Tulovaihe
Tarinani alkaa vuosien pahasta olosta ja tietämättömyydestä siitä, että mikä ihme mua vaivaa. Paha olo muuttui pahemmaksi ja häiritsevämmäksi, kun lapset saapuivat elämääni 9 vuotta sitten, silloin kaikki huonot tunteet moninkertaistui ja myöskin ajattelu, että miksi mun pitää kaikki tehdä ja miksi tuo toinen ei tee asioita niin kuin mä teen. Jos tekisi, niin tämä kaikki olisi helpompaa, tämä jos mikä oli kuin bensaa liekkeihin marttyyri mielelleni ja sitten pidettiin mykkäkoulua suurella innolla. Kävin perhekeskuksessa molempien lasten vauva-aikana pohtimassa /apua hakemassa olooni, sieltä vastaus oli, että sun pitääs saada omaa aikaa ja rentoutua, hah haa nyt ajateltuna olipas tosiaan tosi helppo asia toteuttaa läheisenä.
Vuodet kului ja jotenkin se elämä soljui eteenpäin kunnes tuli vuoden -23 kevät ja vaimoni kertoi, että aloittaisi kesken jääneet opintonsa ja saattaisi ne loppuun. Minulle tämä tarkoitti, että nyt sitten katson, että ne tulee varmasti tehtyä ja ”autan” häntä tässä hommassa. Yllätys, yllätys ”auttaminen” ei ollut vaimon mieleen, mistä tuli suuresti erimielisyyksiä, jota en tietenkään ymmärtänyt kun mähän vain autan!
Hoitoon hakeutumiseni suurimpia tekijöitä oli työkaverini sanat, kun kerroin että olen vaimolta salaa soitellut yliopistolle ja selvitellyt hänen puolestaan mitenkä pitää toimia. Työkaverini sanoi, että mitäs vittua sä nyt tuohon sekaannut ja kun yritin hänelle selvittää ja oikeuttaa toimiani, niin huomasin asian tyhmyyden. Tästä meni muutama viikko, kun totesin, että pitääsköhän tälle jotain tehdä.
Perhepiirissäni on Oikeahetki läheishoidon käynyt ja kun tästä puhuin hänen kanssaan niin sain kuulla, että mee sinne, sieltä saat apua. Tätä vielä vähän tuumailtuani soitin Riitalle ja sain tietoa jo vähän puhelimessa. Sain myös ohjeen, että ota kaupunkisi päihdehoitajaan yhteyttä ja sitä kautta voisi saada maksusitoumuksen hoitoon. Näin siis toimin. Sain ajan hoitajalle ja nykytilanteeseen poiketen maanantaina, kun siellä kävin ja tiistaina kun menin ekalle yksilökäynnille Riitan luo, oli tuo maksari jo saapunut perille. Hoitoon pääsy oli siis todella jouhevaa. Tästä alkoi mun toipumismatkani.
Intensiivijakso
Muutama yksilökäynti ehti olla ennen kuin intensiivijakso alkoi ja tietoisuus omasta sairaudesta alkoi olla todella selvillä. Olen vahvasti läheisriippuvainen.
Kun ryhmä alkoi, olin odottavan jännittynyt, nyt alkaa mies tulemaan kuntoon ja vauhdilla. Ekat ryhmät olivat valaisevia ja täynnä toivoa, tämä oli mahtava tunne, kun huomasin, etten ollut yksin nuija, oli muitakin. Nykyään sanon, että ne jotka ei ole hoitoa käynyt ovat nuijia!
Yhteishenkemme ryhmässä oli ja on mahtava. Amiraalit, perusjaksoni pienryhmä, on mulle se mun turvapaikkani. Ryhmä, mitä ilman en olisi päässyt aloittamaan uudenlaista elämää! Olette mun toinen perhe.
Nyt kun katson sitä Tommia, joka oli intensiivijaksolla, näen innokkaan, mutta todella hauraan ihmisen uuden elämän äärellä. Missään vaiheessa en ole epäillyt ohjelman voimaa ja olen mielestäni antautunut täysillä siihen. Olen päässyt eroon jo asian kieltämisestä ja hyväksynyt, että minulla on sairaus, mitä mun pitää hoitaa.
Aluksi oli toki oli välillä vaikeaa ajatella, että mä kuulun tai että mulla on oikeus olla täällä kun mulle ei ole tapahtunut, niin rajuja asioita kuin monelle muulle. Tässäkin sain tukea ryhmässä ja toteamuksen, että ”kun sua kuuntelee niin oot aivan oikeassa paikassa nyt”! Tämä auttoi ja sain vahvistusta siihen, että kyllä ne munkin ongelmat on yhtä tärkeitä.
