Ennen koukkuun jäämistä -peliharrastus karkaa käsistä

Peliriippuvuuteni alkoi jo varhaisella iällä kauppojen peliautomaateilta. Jo yläaste ikäisenä peliautomaatit kiehtoivat ja niitä tuli aluksi kokeiltua kavereiden kanssa, kunnes jonkun ajan kuluttua niitä pelaamaan tuli hakeuduttua ihan yksin, ettei kukaan vain häiritse pelaamista. Mitä enemmän voitin tai hävisin, sitä enemmän teki mieli pelata. Jo ennen 18 ikävuotta oli peliongelmasta käyty useita keskusteluja vanhempien kanssa ja jääty useasti kiinni siitä, kun kaikki rahat oli pelattu peliautomaatteihin.

Velkakierre ja salailu romahduttavat arjen

Vuosien varrella mukaan tulivat parisuhteet ja samaan aikaan ilmestyvät myös kuvioihin nettikasinot, pikavipit ja lainat. Nettikasinot veivät täysin mukanaan, mutta jotenkin silti tuntui että parisuhteet saivat pelaamistani vähän rauhoittumaan. Vuosien ajan tilanne pysyi lähes samanlaisena, velat kasvoivat mutta luottotiedot oli vielä tallessa. Perheen perustamisen jälkeen alamäki alkoi toden teolla. Puolisolle jäin kiinni pelaamisesta useita kertoja ja lupasin yhtä monta kertaa että en enää pelaa. Se ei vain omin avuin onnistunut, ehkä muutamia päiviä olin pelaamatta mutta sitten taas mentiin entistä kovempaa. Pääsin 2009 vuonna velkajärjestelyyn mutta kun pelaaminen ei loppunut senkään aikana niin pahempaa oli vielä tulossa. Ensin tuli ero, sitten velkajärjestelyn lisäsuoritukset ja myöhemmin ulosotto. Mutta pelaaminen jatkui silti. Kaikki mitä ulosoton jälkeen jäi, meni käytännössä peleihin yhä vuosia myöhemmin.

Viimeinen varoitus: äitienpäivän puhelu, joka muutti kaiken

Toukokuussa 2024 juuri ennen Äitienpäivää sain puhelun isältäni, joka sanoi, että nyt minun täytyy tulla keskustelemaan vakavasti. Tässä vaiheessa jo tiesin, että korttitalo oli romahtanut, valheet olivat tulleet jälleen vanhempien tietoon. Tämä kerta oli vain erilainen, olin jo niin pohjalla henkisesti ja taloudellisesti että nyt tiesin, että on kerrottava koko totuus ja että valheet ei enää auta. Illan mittaan istuttiin pöydän ääreen ja keskusteltiin, ensimmäisen kerran minun puolelta täysin rehellisesti ja myönsin että nyt ollaan aivan pohjalla. Itkut itkettiin ja velkoja sekä isovanhemmilta lainattuja rahoja käytiin läpi, ja minulle tehtiin selväksi, että läheiset auttavat, kunhan olen valmis hakemaan ammattiapua itselleni. Päätimme yhdessä, että otan yhteyttä päihdehuoltoon Arja Rahikkaan, joka osaisi varmaan auttaa eteenpäin ja ohjata avun piiriin.

Ensikohtaaminen Oikeahetkessä- päätös hakea apua

Sain Arjalle ajan 16.5.2024. Kertomani perusteella Arja ei edes ehdottanut muita vaihtoehtoja, kun ottaa yhteyttä Oikeahetkeen. Soitin Riitalle ja sovimme tapaamisen Oikeahetkeen 17.5 missä Riitta kertoisi hoidosta lisää. Tässä vaiheessa en ollut kovin vakuuttunut mistään ryhmä toiminnasta. Käynnin aikana Riitta oli omaksi yllätyksekseni kovinkin vakuuttava ja jotenkin vain olin siinä pisteessä, että olen valmis kokeilemaan mitä tahansa, että saan pelaamisen loppumaan. Niinpä tapaamisella allekirjoitettiin hoitosopimus ja pieni pala menikin kurkkuun, kun Riitta ilmoitti, että aloitan heti 20.5 intensiivijakson.

Intensiivijakso: häpeä väistyy vertaistuen voimalla

Maanantaina sitten istuin kuin peura ajovaloissa muiden intensiiviläisten joukossa, tajuten että olen ainut peliriippuvainen koko porukassa. Se ei välttämättä ollut helpoimpia hetkiä elämässäni, mutta kuuntelin muiden puheenvuoroja ja yritin saada edes jotain sanoja tulemaan suustani oman vuoroni koittaessa. Mieleeni jäi muutamien intensiiviläisten puheenvuorot, ja se että miten he niin avoimesti puhuivat omilla vuoroillaan. Jo pelkästään “Päivää, olen Sami ja peliriippuvainen” tuntui vaikealta. Ensimmäisten ryhmien suuri haaste oli kääntää kaikki tekstit ja puheenvuorot alkoholista pelaamiseen. Ensimmäinen viikko meni nopeasti ja koitti perjantain ryhmä missä sitten olikin muistaakseni 23 ryhmäläistä, se oli ehkä ihan pieni järkytys, kyllä täytyy myöntää. Mutta kaikissa ryhmissä otettiin hyvin vastaan ja tunsi olevansa osa porukkaa, joten ryhmissä oli hyvä olla ja alkoi itsekin uskaltaa avautua. Toisella intensiiviviikolla ryhmässä oli vierailemassa jo hoidon käynyt peliriippuvainen. Kuunnellessani hänen kokemuksiaan, ymmärsin että en todellakaan ole tämän asian kanssa yksin. Viimeistään Harrin

