TARINA LÄHEISRIIPPUVUUDEN TUNNISTAMISESTA JA TOIPUMISPOLUN ALOITTAMISESTA



TOIPUMISEN TIELLÄ

 

Avun hakeminen 2020

Olin juuri eronnut päihderiippuvaisesta miehestäni ja lasteni isästä. Katselin vuosia ex-mieheni päihteiden käyttöä. Rakkautta ei enää ollut mutta silti lähteminen oli todella vaikeaa. Kerran jo lähdinkin, kunnes palasin takaisin. Ajattelin tärkeänä käytännön asioita, yhteistä omaisuutta, menneisyyttä ja lapsia, että saisivat kasvaa ydinperheessä.

Itsekkäänä, en ajatellut lapsiani lainkaan, vaikka niin luulin. He joutuivat elämään muutaman vuoden todella turvattomassa ja epätasapainoisessa kodissa.

Olin päihteidenkäyttäjän mahdollistaja. Petin itseäni auttaessani ex-miestäni ja kaivoin itselleni koko ajan syvempää kuoppaa. Minua hallittiin ja kontrolloitiin vaikka todellisuudessa myös minä tein sitä samaa, mutta eri tavalla.  Holhosin koko ajan ja kyttäsin ex-miehen tekemisiä, yrittäen pitää narut käsissäni. Yritin saada hänet raitistumaan keinolla millä hyvänsä. Ex-mieheni mielestä hänellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Useasti sainkin kuulla, että minä olin syyllinen hänen päihteiden käyttöön.

Kannoin yksin vastuun lapsista, talosta, raha-asioista ja vielä miehestä kenen olisi pitänyt jakaa nämä vastuut kanssani. Siltikään en koskaan pyytänyt apua ja jos minua autettiin, niin se oli tehty väärin, koska vain minun tapani oli oikea.

Suoritin arkea normaaliin tapaan ja aloin rakentaa uutta elämääni pienten lasteni kanssa. Olen aina pärjännyt, enkä pelännyt sitä erotessani sillä olinhan hoitanut aina kaikki asiat elämässäni ja parisuhteessani.
Eniten murehdin miten lasteni isä pärjää, nyt kun en ollut enää hänestä huolehtimassa kuten tein 15v ajan. Kannoin vastuuta aikuisesta miehestä kuin kolmannesta lapsestani.

Eropäätöksen keskellä kuitenkin pystyin myöntämään voimattomuuteni julkisesti ja lähdin hakemaan apua. Sitä sainkin monilta tahoilta kun uskalsin olla rehellinen. Tuolloin kuulin, että päihderiippuvaisen läheiselle olisi apua saatavilla ja sana läheisriippuvuus tuli tietoisuuteeni.

Läheisryhmä alkaa tammikuussa 2021
Tuli ensimmäinen  Oikeahetki läheisryhmän tapaaminen ja minua jännitti kovasti. Mietin, että uskallanko todella kertoa tuntemattomille ihmisille kaikki, mitä olen joutunut kokemaan.
Kuitenkin kertoessani kokemuksiani itkun – ja raivonsekaisin tuntein, tulin ensimmäistä kertaa kuulluksi. Syytin ex-miestäni kaikesta, olihan hän tehnyt elämästäni täyttä helvettiä.

Pian kuitenkin aloin keskittyä itseeni ja havahduin, että tässä onkin kyse minusta.

Aloin ymmärtää omia vääristyneitä toimintatapojani ja kun aina olin laittanut muiden tarpeet omieni edelle, oli vaikeaa alkaa toimia toisin ja ajatella omaa hyvinvointia.

Tunsin olevani itsekäs, vaikka todellisuudessa minussa heräsi vain kunnioitus itseäni kohtaan. Olin yhtä tarvitseva kuin muutkin ja myönsin voimattomuuteni riippuvuutta kohtaan. Silti edelleen tunsin huonoa omaatuntoa jos joku minua auttoi.

Läheisryhmä päättyi alkukesästä ja tunsin olevani aivan hukassa. En ollut mitenkään valmis jättämään alkavaa toipumistani tähän koska kaikki oli täysin levällään. Olin vasta alkanut ymmärtää läheisriippuvuuttani. Minulla ei ollut minkäänlaista luottoa siihen, että en käyttäisi vanhoja toimintatapojani jatkossa. Olihan ne tuttuja ja turvallisia. Onnekseni läheisille oli myös jatkoryhmä ja pääsin siihen.

 

Tunnistaminen, toiminta ja toipumisen ylläpito syyskuussa 2021

Kesän aikana ymmärsin paljon asioita toipumisesta ja vuosia ruokkimastani läheisriippuvuudestani. Peiliin katsominen ja läheisryhmän tuoma vertaistuki avasi silmiäni lisää. Aloin tarkastella enemmän omaa käyttäytymistä ja reagoimista hankalissa tilanteissa. Oli aika ottaa vastuu itsestä, omasta toiminnasta ja alkaa puhua sekä kuunnella.
Itsetutkiskelu oli hirvittävän ihanaa, kun ymmärsi omia virheitä ja havahtui siihen miten oli luullut toimineensa oikein. Käsiteltäviä aihepiirejä oli paljon. Syyllisyys, katkeruus, suru, vastuullisuus ja pelko sekä monia muita. Niitä käsitellessä ymmärsin, että olin nähnyt asiat vain omalta kantiltani.

 

Pinssijuhla kesäkuu 2022 

Puolitoista vuotta toipumista takana ja enkä voisi kiitollisempi olla. Iso kiitos kuuluu jokaiselle läheisryhmäläiselle. Ilman heitä ja ihanaa Oikeahetken väkeä, en olisi tässä.

Nyt ymmärrän, että saan olla tarvitseva, haavoittuvainen ja että on sallittua näyttää omat heikkoudet. Osaan vähän jo pyytää apuakin, enkä suorita arkea raivolla eteenpäin.  Mietin nykyään, että voin vaikuttaa vain omiin asioihini ja että muut tekevät omat päätöksensä siitä, mitä tekevät ja miten toimivat.
Elän nyt uudessa parisuhteessa ja vierelläni on mies joka kantaa yhdessä vastuun kanssani. Nyt olen saanut kokea millaista on elää tasa-arvoisessa parisuhteessa. Tulen kuulluksi, minut huomataan ja tunnen olevani enemmän kuin tärkeä.

Ole varovainen kuinka paljon siedät huonoa käytöstä, sillä näin opetat heille, miten sinua saa kohdella.

Päivä kerrallaan, lopun elämää

Toipuva läheisriippuvainen

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *