Matin tarina peliriippuvuudesta toipumisesta on rehellinen ja toivoa herättävä kuvaus siitä, miten riippuvuus vei kaiken – ja miten siitä on mahdollista toipua. Hän löysi apua, vertaistukea ja uuden alun Oikeahetken hoito-ohjelmassa

Pelaaminen vei kaiken muun mennessään

Pelaamiseni alkoi suurin piirtein niihin aikoihin, kun markkinoille saapuivat ensimmäiset pikavipit ja lainat. Helppo raha ja peliriippuvuus, tuo helvetillinen combo. Siitä se oravanpyörä sitten alkoi. Pelaajana olin kaikki ruokainen; keno, lotto, casinot, vedonlyönti, nettipokeri jne. Kaikki kävi, mistä sai jännitystä. Loppua kohden vedonlyönnistä tuli itselle se rakkain.

Rakastin vetojen suunnittelua ja eri kohteiden etsimistä. Siitä ehkä sainkin suurimman tyydytyksen, toki sitten oli vielä pelien seuraaminen livenä puhelimen näytöltä. Yksi veto päivässä ei ikinä riittänyt, niitä piti olla monta yhtä aikaa vetämässä pitkin päivää. Yleensä aamut alkoivat netin tulospalvelua seuraten, miten vetojen oli käynyt. Päivisin sitten selasin, että mitä urheilua olisi tarjolla ja seuraavat vedot sisään. Illat taas seurasin, kuinka vetojen käy.
Elin suurimman osan ajasta omassa pienessä kuplassa, johon ei mahtunut kuin peli. Kaikki muu tuli sen jälkeen, jos tuli, mutta usein ei. Kaverit ja harrastukset eivät mahtuneet enää elämääni ja ne jäivät pikkuhiljaa kokonaan pois. Mitäpä sitä voi tehdä, kun on pelannut kaikki rahat?! Mihinkään ei voi lähteä koska ei ole rahaa, kaikki maksaa. Tämä oli usein itsellä mielessä.

Pohjakosketus: kun luottotiedot ja koti menetettiin

Tähän mennessä olin ehtinyt pelata kaksi pitkää parisuhdetta ja siinä sivussa meni myös kaksi omistusasuntoa. Kuten sanottu peli oli itselle se rakkain. Tänä aikana onnistuin myös pääsemään veloistani ”kuiville”, mutta mikä sen pahempaa peliriippuvaiselle. Tie oli taas auki. Pelaamiseni kiihtyi ja panokset kasvoivat eikä aikaakaan, kun kaikki vipit ja lainat taas tapissa. Tämän seurauksena oli mahdotonta enää selvitä vippien ja lainojen kohtuuttomista kuukausieristä. Tässä kohtaa löysin oman pohjani, kun menetin luottotietoni ja sain häädön. Tämän jälkeen tuntui, ettei millään ole enää mitään merkitystä. Ulosotto otti oman osansa palkasta ja loput laitettiin peleihin. Elämästä alkoi tulla todella synkkää ja harmaata mössöä. Jatkuva kikkailu rahan saamiseksi ahdisti, vitutti ja masensi. Todella raskasta ja henkisesti kuluttavaa aikaa. Lopulta pelaaminenkin alkoi tuntua raskaalta, mutta silti oli vain pakko pelata. Pelaaminen oli menettänyt hohtonsa ja tuntui, että on ihan, sama voitanko, vai häviänkö kunhan tilillä ei ole enää yhtään rahaa, silloin pääsin siihen tuttuun ja turvalliseen paskaan oloon.

Rehellisyys pelasti parisuhteen

Elettiin loppuvuotta, kun tutustuin nykyiseen puolisooni. Se oli menoa heti. Ainut mikä jarrutteli minua suhteessa, oli tämä ”pieni” salaisuuteni eli velat ja peliriippuvuus. Kuka haluaisi lähteä suhteeseen tällaisen kanssa, jolla asiat täysin solmussa? Ei luottotietoja ja ulosotto päällä puhumattakaan peliriippuvuudesta. Lopulta paine kasvoi salaisuudesta liian isoksi ja niin ahdistavaksi, että minun oli pakko kertoa totuus. Kävi miten kävi, mutta se oli pakko kertoa, koska ennemmin tai myöhemmin se paljastuisi kuitenkin.
Pelkäsin vastaanottoa ihan järkyttävästi. Olin jo päässäni kuvitellut kaikki eri skenaariot, kuinka suhde loppuu siihen. Kun sitten lopulta sain asian kerrottua ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni rehellinen siitä, kuinka sekaisin asiani ovat ja että minulla on peliriippuvuus. Vastaanotto olikin kaikkea muuta kuin olin kuvitellut. Minua ei tuomittu millään lailla vaan päätimme yhdessä, että tästä selvitään ja etsimme apua peliriippuvuuteen. Muistan tuon helpotuksen tunteen, sitä on vaikea kuvailla muuten, kuin että järkyttävä painolasti otettiin pois. Oli helppo hengittää.

Avun hakeminen alkoi vaikeasta puhelusta

Tästä pian aloin käydä työpaikan psykologilla puhumassa peliriippuvuudesta, joka oli hämmentävää aluksi, koska en ollut tottunut puhumaan pelaamisestani kenellekään. Ainakaan rehellisesti. Käynnit Psykologilla auttoivat minua siinä määrin, että pystyin lopulta näkemään kuinka pahasti olinkaan peliriippuvainen. Yritimme eri keinoin rajoittaa pelaamista, mutta lopputulos tuntui aina olevan sama. Peli vei. enkä minä voinut mitään. Olin voimaton. Lopulta tulimme tulokseen, että tarvitsen ammattiapua peliriippuvuuteen! Olin valmis kokeilemaan ja tässä kohtaa esiin tuli Oikeahetki. Psykologi laittoi minut soittamaan Oikeahetkeen, en voinut enää perääntyä. Puhelin hälytti ja Riitta vastasi, kerroin asiani ja yritin luikerrella tilanteesta pois. Mietin vielä, tarvitsenko tätä oikeasti, jos mietin vielä ja soitan parin päivän päästä uudestaan? Onneksi Riitta tiesi mistä naruista vetää eikä antanut minulle yhtään siimaa. Hetken päästä olimmekin puolisoni kanssa tapaamassa Riittaa 🙂

Ensiaskeleet Oikeahetkessä – pelihimo katosi

Oma hoitoni Oikeahetkessä alkoi 23.6.2024. Kun ajoin ensimmäisen kerran OH:n parkkipaikalle ja vuorossa oli ensimmäinen ryhmäni, iski paniikki. Tarvitsenko oikeasti tätä, perunko koko homman, enkö saa pelata enää ikinä? Muistan, että tarkistin vielä viimeisimmän pitkänvedon tuloksen ennen kuin astuin ovesta sisään.
Sisällä odotti joukko ihmisiä ja minut otettiin todella lämpimästi vastaan, niin kuin olisin aina kuulunut porukkaan. Ryhmä alkoi ja vuoroillaan jokainen kertoi tarinansa, mikä oli itselle hyvin hämmentävää. Mietin itsekseni, miten he puhuvat noin avoimesti ja rehellisesti omista asioistaan ja riippuvuuksistaan? Kukaan ei tuomitse tai arvostele. Mitä tämä on?! Ryhmässä oli lisäkseni kaksi muuta peliriippuvaista, joiden tarinoihin pystyin samaistua täysin. Ensimmäisen ryhmän jälkeen kysyin toiselta pelaajista, että mitä voin tehdä, jos ja kun pelihimo iskee, niin kuin aina ennen oli käynyt. Sain vastauksen, joka on jäänyt minulle erittäin hyvin mieleen: ”Ole rehellinen itsellesi. Ota puhelu vertaiselle.”

Intensiivijakso

Päätin antaa OH:lle mahdollisuuden. Teen kaikki mitä käsketään ja panostan tähän kaiken. Intensiivi oli intensiivistä. Jälkikäteen ajateltuna se oli parasta aikaa. Ryhmät olivat ma, ke ja pe. Hämmennystä itsessä aiheutti se, että pelihimoni jäi ensimmäiseen ryhmään. Se, että pelihimoni katosi oli ihme. Muistan miettineeni: Mihin se voi hävitä, Mikä juttu tämä on? Peli ja pelaaminen oli kuitenkin niin kauan ollut itselle pakkomielle. Se vaikeus mikä itsellä oli ollut, olla edes yksi päivä pelaamatta oli kadonnut! Pikkuhiljaa puhuminen ryhmissä helpottui ja sain jo jotain kerrottuakin mikä taas helpotti huomattavasti omaa oloa. Puhua asioista, joita on salaillut ja joita hävettänyt kertoa kenellekään. Koin ryhmät turvallisiksi puhua mistä vain, koska täällä kukaan ei tuominnut tai arvostellut ketään. Olimme kaikki samalla viivalla.

Läheisviikonloppu toi puhdistavan käänteen

Läheispäivääni ei päässyt kaikki ketä olin kutsunut, se ehkä harmittaa näin jälkikäteen. Mukana olleet saivat tietoa peliriippuvuudesta ja ymmärsivät sairautta paremmin. Tunteikas ja jännittävä päivä. Päivä oli erityisen puhdistava kokemus, sillä jokainen sai vuorollaan kertoa huolensa ja pelkonsa. Voin sanoa, että tämän kokemuksen jälkeen ei ole asiaa, mistä ei voisi keskustella. Helpotti todella paljon puhumista ja lähensi meitä.

Jatkohoidossa syntyi uusi tapa elää

Puolisoni lähti mukaani jatkohoitoon, mistä olen erittäin kiitollinen. Se on helpottanut huomattavasti yhteiseloa ja meille on kehittynyt sama kieli. Vaikeatkin asiat on nykyään helpompi ottaa puheeksi. Ajatusmaailman muuttuminen pelaamisen suhteen tapahtui jossain kohtaa jatkohoitoa. Rupesin ajattelemaan, että minun ei tarvitse enää pelata. Suurin muutos tapahtui kyllä häpeän osalta. Häpeä peliriippuvuudesta katosi täysin, siitä pystyy puhumaan ihan avoimesti, tämä olisi ollut mahdotonta aikoinaan. Kukaan, kenelle olen riippuvuudestani kertonut ei ole minua tuominnut tai arvostellut. Päinvastoin kaikki ovat kannustaneet ja tsempanneet. Toisaalta ajatellen myös, että mitä sitten vaikka olisi? En valinnut peliriippuvuutta.
Enää ei ole salaisuuksia, mitä pitäisi varjella, ettei kukaan vaan saa tietää. Tilalle olen saanut rehellisyyden ja avoimuuden. Elämä ilman peliä ei olekaan niin kauheaa, mitä joskus kuvittelin 😊 Elämä ilman peliä on saanut värit ja on huomattavasti helpompaa ja parempaa. Toki itse pelaamisen aiheuttamat seuraukset eli lainat ja velat eivät ole mihinkään kadonneet, mutta niihin osaa suhtautua eri lailla 😊 Olen jatkohoidon aikana hoitanut asioita eteenpäin ja saanut itseni velkajärjestelyyn.
Asiat ovat pikkuhiljaa alkaneet järjestymään, mikä on ollut mukava huomata. Ettei nyt liian ruusuiselta kuulosta niin jatkohoidon jossain ryhmässä puhuimme, että riippuvuus voi muuttaa muotoaan? Tätä vähän epäilin, kunnes se sitten sattui omalle kohdalle. Jos hieman avaan omaa kokemustani, niin hullulta kuin se kuulostaakin niin meinasin jäädä koukkuun Pokemon kortteihin. Huomasin samoja piirteitä itsessäni kuin pelaavana aikana. Salailua, rahan käyttöä salaa puolisolta, sellaista kikkailua. Tämän otin ryhmässä puheeksi ja kerroin rehellisesti asiasta. Tilanne laukesi siis puhumalla ja rehellisyydellä, jotain olen siis oppinut 😀

Kiitokset niille, jotka kantoivat – en jäänyt yksin

Ensiksi haluan kiittää puolisoani, joka on tukenut minua alusta asti ja lähtenyt mukaani jatkohoitoon. Ilman häntä tuskin istuisin tässä tällä hetkellä.
Kiitos työterveyspsykologi Hanna-Kaisa Orrenmaata, kun auttoi minua näkemään, kuinka vakava peliriippuvuus minulla oli, ja ohjasi minut Oikeahetkeen.
Kiitos Oikeahetki ohjaajat: Riitta, Mika, Risto, Tomi, Jenna ja Eeva. Olette kyllä rautaisia ammattilaisia. Teiltä olen saanut avaimet ja työkalut jatkoa varten. Uuden elämän, joka on väreissä ilman peliä.
Kiitos vertaiset, teistä on tullut minulle kuin toinen perhe. Paljon on matkan varrella tapahtunut, on naurettu ja itketty kerrottu mitä erilaisempia tarinoita. Ei ole asiaa mistä emme voisi puhua. Kiitos teille jokaiselle jakamistanne kokemuksista ja tarinoista. On ollut suuri kunnia tutustua teihin jokaiseen. En tule ikinä unohtamaan tätä reissua mikä on yhdessä tehty. Jatketaan samaan malliin päivä Kerrallaan ja raittiina.
Kiitos Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue maksusitoumuksesta.
Hoidon jatkoa ajatellen aion edelleen jatkaa GA ja Oikeahetki sunnuntain peliryhmissä käymistä. Tyhjän päälle ei kannata jäädä, sen olen oppinut. Se ei johda mihinkään hyvään. Peliriippuvuus ei lähde minusta ikinä pois, mutta nyt osaan elää sen kanssa eikä se hallitse minua.

Kiitos ja Kumarrus!

Pinssijuhlassa 27.06.2025
-Matti