa rentoutuakseni, vähentääkseni jännitystä olisin pulassa ja todella sairas. No miksipä ei se lasillinen kuohuvaa juhlan yhteydessä. Toki sekin voi olla alkoholiton.
Raitis mieheni ei minua kiellä juomasta, eikä kenenkään juominen ole hänelle riski. Itse asiassa kaikki tapaamani toipuvat ja raitistuneet alkoholistit viestittävät, että heidän puolestaan kaikki, joille alkoholi sopii, juokoot. Ja jokaisella heillä on myös hyviä hetkiä alkoholin kanssa, jopa alkoholisteilla ennen sairauden puhkeamista. Positiivista on siis myös se, että raitistuneet alkoholistit ja läheiset ovat hyvin suvaitsevaista ja ymmärtäväistä porukkaa. Raittiusfanatistimi on siis ihan toisaalla kuin heillä, joille alkoholi on tappava aine. Siinä on oltava ehdoton, mutta vain omalla kohdalla. Muiden tuomitseminen ei kuulu toipumiseen ei meillä läheisillä eikä alkoholisteilla. Eikä se edes edistäisi asiaa, jota monet toipuvat haluavat edistää eli päihdesairauden tietoisuuden ja tunnistamisen lisäämistä.
Nimettömät alkoholistit: Työ muiden parissa s.112 :
Varomme osoittamasta suvaitsemattomuutta tai vihaa alkoholinkäyttöä kohtaan, joka on yhteiskunnassamme vakiintunut tapa. Kokemus on osoittanut, ettei sellaisesta asenteesta ole hyötyä kenellekään. Kaikki uudet tulokkaat kuvittelevat, että meillä vallitsisi tämä henki, ja he helpottuvat heti kun huomaavat, että me emme kannata noitavainoja. Suvaitsemattomuuden ilmapiiri saattaa karkottaa pois alkoholisteja, joiden henki olisi saatettu pelastaa ilman mokomaa typeryyttä. Meistä ei silloin olisi apua myöskään kohtuuden asialle, sillä kukaan joka käyttää alkoholia, ei ole kiinnostunut kuulemaan siitä ihmiseltä, joka vihaa viinaa.
Suhteeni alkoholiin on muuttunut, sen kehityskaari on mielestäni ollut sellainen kuin kuuluukin, eli alkoholinkäyttö on vähentynyt iän myötä. Lasten kanssa keskustellessa puhun siitä, miten hienoa olisi ollut omata hyvä itsetunto ja oppia jo nuorena tuntemaan itseään aidosti ja kemiatta. Siitä rohkaisusta mitä nuorena lähtee pullosta tai päihteestä hakemaan ei ole kuin haittaa ja vähintäänkin se pitkittää aikuiseksi kasvamista, puhumattakaan riskistä sairastua riippuvuuteen. Tänään tietenkin kaikki kokemani on kokemuksena ja toivottavasti viisautena kohdatessani ihmisiä ja puhuessani päihdesairaudesta. Uudelleen en haluaisi samaa polkua kulkea, mutta en sitä vaihtaisikaan. Itse olen säästynyt alkoholismilta, mutta siinä olen ainoastaan onnekas ja hyvätuurinen, sillä tämän kansan ja sukuni perimällä se olisi ollut hyvinkin mahdollista. Tosin läheisriippuvuus sairautena ja siitä toipuminen ei kovin kauas kakkoseksi alkoholismille jää.
Minulle alkoholi on siis henkilökohtaisesti aika samantekevä aine. Pärjään ilmankin. Sen positiiviset puolet rajoittuvat normaaliin käyttöön. Päihdetyön ammattilaisena juttu onkin sitten toinen, mutta edelleenkään en alkoholia vastusta tai vihaa. Päihdesairaus on se mikä herättää huolta, surua, nostaa tunteita, ei alkoholi aineena.
Lämmöllä, Riitta