Hei, olen Jere ja olen läheisriippuvainen.

Olen raitistuneen alkoholistin aikuinen lapsi ja toimimaton perhe ovat pohjana 30 vuoden aikajaksolle. Lapsuudessani minulla oli terve, rakastava ja välittävä perhe niin kauan kuin äitini hiljalleen sairastui alkoholismiin.

Sisarukseni muuttivat aikaisessa vaiheessa ennen ongelmien alkua omilleen, joten heillä tämä kaikki oli vähän erilaista kuin minulla, koska olin vielä aika häjyynen, kun tämä alkoi.  Olin tilanteissa paljon yksin taistelevien vanhempieni kanssa.

Sittemmin äitini raitistui ja on ollut raittiina noin 15 vuotta. Elämä kotona parani paljon. Itselläni alkoi varhaisessa vaiheessa tulla murrosiän merkkejä ja kaikenlaisia päihde- ja tupakkakokeiluja. Hiihto- ja ampumahiihto harrastus ei enää kiinnostanut, kun hauskanpito ja tytöt alkoivat tuntua paljon kiinnostavammalta. Muistan tunteen aktiiviuran loppuvaiheilla, että kaikilla kavereilla oli aina hauskempaa ja kaikki asiat muilla oli aina paremmin.

Tätä toipumistarinaa kirjoittaessa alan huomata, että juuri nämä harrastukset kannattelivat minua ja isääni koko äidin juovan ajan.

Olin kuolemattomuuden harhassa – elämä ennen havahtumista

Minua alkoivat kiinnostaa muut harrastukset. Koulunkäynti ei sujunut, kun kiinnostusta siihen ei ollut. Välimme menivät kotona huonoiksi ja muutin pois kotoa, kun olin 16-vuotias.  Ammattikoulun ensimmäistä luokkaa kävin siihen asti, kunnes tuli ensimmäinen työharjoittelu. Menin suorittamaan harjoittelua metallipajalle ja jäin sinne myös kesätöihin. Syksyn tultua jäin edelleen töihin enkä enää palannut koulunpenkille. Valintani johtivat siihen, että rahaa jostain piti tulla, että omillaan pystyi olla.

Työ metallipajalla loppui ja tein kaikenlaisia töitä, mitä nyt vain sattui olla tarjolla, milloin missäkin. Omille muutettuani elämä oli aika vauhdikasta ja muistan, kuinka tunsin itseni kuolemattomaksi. Motocross pyörällä useita liikennerikkomuksia ja poliisi tuli tutuksi. Olin kriminaali, eikä mikään ei hidastanut tai tullut tielle. Alaikäisenä baarissa kulkeminen ei myöskään lisää järkeä ja tolkkua elämään tuonut.

Baarissa tutustuin minua useamman vuoden vanhempaan naiseen, johon rakastuin ja lyhyen seurustelun jälkeen hän tuli raskaaksi. Tulin isäksi, kun olin 17. Usean vuoden seurustelun jälkeen ostimme yhdessä omakotitalon ja saimme toisen pojan.

Tästä alkoi hiljalleen alamäki, kun asuntolainaa piti lyhentää ja töitä piti tehdä koko ajan enemmän, että rahat riittivät. Olin nuoresta oppinut miellyttämään muita konfliktin pelossa ja muutenkin kulissien ylläpito oli tuttua lapsuudesta. Aloin hiljalleen masentua. Aluksi pystyin hoitamaan itseäni ja pitämään asiat joinkin raiteilla, kunnes tilanne meni huonompaan suuntaan.

Aloin ottaa pieniä lainoja talouden kasassa pitämiseen samaan aikaan pelikoneet tulivat elämääni, johon osa lainoista meni ja masennus syveni. Hain työterveydestä Terveystalolta apua ja minulla todettiin keskivaikea masennus ja pelihimo. Sain ongelmiin apua, kävin säännöllisesti puhumassa ja lopetin pelikoneet ja elämänlaatu parani. Läheisiltä sain apua rahanongelmiin ja selvisin niistä, mutta parisuhde meni huonompaan suuntaan.

Olin töpännyt monessa asiassa. Hain helpotusta alkoholin ja yöelämän kautta ja suhde päättyi eroon. Olin yksin vajaan vuoden ilman suurempia murheita rahasta tai masennuksesta ja voin henkisesti hyvin,

Kesällä 2018 kohtasivat tiemme nykyisen puolisoni kanssa. Rakastuimme tulisesti, jonka voimalla mentiin pitkään, syksyllä otin lopputilin pitkäaikaisesta työsuhteesta. Sain enemmän aikaa pojilleni ja parisuhteelle, mutta tulot tippuivat, seuraava talvi koitti ja rahahuolet ja menneet vuodet alkoivat taas kaatua päälle. Olo paheni.

Hain terveyskeskuksesta apua ja pääsin muutaman mutkan kautta ensimmäisen kerran depressiohoitaja Eevan vastaanotolle. Muutaman käynnin jälkeen alkoi olo kohentua, koitti kevät ja ihmeparantuminen. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes päivät lyhenivät ja olo paheni jälleen ja samat asiat kaatuivat päälle.

Taas niitä Eevan kanssa puitiin.

Vuoden 2020 tammikuussa ryhdyin yrittäjäksi juuri, kun olin aloittanut yritystoiminnan päästäni löytyi kasvain. Aivokammiossa oli kolloidi kysta, se saatiin hoidettua kahdella leikkauksella, mutta siitä seurasi pitkä sairasloma ja toipumisjakso, jonka seurauksena masennuin jälleen. Myöhemmin samana kesänä menimme naimisiin, 2021 syksyllä syntyi tytär.

Uskoin ongelmien olevan muissa -läheisriippuvuus pysyi piilossa

Joka vuosi masennusjakso toistui aina vuoden 2023 kevättalveen asti, kunnes Eevan kanssa päästiin ensimmäisen kerran asioissa tarpeeksi syvälle ja ongelmien kivijalka tuli esille.

Siitä oli vain vuosien saatossa kasvanut paljon muuta, mitä olin tähän asti yrittänyt käsitellä ja uskonut ongelmien olevan lähipiirissäni.

Eeva suositteli Riittaa ja Oikeahetkeä, kertoi vähän läheisriippuvuudesta sekä lupasi vähän pohjustaa Riitalle tilannetta, jos päädyn ottamaan yhteyttä. Otin yhteyttä ja pian olinkin jo Riitan vastaanotolla ja jo ensimmäisellä käynnillä Riitta alkoi puhua läheisryhmästä. Ensireaktioni oli, että en kyllä lähde, siellähän on paljon muita ihmisiä ja en varmasti saa sanottua mitään. Enkä edes kestäisi sitä jännitystä, ei tule mitään. Pienen tuumauksen jälkeen päätin onneksi ottaa ryhmäpaikan vastaan.

En ollut vuosiin puhunut muille kuin terapeutille – ensimmäinen kerta ryhmässä

Jännitti viikon etukäteen ja ensimmäisenä ryhmäpäivänä vatsa oli kuralla. Mistään arkisista toimista ei oikein tullut mitään sinä päivänä, kun jännitys oli niin kova. Tulin ajoissa ryhmään, etten vain ole viimeisenä paikalla ja äkkiä penkkiin kiemurtelemaan ja toivomaan, ettei vain tulisi tuttuja, eikä tulisi mitään tilannetta, mihin en ehtisi varautua. Positiivinen yllätys oli, että ryhmässä oli kaksi miestä lisäkseni. Siitä oli alkuun suuri apu. Istuin ensimmäiset kerrat lähellä Riittaa ringin alkupäässä, että vuoroni tulisi äkkiä, koska jännitys oli vielä ensimmäisen kerran jälkeenkin kova. Aluksi päätin etukäteen, mitä sanon, että saan edes jotain sanottua, koska puhumisen kynnys oli mennyt erittäin korkeaksi. En ollut enää pitkään aikaan pystynyt puhua kuin Eevan vastaanotolla, johon luotin ja jolle oli turvallinen puhua, ettei tulisi seurauksia puheistani.

Ensimmäinen ryhmä oli onneksi ”Riitta painotteinen” eli kuulimme Toimimaton perhe ja läheisriippuvuus luennon, ei tarvinnut vielä paljon puhua. Toisella kertaa oli esittelyjen vuoro. Tein sen valmiiksi lapulle, että saisin sanottua jotain. Olo oli jo vähän helpompi, kuin ensimmäisellä kerralla ja paljon tukea tuli, kun osa ryhmäläisistä ilmaisi jännityksen ääneen. Ja kun itse myönsin ääneen, niin vähän helpotti puhua.

Siitä eteenpäin jokaisella ryhmäkerralla jännitys helpotti ja jossain kohtaa kokeilin istua muillakin paikoille.

Totuus tuli suusta -puhumisen voima

Viimeisimmillä kerroilla istuin ringissä viimeisenä, enkä enää jännittänyt juurikaan puhumista, en miettinyt sitä etukäteen.

