Toipumistarina

Olen alkoholisti.

Lapsuudenperheeseeni kuuluivat vanhempani ja sisarukseni. Vanhempani käyttivät vapaa-aikoinaan alkoholia aika runsaastikin. Äitini raitistui myöhemmin.

Itse sain ensimmäisen puraisun alkoholista noin 13-vuotiaana. Jo 15-vuotiaana join lähes joka viikonloppu kaveriporukoiden kanssa ja tämä jatkui läpi nuoruusvuosien. Juomiseni oli jo tuolloin humalahakuista ja yleensä kuuluin aina niihin kaikkein päihtyneimpiin nuoriin.

Vaimoni tapasin nuorena aikuisena. Menimme myöhemmin naimisiin ja saimme lapsia. Voi sanoa, että lasten ollessa pieniä alkoholinkäyttöni oli jonkin aikaa vähäisempää. Sen jälkeen käyttö alkoi pikkuhiljaa lipsua myös arkipäivien puolelle. Kokonaan ote hävisi useampi vuosi sitten, jolloin käyttö muuttui käytännössä päivittäiseksi. Juominen oli pääasiassa omaa piilojuomistani kodin ympäristössä.

Läheiseni näkivät sen, mitä en itse halunnut nähdä

Vuoden 2025 alussa vaimoni alkoi huomautella minulle alkoholinkäytöstäni, koska hän löysi kerta toisensa jälkeen kätkemiäni kaljatölkkejä milloin mistäkin. Kesällä 2025 tilanteemme oli edennyt siihen pisteeseen, että avioero tuli ajankohtaiseksi. Monista lupauksistani huolimatta en ollut tehnyt riittävästi juomisen lopettamiseksi.

Myös tyttäreni tuli puhumaan minulle siitä, että asialle pitäisi todella tehdä jotain. Itse olin silloin sitä mieltä, ettei hän nyt ainakaan ollut voinut huomata alkoholinkäyttöäni.

Olin käynyt vuosia säännöllisesti verikokeissa. Kun niissä ei näkynyt mitään mielestäni riittävän hälyttävää, katsoin, ettei minulla ollut mitään ongelmaa. Ajoittain kyllä tiedostin asian, mutta siirsin sitä aina eteenpäin.

Vertasin omaa alkoholinkäyttöäni niin sanottuihin puistokemisteihin. Minähän olin töissä käyvä, normaali mies.

Ensimmäinen yhteydenotto Oikeahetkeen

Kesällä 2025 tyttäreni ja vaimoni olivat katsoneet netistä erilaisia hoitomahdollisuuksia. Tyrmäsin ne sanomalla, etten voi lähteä mihinkään hoitoon, koska työt pitää hoitaa.

Tytär toi minulle nähtäväksi Oikeahetken sivut ja sanoi: ”Tutustu näihin.” Seuraavalla viikolla minulla olisi alkamassa kesäloma.

Katsoin sivut pikaisesti läpi ja totesin, että hohhoijaa, en varmaan lähde mihinkään Kauhajoelle. Matkaa oli satoja kilometrejä, ja mietin, miten tuo nyt voisi toimia, kun työt ja muutkin velvollisuudet piti hoitaa.

Perjantai-iltana vaimoni ja tyttäreni tulivat sanomaan, että nyt soitat tuohon päivystyksen numeroon. Ajattelin, että soitetaan sitten. Tein sen vain heidän mielikseen.

Soitin vähän ennen kahdeksaa, mutta kukaan ei vastannut, koska ryhmä oli käynnissä. Vähän ennen yhdeksää puhelimeni soi ja huomasin, että minulle soitettiin takaisin.

Molemmat sanoivat: ”Nyt vastaat.”

Vastasin puheluun ja keskustelimme jotain, mutta en muista siitä puhelusta juuri mitään. Olin silloin jo päissäni.

”No, mitä siellä sanottiin?” molemmat kysyivät.

