Miten sitä voisi jäädä yksin kun hakee apua? Kyllä voi.
Olen mennyt hiljaiseksi monta kertaa törmätessäni siihen haasteeseen mihin päihderiippuvainen törmää hoitoa hakiessaan, silloin kun on oikea hetki. Silloin, kun joku sanoo, tule kahden viikon kuluttua, silloin kun oma aktiivisuus ja asioiden selvittämien ei riitä. Sitä ei parane ihmetellä, me voimme vain yrittää muuttaa sanoilla, teoilla ja toipumisella sitä mikä ei toimi. Ja me tiedämme, ettemme ole yksin. Apua hakiessasi – Älä jää yksin.
Raha
Tämä tipattoman tammikuun teksti tulee siitä, miksi muutos päihdehoidon saatavuudessa on välttämättömyys, miksi sitä on nopeutettava, miksi potilaan oikeus vaikuttaa hoitopaikkaansa pitäisi näkyä myös käytännössä. Miksi hoito pitäisi erottaa keskustelusta, haittojen vähentämisestä. Tämä tulee siitä turhautumisesta, johon törmäämme ihmisissä ja joka systeemiin monessa suomalaisessa kodissa on. Ja miksi? Yksi varma syy on ikuinen valitus rahan puutteesta, siitä ettei sitä ole. Eikö muka? Onhan sitä, kun päihdehaittojen korjaamiseen käytetään miljardeja! Joten höpsis rahan puutteesta ei ole kyse, on kyse asenteesta ja uudesta näkökulmasta!
Olin todella vihainen ja turhautunut, pettynyt ja ihmettelin miten homma toimi. Hikinen ja hidas maksusitoumus prosessimme alkoi reilu seitsemän vuotta sitten. Hikisen ja hitaan alkoholismisairauden etenemisen tultua siihen pisteeseen, että jotain pitää tehdä. Puhun meistä, perheestämme, johon silloin jo kuului kuusi ihmistä. Kaksi aikuista ja neljä lasta. Yksi juova alkoholisti, yksi läheisriippuvainen ja neljä meidät vanhemmiksi valinnutta lasta. Puhun meistä, koska päihderiippuvuus on aina koko perheen asia. Aina. Asuitpa saman katon alla tai et. Olitpa pieni lapsi tai jo aikuisuuteen kasvanut.
Puhun siitä, miltä tuntuu kun selvästi alkoholisti mieheni, jonka hän itsekin oli tuolloin jo todennut, tulee viidenneltä tapaamiselta päihdetyön ohjaajan kanssa ja toteaa, että ehkä en olekaan alkoholisti, sillä ohjaaja oli näin todennut. Sillä hetkellä tuntui kuin alleni olisi tullut musta aukko, pohja katosi. Olin luullut ammattilaisen näkevän ja osaavan, näkevän perheen ja lapset. Olin uskonut systeemiin. Minuun iski pakokauhu ja näin hyvän alun, motivaation vesittyvän, minua pelotti.
Topakkana
Pelko ajaa meidät kummallisiin tekoihin. Ehkäpä porskutin taistele ja pakene –reaktion voimalla. Niin isoista asioista oli kyse. Niinpä soitin ohjaajalle ja sanoin, että tulemme tapaamaan sinua seuraavaksi yhdessä ja tässä ei nyt puhuta tupakanpolton lopettamisesta tai kaljahyllyjenmielikuvakiertoharjoituksista. Myönnän, olin aika topakkana. Nyt puhutaan siitä, että mieheni haluaa hoitoon, minä haluan hänet hoitoon, me olemme eläneet tämän asian kanssa, me tiedämme että hän on sairas. Miksi sitä ei uskota? Miksi ammattilainen ei tunnista tilannetta? Moni antaa periksi, ei jaksa taistella. Lisäksi, kun puhutaan päihderiippuvaisesta, miten luulette hänen suhtautuvan kommenttiin, ettei hän ole vielä niin huonossa kunnossa, pitkällä, sairas tai mielikuvaharjoitukset riittävät? No ihan varmasti ja sitten saa kotona sanoa, että ammattilainen totesi näin. Niin Mikakin ja minulta paloi hihat.
Mietin jo tuolloin, miksi lääkäri ei tee tätä lähetettä. Kynnystä laskisi varmasti lähetteen saaminen päihdesairauden hoitoon lääkäriltä. Miksi se ei muuten ole niin? Miksi lääkärin diagnoosi ei riitä toteamaan sairautta, arvioimaan hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä? Kun ihmistä hoidetaan terveydenhuollossa, ei takeita hoidon onnistumisesta ole, missään sairaudessa. Ei myöskään siitä, etteikö sairaus hyvästä hoidosta huolimatta uusiudu. Erilaisia todennäköisyyksiä kyllä ja ne puolestaan perustuvat tutkimuksiin ja hoitotuloksiin. Päihderiippuvuuden hoidossa hoitomotivaatiota, sitoutuneisuutta ja tulosta koetetaan arvioida usein etukäteen, mutta miten se on mahdollista? Raha määrää? Onko se edes eettistä?
Suomessa on hyvä koulutus perusterveydenhuoltoon ja sosiaalialalle. Meillä on aivan loistavia päihdetyön ammattilaisia, osaavia ja motivoituneita. Onnistunut hoito, hyvä henki, hyvä työote ja välineet antavat voimaa työlle. Puhumattakaan toipumiskokemuksista, joita kuulemme ja näemme. Kyse on oikeastaan vaan turhan pompottelun vähentämisestä siis luukuttamisesta ja hoitoon pääsyn yksinkertaistamisesta vai mitä? Kyse on yhteistyöstä ja moni ammatillisuuden toteutumisesta. Ja säästyisikö siinäkin rahaa?
Perhe
Läheiset kaipaavat tukea itse, heidän tarkoituksensa ei ole olla katkosta huolehtijoita ja auttajia. Sama, kuin kehoittaisimme akuutista sydänoireesta kärsivää ja hänen läheisiään seurailemaan tilannetta kotona. Niin minä ajattelen, sellaisena sairautena minä päihderiippuvuuden näen. Samanlaisena ja samanarvoisen kuin muutkin. Erilaisena, mutta samanarvoisena. Entä sinä? Hoitoa varten ovat ammattiauttajat, päihdetyön ammattilaiset, terapeutit, vertaistukiryhmät. Ja sen hoito vaatii osaamista ja ammattitaitoa, kokemusta.
Hoidon aikana myös läheisten ääntä on kuultava ja heidän tarpeensa avulle nähtävä. Aina muutoksen ei tarvitse lähteä päihderiippuvaisesta vaan hoito voi startata puolisosta ja muusta perheestä. Ehdottomasti kuitenkin niin, että he voimaantuvat itse, ei se miten he voisivat tukea alkoholistia. Näet se läheisen voimaantuminen on hoitoa myös riippuvuusajattelun maailmassa vielä elävälle.
Toipuminen on hidas ja pitkä prosessi, mutta sitäkin antoisampi ja loppujen lopuksi siinä ei ole kyse kuin itseensä tutustumisesta. Mikäli juova lopettaa juomisen muuttuu perheen systeemi ja se saattaa yllättää. Siksi myös läheisten hoitaminen samanaikaisesta on tärkeää samoin, kuin sen perustotuuden esiin tuominen, että läheisriippuvuus on yhtä ikävä sairaus, kuin alkoholismi. Näin sanon ja tiedän mistä puhun. Pelkkä mieheni toipuminen ei auttanut minua vaan piti itse kohdata itsensä, tehdä töitä. Nähtävä se oma osuus, joka hieman yllättäen saattaa läheiselle ollakin hankalaa.
Musta pallo alkaa liikkua – perhe toipuu
Toipuakseen perhe tarvitsee hoitoa, tukea ja apua. Kokonaisvaltaista jeesiä ja innostamista. Näin se musta pallo saadaan ja elämä tulee tilalle. Ja kuten huomaatte toipuminen on tekemistä.
Jos olet hakemassa apua itsellesi tai läheisellesi, sinun ei tarvitse tehdä sitä yksin. Pyydä apua, neuvoja ja puhu tilanteestasi. Ole aktiivinen, äläkä anna periksi. Sinä et ole yksin.
Hyvää tipatonta kaikille. Ota yhteyttä. Ja tule luennolle.
Riitta