Luento peliriippuvuudesta sai ymmärtämään, että kyse on sairaudesta. Intensiivin aikana hetki minun jälkeeni hoidon aloitti useampi peliriippuvainen ja meille perustettiin oma ryhmä. Ryhmä kokoontuu joka toinen sunnuntai ja se tuntui aivan mahtavalta intensiiviryhmien lisäksi. Ensimmäisten viikkojen aikana olo helpottui jo niin paljon, että päätin tosissaan laittaa hoidon prioriteetti ykköseksi. Intensiivin aikana ryhmissä käynti, vertaispuhelut ja askeleiden läpikäyminen tuntuivat auttavan paljon, joten niihin oli helppo sitoutua.

Läheisviikonloppu avaa vuorovaikutuksen uudelle tasolle

Juhannuksen jälkeen oli 7 intensiiviviikkoa takana ja läheisviikonloppu alkoi olla lähellä. Kieltämättä se jännitti, mutta aivan turhaan. Läheisviikonloppu oli vapauttava. Sen jälkeen läheisten kanssa on ollut aivan erilainen keskusteluyhteys ja siitä olemme kaikki kiitollisia. Sain myös tietooni miltä läheisistä on tuntunut pelaava aikani ja mitä he nyt tuntevat ja minulta toivovat. Kaikin puolin todella tärkeä ja koskettava viikonloppu, joka lähensi meitä kaikkia entisestään.

Jatkohoito rakentaa tasapainoa ja arjen tyyneyttä

Itselleni ryhmät muodostuivat jo intensiivin aikana kuin toiseksi perheeksi, joten olen jatkohoidossakin yrittänyt pitää ryhmiä tärkeysjärjestyksessä ylimpänä. Sairastelujen vuoksi joitain perjantain ryhmiä on jäänyt väliin, mutta intensiiviin on ollut viikolla mahdollisuus mennä korvaamaan ja ne on tullut kyllä tarpeeseen. Jatkohoidon aikana on löytynyt tasapaino ja tyyneys, joka näkyy varsinkin omien lasten kanssa ollessa sekä töissä. Ryhmät perjantaisin, joka toinen sunnuntai peliryhmä sekä keskiviikkoisin GA- ryhmä Seinäjoella ovat olleet jatkohoidon toimiva yhdistelmä. Jatkohoidon aikana itselle todella iso asia on ollut päästä kertomaan omasta toipumisesta esimerkiksi Riston peliluennolle ja Riitan kanssa tulokas tapaamiseen. Koko hoidon aikana tärkeimmiksi asioiksi on muodostunut rehellisyys, avoimuus, nöyryys ja puhuminen. Ryhmien avulla ne ovat tulleet mukaan myös jokapäiväiseen elämään, se on ollut huomattava näkyvä muutos, joka on helpottanut omaa sekä läheisten elämää.

Vuosi toipumista- itsemyötätunto ja rehellisyys kantavat

Vuoden aikana olen oppinut itsetutkiskelun kautta tunnistamaan ja käsittelemään tekijöitä, asioita ja tunteita mitkä ennen ovat pelaamiseen johtaneet. Olen myös oppinut olemaan itselleni armollisempi sekä vertaistuen ja ryhmien merkityksen omaan toipumiseeni. Tyyneysrukouksen lause “Se toimii, kun me toimimme.” kuulostaa nykyään ihan fiksulta toisin kuin intensiivin alussa. Jatkohoidon päättyessä aion jatkaa sunnuntain ryhmissä käyntejä sekä GA-ryhmiä kuunnellen itseäni. Lisäksi tavoite on alkaa käydä HP-ryhmissä ja aloittaa askelryhmässä askeleiden läpi käyminen.

Ikuinen kiitollisuus läheisille ja ammattilaisille

Tulen olemaan loppu elämäni kiitollinen läheisilleni, jotka vielä jaksoivat uskoa ja luottaa minuun tässä toipumisen polulla. Päihdehuollon Arjalle iso kiitos siitä työstä minkä hän teki ohjatakseen minut eteenpäin. Riitalle erityiskiitos siitä, että et antanut pelaajan mielelle aikaa siirtää hoidon aloitusta. Ristolle, Harrille, Mikalle, Tomille ja Riitalle kiitos luennoista, jotka olivat todella tärkeitä.

Lisäksi kaikki ryhmien vetäjät Jenna, Eeva, Tomi, Risto, Riitta, Veli sekä ihan kaikki vertaiset ryhmissä, teidän kaikkien ansiosta toipuminen on ollut mahdollista ja muuten en olisi tässä nyt.

Joten kiitos sydämeni pohjasta kaikille.

Pinssijuhlassa 16.5.2025.

Sami