Yksi tärkeä etappi oli, kun vaimoni lähti hakemaan apua omaan läheisriippuvuuteensa. Se, että samassa perheessä on kaksi toipuvaa läheistä, on sekä uhka että mahdollisuus. Kumpikin toipuu omassa tahdissaan, eikä toista voi hoputtaa tai jarruttaa. Toisaalta keskinäinen ymmärrys toipumiseen lisääntyy.
Jatkohoito
Kun intensiivijakson loppu häämötti, oli itselle selvää, että jatkohoitoon on mentävä muuten homma jää kesken. Tässä kohtaa hyvinvointialueen asenteet olivatkin muuttuneen ja maksarin saaminen oli lujassa. Kun päihdehoitaja lopuksi suostui ottaa mut vastaan, niin sain onneksi oltua tiukkana hänelle, että en halua muuta, kuin jatkaa Oikeahetkessä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen antamien vaihtoehtojen sijaan, mitkä nyt ei kaksisia ole.
Jatkohoito on sujunut hyvin ja olen saanut joka kerta uutta kotiin vietäväksi ja se on merkinnyt jatkuvuutta toipumiseen ja uusien ihmisten kanssa toipumisen jakamista. On ollut mahtavaa kuulla lisää erilaisia tarinoita elämästä ja saada niistä oppia itselle. Pidän Oikeahetki läheishoidon tärkeänä antina yhteenkuuluvuuden tunnetta, puhumisen ja kuuntelun opettelua, niiden tärkeyttä ja tietysti vertaistukea.
Jatko
Tämä vuosi on opettanut mua äärimmäisen paljon, oon oppinut arvostamaan itseäni ja huomannut, että myös mä olen arvokas ihminen. Olen oppinut puhumaan muuallakin, kuin ryhmässä, täällä sitä puhetta onkin aina tullut melko runsaasti.
Parisuhteeni on kokenut suuren parannuksen. Pystyn nyt paremmin nostaa kädet pystyyn ja todeta että tämä ei ole mun asiani, mutta toisaalta on ollut hienoa huomata, että joskus vanhojen tapojen hypätessä silmille pystyy olla armollinen itselleen siinä tilanteessa. Voin sanoa vaimolle, että sori, nyt meni perseelleen tämä homma mun osalta. Nykyään meillä puhutaan suorempaan ja asiat ei jää retajamaan. Joskus tämä on vaikeaa, kun asiat on vaikeita mutta puhumattomuus ei kestä enää kuin pienen hetken. Itselle tärkeä lause on RAAKA REHELLISYYS ON HELEVETIN VAIKEAA MUTTA TODELLA VAPAUTTAVAA! Lapset ovat sanoneet, että kivaa, kun iskä sä et enää suutu niin usein, tämä tietenkin on ollut ihanaa kuulla.
Kaikin puolin elämä on nyt helpompaa niin kotona kuin töissä. Osaan ottaa asiat asioina, eikä niin paljon ota enää niitä henkilökohtaisesti. Tunne- elämäni on vakaalla tolalla, mutta hyväksyn myös keskeneräisyyteni ja sen etten koskaan ole valmis, joskus tulee ylilyöntejä mutta nyt osaan nekin paremmin tunnistaa ja ratkaista.
Kuinka tästä eteenpäin? Itsellä on hyvä ja seesteinen olo, vaikka tämä Oikeahetki läheisten jatkohoito loppuu. Koen, etten ole jäämässä tyhjän päälle. Kauhajoella on todella mahtava Al-Anon ryhmä, missä olen käynyt ja missä tulen käymään, joten siellä se turva on. Tämä on itselle myös siksi helpottava asia, kun se on vakio aikaan. Näin läheisenä välitapaamisten järjestäminen on aiheuttanut stressiä välillä. Tietysti vertsipuhelut on toinen turva. Askeleita myös suunnittelen tehtäväksi kevään aikana.
Lopuksi haluan sanoa, että nämä ryhmät ovat ainoa paikka, missä saan olla täysin oma itseni, eikä tartte pidätellä itseään. Pystyn olla ilman mitään filttereitä. Suuri kiitos teille, kun olette olleet ja olette matkassani, olen kiitollinen!
Olen vannonut isänmaalle valan armeijassa ja kun sen tässä luin niin siinä on paljon myös yhtäläisyyksiä tähän meidän yhteenkuuluvuuteen. Mulla on kunnianosoituksena ihossani merkki isänmaalle ja nyttemmin myös perhonen sydämeni päällä, sillä on mulle useita merkityksiä, yksi niistä on teille. Kiitos siitä että olette kulkeneet kanssani tätä matkaa!
“Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani. “
– Tommi, läheisriippuvainen
