LÄHEISET TOIPUVAT SANNAN TARINA

Läheisriippuvuuden tunnistaminen

Löysin Oikeahetki läheishoidon ja -ryhmät, kun mieheni aloitti Oikeahetki riippuvuushoidon. Ennen mieheni hoitoon hakeutumista minusta tuntui, että olin kadottanut itseni, en enää tiennyt kuka olin ja mitä elämältä halusin. Läsnä oli oikeastaan vain toivottomuuden tunne. En kuitenkaan täysin tunnistanut oireiluni johtuvan läheisriippuvuudestani ennen mieheni hoitojakson alussa ollutta läheistenpäivää. Olin aiemmin lukenut läheisriippuvuudesta ja tunnistanut itsessäni yhtäläisyyksiä, mutta en ollut täysin sisäistänyt asiaa. Ensimmäinen askel toipumisen tielle oli läheisriippuvuuteni tiedostaminen ja myöntäminen, että tarvitsen apua siitä toipumiseksi.

Rohkeutta muuttua

Läheisriippuvuuden vuoksi en ole nähnyt itseäni ja olen laiminlyönyt omat tarpeeni ja tunteeni. Minun on ollut vaikeaa puhua muille vaikeista asioista ja olen pitänyt ne sisälläni. Ohjelman myötä olen hiljalleen oppinut puhumaan vaikeistakin asioista ääneen ja uskallan avoimemmin näyttää ja sanoittaa tunteitani. Olen oppinut, että on ihan ok pyytää apua, tukea ja ohjausta ja kaikesta ei tarvitse yrittää selviytyä yksin, on vahvuutta uskaltaa olla aito itsensä ja uskaltaa olla heikko.

Turvattomuus

Aiemmin välttelin yksin olemista, koska silloin ahdistuin. Tarvitsin aina ihmisiä ympärilleni, enkä osannut olla yhtään yksin. Itsetuntoni oli heikko ja tunsin sisäistä turvattomuuden tunnetta, joka oireili mm. rajattomuutena, itsesyytöksinä, uhriutumisena, pelokkuutena ja alemmuudentunteina. Sisäinen turvattomuuden tunne, heikko itsetunto ja vajavainen tunne omasta arvostani vaivaavat minua usein vieläkin, mutta ohjelman ansiosta olen alkanut pikkuhiljaa tunnistamaan ja huomioimaan enemmän myös omia tarpeitani ja arvostamaan itseäni. Olen alkanut viihtymään nykyään myös itsekseni ja huomaan usein tarvitsevani omaa aikaa ollakseni ihan vain omassa rauhassa yksikseni. Kun en hae täyttymystä ensi sijassa muista niin huomaankin kaiken olevan hyvin nyt ja tässä. Ohjelman myötä olen sisäistänyt, että itsestä huolehtiminen ja oma hyvinvointi on hyvän elämän perusta. Minun täytyy itse pitää huolta itsestäni ja ottaa vastuu elämästäni, kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestani. Pyrin vähentämään vaativuutta itseäni kohtaan ja harjoittelen lempeämpää sisäistä puhetta. Sisäinen turvallisuuden tunne minun täytyy löytää itsestäni.

Hallitsevat pelot

Toipumispolkuni varrella on noussut esiin pelkoja ja vaikeita tunteita. Olen huomannut, että pelot ohjaavat voimakkaasti toimintaani ja ajatteluani. Voisi sanoa, että olen elänyt kroonisessa pelossa. Olen lapsesta saakka ollut kova murehtimaan ja sama kaava jatkui aikuisuuteen. Läheisryhmissä olen tajunnut, että olen ollut koukussa murehtimiseen ja sen vuoksi ympäröinyt itseni ihmisillä, joista sain kantaa huolta ja rypeä murheissa. Tapasin sanoa, että pääni päällä seuraa musta pilvi, joka varmistaa, että minua seuraa epäonni. Minun on ollut vaikeaa luottaa ihmisiin, enkä ole oikeastaan luottanut itseenikään. Itselleni erityisesti olen valehdellut usein ja pettänyt itselleni tekemiä lupauksia. Minulla on ollut voimakas pelko siitä, että en tule hyväksytyksi omana itsenäni. Olen antanut rajojeni ylittyä, enkä ole pitänyt huolta itsestäni.