Suusta tuli ulos totuus, se mitä oikeasti halusin sanoa kulloiseenkin aiheeseen liittyen. Tässä vaiheessa vasta aloin saada muiden puheista jotain talteen ja muistamaan kuulemani. Tälle ei jännitykseltä ennemmin ollut tilaa.

Intensiivijaksosta päällimmäisinä on jäänyt mieleen omasta jännityksestä eroon pääseminen.  Asioiden turha etukäteen murehtiminen on vähentynyt paljon. Puhumisen vaikutus ryhmässä ja vertaispuheluiden myötä oman olon parantuminen. Asioiden oikea laita, kun ne sanoo ääneen.

Lisäksi ovat tehtävien myötä tulleet havainnot, mistä moni huono ja vääristynyt toimintatapa ovat saanut alkunsa ja miten ne ovat kehittyneet elämän eri vaiheissa vielä paljon pahemmaksi. Rohkeutta muuttua -kirjan lukeminen päivittäin, rutiini ja sekä ymmärrys teksteihin ja niiden peilaaminen omaa tekemiseen päivittäin.

Jatkohoidossa oivalsin, ettei mikään mene itsestään eteenpäin

Jatkohoito on sujunut nousujohteisesti lähes koko hoidon ajan. Alkuun ryhmien väli tuntui pitkältä ja tuli alamäkiä ennen ja välillä ahdisti. Sitten ymmärsin, että pelkästään kerran kuukaudessa ryhmä ei vie eteenpäin vaan tarkoitus on hyödyntää jo opittua ja käyttää saatuja työkaluja intensiivijaksolta. Välitapaamisten sekä vertaispuheluiden merkitys korostui. Jatkohoito on opettanut, että työ itseni kanssa ei lopu koskaan, mutta se helpottuu toipumisen ja lisääntyvien työkalujen myötä. Itsestään ei mikään mene kauaa eteenpäin ja alamäki on jyrkkä.

Entiseen on lyhyt matka, tarvitsee vain olla tekemättä mitään.

En enää miellytä oman hyvinvointini kustannuksella- elämää toipumisen jälkeen

Perhesuhteeni on ollut aaltoilevaa oikeastaan koko hoitoni ajan. Läheisistäni olen huomannut, että olen heistä vaikuttanut ehkä kylmältä, kun en enää sano kaikkeen jotain. Olen monesti hiljaa kohdissa, joissa olisin ennen sanonut jotain äkkipikaista, puolustautunut ja sanonut rumasti. En myöskään enää miellytä tai yritä pitää kaikkia ympärilläni tyytyväisinä oman oloni kustannuksella ja venymällä joka suuntaan.

Itseluottamuksen kasvu on tukenut työelämässä ja kotona. En enää mene toisen mukaan, jos itselläni on hyvät perustelut ja ajatus valmiiksi jostain asiasta. Ennen hoitoa menin aina muiden mukaan, eikä lopuksi ollut omaa mielipidettä ja tervettä ajatusta oikein mistään. Pystyn silti kuuntelemaan muidenkin mielipiteet terveellä tavalla ja poimimaan ne ja kun niissä on otettavaa niin otan.

Läheisriippuvuus ei enää määritä minua

Olen oppinut itsestäni hoidon aikana paljon. Tärkeimpänä pidän sitä, kun olen tiedostanut olevani läheisriippuvainen sekä ne asiat mistä läheisriippuvuuteni eri elämänvaiheissa on kehittynyt ja kuinka mikäkin asia on vaikuttanut ja kehittänyt riippuvuutta. Nämä asiat tiedostettuani osaan käyttää hoidon aikana saatuja työkaluja ja ymmärrän kuinka asiat oikeasti ovat. Miten mikäkin toiminta vaikuttaa mihinkin ja kuinka suuri merkitys ja vaikutus omilla toimillani on toipumisessa ja terveellä polulla pysymisessä. Sitä ei voi kukaan muu puolestani tehdä jatkossakaan.

Kohti toipuvaa elämää – askeleet jatkuvat

Aioin jatkaa itseni hoitamista hoidon päätyttyä, olen käynyt Askelryhmässä ja sain sieltä kummin.  Aloitan henkilökohtaisen askeltyöskentelyn 12 askeleen toipumisohjelman mukaan jatkohoidon päätyttyä. Lisäksi aioin käydä AL- Anonissa, lukea kirjallisuutta ja onhan hoidon aikana tullut valtavasti vertaisia, joiden kanssa pidämme yhteyttä, soittamme ja tapaamme tarvittaessa. Kummiksi ryhtymistä olen ajatellut yhdeksi osaksi itseni hoitoa, sitten kun se on mahdollista omien askeleiden teon ja ajan myötä.

Kiitos ryhmälle tuesta,

Jere