LÄHEISET TOIPUVAT TEHOTERHIN TARINA

Mä mikään läheisriippuvainen ole

No en mä kyllä mä itteeni tuosta oikein tunnista, osa osuu joo mutta ei kaikki. Niin enhän mä nyt mikään läheisriippuvainen oo. Tuolla toisella se ongelma on ja mä oon kaikkeni rakkaudesta tehnyt vain auttaakseni häntä.
Niinpä niin, noin ajattelin ensimmäistä läheisluentoa kuunnellessani. Tästä meni vielä aikaa ennen kuin osasin katsoa peiliin. Oikeahetki hoidossa aloitin puolison tukena, olin kyllä tunnistanut itsessä jo aiemmin uupumusta ja pahaa oloa oli jo paljon, kun alkoholismisairaus oli hiipinyt perheeseemme.

Kyllä kaikki järjestyy – kun oikein kovasti yritän“. Kun oikein yrittää ajatella aina positiivisesti, eikä suostu näkemään totuutta – ja välttelee vain pahaa oloa, niin menee ojasta allikkoon.

Hei, olen Terhi läheisriippuvainen 

Oma toipuminen alkoi oikeastaan vasta, kun puoliso sitten muutaman kuukauden hoidon jälkeen palasi vanhaan, – mitta tuli vihdoin itselle täyteen. Aluksi ttuntui vaikealta mennä yksin Oikeahetkeen, mutta en tiennyt mistä muualtakaan olisin apua saanut. Siellä ringissä istuessa pystyin vihdoin kohtaamaan pahan olon ja sain tukea sen läpi elämiseen, aika pian aloin tajuamaan että kävin ryhmässä itseni takia.
“Hei, olen Terhi, läheisriippuvainen” ja vain itseäni voin auttaa. Pikkuhiljaa aloin miettiä, mitä mulle kuuluu ja miten mä voin. Meni kuitenkin kuukausia kun opin puhumaan omista tunteista, enkä vain siitä mitä se toinen tekee (väärin). Peili kääntyi itseeni.

Läheisryhmässä sain vertaistukea ja ymmärsin, että kyllä minäkin vielä tästä selviän vielä joku päiväe. Ei tämä maailman loppu olekkaan. Ymmärsin, että nyt saa tuntua pahalta. Vastoin pelkojani totaalisesta romahduksesta, vasta kun annoin tunteiden tulla, olo helpotti ja pystyin taas hengittämään.

Askelryhmässä kohti raitista tunne-elämää

Halu ymmärtää itseä ja omia toimintatapoja heräsi. Kaiken olisi tietenkin pitänyt olla heti valmista, mieluummin jo eilen olisin ollut “valmis”. Sain voimaa tehdä päätöksen erosta ja läheisen tapaan, tehokkaana suorittajana, kätevästi kävin samalla läpi avioeroa ja tein töitä toipuakseni läheisriippuvuudesta.
Vuoden hoidon jatkeeksi tein Askelryhmän kummin kanssa läheisten 12 askelta. Jouduin oikein tuijottaa sitä peiliä. Mitä minä olen tehnyt väärin ja miten minä olen toiminut – ja mistä syystä. Pelkoja kartoittaessa ymmärsin, miksi toimin miten toimin ja mistä toimintatavat juontavat juurensa.
Askeltyöskentelyssä selvittelin, kenelle kannan kaunaa,miksi loukkaannun, keitä kohtaan olen toiminut väärin. Aiemmin elämässä en ollut joutunut elämään alkoholismin varjossa, mutta ymmärsin että yli sukupolviset toimintatavat ohjasivat toimintaani. Ymmärsin olevani kontrolloiva suorittaja, joka tunteiden tuntemisen sijaan ajattelee ja analysoi tunteita.

Pyrimme kehitykseen emme täydellisyyteen

Nyt, reilu kaksi vuotta myöhemmin, hoidon ja askeleiden jälkeen olen osannut kohdata haasteet eri tavalla kuin ennen ja ymmärrän omaa toimintaani paremmin. Koen olevani parempi äiti ja toivon, että pystyn kasvattamaan lapsistani tunneraittiita. En ole valmis ja teen edelleen virheitä, mutta kaiken oppimani avulla osaan käsitellä ja kohdata tilanteita paremmin.

Tyyneyttä kehiin

Ei elämä huoletonta ole aina nytkään, mutta  päivä kerrallaan sitä on  helpompi elää, kun tuntee itsensä paremmin. Olen saanut tyyneyttä hyväksyä, että olen voimaton riippuvuuksien edessä, enkä itse voi kaikkeen vaikuttaa. Minulla on uutta rohkeutta tehdä ne muutokset, jotka ovat omissa käsissäni ja viisautta erottaa ne asiat joihin voin vaikuttaa ja joihin en.

Aina on oikea hetki aloittaa itsensä hoitaminen.

Terhi, 36v