Rajoja ja vaikeiden tunteiden kohtaamista

Ohjelman myötä olen pyrkinyt menemään pelkojani vastaan ja toimimaan toisin, kun pelkoni ohjaisivat minua toimimaan. Tiedostan nyt, että voin vaikuttaa itse siihen, miten sallin minua kohdeltavan ja opettelen nyt asettamaan rajoja ja pitämään itsestäni huolta. Voin valita toimimisen itseäni rakastavilla tavoilla. Opettelen kohtaamaan ja hyväksymään asiat ja tunteeni sellaisina kuin ne tulevat, vaikka ne olisivat epämiellyttäviä ja kipeitä. Pakeneminen ei ole ratkaisu. Oma asenne on se mihin voin vaikuttaa. Jos pelot yrittävät ottaa minusta vallan, palautan mieleeni tavoitteeni ja sen, miksi haluan toipua. Olen päättänyt lähteä uudelle polulle elämässäni. Polulla tulee varmasti vastaan mutkia ja kuoppia, mutta nyt minulla on välineet, joiden avulla selviydyn niiden läpi. Edessä siintää helpotus ja vapautuneisuus. Aion jatkaa valitsemallani polulla, vaikka se hetkittäin pelottaisi. Pelko ei ole merkki heikkoudesta tai viallisuudesta. Pelko on luonnollinen tunne uusien tilanteiden edessä.

Askeltyöskentely

Askeltyöskentelyn ansiosta näin oman osuuteni asioihin ja tapahtumiin, sekä näin omat luonteenvirheeni, joita ovat mm. omavoimaisuus, negatiivinen ajattelutapa, itsekkyys, kauna, kateus. Olen keskittynyt toisten ongelmiin, jolloin olen vältellyt katsomasta ja kohtaamasta itseäni. Olen pelännyt vastuun ottamista ja vältellyt sitä. Minulla on ollut tapana syyttää muita ihmisiä tai olosuhteita, jos asiat eivät ole menneet tahtomallani tavalla. Olen pelännyt epäonnistumisia ja ollut taipuvainen itsesyytöksiin. Omavoimaisuuteni on näyttäytynyt hyvin voimakkaana ja vieläkin on paljon työstettävää, että pääsen siitä eroon. Minun on ollut erityisesti vaikea uskoa johonkin korkeampaan voimaan. Olen sen ehkä nyt jollain tasolla löytämässä, se on minulle jokin luonnonvoiman kaltainen juttu. Askeltyöskentelyn ansiosta en kanna enää niin paljoa häpeää ja kaunaa. Olen tajunnut, että kaunan kantaminen menneistä tapahtumista ei hyödytä ketään ja ainoa, joka siitä kärsii, olen minä itse. Läheisriippuvuus ei ole rakkautta, se on elämänpelkoa ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Olen hyväksynyt, että olen voimaton ohjaamaan muiden elämää ja muiden kontrolloimisen yrittäminen estää minua selvittämästä omaa elämääni. Vastaisuudessa aion ottaa vastuun omasta osastani suhteissa muihin. Olen itse vastuussa itsestäni, omista tunteistani, virheistäni ja menestyksestäni. Haluan muuttaa elämäni suuntaa ja asenteitani ja olla aktiivinen osa muutosta sen sijaan, että katsoisin tilannettani sivusta.

Hyvittäminen

Askeltyöskentelyn myötä olen tehnyt listan ihmisistä, joille haluan hyvittää väärät tekoni. Minulla oli vaikeuksia päästä alkuun hyvityksien tekemisessä, joka johtui omavoimaisuudestani ja siitä, että minulle oli vaikeaa myöntää omat virheeni ja heikkouteni. Olen tähän mennessä tehnyt hyvityksiä miehelleni, äidilleni, siskolleni ja muutamalle ystävälleni. Tunne hyvitysten jälkeen on ollut vapautunut ja helpottunut ja suhteeni näihin henkilöihin on lähentynyt. Vielä on paljon hyvitettävää jäljellä, mutta aion jatkaa valitsemallani polulla.  Olen aloittamassa kummitoiminnan ja aloitan ensimmäisen kummitettavan kanssa askeltyöskentelyn lähipäivinä. Haluan jakaa ohjelmasta saamaani apua eteenpäin.

Uutta oppimassa

Opettelen nyt uudenlaisia terveempiä ajattelu- ja toimintatapoja. Pyrin olemaan rehellinen itselleni, toimimaan arvojeni mukaisesti ja suuntaamaan voimavarani toipumiseeni, sekä kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiini, ajatteluuni ja toimintaani, sillä ne ovat asioita, joihin voin vaikuttaa. Toipuminen vaatii aikaa, toistoja ja sitoutumista, siihen tarvitaan kärsivällisyyttä ja uskallusta pysähtyä katsomaan itseään rehellisesti. Täytyy tietoisesti huomata päivittäin asiat, jotka ovat hyvin ja joista voin olla kiitollinen. Pikkuhiljaa läheisriippuvuuden hellittäessä elämä on alkanut tuntua koko ajan vapaammalta, paremmalta ja helpommalta. Olen huomannut, että kun voin itse paremmin, myös ihmissuhteeni ovat parantuneet ja syventyneet. Nykyään pyrin olemaan tietoisesti läsnä tässä hetkessä ja elämään päivän kerrallaan. Aion jatkaa ohjelman päivittäistä työstämistä tavoitteenani parantua ja kasvaa, sekä tutustua itseeni, oppia tuntemaan itseni ja rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen.

 

Sanna

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *