Ennen ja nyt- aika alkoi meillä 16 vuotta sitten. Tarkalleen 14.2.2009. Mika oli saapunut edellisenä iltana kotiin Slovenian työmatkalta. Ihan sellaisissa työmatkafiiliksissä, joissa useampi perheenisä ja äitikin tänäkin perjantaina kotiutuu reissustaan. Valehtelu meidän perheessä taisi loppua tuohon perjantai-iltaan 13.2. Ei ollut epäonnen perjantai se.
Vuonna 2009 Mika lähti työmatkalle Sloveniaan. Hän joi koko viikon, sammui hotellin käytävälle ja nolasi itsensä bisnestuttaviensa silmissä. Lentokentältä hän ajoi kännissä kotiin. Kotona Mika kertoi Riitalle totuuden. Myös kaiken ruman ja nöyryyttävän. ”Olin valehdellut niin paljon, että kiintiöni oli täynnä. Jäljellä ei ollut enää mitään valehdeltavaa. ”Sen jälkeen Mika tarttui puhelimeen, järjesti itselleen kuntoutuspaikan ja raitistui.
-Kodin kuvalehti 02/2015
Ystävänpäivä on siis meille erityinen. Mika hakeutui hoitoon 36-vuotiaana. Emme todella arvanneet, kuinka se vaikuttaisi elämäämme. Se yksinkertaisesti muutti kaiken. Tänään onkin ihan erityisesti kertautuneet nämä vuosien takaiset tunnelmat. Niiden kaverina on NYT, tämä päivä, tämä hetki, tämä elämä. Ne kaikki asiat, joista saan ja voin olla kiitollinen. Ne kaikki asiat, mitkä oli toisin, ennen. Sen ymmärtäminen, miten paljon huonommin asiat voisivat olla niin meidän, mutta erityisesti lastemme, lastenlasten ja heidän puolisoidensa kannalta. Tässä on todellakin syy miksi on onnellisempi nyt, osaa olla. Yhden sairastaminen perheessä vaikuttaa kaikkeen, mutta niin myös toipuminen.
Itse olen läheisriippuvainen. Luonnollisesti, yhtälailla kuin Mikan sairastuminen alkoholismiin oli läheisriippuvuuteen sairastuminen minulle jo ennen syntymääni asetettu. Olen alkoholistin aikuinen lapsi ja kasvoin toimimattomassa perheessä. Mika hoitoon hakeutuminen avasi tien toipumiseen myös minulle.
Alkuvaiheessa tärkeä havainto oli, että toisen raitistuminen ei auttanut minua kuin toteamaan oman tilani. Voisikin sanoa, että löysin oman läheispohjani Mikan ollessa hoidossa. Mikan hoito ei ollut minun hoitoni, ilo ja helpotus hänen puolestaan ei siivittänyt pitkälle, ehkä pari viikkoa. Oli tunnustettava oma voimattomuus, rääyttävä räkä poskella, poljettava jalkaa ja vihattava maailmaa. Kipukohdat ja luonteenvirheet piti käsitellä. Vastuu piti ottaa itsestä. Tunnustaa, että minussakin oli vikaa. Peili omiin virheisiin ja toimintaan, omiin toiminta -ja käyttäytymismalleihin.
Riitta Koivula kärsi lapsena isänsä ja myöhemmin puolisonsa juomisesta. Perheenäitinä hän oli lähes yksinhuoltajan asemassa. Sopeutuminen puolison raitistumiseen osoittautui yllättävän vaikeaksi. – Eeva-lehti 06/2016
Se toimii, kun me toimimme.
Meille tämä on totta kaikin puolin. Mikan päihdehoito ja sen anti oli alku, tärkeä alku, mutta vain alku. Tämä on tärkein muistettava asia, kun puhutaan toipumisesta. Kasvu ja kehitys, ei tapahdu kuukaudessa, eikä vuodessa. Muutos ja kehitys vaatii aikaa tullakseen ajatuksista toiminnaksi. Vaatii aikaa ja harjoitusta oppia elämään ohjelmassa, elämisen ohjelmassa. Vääristä tavoista poisoppiminen kestää, ei niitä hetkessä ole opittukaan.
Tavoitteemme on kehitys, ei täydellisyys. – Al-Anon
Itselleni varsinainen toipuminen alkoi keväällä 2015, kun aloitin askeltyön amerikkalaisen kummini kanssa. Tutustuin vasta silloin oikeasti ja todella 12 askeleen toipumisohjelmaan. Monestihan hoidoissa puhutaan, ohjelmasta ja sen soveltamisesta. Meillä tavoitteena on pyrkiä elämään ohjelmassa, soveltaminen antaa vallattomalle mielelle liikaa omavoimaisuuden mahdollisuuksia.
Mika teki askeltyön oman kumminsa kanssa, noin puoli vuotta myöhemmin. Sanoi, että halusi, sen myös itselleen, mitä minä olin saanut. Tämä on ollut tapamme. Kiipeämme tikkaita vuorotellen, vuorovedoin. Siihen voi jo tänään luottaa, että toinen ei jää enää. Pyrimme samaan tahtiin ja siinä helpottaa luottamus, puhuminen, kuunteleminen. Rakkaus. Olemme sitoutuneet elämäksi.
12 askelta pelasti minut. Kiitos KV.
Tekemisestä on kysymys. Se, tarkoittaa, että ohjelma hyödyttää meitä juuri siinä määrin, kuin työskentelemme sen parissa. – Päivä kerrallaan Al-Anon perheryhmässä
Toipuminen on yllättänyt matkan varrella monella tapaa. Opettanut suunnattomasti. Tänään kyse enemmän kasvusta, harjoituksista hyväksymisen ja kiitollisuuden hengessä. En olisi koskaan uskonut, että menneisyys on voimavara ja keskeneräisyys ja epätäydellisyys tuntuukin täydellisyydeltä.
It`s the design for living. – Anonymous Alcoholics
Tänä aamuna ja tätä kirjoittaessa, eivät kyyneleet ole minään hetkenä kaukana. Niin syvältä kiitollisuus kumpuaa. Kiitollisuutta saamastani mahdollisuudesta elää tänään sellaista elämää missä tunnen olevani minä. Kiitollisuutta siitä että oma, Mikan ja yhteinen muutoksemme on suurella todennäköisyydellä vaikuttanut sukupolvien ketjun katkeamiseen. Pahanolon tilalle on tullut puhumista, iloa, kiitollisuutta ja rakkautta. Tämän tunteen tietää, jokainen saman kokenut. Kiitollisuus siitä, että voimme jakaa toivomme, voimamma ja kokemuksemme tänäänkin ihmisiä kohdatessamme. Kiitollisuus siitä, että näemme miten toipuminen leviää ja muutosta tapahtuu.
Elämä on antanut paljon hetkiä, jotka saavat meidät Mikan kanssa miettimään, kuinka erilaista elämämme on, ja muistamme millaista se oli ennen.
Ja mitä on NYT. 
Hyvää Ystävänpäivää 14.2.2025!
Siunausta,
Riitta