Vastasin, ettei oikein mitään ihmeellistä. Taisi se soittanut mieskin olla vähän ottanut. Ehkä joku juoppo sieltä soitteli, kun ei ollut se nainen, josta olitte puhuneet.

Että tällaista sitä tuli sitten heille vastattua.

Viikonlopun aikana vaimoni ja tyttäreni pysyivät asiassa lujina ja pitivät siitä kiinni, vaikka itse olin edelleen vastahakoinen. Heidän päättäväisyytensä tuntui minusta silloin painostamiselta. Jälkikäteen olen kiitollinen siitä, että he pitivät asiasta kiinni silloin, kun en itse vielä siihen pystynyt.

Lomani oli alkamassa, ja lopulta sovittiin, että lähtisin seuraavana päivänä Kauhajoelle. Siellä olisi iltapäivällä tapaaminen ja myöhemmin vielä ryhmä.

Sanoin, että asia selvä. Lähdetään nyt sitten käymään edestakaisin, jotta pääsen itse puhumaan ja kertomaan, ettei tässä nyt mitään alkoholisteja olla. Illaksi kotiin rentoutumaan.

Kaikki ei sitten mennytkään niin kuin olin sunnuntaina kuvitellut.

Tästä alkoi hidas toipuminen

Maanantaina kävin keskusteluja Riitan ja Tomin kanssa. Illaksi jäin katsomaan ”juoppojen ryhmätapaamista”, kuten silloin ajattelin. Sen jälkeen mietin, että tämä oli sitten sillä selvä. Tulipahan käytyä.

Jäin kuitenkin yöksi lähistölle, ja jokin ensimmäisessä käynnissä jäi pyörimään mieleeni. Aloin ajatella, että ehkä tässä saattaisi sittenkin olla jotakin. Enää pitäisi vain saada kaikki järjestymään. Lähinnä intensiivijakson tiivis aikataulu ja pitkä matka suuntaansa mietityttivät.

Riitta soitti minulle tiistaina ja otti puheeksi mahdollisuuden tiivistettyyn intensiivijaksoon sekä asumisratkaisun järjestämiseen. Vielä sunnuntaina olin ajatellut käyväni Kauhajoella vain yhden kerran. Tiistaina keskustelin jo siitä, miten hoidon aloittaminen voisi käytännössä onnistua. Muutos oli valtava, vaikka en siinä hetkessä ehkä vielä itse ymmärtänyt sitä.

Päädyin asumaan useaksi viikoksi Kauhajoelle. Iso kiitos myös asumisjärjestelyissä auttaneille. Viikonlopuiksi ajoin kotiin. Tapaamisia oli arkipäivisin joka päivä.

Yleensä kun ryhdyn johonkin, heittäydyn siihen täysillä mukaan. Niin kävi myös hoidon aloittamisen kanssa. Kun kaikki käytännön järjestelyt olivat kunnossa, en enää liiemmin ajatellut asiaa. Annoin kaiken mennä omalla painollaan ja tein, mitä ohjeistettiin.

Toipuminen lähti kohdallani pikkuhiljaa käyntiin, vaikka mielessäni oli edelleen epätietoisuutta ja epäluuloa. Mitä tämä alkoholismini oikein on? Mitä se on tehnyt läheisilleni?

Päivä kerrallaan mentiin eteenpäin.

Tiivistetty intensiivijakso oli minun kohdallani varmaankin ratkaisevin asia. Pääsin pois kotoa, jossa juominen oli tapahtunut. Sain päivittäin tukea ja lisää tietoa sekä mahdollisuuden keskustella muiden vertaisten kanssa. 

Yhden merkittävimmistä tuen ja vertaistuen kokemuksistani sain vaikeassa kohdassa, jolloin olin muutaman päivän todella maassa. Onneksi pääsin silloin heti keskustelemaan Riitan ja Tomin kanssa. Sain purettua suurimman ahdistukseni ja pystyin jatkamaan asian käsittelyä ryhmissä. Kiitos siitä teille kaikille.

