Moni läheinen hakkaa päätään seinään, yrittäessään auttaa juovaa kumppaniaan. Ja tulee sellaiseksi tai jo on se mistäedellisestäblogissapuhuttiin. Minäkin hakkasin päätäni, ainoastaan sillä seurauksella, että minusta tuli syy juoda lisää. Juurisyy. Hyvä syy, aivan mahtava. Ymmärtämätön ja kiittämätön akka, hauskanpidon estäjä. Ja alkoholismi kiitti!
Pään seinään hakkaaminen tarkoittaa kaikkea sitä, mitä yritämme tehdä auttaaksemme, saadaksemme alkoholistin tajuamaan ja näkemään, että hän tarvitsisi apua. Valtava määrä energiaa, ajatuksia ja käytännön järjestelyä. Hyviä keinoja, hyvyyttä ja myös ei niin kauniista puhetta.
Me teemme asioita. Kyselemme, tarkkailemme, soitamme tarkistussoittoja, vahdimme juhlissa ja kotona juomista, etsimme piilopulloja ja löydämme niitä. Tuskastumme puolisomme kavereihin, koska heidän takiahan rakkaamme juo. Joskus alamme todella vihata heitä ja yritämme suojella. Tuskastumme sukuun, haemme syytä lapsuudesta. Asia kaipaa selitystä, että voisimme ymmärtää.
Me riitelemme ja keskustelemme sivistyneesti, me ymmärrämme ja puolustamme. Me olemme valmiita auttamaan, huonona hetkenä tukemaan, olemaan tärkeitä ihmisiä. Oih, miten hyvältä se tuntuukaan, kun voi olla avuksi, kerrankin tuntee itsensä tarpeelliseksi. Me elämme toisen kautta ja unohdamme omamme. Alkoholismi hallitsee meitäkin, sille ei riitä vain kumppanimme, jonka aivoihin ja sieluun se on rakentanut pesänsä.
Heille, jotka sairastuvat alkoholismiin ja jotka elävät alkoholistin kanssa, on tärkeää saada tietoa siitä, miten voi auttaa. Monia hämmentää ja monen on vaikea uskoa, että auttamisen lopettaminen onkin paras tapa auttaa. Jos auttaminen ylipäätään on mahdollista. Takeita ei ole, sillä avunhakeminen, kuten sen perillemeno ja toipuminen on alkoholistista kiinni. Ei meistä läheisistä. Tämäkin on hyväksyminen -asialistalla.
Alkoholismi on suunnattoman surullinen sairaus, niin sitä sairastavan, kuin perheenkin kannalta. Eräässä keskustelussa muutama viikko sitten mieheni havahdutti minut ajatukseen siitä, miten moni kuitenkin vielä kuolee juovana. Se on realiteetti, vaikka moni toipuukin ja saa elämänsä takaisin.
Kuinka moni elää rakkausvaihetta, jossa kaikki on hauskaa (ainakin niin vakuutellaan), vaikka läheiset ovat jo aikapäiviä nähneet sairauden loppuvaiheen, pohjan lähestymisen riskien kasvavan. Rakkausvaiheessa ei ole mitään tehtävissä, odota ja keskity omaan elämääsi. Anna alkoholistin löytää oma pohjansa. Älä pehmennä sinne rysähtämistä.
Kokemuksesta voin sanoa, että se auttaminen mitä minä aikanaan tein ei nopeuttanut Mikan omaa heräämistä tilanteeseen. Havahdutuksia oli ja näin jälkeenpäin ajatellen ne olivat tulipalon sammutuksia. Eron uhka, yksin jäämisen pelko, perhekulissin hajoaminen saivat lupaamaan juomisen lopettamista ja näennäisesti elämä kohentui. Juhlissa Mika ei enää juonut minun läsnäollessani, mutta ihmettelin aina miksi hän ei koskaan näyttänyt nauttivan olostaan. Ei ollut hauskaa, ei. Näin sairaus otti etäisyyttä minusta, mutta ei Mikasta. Hänet se sai järjestämään lisää työmatkoja ja täten juominen jatkui, vain toisaalla.
Se on vaikea juttu. Ajatella irtipäästämistä ja aikamoista on päästää irti. Se pelottaa, mutta se on paras mahdollisuutesi läheisenä. Irti päästäminen ei tarkoita hylkäämistä tai sitä ettei rakasta, päinvastoin se on rakkautta. Irti päästäminen antaa ihmiselle mahdollisuuden ottaa vastuun omasta elämästään. Irti päästäminen tarkoittaa mahdollistamisen lopettamista, rajoja ja omaan elämään keskittymistä. Kyllä, se tarkoittaa sitä, että lähdet itse hoitamaan itseäsi ensin.
Miksi odottaa sen toisen muuttumista, kun voit aloittaa hänestä, johon voit vaikuttaa, jota voit muuttaa. Itsestäsi. Eikä se tarkoita rakkauden loppumista, eroa tai hylkäämistä. Ei toden totta. Se tarkoittaa mahdollisuutta, todellista sellaista.
Riitta
