Hei, nimeni on Jenna.
Olen 32-vuotias, toipunut alkoholisti ja läheisriippuvainen. Tässä on minun toipumistarinaani.
Alkoholin ja tunteiden oravanpyörässä
Tunsin olevani yksin ja hukassa missä tahansa olinkin. Paitsi silloin kun “rakastuin”. Tunsin olevani tärkeä ja hyväksytty. Leijuin pilvissä. Minulla oli joku, jonka voin muovata mieleisekseni. Olin hänelle maailman keskipiste ja hän minun. Yritin pitää kasassa asioita, joihin en voinut edes vaikuttaa. Voitamme yhdessä koko maailman. Kunnes arki koitti. Toinen olikin sellainen, kun on eikä muuttunut mieleisekseni. Alkoi draama ja minä uhriuduin, mutta onneksi oli alkoholi. Se ei koskaan jättänyt yksin, eikä pettänyt. Se oli aina sellainen, kuin minä halusin ja aina saatavilla. Se vei pahanolon hetkeksi pois, enkä tuntenut olevani yksin, kunnes koitti seuraava päivä. Kuolemanpelot ja tukahduttava ahdistus. Yksinäisyys.
Olin oravanpyörässä.
Havahtuminen toimimattomaan elämään
Syksyllä 2021 havahduin ja huomasin olevani syvässä kuopassa. Siellä oli pimeää, eikä sieltä päässyt pois. Tulevaisuus oli mustaa ja halusin kuolla.
Olin toimimattomasta perheestä ja elin toimimattomassa parisuhteessa ja tissuttelin harva se päivä, pahaan olooni. Vika oli kaikissa muissa ja minä olin kaiken uhri. Ulospäin kaikki oli tietysti kunnossa ja hoidin velvollisuudet.
Ahdistuneisuus, häpeä, pelko ja syyllisyys kulkivat mukanani. Pelkäsin menettämistä ja hylkäämistä, epäonnistumista, yksin olemista, sitä etten riitä ja olen arvoton kaikille. Mitä kaikki ajattelee. Häpesin itseäni henkisesti ja fyysisesti. Mietin millainen äiti olin, tekojani, kulissejani, epärehellisyyttäni ja tapaani elää. Olin kaunainen, vihainen, omistushaluinen, tunnekylmä ja kontrolloiva. Räjähtelin ja romahtelin. Ryvin itsesäälissä. Käytin ystäviäni sylkykuppeina, enkä ollut kiinnostunut kuin omasta surkeasta elämästäni. Turrutin tunteeni ja pahan oloni alkoholiin tai asioiden ja ihmisten kontrollointiin.
Elämäni oli ollut toimimattomasta suhteesta toiseen siirtymistä, halusin “rakastaa” toisen ehjäksi, pelastaa. Halusin, että toinen on kannattelijani ja huolehtijani. Rakastaa minut ehjäksi. Olin mustasukkainen ja kyttäsin. Yritin muuttaa toisen “oikeanlaiseksi” ja kun se ei toiminut, aloin juoda. Satutin toista, että hän lähtisi pois. Sitten voisin juoda lisää.
Yksin oleminen oli kamalinta mitä tiesin, mutta en kyennyt rakastamaan tai ottamaan vastaan rakkautta. Enhän minä itseänikään rakastanut. En tiennyt kuka minä olin, millaista elämää halusin elää ja missä olivat minun ja muiden rajat.
Millaista elämän kuuluu olla? Silloinen elämä oli vain selviytymistä päivästä toiseen ja yksi sekava musta möykky.
Olin ihmissuhteiden ja alkoholin sekakäyttäjä.
Hoitoon hakeutuminen
Samaisena syksynä otin yhteyttä paikalliseen päihdeohjaajaan ja siellä minulle tuli turvallinen olo, koska koin, että minua ymmärrettiin. Minua kuunneltiin ja haluttiin auttaa.
Päihdeohjaaja ehdotti päihdehoitoa, josta kiinnostuin ja päätin aloittaa. Riippuvaiselle tyypilliseen tapaan siirsin aloitusta muutamalla kuukaudella. Halusin, että läheisenin aloittaa hoidon ensin. Hänen hätänsä oli mielestäni suurempi, jos hän hoitaisi itsensä ensin kuntoon niin sitten minäkin menisin. “Yhdessä niin kuin elokuvissa”.
Ero ja pelot
Toisen pakottaminen ei kanna pitkälle. Ero oli väistämätön itseni pelastamiseksi ja “yhdessä” illuusio hajosi palasiksi. Pelkäsin, kuinka yksinhuoltajana saan lapsen iltahoidon järjestymään, vietäisiinkö lapsi minulta pois ja häpesin tilannettani. Tämä osoittautui kuitenkin turhaksi peloiksi. Apua ja tukea oli tarjolla, kun rohkenin astua pelkoja kohti. Kukaan ole koskaan tuominnut minua sanallakaan.
Juominen loppuu ja toipuminen alkaa
Lopetin juomisen 1.1.2022 ja aloitin hoidon Oikeahetki riippuvuusklinikalla. Olin aluksi kuin säikähtänyt peura ajovaloissa. Halusin, että kaikki muuttuu heti ja muutos kannetaan nenän eteen kultatarjottimella. Mitä eläminen tarkoittaa? Voiko se olla hyvää? Miten tilanne voisi muuttua? Voiko elämää olla ilman ahdistusta? Tuleeko elämästäni tylsää? Onko minusta tähän? Aloitin toipumiseni päihdehoidossa, mutta tiedostin olevani myös erittäin läheisriippuvainen, joten aloitin myös läheisryhmän.
Miten toipua?
Kaksi vuotta tätä matkaa kulkeneena voin sanoa etten ole katunut päivääkään. Olen työstänyt 12-askeleen toipumisohjelmaa niin alkoholistina kuin läheisriippuvaisena kummin kanssa ja opettelen edelleen elämään päivän kerrallaan askeleiden mukaisesti. Käyn vertaistukiryhmissä säännöllisesti ja toipumisaihe on perheessäni arkipäivää.
Alkoholismi ja läheisriippuvuus on sairaus. Kun sitä hoitaa, sen kanssa voi elää normaalia elämää. Lapselleni olen asiasta ollut rehellinen ja avoin, ekaluokkalaiseni ymmärtää hyvin tilanteen, eikä kaipaa isoja selityksiä. Kysyy, kun on kysyttävää, sillä kysymyksille on tilaa.
Tänään saan olla ja koen olevani äiti, joka on läsnä ja katsoo lastaan rakkaudella. Tänään saan tehdä työtä, jota rakastan, työpaikassa johon on mukava mennä. Tämä ei olisi toteutunut, eikä opiskeluni uuteen ammattiin onnistunut ilman toipumismatkaani.
En ollut 30 vuodessa oppinut, miten elämisen arvoista elämä on. Tänä päivänä osaan tuntea onnellisuutta, kiitollisuutta, rakkautta, myötätuntoa ja iloa. Nauttia elämästä. Nauraa puhtaasti, enkä peittääkseni jotakin. Itkeä niin iloista kuin suruista.
Toipumisperhe on tukena
Oikeahetkessä opin, etten ole tyhmä tai paha ihminen, vaan minulla on riippuvuussairaus. Opin luottamaan ihmisiin, elämään ja omaan korkeampaan voimaani ja tiedän etten koskaan ole enää yksin. Löysin toipumisperheestä sen perheen, joka minulta oli aina puuttunut ja jossa sain olla täysin oma itseni. Opin, että olinpa minä millainen tahansa, olen arvokas sellaisenaan. Opin seisomaan omilla jaloillani, omalla tontillani ja laittamaan rajoja. Opin, että on ok näyttää negatiiviset tunteensa ja olla välillä hukassa.
Raittiuden roiskeet toipumisen lahjat
Sydän meinaa pakahtua välillä kiitollisuudesta. Sain elämän, josta en koskaan ollut uskaltanut edes haaveilla. Enhän minä tiennyt mitä edes odottaa. Tänään saan elää elämää toisen toipuvan kanssa alun erosta huolimatta, molemmat kulkevat omia polkujaan omaa tahtiaan, mutta rinnakkain. Olen saanut elämääni paljon hyvää ja elän elämää, joka tuntuu omalta. Matkalle mahtuu ylä- ja alamäkiä, mutkia ja töyssyjä, välillä olen ollut tunteiden rapaojassa poikittain, mutta kaikella on oma tarkoituksensa olla ponnahduslautana uuteen kehitykseen.
Matka on vasta alussa, mutta joka päivä on uusi mahdollisuus oppia ja oivaltaa uutta.
Tänään osaan olla armollinen itselleni.
Kiitos raittiista päivästä. Päivä kerrallaan.
Jenna