Paluu tavalliseen arkeen

Kun intensiivijakso oli ohi, pelkäsin hieman, kuinka pärjäisin normaalin arjen ja tuttujen rutiinien alkaessa.

Se meni kuitenkin helpommin kuin olin luullut. Olin päässyt irti pakottavasta juomisen tarpeesta. Vielä silloin mielessäni oli lähes joka aamu, kuinka suunnittelisin päivän niin, että pääsisin juomaan. Ajatukset menivät kuitenkin ohi päivän edetessä.

Saatoin hyvin kävellä kaupassa kaljahyllyjen ohi ilman, että minun teki mieli juoda. Aamuiset suunnitelmat tulivat mieleeni vielä kuukausienkin jälkeen, mutta ne eivät johtaneet juomiseen.

Nyt voin jo hyvällä mielellä sanoa, etteivät aamuni enää kulu näiden ajatusten kanssa. Voin aloittaa päivän terveeltä pohjalta.

Korkin kiinni saaminen ei tarkoittanut, että olin kunnossa

Oma tervehtymiseni ei tapahtunut hetkessä, vaan se vaati paljon työtä ajatusteni kanssa. Se, että sain korkin kiinni helpostikin, ei tarkoittanut, että olisin ollut kunnossa. Suurimman työn olen saanut tehdä oman mieleni kanssa.

Elämä ei ole aina ollut helppoa, mutta olen kääntänyt sen omaksi vahvuudekseni. Alussa raitistuin muiden vuoksi. Myöhemmin tällä matkalla olen ymmärtänyt, että teen sen itseni vuoksi. Siitä olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen.

Olen saanut paljon tukea niin ohjaajilta, ryhmältä kuin vertaisiltakin.

Jokaisen on rakennettava oma raitistumistarinansa

Olen huomannut, ettei toisen raitistumistarinaa voi kopioida itselleen. Se on rakennettava itse, itselle sopivaksi.

Toisen raitistuminen voi tapahtua hetkessä, kun taas toisella se vaatii aikaa. Näin tapahtui minulle.

Siksi Oikeahetken malli sopi itselleni täydellisesti. Pysyin koko ajan hetkessä kiinni muun muassa viikoittaisten ohjattujen ryhmien ansiosta. Jos hoito olisi ollut vain kuukauden tiivis rutistus, uskoisin, etten olisi raitistunut kuin hetkellisesti.

Pitkä välimatka ei alun epäluulojen jälkeen ole haitannut minua missään vaiheessa. Aina on ollut helppo lähteä ajamaan kohti Kauhajokea. Ryhmät ovat olleet viikon rauhoittumishetki ja paikka tunteiden vapaalle vuodattamiselle.

Mitä nyt sitten?

Tätä kirjoittaessani on kulunut tasan vuosi siitä, kun astuin ensimmäisen kerran Oikeahetken ovesta sisään. Olen ollut raittiina tasan vuoden.

Olen löytänyt uudelleen asioita, jotka kadotin alkoholismin viedessä minut mennessään. Yksi niistä on musiikin säveltäminen.

Tämä matka on ollut yksi elämäni suurimmista saavutuksista. Matka jatkuu, mutta hieman erilaisena kuin kuluneen vuoden ajan. Minulle antaa turvaa se, ettei kaikki pääty kuin seinään. Voin edelleen käydä ryhmissä ja olla yhteydessä vertaisiin.

Koen, että minun on nyt otettava enemmän vastuuta siitä, että tervehtymiseni jatkuu. Tähän asti on ollut tavallaan helppoa, kun elämässäni on ollut selkeä viikkorutiini.

Aion jatkossakin käydä ryhmissä. Olen myös ottanut selvää paikallisista AA-ryhmistä ja aion alkaa käydä niissä.

Kaiken kaikkiaan minun on helppo olla, kun tiedän, etten ole yksin. Kun vaikeita päiviä tulee, voin olla yhteydessä niihin ihmisiin ja tahoihin, jotka ovat kulkeneet rinnallani tässä toipumistarinassa.

Lopuksi kiitos teille kaikille, että olette olemassa.