“Minä vain pelasin” – Samin tarina peliriippuvuudesta ja toipumisesta
Miltä tuntuu elää salassa pelaten – ja lopulta alkaa toipua?
Tässä on Samin rehellinen tarina siitä, miten peliriippuvuus vei rahat, rauhan ja rehellisyyden – ja miten hän löysi tien takaisin itseen, perheeseen ja elämään.
Pelaamisen alku ja syöksykierre
Pelaaminen alkoi jo noin 15-vuotiaana. Rynttämyllyt kiehtoivat jo pienestä pitäen. Lapsuudessa katselin usein, kun sedät, mamma ja isä pelasivat hedelmäpelejä ja pajatsoa. Mamma vei mua myös bingoon – pikkupojasta se tuntui jännältä. Ajatus siitä, että voi voittaa jotain, oli kiehtova.
Muistan istuneeni huoltoasemilla tunteja peliautomaattien äärellä – ihan vaan, koska pelaaminen tuntui hyvältä. Joskus voitinkin, mutta moninkertaisesti rahat tulivat aina laitettua takaisin. Pelaaminen oli mulle tapa päästä pois arjesta ja keskittyä johonkin muuhun. Jos oli paha mieli, pelasin. Jos oli hyvä mieli, pelasin. Aina löytyi syy.
Pahin vaihe alkoi vuonna 2017, kun kokeilin nettikasinoa. Kaveri oli voittanut 50 eurolla 5000 euroa – “helppoa rahaa”. Päätin, että minäkin kokeilen. Siitä lähti synkin tie, jota kuljin 3.6.2024 asti.
Tilit menivät, lupaukset sulivat valheisiin. Valehtelin lähes koko pelaamisen ajan puolisolleni. Hän tiesi, että pelasin jotakin, mutta ei todellista laajuutta. Reissutyössä sain pelata rauhassa – kukaan ei häirinnyt. Vapaalla odotti vain pelaaminen.
Loppuvaiheessa pelasin jo viikonloppuisinkin, ja puoliso huomasi sen. Lupasin kesälomareissuja, joita ei koskaan tullut. Suunniteltiin remontteja, joita ei koskaan tehty. Elin valheessa – itselleni ja läheisilleni. Ja olin vieläpä ylpeä siitä, että osasin valehdella raha-asioistani.
Velat kasvoivat, ja samalla myös stressi. Sain fyysisiä oireita: unettomuutta ja ihottumaa. Unettomuus johtui pitkälti siitä, että pelasin öisin töissä, kun oli vuorokausilepo. Työpäivät menivät väsyneenä. Kotona olin kiukkuinen ja poissaoleva isä, joka ei tuntenut mitään eikä ollut mukana lasten elämässä.
Muistan, kun tehtiin lasten kanssa laivareissu ja minä vain istuin pelikoneen ääressä. Lapset pyysivät monta kertaa, että lopettaisin ja mentäisiin tekemään jotain kivaa. Minä vain pelasin.
Soitin Peluuriin muutaman kerran, mutta sain lähinnä sovellusehdotuksia pelaamisen estämiseksi – ei muuta apua. Kesällä 2023 olin seitsemän kuukautta pelaamatta estojen avulla, mutta tammikuussa 2024 retkahdin. Panokset kasvoivat, ja samalla itsetunto romahti. Olin helvetin kiukkuinen, enkä välittänyt enää rahasta.
Lopulta otin lainaa pelaamiseen ajatuksella, että “tän otan vielä ja sitten lopetan”. Laskut hoidin, mutta muuten elin lainarahalla. Olin tunnekylmä ihmisraunio.
Viimeinen niitti tuli, kun meidän piti alkaa suunnitella keittiöremonttia, johon molemmat oltiin säästetty. Minä olin pelannut mun osuuden. Siinä kohtaa ei enää auttanut valehtelu. Kerroin lähes kaiken pelaamisestani – myös lainoista. Hävetti ihan älyttömästi, koska olin aiemmin torunut puolisoa rahan käytöstä, ja itse olin ryssinyt kaiken pahemmin.
Puoliso ehdotti Oikeahetkeä. Aluksi tyrmäsin ajatuksen hoidon hinnan takia. Mutta lopulta soitin Riitalle ja kerroin mun tarinan. Riitta sanoi heti, että tämä on oikea paikka. Sovittiin tapaaminen.
Menin tapaamiseen jännittyneenä, mutta olo keveni heti, kun sain purkaa asioita, joista en ollut koskaan puhunut näin avoimesti. Sanoin myös, ettei mulla ole varaa maksaa hoitoa. Sain Arja Rahikan numeron, soitin, ja tapaaminen järjestyi nopeasti. Laitettiin maksusitoumus vetämään. Arja oli luottavainen, että se menisi läpi.
Siitä lähti mun matka Oikeahetkessä.
Intensiivijakso
Intensiivijakso alkoi 3.6.2024 ja sovitettiin mun kesälomaan, koska teen reissuhommia ja tuloja piti saada. Alkuun ryhmät jännitti, mutta häpeää ei enää ollut – olin myöntänyt itselleni, että olen peliriippuvainen.
Huomasin heti, etten ole yksin. Ryhmissä oli muitakin peliriippuvaisia ja puhuttiin samoista asioista kuin alkoholisteilla. Oli helppo samaistua. Alussa puhuminen oli vaikeaa – tuntui, että muut puhuivat hienosti ja itsellä ei tullut mitään järkevää ulos.
Sana “Jumala” kuulosti oudolta, koska en ole uskonnollinen. Kysyin asiasta, ja selvisi, että jokainen saa käsittää sen omalla tavallaan. Ryhmien rutiinit ja rakenne toivat turvaa.
Ensimmäinen iso perjantairyhmä pelotti, mutta sekin helpotti nopeasti. Sukupuun tekeminen avasi silmät – suvussa oli paljon pelaamista ja alkoholismia. Aloin ymmärtää itseäni paremmin ja tajusin, että nyt on tehtävä täyskäännös.
Intensiivijakso oli mulle todella tärkeä. Sain heti käyttöön paljon työkaluja ja kävin myös muutamilla yksilökäynneillä. Jo ensimmäisen ryhmän jälkeen pelihimot katosivat. En vieläkään ymmärrä, miten se tapahtui – mutta ne jäivät sinne.
Elämäntarina oli se hetki, kun tajusin, että peliriippuvuus on ollut osa elämääni 15-vuotiaasta asti. Minäkuvaa ei ollut ollenkaan. Halusin sitoutua hoitoon täysin – ja teinkin sitä päälläni 24/7. Se väsytti, mutta antoi voimaa.
Läheisviikonloppu
Kutsuin 10 läheistä – paikalle pääsi kolme. Mukana oli puoliso, pojat ja tyttäreni kirjeen kautta. Viikonloppu oli tosi tunteikas. Itkettiin ja naurettiin. Jännitti kohdata asiat, mutta kaikki meni hyvin.
Mieleen jäi, miten tunnekylmä ja kiukkuinen olin ollut pelaamisen aikana. Viikonlopun jälkeen moni asia muuttui. Juttelin vielä erikseen läheisten kanssa ja suhde poikiin erityisesti syveni. Tyttäreni kanssa käytiin myös kirje läpi. Puolisolle tuli muutama uusi asia esiin, joista puhuttiin vielä kotona.
Viikonloppu yhdisti meitä. Jäi helpottunut, kiitollinen ja tyyni olo.
Jatkohoito
Alkuun jatkohoito tuntui kevyemmältä intensiivin jälkeen, mutta tuttu ryhmä muodostui tosi tärkeäksi. Peliriippuvaisten oma ryhmä oli erityisen merkityksellinen – siellä puhuttiin täysin samaa kieltä.
Perjantairyhmät olivat henkireikä. Pääsin purkamaan viikon fiiliksiä vertaisten ja ohjaajan kanssa, opin uusia keinoja ja sain paljon ajateltavaa kotiin vietäväksi. Vierailijat toivat ryhmiin omat kokemuksensa, jotka herättivät.
Jatkohoidon aikana opin hyväksymään itseni paremmin – myös sen, ettei kaikista luonteenheikkouksista tarvitse päästä eroon kerralla. Tomin sanat jäivät mieleen:
“Kaikista luonteenheikkouksista ei välttämättä pääse eroon, mutta kun ne tunnistaa, niitä voi alkaa työstää.”
Nelosaskelta tehdessä menin aika syvään itsekriittisyyteen, mutta pääsin siitä yli. Huomasin myös, että ihottumat jaloistani – jotka olivat vaivanneet 20 vuotta – olivat kadonneet. Uskon, että stressitason lasku teki sen. En käyttänyt mitään lääkkeitä.
Puolisoni aloitti oman hoidon läheispuolella, ja se muutti meitä perheenä. Meidän kotona on nyt avoimempi, rehellisempi ilmapiiri – ja se auttaa myös mun toipumista.
Tänä päivänä
Oon oppinut itsestäni paljon. Olin pelaavana aikana itsekäs ja joo-joo -mies. Tein muiden puolesta asioita, vaikka ei ollut rahkeita – ehkä hakeakseni hyväksyntää. Ja sitten pelasin “palkaksi”.
Nyt laitan itseni etusijalle, mutten ole itsekäs. Kuuntelen oikeasti muita. En enää hyökkää, en puhu toisten päälle. Näen toisen näkökulmat selkeämmin.
Tunne-elämä on tasapainoisempaa. Tunnistan tunteeni. Annan itselleni luvan levätä. Tunteet, jotka oli vuosia piilossa – itku, kaipuu, ilo – on nyt osa arkea.
Puhun tunteista. Läheisten ei tarvitse enää arvailla, mitä mun mielessä liikkuu. Lapseni näyttävät tunteitaan, eikä enää ole vastassa kiukkuinen isä. Puhutaan suruista, iloista ja arjesta. Olen tänä päivänä ylpeästi isä.
Työ sujuu paremmin, kun nukun kunnolla. Stressinsietokyky on parantunut. En jää pyörittämään asioita, joihin en voi itse vaikuttaa.
“Päivä kerrallaan” on tänään totta. Piti elää 45-vuotiaaksi ja käydä pohjalla, että pääsin tutustumaan itseeni kunnolla. Tämä matka pitäisi jokaisen käydä.
Aion jatkaa toipumista Oikeahetken peliriippuvaisten ryhmässä, Hoidon päättäneiden ryhmässä, GA-ryhmässä ja aloitan myös Askelryhmän. Askeleet antaa mulle työkalut jatkaa tätä hyvää toipumista. Perjantairyhmissä käyn aina, kun töiden puolesta pääsen. Ja vertaisten kanssa pidetään yhteyttä. Ja tietenkin Oikeahetki seurantakäynnit vielä vuoden ajan neljän kuukauden välein.
Oikeahetkestä on tullut mulle perhe.
Oon kiitollinen omalle perheelleni, Oikeahetkelle, vertaisille, ohjaajille – ja itselleni, että kuljin tämän matkan.
Kiitos Oikeahetki.
Kiitos vertaiset.
Kiitos 12 askeleen ohjelma.
Pinssijuhlassa 27.06.2025
— Sami